Elämän Leipää/C.O.Rosenius Toukokuu

Sananl. 11:25
Hyväätekeväinen sielu tulee ravituksi, ja joka muita virvoittaa, se itse kostuu.

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius Toukokuu

ViestiKirjoittaja Irene » 13.05.2014 11:00

    Kuva

TOUKOKUUN 13 PÄIVÄNÄ.

Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettette ajattelisi itsestänne enempää, kuin mitä tulee ajatella. Room. 12:3

Apostoli on kirjoittanut tämän kirjeen, josta nämä sanat ovat otetut, »kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille». Mutta koska hän lisää: »minä sanon teille jokaiselle», niin huomaamme, että hän tahtoo kohdistaa varoituksensa jokaiseen kristittyyn erikseen, niin ettei kukaan luulisi olevansa vapaa ylpeyden kuvitteluista. Sitä paitsi huomauttaa hän tämän kiusauksen suuresta vaarasta, jotta ei ainoakaan heistä antaisi varoituksen mennä vaikutusta tekemättä ohitseen.

Liian suuret ajatukset itsestämme, omien lahjojen ja voimien liian suuri arviointi, siis ylpeyden hengen lumous on se suuri vaara, josta apostoli tässä varoittaa. Ymmärtääksemme mitä hän tällä tarkoittaa on meidän huomattava yhteys tämän ja (säk. 4-8) välillä, jossa apostoli selittää että hengelliset lahjat ovat erilaiset, sekä miten niitä oikealla tavalla käytetään. Hän sanoo uskovaisten olevan yksi ruumis Kristuksessa, »mutta itse kukin olemme toistemme jäseniä ja meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu». Apostoli tarkoittaa siis, ettemme saa noiden erilaisten armolahjojen tähden eristäytyä ja paisua, halveksien muita, vaan meidän tulee pysyä Hengen yhteydessä, nöyryydessä ja rakkaudessa.

Vaikka nyt olemmekin käsittäneet apostolin varoituksen, niin emme silti vielä ole päässeet asian perille. Erikoista Jumalan armoa tarvitaan, ettemme lankeaisi ylpeyteen, ettei meillä olisi liian suuria ajatuksia itsestämme. Sillä niin tämä kiusaus väijyy ihmistä ja niin moninaisella tavalla se ilmenee, että kristitty, joka näkee, miten se turmelee kaiken hyvän, ei voi muuta kuin huutaa: »Jumala, armahda minua!» Ei kukaan ihminen ole siitä vapaa. Ei, se synti on itse ihmisluonnossa. Me näemme sen jo pienissä lapsissa. jo aikaisin alkavat he kerskua ja kehua itseänsä: »Minä osaan paremmin kuin sinä» jne.

Me tiedämme, että kiusaaja istutti ensimmäisiin ihmisiin itserakkauden ja ylpeyden sanoessaan: »Te tulette niin kuin Jumala.» Eivätpä kristitytkään pysy alallaan, halvassa asemassa, vaan jokainen pyrkii ylöspäin. Sielläkin näemme tätä ylöspäin pyrkimistä, missä ei ole mitään luonnollista syytä siihen, jopa ihmisissä, joilla on peräti vähäiset lahjat ja edellytykset päästä johtavaan asemaan. Jopa aivan huono-osaisissakin saattaa huomata kummallista luulottelua suurista kyvyistä. Tämä todistuksena siitä, miten syvälle itserakkaus on juurtunut ihmisluontoon.

Jollei Jumalan Henki ja sana voi pitää sinua nöyryydessä, niin sinä alat luulotella ja elättää liian suuria ajatuksia itsestäsi, ehkä alat luulla olevasi muita valistuneempi, viisaampi, uskollisempi, vakaampi, hurskaampi, kelvollisempi ja taitavampi. Ole varma siitä, että silloin joudut turmioon, lankeat kaikenlaisiin mielettömyyksiin, syntiin ja häpeään. Herra Kristus sanoo nimenomaan: »Ensimmäiset tulevat viimeisiksi.» Ja vielä hän sanoo: »Joka itsensä ylentää, se alennetaan.» Ja Pietari sanoo, miten se tapahtuu: »Sillä Jumala on ylpeitä vastaan.» Ja kun Jumala on sinua vastaan, ei sinun tarvitse koettaakaan päästä onnelliseen loppuun. Mitä tehnetkin, niin sinut kukistetaan.

Jos pidät itseäsi muita valistuneempana ja viisaampana, niin lankeat suurempiin erehdyksiin ja mielettömyyksiin kuin muut. Jos pidät itseäsi muita hurskaampana ja voimakkaampana, niin sinä olet lankeava suurempiin synteihin ja häpeään kuin muut. Kuinka moni nuorukainen, johon on asetettu suuria toiveita, on ylpeydellään turmellut koko elämänsä. Eikö moni armoitettu kristitty ole langennut mitä suurimpiin mielettömyyksiin vain sen takia, että kuunteli imartelua ja lankesi itsejumaloimiseen. Tämä on niin usein koettu sekä suuressa että vähässä, että sananparreksi on tullut: »Ylpeys, käy lankeemuksen edellä.»

Tässä ei auta muu, kuin että ajoissa otat varoituksesta vaarin, alat lakkaamatta avuksi huutaa ja rukoilla suurta, kaikkivaltiasta Jumalaa, että hän armahtaisi sinua ja tekisi sinut hengessäsi nöyräksi ja köyhäksi. Semmoisen rukouksen hän kuulee.

Jollet sinä sanan ja Hengen kautta saa nöyrää mieltä, on Herralla vielä yksi keino käytettävänään: hän lähettää sinulle jonkin syvästi nöyryyttävän kokemuksen. Pidä tätä suurena armona. Kun vielä saat pysyä uskossa, silloin on kaikki armon alaista, mutta ylpeyteen jäädessäsi joudut viimeisten joukkoon. Jumala olkoon meille armollinen! Jumala, kurita meitä, ettemme jää ylpeyden ja paatumuksen valtaan.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius Toukokuu

ViestiKirjoittaja Irene » 14.05.2014 07:13

    Kuva

TOUKOKUUN 14 PÄIVÄNÄ.

Jos tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa meille synnit anteeksi. 1 Joh. 1:9.

Me opimme Daavidin Psalmin 32:3, 5 säkeistöstä mitä tähän syntien tunnustamiseen sisältyy. »Kun minä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksestani - - - mutta minä sanoin: 'minä tunnustan Herralle rikokseni'. niin sinä annoit anteeksi syntivelkani.» Me opimme tässä, että tunnustaminen tapahtuu Herran edessä. »Minä tunnustan Herralle», sanoo Daavid, josta ymmärrämme, että vaiti oleminen oli vaikenemista Herran edessä. Mitä tämä merkitsee?

Kuinka voimme missään asiassa vaieta Herran edessä. Eihän hänen silmäinsä edessä mikään ole salattua. Kokemuksesta ymmärrämme tämän vaikenemisen. Daavid tarkoittaa sillä vaeltamista synnissä Jumalasta erotettuna, raskaan omantunnon vaivaamana, kunnes synnintunto tylsistyy, ennen kuin tahdotaan mennä Jumalan armoistuimen eteen, langeta hänen jalkainsa juureen, tunnustaa synti ja etsiä anteeksi saamista ja synninpäästö.

Mutta vaikenemis-sanaa voidaan myös käyttää tuosta suuresta kääntymättömästä joukosta. Koko maailma vaeltaa vaieten synnissään, ja sen takia on se kadotuksen oma. Se ei tunne syntiänsä, eikä voi sitä siis oikein tunnustaakaan. Sana »tunnustaa» tarkoittaa parannuksen tekemistä, oikeaa synnin tuntemista, jolloin synnintekijä näkee uhkaavan kirouksen painavan häntä ja etsii sen takia armoa Kristuksessa. Tätä me tarvitsemme päästäksemme anteeksisaamisen osallisuuteen.

