Elämän Leipää/C.O.Rosenius Marraskuu

Sananl. 11:25
Hyväätekeväinen sielu tulee ravituksi, ja joka muita virvoittaa, se itse kostuu.

Elämän Leipää/C.O.Rosenius Marraskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 01.11.2013 06:39

    Kuva

Kuva

Elämän Leipää

Tervetuloa Roseniuksen Elämän leivän ääreen.
Se on ruokkinut suomenkielisenä Jumalan kansaa jo 1880-luvulta lähtien.

Lähde:Olavi Peltolan kotisivut

Kuva

MARRASKUUN 1 PÄIVÄNÄ.

Isä, jos tahdot, niin ota pois minulta tämä malja älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun. Luuk. 22:42.

Oi, kun kerrankin silmäni aukenevat näkemään Jumalan suurta päätarkoitusta, Jumalan hellintä sydänasiaa, kuinka sielujen pelastus on hänelle kallis, niin että siksi tulee ihmiseksi, uhrikaritsaksi, hikoilee verta, sallii itseänsä ruoskittavan, antautuu ristiinnaulittavaksi ja surmattavaksi. Mikä sanomaton, voimakas lohdutus onkaan silloin saada rukoilla: »Älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun.»

Meidän on ennen kaikkea tarpeellista tietää ja totisesti uskoa, jopa sydämemme syvimmässä olla siitä vakuutetut, että Jumala ei tahdo - ei iankaikkisesti tahdo mitään muuta kuin meidän autuaiksi tulemistamme. Tänään ja huomenna ja joka päivä hän ei tahdo mitään, muuta. Tämän vilpittömimmän sydäntahtonsa sielusi pelastuksen tähden hän voi antaa monien katkerien kärsimysten kohdata sinua.

Yksinomaan sielusi iankaikkisen onnen tähden hän voi antaa ulkonaisen ihmisesi menehtyä, sallien monien ajallisten murheitten kohdata sinua, vieläpä kaikkein katkerimpien, kuten rakkaimpasi menettämisen, sellaisten menettämisen, joihin olit sydämestäsi kiintynyt ja jotka olivat sinulle henkeäsi rakkaammat. Täällä kuolema tempaa rakkaan sydänystäväsi, ehkä kalliin puolisosi tai rakkaimman lapsesi. Täällä ihmiset äkkiä menettävät kaiken omaisuutensa. Täällä pahat henkilöt ryöstävät sinulta vielä kalliimman, hyvän maineesi. Täällä toiset saavat parantumattoman taudin jne.

Miten sanomattoman katkeria kokemuksia tarjoaakaan murheenlaakso vaeltajilleen! Sydän saattaa aivan pakahtua, jos se katsoo vain sitä, mikä silmäin edessä on.

Mutta jos Aasafin kanssa voit mennä »Jumalan pyhäkköön» ja nähdä elämän todellisen tarkoituksen, aavistaa iäisyyden vakavuutta ja uskollisen Jumalan lempeää kasvatuspäämäärää hänen lähettäessään nämä sinulle, tietäen hänen ajattelevan sieluasi, silloin sinä nöyrästi kunnioittaen »hiljennät sydämesi Jumalan edessä» ja pidät katkerimpiakin kokemuksiasi kaikkein suurimpana armona.

Tai tiedätkö sinä, kuinka paljon kärsimystä tarvitaan, että sielusi pelastuisi? Pysähdy tässä! Jos uskollinen Jumalasi nyt ajattelee niin lempeästi sinun parastasi, että hän aikoo tehdä sinut iankaikkisesti autuaaksi taivaassa, olisitko sinä silloin tyytymätön hänen käyttämiinsä katkeriinkin keinoihin? Ja ehkäpä sinä itsekin tuntiessasi surkean hitautesi ja heikkoutesi pyhityksessä ja lihan kuolettamisessa, olet usein syvyydestä huutanut: »Jumala, en voi valvoa ja taistella enkä kuolettaa lihaani, niin kuin pitäisi. Tee sinä se! Oi Herra, kuoleta sinä lihani, edistä sinä itse minun pyhitystäni!»

Nyt on Herra osoittanut sinulle armonsa ja kuullut rukouksesi. Nyt on hän ruvennut kuolettamaan lihaasi eikä löytänyt sen voittamiseksi parempaa keinoa kuin juuri tämän kärsimyksen. Oletko vieläkin tyytymätön? Oi ei! Rukoile Jumalalta nöyrää ja hiljaista mieltä, että sinä vanhan ihmisesi kovimmassakin kuolinkamppailussa voit rukoilla: »Isä, älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun.»

Tästä vain johtuu, että voimme antautua kuolemaan, erota tästä elämästä, lakata ajattelemasta maallista onnea sekä kääntää sielumme iäisyyttä kohti. Tämä rukous on opittava Getsemanessa. Kun kärsimysten ja kuoleman kauhut pusersivat Jeesuksen sydämestä rukouksen: »Jos on mahdollista, niin menköön minulta puis tämä malja», lisäsi hän: »Kuitenkaan ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.» Se oli voitto. Sitten hän keventynein mielin sanoi: »Enkö joisi sitä maljaa, jonka Isä on minulle antanut?» Kun on antauduttu kuolemaan, on kärsimys lieventynyt.

»Mutta», sanonet, »jospa olisikin minun Isäni se, joka lähettää minulle kärsimykseni näen päinvastoin määrättyjen pahojen ihmisten aiheuttavan ne.» Näin ajatellessasi et uskokaan yhtä Jumalaa. Tässä ilmenee sydämessäsi asuva pakana, jolla on monta Jumalaa: ensin Luoja, sitten perkele ja vielä joku paha ihminen jne. Jos sen sijaan uskoisit, mitä Raamattu opettaa, että on olemassa vain yksi Jumala, joka valitsee kaikki muut voimat taivaassa, maan päällä ja helvetissä. Saatana ei voi lupaa saamatta koskea Jobiin. Maailma ei voi »pudottaa hiuskarvaakaan päästämme taivaallisen Isämme sallimatta.» Silloin näkisit, että senkin, minkä pahat ihmiset tekevät sinulle, on viisas Isä laatuun ja määrään nähden määrännyt. Niin et katsoisi lihaa, vaan näkisit Jumalan kaikessa.

Raamattu opettaa, että Herra meille kärsimykset lähettää, silloinkin kun pahat ihmiset aiheuttavat ne meille. Tämän tiesi Daavid, kun paha ihminen, Simei, häntä kiroili. »Anna hänen kirota sillä Herra on hänelle sanonut: 'Kiroile Daavidia.' Kuka voi nyt sanoa: 'Miksi niin teet.» Pahat ihmisethän Kristustakin kiduttivat ja kuitenkin hän sanoi »Isän antaneen hänelle tämän kalkin.» Ja muista Herran Kristuksen sanoja: »Mutta ei hiuskarvaakaan päästänne häviä Isänne sallimatta.»

Mitä meille sitten voisi tapahtua Jumalan tahtomatta? Mikä voisi olla meille vähäpätöisempää kuin hiuskarva? Kauhea epäusko, joka et kätke sellaisia Kristuksen omia sanoja! Hänhän on tällä tavoin ilmoittanut taivaallisen Isämme huolehtivan vähäisimmistäkin asioistamme, niin ettei mitään voi tapahtua meille hänen tahtomattaan. Emmekö siis ilomielin alistuen uskoisi kaikkea hänen käsiinsä sanoen vain: »Älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun.»
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius Marraskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 02.11.2013 10:26

    Kuva

MARRASKUUN 2 PÄIVÄNÄ.

Autuas on se mies, joka kiusauksen kestää. Jaak. 1:12.

On tärkeätä huomata tämä. Siksi tahdomme tutkia tätä tarkemmin. Monet hurskaat armolapset menettävät usein rohkeutensa kiusauksen kohdatessa heitä. Usein he säikähtävät pelkästään seuraavasta ajatuksesta. He sanovat: »Jos olisinkin langennut syntiin, en epäilisi saavani armoa. Mutta minä tunnen itsessäni jotakin vielä pahempaa. Minä rakastan syntiä - ja sehän on kauheaa!»

Tähän vastataan: »Pidätkö tästä synnin rakkaudestasi, oletko tyytyväinen siihen?» Tyytyväinenkö siihen? Kuinka minä sitä voisin olla? Päinvastoin se on inhottavinta, mitä itsessäni tunnen! Tämä minä, joka inhoaa ja vihaa synnin rakkautta, on juuri sinun oikea minäsi, uusi ihminen. Tätä ei Raamattu nimitä synnin rakastamiseksi, vaan sitä, mitä sinä siksi sanot, nimittää Raamattu »lihaksi himoineen ja haluineen».

Sinä tunnet siis lihan rakkautta syntiin. Ja miten me voisimmekaan tuntea kiusausta, jollei meillä olisi lihan himoja ja haluja? Sinä tunnet siis kiusauksen väijyvän sinua. Pidä silloin vain huolta siitä, ettet tee kiusauksellesi myönnytyksiä, niin alat hyväksyä, suosia ja noudattaa sitä, vaan taistele uskossa rukoillen lihaa ja perkelettä vastaan. Ja pysy armoistuimen luona ja Kristuksen ansaitsemattomassa armossa, vaikka sinulle kuinka kävisi, niin on sinulla hänessä kuitenkin aina iankaikkinen elämä, näyttipä muuten kuinka pahalta ja kummalliselta tahansa.

Tee näin vaikkapa toisin ajoin näkisit itsesi aivan pahan valtaamaksi, niin että, kuten Luther sanoo »perkele herkeämättä hyppelee päälläsi ja tallaa kaulaasi jaloillansa.» Hän näyttää kokonaan hallitsevan sinua, niin että kaikki voima, kaikki Pyhän Hengen armo näyttää aivan kadonneen. Tässä kiusauksessa hiljaisena pysyminen ja mustassa pimeydessä Herran odottaminen on täydellisten viisautta. Se on suurta viisautta, ihmeellistä armoa. Sillä on syvä salaisuus, mitä Herra sellaisina pimeinä seulomisaikoina tekee lapsellensa. Sen, joka silloin tahtoo noudattaa tunteita ja näkemistään, täytyy joutua epätoivoon.

Tällaisten syvien ja perinpohjin hävittävien kiusausten tarkoituksena onkin se, että me menettäisimme kaiken oman hurskautemme ja voimamme väärän lohdutuksen. Siksi täyttyy ihmisen joutua niin kovalle koetukselle, että kaikki näyttää sielusta sysimustalta, ettei ole pienintäkään lohdutusta, jonka hän voisi itsessään nähdä tai tuntea, muuta kuin yksin Herran jumalallinen olento. Hänen oma jumalallinen uskollisuutensa ja voimansa olkoon ainoa, mikä jää turvaksi.

Sellaisetkin kiusaukset sisältyvät Jaakobin sanoihin: »Veljeni, pitäkää sulana ilona, kun joudutte moninaisiin (huomaa: moninaisiin!) kiusauksiin, sillä te tiedätte, että uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä.» »Autuas on se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun.» Siitä, mitä apostoli heti lisää, huomaamme, että hän tässä puhuu kiusauksista: »Älköön kukaan kiusauksessa ollessaan sanoko: »Jumala minua kiusaa» sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee.»

Mutta huomaa sanat: »joka kiusauksen kestää». Se merkitsee sitä, että ei väsytä eikä antauduta kiusausta noudattamaan, ei jouduta epätoivoon eikä lähdetä armoistuimen luota, vaan rukoillaan edelleen lujasti uskoen ja kestävästi: »Älä johdata meitä kiusaukseen!» Näin kehottaa Pietarikin meitä tekemään perkeleen kiusatessa: Vastustakaa häntä »lujina uskossa!»

Kun ei enää uskota Jumalan armoon eikä hänen auttamistahtoonsa ja voimaansa, silloin lakataan rukoilemasta ja odottamasta Herraa, silloin antaudutaan viholliselle. Mutta jos minun on odotettava Herraa, on minun valmistauduttava odottamaan kauan ja »kärsivällisesti.» Meistä odotus ainakin tuntuu aivan äärettömän pitkältä ja turhalta, niin että olemme valmiit sanomaan: »Kaikki on hukassa, ei kannata enää apua odottaakaan, näenhän ja tunnen selvästi, että olen jätetty saatanan käsiin.» Jos jatkuvasti näin päättelemme, lakkaamme rukoilemasta, kuten äsken mainitsimme.

Luonnollinen laiskuutemmekin johtaa siihen, että väsymme rukoukseen, jos ei meitä heti kuulla, tai loukkaannumme Kristukseen, kun hän ei johda meitä sillä tavoin kuin me olimme ajatelleet. Mutta Jumalahan itse tulisi valehtelijaksi, jos hän antaisi meidän joutua häpeään rukoillessamme ja turvautuessamme hänen lupauksiinsa.

Jumala koko sanassansa on sanonut meille: »Huuda minua avuksesi hätäpäivänäsi, niin minä autan sinua, ja sinä olet kunnioittava minua.» Hänen kunniansa ja totuutensa raukeaisi tyhjiin, jollei hän tekisi näitten sanojensa mukaan. Herää siis ja paina syvälle sydämeesi, että sen sielun, joka on oppinut tuntemaan omat voimansa ja Herraa yksin huutamaan, on aivan mahdotonta joutua häpeään, kuinka epätoivoiselta ja pahalta näyttäisi. Sillä tästä minun pelastuksestani ovat koko Herran jumalallinen olento, koko hänen jumalallinen uskollisuutensa, totuutensa ja voimansa takeena.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius Marraskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 03.11.2013 08:50

    Kuva

MARRASKUUN 3 PÄIVÄNÄ.

Olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä. 1 Kor. 15:58.

Lukijani, ehkä olet saanut sen onnen, että olet maailmasta valittu Jeesuksen seuraajaksi. Elät sydämellisessä elämänyhteydessä Vapahtajasi kanssa. Oi, pidä mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi kruunuasi! Perkele on vannonut meille kuoleman kulkien ympäri milloin kiljuvana jalopeurana, milloin valkeuden enkelinä. Monet, »jotka ovat hengessä alkaneet, lopettavat lihassa», joko maailman ja himojen pettäminä, jotka uudestaan kietovat heidät pauloihinsa.

He väsyivät sotaan ja lihan kuolettamiseen ja antautuivat uudelleen synnin palvelukseen - tai lankesivat he epäilykseen jonkin kovan ja kestävän kiusauksen voittamina. Tai villitsi heitä uusien oppien kiehtova voima, joka vieroitti heidät yksinkertaisuudesta Kristuksessa ja itse elämä kuihtui. »Minä olen totisesti asettanut ja tyynnyttänyt sieluni», sanoo Daavid, »niin kuin vieroitettu lapsi äitinsä tykönä, niin kuin vieroitettu lapsi on sieluni minussa».

Tai langettivat heidät ylpeyden luulottelut, jotka ovat kaiken sydämessä, asuvan armon surma. Toiset langenneet tunnetaan helposti siitä, että he kokonaan palaavat maailmaan ja syntiin eivätkä enää viljele Jumalan sanaa. Toisilla taas on jumalisuuden kuori, mutta heissä ei ole mitään henkeä eikä elämää, ei armon eikä evankeliumin tarvetta, vaan ainoastaan lain tiedon ja totuuden muoto. »Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä ... niin on heille viimeinen tila käynyt ensimmäistä pahemmaksi.»

Oi, rukoile Jumalaa armollisesti varjelemaan sinua niin onnettomasta lopusta! Ja tunne apostolin kehotuksen vakavuus: »Olkaa lujat, järkähtämättömät!» Ole luja uskossa, pysy joka päivä Vapahtajasi ystävyydessä. Älä mistään niin huolehdi kuin siitä, että joka päivä olet vakuutettu Jumalan ystävyydestä ja että sinut aina havaittaisiin olevan Kristuksessa. Ole luja rakkaudessa ja jumalisuuden harjoituksessa, ettet anna ihmisten pahuuden ja kiittämättömyyden tai oman turmeluksesi väsyttää itseäsi, ettet tulisi veltoksi ja huolettomaksi, taistelun käydessä kovaksi ja pitkälliseksi.

Kestä vielä vähän, aikaa lihaasi kuolettaen nyt on ratkaiseva taistelu käynnissä, nyt kilvoitellaan voittopalkinnosta. »Ole uskollinen», sanoo Herra, »ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun». Ole luja toivossa ja kärsivällisyydessä katkerankin ristin ja kärsimyksen aikana. Kestä loppuun asti, nyt on ratkaiseva hetki! Vähän aikaa on enää jäljellä. Luopumus tapahtuu helposti, mutta kestäminen ja taivaan kunnian voittaminen kysyy kilvoitusta.

