Kirjasta levähtäkää vähän/ Huhtikuu

Kirjasta levähtäkää vähän: Fredrik Wislöff

Re: Kirjasta levähtäkää vähän/ Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 27.04.2014 14:09

      Kuva

    27.huhtikuuta.

    Ottakaa vaari teistänne. Te kylvätte paljon, mutta saatte vähän. Te syötte, mutta ette tule ravituiksi. Ja palkkatyöläinen panee työpalkan reikäiseen kukkaroon. Minkätähden! sanoo Herra Sebaot. Minun huoneeni tähden, kun se on rauniona ja te juoksette kukin oman huoneenne hyväksi.
    Sentähden teiltä taivas pidättää kasteen.
    Haggai 1:5,6,9,10

    Ottakaa vaari teistänne, sanoo Herra.
    Ja silloin hän tarkottaa ajallista toimentuloa.
    Tässä hän mainitsee ne, joiden käy huonosti.
    He saavat palkkansa reikäiseen kukkaroon.
    Se kuluu sitä mukaan kuin se saadaan, ja heiltä taivas pidättää kasteen.
    Ottakaa vaari tästä, sanoo Herra.
    Sillä siihen on omat syynsä: sillä välin kun sinä juokset oman huoneesi hyväksi, on Herran huone raunioina.
    Unohdat antaa Jumalalle sen, mikä Jumalalle kuuluu.
    Siunatun elämänsalaisuus sisältyy näihin Jeesuksen sanoihin:
    Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa!
    Anna, niin tulet rikkaaksi ja iloiseksi.
    Ottakaa vaari teistänne!
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Kirjasta levähtäkää vähän/ Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 28.04.2014 07:11

      Kuva

    28. huhtikuuta.

    Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra:
    rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.
    Jer.29:11.

    Jumalan ajatukset eivät ole hapuilevia ja epävarmoja.
    Hän ei ole neuvoton ja epäröivä.
    Hän tietää, mitkä ajatukset hänellä on lapsiaan kohtaan.
    Kun sinä kysyvänä, huolestuneena ja miltei epätoivoisena mietit, miten kaikki nyt on käyvä, on hän aivan rauhallinen ja täysin selvillä rakastavasta suunnitelmastaan sinun suhteesi.
    Kun sinä ajattelet:nyt nousee myrsky ja hirveä rajuilma, nyt alkaa taistelu
    elämästä ja kuolemasta ja lopulta kaikkki päättyy perikatoon, on hänellä
    rauhanajatukset.
    Kun sinä varmasti odotat onnettomuutta, on hän valmis virittämään mieleesi toivoa.
    Kun sinä luulet, että kaikki on lopussa, antaa hän sinulla ihanan tulevaisuuden.
    Jumala ei tahdo sinulle mitään pahaa.
    Kaikki Hänen ajatuksensa sinusta ovat rakkauden ajatuksia; sentähden
    sisältyy niihin rauha, tulevaisuus ja toivo.
    Ja Jumalan ajatukset muuttuvat aina todellisuudeksi.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Kirjasta levähtäkää vähän/ Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 29.04.2014 08:56

      Kuva

    29. huhtikuuta.

    Olkaa aina iloiset. Rukoilkaa lakkaamatta. 1 Tess. 5:16,17

    Tässä on rukous ja ilo rinnastettu.
    Molempiin kuuluu sana aina, lakkaamatta.
    Aina tulee rukoilla ja aina tulee olla iloinen.
    Nämä kehoitukset eivät voisi olla erossa toisistaan.
    Sillä ellei ole rukousta, ei ole iloakaan.
    Ja rukous väsyisi, ellei rukoilija koskaan olisi iloinen.
    Rukous on ilon äiti, ja ilo on rukouksen voima.
    Ilo on kuin hyvä poika, joka elää ja tukee äitiään.
    Mutta äidin rakkaus antaa hänelle aina uutta halua palvella ja auttaa äitiään.
    Se, joka vähän rukoilee, on harvoin iloinen.
    Se, joka ei ole iloinen, on haluton rukoukseen.
    Rukoilla lakkaamatta merkitsee: olla lakkaamatta yhteydessä Jumalan kanssa, olla myöskin yhteydessä ikuisen ilon kanssa.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Kirjasta levähtäkää vähän/ Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 30.04.2014 08:17

      Kuva

    30. huhtikuuta.

    Katselkaa kedon liljoja (norj. käänn.) Matt. 6:28

    "Katselkaa kedon liljoja,"
    Näin Jeesus puhui juutalaisille.
    Meille hän varmaanki olisi sanonut: katselkaa leskenlehtiä tien varrella, katselkaa sinivuokkoja ja valkovuokkoja metsässä, katselkaa kieloja mäenrinteellä.
    Katsokaa, kuinka kauniita kedon kukat ovat.
    Ei edes Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.
    Sillä Jumala on ne vaatettanut.
    Ihaninkin ihmistyö on mitätön yksinkertaisimmillaan Jumalan työn rinnalla.
    Antakaamme Jumalan vallita.
    Katsokaa, kuinka kedon kukat kiittävät Jumalaa jo pelkällä olemassa olollaan.
    Mikään ei niin kiitä tekijää kuin hänen tekonsa.
    Mutta myöskin "me olemme hänen tekonsa" (Ef. 2:10).
    Eläkäämme siis hänen kirkkautensa kiitokseksi.
    Katsokaa, kuinka huolettomia kedon kukat ovat.
    Eivät ne kylvä eivätkä kehrää, vaan luottavat luojaansa, jonka kädessä niiden elämä on.
    Mutta jos Jumala näin huolehtii kedon kukista, kuinka paljon ennemmin sitten teistä?
    Älkää siis mistään murehtiko.
    Katsele kedon kukkia ja muista, kuinka lyhyt elämäsi päivä on.
    Tänään ne kukoistavat, huomenna ne heitetään uuniin.
    Käytä siis oikein päiväsi.
    Kiitä häntä niin kauan kuin voit.
    Ilahduta niitä, joiden keskellä elät.
    Silloin voit iloita kun sinut kerran korjataan Jumalan latoihin.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Kirjasta levähtäkää vähän/ Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 14.10.2014 09:28

Kuva
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Edellinen

Paluu Levähtäkää vähän

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron