Kirjasta levähtäkää vähän / Maaliskuu

[Irene]

21. maaliskuuta.

Jerusalemin tyttäret, älkää minua itkekö, vaan itkekää itseänne ja lapsianne. Luuk. 23:28

Jeesuksen ristin ja kärsimyshistorian tulee herättää meissä muutakin kuin ainoastaan sääliä.
Kukaan ei kuole toisen puolesta saadakseen osakseen säälin kyyneleitä.
Niin paljon arvoisia eivät kyyneleet ole.
On ero tunnelman ja katumuksen välillä.
Tunnelma saa aikaan mielenliikutuksen ja haihtuu jälleen pian.
Ja sitten hiljaisuus ja välinpitämättömyys on entistä musertavampi.
Tunnelmaa seuraa aina reaktio.
Totista katumusta seuraa kääntyminen ja pyhä elämä.
Katumus on oikeata itsensä ja syntinsä itkemistä.
Se ei kyllä muuta ketään ihmistä eikä ole itsessään mikään ansiokas teko, mutta Jumalan mielen mukainen murhe aikaansaa kääntymyksen; totinen katumus ja kyyneleet ajavat Kristuksen luo.
Jos Kristuksen risti ja Golgata herättävät ainoastaan säälin kyyneleitä, tunnelmaa, niin on se pyhän halveksimista.
Kristus on kuollut puolestamme siksi, että kääntyisimme syntisenä elämästämme ja eläisimme hänelle.
Kuule Jeesuksen sana: "Itkekää itseänne!"
Itkekää syntejänne!
Välinpitämättömyyttänne ja kylmyyttänne!
Ja seuratkoon itkuanne pyhitetty elämä ja varovainen kulkeminen Jeesuksen askelissa.

[Irene]

22. maaliskuuta.
Niin menkäämme siis hänen tykönsä "ulkopuolelle leirin", hänen pilkkaansa kantaen. Hebr. 13:13

Kristus oli suljettu ulos juutalaisten leiristä.
Leirin sisällä elivät he omatekoisessa uskonnollisuudessa, jopa kerrassaan kaikenlaisessa synnissä.
Mutta ristiinnaulitusta Kristuksesta he eivät tahtoneet mitään tietää.
Ristiä he häpesivät; samoin orjantappuroilla kruunattua kuningasta.
Ja niin Kristus kuoli yksinään ja hyljättynä - ulkopuolella leirin.
Mutta Jumalan kansalle sanotaan:"Menkäämme hänen tykönsä!"
Mekin tahdomme kantaa hänen pilkkaansa.
Mekin tahdomme katkaista välimme uskonnolliseen ja syntiseen maailmaan.
Mekin tahdomme jakaa Jeesuksen kohtalon.
Emme tahdo etsiä suosiota ja kunniaa.
Emme tahdo elää elämäämme, niin että vältämme pilkan .
Emme tahdo väistää ristin pahennusta.
Mekin tahdomme mennä ulkopuolelle leirin Kristuksen pilkkaa kantaen.
On kyllä olemassa monta ihmistä , jotka eivät ole vielä niitä askeleita ottaneet.
Elämä ilman ristin pahennusta ei ole mitään kristityn elämää.
Mailma on hyljännyt Kristuksen .
Menkäämme me hänen tykönsä!

[Irene]

23. maaliskuuta.

Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Ilm.14:4

Italialaiselta vapaudensankarilta,Garibaldilta, kysyi kerran se pieni joukko, joka seurasi häntä:
"Mitä sinä tarjoat meille, jos seuraamme sinua?"
Garibaldi vastasi:
"Minä tarjoan teille kieltäymyksiä, nälkää, taistelua, haavoja, tuskaa ja kuolemaa; mutta lopulta vapaan Italian."
Ja joukko vastasi: "Silloin seuraamme sinua taisteluun!"
Kristittynä oleminen merkitsee, että seuraamme Karitsaa mihin ikinä hän menee.
Me emme seuraa Kristusta laskelmoiden; emme jotakin voittaaksemme, emme siksi, että se "kannattaa".
Jeesuskin tarjoaa pienelle joukolleen ahdistusta, uhrauksia, taistelua, itsensäkieltämistä ja "oman minän" kuolemaa.
Ei kukaan, joka haluaa mukavuudessa elää, saata seurata Karitsaa.
- Kristittyjen saattueen yllä eiole mitään kunniaa eikä loistoa.
Siinä kulkee ristinkantajia.
Ja he seuraavat ristiinnaulittua.
He ovat kieltäytyneet omista haluistaan.
He eivät itse valitse tietänsä.
He eivät ole johtajia, vaan johdettavia.
He yrittävät kaikessa olla johtajansa kaltaisia; ja johtajana on Karitsa, kärsivällinen, hiljainen uhrilammas, joka voittaa kärsimällä.
Nämä ovat niitä, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee.

[Irene]

26. maaliskuuta.

He lävistivät käteni (norj. raam. käänn.) Ps. 22:17

Minä rakastan tuota lävistettyä kättä.
Sillä hän, jonka käsi se on , rakastaa minua.
Sitä todistavat naulojen reiät.
Sillä rakkaudesta minuun hän antoi naulita itsensä puuhun.
Kun ajattelen lävistettyjä käsiä, niin tiedän, että hän rakastaa minua.
Kun syntinii painavat minua ja minä vapisen Jumalan vihan pelosta, asettuu tämä käsi suojelevasti ylitseni.
Naulojen reiät puhuvat anteeksiantamuksesta.
Hän ei soimaa minua; hänen kätensä ei lyö minua; se asettuu hellästi ylitseni ja pyyhkäisee pois syntieni tahrat.
Hänen kätensä on voimakas.
Samalla kädellä hän osoitti maailmaa sanoessaan:
"Minulle on annettu kaikki valta!"
Ja tämä kaikkivaltias käsi kohoaa minua puolustamaan.
Se varjelee minua paholaisen hyökkäyksiltä.
Se suojelee minua vaaroilta ja onnettomuuksilta.
Se tukee minua , kun olen lankeamaisillani.
Se vahvistaa minua, kun olen väsynyt.
Se tarttuu minuun , kun olen menossa harhaan.
Se ohjaa minua päivästä päivään.
Ja kun olen masentunut , silittää se rakastavasti otsaani ja antaa minulle uutta rohkeutta.
Jumalalle kiitos tuosta lävistetystä kädestä!

[Irene]

27. maaliskuuta.

"Muita hän on auttanut, itseään ei voi auttaa." Matt 27:42

Niin kuuluivat pilkkasanat.
Ne olivat todet, eivätkä sittenkään todet.
Kyllähän hän voi auttaa itseään.
Milloin tahansa hän olisi voinut rukoilla Isää lähettämään kaksitoista legioonaa enkeleitä, ja he olisivat saattaneet auttaa häntä kunnialla kaikesta ahdistuksesta.
Yksikin rukous Jumalalle - niin olisi Pilatus ja sotamiehet lyöty maahan, niin Jerusalemin tuskientie olisi muuttunut taivassaliksi, niin naulat olisivat muuttuneet siiviksi ja risti tikapuiksi, joita myöten hän olisi voinut astua avoimesta portista taivaan ihanuuteen.
Mutta silloin maailma olisi jäänyt pelastamatta!
Hän ei voinut auttaa sekä itseään että muita.
Ei, oikeastaan hän ei voinut auttaa itseään, sillä hän rakasti maailmaa.
Rakkaus esti sen.
Siinä on Jeesuksen kärsimisen historian suuruus, että hän kulki kärsimystiensä, vaikka hänellä kokoajan oli pelastumisen mahdollisuus; mutta hän ei käyttänyt sitä.
Siinä onkin elämän suuri voitto - että voi päästä antamasta uhria - mutta kuitenkin antaa sen.

http://www.youtube.com/watch?v=uEXzQbDFCpI

[Irene]

28. maaliskuuta.

Ja tultuaan paikalle jota sanotaan Golgataksi, he tarjosivat hänelle juotavaksi katkeralla nesteellä sekoitettua viiniä, mutta maistettuaan hän ei tahtonut sitä juoda. Matt. 27:33,34.

Tämä sekoitettu juoma oli aiottu huumaausaineeksi.
Vaikka se ei tuonutkaan paljon lievitystä, lievitti se kuitenkin jonkin verran.
Kuolevainen joutui jonkinlaiseen horrostilaan.
Mutta Jeesus kieltäytyi.
Hän tahtoi kuolla täysin tajuissaan.
Viimeiset tunnit, jotka hänellä olivat jäljellä, olivat kauhistuttavimmat koko hänen elämässään, muuta sittenkin hän tahtoi käyttää ne hyvin.
Hän tahtoi huolehtia rakkaistaan, hän tahtoi rukoilla surmaajiensa puolesta, hän tahtoi opastaa etsivän syntisen satamaan.
Mitäpä merkitsi hänen oma kauhistuuttava kärsimyksensä, kun hänellä oli tilaisuus käyttää aika rakkauden palvelukseen.
Ja sitten hän tahtoi alistua Jumalan tahtoon.
Hän ei saanut suurempaa tuskaa, kuin mitä Jumala oli määrännyt.
Mutta sen, mikä oli määrätty, hän tahtoi kestää.
Jokaisen kärsimyksen pisaran hän tahtoi tyhjentää.

[Irene]

29. maaliskuuta.

Mutta Jeesus sanoi: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." Luuk.23:24.

Jeesus ei sanonut sanaakaan pitkään aikaan; - ei sitten, kun hän puhui naisille matkalla Golgatalle.
Nyt kohotetaan risti.
Tikapuut otetaan pois hänen jalkojensa alta.
Naulat kiristävät haavoissa.
Ruumiinpaino raastaa arkoja käsiä.
Ensimmäiset kauhistavat tuskat repivät hänen ruumistaan.
Ja ympärillä seisovat hänen surmaajansa.
Heidän pilkkasanansa kirvelevät Jeesuksen puhtaassa sielussa kuin haavoissa piiskaniskut.
Silloin Jeesus puhuu.
Ei uhkauksia; ei valituksia; ei tuskanpurkauksia;vaan rukouksen.
Ei hän rukoile ihmisiltä apua; ei hän rukoile Jumalalta huojennusta.
Hän rukoilee niitten puolesta, jotka ovat syylliset hänen kärsimyksiinsä:
"Isä anna heille anteeksi!"
Itse hän on antanut heille anteeksi.
Ei hänen sydämessään ole yhtään kaunaa heitä vastaan.
Ei kostonajatuksia.
Ei vastenmielisyyttä.
Ainoastaan anteeksiantavaa rakkautta.
Nyt rukoilee hän taivaallista Isäänsä , että hänkin tahtoisi antaa heille anteeksi.
"He eivät tiedä, mitä he tekevät."
Hän puolustaa heitä ja puhuu heidän puolestaan.
Mikä rakkauden syvyys!
Mikä rajaton anteeksiiantamus!
Niin hän rakastaa minuakin.
Minunkin syntini on anteeksi annettu.
Herra, opeta minua rakastamaan!
Myöskin vihollisiani.

[Irene]

30. maaliskuuta.

Ja hän sanoi:" Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa." Luuk.23:42,43.

Tämän ryövärin syntiä emme saa puolustella tai kaunistella.
Hän oli pahantekijä ja oli ansainnut pahantekijän kuoleman.
Sen hän itsekin tunnustaa.
Mutta sitä suurempi ja käsittämättömämpi on hänen osakseen tullut armo.
Hänellä e ole ollenkaan aikaa parannuksen tekoon.
Hän ei koskaan voi tehdä ainoatakaan hyvää työtä eikä millään tavalla osoittaa kiitollisuuttaan.
Hän ei koskaan saa tilaisuutta elämässään näyttää, että hänen kääntymisensä on todellinen.
Hän on niin syvälle langennut, kuin ihminen voi olla.
Ja lisäksi hänen hetken kuluttua on käytävä kuolemaan.
Ja sittenkin hän pelastuu.
Niin käsittämättömän suuri on Jeesuksen armo.
Ei ainoatakaan nuhteen sanaa!
Ei mitään tutkintoa hänen kääntymyksensä aitoudesta!
Ryöväri saa osakseen vain rakkautta ja anteeksiantamusta.
Hän pyytää vain ajatusta: muista minua; mutta hän saa koko paratiisin.
Hän on arvoton elämään ihmisten kanssa täällä maan päällä.
Mutta Jeesuksen rinnalla hän saa astua autuaitten maahan ja käydä aina Jumalan valtaistuimen eteen.
Oi, rakkauden pohjattomuutta!

[Irene]

31.maaliskuuta.

Niin toinen pahaintekijöistä, jotka siinä riippuivat, herjasi Jeesusta. Luuk. 23:39.

Näin eri tavalla päättyi näiden molempien ryövärien elämä, joka muutoin oli ollut niin samanlainen.
Kuoleman portilla heidän tiensä erosivat, toinen meni iäiseen kadotukseen; toinen meni paratiisiin.
Pelastuksen mahdollisuus seurasi tätä toistakin ryöväriä aina kuoleman portille asti; hän olisi voinut olla kolmantena siinä joukossa, joka riemuiten astui paratiisin iloon.
Mutta hän laiminlöi tilaisuuden.
Hän ei tahtonut.
Eikä tilaisuutta koskaan enään tullut.
Pelastus oli niin lähellä häntä, ja kuitenkin hän joutui kadotukseen.
Hän oli silmätysten kuoleman kanssa, ja kuitenkin hän oli näin paatunut.
Vapahtaja riippui hänen rinnallaan, ja kuitenkaan hän ei pelastunut.
Toverin rukoukset ympäröivät häntä, ja kuitenkin hän pysyi taipumattomana.
Hän kuoli nälkään, vaikka hänellä käden ulottuvilla oli elämän leipää.
Hän nääntyi janoon itse sovituksen lähteen reunalla.
Paratiisin avoimien porttien edessä hän syöksyi ikuisen kuoleman ammottavaan kuiluun.
Niin suuri pelastus - niin kauhea kuolema - niin täydellinen sovitus - niin rajaton rakkaus - niin avoin syli.
Ja kuitenkin kadotettu!
Oi, Herra, pelasta minut ja varjele minua!

[Irene]