»Lujat ja järkähtämättömät», sanoo apostoli. Älä anna monenlaisten opintuulten keikutella ja viskellä sinua, kuten hentoja ruokoja, joita tuuli huojuttelee sinne tänne. Me elämme aikana, jolloin kaikenlaista uutta on tarjona hengelliselläkin alalla. Yksi esittää yhtä, toinen toista. Ja ihmisluonto on sellainen, että vanha pian tulee mauttomaksi ja arvottomaksi, ja uusi kiinnostaa. Varo noudattamasta tätä luonnollista taipumusta. Äläkä kuvittelekaan, ettei kukaan voi sinua johtaa harhaan, että itse aina huomaat, mikä on oikeaa, mikä väärää. Älä myös ole niin kiittämätön Jumalan Hengelle ja totuudelle, joka on sinut uudestisynnyttänyt, että pitäisit jotakin toista oppia parempana - tai sen ihmisen jotakin uutta tarvitsevan, joka jo »on Kristuksessa».

Apostoli sanoo: Te olette hänessä täydelliset. Sinä tahdot tätä armotilaa tehdä täydellisemmäksi jollakin uudella, omalla työllä! Kuinka sitten vastaat Vapahtajallesi, kun hän kysyy: »Etkö sinä minussa ollutkaan autuas?» Älkäämme olko lapsia, joita kaikenlaiset opintuulet keikuttelevat ja viskelevät. Ei niin, vaan »niin kuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä, juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niin kuin teille on opetettu, ja uhkukoon kiitoksenne.»

»Olkaa aina innokkaat Herran työssä.» Ole yhä ahkerampi Herran työssä sinä lyhyenä aikana, joka sinulla vielä on lihassa elettävänä, ettet hengellisessä laiskuudessa »eläisi itsellesi, vaan hänelle, joka meidän edestämme on kuollut ja noussut ylös.» Kaikessa, millä voit edistää Herran kunniaa tai hänen kalliisti ostettujensa menestystä, palvele ahkerasti ja innokkaasti. Äläkä väsy äläkä heikonnu hyvässä, vaan päinvastoin tule yhä ahkerammaksi. Moni alkaa sangen, lupaavasti iloisella alttiilla mielellä palvella Jumalaa ja veljiä. Mutta muutamien vuosien kuluttua he ovat velttoja ja kylmenneitä, niin ettei heillä enää olekaan liikkeellepanevaa halua ja voimaa. Tämä on kauniin alun surullinen loppu.

Valvokaamme! Varokaamme tarkoin, ettei luonto petä meitä! »Kun teemme hyvää, älkäämme lannistuko, sillä me saamme aikanamme niittää, jos emme väsy.» »Joka lihaansa kylvää, on lihasta niittävä turmeltumusta mutta joka Henkeen kylvää, on Hengestä niittävä iankaikkisen elämän.» Sinun työsi ei ole turha Herrassa. Herää, malta mielesi! Kaikki tulee vielä, mikä on tuleva. Emme ole noudattaneet mitään viekkaasti sommiteltuja taruja. On käyvä toteen, että Herra antaa »niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta», iankaikkisen elämän.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius Marraskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 04.11.2013 09:16

    Kuva

MARRASKUUN 4 PÄIVÄNÄ.

Joka syntiä tekee, hän on perkeleestä. 1 Job. 3:8.

Huomaa ero, että jollakin on syntiä ja, että joku tekee syntiä. 1 Joh. 1:ssa luemme: »Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme». Samassa kirjeessä: »Joka syntiä tekee, hän on perkeleestä.» »Kuka ikinä on Jumalasta syntynyt, hän ei tee syntiä.» Mutta se, että meillä on syntiä, merkitsee sitä, että synti asuu ja liikkuu kristityn lihassa, että hän sodassa saa osaksensa synnin haavoja, voipa äkkiä langetakin, mutta murehtien ja vastaan taistellen. Synti on hänelle kärsimys, vieläpä kaikkein vaikein kärsimys, josta hän mielellään tahtoisi päästä eroon. Synnin tekeminen taas merkitsee, että sitä pidetään työnä ja tapana, josta ei tahdota luopuakaan, vaan jota puolustetaan ja suositaan - vaikkapa ulkokullattu vielä sanoillaan moittiikin sitä, mutta elämässään sitä jatkaa ja suosii.

Monet ihmiset voivat mestarillisesti moittia syntiä, mutta eivät koskaan ryhdy riisumaan sitä pois, vaan haluavat salaa säilyttää sen itsellään, tai päättävät he hylätä sen, mutta ei vielä. Tai hylkäävät he monta syntiä saadaksensa pitää helmasyntinsä, jota sitten hyvillä selityksillä usein koetetaan peitellä ja puolustella. Vilpitön sielu hakee sanasta neuvoa ja apua synnistä päästäkseen toinen taas etsii sanasta puolustuksia synnissä pysyäkseen. Siinä on erotus sen välillä, että meillä on syntiä ja että teemme syntiä, vilpittömän ja vilpillisen hengen välillä.

Tässä on myös huomattava erotus itse syntien välillä. Niitä on näet kahta lajia: toiset sellaisia, jotka kokonaan voidaan hylätä ja jättää, kuten kiroileminen, Jumalan nimen väärinkäyttäminen, lepopäivän pyhittämättä jättäminen, juoppous, maalliset ja kristitylle sopimattomat huvitukset, muuten vallitsevat julkisynnit, kuten haureus, varkaus, valhe, riitaisuus jne., jotka eivät koskaan sovellu yhteen tosi uskon ja hyvän omantunnon kanssa. Jos kristitty lankeaa johonkin sellaiseen syntiin, niin kuin pyhien esimerkki todistaa valitettavasti joskus tapahtuneen, häipyvät samalla hänen uskonsa ja rauhansa, jotka yksin parannus ja syntien anteeksiantamus palauttaa.

Mutta ulkokullattu voi pysyä toisessa tai toisessa, peitellen ja puolustellen sitä totuttuna tapana. Tämä on »synnin tekemistä.» Joka näin syntiä tekee, se on perkeleestä. Se on »lihan mukaan elämistä.» Mutta jos te lihan mukaan elätte, on teidän kuoltava. Sellaisia syntejä apostoli tarkoittaa sanoessaan: »Jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.»

Toinen laji syntiä ovat lihassamme piilevät kaiken pahan siemenet ja juuret, joita ei täällä koetusajassa vaeltaessamme koskaan saada kokonaan hävitetyiksi. Sillä kun nämä ovat kokonaan poistetut, ei meidän enää tarvitse valvoa eikä kilvoitella - mikä ei tapahdu ennen kuin haudassa. Tätä lajia olevat synnit. ovat esim. puuttuva rakkaus Jumalaan, tunnustuksen heikkous, hitaus rukoukseen ja sanan viljelemiseen tyytymättömyys ja haluttomuus kutsumuksessa, kärsimättömyys, viha, saastaiset ajatukset ja himot, ahneus, epäusko, murhe ym.

Erotus sen välillä, että meillä on syntiä ja että teemme syntiä, erotus vilpittömän ja vilpillisen sielun välillä, ilmenee siinä, että jälkimmäinen, saatuaan tietää, ettei kukaan ole puhdas, että me kaikki olemme heikkoja syntisiä, tyytyy siihen, eikä vaivaudu valvomaan ja taistelemaan syntejä vastaan, joista hän ei kuitenkaan koskaan vapaudu, antaen synnille täyden vallan. Eikä hän näitä juuri synteinä pidäkään, vaan vähäpätöisinä heikkouksina – ikään kuin kylmäkiskoisuus Jumalaa kohtaan, haluttomuus rukoukseen ja sanan viljelemiseen eivät olisi suuria syntejä.

Vilpitön sielu taas on ainaisessa sodassa pahaa vastaan - kärsien synneistänsä, ollen tyytymätön itseensä ja murheellinen, rukoillen ja valvoen. »Ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.» Silloinhan tuo »ristiinnaulittu» liha vielä saattaa elää ja vääntelehtiä ristillä, tyytymättömänä riehuen irti päästäksensä, mutta yhtäkaikki se pysyy siinä pääsemättä toivottuun vapauteensa. Ne taas, jotka eivät ristiinnaulitse lihaansa, ovat tämän sanan mukaan niitä, jotka eivät ole Kristuksen omia.

Mutta samoin kuin henki on altis ja vilpitön pahaa karttamaan, on se myös valmis tavoittelemaan hyvää ja eroaa täten vilpillisestä hengestä. On olemassa eräänlaisia hurskaita ihmisiä, jotka jumalisuudessaan, rukouksessaan, uskossaan, rakkaudessaan ja hyvissä töissään pitävät kohtuullisen määrän. Tähän ennätettyään eivät he enempää vaadikaan. He eivät huolehdi kasvamisestaan armossa, vaan tyytyvät siihen, minkä ovat saavuttaneet. Tämä merkitsee sisäistä kuolemaa ja katumatonta mieltä.

Vilpitön henki taas pyrkii aina vain kasvamaan hyvässä, esim. nöyryydessä, uskossa ja rakkaudessa, Jumalan tahdon mukaan vaeltamisen halussa ja voimassa. Eräät hyvät työt ja uskonhedelmät ovat väärälle kristitylle liian vaikeat. Hänen henkensä vilpillisyys ilmenee silloin siinä, että hän toisinaan saattaa hyväksyä ja ylistellä niitä ja kauniisti niistä puhua, mutta ei koskaan ole valmis niitä toteuttamaan.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius Marraskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 05.11.2013 08:38

    Kuva

MARRASKUUN 5 PÄIVÄNÄ.

Jos hänen lapsensa hylkäävät lakini ... niin minä rankaisen vitsalla heidän rikoksensa. Mutta armoani en minä käännä pois. Ps. 89:31-33.

Mitä tämä merkitsee? Tähän sisältyy jotakin erikoista! Tässä puhutaan siitä, kuinka lasten tehdessä syntiä ja heidän siksi kärsiessä vitsaa ja vitsauksia, armoa ei kuitenkaan hänestä käännetä pois! Kenestä »hänestä?» Sen näemme ajatusyhteydestä. Lähinnä edelliset sanat ovat: »Minä säilytän hänelle (esikoiselle) armoni iankaikkisesti, ja liittoni on pysyvä lujana hänelle. Minä teen hänen siemenensä iankaikkiseksi ja hänen valtaistuimensa niin kuin taivaan päivät.» Sitten seuraa: »Jos hänen lapsensa hylkäävät lakini.» Mutta miten Pojalle luvattu armo voi tulla kysymykseen hänen lastensa tehdessä syntiä? Siksi, että se oli Pojan hankkima armo lapsia varten.

Tätä armoa koskeva sopimus oli tehty Pojan (esikoisen) kanssa. Hän on meidän Herramme ja takausmiehemme, välittäjämme ja puolustajamme Isän luona. Hän on uhrannut itsensä meidän puolestamme, hän on maksanut velkamme ja täyttänyt vanhurskauden, siksi on armo hänen tähtensä peruuttamaton, silloinkin kun lapset tekevät syntiä. Mutta huomaa, tässä sanotaan: hänen lapsensa, ne, jotka kuuluvat hänelle, ne, jotka uskovat häneen ja uskon kautta ovat juurtuneet häneen, uskossa hänessä kiinni riippuen kuin lapset äidissänsä, saadakseen hänen vanhurskaudessaan turvansa, lohdutuksensa ja vanhurskautensa. Silloin heillä on myös lasten sydän häneen nähden, he eivät tahdo luopua hänestä, he katuvat syntejänsä hänen edessään ja soisivat, ettei niitä olisi tehtykään.

Nämä ovat hänen lapsiaan. Mutta nämäkin voivat joskus niin surkeasti langeta ja rikkoa, että he (hetkeksi) hylkäävät hänen lakinsa »eivätkä vaella hänen säädöstensä mukaan.» Mitä hän silloin tekee? Hän rankaisee vitsalla heidän rikoksensa ja heidän pahat tekonsa vitsauksilla, mutta armoansa hän ei ota heiltä pois sillä sehän olisi armon kääntämistä pois hänestä, joka sen on ostanut ja hankkinut. Tästä Luther sanoo: »Kun Jumala näyttää vihastuneen minuun, ikään kuin tahtoisi hän hylätä minut, niin tahdon vastata: 'Pyhä Isä, sinun täytyy ensin hylätä rakas Poikasi, Jeesus Kristus, ennen kuin voit hylätä minut sillä hän on minun takaukseni, minun lunastukseni ja välimieheni. Jos mielistyt häneen, olen myös minä vapaa ja turvassa.»

Sinä, joka olet kääntynyt Jeesuksen puoleen, alkanut uskoa häneen ja mielelläsi tahtoisit olla hänen vilpitön lapsensa, mutta tämän ohessa olet niin syntinen tai lankeat ja rikot niin suuresti, että pelkäät Jumalan hylkäävän sinut nurjaan mielentilaan, muista silloin, että hän syntiesi tähden tahtoo sinua vitsalla ja vitsauksilla rangaista, ensiksi sisällisesti omassa tunnossasi, niin kauan kuin se kuritukseksi riittää, ja siten myös ulkonaisesti monien koettelemusten murhein, missä niitä tarvitaan.

Hän tahtoo rangaista sinun syntejäsi vitsalla ja vitsauksilla, mutta armoansa hän ei käännä pois, sillä armosta hän sopii Poikansa kanssa - armosta hän ei puhu sinun kanssasi, vaan hänen, joka on sen ansainnut ja joka on välittäjäsi, puolustajasi ja takaajasi. Armo on lujemmalla perustuksella kuin sinun hurskautesi, joten sinun syntisi eivät liioin voi sitä horjuttaa. Niin, silloinhan se ei enää olisikaan armoa. ja kokiessasi hänen uhkauksensa totuuden, nim. vitsan ja vitsauksen, pelon ja ahdistuksen, on sinun kuitenkin uskottava hänen lupauksensa totuus, nim. iäinen armo.

Syntiä tehtyäsi ja Herran sinua rangaistessa vitsalla ja vitsauksella, älä käsitä väärin häntä, ajatellen, että hän on hylännyt sinut! Hänhän on sanonut sinulle etukäteen, että hän on rankaiseva vitsalla sinun rikoksesi ja pahat tekosi vitsauksilla, armoansa sinusta kääntämättä.

Pidä siis Herran ja sinun välillä päätettynä asiana, että sekä syntejä että vitsauksia on ilmenevä, mutta että armo kuitenkin pysyy iankaikkisesti. Tunkeudu siis, kun olet syntinen ja kiusattu, mustan pilven lävitse ja sano silloinkin luottavaisesti: Vanhurskas Jumala, vihastu vielä enemmän, rankaise minua vielä kovemmin ja kauemmin, en kuitenkaan koskaan tahdo väärin ymmärtää sinua. Sinähän olet jo edeltäpäin sanonut, että sinä rankaiset synnin vitsalla ja vitsauksilla, mutta et käännä armoasi pois. Tahdon siis nurisematta kärsiä. Katso, se olisi kaunis kristillinen usko ja kokemus.

Mutta päinvastoin se, joka ei koe tätä isällistä kuritusta synnin tähden, näitä sisällisiä rangaistuksia ja vitsauksia, pelkoa ja ahdistusta, vaan elää päivät ja viikot kärsimättä ja olematta vaivautunut jostakin synnistä, tai elää varmana ja vapaana jossakin määrätyssä lihallisuuden paheessa, on varmaan äpärä eikä lapsi, hän on kuollut ulkokullattu, tyhmä neitsyt, jonka lamppu on kuiva ja kevyt.

Tässä puhutaan siis lapsista, joiden usein on vaikeata uskoa, joilla on heikot, raadolliset ja arat sydämet, mutta jotka Kristuksesta etsivät turvaansa ja vanhurskauttansa, että he tietäisivät heillä kaiken raadollisuutensakin aikana olevan ainaista armoa, iäistä armoa, niin kauan kuin heidän sovintohintansa on hyväksytty.

Me kiitämme sinua, taivaallinen Isä, että annoit meille langenneille Aadamin lapsille iankaikkisen Poikasi välimieheksi, takaajaksi ja puolustajaksi. Me kiitämme siitä, että me nyt hänen täyteydestään saamme armoa armosta, saamme sen vanhurskauden, joka sinulle kelpaa. Anna nyt meille, rakas Isä, että me tätä vanhurskautta lapsellisessa uskossa ikävöisimme, isoisimme ja janoisimme. Saata meitä näin elämän yhteyteen Vapahtajamme kanssa. Mutta kun meillä vielä lapseuden saatuammekin on syntejä, ja sinä, vanhurskas Isä, näitten tähden meitä kuritat vitsoin ja vitsauksin, niin anna meidän ymmärtää, etteivät ne ole hylkäämisen, vaan palauttamisen merkkejä. Anna meidän katuvaisessa uskossa oppia pyytämään uutta armoa ja anteeksiantamusta. Lisää uskoamme ja anna meille uutta halua ja voimaa syntiä kuolettamaan ja elämään pyhästi. Amen.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius Marraskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 06.11.2013 09:14

    Kuva

MARRASKUUN 6 PÄIVÄNÄ.

Mikä on ihminen, että hän olisi puhdas, ja että vaimosta syntynyt olisi hurskas? Job. 15:14.

Synnintunto riippuu siitä, paljonko Jumala merkitsee ihmiselle. Jos hän oikein tuntee tuon elävän, totisen ja pyhän Jumalan, niin hän saattaa surusta riutua, kuten kaikkien pyhien esimerkki osoittaa. Tai onko yhtään niin pyhää ja vakavaa kristittyä, joka yhdenkään tunnin kuluessa täyttäisi mitä suurin ja korkein käsky vaatii? Kysymme vain kaikkein vakavimmilta, niiltä, joilla on eniten Jumalan Henkeä ja voimaa. Mutta mitä on koko hurskaudestasi, jollet täytä tuota suurinta ja korkeinta käskyä?

Tämä käsky vaatii sinua rakastamaan Herraa, sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi, kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi. Ja lisäksi se vaatii sinua turvautumaan yksin häneen ja pelkäämään yksin häntä, niin kuin hänen jumalallinen uskollisuutensa ja valtansa edellyttävät. Eikö ole totta, että jos näin rakastat Jumalaa kaikesta sydämestäsi turvautuen yksin häneen, niin että yksin Jumala on rakkautesi, turvautumisesi ja pelkosi kohde, on sielusi ikuisessa rauhassa, lakkaamatta kokemassa sitä ainoata hyvää, jota pyydät, katoamattoman Jumalan läsnäoloa?

Silloin sinun on uskottava, ettei hiuskarvaakaan päästäsi putoa taivaallisen Isäsi sallimatta. Pienintäkään asiaa ei voi tapahtua sinulle, ei sana, ei katsekaan voi sinua haavoittaa Isäsi tahtomatta. Kun et siis mitään muuta rakasta kuin häntä ja hänen mielisuosiotansa, on siitä seurauksena, että joka hetki olet yhtä rauhallinen ja onnellinen, käyköön sinulle kuinka tahansa, vain siksi että tiedät kaiken tulevan Jumalaltasi, etkä rakastakaan muuta kuin mitä hän näkee hyväksi tehdä. Missä nyt on se pyhä ihminen, joka tämän käskyn täyttää?

Puhutelkaamme nyt sellaista! Oletko yhtä tyytyväinen ja onnellinen, jos joku veisi sinulta sen, mikä on sinulle kaikkein rakkainta maailmassa - yhtä tyyni ja onnellinen joutuessasi köyhyyteen ja puutteeseen, kun joku riistää sinulta kaiken omaisuutesi? - Yhtä rauhallinen, vaikka joku ryöstäisi hyvän nimesi ja maineesi, vaikka menettäisit kunniasi, ja joutuisit kaikkien ihmisten halveksimaksi ja inhottavaksi koko elämäsi päiviksi? Yhtä tyytyväinen ja onnellinen, vaikka vaikea tauti tai murhaaja lyhentää elämäsi?

Jos on totta, että rakastat Jumalaa kaikesta sydämestäsi, kaikesta mielestäsi, kaikista voimistasi ja sen lisäksi uskot ainoastaan häneen, ettei mitään tapahdu sinulle hänen tahtomattaan, silloin sinun on välttämättä oltava yhtä rauhallinen ja onnellinen kaikissa noissa tapauksissa. Mutta ehkäpä olet niin kaukana siitä, että päinvastoin tuskailet vähäisestäkin vahingosta. Tunnit ja päivät päästään olet levoton kuultuasi itsestäsi pahaa puhutun. Ehkäpä joku pilkallinen katsahdus jo vaivaa sinua? Miten sinä silloin rakastat yksin Jumalaa ja hänen mielisuosiotansa?

Tunnetko todella niin hartaasti rakastavasi Jumalaasi, että ajatuksesi aina ovat hänen luonaan? Ehkä päin vastoin paljon enemmän rakastat ja ajattelet jotakin ihmistä?

Mutta edelleen: Eikö ole totta, että meidän, jotka Jumalan Pojan verellä olemme lunastetut kaikista synneistämme, kuolemasta ja perkeleen vallasta, ei pitäisi elämässämme mitään niin hartaasti kuin hänen kirkastamistaan, joka meidän tähtemme on kuollut ja ylösnoussut? Onko tämä tosiaankin aina sinun pyrintöjesi päämäärä? Eikö ole totta, että jos rakastat Jumalaa kaikesta sydämestäsi, et koskaan viihtyisi missään työssä, tai seurassa niin hyvin kuin Jumalasi kanssa, rukouksissa ja luottamuksellisessa turvautumisessa häneen? Tahdotko sinä sitten lakkaamatta seurustella hänen kanssaan rukouksessa? Ehkäpä kaukana siitä, niin että mieluummin toimittelet kaikenlaisia talousaskareitasi kuin seurustelet Jumalan kanssa rukouksessa? Millainen onkaan näin ollen suhteesi ensimmäiseen ja suurimpaan käskyyn?

Sitten sinun pitäisi rakastaa lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Ajattele aina vakavasti näitä Herran, sinun Jumalasi suurimpia käskyjä. Mitäpä koko jumalisuudesta, jollemme noudata noita tärkeimpiä käskyjä. Onko todellakin totta, että sinun on huolehdittava lähimmäisesi hyvästä yhtä paljon kuin omastasikin? Muista, että lähimmäisiäsi eivät ole vain jotkut ystävät, vaan kaikki ihmiset, ystävät ja viholliset. Oletko yhtä innokas valvomaan jokaisen etua kuin omaasikin? Oletko yhtä arka lähimmäisen kunniaa poljettaessa kuin itsestäsi pahaa puhuttaessa?

Edelleen: Uskothan, että jokainen, joka kääntymättömänä kuolee, tuomitaan iankaikkiseen kadotukseen. Jos rakastat lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, on sinun samalla ahkeruudella ja innolla harrastettava joka ihmisen kääntymistä, kuin jos oma autuutesi tai kadotuksesi olisi kysymyksessä. Sinä ahkeroit muutamien harvojen puolesta, mutta ehkä sinä joka päivä näet monta kääntymätöntä, joiden herätykseksi et pane kortta ristiin. Millainen onkaan siis lähimmäisen rakkautesi? Ja millaista kaikkien muiden käskyjen noudattaminen?

Eikö ole totta, että pienimmästäkin syystä kuohuu sydämessäsi pahoja ajatuksia, joita Herra Jumala vihaa ja tuomitsee, joko kiukku, kateus, viha, ylpeys, itserakkaus, pahat himot tai toisen omaisuuden haluaminen jne. Nyt puhumme kuitenkin vain uskovista, jotka ovat valveilla ja tuntevat syntinsä. Eivät ketkään niin paljon valita syntejään kuin uskovat. Heidän on rukoiltava: »Älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä ei yksikään elävä ole vanhurskas sinun edessäsi!»

Ja Raamattu todistaa: »Katso, ei hän pyhiinsä luota.» »Mikä on ihminen, että hän olisi puhdas, ja että vaimosta syntynyt olisi hurskas? Eivät taivaatkaan ole puhtaat hänen edessänsä mitä sitten kauhea ja ilkeä ihminen, joka juo vääryyttä niin kuin vettä!»
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius Marraskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 07.11.2013 08:59

      Kuva

MARRASKUUN 7 PÄIVÄNÄ.

Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo. Room. 10:4

Mikä sanomaton lohdutus kaikille syntisille! Sinä tahdot kääntyä Herran puoleen ja parantaa sydämesi ja elämäsi, niin että lain mukaan tulisit vanhurskaaksi ja siten saavuttaisit Jumalan armon. Tämä on erehdystä. Toisaalta sinä et koskaan täällä ajassa voi saavuttaa omaa vanhurskautta lain edessä, toisaalta on Kristus meidän puolestamme täyttänyt juuri sen, »mikä oli mahdotonta laille». Etkö tiedä, että lain kautta käyvä autuuden tie on nyt loppunut? Kuule ja muista, että Kristus on lain loppu vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo. Kristus, Jumalan iankaikkinen Poika, meidän Vapahtajamme, on meidän puolestamme ollut lain alaisena, meidän puolestamme täyttänyt kaikki sen käskyt: rakastanut Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään ja meidän puolestamme kärsinyt lain kirouksen.

Tätä kaikkea hän ei suinkaan tehnyt itsellensä, sillä sitä hänen ei tarvinnut, vaan meille, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.» Älkäämme tätä koskaan unohtako! Olet ehkä joskus alkanut uskoa häneen, mutta taas huomannut olevasi niin rikoksellinen ja lain tuomitsema, että joudut epätoivoon, koskapa lakikin on Jumalan sanaa ja vaatii paljon sellaista, jota et voi täyttää. Sinun pitäisi esim. nyt rakastaa Jumalaa kaikesta sydämestäsi, olla oikein jumalinen ja joka hetki vaeltaa Jumalan kasvojen edessä, sinun pitäisi olla harras ja kestävä rukouksessa, sangen kiitollinen kaikesta Jumalan armosta, ahkera lihan kuolettamisessa.

Mutta sinä huomaat itsessäsi paljon päinvastaista, kylmyyttä, jumalattomuutta, kevytmielisyyttä, ja silloin päättelet, ettei Jumala ole sinulle armollinen eikä katso armossa puoleesi. Tämä on taaskin oman vanhurskauden tavoittamista, sitä, että koettaa yksin, omassa persoonassaan kestää lain edessä. Se on erehdystä. Et koskaan täällä ajassa voi itse saavuttaa lain edessä kestävää vanhurskautta.

Mutta Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo. Sinä omistat nyt hänessä saman vanhurskauden ja mielisuosion Jumalan silmissä kuin olisit aivan täydellinen lain mukaan. Ajattele, äläkä koskaan unohda, että Kristus on uskovien vanhurskaus, ja että lain kautta kulkevaa autuudentietä ei enää ole olemassa. Laki on uskovaisille vain rakkaana elämänohjeena ja tarpeellisena lihan kurittajana. Mutta kun on kysymys autuudestamme, vanhurskaudestamme ja Jumalan mielisuosiosta meihin nähden, ei laki vaikuta mitään. Sillä onhan päätetty asia, että me itsessämme olemme aina tuomitut lain edessä ja että meillä jo on täydellinen vanhurskautemme Kristuksessa.

Mutta oi, jos tämä on totta, silloinhan meidän on herättävä sitä hyväksemme käyttämään, suuresti iloiten kohotettava päämme ja iankaikkisesti ylistettävä sellaista armoa ja vapautta. Ei riitä, että me vain käsitämme tämän, meidän on myös alituisesti sovellutettava se omaantuntoomme. Tästä Luther kirjoittaa: »Näillä sanoilla ihminen voi puolustautua ja kestää perkeleen vaikutusta ja kiusausta vastaan, olivatpa entiset tai nykyiset synnit kysymyksessä. Siten erotetaan kauas toisistaan nämä kaksi, omatunto ja ulkonainen elämä, usko ja työ. Jos siis laki pyrkii tunkeutumaan päälleni kauhistuttaen sydäntäni, niin on aika minun antaa rakkaalle laille erokirja, ja jollei se tahdo erota, on minun rohkeasti torjuttava sen uhkaukset sanoen: »Tahdon mielelläni tehdä ja edistää hyviä töitä, missä suinkin voin ja aikanansa ollessamme ihmisten joukossa mutta tässä, kun omantuntoni on kestettävä Jumalan edessä, en tahdo laista mitään tietää. Anna minun tässä suhteessa olla rauhassa äläkä puhu minulle mitään tekemisestäni tai tekemättä jättämisestäni. Tässä asiassa en kuule Moosesta enkä fariseuksia, vaan tässä on Kristuksen yksin hallittava ja oltava kaikkeni kaikessa.»

Mutta miten? Jos minulla edelleen on syntiä itsessäni, eiväthän asiat silloin ole oikein? Vastaus: Totta kyllä, että minä olen syntinen ja teen väärin. Mutta ei minun silti ole langettava epätoivoon, mentävä kadotukseen tai paettava lakia. Sillä minulla on vielä eräs oikeus, jonka kautta tartun häneen, joka on tarttunut minuun, ja riipun hänessä, joka kasteessa otti minut syliinsä ja evankeliumin kautta teki minut osalliseksi kaikista lahjoistaan sekä käskee minun uskomaan häneen.

Tämän osaavat ja taitavat vain kristityt ja se kuuluukin vain sinne, missä Kristus yksin hallitsee ja omatunto toimii Jumalan tahdon mukaan. Sitä ei saarnata törkeille, häikäilemättömille ja hempeille ihmisille. Huomaa vielä lopuksi, että tässä taas sanotaan: »Jokaiselle, joka uskoo.» Kristus on vain sen vanhurskautena, joka uskoo. Sinä ajattelet: asia on sangen lohdullinen, mutta mistä tiedän, että se kaikki kuuluu minullekin? Sanotaanhan tässä selvästi: »Jokaiselle, joka uskoo.» Jos siis elät suruttomuuden rauhassa tai lain orjuudessa ja vielä voit tulla toimeen ilman Kristusta, niin ei tämä armo kuulu sinulle.

Mutta jos olet joutunut siihen, ettet voi tyytyä mihinkään omiin töihisi, vaan suuressa kurjuudessasi riiput Kristuksessa, isoat ja janoat Kristusta, saat ainoan lohdutuksen yksin Kristuksessa ja hänen sanastaan, silloin olet todella uskovainen. Silloin kaikki tämä kuuluu sinullekin, nim. että lailla ei enää ole mitään tuomiovaltaa sinuun nähden. Jumala ei koskaan ole tuomitseva sinua lain mukaan, niin totta kuin Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo. Ylistetty olkoon hänen nimensä iankaikkisesti!
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius Marraskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 08.11.2013 08:14

    Kuva

MARRASKUUN 8 PÄIVÄNÄ.

Ei yksikään, joka uskoo häneen, joudu häpeään. Room. 10:4.

Kuule! Sillä, joka Kristuksesta etsit autuuttasi, et joudu toivossasi häpeään. Kuinka pimeältä ja toivottomalta vaelluksen aikana usein näyttäneekin, on lopussa kuitenkin aina kiitos, elettyäsi uskossa häneen. Tämän me helpostikin saatamme järjellämme käsittää, mutta herättäköön Jumala meidät myös omistamaan sen! Kysymys »häpeään joutumisesta» on iäisyyskantoinen kysymys.

Sen on oltava toisille herätykseksi, toisille suureksi lohdutukseksi. Lopullisen autuuden toivo on toivo on toisille tosi, toisille väärä toivo. Ajatelkaamme, että melkein kaikilla ihmisillä on jonkinlainen toivo iankaikkisuuteen nähden. Ihmisten viimeisen toivon perusteet ovat moninaiset. Paitsi tuota yleistä perustusta, joka on Jumalan laupeuden ja oman ansion sekoitusta, on myös jokaisella uskottomallakin tavallisesti jokin erikoinen seikka, johon hän toivoo ja joka muka lieventää hänen syyllisyyttään tai vieläpä tuottaa ansiota. Mutta olkoonpa se mitä tahansa, mitä nimittää tai ajatella saatetaan, aina kuitenkin heidän toivonsa on viimeisenä päivällä häpeään joutuva. Vain ne, jotka Raamatun mukaisesti »uskovat Poikaan», saavat elämän kruunun hänen tulemisessaan.

Mutta nämähän ne juuri koettelemisen aikana joutuvatkin kiusaukseen ja pelkoon: »Kunhan en sittenkin, huolimatta kaikesta uskostani Herraan Jeesukseen, lopulta joutuisi häpeään.» Niin monet ja kovat ovat uskovien koettelemukset, niin suuri heidän sisäinen turmeluksensa, niin huolestuttavat heidän puutteensa ja heikkoutensa, niin ihmeellinen ja salattu heidän Herransa armo, niin monivaiheinen ja hämmästyttävä hänen johdatuksensa ja lopulta niin kauheat nuo perkeleen tuliset nuolet, että moni uskova sielu onkin levottomana ajatellut: »Kuka tietää, enkö minä usko uskomistani niin kauan, että viimein olen kadotuksessa?»

Toiselle tulee hänen pahimmaksi ahdistukseksensa joku hyvin itsepäinen kiusaus, josta hän kaikin rukouksinensa ja toisin armovälikappalein ei koskaan pääse täysin vapaaksi, vaan joka seuraa alati mukana. Toinen näkee koko elämänsä olevan niin täynnä syntiä, laiminlyömistä ja uskottomuutta, ettei hän voi pitää mahdollisena Jumalan Hengen asumista itsessään. Joku kärsii niin huolestuttavaa kuivuutta ja kylmyyttä, niin suurta vakavuuden, alttiuden, synninsurun ja rukouselämän puutetta, että hän pelkää olevansa ulkokullattu, nukkunut, hengellisesti kuollut.

Silloin nousee kysymys: Voisikohan vain se että minä vielä uskon Jeesukseen, riipun hänessä, enkä tule toimeen ilman häntä, turvata minua kaikelta vaaralta? Vastaus: Uskon kautta tultuasi uudeksi ihmiseksi, joka aina vain riippuu Kristuksessa, saattaa sinussa siitä huolimatta olla paljon nuhdeltavaa, valitettavaa ja parannettavaa, mutta sillä ainoalla seikalla, että sinä kuitenkin elät uskossa Kristukseen, on seurauksena, että sinä kuitenkin olet armolapsi ja taivaan perillinen.

Vaikka sinä yhä vielä tunnetkin kovan sodan vallitsevan lihan ja hengen välillä, josta apostoli puhuu Room. 7: 15-25:ssä ja vaikka sinun täytyykin hänen kanssaan huudahtaa: »Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?» Kaikki tämä surkeus ei kuitenkaan todista, että uskosi on väärä eikä liioin kumoa iankaikkista armoliittoa, johon kuulut Kristuksen uskon kautta, ja jonka voimasta kaikki kurjuus on anteeksiannon alaista. »Ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.» »Jolla Poika on, hänellä on iäinen elämä.»

Vieläpä apostoli sanoo, että kun joku sydämen uskolla rakentaa ainoalle perustukselle, Kristukselle, »pelastuu hän itse - kuitenkin ikään kuin tulen läpi», vaikkapa hän rakentaisikin niin huonosti, että hänen rakennuksensa palaa ja hän »kärsii vahingon», menettäen rakennuspalkkansa. Huomaa! Vain siitä syystä, että hän sydämen uskolla rakensi oikealle perustukselle, hän pelastuu, vaikka hän rakensikin huonosti, vaikka opinkin suhteen rakensi huonosti.

Paljoa enemmän on se vajavuus, jota me (ei vain oikean opin mukaan, vaan pyhitetyn mielen mukaan) itsessämme moitimme, tuomitsemme, valitamme ja nuhtelemme, oleva ainaisen anteeksiannon alaisena Herran Kristuksen ansion ja puolustuksen tähden, johon me uskomme. Sitä todistaa Raamattu kauttaaltaan. Sitä vakuuttaa meille tämäkin lause: »Ei yksikään, joka uskoo häneen, joudu häpeään.»

Vain hänen kauttaan meillä on ikuinen armo, vieläpä armovaltakuntakin, joka on voittava kaikki meissä olevat ja meitä huolestuttavat vajavuudet. Sitä varten Kristus onkin lähetetty, että hän olisi todellinen Vapahtaja ja puolustaja, ei vain ajateltujen ja kuviteltujen, vaan todellisten syntien. Ylistetty olkoon hänen nimensä! »Ei yksikään, joka uskoo häneen, joudu häpeään».
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius Marraskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 09.11.2013 08:11

      Kuva

MARRASKUUN 9 PÄIVÄNÄ.

Katso, uudeksi minä teen kaikki. llm. 21:5.

Koskapa kaikki se uusi, minkä Herra vaikuttaa meissä evankeliumin kautta, on selvä osoitus todellisesta Hengestä syntymisestä »uudesta luomuksesta», on sangen tärkeätä tarkoin sitä tutkia. Katselkaamme siis tarkemmin niitä uusia piirteitä, jotka jokaisessa uudestisyntyneessä ihmisessä ilmenevät.

Ne eivät ole vain uutta hengellistä näköä ja kuuloa, vaan myös uusi sydän, uudet ajatukset ja puheet, uusi elämä ja uusi suhtautuminen koko maailmaan. Ennen näimme ja kuulimme esim. Jumalan uhkaukset ja lupaukset, niin kuin emme olisi nähneet emmekä kuulleetkaan. Tämä tapahtui silloinkin, kun pidimme sanan Jumalan omana sanana. Me näimme silmillämme ja kuulimme korvillamme, mitä se meille sanoi, mutta emme käsittäneet sitä. Saatoimme nähdä ja kuulla iankaikkisen kuolemantuomiomme, mutta samalla kuitenkin unohtaa sen, niin että voimme syödä, juoda ja nukkua niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Ja kuitenkin pidimme sitä Jumalan sanana!

Nyt taas näemme ja kuulemme niin, että se koskee meihin, että me sekä kauhistumme että saamme lohdutusta, tulemme murheellisiksi ja iloisiksi, vieläpä niin, että se määrää koko elämämme suunnan. Ennen saatoimme ajatella vapaasti ja oman mielemme mukaan hengellisiäkin asioita. Nyt taas on yksin Jumalan sana meidän ajatustemme ainoana ohjeena. Ennen meillä oli sangen hyvät ajatukset itsestämme. Meillä oli lohdutusta ja rohkeutta, vaikka emme ravinneetkaan itseämme evankeliumin sanalla. Nyt taas masennumme aina ajatellessamme itseämme ja saamme lohdutusta yksinomaan evankeliumista.

Mutta eivät vain näkö, kuulo ja ajatukset ole muuttuneet, vaan itse sydänkin, niin että mielistymme ja ilostumme sellaisesta, joka ennen oli meille vastenmielistä ja kauheaa. Nyt me kärsimme ja vaivaudumme siitä, joka ennen oli korkein halumme ja rakkain ajanvietteemme. Mutta »sydämen kyllyydestä suu puhuu». Ennen saatoimme puhua miljoonia sanoja aivan turhanpäiväisistä asioista, vieläpä oikein mielellämme ja helposti, mutta vuosikausiin emme kyenneet puolta tuntiakaan puhumaan Vapahtajasta ja hänen armotöistään. Me olimme hengellisesti mykkiä.

Nyt taas meillä ei ole rakkaampaa puheenaihetta kuin Jumala, hänen sanansa ja hänen armonsa. Onhan vaelluksemmekin muuttunut. Ennen me elimme vapaasti oman mielemme ja halujemme mukaan, mikäli oma etumme ja kunniamme salli. Nyt taas olemme saaneet pyhitetyn mielen ja pyhän kurin vaelluksellemme. Sanalla sanoen, me olemme kuin uudessa maailmassa, jossa vallitsevat uudet surut ja uudet ilot, uudet pyrkimykset ja uudet pelonaiheet.

Olemme tulleet uuteen suhteeseen Jumalaan, itseemme ja kaikkiin ihmisiin. Oltuaan meille ennen tuntematon Jumala tai pelottava tuomari, on hän nyt meidän rakas Isämme itseemme. Oltuamme ennen yksimielisiä oman lihallisen sydämemme kanssa, olemme nyt ainaisessa sodassa sitä vastaan maailmaan. Oltuamme ennen sen kanssa luottamussuhteissa, pelkäämme sitä nyt kuin pahinta vihollista: Sana opettaakin sen olevan yhden päävihollisiamme, »perkele, maailma ja oma lihamme».

Näin on »kaikki entinen mennyt, ja katso, kaikki on uudeksi tullut». Tämähän on ylen määrin lohdullista ja tärkeätä! Ajattele, että me voimme omin silmin nähdä niin paljon uutta luotavan, jopa itse sydämenkin uudistuksen, jota mikään ihmisvoima maailmassa ei voi saada aikaan! Emmekö heräisi ylistämään suurta, armorikasta Jumalaa, joka tekee sellaisia ihmetekoja meidän keskuudessamme! Etkö sinä, joka et vielä ole kokenut tätä hengellistä uudistusta, mutta näet sen muissa, ala aavistaa, että sellainen hengellinen uusi syntyminen on välttämätön joka ihmiselle autuudeksi?

Yksin armo ja evankeliumin sana synnyttävät meissä kaiken tämän uuden - laki ei voi sitä saada aikaan, niin kuin apostoli sanookin: »Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimatekoja keskuudessanne, saako hän sen aikaan laintekojen vai uskossa kuulemisen kautta?» Ei, lupauksen sana yksin synnytti meissä kaiken uuden, ja juuri silloin, kun me olimme epätoivoisia itsestämme ja omista teoistamme. Siksi meitä syystä nimitetäänkin »lupauksen lapsiksi». Ja nämä vain ovatkin Jumalan lapsia, sanoo apostoli.

Tätä hän joka paikassa teroittaa sen todistukseksi, että Jumala pitää sanansa, vaikka uskottomat hylätäänkin. Jumalan lupaukset koskevat nim. vain oikeita israelilaisia, ei niitä, jotka vain »lihan mukaan ovat Aabrahamin siementä». »Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus.» Samaa Johannes vakuuttaa evankeliuminsa ensi luvussa Jumalan lapsista: »Ne eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta. vaan Jumalasta»
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius Marraskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 10.11.2013 10:09

      Kuva


MARRASKUUN 10 PÄIVÄNÄ

Niin Aadam sanoi: Vaimo, jonka olet minulle antanut, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin.» 1 Moos. 3:12.

Tässä Aadamin turmelus ja pahuus oikein ilmenee. Häneltä on suoraan kysytty, onko hän tehnyt syntiä. Hän ei voi olla puhumatta itse asiasta, mutta miten hän menettelee? Hänellä ei ole ainoatakaan todellisen tunnustuksen sanaa, vaan hän koettaa lykätä syyn päältään: »Vaimo, jonka olet minulle antanut, oli syypää siihen, että minä söin.» Langenneiden ihmisten ensimmäinen tuntomerkki on se etteivät he tahdo tunnustaa syntejänsä, vaan tekeytyvät viattomiksi.

Kun Herra heti kääntyi vaimon puoleen kysyen: »Miksi sen teit?» oli hänellä sama mielenlaatu kuin Aadamillakin. Hän puhuu samaan tapaan, nim. että toinen vietteli hänet - ja sanoo, »Käärme petti minut, ja minä söin.» Tämä mielenlaatu ilmaisee ihmisluonteelle niin ominaista. että me tapaamme sen jo pienissä lapsissakin, niin pian kuin he alkavat puhua. Jos on pienikin rikkomus tehty, heti koettavat he työntää syyn toisen niskoille. Tämä pahe on heissä ennen kuin he ovat sen muilta voineet oppia. Se on myötäsyntynyt.

Tämä luonteemme piirre ilmenee alinomaa suurissa ja pienissä asioissa. Ensinnäkin ihmisten edessä siten, ettei kukaan tahdo ottaa syytä päälleen, ei kukaan tunnustaa paheitansa, vaan petellä ja puolustella niitä, vaikka omatunto myöntäisikin syylliseksi.

Toiseksi Jumalan edessä siten, ettei koskaan tahdota asettautua hänen tuomioittensa alaiseksi ja tunnustaa niitä oikeiksi meidän kohdallamme, vaan alati koetetaan työntää syy pois päältään, joka seikka on kaiken suruttomuuden, katumattomuuden ja onnettomuuden syynä. Mutta jos Jumalan laki silloin lujemmin tarttuu ihmiseen ahdistaen häntä, yltyy pahuus vielä suuremmaksi. Silloin ihminen katkeroituu itse Jumalalle, joka on luonut meidät ja antanut meille lakinsa.

Tämä on toinen kohta, jonka huomaamme Aadamin vastauksessa. Hän ei vain puolustele itseään, vaan tahtoo vielä työntää syyn itse Herralle Jumalalle sanoessaan: »Vaimo, jonka olet minulle antanut.» Tästä näkyy selvästi, että hän täten tahtoo moittia Jumalaa siitä, että hän antoi hänelle vaimon. Hän olisi muuten voinut sanoa vain: Vaimo eli minun puolisoni – koskapa muuta vaimoa ei vielä ollutkaan – mutta hän lisää tahallaan: »Jonka olet minulle antanut.»

Luther sanookin: »Nämä sanat ovat täynnä vihaa ja katkeruutta Jumalaa kohtaan, ikään kuin tahtoisi hän sanoa: Tämän lian olet itse heittänyt minun päälleni. Jollet olisi minulle vaimoa antanut, vaan antanut hänelle oman paratiisin, niin ettei hän olisi asunut luonani, olisin minäkin jäänyt synnittömäksi. Mutta se, että minä nyt olen syntiä tehnyt, on omaa syytäsi, koskapa olet minulle vaimon antanut!»

Katsopa, mikä hirmuinen pahuus on vallannut tuon äsken niin puhtaan ja hyvän ihmisen. Kun Aadamin olisi pitänyt juosta laupiasta Isää vastaan, heittäytyä maahan hänen jalkojensa juureen, katumuksen kyynelin tunnustaa kauhea syntinsä ja pyytää anteeksiantamusta, alkaakin hän vastata väärin ja kierosti sanoen Jumalan ääntä ja Jumalan luomaa alastonta ruumista pakonsa syyksi. Ja kun Jumala suoraan kysyy häneltä, eikö hän ole tehnyt syntiä, aikaa hän selvin sanoin vieritellä syytä niskoiltaan, jopa syyttäen Jumalaa siitä, että hän on syypää hänen lankeemukseensa, koskapa hän antoi hänelle vaimon.

Sen sijaan että hän olisi sanonut: »Olen tehnyt syntiä», sanoo hän: »Sinä, Jumala, olet syntiä tehnyt, kun annoit minulle vaimon.» Näin me Aadamista näemme, minkälaisia kaikki ihmiset ovat ja mitä tekevät, kun ovat rikkoneet ja kuulevat lain äänen omassatunnossaan, ennen kuin evankeliumi ja usko ovat päässeet heidän sydämeensä muuttaen sen.

Jos Jumala heti olisi huutanut: »Aadam, sinulla on anteeksiantamus. Minä tiedän, mitä olet rikkonut, mutta olen antanut sen anteeksi.» Silloin Aadam olisi syvästi nöyrtyen katunut ja tunnustanut sekä mitä ankarimmin tuominnut syntinsä sanoen: »Olen tehnyt syntiä, olen tehnyt syntiä! Laupias Isä, anna minulle anteeksi!» Mutta kun ei hänellä vielä ollut anteeksisaamisen toivoa, vaan ainoastaan Jumalan vihan, pelon ja vavistuksen tunto, oli hänen sydämensä suljettu, kova ja katkera Jumalaa kohtaan.

Ja tässä ei auta, että näemme kaiken olevan pahasti - emme voi muuta, ennen kuin armo tai Jumalan anteeksiantamus ovat lämmittäneet ja nöyryyttäneet sydäntä. Eeva näki varmasti, kuinka huonosti Aadamin puolustelu onnistui, ja hänen olisi pitänyt ottaa se opikseen, niin että hän olisi antanut kunnian Jumalalle, tunnustanut synnin ja nöyrästi pyytänyt armoa ja anteeksiantamusta. Mutta ei! Hän tekee heti Aadamin tavoin, hän ei ole rahtuakaan parempi. Niin kuin Aadam oli työntänyt syyn vaimolle, syyttää tämä käärmettä, joka sekin oli Jumalan luoma. Ikään kuin hän olisi tahtonut sanoa: »Käärme, jonka sinä, Jumala, olet luonut ja antanut kulkea paratiisissa, petti minut.»

Näin he syyttävät Luojaa ja puolustelevat itseään. Näin tapahtuu yhä edelleenkin: Epäuskoa seuraa kaikenlainen tottelemattomuus tottelemattomuutta puolustelu. Synti ei enää ole syntiä eikä sitä rangaista syntinä, vaan sitä pidetään viattomuutena. Ja kun tämä ei käy päinsä, alkaa ihminen syyttää Jumalaa valheesta, jolloin inhimillinen synti muuttuu kokonaan perkeleelliseksi synniksi. Näin epäusko muuttuu Jumalan pilkkaamiseksi ja tottelemattomuus Luojan syyttämiseksi. Ja Jumalan pilkkaaminen ja häntä synnistä syyttäminen onkin synnin viimeinen aste. Sitä me havaitsemme Aadamissa ja Eevassa.

Oi Herra Jumala, me huomaamme taas, miten esivanhempamme, Aadam ja Eeva, syntiin langettuansa eivät tunnustaneet syntiänsä, vaan puolustivat itseänsä ja syyttivät muita rikoksestansa. Meilläkin kaikilla on sama luonteenvika voitettavana. Herätä siis, Herra Jumala, meidän omatuntomme elävään synnintuntoon ja tunnustukseen, ettemme enää syntejämme peittelisi, vaan joka päivä tunnustaisimme ne. Mutta kun Pyhä Henki on saanut tehdä sydämemme aroiksi ja vapiseviksi ja me tässä hädässä avuksi huudamme sinua, niin kuule meitä, laupias Isä, anna syntimme anteeksi ja puhdista Kristuksen verellä meidän omatuntomme kaikista kuolleista teoista palvelemaan sinua, elävää Jumalaa! Amen.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Seuraava

Paluu Elämän Leipää/C.O.Rosenius

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron