Kirjasta levähtäkää vähän/ Heinäkuu

[Irene]

21. heinäkuuta.

Herra seurustelee luottamuksellisesti niiden kanssa, jotka häntä pelkäävät. (Norj.raam.käänn.)Ps. 25:14.

Jokainen ihminen kaipaa luottamuksellista seurustelua.
Se, joka sulkeutuu itseensä, sulkee ovet ja ikkunat, niin että aurinko ja raitis ilma eivät pääse tulvimaan sisälle.
Surunsa ja ilonsa, pettymyksensä ja yllätyksensä, ratkaisemattomat arvoitukset ja tekemänsä suunnitelmat tulee ihmisen jakaa toisten kanssa.
Luottamus antaa voimaa, kun se, jonka kanssa seurustelemme, on hyvä, luotettava ja tosi.
Herra pyytää tänään luottamustasi!
Hän on luotettava, hän on hyvä, hän on tosi.
Hänellä on ymmärtämystä ja rakkautta.
Hänellä on viisautta ja kärsivällisyyttä.
Hän tahtoo iloita kanssasi, kun olet iloinen.
Hän tietää neuvon, kun olet neuvoton.
Hän tahtoo varoittaa sinua, kun olet eksymäisilläsi tieltä, hän tahtoo lohduttaa sinua, kun olet pettynyt, ja vahvistaa sinua, kun olet uupunut.
Ota vastaan hänen tarjouksensa!
Anna hänelle koko luottammuksesi!
Tee se nyt!
Mikä armo onkaan, että Herra itse tahtoo luottamuksellisesti seurustella sinun, syntisen, kanssa!

[Irene]

22. heinäkuuta.

Ahkeroikaa pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte. Fil. 2:12

Pyhä pelko ei koskaan saa hävitä kristityn ihmisen sydämestä.
Sinä päivänä jona pelko kuolee, on sielukin kuolemansairas.
Ajattele, mistä on kysymys: iäisyydestä, taivaasta tai helvetistä, pelastuksesta tai kadotuksesta, kaikkivaltiaasta pyhästä Jumalasta ja mahtavasta sielunvihollisesta, saatanasta.
Eikö sitten pieni ihmislapsi vapisisi!
Älä ole huolissasi, vaikka aina tunnet sellaista pelkoa sydämessäsi.
Se on elämän eikä kuoleman merkki.
Se pelko estää pelastusvarmuutesi muuttumasta lihalliseksi turvallisuudeksi.
Mutta jos tuo pyhä pelko on kuolemaisillaan, herää silloin vakavasti valvomaan!
Pian on myöhäistä.
"Kunnian kruunua laiska ei voita."
Pelon tulee aina uudelleen pitää sinut valvovana ja ajaa sinut Jumalasi luo, jota et vain pelkää, vaan myöskin rakastat.
Ahkeroi pelolla ja vavistuksella, että pelastuisit.

[Irene]

23. heinäkuuta.

Minä olen Herra sinun Jumalasi, joka liikutan meren, niin että sen aallot pauhaavat. Ja minä olen kätkenyt sinut käteni varjoon. Jes. 51:15,16.

Ei ole mikään sattuma, kun meri, jolla kuljet, "liikkuu", ja kuohuu, niin että sen aallot pauhaavat ja sinä pelkäät hukkuvasi myrskyyn.
Pelkäät, että elämäsi rajusää on merkkinä siitä, että Jumala on hyljännyt sinut.
Mutta niin ei ole asian laita.
Päinvastoin juuri Herra, sinun Jumalasi on liikuttanut meren, niin että sen aallot pauhaavat.
Taivaallinen Isäsi juuri on lähettänyt myrskyn: hän on lähettänyt jokaisen tuulenpuuskan ja jokaisen vaahtopääaallon.
Mutta samalla hän on luvannut:
Sinut tahdon kätkeä käteni varjoon.
Sinä et ole hukkuva myrskyssä.
Älä pelkää!
Jumala on kaiken takana.
Ja sinä saat tuntea hänen voimakkaan, hellän, varjelevan kätensä, joka on kätkevä sinut - kunnes myrsky on tyyntynyt.

[Irene]

24. heinäkuuta.

