Kirjasta levähtäkää vähän/ Huhtikuu

[Irene]

Kirjasta levähtäkää vähän: Fredrik Wislöff

1. huhtikuuta.

Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, sanoi hän äidillensä: "Vaimo, katso poikasi!" Sitten hän sanoi opetuslapselle: "Katso, äitisi!" Joh.19:26,27.

Jeesuksen ristin juurella kävi tuskan miekka Marian sielun läpi.
Hän kärsi itse samat tuskat, joita näki Jeesuksen kärsivän.
Hän tunsi kaiken Jeesukseen kohdistetun pilkan kuin omakseen.
Suurin häpeä, mikä israelilaista vaimoa voi kohdata, oli se, että hänen poikansa ristiinnaulittiin.
Varmastikaan ristien juurella ei usein nähty äitejä.
Noiden kahden muun ristin juurella heitä ei varmaankaan ollut.
Mutta Maria ei voinut pysyä poissa.
Ja Jeesus näkee hänet.
Häntä lohdutti kyllä hänen tuskassaan tieto siitä, että äiti seisoi tuolla alhaalla.
Hän olisi kyllä mielellään loppuun asti pitänyt hänet läheisyydessään.
Mutta nähdessään, kuinka kalpea hän on, kuinka kuoleman väsynyt ja nääntynyt, unohtaa hän itsensä ja oman tuskansa ja huolehtii hellästi äidistään.
Hänen rakkain opetuslapsensa saisi nyt astua hänen tilalleen.
Ja heti nuo kaksi poistuivat paikalta.
Ristiltään Jeesus näkee äitinsä horjuvin askelin laskeutuvan alas kukkulan rinnettä Johanneksen käsivarren tukemana.
Itse hän jäi riippumaan ristilleen entistä yksinäisempänä.
Siten on Jeesus aivan kuoleman partaalla siunannut ja uudelleen pyhittänyt ne herkät siteet, jotka liittävät ihmisiä toisiinsa.
Vielä ristiltäkin lausuttiin sanoja, joista huokui hellä huolenpito hyvästä ja rakastavasta äidistä.

[Irene]

2. huhtikuuta.

Mutta kuudennesta hetkestä alkaen tuli pimeys yli kaiken maan, ja sitä kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen. Matt. 27:45.

Kello12 - auringon ollessa korkeimmillaan - laskeutuu pimeys Golgatan kummulle.
Niin hirvittävä on se pimeyden työ, joka nyt suoritetaan maan päällä, että auringonkin täytyy siltä kätkeytyä.
Ja aurinko on kuitenkin joutunut näkemään monen monia inhottavia rikoksia tässä maailmassa.
Mutta nyt helvetin pahuus ja ihmissuvun synti on niin taivaita tavoitteleva, ettei edes auringon valo voi sitä läpäistä.
Pimeys ja helvetti ovat sukua keskenään.
Golgatalla viettää viha riemuvoittoaan.
Ja hänen, joka on maailman valo, täytyy siellä sammua ja kuolla.
Nuo kolme tuntia ovat muistutus ikuisesta pimeydestä; ne ovat kuin varoittava enne ja kuin henkäys pimeyden valtakunnasta, jonne ei yksikään auringonsäde pääse tunkeutumaan.
Oi, Herra, auta minua vihaamaan pimeyttä ja rakastamaan valoa, tee minut alttiiksi luopumaan pimeyden teoista; valaise sinä koko elämäni; auta minua joka päivä vaeltamaan valossa.
Herra, pelasta minut vihdoin ikuisesta pimeydestä taivaan kirkkauteen.

[Irene]

3. huhtikuuta.

Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli. lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Matt, 27:46.

Kolme tuntia oli pimeyttä kestänyt.
Mikään ihmisajatus ei milloinkaan voi aavistaa, mitä Jeesuksen sydämessä liikkui noiden tuntien aikana.Pimeys, joka peitti Golgatan ja levisi yli kaiken maan, tunkeutui myöskin Jeesuksen sydämeen.
Ja pimeyden mukana hyökkäsi koko pahuuden sotajoukko ahdistamaan Vapahtajamme sielua.
Synkkänä ja vuorenkorkuisena kohosi koko ihmissuvun synti erottaen Jeesuksen hänen Isästään.
Hänen täytyi kokea synnin hirmuisuutta ja katsahtaa ikuiseen pimeyteen.
"Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?"
Hänellä ei enään ollut edes lujaa luottamustansa Isään.
Kiinnekohta, josta Jeesus muulloin aina, Getsemanessakin, oli voinut pitää kiinni, oli nyt häneltä riistetty.
Hän ei enään uskalla puhua Isästä.
Hän sanoo: Jumalani!
Ja Jumalakin tuntuu olevan niin kaukana.
"Miksi minut hylkäsit?"
Oi, mikä tuska Jeesuksen täytyikään kestää!
Kukapa voisi sitä ymmärtää.
Hän, joka itse on Jumala, on nyt Jumalan hylkäämä.
Mikä kauhistus!
Ja kaikki tämä tapahtui: minun tähteni!

[Irene]

4. huhtikuuta.


Sen jälkeen kun Jeesus tiesi, että kaikki jo oli täytetty, sanoi hän, että kirjoitus kävisi toteen:"Minun on jano."
Joh.19:28.

Jeesuksen sielu janosi.
Hän ikävöi rakkautta ja ymmärtämystä.
Hän janosi ihmissieluja.
Hänen levitetyt käsivartensa olivat kuin elävä kutsu koko maailmalle: tulkaa minun tyköni.
Jeesus ei kuitenkaan ajattele tätä lausuessaan: "Minun on jano."
Hän tarkoittaa ruumiillista janoa.
Kello on nyt noin 15.
Jeesus ristiinnaulittiin klo 9.
Kuusi pitkää tuntia hän on riippunut ristillä.
Suurimman ruummillisen tuskan ristiinnaulitulle tuotti juuri jano.
Se tuntui vähitellen kuin polttona koko ruumiissa.
Tämä johtui verenhukasta.
Ristiinnaulittu sai kovaan kuumeen.
Kuuden tunnin ajan on Jeesus nyt vertavuotavana riippunut ristillä; silloin hän puhkeaa tuskanhuutoon:
"Minun on jano."
Kolmen ensimmäisen tunnin aikana Jeesuksella oli niin paljon huolihdettavaa niistä, jotka seisoivatristin ympärillä, - surmaajistaan, ryöväreistä, äidistään ja Johanneksesta, - ettähän unohti omantuskansa.
Kolmen seuraavan tunnin aikana, jolloin pimeys peitti maan, oli Jeesuksen sieluntuska niin suuri, että ruumiilliset kärsimykset jäivät sen rinnalla varjoon.
Mutta nyt, kun valo taas koittaa hänen sielulleen, tuntee hän janon polttavana tulena.
Ja niin hän huutaa:
"Minun on jano."
- Kiitos Vapahtajani, tuskistasi!
Kaikki tämä tapahtui minun tähteni.

[Irene]

5. huhtikuuta.

Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä. Joh. 19:30.

Ihmisten viha on täyttynyt.
Jeesus on kulkenut tuskien tien päähän saakka.
Kärsimysten kalkki on tyhjennetty.
Ja lunastustyö on on täytetty.
Oi, sieluni, puhkea kiitokseen!
Karkota pelkosi ja masennuksesi!
Kaikki epäilys on syntiä.
Kaikki huolehtiminen on sinulle häpeäksi.
Jeesus huutaa ristiltään:
"Se on täytetty!"
Mitä minä en voinut, sen Jeesus on tehnyt.
Kaikki syntini on sovitettu.
Vaikka minulta puuttuisi kaikki, ei minulta kuitenkaan puutu mitään, silläJeesus on hankkinut minulle pelastuksen.
Minun ei enään tarvitse orjailla lain vaatimusten alla, sillä hän, kallis välimieheni, on täyttänyt lain minun puolestani.
Hänen työhänsä ei saa eikä voi lisätä mitään.
Sillä pelastus on täytetty!
Hänellä on annettavana täydellinen pelastus epätäydellisellekin uskolle.
Hän on hankkinut täyden lunastuksen sillekin, jolta puuttuu kaikki, mutta joka hädässään tulee hänen luokseen.
"Se on täytetty."
Niinpä minun ei tarvitse tehdä mitään.
Sillä kaikkihan on jo tehty - minun puolestani!
Minä saan vain ottaa vastaan.
Ja kiittää.
Ja silloin on kaikki minun.
Ja minä olen pelastettu!
Mikä lunastuksen ihme!

[Irene]

6. huhtikuuta.

Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni." Luuk.23:46.

Vihdoinkin!
On kuin kaikki nyt voisimme hengittää helpommin.
Olemme seuranneet häntä hänen tuskassaan ja koettaneet eläytyä siihen.
Ja tänään kuulemme hänen viimeisen huokauksensa.
Ja sitten hän saa rauhan.
Kuinka väsynyt Jeesus mahtoikaan olla!
Hänen sielunsa oli taistellut taistelun, jonka kauheutta me emme aavista, hirvein se oli Getsemanessa ja ristillä tuon kolme tuntia kestäneen pimeyden aikana.
Hänen ruumiinsa on näännyksissä.
Lyönneistä ja ruoskan iskuista ja itse ristiinnaulitsemisesta.
Veren hukka on ollut suuri.
Kuume polttaa suonissa, ja jano on tuskallinen.
Hänen päänsä on lyijynraskas, eikä hänellä ole mitään mihin nojaisi.
Mutta nyt ovat tuskan hetket päättyneet.
Jeesus tuntee rakkaan näkymättömän käden laskeutuvan otsalleen ja pyyhkivän siltä tuskanhien ja veripisarat.
Ja silloin virtaa rauha ja lepo hänen sieluunsa; tuo rakastava käsi, joka laskeutuu hänen otsalleen, on hänen Isänsä käsi.
Se vapauttaa hänen henkensä kiusaantuneesta ruumiista - ja kaiken tuskan täytyy samassa tauota.
Turvallisena ja väsyneenä laskeutuu Jeesus levolle uskollisen Isänsä ikuisille käsivarsille.
Ja niin on kaikki tuska ja taistelu loppunut.

[Irene]

7. huhtikuuta.

Vaan yksi sotamiehistä puhkasi keihäällä hänen kylkensä, ja heti siitä vuosi verta ja vettä. Joh. 19:34.

Kun pahantekijä oli ristiinnaulittu, saattoi usein kestää kauan, ennenkuin hän kuoli.
Sillä varsinaisena kuolin syynä oli verenhukka.
Mutta Jeesus ei kuollut verenhukkaan.
Sen osoittaa tämä pieni tapaus: kun sotamies puhkaisi hänen kylkensä, vuoti siitä vettä ja verta.
Se osoittaa,että Jeesuksen sydän oli särkynyt.
Kuolleessa ruumiissa veri hyytyy.
Mutta kun sydän halkeaa, vuotaa veri sydänpussiin ja siellä erottuvat siitä punaiset verisolut.
Keihäänkärki sattui juuri sydänpussiin, ja siitä syystä vuoti siitä verta ja vettä.
Miten järkyttävästi tämä kuvastaakaan Jeesuksen tuskaa!
Niin hirvittävä se oli ollut, sekä ruumiillinen tuska että - vielä enemmän - sielun tuska, ettei hänen sydämensä kauemmin jaksanut sitä kestää.
Se särkyi!
Se särkyi tuskasta.
Se särkyi kaiken synnin kauheuden näkemisestä!
Se särkyi rakkaudesta!
Niin käsittämättömän suuri ole hänen rakkautensa!
Ja yhtä hellä se on vielä tänäkin päivänä.
Minuakin kohtaan.
Kiitos, Herra, siitä, että sydämesi särkyi.

[Irene]

8. huhtikuuta.

Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti. Matt.27:51.

Kuinka moni silmä olikaan kautta aikojen pelokkaana tuijottanut tuohon esirippuun.
Sehän esti pääsyn kaikkein pyhimpään, pääsyn Jumalan tykö, pääsyn armoistuimen eteen.
Menihän tosin ylimmäinen pappi sinne sisälle ja sovitti kansan synnit, mutta sitä kesti niin vähän aikaa; sillä synti tuli takaisin; ja siinä syntinen seisoi ulkopuolella, erotettuna Jumalasta, erotettuna armosta, sovittamattomin synnein!
Mutta mitä silloin tapahtuu!
Suuri ylimmäinen pappi menee kaikkein pyhimpään kerta kaikkiaan.
Hän saa aikaan iankaikkisen lunastuksen ja toimittaa täydellisen sovituksen.
Silloin Jumala ojentaa kätensä ja repäisee esiripun kahtia ylhäältä alas asti.
Pääsyn pitää olla vapaa.
Mikään ei nyt erota syntistä Jumalasta.
Sovitus on aikaansaatu.
Tie on auki.
Jokainen, joka tahtoo, saa tulla.
Ilman välimiestä ja esirukoilijaa.
Kristus itse on välimies.
Syntinen tervetullut.
Aina kaikkein pyhimpään asti.
Armoistuimen eteen.
Jumalan tykö.
Jumalan kiitos, että pääsy sinne on vapaa!
Minäkin tahdon tulla.

[Irene]

9. huhtikuuta.

Meidän edestämme -! Room. 5:8.

Meidän edestämme!
Näissä kahdessa sanassa on meidän pelastuksemme.
Kristus meidän edestämme!
Meidän hyväksemme - meidän sijastamme!
Kuinka kauheaa olisikaan ollut, jos Kristus olisi ollut meitä vastaan!
Niissä kahdessa sanassa olisi meidän kadotustuomiomme.
Jos Kristus olisi meitä vastaan, olisimme auttamattomasti kadotettuja.
Mutta nyt on Kristus meidän edestämme - meidän puolestamme.
Tiedämme sen siitä, että hän kuoli edestämme rakastaen meitä meidän ollessamme syntisiä.
Ja jos hän oli meidän puolestamme meidän ollessamme syntisiä, täytyy hänen olla sitä vielä enemmän nyt, kun olemme sovitettuja.
Kristus edestämme!
Mikä riemu!
Hän, voimakkain kaikista, on puolellani.
Hän on takuumieheni, auttajani, puolustajani.
On suurta armoa, että Kristus on meissä.
Hän on jaokaisessa kristityssä.
Ja tähän perustuu pyhitysmahdollisuuteni.
Mutta meidän kaikkien elämässä voi tulla aikoja, jolloin huomaa Kristuksen työtä meissä.
Siinä suhteessa on olemassa vaihtelua.
Mutta aina on Kristus edestämme.
Siihen eivät minun tunteeni vaikuta.
Se on jotakin, joka on ulkopuolellani.
Se on jotakin, joka kestää, jotakin muuttumatonta.
Se on olotila.
Se on autuuteni perustus.
Se on pysyvä seuraus Kristuksen työstä.
Jos Jumalla on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan!

[Irene]

10. huhtikuuta.

Palmusunnuntaina.
Hoosianna. Matt. 21:9.

Palmusunnuntain tapahtumissa on jotain valheellista.
Tosin kaikki Jeesuksen osaksi tullut juhlinta varmasti sillä hetkellä oli todella tarkoitettua, mutta se oli vain juhlatunnelmaa, joka kohta taas haihtui, kunnes tuli vastavaikutus ja kansa huusi: Ristiinnaulitse!
Kansa teki kyllä oikein juhliessaan Jeesusta.
Hän on todella juhlimisen arvoinen.
Mutta vika oli siinä, että heidän sydämensä ei ollut mukana hoosiannahuudossa.
Hoosianna merkitsee: Herra, pelasta!
Se on katuvan ja särkyneen sielun huuto, kun se rukoilee armoa ja pelastusta.
Palmusunnuntain tunnelmasta puuttuu katumus - sellainen katumus, joka johtaa kääntymykseen.
Kaikki tunnelma, mistä puuttuu katumus, on vaarallinen.
Se on kuin aalto, jota tuuli kuljettaa.
Ja tuulen suuntahan niin nopeasti vaihtuu toiseksi.
Ja kuitenkin he huusivat hoosiannaa.
Mutta tuo sana oli muuttunut värittömäksi ja merkityksettömäksi.
Heidän lausumanaan se ei merkinnyt mitään.
Ja sentähden kävikin hullusti. Tänään me vietämme palmusunnuntaita.
Olemme juuri pääsiäisviikon kynnyksellä.
Astummekohan siihen oikealla mielellä?
Mekin varmaan huudamme : hooosianna!
Mutta onko se meidänkin suustamme merkityksetön sana - vai sisältyykö siihen todellista katumusta?