Siihen maahan, jossa tuhlaajapoika oleskelee, täytyy kovan nälän tulla, jotta hän muistaisi isän kodin ja sen suuren synnin, jonka hän teki luopuessaan isästään ja tuhlatessaan perintönsä. Vasta silloin päättää hän: »Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: isä minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä enää ansaitse, että minua sanotaan sinun pojaksesi. tee minut palkkalaisesi vertaiseksi.» Niin on Jeesus itse sovittanut sanat kuvatessaan kääntymystä. Näissä sanoissa on meillä jotakin opittavaa. Tuhlaajapoika ei mainitse mitään erityistä syntiä, vaan sanoo: »Minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä enää sanotaan sinun pojaksesi,» Ei hän sano ansaitse, että minua »se tai se synti ansaitsee sinun vihasi», vaan hän sanoo: »minä, minä kaikkineni en ansaitse, että minua sanotaan sinun pojaksesi.»

Mitä tästä opimme? Sen, ettei ole totista parannusta siellä, missä tunnetaan ja tunnustetaan vain jokin erityinen synti, mutta samalla tuodaan esille monta hyvää puolta, joista itsetyytyväisyys kasvaa. Meidän tulee tuntea itsemme kokonaan kadotetuiksi ja kadotuksen ansainneiksi. Tuhlaajapoika ei jäänyt sinne, missä hän oli, vaan hän nousi todellakin palatakseen isänsä tykö. Synnin tunnustamisesi ei ole todellinen, jos sinä jäät edelleen maailmaan ja syntiin, erotettuna Jumalasta. Mutta tuhlaajapoika sanoi myös: »Tee minut palkkalaisesi vertaiseksi». Tämä oli itsevanhurskautta ja epäuskoa hänessä. Hän ei uskonut pelkästä armosta voivansa saada koko lapsenoikeuttansa takaisin, vaan että hänen ensin täytyi palvella isäänsä ansaitakseen sen. Näin ajattelee vieläkin se, joka tekee parannuksen.

Mutta huomattava on, ettei isä hylkää häntä tämän väärän luulon tähden. Sillä »kun hän vielä oli kaukana» (hän ei ollut vielä ehtinyt rukoilla ainoatakaan rukousta, ei itkeä ainoatakaan kyyneltä, vielä vähemmin tehdä palvelusta) »näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi». 0i sitä verratonta, jumalallista anteeksiantavaisuutta. Olihan isällä syytä sanoa: Mene pois, sinä kelvoton, häväisty poika, sinä olet tuhlannut perintösi, sinä olet kadottanut lapsenoikeutesi. Mutta ei, hän ei nuhdellut häntä, eikä puhu hänen synneistään ainoatakaan sanaa, hän ei vaatinut vähintäkään hyvitystä, vaan puetti hänet parhaisiin vaatteisiin, pani sormuksen hänen sormeensa, kengät hänen jalkaansa ja antoi valmistaa ilojuhlan hänen kotiinpalaamisensa johdosta.

Niin on Kristus itse kuvannut jumalallisen anteeksiantavaisuuden. Hän tahtoo, että me tunnemme ja pidämme häntä sellaisena. Isän sydän oli muuttumaton, laupias ja anteeksiantava silloinkin, kun langennut poika kulki synnin retkillä. Ei hänen palajamisensa tuottanut sovitusta. Se oli jo sitä ennen hankittu. Mutta kotoansa lähteneellä pojalla ei ollut siitä ennen palajamistaan mitään hyötyä.

Tästä näemme, että Jumalan on jumalattomiin, epäuskoisiin ja kääntymättömiinkin nähden sovitettu Isä. Kristus on ottanut pois heidänkin syntinsä. Heillekin on armo ja anteeksiantaminen ansaittu. Hääpuku, Kristuksen vanhurskauden valkea aivina on heitäkin varten kauan ollut valmis vastaanottamista odottamassa.

Tässä opimme myös, milloin se autuas hetki on tullut, jolloin viheliäinen syntinen ottaa vastaan armon, anteeksiantamuksen ja lapsenoikeuden. Se tapahtuu hänen ensimmäisen kerran palatessaan Herran luo s.o. hänen ensikerran epäillessään itseään ja kaikkea omaansa, omaa katumustaan, rukoustaan ja parannustaan, jolloin hän luo ahdistetun, isoavan ja janoavan sielunsa silmät ristiinnaulittuun Jeesukseen. Ja ennen kaikkea silloin, kun hän ensikerran käsittää autuutensa Kristuksessa, saatuansa ensikerran evankeliumissa nähdä, miten kaikki on valmistettu, kaikki riittävästi, jopa yltäkylläisesti Kristuksessa valmistettu.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius Toukokuu

ViestiKirjoittaja Irene » 15.05.2014 08:08

    Kuva

TOUKOKUUN 15 PÄIVÄNÄ.

Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi - se on se uskon sana, jota me saarnaamme. Room. 10:8.

Tässä on uskon salaisuus. Tässä on totinen viisaus. »Sana on sinua lähellä.» Joka siis tahtoo löytää Jumalan ja Kristuksen, hän pitäköön sanasta kiinni. Siinä Jumala meidät kohtaa. Siinä löydät Kristuksen. Ei sinun tarvitse vaeltaa ympäri ja etsiä häntä epäselvissä tunteissa, tai tuntemattomissa avaruuksissa, ei korkeuksissa, eikä syvyyksissä. Hän on sinua aivan läsnä sanassa - sanassa, jonka vastaanotat uskolla. Jos sen kätket sydämeesi, silloin on sinulla kaikki, mitä sana sisältää ja lupaa.

Sinun ei tarvitse häälyä ajatuksinesi sinne tänne sanoen: »Jospa tietäisin mitä Jumala taivaissa ajattelee minusta ja mitä hän tahtoo tehdä kanssani! Jospa tietäisin onko nimeni elämän kirjassa! Oi, jospa Jumala jollain tavalla ilmoittaisi itsensä minulle! » Älä puhu sydämessäsi niin. Herra Jumala on jo tehnyt sen mitä nyt halajat. Hän on jo ilmoittanut itsensä ja antanut meille sen sanan, joka kuuluu kaikille, jokaiselle.

Ei hän tee mitään eroa henkilöön nähden, vaan hänen julistamansa armonlait kuuluvat ilman erotusta kaikille. Ymmärrämme maallisissa asioissa hyvin lain pyhyyden. Kun tunnen yhteiskunnan lait, ei minun tarvitse huokailla: voi, kun saisin puhutella hallitsijaa saadakseni kuulla, voinko toivoa hänen armollista suojelustaan. Ei, minä tiedän jo edeltäpäin, kenelle hän on armollinen, keitä hän suojaa. Niitä, jotka noudattavat valtakunnan lakia. Semmoinen on Jumalan sanakin.

Epäusko on syynä siihen, että sanomme, ettemme tiedä mitä Jumala ajattelee meistä. Jumala on sen sanonut sanassaan. Siinä näen, että jollen tahdo ottaa Poikaa Herrakseni, vaan tahdon maailman kanssa elää oman mieleni ja haluni mukaan synnissä ja kevytmielisyydessä, niin minä olen kadotuksen ja tuomion alainen. Jos taas tahdon oman vanhurskauteni kautta lain mukaan ansaita Jumalan armon, niin on tämä ehtona: Tee kaikki, niin sinä saat elää.

Mutta jos yhdessä ainoassakin rikon, olen kirouksen alainen. jos olen lain tuomitsema, neuvoton ja alakuloinen, mutta etsin pelastusta yksinomaan Pojassa, hänen sovitustyössään, enkä enää voi elää ilman häntä, hänen evankeliumiansa, niin, miltä sydämessäni tuntuneekin, tiedän jo olevani puettu hänen vanhurskauteensa ja olen kirjoitettu elämän kirjaan. Mistä minä tiedän kaiken tämän? Sen tiedän Jumalan sanasta. Ketä uskoisin, jollei häntä! Hän on kaikkialla vakuuttanut tämän.

Vakavasti on meidän painettava tämä sydämeemme. Sillä muuten on hyvin vaikeata pysyä uskossa niiden moninaisten kiusausten tähden, jotka meitä täällä maailmassa ahdistavat. Liha on täynnä syntiä, omatunto lain orjuuttama, hurskaitten ihmisten tunteet avonaisena haavana ja Jumala armoineen käsittämätön ja kauas kätkeytynyt. Ja niin kauan kuin olemme maan päällä, on vihollisellamme perkeleellä alituisesti tilaisuutta ja keinoja kiusata meitä. Silloin on meille vahva turva hädässä tarpeen.

Emme saa olla riippuvaisia siitä, mitä me olemme tahi mitä tunnemme, vaan turvautukaamme järkähtämättä suuren Jumalan iankaikkiseen sanaan Tästä kalliista taidosta sanoo Luther: »Tunteminen ja uskominen ei ole sama asia. Sen takia täytyy meidän luopua tunteistamme ja käsittää sana suorastaan kuulolla, sellaisena kun sen kuulemme, sekä piirtää se sydämiimme. Siitä on meidän sitten kiinni pidettävä, vaikka tunnemme synnin sydämessämme, eikä merkkiäkään sen pois ottamisesta näy.»

Tämä on silloin mahdollista, kun järkkymättä uskolla pidämme kiinni Jumalan sanasta. Ja ajattele: kun suuri Herra Jumala, taivaan ja maan Luoja vakuuttaa: »Niin totta kuin minä elän, ei minulle kelpaa jumalattoman kuolema, vaan että jumalaton kääntyisi teiltänsä ja saisi elää.» Kuka kadotuksen alainen syntinen ei luottaisi tähän, pakenisi Herran tykö ja eläisi?

Kun suuri Herra Jumala maailman alusta saakka on ilmoittanut iankaikkisen neuvonsa, että hän ainokaisen Poikansa kautta tahtoi parantaa syntiinlankeemuksen tuottamat vammat, ottaa pois synnin, ja täyttää lain. Kun suuri evankelistain joukko Pyhän Hengen kanssa todistaa kaiken tämän jo täytetyksi, ja kun Herra itse todistaa: »Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, minä olin kuollut ja katso, minä elän iankaikkisesta iankaikkiseen - ja minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.»

Kuka kadotuksen alainen syntinen ei luottaisi sellaisiin sanoihin, eikä uskalluksella kävisi armoistuimen eteen. Eikö kiusattu kristitty kaikkine kiusauksineen ja heikkouksineen sittenkin antaisi väsyneen sydämensä levätä ja turvaisi semmoisiin sanoihin. Jumalan oma sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi», kun sen uskolla vastaanotat. Sanassa ja sanan kautta omistat Kristuksen ja kaiken autuuden.

Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa. Amen.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius Toukokuu

ViestiKirjoittaja Irene » 16.05.2014 08:27

    Kuva

TOUKOKUUN 16 PÄIVÄNÄ.

Sillä meidän taistelumme ei ole taistelua verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailman valtiaita vastaan. Ef 6:12.

Silmiemme eteen avautuu tässä kauhistuttava kuva vihollisestamme. Hän on sangen voimallinen, sangen viekas ja rohkea, vieläpä näkymätön, joten hän saattaa olla meitä aivan lähellä meidän sitä aavistamattamme. Tarkatkaamme ensiksi tätä viimeksi mainittua seikkaa. Kun apostoli sanoo: meidän taistelumme ei ole taistelua verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, niin hän ei tarkoita, ettei meidän tulisi kilvoitella omaa pahaa lihaamme ja syntyperäistä turmelustamme vastaan, vaan Paavali tarkoittaa, ettei meillä tässä taistelussa ole ruumiillisia vihollisia, niin kuin muissa taisteluissa, joihin voisimme miekalla iskeä, vaan meidän vihollisemme ovat henkiolentoja, joita emme voi tappaa ja ne ovat näkymättömiä vihollisia, jotka saattavat olla aivan vieressämme meidän sitä huomaamatta.

Tämähän on perin arveluttava seikka. Sitten tahtoo apostoli meille huomauttaa, että nämä viholliset eivät ole heikkoja ja halveksittavia henkiä, vaan päinvastoin hyvin voimakkaita ja pelättäviä, sillä hän kutsuu niitä hallituksiksi ja valloiksi, joka todistaa perkeleellä olevan valtakunnan omine järjestyksineen ja asetuksineen, niin että jotkut pahat ylienkelit ruhtinaina hallitsevat muita pahoja henkiä. Vielä kutsuu hän niitä maailman valtiaiksi, joka myös on kauhistuttava nimi. Niinpä on Kristus itsekin kutsunut perkelettä tämän maailman ruhtinaaksi ja Paavali sanoo häntä tämän maailman Jumalaksikin.

Nämä nimitykset osoittavat, niin kuin me voimme omin silmin nähdä, että perkele kokonaan hallitsee kääntymätöntä ihmismaailmaa, niin että maan valtiaatkin, kuninkaat ja keisarit kuuliaisina alamaisina tottelevat häntä. Me tiedämme myös vihollisemme olevan korkeata alkuperää. Hän on langennut enkeli ja niin rohkea, että hän uskaltaa tahallaan antautua taisteluun suurta Jumalaakin vastaan ja Kristuksen ollessa täällä ihmismuodossa hän uskalsi käskeä itse Herran lankeamaan maahan ja rukoilemaan häntä.

Me voimme käsittää kuinka suuri valta hänellä oli ihmisraukan yli. Kristus vertaakin ihmistä huoneeseen, jota vahvasti haarniskoitu isäntä vartioi. Perkele hallitsee ihmistä, niin kuin tuo haarniskoitu isäntä hallitsee huonettaan. Hänen voimaansa ja palavaa haluansa turmella ihminen kuvaa apostoli Pietari seuraavasti: »Teidän vastustajamme, perkele, kulkee ympäri., niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen saisi niellä.»

Tämä on niin kauhea kuvaus vihollisestamme, ettei ole ihme, jos ihmistä huolestuttaa eläminen täällä maan päällä. ja varmaa oli, että ne, jotka eivät pysy Herrassa, epäilemättä joutuvat perkeleen valtaan. Jos Herra jättää meidät oman onnemme nojaan, niin olemme hukassa. Perkele voi joka silmänräpäys syöstä meidät mielettömyyksien ja syntien kauhistuttavaan syvyyteen ja vihdoin helvetin kadotukseen.

Mutta me tiedämme myös, että jollemme jää suruttomuuteen ja luota omaan voimaamme, vaan pysymme vähäisinä lapsina ja heikkoina lampaina Herran edessä, niin ei taistelu riipukaan meidän voimistamme, eikä perkeleenkään voimasta, sillä Herra on itse sotiva meidän puolestamme ja käsissään kantava ja suojeleva meitä kuin karitsojaan. Jos Herra Jumala antaisi perkeleelle hetkeksikin täyden vallan meihin nähden, repisi se silloin meidät kappaleiksi ja heittäisi meidät helvettiin. Kun ei niin ole käynyt, on tämä todistuksena Jumalan uskollisesta ja voimallisesta läsnäolosta. Oi, että tämän ymmärtäisimme!

Tämä taistelu on siis hengellinen taistelu, joka ei riipu meidän voimastamme ja vallastamme. Perkeleen vaarallisin ase on hänen moninainen kavaluutensa ja petolliset paulansa, joilla hän hurmaa ja pettää meitä niin ettemme etsikään apua Herralta, vaan halusta antaudumme viholliselle. Sen takia Raamattu puhuu paljon perkeleen viekkaudesta. Raamatun viimeisessä kirjassa kutsutaan häntä vanhaksi käärmeeksi, joka pettää koko maailman, jopa monta viisasta, oppinutta ja valistunutta ihmistä. Kristus puhuu saatanan syvyydestä ja apostoli sanoo, että hän tekeytyy valkeuden enkeliksi. Tämä todistaa hänen viekkautensa ja juoniensa moninaisuutta. Jumala varjelkoon kaikkia ihmislapsia!

Saatanan syvyyttä vastaan ei riitä mikään inhimillinen viisaus, ei mikään valistus ja valppaus, jollei Jumala itse »kaitsemisellansa kaitse meidän henkeämme». Saatanan syvyyttä vastaan tahdon ainoastaan panna Jumalan syvyyden ja sen »Israelin varjelijan, joka ei torku eikä makaa.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius Toukokuu

ViestiKirjoittaja Irene » 17.05.2014 08:29

      Kuva

TOUKOKUUN 17 PÄIVÄNÄ.

Ja kenkinä jaloissanne se alttius minkä rauhan evankeliumi. Ef. 6:15.

Jokainen Kristuksen sotamies on kutsuttu rauhan evankeliumia levittämään maan päälle. Herra Kristus sanoo: »joka ei ole minun kanssani, hän on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, hän hajottaa.» Ja Pietari kirjoittaa ei ainoastaan papeille, vaan kaikille kristityille yhteisesti: »Julistakaa sen täydellisyyksiä, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valoonsa.»

Mutta jos ahkerasti ja uskollisesti todistat Vapahtajastasi, niin joudut moneen vaikeuteen ja vastukseen, jopa saat koko perkeleen valtakunnan vastaasi. Sisäisessä sydämessäsi syttyy yhä useampia palavia nuolia ja perkeleen uskollinen palvelija, maailma syytää sinua vastaan vihaansa ja katkeruuttansa ja käyttää jokaista tilaisuutta hyväkseen syyttääkseen sinua.

Ymmärrä siis, kuinka tärkeät nämä sanat ovat: »Ja henkinä jaloissanne se alttius, minkä rauhan evankeliumi antaa». Samaten kuin sotamiehen on pakko verhota jalkansa voidaksensa käydä läpi raivaamattomien maiden, jotka ovat täynnä orjan teräviä kiviä ja myrkyllisiä käärmeitä, niin täytyy meidänkin olla varustettuina kaikkia niitä katkeria kokemuksia ja kärsimättömyyteen houkuttelevia kiusauksia vastaan, jotka asettuvat tiellemme, kun Kristuksen evankeliumin puolesta kiivailemme. Silloin tunkeudumme tiheän orjantappurapensaikon läpi, jossa monet terävät piikit ja myrkylliset eläimet haavoittavat, repivät ja pistelevät meitä, jollemme ole hyvin varustetut.

Mikä on jalkaimme verhona oleva? Alttius, minkä rauhan evankeliumi antaa. Se on sisäinen, nöyrä, sydämellinen halu ja rakkaus, jonka rauhan evankeliumi antaa. Harjaantuneet kristityt tietävät sen kokemuksesta. Kaikenlaiset kehotukset, nuhteet, vaatimukset ja lohdutukset eivät voi tehdä meistä eläviä evankeliumin levittäjiä, jollei evankeliumi itse ole tehnyt meistä hengessä palavia ja alttiita. Kun sydän on kylmä ja kuollut, niin löydämme aina syitä, joilla puolustamme hengellistä äänettömyyttämme, tai teemme monta päätöstä, joista ei tule mitään.

Mutta kun sydämeni on saanut kokea Jumalan armoa, kun Herra on puhutellut minua ja vakuuttanut minulle, että syntini ovat anteeksiannetut ja on tarjonnut minulle ystävyytensä, silloin sisäinen pakko panee minut puhumaan, en voi vaieta. Minulle käy, kuten kävi Daavidille. Hän sanoo: »Minä uskon, sen takia minä puhun», sekä myös: »Koska minun sydämeni vahvistat, niin minä käyn sinun käskyjesi tietä.»

Mutta koska sana alttius osoittaa, että olemme valmiit, kengät vaikuttavat sen, ettemme niin paljoa aristele kaikkea sitä loukkaavaa terävyyttä, jonka tiellämme kohtaamme, niin kasvattaa se meitä kärsivällisyyteen. Hengellisiin jalkineisiin varustautuminen on siis kasvatusta kestävään kärsivällisyyteen. Silloin vakaasti suostumme siihen ajatukseen, että meidän pitää kärsiä ja että tahdomme kärsiä Kristuksen kanssa. Kuten Pietari sanoo: »Koska Kristuskin kärsi teidän edestänne, jättäen teille esikuvan, jotta noudattaisitte hänen jälkiään» ja että siis tahdotte kärsiä hänen tähtensä. Sillä jollei meillä ole se mieli, niin käy meillekin niin kuin usein näemme käyvän.

Sielut alkavat suurella halulla ja rohkeudella hengellisen kilvoituksensa, mutta kun taistelu käy vakavaksi, niin että todellinen kärsiminen on edessä, silloin poikkeavat ne äkkiä tienpuoleen, muuttavat suuntansa ja äänensä kärsimystä välttääkseen. Sellaiset eivät kelpaa tähän sotaan. Sillä ken tahtoo olla totinen kristitty, ken tahtoo kuulua ristiinnaulitun Kristuksen halveksittuun joukkoon, sen tulee vakavasti uhrautua Kristuksen asian ja evankeliumin puolesta. Hänen tulee, kuten Luther sanoo: »odottaa osakseen kaikenlaista vastustusta, väkivaltaa, konnankoukkuja, ylenkatsetta, kiittämättömyyttä, pilkkaa ja panettelua, vaikka hän tekeekin kaikille hyvää.» Sen takia tulee meidän olla niin varustetut, että voimme kärsiä pahoja, jotta jaksamme kestää mitä ansaitsemattominta katkeruutta ja ilkeyttä ja kärsivällisyydellä murtautua vihollisten rivien läpi.

Mutta jotta voisimme olla näin varustetut, on meidän oltava Jumalan ystäviä, niin että tunnemme hänet sovitetuksi, laupiaaksi Isäksemme. Sitten on sinun painettava mieleesi tämä kallis totuus: Hän pitää joka suhteessa sinusta huolta ja on tietoinen kaikesta, mikä sinulle tapahtuu, niin ettei hiuskarvakaan voi ilman hänen tahtoaan päästäsi pudota. Moni toistaa kyllä näitä sanoja, mutta harvat niitä uskovat. Älkäämme liioin unohtako ja halveksiko näitä Herramme sanoja: »Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni solvaavat ja vainoavat teitä ja valhetellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. samoinhan vainottiin profeettoja, jotka olivat ennen teitä.»

Saammeko mekin, kelvottomat, olla mukana tässä Profeettain kunniassa? Jumala, auta meitä heräämään!
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius Toukokuu

ViestiKirjoittaja Irene » 18.05.2014 08:52

    Kuva

TOUKOKUUN 18 PÄIVÄNÄ.

Pauhatkoot, kuohukoot sen vedet, täriskööt vuoret sen pauhusta! Sela. Onpa virta, joka haaroinensa ilahduttaa Jumalan kaupunkia, Korkeimman pyhää asuntoa. Ps. 46:4- 5

Tämähän on perin iloinen ja riemua uhkuva laulu. Rohkea sydän, joka Jumalansa kanssa juoksee muurienkin yli, joka kohoaa korkeuksien, vuorien ja myös syvyyksien yli! Tässä ei ole pelon merkkiäkään. ja kuitenkin on tämä iloa uhkuva psalmi kirjoitettu semmoisena aikana , jolloin aallot pauhaten kuohuivat ja jolloin suuret tuskat ahdistivat, kuten 2:sta säkeistöstä luemme.

Kuinka saattaa ihminen sellaisina aikoina olla onnellinen ja rohkea? Katso, kuinka kuninkaallinen veisaaja laulaa: »Jumala on turvamme ja voimamme», niin alkaa tämä meidän psalmi. Ja se päättyy sanoilla: »Herra Sebaot on meidän kanssamme, Jaakobin Jumala on meidän linnamme.»

Näiden asiain pitää tulla todellisiksi meille ja eläviksi sydämessämme. Kun vain silmämme aukenevat ja pilvien lomitse koittaa valo, niin että Jumalan kunnia ja kirkkaus sieltä loistaa, niin me veisaamme ja riemusta hypimme niin kuin Daavidkin. Kun Elisan palvelija, nähdessään hevos- ja vaunujoukkojen paljouden piirittämässä kaupunkia huusi: Voi, mitä me nyt teemme, sanoi Elisa: »Älä pelkää, sillä niitä on useampia, jotka ovat meidän kanssamme kuin niitä, jotka heidän kansansa ovat.» Mutta tämä lohdutus ei vielä tyynnyttänyt pelonalaista palvelijaa. Mitä Elisa silloin teki? Elisa rukoili: Herra, avaa nyt hänen silmänsä, että hän näkisi. Silloin Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki: Katso, vuori oli täynnä tulisia hevosia ja vaunuja Elisan ympärillä. Eikä palvelija enää pelännyt. Siinä kaikki mitä tarvitsemme: Herra avaa silmämme, että näkisimme!

Jumalan kaupungilla ei tässä tarkoiteta mitään ulkonaista seurakuntaa, joka voisi käsittää kokonaisen maan asukkaat, Kristukseen kastettuina. Vaan tämä tarkoitetaan yhteistä, pyhää seurakuntaa, pyhäin yhteyttä, johon kuuluvat kaikki ne, jotka ovat eläviä oksia viinipuussa, Kristuksen elävät jäsenet kaikissa seurakunnissa ja yhdyskunnissa maan päällä. Heillä on Kristuksen sana, Jumalan valtakunnan ainoa välttämätön siemen, ja ovat sen takia hajoitetut ympäri maailman. Katso, Kristuksen elävät jäsenet hajoitettuna sinne, tänne,!

Se on Karitsan morsian, joka täällä vielä vähän aikaa elää vieraassa vihollismaassa kaukana oikeasta kodistaan, yljän kartanosta. Se on Kristuksen ruumis, joka vielä paljon saa kärsiä maan päällä ja odottaa lunastustansa. Se on Herran seurakunta, hyvän Paimenen lauma, hänen laitumensa lampaat. Se on hengellinen huone, rakennettu elävistä kivistä apostolein ja profeettain perustukselle. jossa Jeesus Kristus on kallio kulmakivi. Se on pyhien huonekunta ja Jumalan perhe, joiden parissa Herra elää ja hallitsee, niin kuin isä huoneessaan. Se on Herran istutus ja yrttitarha, jossa hän riemuitsee ruusujen keskellä. Se on elävän Jumalan kaupunki, taivaallinen Jerusalem, esikoisten seurakunta, joiden nimet ovat elämän kirjana.

Tästä Jumalan kaupungista Daavid niin iloisesti ja rohkeasti laulaa: »Pauhatkoot, kuohukoot sen vedet, täriskööt vuoret sen pauhusta! Onpa virta, joka haaroinensa ilahduttaa Jumalan kaupunkia, Korkeimman pyhää asuntoa.»

Mutta onkohan tämä todellisuutta, vai ovatko ne pelkkiä sanoja? Ja mikä on Jumalan kansan tuntomerkki, niiden, jotka Herra tuntee omikseen? Jokaiselle vilpittömille sielulle on tämä kysymys hyvin läheinen. Siihen me vastaamme: Tähän Kristuksen elävään ruumiiseen kuuluu jokainen, joka syntikurjuudessaan, etsien lunastusta, vihdoin on löytänyt ainoan lohdutuksensa, elämänsä ja autuutensa Vapahtajassa, ainoastaan Vapahtajassa, niin että hän, yksin hän on sydämen haluna ja rauhan lähde. Hänen läsnäolonsa on sydämen suurin ilo, mutta jos hän on poissa, täyttää sydämen murhe.

Katso, tämä on morsiamen tuntomerkki. Kristus on kaikille kristityille välttämätön sovittajana ja lunastajana, pyhitykseksi ja vanhurskaudeksi, hän on heille ensimmäinen ja viimeinen. Eikö ihmeellistä, että kaikissa maissa, kaikkina aikoina, kaikissa kansoissa, sukukunnissa ja kielissä, missä kristittyjä löytyy, vaikka ovat niin erilaisia kansan tapoihin ja luonteeseen nähden, he kuitenkin tässä sydämen asiassa kaikki ovat yhtäläisiä. Monessa asiassa sekä lahjoihin, kutsumukseen ja mielipiteisiinkin nähden saattavat he olla hyvin erilaisia, mutta tässä asiassa he ovat yhtä: Kristus, Kristus on heidän elämänsä ja virtensä.

Katso, tämä on se Jumalan kansa, jota tekstissämme kuvataan Jumalan kaupungiksi. Todella ihmeellinen kaupunki! Pieni ja vähäpätöinen ja kuitenkin niin suuri ja ihana. Suuri alaltaan, koko maailman käsittävä, ulottuen pohjoisnavasta etelänapaan. ja sekä sisäiseen olentoonsa että päämääräänsä nähden ylen määrin ihana. Kerran vielä saamme nähdä hajotetut koottuina. Silloin saamme katsella morsianta täydessä loistossaan ja kaunistuksessaan.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius Toukokuu

ViestiKirjoittaja Irene » 19.05.2014 08:09

    Kuva

TOUKOKUUN 19 PÄIVÄNÄ.


Mene veljieni luo ja sano heille, että menen ylös minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö. Joh. 20:17.

Nämä olivat ensimmäiset sanat, jotka ylösnoussut Vapahtaja puhuu täytettyään suuren lunastustehtävänsä. Näillä sanoilla hän erikoisesti tahtoo kiinnittää huomiotamme veli-sanaan, koska hän niin laveasti puhuu siitä: »minun Isäni ja teidän Isänne, minun Jumalani ja teidän Jumalanne.

Kristus ei ennen kuolemaansa sanonut opetuslapsiaan veljiksi. Hän nimitti heitä ystävikseen, osoitti heille rakkautta ja julisti yleisesti sen, joka tekee hänen tahtonsa veljekseen, sisarikseen ja äidikseen, mutta veli-sanaa hän ei opetuslapsistaan käyttänyt, ennen kuin lunastustyö oli täytetty, syntiinlankeemus korjattu, käärmeenpää rikkipoljettu, synti sovitettu, iankaikkinen vanhurskaus hankittu ja ihmisen alkuperäinen lapsenoikeus Jumalan luona uudistettu. Silloin vasta alkaa hän puhutella heitä veljiksi ja sanoo: Minun Isäni ja teidän Isänne, minun Jumalani ja teidän Jumalanne.

Ja nämä sanat, jotka Kristus ensimmäiseksi ylösnousemisensa jälkeen lausui, viittaavat päämäärään, siihen, että hän syntiinlankeemuksessa kadotetun lapsenoikeuden meille uudelleen hankki. Sillä kaikki se, minkä hän teki, nim. synnin sovitus, lain kirouksen pois ottaminen, iankaikkisen vanhurskauden hankkiminen ovat osia ainoastaan suuresta työstä, nim. lapsenoikeuden hankkimisesta.

Alkujaan luotiin ihminen Jumalan lapseksi ja perilliseksi, mutta kun syntiinlankeemuksen kautta tämä lapsenoikeus menetettiin, niin vaimon siemenen piti se jälleen ihmisille hankkia. Lapsenoikeuteen sisältyy autuus, sillä jos me olemme lapset, niin me myös olemme perilliset. Siis lapsenoikeuden hankkiminen oli päämäärä ja sen työn sisältö, jonka Kristus, toinen Aadam, suoritti.

Onko meillä siis nyt lapsenoikeus Jumalan luona? Omistammeko nyt Jumalan rakkauden, jonka lankeemuksessa kadotimme? Herra Kristus itse sanoo. Ne ovat ensimmäiset sanat, jotka hän ylösnousemisensa jälkeen puhuu ja hänelle on vielä erityinen huoli siitä, että ymmärrämme mitä hän sanoo: »Minun veljeni, minun Isäni ja teidän Isänne, minun Jumalani ja teidän Jumalanne» - minun ja teidän! minun ja, teidän! Se, joka ei tässä näe mitään suurta ja, jumalallista, on vallan sokaistu. Kristus, taivaan Herra, Jumalan iankaikkinen Poika, joka tuli ihmiseksi, kuten mekin ja täytti lunastuksen työn, hän sanoo köyhistä, heikoista opetuslapsi opetuslapsistaan: »minun veljeni, minun Isäni ja teidän Isänne!» Niin on Herra esiripun rikkonut ja Jumala ja ihminen ovat taas yhdistetyt. Siten on kadotettu lapsioikeutemme Jumalan tykönä meille hankittu. Niin on Jumalan Poika, kuten apostoli sanoo, tullut esikoiseksi monen veljen keskellä, esikoinen monien veljien joukossa.

Mitä minä kuulen! Kuinka usein lienemmekin tutkistelleet tätä ihmeellistä veljentervehdystä, emme ole päässeet alkuunkaan sen käsittämisessä. Tässä on syvyyttä ja korkeutta, joka käy yli ymmärryksemme. Lahja on liian suuri, sydämemme liian ahdas. Oi sitä Jumalan rikkauden, viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!

Mutta ehkä joku sanoo: Opetuslapsiansa, noita lähimpiä ja uskollisimpia ystäviänsä, jotka olivat seuranneet häntä kolme vuotta ja jotka olivat hurskaita ja pyhiä, niitä hän vain veljiksensä sanoi. Mitä hyvää meille siitä on? Siihen vastaamme: etkö vielä ole käsittänyt, että veljeys Kristuksen kanssa on samaa kuin lapsenoikeus Jumalan luona. Tämähän oli koko Kristuksen sovintokuoleman päämäärä, joka ei ollut muutamia harvalukuisia ystäviä varten, vaan tehty koko maailman hyväksi. Tosin on käsittämätöntä, että me, vaivaiset syntiset olisimme Kristuksen veljiä.

Mutta mitä Raamattu sanoo? Onko Kristus koskaan katsonut henkilöön? Jumala, kaikkien ihmisten Luoja ja Vapahtaja ei katso henkilöön, vaan hän etsii ihmistä meissä. Ei Kristuksen äitikään ollut erikoisasemassa, vaan kaikki, jotka ihmisnimeä kantoivat olivat samassa asemassa. Ihminen on hänen silmissään kallis, ei se taikka tämä henkilö. Se erotus on kuitenkin tehtävä, että uskovaisten ollessa hänen ilonsa ja riemunsa, epäuskoiset ovat surun lapsia, kaukana hänen helmastaan. Niinpä siis veljenoikeus ei kuulu ainoastaan ensimmäisille opetuslapsille, vaan meille kaikille, jotka heidän sanansa kautta turvaudumme häneen. Oi, sitä suurta kunniaa! Oi, sitä riemun lähdettä! Sanat: »minun veljeni, minun Isäni ja teidän Isänne.. minun Jumalani ja teidän Jumalanne, kuuluvat jokaiselle, joka heidän sanansa kautta uskovat häneen.

Oi sinä rakkauden iankaikkinen lähde, Herra Jeesus Kristus, joka olet lausunut nuo paljon sisältävät sanat: Minun Isäni ja teidän Isänne, minun Jumalan! ja teidän Jumalanne, anna minun luoda edes vähäinen silmäys niiden tutkimattomaan syvyyteen. Sinä, Herra Jeesus, minun veljeni. Minullekin on perintö tallelle pantuna taivaallisen Isän tykönä. En, Herra, voi sitä käsittää, mutta auta minua se uskomaan! Amen.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius Toukokuu

ViestiKirjoittaja Irene » 20.05.2014 08:43

    Kuva

TOUKOKUUN 20 PÄIVÄNÄ.

Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt. Ilm. 21:4.

Sitten kun kaikki se, joka kuuluu tähän nykyiseen aikaan: kyyneleet, itku, parku, kipu ja kuolema on mennyt, silloin alkaa ilo ja riemullinen meno Jumalan oikealla kädellä iankaikkisesti! Silloin ei minun enää tarvitse itkeä, huokailla ja kärsiä synnin voimaa itsessäni, Perkeleen kavaluutta ja kiusauksia, ei maailman vihaa, ylenkatsetta, valhetta ja pilkkaa. Ajattele, silloin eivät synnilliset ajatukset ja himot minua hallitse, vaan olen aina pyhä, puhdas, vapaa, hengellinen. Silloin saan semmoisen sydämen, joka kokonaan ja täydellisesti rakastaa Jumalaa, sydämen, joka ei suurempaa autuutta tiedä, kuin kaikki se, mikä on pyhää ja jota sitten saan nauttia. Silloin ei minun enää tarvitse sydämelleni sanoa: »sinun tulee rakastaa Jumalaa», vaan minä en voi olla rakastamatta häntä ja kaikkea sitä mikä hänen omaansa on.

Mikä onnellinen, autuas aika, kun ei synti meissä enää asu. Silloin ei meidän enää tarvitse taistella vastahakoista sydäntämme vastaan, se kun alituisesti koettaa vieraantua Jumalasta. Ei meidän liioin silloin tarvitse enää huokailla syvän turmeluksen, hitauden, kylmäkiskoisuuden, vihan ja kärsimättömyyden, ylpeyden tai arkuuden ikeen alla Kristusta tunnustaessamme. Ei horjuvaisuus, ei syntiset sanat eikä työt raskauta enää omiatuntojamme. Emme silloin enää saata Jumalan Henkeä murheelliseksi. Kaikesta siitä vapaudumme ja saamme levätä iankaikkisesta. Silloin emme enää koskaan epäile Jumalan rakkautta. En silloin enää sano: kuinka voin tietää, onko sydämeni vilpitön Jumalan edessä, onko kääntymykseni totinen, uskoni elävä? Pelkään kaiken, minkä teen, olevan ulkokultaisuutta, ja että Jumala on minulle valloissaan.

Kaikki se kuului siihen menneeseen elämään ajassa. Kaikki se vaihtuu ylistykseen. Silloin ei meidän koskaan enää tarvitse pelätä Jumalan vihaa. Ei sydäntuska, ei helvetti kuulu taivaaseen. Täällä Jumalan omat usein tuntevat Jumala vihan ahdistavan ja pakottavan heitä kaikilla aalloillaan, mutta kun nämä ensimmäiset ovat olleet, saavat he täydellisesti »nähdä ja maistaa, kuinka suloinen Herra on.» Nyt he saavat kuulla hänen sanovan: vihan kiivaudessa minä silmänräpäykseksi kasvoni peitin sinulta, mutta tahdon jälleen iankaikkisella armolla sinua armahtaa.

Sanomme vielä kerran, mikä autuaallinen sapatin rauha ja lepo, kun ei meidän enää tarvitse tuntea lihan ja perkeleen kiusauksia. Kuinka raskasta onkaan kristityn tuntea olevansa joka puolelta kiusausten saartama. Kauheita, Jumalaa, Kristusta tahi pyhiä totuuksia pilkkaavia ajatuksia liikkuu sydämessä, tahi on mieli kääntynyt. näihin katoaviin, ajallisiin asioihin, leikimme synnin kanssa, etsimme tyydytystä lihan himoissa, jotka ovat kuin ruuti, valmiit leimahtamaan ilmiliekkiin kipinänkään niihin pudotessa. Elämme täällä alinomaisessa vaarassa. jokainen aisti, jokainen jäsen meissä, jokainen luotu olento saattaa tulla meille kiusaukseksi.

Tuskinpa voimme avata silmiämme kadehtimatta parempiosaisia tai halveksimatta huono-osaisempia. Kuinka paljon rikommekaan suullamme ja sydämellämme! Jos Jumala on antanut meille terävän järjen, niin kuinka helposti siitä paisumme. Valta-asemassa ollessamme käytämme valtaamme väärin. Palvelijoina napisemme ja moitimme. Sellaiset ovat sydämemme. Mutta sitten pääsemme kaikesta tästä ikuisesti vapaiksi, sillä ne entiset ovat olleet.

Olemme nyt puhuneet »niin kuin lapsi puhuu» ja vain siitä pahasta, josta pääsemme. Sillä pahan ne tunnemme kokemuksesta. Mutta kuka voi niin puhua kuin tulisi siitä hyvästä, joka meitä odottaa? Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut.

Kun kaikkivaltias Jumala ryhtyy ilahduttamaan kotiin palanneita lapsiaan, niin hän luo rajattoman autuuden, Hän voi antaa meille sydämen, joka tuntee sanomattoman ilon. Saammehan usein kokea, kuinka suru ja ilo riippuvat vain sydämen omasta tilasta, niin että iloinen sydän iloitsee ilman erikoista syytäkin. Ajattelepa, ensinnäkin kaikki suhteet ovat onnelliset, jopa autuaat ja sen lisäksi on sydän terve, iloinen, jopa niin ilolla täytetty kuin kaikkivaltias Luoja sen voi tehdä. Me käsitämme, että kun aika tulee, jolloin Jumala tahtoo autuuden antaa, hän silloin voi tehdä sanomattomia asioita. Hän, joka itse on rakkaus, tahtoo antaa, koskapa mekin, vaikka olemme pahoja, tahtoisimme taivaita luoda.

Oi, Jumala, hajota synkkä pimeys sieluistamme. Mehän saamme odottaa sanomattomia asioita, niin totta kuin sinä itse olet sen sanonut.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius Toukokuu

ViestiKirjoittaja Irene » 21.05.2014 08:12

    Kuva

TOUKOKUUN 21 PÄIVÄNÄ.

Minä kiitän Herraa joka aika, hänen ylistyksensä on suussani aina. Ps. 34:2

Niin sanoo koeteltu Daavid. Semmoinen mielentila kuuluukin kristitylle, joka omistaa Kristuksen koko rikkauden. Hän on aina iloinen, kiitollinen ja onnellinen, niin kuin apostolikin sanoo: »Olkaa aina iloiset. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilana. Sillä se on Jumalan tahto teistä Kristuksessa Jeesuksessa.» Onhan Jumalan lasten autuaallinen velvollisuus jo täällä maailmassa koettelemusten keskellä alkaa taivaallista elämää. Me elämme sitä, kun kiitämme ja ylistämme Jumalaa, rakastamme ja kunnioitamme taivaallista Isäämme kaikesta, mitä hän itsessään on, ja mitä hän on meille tehnyt, tekee ja on tekevä. Kuka voi luetella kaikki kiitosaiheet! Olemme tässä ainoastaan niihin viitanneet.

Kiittämättömyys on synti, jota seuraa paljon onnettomuuksia. Kiittämättömyys on se näännyttävä sää joka kuivattaa kaikki Jumalan armolähteet. Kiittämättömyys sokaisee ihmismielen niin, ettei ihminen näe sitä hyvää, mikä hänellä on. Vaikkapa hän olisi maan piirin onnellisin ihminen, kulkee hän kuitenkin onnettomana läpi elämän, alituisen tyytymättömyyden vaivaamana. Hän on kuormana itselleen ja Jumalan kunnian kieltäjä. Onhan silläkin, joka on vähimmin saanut, syytä lakkaamatta kiittää, ylistää ja kunnioittaa Jumalaa, sillä jo sekin, että saamme jotain tietää hänestä ja saamme nähdä hänen ihania tekojaan on syy, jonka pitäisi täyttää meidät kiitoksena Kaikki maa on täynnä hänen hyvyyttänsä. Taivas ja maa ovat täynnä hänen kunniaansa.

Ja jos sinä kuulut niiden joukkoon, jotka omassa sydämessään ovat saaneet kokea hänen suurta armoaan ja laupeuttaan. Jos olet saanut kutsun tulla Kristuksen valtakunnan jäseneksi. Jos Pyhä Henki on sinut valaissut, niin että olet oppinut tuntemaan itsesi ja Vapahtajasi ja olet tullut Jumalan lapseksi, niin onhan sinulla syytä kiittää. Ja kaiken lisäksi saat sinä vielä paljon muita sekä hengellisiä että maallisia lahjoja Jumalalta. Saat Jumalan sanan, jokapäiväisen leivän ja kaikki mitä tarvitset matkallasi maailmassa.

Oi, miten sinun siis tulee kiittää ja kunnioittaa meidän Jumalaamme! Jos sitä vastoin unohdat kaiken tämän, vaellat tyytymättömänä ja kärsimättömänä. Tuskastut pienistäkin vastoinkäymisistä, niin se on kiittämättömyyttä, joka tuskin voi jäädä rankaisematta. Kristityn tulee olla iloinen ja kiitollinen ihminen.

Jos nyt olemme käsittäneet kiittämättömyyden olevan vaarallisen ja turmiollisen synnin, niin jää vielä tämä kysymys mietittäväksemme: Kuinka voimme saada sellaisen sydämen, joka panee oikean arvon Jumalan antamaan hyvyyteen, ja kuinka opimme häntä kiittämään ja ylistämään? Tässä ei auta muu kuin apostolin neuvo: »Raitistukaa oikealla tavalla.»

Meidän täytyy saada Jumala silmiemme eteen. Se on oikea tie. Kuolleet ja kaikkein kiittämättömimmätkin ihmissydämet ovat täyttyneet kiitoksesta ja ylistyksestä saatuaan silmänsä avatuiksi näkemään Jumalan ja kaiken sen hyvän, minkä hän on meille tehnyt ja joka päivä tekee.

Kun Daavid tahtoi herättää sielunsa Jumalan kiitokseen ja ylistykseen, sanoi hän: »Äläkä unhota, äläkä unhota mitään mitä hän on sinulle hyvää tehnyt.» Jollei Jumala ole sinulle mitään hyvää tehnyt, niin eihän sinun tarvitse kiittääkään. Meidän tulisi tosin ylistää ja kunnioittaa Jumalaa siitä, mitä hän itsessään on, vaikka hän ei olisikaan meille mitään hyvää tehnyt. Vaikuttaahan suuri persoonallisuus meihin hengellään, vaikkapa emme olisi häneltä mitään hyvää saaneetkaan.

Mutta ihmissydän ei tunne oikeata kiitollisuutta Jumalaa kohtaan ennen kuin se on saanut kokea hänen suuren armonsa, sen suuren armon, joka kokonaan sulattaa ja uudesti synnyttää ihmisen. Sen takia emme voikaan vakavasti kehottaa muita Jumalaa ylistämään kuin niitä, jotka ovat saaneet kokea sen Jumalan suuren armon, että ovat perkeleen ja kuoleman vallasta päästetyt ja ovat Jumalan Hengen uudesti synnyttämät. »Kuolleet eivät kiitä sinua, Herra.» Ja jos ei ihminen uudesti synny, niin hän ei voi täällä ajassakaan nähdä Jumalan valtakuntaa. Hän on sokea ja kuollut, hän ei näe Jumalan kunniaa. Yhtä vähän saat semmoisessa ihmisessä sydämellisen ilon ja kiitollisuuden syntymään, kuin voit tehdä lunta ja jäätä lämpimäksi.