Minä parannan teidän luopumuksenne, omasta halustani minä teitä rakastan. Hoos. 14:5

Uskolle tuottaa suurta lohdutusta se tieto, että Jumala rakastaa syntistä omasta halustaan.
Hän on itse tehnyt valintansa: päättänyt rakastaa.
Ja päättänyt rakastaa sinua!
Kukaan ei ole rukoillut sitä häneltä, eikä taivuttanut häntä siihen.
Et edes sinä itse.
Hän on rakastanut sinua jo kauan ennen kuin osasit rukoilla.
Hänen rakkautensa sinuun ei millään tavalla perustu sinun ansiollisuuteesi.
Sinä et ole rakastamisen arvoinen.
Vapaasta tahdostaan, omasta halustaan hän sinua rakastaa.
Nytkin.
Tänäänkin.
Rakastaminen ei ole hänelle mikään velvollisuus - niin että kun hän ensin on alkanut rakastaan, hänen täytyy jatkuvasti niin tehdä, vaikkapa hän haluaisikin hyljätä sinut syntiesi tähden.
Ei, se ei ole hänelle velvollisuus, se on hänelle ilo.
Kuule vielä kerran:
Hän rakastaa sinua omasta halustaan.

[Irene]

25. heinäkuuta.

Syyllisyyteni on suurempi, kuin että sen kantaa voisin. 1. Moos. 4:13.

Näin ei sano vain Kain.
Jokaisen, jolle hänen oma syntinsä on selvinnyt täytyy yhtyä Kainin tunnustukseen:
"Syyllisyyteni on suurempi, kuin että sen kantaa voisin."
Niin, kukapa voisi kantaa syntiään?
Mikään voima maailmassa ei voi painaa ihmistä maahan niinkuin katumus ja synninsuru.
Se, jolle todella synti tulee synniksi, painuu polvilleen.
Hänellä on valittavanaan vain kaksi mahdollisuutta; epätoivo tai pelastus.
"Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin."
On totta, että syyllisyytesi on suurempi, kuin että voit sen kantaa.
Asia ei vain tunnu siltä, vaan on todella niin.
Sentähden toinen onkin kantanut syntisi: Jumalan Karitsa.
Hänenkin kannettavakseen synti oli niin raskas, että hän uupui sen painon alle, vieläpä kuoli sen tähden.
Mutta juuri sen kautta hän otti pois syntisi.
Sinun ei enään tarvitse kantaa raskasta syyllisyyttä - Jumalan Karitsa on kantanut sen sinun puolestasi.

[Irene]

26. heinäkuuta.

"Minä uskon; auta minun epäuskoani." Mark.9:24

Jeesus sanoo mykän lapsen isälle: "Kaikki on mahdollista sille joka uskoo."
Mies saa ihmetellen katsahtaa uskon maailmaan; siihen , missä ei tunneta sanaa "mahdoton", missä usko voi saada aikaan ihmeitä.
Ja hänen edessään seisoo Jeesus.
Hän, joka tekee kaikki nämä ihmeet mahdolliseksi ja joka on uskon voima.
Silloin alkaa usko orastaa hänen sydämessään.
"Minä uskon, Herra."
Minä luotan sinuun; ja silloin sen täytyy tapahtua.
Minä tiedän, että sinä voit.
Mutta hänen toisella puolellaan on poika, hänen elämänsä suuri koettelemus ja pettymys.
Tuo ylipääsemätön vaikeus.
Monen monta kertaa hän oli toivonut pelastusta ja parannusta.
Mutta aina turhaan.
Silloin herää epäusko.
Onko se sittenkään mahdollista?
Mutta hän vihaa epäuskoaan.
Ja hän vie sen Jeesukselle.
Ja sentähden hän voittaa.
"Herra, auta minun epäuskoani!
Kukapa ei olisi käynyt tätä taistelua omassa sydämessään.
Taistelua uskon ja epäuskon välillä.
Mutta tämä rukous merkitsee kuitenkin uskon voittoa.
Sillä se, joka vie epäuskonsa Jeesukselle, saa takaisin uskon lahjan.
"Minä uskon, Herra, auta minun epäuskoani."

[Irene]

27. heinäkuuta.

Minä olen kantanut teitä kotkan siivillä ja tuonut teidät luokseni. 2. Moos.19:4.

Mitkään siivet eivät ole niin voimakkaat kuin kotkan.
Missä varpusen siivet väsyvät, siinä kotkan siivet kantavat yli pelottavien jyrkänteitten ja pitkien, yksitoikkoisten erämaiden.
Jumalan siivet ovat kuin kotkan siivet.
Minun sieluni siivet ovat pienet ja heikot; helposti ne väsyvät ja silloin vajoan maahan ja jään avuttomana ja masentuneena katselemaan ylöspäin, sinne, missä Jumala oli tarkoittanut minut elämään.
Mutta Jumala on ottanut huomioon minun heikkouteni.
Sentähden hän on luvannut kantaa minua kotkan siivin.
Hän ei koskaan väsy.
Hän kohottaa voimakkailla sivillään sieluni kaiken maisen yläpuolelle, kohti korkeata, vapaata taivasta - yli kaikkien synkkien erämaitten, ohi kaikkien pelottavien jyrkänteitten.
Hänen siivillään lepään turvallisena.
Hän tahtoo kantaa minut kotiin saakka.
Herra, kiitos voimakkaista siivistäsi.
Laskeudun turvallisena niiden varaan.
Nosta minut korkeammalle.
Kanna minut kauemmaksi.
Älä päästä minua, ennenkuin pelastettuna olen kotona.

[Irene]

28. heinäkuuta.

Me annamme rukouksemme langeta sinun eteesi, emme omaan vanhurskauteemme, vaan sinun suureen armoosi luottaen. Dan.9:18

Tämä sana sanoo kolme asiaa rukouksesta.
Rukouksen oikea sävy on nöyryys.
Jo se, että saamme rukoilla, on armoa.
Oikeastaan vain Jumalalla olisi oikeus puhua, jos ylipäänsä tulisi kysymykseen seurustelu Jumalan ja ihmisen välillä.
Ja se, mitä hänellä silloin olisi puhuttavana, olisi tuomion sana.
Mutta nyt hän ei van ole peruuttanut tuomiota , vaan lisäksi antanut meille oikeuden tulla hänen luoksensa nöyrine pyyntöinemme.
Sentähden tulee nöyryyden aina olla perussävynä rukouksissamme.
Rukouksen perustana on:
Jumalan suuri armo, ei meidän oma vanhurskautemme.
En voi mitään vaatia Jumalalta.
Jos hän kuulee, on se armoa; mutta jos se on armoa eikä ansiota, uskaltaa myöskin köyhä syntisraukka tulla.
Rukous on Jumalan armon avattu syli, sen ojennetut käsivarret.
Se sanoo: "Tulkaa!"
Ja Jumalan eteen saamme antaa rukouksemme langeta.
Niin että ne aina ovat hänen nähtävissään.
Aivan Jumalan silmien edessä ovat juuri nytkin kaikki pyyntöni.
Todellakin: rukous on armoa.

[Irene]

29. heinäkuuta.

Rauhassa minä käyn levolle ja ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua. Varhain sinä kuulet minun ääneni, varhain minä esitän sinulle asiani (norj. raam. käänn.) ja odotan. Ps. 4:9 ja 5:4.

Sellaista on kristityn päivittäinen elämä.
Illalla: rauhaa ja turvallisuutta.
Aamulla: rukousta ja kiitosta ja odotusta.
Hermostuneen levottomuuden ja kuumeisen kiireen on väistyttävä sieltä, missä usko ja rauha asuvat.
Kristitty tekee illalla tiliä päivästään Jumalan edessä.
Mutta Herra vastaa häänelle syntien anteeksiantamuksella.
Sentähden hän menee rauhassa levolle ja nukahtaa iloisena.
Jumala vastaa iltarukoukseesi hiljaa: hyvää yötä.
Aamulla heräät uuteen työhön.
Sinua odottavat vaikeudet, kiusaukset ja uudet tehtävät.
Mutta sinä "esität asiasi Herralle" ja siten kohtaat joka aamu uskollisen ja voimakkaan Herrasi.
Hän itse sanoo sinulle: hyvää huomenta.
Ja niin käyt iloisena uuteen päivään.
"Varhain esitän asiani Herralle ja odotan!"
Herran "hyvän yön" toivotus merkitsee, että saat nukkua rauhassa.
Herran "hyvän huomenen" toivotus merkitsee, että saat aloittaa päivän hänen voimassaan.

[Irene]

30. heinäkuuta.

Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani. Ps.23:6.

Sula hyvyys!
Onko se tosiaanki totta?
On!
Mikä ihmeellinen Jumala meillä onkaan!
Meitä kristittyjä seuraa sula hyvyys!
23. psalmi ei kuitenkaan puhu vain siitä, mikä on hyvää.
Siinä puhutaan "vihollisistamme", "pimeästä laaksosta" - "siitä, mikä on pahaa".
Ja kristityn elämässähän on paljon sellaista, mitä emme voi sanoa "sulaksi hyvyydeksi".
Ja kuitenkin pitävät paikkansa sanat: sula hyvyys!
Sillä kaikki asiat kääntyvät parhaaksi sille, joka rakastaa Jumalaa.
Pimeässä laaksossa hän, joka siellä on kanssani, käy minulle entistä rakkaammaksi.
Ja siten koituu pimeä laakso kristitylle siunaukseksi.
Kun "se, mikä on paha" lähestyy, saa hän lohdutusta paimenen vitsasta ja sauvasta ja pysyttelee lähellä häntä.
Ja ja siten tulee siitä, mikä on pahaa, hänelle vain hyvyyttä ja laupeutta.
Kun hätä riisuu synkän pukunsa, jää jäljelle armo.
Kun pakenemme sitä, mitä pidimme pahana, seuraa meitä ja saavuttaa meidät se mikä on hyvää.