Elämän Leipää/C.O.Rosenius Huhtikuu

[Irene]

HUHTIKUUN 12 PÄIVÄNÄ.

Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia. Room. 3: 21.

Tässä on autuuden kallio, jonka turvassa sielumme joko pelastuu tahi iankaikkisesti hukkuu, sekä myös pahennuksen kallio, jota vastaan kaikki epäuskon myrskyt ja hyökyaallot ovat nousseet. Jumalan vanhurskaus, josta tässä puhutaan on Jumalan armon suurin ihme, mikä meille taivaasta on ilmoitettu, ja joka omalle ymmärryksellemme on outo salaisuus.

Niin, vaikka voisinkin oppia ja säilyttää kaiken muun, niin en kuitenkaan koskaan voi täydelleen uskoa ja kätkeä, mitä minulle Jumalan vanhurskaudesta opetetaan. Se on taivaallinen ilmoitus, joka sotii luontoamme vastaan ja erittäinkin meidän juurtunutta oman kykymme ihailemista vastaan. Eivät yksinomaan uskottomat taistele sitä vastaan, vaan myös monella valistuneella ja oikein ajattelevalla ihmisellä on hämärä, jopa aivan väärä käsitys tästä. Ei sen takia, että Raamatun sana olisi epäselvä, vaan siitä syystä, että Jumalan vanhurskaus sotii kokonaan luontoamme, ajatustamme ja mieltämme vastaan.

Jumalan vanhurskaus eroaa oleellisesti kaikesta muusta vanhurskaudesta, mitä koskaan on ollut, tahi tulee olemaan. Se eroaa kokonaan enkelein ja ihmisten vanhurskaudesta alkuperäänsä nähden, sillä sehän on itse Jumalan vanhurskaus, ei luotujen olentojen, vaan Luojan vanhurskaus. Minä Herra teen sen, sanoo Herra nimenomaan siitä vanhurskaudesta, joka tuottaa meille autuuden. Se on jumalallinen ja täydellinen vanhurskaus, sillä se on Jahven oma työ, samaten kuin maailma on Jumalan työ.

Pojan kautta on Isä sen ilmituonut, samaten kuin hän loi maailman Pojan kautta. Pietari sanoo: »Niille, jotka ovat saaneet yhtä kalliin uskon kuin mekin Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen vanhurskaudessa.» Tässä nimitetään Kristusta meidän Jumalaksemme ja Vapahtajaksemme, ja vanhurskautta, johon uskomme perustuu, sanotaan meidän Jumalamme ja Vapahtajamme vanhurskaudeksi.

Ollessaan ihmisenä täällä maan päällä Jumalan Poika ansaitsi meille tämän vanhurskauden. Ennen maailmaan tulemistaan hän ei ollut jäsenenä tahi alamaisena Jumalan valtakunnassa - hän oli sen päänä. Hän toimi ensin Jumalana, s.o. maailman luojana ja hallitsijana, mutta ihmiseksi tultuaan hän vaikutti palvelijan muodossa. Hänen täydellistä »kuuliaisuuttaan ei voitu ennen hänen maailmaan tuloaan nimittää kuuliaisuudeksi. Voimme sanoa, että laki oli hänen mukaisensa eikä, että hän oli lain mukainen. Hänen Jumalallinen pyhyytensä ei ilmennyt siinä, että hän totteli lakia, vaan siinä, että hän sääti lain.

Mutta ollessaan palvelijamuodossa hän itse antautui saman lain alaiseksi, jonka hän oli säätänyt. Ja vaikka oli Jumalan Poika, harjoitti hän »kuuliaisuuden oppimista.» Hänen vanhurskautensa eli kuuliaisuutensa oli siis kunniakkaimman henkilön, joka lain alaiseksi voitiin asettaa, itse Herran vanhurskaus, Hänen, joka on »Jumala ylitse kaikkien, kiitetty iankaikkisesti.» Se oli Immanuelin, Jumala meidän kanssamme vanhurskautta. Ja hän, Jumalan Poika, saattoi ihmisenä ollen paljon suuremmassa määrässä kunnioittaa ja täyttää lain, kuin kaikkien luotujen olentojen kuuliaisuus olisi voinut tehdä. Hänen tuottamansa kunnia lain kuuliaisuuden kautta oli monin verroin suurempi sitä häpeää, johon koko maailma lain rikkomisen kautta joutui.

Kun toiset olivat laille kuuliaiset, tuottivat he sen kautta itsellensä kunniaa, mutta hän, Jumalan Poika, tuotti kuuliaisuudellaan laille kunniaa. Kristuksen kuuliaisuus oli suuriarvoinen myös sen tähden, että se oli Isän tahdon ja määräyksen mukainen. Hän oli tähän tehtävään Isän valitsema ja voitelema. Herra oli Herran lähettämä,

Sakarian ennustuksessa luemme seuraavat muistettavat sanat: »Ja niin te ymmärrätte Herran Sebaotin lähettäneen minut. Riemuitse ja iloitse Siionin tytär! Sillä katso, minä tulen ja asun keskelläsi, sanoo Herra. Silloin sinä ymmärrät Herran Sebaotin lähettäneen minut sinun tykösi.»

Paitsi sitä, että Jumala Vanhassa testamentissa puhuu Pojan lähettämisestä, hänen asettamisestaan Siionin vuorelle, niin Kristus itse vähä väliä sanoi: Isä, minun Isäni tahto, hänen tahtonsa, joka minun lähetti, sen takia Isä minua rakastaa että minä panen henkeni, sen käskyn minä sain Isältä. Kaikki niitä hän teki, oli kuuliaisuutta, oli Isän tahdon alle alistumista.

Ja kun ajattelemme Jumalan suurinta, ihmeellisintä tekoa, Jumalan Pojan ihmiseksi tulemista, jotta laki hänen työnsä ja kärsimisensä kautta tulisi täytetyksi, niin että me synnin saastuttamat ihmiset tulisimme pelastetuiksi ja laki sen ohella säilyttäisi arvonsa ja kunniansa, niin emme voi kyllin suurta arvoa panna siihen, Kristuksen kuuliaisuudella oli Isän silmissä.

Oi, jos oppisin sinua, Herra Jeesus, oikein kiittämään siitä että olet minut Jumalan edessä vanhurskauttanut, minut joka täällä vaellan viheliäisenä, täynnä puutteita ja syntiä. Anna minulle armosi, että voisin uskoa olevani sinussa täysin vanhurskas ja pyhä Jumalan edessä. Amen.

[Irene]

HUHTIKUUN 14 PÄIVÄNÄ

Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille. Room. 6: 12.

Miten on tässä suhteessa pyhien laita? Apostoli nimenomaan opettaa, että ne, jotka ovat uskon kautta vanhurskautetut, ovat myös hengessänsä pyhitetyt, ovat sisällisessä yhteydessä Kristuksen kanssa ja ovat kuolleet synnille. Kuitenkin pitää hän tarpeellisena tällä tavalla heitä varoittaa: »Älköön siis synti hallitko - niin että olette kuuliaiset sen himoille.»

Onpa siis pyhienkin suhteen sanottava, että »henki on altis, mutta liha on heikko», ja »Perkele pitää suurta vihaa». Koska siis Jumala ei tee pyhitystyötänsä meissä vastustamattomalla kaikkivaltiudellaan, vaan vaikuttaa meihin kuin henkisiin olentoihin sanallaan ja hengellään varoittaen, niin älkäämme olko suruttomia, älkäämme halveksiko varoitusta, luullen, ettei meitä vaara uhkaa. Vaikkapa olisimme miten heikkoja tahansa, niin, jos kuulemme, otamme vaarin ja tottelemme Herran ääntä, niin pelastumme. Vaikkapa syvyydestä huutaisimme: »me hukumme, koska emme voi Herran tahtoa täyttää.» Niin hän kyllä itse pitää huolen pelastumisestamme, kun vaan olemme hänen äänellensä kuuliaiset.

Mutta jos katsomme ylen Herran varoitukset, niin synti sokaisee meidät, tulemme uneliaiksi ja kevytmielisiksi ja takerrumme synnin ja Perkeleen pauloihin. Siis, tämä lempeä varoitus sopii täydellisesti siihen, mitä apostoli sanoo henkemme pyhittämisestä ja Kristukseen liittymisestämme, sekä kuuluu niihin ulkonaisiin välikappaleihin, joiden kautta Jumala pyhityksen tekee täydelliseksi.

Kuinka selvä, valaiseva ja terveellinen tämä varoitus onkaan! Apostolin sanoissa »Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille», huomaamme seuraavan ajatuksen: Vaikka ette, valitettavasti kyllä, voi päästä kokonaan irti synnistä, niin älkää kuitenkaan antako sen hallita itseänne, niin että te tekojenne kautta sitä palvelisitte. Jo se, että synti asuu teissä, että tunnette pahoja himoja, on rikos Jumalan pyhää lakia vastaan. Jos Jumala tuomitsisi teitä tämän lain mukaan, niin olisitte jo himojenne tähden tuomitut.

Mutta koska tässä elämässä emme täydelleen voi synnistä vapautua, vaan täydellinen puhtaus kuuluu niihin uusiin taivaisiin ja uuteen maahan, jossa täydellinen vanhurskaus asuu, niin käyttäkää toki teille annettua armoa synnin vastustamiseen, niin ettei synti saa hallita teidän kuolevaisessa ruumiissanne, että sitä tottelisitte, vaan vaeltakaa Hengen mukaan, vaikka tunnette lihan kiusaukset itsessänne. Jos esimerkiksi joku on sinua loukannut joko sanoilla tahi teoilla, ja tunnet vihan syttyvän sydämessäsi, niin älä anna vihallesi valtaa, niin että sinäkin puhkeat koviin, sydämettömiin sanoihin ja tekoihin, vaan ota Daavidin neuvosta vaarin: »Vihastukaa ja älkää syntiä tehkö. Puhukaa sydämissänne, vuoteillanne, ja olkaa hiljaa!» Odottakaa rukoillen Herralta armoa ja voimaa. Ja kun rukoilette Isä meidän rukousta, niin sanoessanne: »Ja anna meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme», niin odottakaa kunnes suuttumuksenne menee ohitse.

Tahi jos ahneuden himo tahtoo pettää sinua epärehellisyyteen työssäsi, tahi jos haureelliset halut viettelevät sinua sopimattomiin puheisiin tai töihin, jos ylpeyden himo houkuttelee sinua varojesi yli koreiluun ja pöyhkeilemiseen, niin valvo ja rukoile kaikkia synnin himoja ja kiusauksia vastaan.

Käyttäkää kaikkia armon välikappaleita kuolettaaksenne ne, niin ettette seuraa ja palvele syntiä. Koska Jumala kieltää ja tuomitsee pienimmänkin synnin himon, niin onkin se jo heti ensimmäisissä oireissaan kuoletettava. Ja vaikka emme kokonaan synnistä pääse eroon niin kauan kuin elämme tässä synnin ja kuoleman ruumiissa tulee meidän kuitenkin estää, tukahduttaa ja kuolettaa se, niin ettei se saa meitä hallita.

Luther sanoo: »Ei meidän syntimme sen takia ole anteeksi annettu, että me sitten saisimme nukkua suruttomuudessa ja tyydyttää lihan haluja, vaan päinvastoin. anteeksiannettu, että se vastoin on synti juuri sen takia anteeksi annettu, että se meissä tukahdutettaisiin ja kuoletettaisiin, niin ettei se haltijana, vaan orjana, eikä voisi meitä enää vahingoittaa. Sinun tulee hallita ja sanoa lihalle: Sinä olet saastaisuutta, ilkeyttä, kateutta, vihaa, kostoa ja pahoja himoja täynnä, mutta sinun täytyy vasten tahtoasi vähäksi aikaa tulla sidotuksi ja olla Hengen hallittavana. Sinä saastaisuus, ei sinulla ole täällä mitään tekemistä, sillä Henki hallitsee talossa. Valta on hänellä. Hänen tulee pitää sinua himoinesi ohjissa, jopa ristiinnaulita ja tukahduttaa sinut.»

Näin rohkeasti emme tosin aina voi puhua. Mutta kun kilvoitus käy oikein kovaksi, on meidän kernaammin kyynelin ja rukouksin avuksi huudettava Herraa tietäen, että olemme hukassa, jos hän ottaa pois auttavan kätensä. Emme voi tehdä enempää kuin minkä hän meille antaa, mutta hänen kauttaan saamme sellaisen voiton, ettemme enää syntiä palvele, vaan yhä eteenkin päin vaellamme Hengessä.

[Irene]

HUHTIKUUN 15 PÄIVÄNÄ.

Jokaisen minussa olevan oksan, joka ei tuota hedelmää, hän ottaa pois; ja jokaisen, joka tuottaa hedelmää, hän puhdistaa, jotta se tuottaisi runsaamman hedelmän. Joh. 15:2.

Tässä Kristus puhuu oksista hänessä, jotka eivät kanna hedelmää ja jotka sen takia karsitaan pois, kuivettuvat ja lopuksi poltetaan. Tämän laupiaan suussa ovat nämä kovia sanoja eritoten, koska hän kutsuu heitä oksiksi, jotka ovat hänessä itsessään. Mitä tarkoittanee hän tällä? Hän tarkoittaa, ettei mikään oksa, joka todella on ja pysyy hänessä, voi olla hedelmää kantamatta, eikä siis voi tulla pois heitetyksi, sillä hän lisää heti, »joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se tuottaa paljon hedelmää.»

Näillä sanoilla tahtoo Herra tarkasti ja selvästi ilmaista, että yhtäläisyys lasten ja äpärinä syntyneiden välillä on suuri. Kuinka paljon näennäistä jumalisuutta, tunnustusta, ulkonaista yhteyttä Kristuksen sekä tosikristittyjen ja tämmöisen ihmisen välillä onkin, hänessä ei kuitenkaan ole elinvoimaa, tosielämää, sillä elämännestettä hän ei saa Herrasta ja sen takia hän on hedelmätön. Sisältö ja sanonta on tässä sama kuin se, jota Herra käyttää puhuessaan neitseistä, jotka menivät ylkää vastaan, joista viisi oli tyhmää, ilman öljyä ja sen takia jäivät ulkopuolelle. Sardeen seurakunnan enkelille myös kirjoitettiin: »Sinulla on se nimi, että elät, mutta olet kuollut.»

Tutkikaamme nyt Herran Kristuksen sanoja. Hän sanoo, että jokaisen hyvän oksan, joka tuottaa hedelmää, hän puhdistaa. Hän karsii, leikkaa, taivuttaa ja poistaa kaiken mikä kasvamista estää, eikä anna oksan mielensä mukaan kasvaa. Mutta ne oksat, jotka eivät hedelmää kanna, eivät saa tuntea viinitarhurin veitsen kosketusta. Ne saavat olla rauhassa, ei niitä leikata, eikä puhdisteta, sillä nehän kuitenkin poltetaan. Niille ominaiset tuntomerkit ovat: ne eivät kanna hedelmää. Ei viinitarhuri niitä leikkaa eikä puhdista, vaan on vapaus ja tilaisuus kasvaa mielensä mukaan.

Pysähtyköön ja tutkikoon jokainen rehellisesti ja vakavasti itseänsä näiden Jeesuksen sanojen edessä. Mutta oi, tässä toteutuvat heti Herran sanat. Viinitarhurin veitsi ei ryhdy hedelmättömiin villioksiin, vaan ainoastaan niihin, jotka tulevat hedelmää kantamaan, sillä »ne, joiden tulisi pelätä, eivät pelkää joiden ei tulisi pelätä, pelkäävät». Ne, joiden tulisi pelätä, ovat rauhallisia ja itseensä tyytyväisiä. Eivät he hetkeksikään pysähdy vakavasti itseänsä tutkistelemaan, vaan luottavat hurskauteensa ja jumalisuuteensa, ja niin Kristuksen sanat menevät kuin hiljainen tuulen hyminä heidän korviensa ohi.

Oi, jospa jollakulla teistä olisi nyt otollinen aika, että sallittaisiin teidän nähdä, mitä teiltä vielä puuttuu, jotta heräisitte salaisesta kuolemasta ja väärästä hengellisyydestä. Sinä toivot olevasi kristitty, olevasi uskossa ja toivot käsittäneesi Jumalan armon. Sinulla on ehkä rauha tunnossasi, luottamus rukouksen kuulemiseen, rakkaus Jumalan sanaan, monta monituista todistusta Jumalan rakkaudesta, niin ettet mitenkään voi muuta luulla, kuin että elät armon tilassa. Ehkä mieleesi nousee rohkea ajatus: »Olenhan jo kauan ollut kristitty, olenhan jo eronnut maailmasta, olenhan kärsinyt pilkkaakin jumalisuuteni tähden, olenhan sotinut Kristuksen asian puolesta, olenhan ollut mukana työssä Jumalan valtakunnan levittämiseksi, tietäähän jokainen, että minä olen kristitty.»

Kaikki tämä todistaa sinusta hyvää, monella tuhannellakaan ei ole tämmöistä ansioluetteloa näytettävänä. Mutta rakkaani, ei tämä vielä todista sinun olevan elävän, totisen kristityn. Niin suuri on yhtäläisyys hedelmättömäin ja hedelmää kantavien oksain, älykkäiden ja tyhmäin neitseitten välillä, että kaikesta tästä huolimatta voit pettyä. Tutki itseäsi siis sillä tavalla kuin sana opettaa. Kristuksen sana tässä ja Jumalan sana kauttaaltaan vaatii, että oikean uskon tulee näkyä sen hedelmistä.

Tosin on kristitty heikko ja puuttuvainen. Tosin on armo suuri, ansaitsematon ja runsas. Siitä ei ole puhettakaan. Mutta eräitä hedelmiä synnyttää uskon Henki ja uudesti syntyminen aina kaikkein heikoimmissakin armonlapsissa. Niistä hedelmistä ja vaikutuksista on nyt puhe. Nyt ajattelet ehkä joitakin hyviä töitä, joita harjoitat ehkä joitakin syntejä, joista olet luopunut, joitakin hengellisiä kykyjä, joita omistat ja luulet tämän todistavan uskosi elinvoimaa, mutta tutki, onko tämä raamatullista. Matt. 7:22:n mukaan moni sanoo sinä päivänä: »Herra, Herra, emmekö sinun nimesi kautta ennustaneet ja niin nimelläsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimatekoa?» . Silloin Herra vastaa: »En ole koskaan tuntenut teitä, menkää pois minun luotani te laittomuuden tekijät.»

[Irene]

HUHTIKUUN 16 PÄIVÄNÄ.

Sillä kaikki mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on voittanut maailman , meidän uskomme. 1 Joh. 5:4.

Heprealaiskirjeen 11 luku opettaa teille saman asian näyttäen mihin vanhat uskon kautta ovat kyenneet, mitä tehneet ja kärsineet. Lopuksi ottaa hän esimerkkejä marttyyreistä, jotka Kristuksen tähden luovuttuansa kaikesta, mikä heille oli rakasta elämässä: ominaisuudesta, kodista, isästä, äidistä, veljistä, ystävistä, vihdoin luopuivat hengestäänkin kaikki vain uskon kautta. Tätä sanotaan maailman voittamiseksi. Sillä maailman ruhtinas, Perkele kaikkine houkutuksineen, maailma s.o uskottomat uhkauksineen ja lupauksineen, liha, hempeine ilon ja surun tunteineen, kaikki nämä yhtyivät houkuttelemaan heitä lankeemukseen ja uskottomuuteen. Mutta he voittivat kaikki. Ja voima voittoon oli heidän uskonsa.

Näiden sanojen sisältö on siis seuraava: uudestisyntynyt uskova ihminen ei ole minkään orjuuden alainen. Hän voi kaikesta luopua, kaikki kärsiä, hän ei ole ainoankaan synnin tai himon orja, eipä viattomimmankaan. Se, ettei hän ole orja, ei merkitse, ettei syntiä hänessä olisi, eikä liioin, ettei se jonakin edeltäpäin arvaamattomana hetkenä saattaisi häntä yllättää jopa langettaakin, mutta hän ei pysy synnissä, ei tee syntiä, niin kuin orja tekee työtä joka päivä raskaan ikeen pakottamana. Hän voi siitä vapautua, luopua, jopa kokonaan hylätä sen.

Mutta synti ja maailma hallitsevat orjiaan. Synnin orja saattaa kärsiä, itkeä ja valittaakin, mutta missä uskoa ei ole, siellä ei ole voimaa vapautumiseen. Monesta ulkonaisesta synnistä saattaa ihminen luopua ilman armon voimaa, mutta jonkin erikoisen synnin, jonkin helmasynnin orjana hän sittenkin on. Mutta Jumalasta syntynyt ihminen ei ole minkään synnin orjia, vaikkapa hän saa joka päivä kilvoitella, valvoa ja rukoilla synnin kiusausta vastaan. Kuinka suuressa määrässä se ihminen onkaan synnin orja, joka ei edes rukoile ja taistele sitä vastaan, vaan kaunistelee ja puolustaa syntiään.

Sanoimme, ettei uudestisyntynyt ihminen ole viattomainkaan asiain orja. Onhan esim. Jumalan sanassa sanottu, että lapsen tulee rakastaa isäänsä ja äitiänsä, mutta Kristus sanoo: »Joka ei luovu isästään ja äidistään minun tähteni» (joka siis on sen asian orjana), »hän ei voi olla minun opetuslapseni.» Pellon, karjan, aviopuolison omistaminen ei ole itsessään mitään pahaa, mutta jos ne niin valtaavat mielesi, ettet niiden tähden voi tulla Karitsan häihin ja ehtoolliselle, jos et siis niiden tähden voi Jeesusta seurata, niin ne ovat sinulle kuolemaksi.

Uudestisyntyminen ja usko eivät siis poista luonnollisia tunteita, heikkoutta ja kilvoitusta, mutta jos niin tarvitaan, voimme voittaa nämä, voimme pysyä kiinni Herrassa, kuten Aasaf sanoo: »Sydämeni katkeroitui ja munaskuitani pisti, mutta minä pysyn alati luonasi. Vaikka ruumiin! ja sieluni nääntyisivätkin on Jumala kuitenkin sydämeni kallio ja osani iankaikkisesti.» Tämä on »maailman voittamista.»

Mutta jos sitä vastoin, vaikka olenkin uskonnollinen, hurskas ja jumalinen, en kestä koetusta, vaan kun minua vaaditaan helmasynnistäni tahi jostain itsessään viattomasta, minulle rakkaaksi käyneestä asiasta, luopumaan, en jätä sitä, jotta Herra olisi aarteeni, mutta menen mihin kiusaus minua vetää, koetan kaunistella ja puolustaa luopumistani ja heikkouttani, silloin ei Jumala ole sydämeni Jumalana ja aarteena, minulla ei silloin ole uudestisyntymisen ja uskon voimaa, vaan olen kiusauksen voittama. »Kaikki mitä Jumalasta on syntynyt, se voittaa maailman.»

Luther sanoo: »Tämä on kristittyjen tuntomerkki, josta heidät tuntee ja jonka kautta he eroavat vääristä lapsista, jotka Jumalan sanasta pitävät ainoastaan vaahdon, mutta eivät koskaan ole sen voimaa tunteneet, ovat siis jonkinmoisia epäsikiöitä, joissa ei Jumalallista voimaa eikä elämää ole. Jumalasta syntyneen ei sovi jäädä entiseen, kuolleeseen, maalliseen eloonsa, ei rypeä synnissä Perkeleen mielen mukaan, vaan hänen on vastustettava Perkelettä ja koko hänen valtakuntaansa. Jollet siis voita maailmaa, vaan annat sen voittaa itsesi, niin vaikkapa kuinka kerskaisit uskostasi ja Kristuksesta, niin omat tekosi todistavat sinua vastaan, ettet olekaan Jumalan lapsi.»

Sinä tahdot olla kristitty, mutta samalla tahdot elää sovussa maailman, ainakin muutamien maailman ihmisten kanssa. Koska tämä ei käy päinsä, niin liityt heihin, ja ne, jotka eivät Herrastasi välitä, eivät rakasta eivätkä kunnioita häntä, rakastavat ja kunnioittavat sinua. Mitä tämä sinusta todistaa? Pietari, joka kielsi Herransa, ei ollut semmoinen. Hänestä ei koskaan tullut maailman ystävää, sillä hän meni ulos ja itki katkerasti, ja hän oli sekä ennen että jälkeen kieltämisen julkisesti Jeesuksen opetuslapsi. Se siis todistaa sinusta, että sinua jatkuvasti hallitsee maailmanmielisyys ja että olet uskoton Herraasi kohtaan. Se todistaa myös, ettet ole uudestisyntynyt ja että sinulta puuttuu uskon voima. »Maailman ystävyys on Jumalan vihollisuutta.» Ei Kristus, eikä ainoakaan Jeesuksen opetuslapsi, niin lempeitä, rakastavia, viisaista ja varovaisia kuin he olivatkin, koskaan voineet samalla kertaa olla sekä Jumalan että maailman ystäviä.

[Irene]

HUHTIKUUN 17 PÄIVÄNÄ

Kaikki mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on oleva teillä. Mark. 11:24.

Voidaksemme rukoilla uskoen on tarpeellista, ettemme ainoastaan suullamme kertaile Jumalan lupauksia rukouksen kuulemisesta, vaan että sydämessämme tutkimme niitä ja myös jokaista lupauksen sanaa muistellessamme ottakaamme vaarin seuraavista asioista:

Ensinnäkin meidän on tutkittava lupauksen antajan ominaisuudet: Hän on laupias. Hänen laupeuttansa ei voi mihinkään verrata. Se on iankaikkinen ja muuttumaton. Tällä hetkellä se on yhtä lämmin, yhtä palava kuin silloin, jolloin se annettiin. Hänen ominaisuuksiinsa kuuluu myös hänen voimansa, joka on Jumalallinen kaikkivaltius. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta», »Herran oikea käsi voi kaikki muuttaa Hän voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme.» Ja hänen ominaisuuksiansa on myös lupauksen antajan totuus. Jumala ei voi valhetta puhua. Hän on Jumala, eikä ihminen.

Paremmin meille vakuuttaakseen lupaustensa järkähtämättömyyden hän on ne valalla vahvistanut. Apostoli sanoo: »Kun Jumala tahtoi vielä tehokkaammin lupauksen perillisille osoittaa, että hänen päätöksensä on muuttumaton, takasi hän sen valalla.» Näillä Jumalan kolme ominaisuutta: hänen palava rakkautensa, hänen Jumalallinen kaikkivaltiutensa ja hänen iankaikkinen totuutensa ovat, kuten eräs Jumalan mies sanoo, se kolminkertainen nuora, jonka Jumala sanansa kautta on meille taivaasta alas laskenut, että jokainen siihen tarttuva ja siitä kiinnipitävä sielu tulee pelastetuksi ja autetuksi, vaikkapa »vedet kävisivät hamaan hänen sieluunsa asti», - jopa tulee hän sillä vihdoin taivaaseen nostetuksi.

Toiseksi tulee uskon rukouksen käsittää, tutkistella ja esittää Välimiehemme persoona ja työt, Kristus ja hänen ansionsa. Meidän tulee muistaa, miten Jumala rakastaa ja arvossa pitää Poikaansa ja kaikkea, mitä hän on tehnyt ja ansainnut ja sen takia tulee meidän laskea kaikki tämä rukouksessa Jumalan eteen. Tätä sanotaan Jeesuksen nimeen rukoilemiseksi Jeesus sanoi: »Mitä ikänä te anotte Isältä minun nimessäni, hän antaa sen teille.»

Rukoillessaan sanoi Mooses: »Ole armollinen tämän kansan rikokselle. Muista sinun palvelijoitasi Aabrahamia, Iisakkia ja Israelia.» Mutta tässä on enemmän kuin Aabraham, Iisak ja Israel. Meidän on sanottava: Muista palvelijaasi Jeesusta Kristusta, rakasta Poikaasi, meidän Herraamme, Välimiestämme ja ole hänen tähtensä meille armollinen. Älä meihin katso, vaan katso Poikaasi. Meissä on pelkkää sairautta, mutta hänessä me olemme mahdolliset, kuten itse tiedät. Koska rakas Poikasi on ruvennut puolustajaksemme, koska hän on lunastanut, ansainnut ja voittanut meidät, ja koska sinä rakastat Poikaasi ja hänen lunastustyötään, niin ole meille hänen tähtensä armollinen. Ole meille armollinen ja tee meille lupauksesi mukaan, ei meidän tähtemme, Herra, vaan sinun Poikasi tähden, johon sinulla on mielisuosio!

Kolmanneksi tulee uskon rukouksen vaatia Jumalan nimen kunniaa, sanoen Daavidin kanssa: »Kuka sinua tuonelassa kiittää». Jos sitä vastoin pelastat niin suuren ja kelvottoman syntisen kuin minä olen, on sinun kiitoksesi iankaikkisuudessa suuri. Sillä jota suuremman synnin sinä anteeksi annat, sitä suuremmaksi osoittautuu sinun laupeutesi. Kuta suurempi hätä ja kurjuus on, josta minut päästät, sitä suurempi on hyvyytesi ja voimasi. Niin suuri kuin armosi on, pitää myös kunniasi ja nimesi oleman. Mitä Jumala ei tekisi suuren nimensä tähden! Sen takia Daavidkin rukoili: »Nimesi tähden, Herra, anna anteeksi minun syntivelkani, sillä se on suuri.» Näin me vetoamme Jumalan kunniaan, näyttäessämme hänelle hänen sanansa. Mitä ei Herra tekisi kunniansa tähden? »Itseänsä kieltää hän ei saata.» Tähän on Jumalalla suurin mielisuosio, sillä jota enemmän me pitäydymme Jumalan sanaan ja uskomme häneen, sitä suuremmassa määrässä annamme hänelle kunnian, kuten kirjoitettu on: Aabraham oli vahva uskossa, antaen Jumalalle kunnian.»

Nyt on meidän tämä sovellutettava itseemme, muistaen niitä ja millaisia lupauksia me olemme saaneet. Sitten saamme kaikessa hädässä ja murheessa lapsellisesti uskoen muistuttaa Jumalaa hänen lupauksistaan rukoillen: Tee meille niin kuin sanonut olet! Kuka voi kertoa kaikkia niitä armon sanoja, joilla taivaallinen Isämme on tahtonut tulkita sydämensä rakkauden meitä kohtaan ja joilla hän on tahtonut vetää eksyneitä, arkoja ihmislapsia luoksensa! Hän on suorastaan käskenyt meitä kaikessa hädässä rukoillen ja avuksi huutaen tulemaan hänen tykönsä ja sitä paitsi hän on antanut meille selvät lupaukset ja vakuutukset rukouksen kuulemisesta.

Hän itse sanoo: »Se on minun iloni, että minä heille hyvää teen.» Hän käskee: »Huuda minua avuksesi hädän päivänä, niin minä autan sinua ja sinä olet kiittävä minua!» »Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte, kolkuttakaa, niin teille avataan.» »Mitä ikinä anotte Isältä minun nimessäni, hän antaa sen teille.» »Totisesti minä sanon teille vielä: jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii asiasta mistä tahansa ja he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa.»

Oi, rakas, taivaallinen Isäni, sinä olet sanonut: »Herra on laupias ja armahtavainen, pitkämielinen ja armosta rikas.» Sinä olet vakuuttanut meille Poikasi kautta: »Mitä ikinä te anotte Isältä minun nimeeni, sen te saatte.» Nämä pyhät ominaisuutesi ja lupauksesi, sekä Herrani Jeesuksen nimi ja esirukous kehottavat minua taas rukoilemaan: puhdista minut kaikesta synnistä Poikasi verellä. Anna myös halua ja voimaa tahtosi täyttämiseen. Lisää minussa usko, toivo ja rakkaus, että minäkin kunnioittaisin sinun pyhää nimeäsi nyt ja aina. Amen.

[Irene]

HUHTIKUUN 18 PÄIVÄNÄ

Älä tee huorin. 2 Moos. 20: 14.

Matteuksen 5:ssä luvussa on Kristus tämän käskyn selittänyt. Mikä suuri armo! Kristusta meidän on kuuleminen, jos mieli autuaaksi tulla. Juutalaiset suhtautuivat kuudenteen käskyyn samalla tavalla kuin viidenteenkin. He näkivät Jumalan kieltävän siinä ainoastaan törkeän rikoksen, joka tässä tapauksessa oli aviorikos, sillä kuudes käsky kuuluu oikeastaan näin: »Älä riko avioliittoa.»

Eivätkä he sitä minäkään pitäneet, vaikka heidän sydämensä oli täynnä luvattomia haluja ja himoja, kunhan vain voivat pidättäytyä niitä julki harjoittamasta. Silloin Herra Kristus selitti tämän käskyn seuraavasti: »Mutta minä sanon teille: jokainen joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssaan.»

Tämän jalon selityksen valossa tulee meidän katsella kuudetta käskyä. Vaikka tällä käskyllä on niin syvä hengellinen merkitys, että jo pelkän saastaisen himon kautta se rikotaan ja se käsittää kaikki saastaisen himon ilmaukset ja liikkeet niin hyvin avioliitossa kuin sen ulkopuolella, kuten Raamattu monessa kohden osoittaa, niin se kuitenkin oikeastaan kuuluu: Älä riko avioliittoa.

Tähän sisältyy syvällinen opetus, sillä tämä käsky ilmoittaa meille Jumalan ajatuksen ja määräyksen ihmisen inhimillisestä olosta ja lisääntymisestä maan päällä, kun hän loi miehen ja vaimon ja samalla, jopa ennen vaimon luomista, sääti avioliiton pyhän säädyn. Tämä onkin oikeastaan perustuksena kuudenteen käskyyn. Ihmisen luominen ja hänen sukunsa lisääntyminen olivat läheisessä yhteydessä keskenään. Avioliiton säätäminen, kuudennen käskyn perustus, on jo Raamatun ensimmäisessä luvussa, luomiskertomuksessa: mieheksi ja vaimoksi loi hän heidät. Jumala siunasi heitä ja Jumala sanoi heille: »Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää.» Ja toisessa luvussa: »Sen takia pitää miehen luopua isästänsä ja äidistänsä, ja olla vaimoonsa sidottu, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.»

Koska avioliitto on Herran Jumalan jo luomisessa asettama pyhä sääty, niin ymmärrämme, miten suuri merkitys kuudennella käskyllä on. Jokainen aviorikos on kauhistuttava loukkaus Jumalan majesteetillista oikeutta vastaan. Avioliiton rikkoja häiritsee ja hävittää pyhimmän ja tärkeimmän suhteen maan päällä. Hän katkaisee pyhimmän, itse Jumalan yhdistämän siteen. Hän saastuttaa ja häpäisee puhtaimman, hellimmän ja kalleimman suhteen ihmisten välillä. Pahantekijänä hän rikoksellisesti käy käsiksi Jumalan oikeuteen ja järjestykseen. Sitä paitsi muuttaa hän onnen onnettomuudeksi, siunauksen kiroukseksi, sillä ihmiskunnan onnella usein on sekä ajassa että iankaikkisuudessa perustuksensa avioliitossa.

Mutta hänkö ainoastaan on kuudennen käskyn rikkoja, joka sanan tavallisimmassa merkityksessä rikkoo joko oman tai toisen avioliiton? Kuuluuko kuudes käsky ainoastaan avioliitossa oleville? Ei, tämä käsky kuuluu, Jumalan sanan mukaan, ilman erotusta kaikille ihmisille. Sillä kun Herra Jumala loi ihmisen mieheksi ja vaimoksi ja sääti aviosäädyn, asetti hän myös pyhän rajan molempien sukupuolien väliin. Tämä raja on Jumalan panema ja sen takia yhtä pyhä ja peruuttamaton kuin avioliittokin. Jokainen, joka tämän rajan rikkoo, joko ajatuksin, puhein tahi töin, rikkoo kuudennen käskyn.

Siis kaikille naimattomillekin miehille, naisille, nuorukaisille, neitseille sanoo pyhä Jumala: Älä riko avioliittoa. Jeesuksen sanoista joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssaan, näemme miten laaja merkitys tällä käskyllä on. Ehkä itse mielestäsi et ole rikkonut tätä käskyä, jos Jumalan tuomion pelosta, tahi häpeän ja pilkan tahi muiden ikävien seurausten pelosta olet hillinnyt itsesi himoasi täyttämästä. Mutta Herra Kristus sanoo sinun Jumalan edessä jo silloin olevan avionrikkojan. Hän sanoo, että jo silloin olet tehnyt huorin. Jos jollakulla on murha-aikeita sinua vastaan, mutta seurausten pelosta hillitsee itsensä, pitäisitkö sinä häntä verityön tehnyttä murhaajaa parempana? Et, vaan aivan oikein sanoisit: erotus heidän välillään on vain siinä, että minun vihamieheni pelkää omaa henkeään, kun sitä vastoin tuo murhan tehnyt ihminen on rohkeampi ja pelkäämätön, mutta sieluun ja sydämeen nähden ovat he yhdenkaltaiset. Niin tässäkin Häpeämätön avioliiton rikkoja ei ole pelännyt häpeätä ja rangaistusta kuten sinä. Siinä erotus teidän välillämme. Sinähän olet vain pelon tähden hillinnyt himosi. Siis, niin usein kuin olet himoinnut, olet myös Jumalan edessä sydämessäsi tehnyt huorin. Siten Herra Kristus selittää tämän käskyn.

Oma lisäykseni: Käskyistä on poistettu toinen käsky ja kymmenes käsky jaettu kahtia, joten yllä olevassa kirjoituksessa on seitsemäskäsky kyseessä.

[Irene]

HUHTIKUUN 19 PÄIVÄNÄ

Älä varasta. 2 Moos. 20 :15.

Tarkatkaamme nyt mitä seitsemäs käsky sisältää, eli niitä varkaudella ymmärretään. Sillä ymmärretään jokaista keinoa, jonka avulla koetamme riistää lähimmäiseltämme hänen omaisuuttansa, tapahtukoon se sitten julkisesti, väkivaltaa tehden, tahi kavaluudella, rikoksen muodossa, tai lain ja oikeuden varjon alla.

Varkaus, varastaminen on niin törkeä ja inhottava teko, että useimmat ihmiset luulevat olevansa vapaat tästä synnistä. Jos saammekin arvokkaita maailman ihmisiä vakuutetuiksi siitä, että he ovat rikkoneet Jumalan muita käskyjä vastaan, niin asettaessamme seitsemännen käskyn heidän eteensä, nostavat he jo päänsä ja vakuuttavat, etteivät he ole siinä rikkoneet. Eivät he toki ole varastaneet, eivät ole kättänsä ojentaneet toisen omaisuutta ottaakseen. Mikä kova sana, kun kunniallisista ihmisistä tahdotaan tehdä varkaita.

Jos todella toisten lukkojen murtaminen ja rahan ja tavaran törkeä ryöstäminen vain olisi varkautta, niin varmaankin useimmat ihmiset olisivat tähän käskyyn nähden viattomat. Mutta kun tarkastamme tätä käskyä siinä valossa, jonka Kristus näille käskyille antaa, niin asia saa toisen valon. Mikä nöyryyttävä kokemus, jos Kristuksen antaman selityksen valossa huomaat olevasi varas. Aina, kun koetamme hyötyä lähimmäisen kustannuksella, tapahtukoon se ns. hyvän kaupan kautta, jolloin. myyjä pyytää ja saa liian suuren hinnan tavarastaan, tahi päivätyön ja paikan kavaltamisessa, niin Jumalan kasvojen edessä olemme varkaita. Luther sanoo: »Ei ainoakaan elinkeino ole niin yleinen kuin varkaus. Tämä pahe on niin yleinen ja niin laajalle levinnyt, että jos kaikki varkaat hirtettäisiin, maailma jäisi autioksi, eikä pyöveleitä eikä hirsipuita riittäisi.»

Emme nyt puhu sydämestä, eikä siitä, miten Jumala sinut varkaaksi katsoo, vaikka et pennilläkään ole lähimmäisesi omaisuutta vähentänyt, eikä siitä, että olet sitä himoinnut, vaikka pelosta ja varovaisuussyistä olet hillinnyt itsesi, vaan me puhumme varkaudesta teossa ja toimessa. Jokainen teko lähimmäisen omaisuuden vähentämiseksi on varkautta. Varkautta ei ole ainoastaan arkkujen ja taskujen tyhjentäminen, vaan kun torilla ja myymälässä tavarasta pyydetään liian korkea hinta, tahi kun siitä maksetaan liian vähän. Kun työpajassa tehdään huonoa, kelvotonta työtä, josta kuitenkin kannetaan täysi maksu. Kun palvelija tahi palvelijatar ei ole isännälleen uskollinen, vaan antaa isäntänsä omaisuuden turmeltua, eikä siis katso talon parasta. Kun ahdinkoon joutuneelta lähimmäiseltä hädän aikana kiskotaan liian suuri korko. Täten olet lähimmäiseltäsi riistänyt kymmeniä, ehkä satoja markkoja. Kuitenkin käyt vapaana, vaikka moni on ollut vankeudessa paljon vähemmästä syystä, vain sen takia että käytti toista varastamistapaa.

Mutta jokaisessa käskyssä on paitsi kieltoa myös käsky. Niinpä myös seitsemännessä käskyssä. Siinä ei meitä ainoastaan kielletä varastamasta, vaan käsketään auttamaan lähimmäistä, enentämään ja varjelemaan hänen tavaraansa ja elatustansa. Koska Herra Jumala yhtä vakavasti kehottaa meitä tekemään lähimmäiselle hyvää kuin hän kieltää meitä tekemästä pahaa niin tulee tämä käsky meitä vielä lähemmäksi ja tekee syntisiä niistäkin, jotka eivät tunne rikkoneensa tätä käskyä vastaan. Maailma ja järki sanovat: »Kun en mitään toiselta ota, niin saanenhan toki omallani vapaasti tehdä niitä tahdon.»

Mutta Kristuksen valtakunnassa vallitsee toinen laki. Se laki sanoo: Ei siinä kyllin, ettet mitään pahaa tee lähimmäisellesi. Sinun tulee päinvastoin tehdä hänelle hyvää niillä lahjoilla ja varoilla, jotka Jumala sinulle juuri tämän tarkoitukseen on antanut. Rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi. Se, joka ei pahaa tee, tekee sittenkin suuren synnin, jos hän jättää tekemättä hyvää, jonka hän sekä voi tehdä että myös on velvollinen tekemään. Herra ei ole antanut meille maallista omaisuutta ainoastaan itseämme varten, vaan meidän on sillä palveltava lähimmäistämme.

Olemme Herran huoneenhaltijoita, Jumalan meille uskomalla omaisuudella ei meillä ole oikeutta tehdä, mitä itse tahdomme, vaan mitä hänen pyhät rakkaustarkoituksensa vaativat. Tämä on lähtökohtana velvollisuussarjaan, josta ei maailma mitään tiedä. Punnitkaamme siis vielä tuon suuren rakkauslain kultavaa'alla suhteemme seitsemänteen käskyyn. Silloin tulemme hämmästyksellä huomaamaan, miten kaikki työmme, syömisemme, juomisemme, työskentelymme, lepomme, anteliaisuutemme, kohtuullisuutemme ovat tahratut ja synnin läpitunkemat.

Oma lisäykseni: Käskyistä on poistettu toinen käsky ja kymmenes käsky jaettu kahtia, joten käskyjen järjestys on eri kuin kirjoituksissa.

[Irene]

HUHTIKUUN 20 PÄIVÄNÄ.

Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. 2 Moos. 20: 16.

Harvat ottavat tästä käskystä vaarin. Sen takia on sangen vaikeata puhua tästä niin, että ihmiset käsittäisivät sen tärkeyden. Viidennen, kuudennen ja seitsemännen käskyn rikkomisen rankaisee maallinen esivalta ja melkein kaikki ihmiset tuomitsevat näiden käskyjen rikkomisen. Mutta kun tuota pientä jäsentä, kieltä liikutellaan lähimmäisen halventamiseksi, niin se ei ihmisten kesken suuria merkitse. Silloinhan jutellaan vain kaikessa ystävyydessä pari sanaa ystävän kanssa.

Sitä joka murtaa lukon ja ottaa toisen rahat, rangaistaan vankeudella, murhan tehnyt ihminen teloitetaan mestauspaikalla, sillä hän on suuri pahantekijä. Mutta se, joka vain puhuu, joka vain tuttavallisessa keskustelussa liikuttaa kieltään, saattaa varastaa lähimmäiseltään sen, joka on rahaa, jopa elämääkin kalliimpi, nim. hänen hyvän nimensä, hänen maineensa. Eikä tuota ihmistä pidetä pahantekijänä, ei häntä rangaista vankeudella eikä mestauslavalla. »Sehän oli vain pieni sana, pieni henkäys vain, joka kielelle luikahti», niin sanotaan.

Mutta verratessaan varasta ja panettelijaa toisiinsa pyhä Raamattu sanoo: »Älä ole panettelija, älä myös väijy kielelläsi. Varas on häpeällinen, mutta panettelija ja kaksikielinen on paljon pahempi. »Ei varas ole niin paha kuin valehtelija, mutta viimeiseltä he molemmin vahinkoon tulevat.»

Mutta nyt ryhdymme itse käskyn tutkisteluun nähdäksemme, mitä Herra Jumala tahtoo ja tarkoittaa sanoessaan: älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. Tässä näemme Jumalallisen laupeuden kohdistuvan ihmiseen. Laskettuaan perustuksen toisen taulun ensimmäisessä käskyssä kaikelle luonnolliselle ihmisten kesken maan päällä, suojelee ja säilyttää laupias Isä ihmisille vielä neljä kallista aarretta: hengen, avioliiton pyhyyden, maallisen omaisuuden, ja hyvän nimen eli maineen, joka meille on maallista tavaraa, jopa elämääkin kalliimpi.

Mutta yhtä kalliina kuin sinä tätä aarretta, hyvää nimeäsi ja mainettasi pidät, yhtä kallis on lähimmäisesikin nimi ja kunnia. Sen takia on tämä käsky yhtä vakavasti sanottu sinulle kuin jollekin toiselle. Tämä käsky on siis samoin kuin kaikki muutkin käskyt annettu jokaiselle ilman erotusta. Ei kukaan pääse sen sitovasta voimasta. Kuka lienetkin, niin sinulle tässä käskyssä sanotaan: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. Herra Jumala vaatii vakavasti, ettemme saa vahingoittaa tahi vähentää lähimmäisemme mainetta, sillä jokaisen tulee saada säilyttää kunniansa.

Mitä tämä käsky siis sisältää? Se sisältää sen, että sinun tulee vakavimmalla tarkkuudella punnita sanasi, ei ainoastaan tuomioistuimen edessä, vaan kaikessa käytöksessäsi, ettet turhanpäiten saata lähimmäistäsi huonoon valoon ihmisten edessä. ja sitä paitsi on sinun vältettävä kaikkea petollisuutta ja vaihetta ja hartaasti valvottava, että käytöksesi on totuuden läpitunkema. Tätä käskyä vastaan rikotaan siis ensinnäkin tuomioistuimen edessä, jos väärin syytetään lähimmäistä, tai jos syytetty valheellisilla tekosyillä salaa totuuden, tahi kun todistaja todistaa väärin, puhuen asiassa enemmän kuin mitä hän varmasti tietää, tahi puhuen liian vähän; myös, jos asianajaja tieten taiten ajaa väärää asiaa, tahi juo tuomari tahallaan julistaa väärän tuomion.

Ulkopuolella oikeushuonetta jokapäiväisessä elämässä rikotaan tätä käskyä vastaan, kun ajattelemattomasti tahi vihamielisesti sepitetään ja levitetään lähimmäisestä valheita, tahi kun vaieten tahi olkapäitä kohottaen tehdään ilkeämielisiä viittailuja, joita ei kuitenkaan varmuudella tiedetä tosiksi, tai joista rakkauden lain vaatimusten mukaan olisi vaiettava. Tämä saattaa tapahtua hyvin hienolla, tuskin huomattavalla tavalla. Lähimmäisen sanoille tahi teoille annetaan vain vähäinen käänne, jonka kautta ne saavat toisen merkityksen kuin mitä niillä tarkoitettiin. Tämä voi tapahtua niin hienolla tavalla, että ainoastaan kaikkinäkevä Jumala sen huomaa Tämä on lähimmäisestä valehtelemista ja pahaan huutoon saattamista.

Jos me tämän ohella muistamme miten Herra Kristus on meille lain selittänyt, hän kun näet vaatii, että rakastamme lähimmäistämme niin kuin itseämme ja että teemme muille sen minkä tahdomme, että he meille tekevät, niin käsitämme totuuden tämän käskyn selityksessä: »Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme valehtele lähimmäisestämme, emmekä häntä petä, panettele taikka pahaan huutoon saata, vaan puolustamme häntä, ajattelemme ja puhumme hänestä hyvää ja selitämme kaikki parhain päin.»

Oi Herra Jumala, sinä, joka olet iankaikkinen totuus, me rukoilemme sinua: anna meille totuuden Henki! Anna Pyhän Henkesi voiman asua meissä, että me kaikki synnin salatut paulat hänen kauttansa voittaisimme. Amen.

[Irene]

HUHTIKUUN 21 PÄIVÄNÄ.

Me tiedämme, että olemme totuudesta. 1 Joh. 3:19.

Kristitty, joka ei koeta päästä varmuuteen syntien anteeksisaamisesta, vaan tyytyy alati olemaan epätietoinen armoittamisestaan, ei varmaankaan ole oikein valveilla, vaan on joko nukkuva, ulkokullattu, tahi unelias kristitty. Se onkin luonnollista. Ei ole oikeata rakkautta sillä morsiamella, joka tyytyy olemaan epätietoinen ylkänsä sydämen laadusta. Sen takia on katumattomien ihmisten selvimpiä tuntomerkkejä katumattomuutensa puolustaminen. He nim. väittävät olevan mahdotonta ja tarpeetonta saada syntien anteeksisaamisen varmuutta. Sanovat sen olevan pelkkää uhkarohkeutta, hengellistä ylpeyttä ja mielikuvitusta.

Luther sanoo tästä: »Kun kainilaiset pyhät kuulevat kristityn ylistävän Jumalaa siitä, että hänellä on vakuutus syntien anteeksisaamisesta, tekevät he ristinmerkin, panevat kynsin, hampain vastaan ja sanovat Jumala varjelkoon minua sellaisesta ylpeydestä, että sanoisin olevani Jumalan lapsi, en, minä tahdon nöyryyttää itseni ja olla vaivainen syntinen - ja Jumala katsoo nöyriä.»

Mutta Raamattu sanoo: »Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään.» »Me tiedämme, että me olemme Jumalasta.» »Me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassaan, Jeesuksessa Kristuksessa.»

Me siis tiedämme olevamme Jumalan lapsia ja että meillä on syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä. »Sen takia», sanoo Luther, »on meistä perinpohjin, juurinensa pois revittävä tuo vaarallinen eksytys, jolla koko maailma on eksytetty, nim. se luulo, ettei ihmisen tule tietää, onko hän armon tilassa vai ei».

Mutta tämä eksytys ei ole järjestämme lähtöisin, vaan sydämestä, ei sanan epäselvyydestä, sillä Raamattu puhuu kauttaaltaan tästä aivan selvään, vaan se johtuu se johtuu sydämen paatumuksesta. Ne, joilla itsellään ei tätä vakaumusta ole ja eivät sitä etsi, tahtovat kieltää mahdollisuudenkin sen saamiseen Ei todista hyvää kristitystä, joka vaikkapa hän ei kieltäisikään tämän varmuuden välttämättömyyttä, kuitenkaan ei kiiruhda etsimään varmuutta syntiensä anteeksisaamisesta, vaan tyytyy epätietoisuuteen.

Toinen asia on, jos joku etsii tätä varmuutta, mutta ei heti sitä saa. Hänen ei silti pidä joutua epätoivoon. Mutta ettemme ensinkään etsi vakuutusta Jumalan armosta, on suruttomuuden merkki.

Vaikkapa sielu hartaasti ja rehellisesti isoaa ja janoaa vanhurskautta, niin on kuitenkin hänen kristillisyydessään suuri puute ja hänelle on suureksi vahingoksi, jos hän on epätietoinen armoittamisestaan. Hän saattaa silti kyllä omistaa armon, sillä totta on mitä Luther sanoo: »Syntien anteeksiantaminen on osaksi salainen Jumalan työ, osaksi sielulle paljastettu tosiasia, siis sielun tuntema.»

Kristus oli jo antanut anteeksi syntiselle vaimolle, joka itki hänen jalkojensa juuressa ja hän sen Simonille ilmoitti, ennen kuin hän kääntyi vaimon puoleen ja sanoi: »Syntisi ovat anteeksi annetut. Armoa isoavalla sielulla on siis jo syntien anteeksiantamus ennen kuin hän sen tietää tai uskoo, sillä »autuaita ovat ne jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan».

Näin on asianlaita, mutta hyvä ja onnellinen ei hänen tilansa ole ennen kuin hän saa varmuuden armoittamisestaan. Sillä ennen tätä ei Jumalan valtakunta voi sydämeen tulla. Jumalan valtakunta on »vanhurskaus, rauha ja ilo Pyhässä Hengessä. Ennen tätä hän ei voi saada voimaa oikein rakastamaan, kiittämään ja ylistämään Jumalaansa, eikä voimaa oikein vaeltamaan hänen edessään. Saman vanhurskauden tosin saavutamme niin heikolla kuin vahvallakin uskolla, mutta emme samaa kehitystä, sillä pyhitys, voima ja Hengen hedelmät perustuvat aina uskon vahvuuteen ja voimaan. »Ilo Herrassa on teidän väkevyytenne.» Kuinka tärkeätä siis, että kaikki uskolliset sielut saavat täyden varmuuden armoittamisestaan.

Sinä, joka halajat tätä autuaallista uskon vakuutusta, ota vaarin oikeasta tiestä siihen. Ainoa tie uskon varmuuteen on, että tartumme Jumalan sanaan, että sydämen uskolla kertaamme ne Jumalan sanat, jotka hän meille sanelee. Kuten eräs kirkkoisä lausuu: »Kuinka turvassa ja vakuutettu olen, kun vain kertaan mitä Jumala edeltä minulle sanoo!» Paavali todistaa: »Usko tulee siis kuulemisesta.»

Oikea usko ja vakuutus syntyy siten, että saan lohdutuksen, ilon ja vakuutuksen Jumalan lupauksen perustuksella. Saan tämän lohdutuksen ennen kuin pidänkään itseäni mahdollisena uskoa saamaan, jo silloin, kun luulen itseltäni vielä paljon puuttuvan, kun en kykene uskomaan. Tuhlaajapojasta Kristus sanoo hänen vielä olleen kaukana, kun isä osoittaen armoa ja laupeutta juoksi häntä vastaan. Kun sillä lailla on saatu lohdutusta Kristuksessa ja sanassa, silloin vasta silloin voimme myös löytää uskon hedelmät itsessämme. Johannes sanoo: »Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä.» Mutta ensimmäisen ja varsinaisen uskonvarmuuden tulee syntyä sanasta ennen uskon ominaisuuksia ja hedelmiä.

Rakas Herra Jeesus Kristus! Opeta meitä oikein sydämestämme iloitsemaan sinussa, meidän Vapahtajassamme. Opeta meitä sinun hartioillesi heittämään kaikki tuska ja murhe, sillä olethan sinä rikkipolkenut synninkäärmeen pään ja katkaissut meidän kahleemme. Olethan sinä pyhän tahtosi kautta tehnyt meidät omiksesi ja veljiksesi, sekä antanut itsesi kokonaan omaisuudeksemme. Ei siis mikään taivaassa eikä maan päällä voi meitä sinun rakkaudestasi erottaa, sillä sinä olet kuollut meidän edestämme. ja pyhästä sanastasi me tiedämme, että kun sinä kerran olet meidät voittanut, niin et sinä luovu meistä iankaikkisesti. Herra, me uskomme tämän, auta meidän epäuskoamme. Amen!

[Irene]

HUHTIKUUN 23 PÄIVÄNÄ.

Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Gal. 2:19

Kaikki lihallinen meissä ei ole ainoastaan kuolemaan tuomittu, vaan myös ristiinnaulittu, koska olemme liittyneet Kristukseen. Jos ken luulee olevansa kääntynyt uskovainen ja todella muutamissa suhteissa on alkanut toisin elää kuin ennen, viljelee ahkerasti sanaa, harjoittaa eräitä kristillisiä töitä, mutta sittenkin hyväksyy lihallisuutta: ahneutta, hekumaa tahi vihaa ja elää siinä, niin hän pettää itsensä. Hän tietää kaiken sen synniksi, kehuu vapauttaan ja pysyy helmasynnissään, jopa puolustaa ja suosii sitä. Puhuessaan uskostaan ja rauhastaan valehtelee hän sielunsa vahingoksi. Ja jos joku tultuaan tosikristityksi, on alkanut hengessä, mutta ei enää ristiinnaulitse lihaansa, vaan on uudelleen laskenut himonsa valloilleen, uudelleen suosii ja puolustaa jotakin syntiä, niin hän on lopettanut lihassa.

Usko, rauha Jumalassa ja hyvä omatunto eivät voi säilyä ainoankaan irtipäästetyn ja suositun synnin seurassa. »Sillä jos te lihan mukaan elätte, on teidän kuoleminen; mutta jos Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.» Näillä sanoilla apostoli julistaa selvän tuomion ja näyttää lihan kuolettamisen olevan asian, jonka tekeminen tahi tekemättä jättäminen ei ole meidän omassa vallassamme.

Mutta jos emme tahdo iankaikkisesti hukkua, vaan tahdomme saada elämän, niin täytyy meidän välttämättömästi ja ehdottomasti harjoittaa lihan kuolettamista. Tultuamme Kristuksen luo on meidän viipymättä erottava vanhasta syntielämästämme ja alettava uutta elämää Kristuksen seuraamisessa, emmekä sitten enää saa taantua siitä takaisin synnin palvelukseen.

Merkillistä on nähdä kristityssä, miten vanha ihminen todella on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Sellainen kristitty on päässyt siihen, että miten hänelle vaelluksen aikana käyneekin, paremmin tahi huonommin, on hänen vanha ihmisensä kuolettamisen alaisena niin kauan kuin Henki asuu ja vaikuttaa hänessä. Kun Pietari uskollisesti seuraa mestariansa, niin vanha juutalainen hänessä kuoletetaan joka päivä. Hän muuttuu vähitellen Herransa Kristuksen kaltaisuuteen. Mutta kun hän ylpeydestä paisuu, niin hänet jätetään saatanan seulottavaksi, hän lankeaa ja kieltää Vapahtajansa. Silloin hän itkee katkerasti, itkee kuin kuritettu lapsi. Näin kuoletetaan hänen itserakkautensa ja paisumisensa. Kun hän sitten neuvoston edessä Jerusalemissa pysyy lujana totuudessa ja tunnustaa Kristuksen, ruoskitaan hänet. Silloin kuolee hän maailmalle, niin, silloin myös hänen lihansa kuoletetaan. Mutta kun hän Antiokiassa taas ihmispelon tähden ulkokultailee, saa hän ankarat nuhteet Paavalilta. Miten rakkaalle Pietarille kulloinkin kävi, niin tuli hän aina kuritetuksi ja kuoletetuksi.

Kun kristitty on vilpitön ja seuraa Vapahtajaansa, niin hänen oma minänsä kuoletetaan. Silloin hän onkin jo päässyt sille asteelle, että synti on hänen suurin vaivansa. Jos olen rikas ja varallisuudestani tahdon tehdä itselleni paratiisin maan päälle, alan holhota lihaani ja elää maailmallisesti, niin silloin Henki kurittaa minua. Kun alan pelätä rikkauttani ja ylellistä elämääni, niin silloin kärsin enemmän, kuin köyhänä ollessani. Jollei näin käy, vaan alan holhota ja seurata lihaani ja teen lihallisuudessa itselleni hyviä päiviä, niin sitä seuraa kuolema.

Jos olen köyhä ja kärsin puutetta, mutta turvaan Herraan, niin kuolen joka päivä maailmalle. Jos minulla on hengellisiä lahjoja, kokemuksia ja vuosia Jumalan armon tuntemisessa, enemmän kuin veljillä, ja jaloa ja taitoa, sekä toimintakykyä sen takia tahdon nauttia kunniaa ja ihmisten kiitosta, se on myrkkyä. Sen Henki tuntee ja minä kauhistun kuin helvettiä.

Jos olen uskollinen ja valvoen ja rukoillen kilvoittelen syntiä vastaan, jos tahdon kieltää itseltäni sekä synnin että kunnian, tahdon sekä salaisuudessa että julkisuudessa olla ensimmäinen, mutta minä olen siitä itse tietoinen, iloitsen siitä ja tunnen salaista tyytyväisyyttä itseeni vakavuuteni tähden, niin voi, tämä on itse helvetti. Minä kauhistun sitä. Päästän lihani suurempaan vapauteen, koska kaikki hyvä paisuttaa minut, alan halveksia valvomista ja rukoilemista. Oi, silloinhan joudun ojasta allikkoon, silloin selvästi tunnen velkani ja tuomioni!

Mutta jos kurituksesta tulen kapinalliseksi, hylkään kaiken lohdutuksen ja sanon: Minä en olekaan kristitty, en voikaan vastaan ottaa armoa, silloin olen joutunut epäuskon valtaan, enkä saa mitään rauhaa, ennen kuin taivun kurituksen alle nöyrästi vastaanottamaan armon aivan armosta. Näemme siis, että käyköön kristitylle miten hyvänsä, niin hänen on aina lihansa kuoletettava. Silloin hän on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu.

Sanot ehkä: Joka puoleltako minua on kuritettava ja rangaistava? Mitä minun on tekeminen? Enkö enää missään saa rauhaa? Saat, mutta ainoastaan Herrassa. »Joka kerskaa, hän kerskatkoon Herrassa.» Joka tahtoo lepoa ja rauhaa, hän etsiköön sitä Herrassa, itse Herrassa, hänen vanhurskaudessaan, hyvyydessään ja uskollisuudessaan. Kaiken muun ilon ja kerskauksen Jumalan Henki ja ilmoitettu sana rankaisee. Sittenhän voinkin kernaasti heti kuolla! Semmoinen on ristiinnaulitun olo. Semmoista on ristiinnaulittu elämä. Jos olen hiljaa ristillä, niin kärsin ja kuolen, mutta jollen pysy alallani, vaan kiskon itseäni ja heittelen, niin kärsin vielä enemmän. On siis parasta pysyä alallaan, olla Hengelle alamainen, katsoa Jeesukseen ja etsiä niitä, jotka ylhäältä ovat. Sen Herra meille antakoon! Amen!