Niin kuin emme voi tehdä sydäntä, joka ei ole kokenut Jumalan hyvyyttä, lämpimäksi ja kiitolliseksi, niin toiselta puolen ei se sydän, joka on saanut maistaa, miten suloinen Herra on, voi olla kiittämättä ja ylistämättä häntä. Silloin on helppo kiittää. Ei Israelin lasten ollut vaikea kiittää ja ylistää Jumalaa, kun Herra heille avasi tien Punaisen meren läpi ja he näkivät vihollisensa hukkuvan sen aaltoihin. Ei, se oli perin helppoa. He tunsivat sydämissään vastustamattoman halun kiittää ja ylistää. Kuule, kuinka he laulavat, mitä Herra oli osoittanut heille. Kiitollisen ja ylistystä laulavan sydämen salaisuus on Herran näkeminen.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius Toukokuu

ViestiKirjoittaja Irene » 22.05.2014 09:00

    Kuva

TOUKOKUUN 22 PÄIVÄNÄ.

Niin kehotan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niin kuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikin tavoin nöyrinä ja sävyisinä, pitkämielisinä, kärsien toinen toistanne rakkaudessa. Ef. 4:1-2.

Sinä, joka olet Jumalan lapsi, vaella niin kuin sinun korkea kutsumuksesi vaatii. Kun näet muiden, semmoistenkin, jotka tahtovat olla kristityitä, vapaasti avaavan mielensä kaikelle turhuudelle, kuunnellen, katsellen ja puhellen hyödyttömiä asioita, tulee sinun, joka olet Kristuksen kanssa autuaallisessa yhteydessä, jolla on Pyhä Henki sydämessäsi, tarkoin tutkia, minkälaiset ajatukset, puheet ja teot ovat soveliaita niin elävässä, seurassa. Älkää saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, ja taas: Jumalan temppeli on pyhä!

Sinun tulee siis vartioida sydämesi temppeliä, ettei sinne mitään turhamaista saa tulla. Kun näet muiden kiinnittävän sydämensä monenlaisiin suuriin suunnitelmiin maallisen voiton saavuttamiseksi ja täällä valmistavan itsellensä paratiisin, tulee sinun, joka kuulut Jumalan valtakuntaan, koota itsellesi aarteita taivaaseen, sillä sinun paratiisisi on siellä. Herran käskystä tulee sinun kyllä hoitaa maallisia asioita huolella, mutta sydämesi etsii näkymättömiä. Kun näet niiden, jotka nimittävät itseään kristityiksi, kuitenkin elävän itselleen, (he näkevät lähimmäisensä epäuskon ja synnin pimeydessä vaeltavan kadotuksen tietä, mutta ihmispelon ja velttouden tähden eivät varoita heitä) niin sinun, jolla on elämäsi ja autuutesi Kristuksessa, tulee muistaa: hän on kuollut kaikkien edestä, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itsellensä. Ja että hän sen takia »teki meidät kuninkaiksi ja papeiksi Jumalan edessä,» jotta me rukoillen ja hänen sanaansa tunnustaen alati kokoaisimme hänen kanssaan.

Apostoli sanoo: »Kaikin tavoin nöyrinä ja sävyisinä, pitkämielisinä, kärsien toinen toistanne rakkaudessa». Siis tässäkin suhteessa tulee meidän olla Jumalan seuraajia, niin kuin rakkaat lapset, ettemme enää vaella niin kuin ne, jotka tyhmyydessään himojansa tyydyttävät. Jos näetkin niiden, jotka tahtovat olla kristittyjä, olevan ylpeitä, paisuneita, aina ensimmäisinä kaikessa, tulee sinun muistaa, että kuulut valtakuntaan, josta Herra on julistanut, että joka siinä tahtoo olla suurin, hän olkoon pienin ja joka tahtoo olla ensimmäinen, olkoon kaikkien palvelija. Ne, jotka itse pitävät ja tahtovat, että heitä pidetään ensimmäisinä, tulevat viimeisiksi.

Ankarimmat sanat Jeesus käyttää juuri ylpeyttä vastaan, se muistakaamme! Hän varoitti opetuslapsiaan usein siitä. Kun he kysyivät, kuka on suurin taivasten valtakunnassa, katkaisi hän heidän kuvittelunsa kovilla sanoilla. Hän sanoi, etteivät he ollenkaan pääse sinne sisälle, jolleivät käänny ja vapaudu semmoisesta mielestä. Ja hän neuvoo heitä, että heidän on nöyrryttävä lasten kaltaisiksi.

Toisen kerran taas, kun opetuslapset iloitsivat siitä, että heillä oli voima ajaa riivaajia ulos, sanoi Herra: »Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että nimenne ovat kirjoitetut taivaissa.» Niin arka on tämä asia, niin vaarallista on iloita omista eduista. Mutta se, että nimemme ovat armosta taivaissa kirjoitetut, on heikoimpienkin lasten yhteistä omaisuutta, ja siitä me saamme iloita.

Kun Pietari sanoi: Vaikka kaikki loukkaantuisivat sinuun, niin minä en koskaan loukkaannu. Silloin sallittiin saatanan seuloa häntä niin kuin vehnää. Sittemmin kirjoitti sama Pietari: Pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Kun näet niiden, jotka tahtovat käydä kristityistä, esiintyvän sydämellisinä ja lempeinä vierasten parissa, mutta olevan kodissaan riitaisia, kovasydämisiä tyranneja, niin muista sinä, että olet kutsuttu seuraamaan häntä, joka ei ollut nurja eikä hirmuinen, vaan siveä ja nöyrä sydämeltään.

Harjaannuta itseäsi laupeuteen, armeliaisuuteen ja siveyteen, ettei lihasi saisi vapautta. Ja jollet et voikaan estää kaikkia riitaisen mielen purkauksia, tulee sinun kumminkin erota jumalattomista siinä, että tunnustat vihasi, olet altis ystävyyteen, etkä anna auringon laskea vihasi yli. Ja jos sinulla on todella riitaisia lähimmäisiä, niin muista, että kristittynä on sinun voitettava paha hyvällä. »Pese heidän jalkansa», kuten apostoli tässä sanoo: kärsien toinen toistanne rakkaudessa.

Oppi-isämme, Luther kirjoittaa: »Jos puolisollasi, palvelijallasi, isäntäväelläsi on jokin ikävä vika, niin kärsi sitä ja sinä suurempaa armoasi heidän hyväkseen, heidän parannuksekseen ja tiedä olevasi kutsuttu lähimmäisesi taakkaa kantamaan, erittäinkin koskapa sinullakin varmaan on jokin vika, jota toisten täytyy sinussa kärsiä.» Katso, siihen olemme kutsutut. Meidän tulee siis muistaa mikä korkea, autuaallinen kutsumuksemme kristittynä ja Jumalan lapsena on ja vaeltaa tämän kutsumuksen arvon mukaisesti. Jumala antakoon meille tähän yhä enemmän armoansa.

Herra Jeesus Kristus! Anna rauhasi sydämeeni sellaisena kuin sinä sen meille annat. Auta että se elämän kilvoitusten ja taistelujen alla yhä lisääntyisi, kasvaisi ja vahvistuisi minussa. Anna minulle siveä sydän, sinun sydämesi kaltainen. Tee minut nöyräksi ja kärsivälliseksi silloinkin, kun panet minut ristiä kantamaan. Karkota minusta kaikki epäuskon nurjuus ja kärsimättömyys sinun suuren kärsivällisyytesi tähden! Amen.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

EdellinenSeuraava

Paluu Elämän Leipää/C.O.Rosenius

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron