Elämän Leipää/C.O.Rosenius Kesäkuu

[Irene]

KESÄKUUN 25 PÄIVÄNÄ.

Joka siis antaa teille Hengen, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta. Gal. 3:5.

Moni puhuu, ajattelee ja uneksuu pyhityksestä ja hengestä eikä tiedä, mitä Hengen työ on. Se on heille vain unelma ja haave, ei tosiasia. Mutta Raamattu sanoo selvästi, mikä hengen työ on. Paavali sanoo: »Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, lempeys, hyvyys» ym. Hengen ensimmäinen hedelmä on rakkaus. Rakkaus on myös kaiken pyhityksen ja kaikkien hyvin tekojen ainoa oikea lähde.

Nyt on siis tutkittava, kuinka rakkaus syntyy. Voimmeko koskaan aikomuksella, vakavuudella, käskyillä, laeilla, taistelulla ja kilvoituksella hankkia itsellemme rakkautta? Eikö ole yleinen sääntö, että rakkaus ei synny pakottamalla. Rakastamaani rakastan, vaikka Jumala sen kieltäisikin. Kuinka siis saan rakkauden Jumalaan? Kristus selittää tämän Luuk. 7. Hän sanoo rakkauden syntyvän siitä, että Jumala antaa synnit anteeksi, ja ihminen vastaanottaa tämän lahjan: »Kenelle paljon anteeksi annetaan, se rakastaa paljon. jolle vähän annetaan anteeksi, se rakastaa vähän. Eräällä miehellä oli kaksi velallista. toinen oli velkaa viisisataa denaaria, toinen viisikymmentä. Kun heillä ei ollut, millä maksaa, antoi hän molemmille velan anteeksi. Sano siis, kumpi heistä on rakastava häntä enemmän?»

Kun Simon fariseus itse oli tunnustanut, että se, joka on saanut enemmän anteeksi, rakastaisi enemmän, sovittaa Jeesus: »Sinä, Simon, olet sen verran hurskas, ettet, kuten muut fariseukset, herjaa minua, vaan vieläpä kutsut minua pöytääsi. Mutta tämä nainen, suuri syntinen, kastelee jalkani rakkaudenkyynelillään ja kuivaa ne päänsä hiuksilla eikä voi heretä suutelemasta jalkojani. Sinä sen sijaan et ole minulle edes suuta suonut ja jalkojeni pesuun et ole minulle edes vettä antanut. Vaikka hän on suuri syntinen ja sinä suuri pyhimys, on hänellä kuitenkin Henki, mutta sinulla ei ole. Hänellä on Hengen hedelmät ja sinulla lain teot. Hän on tosi pyhimys, mutta sinä olet väärä. Lyhyesti, jolle enemmän anteeksi annetaan, hän rakastaa enemmän.»

Tämä on ainoa tapa virittää rakkautta Aadamin lasten sydämissä, että annan heille kaiken anteeksi, niitä he ovat tehneet. silloin he rakastavat minua. Tämä oli henki Jeesuksen puheessa rakkauden synnystä. Samoin on laita muidenkin hengen hedelmien. Apostoli mainitsi vielä ilon, rauhan. Voidaanko ehkä laeilla, käskyillä ja pakolla saattaa riemuun, tehdä iloisiksi, tosi iloisiksi? Iloon Jumalassa, iloon Vapahtajassa ei kukaan ihminen voi pakottaa itseään. Todellista rauhaa Jumalassa, sisäistä sydämen lempeyttä ynnä muita hengen hedelmiä ei kukaan ihminen voi itseensä pakottaa.

Kaikkea, mikä varsinaisesti on hengen työtä, ei koskaan saada muuten, kuin että minä syntisenä, vielä saastaisena tulen armoitetuksi ja sulan Vapahtajan rakkaudesta, hänen anteeksiannostaan, kuten syntinen nainen siitä suli! Vasta silloin saan rakkauden ja muut Hengen hedelmät.

Mutta tässä moni ajattelee: Kyllä minä uskon Kristukseen. Kuka ei uskoisi Kristukseen! Kyllä uskotaan - mutta elämässä ennemmin puututaan. Nämä osoittavat vain tällä puheellaan, etteivät tiedä, mitä usko Kristukseen merkitsee. He arvelevat uskovansa Kristukseen, kun pitävät totena kaikkea, mikä on kirjoitettu Kristuksesta, kun katsovat kaiken, minkä hän on puolestamme tehnyt, olevan hyvin toimitetun, eikä enää tarvitsevan ajattelemista. Heidän koko huolenpitonsa on sen sijaan kääntynyt heihin itseensä, ja silloin heillä on rauha, kun elämässä käy kaikki hyvin ja kauniisti. Mutta kun he ovat jotenkin raskaammin syntiä tehneet, pakenevat he katumukseensa, rukoukseensa ja parannukseensa saadakseen siitä armoa ja rauhaa Jumalassa. Tämähän on ilmeisesti sydämestään itseensä uskomista, vaikkakin ymmärrys ja tunnustus ovat sanan mukaan.

Joka todella uskoo Kristukseen, hänen koko sielunsa huomio on kiintynyt häneen, hänen huolensa ja ilonsa riippuvat Kristuksessa, hän katsoo häneen, Kristuksessa on kaikki hänen lohdutuksensa. Sillä oikea kristitty on joutunut häpeään omaan itseensä ja omaan työhönsä nähden, on siksi oppinut sen pitämään viheliäisyytenä ja arvottomana. Ja hänellä on nyt kaikkensa Kristuksessa, todella kaikkensa, sekä vanhurskautensa että pyhityksensä.

Sellainen tunnustaa: Tosin minustakin tuntuu, että minun tulisi enemmän työskennellä itse eikä uskoa niin paljon, niinpä pelkään toisinaan uskovani liiaksi, että minun taas tulisi tulla lainalaisuuteen tullakseni vakavammaksi ja siten hurskaammaksi. Mutta kun jälleen muistan kokemukseni, niin todistaa se samaa, niitä Raamattu puhuu. Sillä niin kauan kuin pitäydyin lain tekoihin, olin minä sydämeni syvyydessä kylmä Jumalalle, minulla ei ollut mitään sisäistä halua ja rakkautta häneen ja hänen teihinsä. Sitä paitsi pysyin aina muutamien syntien orjana, ja kalvava levottomuus riudutti minun henkeäni.

Kun sen sijaan opin tuntemaan Vapahtajan ja saatoin uskoa hänen armoonsa ja vakuutukseensa syntien anteeksisaamisesta, niin heti sain ihmeellisen halun ja voiman hyvään, hengen lämmön, rakkauden ja ilon, joka teki kaiken helpoksi, niin että mikä ennen oli ollut minulle vaikeaa, nyt kävi kuin itsestään.

Aivan samoin tapahtuu yhä vielä: kun lainmieli minut valtaa, tulen kylmäksi ja heikoksi. mutta kun minulla on rauha Kristuksessa, saan uuden halun ja voiman hyvään. Sellainen on kristityn kokemus. Ja tämä kokemus on sopusoinnussa Raamatun kanssa. Hurskaus ja henki, jotka eivät ole syntyneet Raamatun opettamaa tietä, eivät ole oikeat.

[Irene]

KESÄKUUN 26 PÄIVÄNÄ.

Mitä minun on tekeminen, jotta pelastuisin. Apt. 16:30.

Kysyt: Kuinka voin päästä nauttimaan armoa, joka on meille Kristuksessa annettu? Minulla on tieto, että Jumala niin rakasti maailmaa, että hän antoi ainoan Poikansa toiseksi Aadamiksemme, olemaan meidän sijassamme Jumalan edessä, »vanhurskaana vääräin edestä», meidän asemestamme tekemään, mitä meidän olisi pitänyt tehdä ja kärsimään meidän kärsimyksemme. Tämä on, huomatakseni, kaikkien Aadamin lasten autuuden syvä, muuttumaton perustus. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä on pantu, Jeesus Kristus. Niin muodoin minulle on hankittu ja lahjoitettu suuret aarteet ja iankaikkisessa testamentissa ne ovat minulle vakuutetut.

Mutta nyt on kysymys: Mitä minun on tehtävä päästäkseni nauttimaan näistä armoaarteista? Mikä on oikea tie niiden omistamiseen? Sillä jokainen helposti ymmärtää, etteivät kaikki ihmiset pelastu, etteivät kaikki pääse nauttimaan suurta perintöä, vaan vain ne, jotka jollakin määrätyllä tavalla etsivät ja vastaanottavat sen. Jokainen helposti älyää, että joka ei ollenkaan etsi tuota aarretta tai etsii sitä väärällä tiellä, ei siitä osallistu, niin kuin sitä ei koskaan olisi meille hankittu. Kuinka nyt varmuudella tiedän oikean tien päästäkseni nauttimaan Kristuksen ansiosta?

Varmuuden saanti asiasta ei koskaan ajassa olisi käynyt mahdolliseksi, ellei Jumala ikuisessa neuvossaan taivaissa olisi tehnyt ja vahvistanut määrättyä päätöstä ja sitten sanassaan ilmaissut sen meille. Mutta nyt, ylistetty olkoon Herran nimi! Hän on päättänyt varman tavan, jolla me tulisimme meille ansaitun armon osallisuuteen. Tämän määräämänsä tavan hän on myös niin selvin sanoin meille ilmaissut, että hän sen takia sanoi: Nyt heillä ei ole mitään puolustusta.

Joka siis vain tahtoo tarkata Jumalan autuutemme neuvoa, kuten se on sanassa ilmoitettuna, voi niin varmistua autuuden tiestä, kuten hän on koskaan varma omasta olemassaolostaan. Joka ei ole selvillä autuaaksi tulemisen tavasta, ei tosiaan ole tarkannut Jumalan ikuista, sanassa ilmoitettua päätöstä siitä, vaan on sen sijasta koettanut omalla ajattelulla - siis neuvottelemalla sokean järkensä kanssa - muodostaa autuuden tiensä.

Kun sitten sellainen Raamatusta lukee pienen yksinkertaisen sanan, joka ilmaisee koko Jumalan valtakunnan saavuttamisen salaisuuden, ihmettelee hän sitä sanaa, vieläpä hän loukkaantuu siihen, ennen kuin nöyrästi ja kuuliaisesti sen omistaisi. Sillä tavalla hän joutuu aina enemmän ja enemmän ymmälleen, sokaistuu ja jää ikuiseen epävarmuuteen.

Eivätkö tuhannet ole ihmetelleet, miksi pieni yksinkertainen usko-sana niin alinomaa esiintyy Raamatussa ja miksi juuri koko pelastuksen on oltava yhdistetty uskoon? Tuhannet ovat siihen loukkaantuneet. Mutta mikä auttaa? Se pysyy kumminkin, tuo pahennuksenkallio järkähtämättömänä, Jumalan ikuiseen rauhanpäätökseen perustuvana.

Jumala on näet iankaikkisuudesta päättänyt ja sanassaan ilmoittanut, että niin kuin ainoa Poika, välittäjämme, sulasta armosta omassa persoonassaan otti ansaitakseen meille koko autuudenaarteen ja antaakseen sen meille vapaana lahjana, niin ei meidän tarvitsisi tehdä vähintäkään ansaitaksemme sitä tai tullaksemme sen arvoisiksi, vaan meidän on vain vastaanotettava se vapaana lahjana ja antimena.

Mutta kun tämä lahja jaetaan sanoin, lupauksin ja vakuutuksin, niin se voidaan vastaanottaa yksistään uskolla. Tässä on huomattava, että autuaaksitekevä usko todella ei ole muuta kuin uskoa, kuin lahjan vastaanottamista tavalla, joka vastaa sitä, millä se annettiin. Se annetaan lahjaksi, se on vastaanotettava lahjana. Se annetaan sanoin, se on vastaanotettava uskolla. Meidän tehtävänämme on vain vastaanottaminen.

»Sen takia», sanoo apostoli, »se on uskosta, että se olisi armosta. jotta lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle.» Sillä perustus oli: »Armosta te olette autuaiksi tulleet uskon kautta, ette itsenne kautta. Jumalan lahja se on.» Huomaa: se on lahja! Tästä johtui, että samalla kuin Kristus julisti Isän iankaikkisen lunastuspäätöksen: Niin rakasti Jumala maailmaa, että hän antoi ainoan Poikansa, hän heti lisäsi päättämänsä tavan, millä me pääsisimme lahjan nauttimiseen, sanoen: »Jotta jokainen, joka uskoo häneen, ei hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän.»

Samalla kertaa kuin hän antoi opetuslapsilleen suuren apostolitehtävän: »Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille, selitti hän heti, kutka siitä olisivat osalliset: »Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.» Tästä myös johtui, että Kristuksella itsellään niin alituisesti toistui usko-sana: »Uskosi on sinut pelastanut», tapahtukoon sinulle uskosi mukaan», »jos sinä uskoisit».

Niin ovat myös kaikki Vanhan testamentin isät uskon kautta tulleet vanhurskaiksi ja »saaneet todistuksen olevansa Jumalalle otolliset». Jo Aadamin ja Eevan toinen poika Aabel vanhurskautettiin uskosta. Hänen uhrinsa oli sen takia Jumalalle mieluinen, »jonka kautta hän sai todistuksen olevansa vanhurskas». »Uskon kautta Nooa antoi kunnian Jumalalle, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka tulee uskosta.» »Aabraham uskoi Herran siunatun siemenen, Kristuksen, lupauksessa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi.» Hurskas Tobias sanoi: »Me odotamme elämää, jonka Jumala antaa niille, jotka uskossa vahvoina ja lujina pysyvät hänen edessänsä.»

[Irene]

KESÄKUUN 27. PÄIVÄNÄ

Harrastakaa sitä, mikä on ylhäällä, älkääkä sitä, mikä on maan päällä. Kol. 3:2.

Aivan kuin apostoli tahtoisi sanoa: Te ette ole täällä kotonanne, vaan vaeltajina ja kulkijoina vieraassa maassa, vieläpä vihollismaassa, missä ei koskaan Herrallanne tai muulla hengellisellä suvullanne ole ollut rauhaa tai omaisuuksia. Sen läpi he ovat ahdistettujen pakolaisten lailla ovat rientäneet. Sen takia pitää kaiken sen hyvän, mitä teille maan päällä suodaan, olla teille kuin matkailijalle jokin viihtyisä majapaikka, jonne hän ei pysähdy eikä asetu asumaan, vaan pyrkii matkallaan toiseen päämäärään.

Jokainen, joka nyt tietää itsessään, että on tullut kurjaksi syntiseksi, uupuneeksi, epäileväksi, vieläpä lain kuolettamaksi, mutta on saanut lohdutuksensa, vanhurskautensa ja elämänsä Kristuksesta ja nyt elää sellaisessa uskossa ja elämässä, ettei voi saada rauhaa maailmassa ja synnissä - huomaa, sinä, joka tiedät itsestäsi tämän, sinulle kuuluu tuo suloinen varoitus: Etsi sitä, mikä on ylhäällä, missä Kristus on! Älä koskaan enää anna pettää itseäsi koettaaksesi valmistaa itsellesi paratiisia maan päälle!

On vain luulottelun petos, kun kristitty toivoo maan päällä jossakin maallisessa voivansa löytää suurta iloa, sitten kuin hän kerran on saanut ilonsa Jumalassa. Ei, jos jokin muu tulee suuremmaksi viehätykseksi ja iloksi kärsii kohta Hengen elämä. Jos siis tahdot sinulla olevan rauhallisen ja autuaan elämän maan päällä säilyttäen Isän rakkauden, koeta vain kasvattaa hengellistä mielialaasi, yhä enemmän ja enemmän unohtaa kaiken muun voiton ja ilon ja vain harrastaa sitä, mikä on ylhäällä, missä Kristus on, niin ettei mikään maallinen saa vallata sydäntäsi. Sillä niin kauan kuin Jumalan kylvö sinussa pysyy, ja sinä elät totista elämää Jumalassa, vie sinua kaikki maallinen onni ja ilo sekä pelkoon että vaaraan, pelkoon, säilyykö sinussa Hengen elämää. Sillä silloin et saa koskaan rauhaa, niin kauan kuin löydät enemmän iloa ja viihtymystä jostakin muusta kuin Jumalasta.

Jos sinulla voi olla suurempi huvi, rakkaampi aarre ja ilo jossakin maallisessa kuin Jumalassa ja hänen ystävyydessään ja kuitenkin voit olla rauhallinen ja iloinen, niin ei ole elämäsi Kristuksessa hyvällä kannalla. Sinun on työtä tehtävä ja vaellettava täällä alhaalla, sinun, on käytettävä tätä maallista. Mutta vain ruumiilla, sydämen on oltava taivaissa, missä Kristus on. Sinun sielusi yljän rakkaus vaatii sen.

Kun Jumala antaa sinulle jotakin hyvää, ota se, vastaan kiitollisesti, mutta myös peläten, ettei se valtaa sydäntäsi. Paitsi Jumalaa itseään ja hänen armoaan ei mikään muu saa olla sydämen aarteena ja lohdutuksena. Hyvä aineellinen toimeentulo, rikkaus, mukavuus, arvonanto ja kunnia tai henkiset lahjat, ymmärrys, kokemus, hyvä elämänmeno, veljien luottamus - kaikki nämä ovat kallisarvoisia Jumalan lahjoja, joista sinun kyllä tulee kiittää. Mutta samalla varo sitä, ettei mikään tuollainen lahja tule sydämen parhaimmaksi iloksi ja turvapaikaksi.

Kun siis kristityllä kaikissa tapauksissa pitää olla Jumalassa korkein ilonsa ja onnensa, ei juuri ansaitse etsiä mitään maallista onnea ja iloa. Sillä jos sen saavutan, on se minulle vaarana. Jollen saavuta, se minua vaivaa. Jos jostakin maallisesta tulee sydämelleni suurempi onni ja ilo, kuin on onneni ja iloni Jumalassa, niin koituuhan se ikuiseksi onnettomuudekseni. Jos taas en saa suurempaa iloa ja riemua, kuin mitä minulla Jumalassa on, ei maksa vaivaa niitä etsiä, koska kuitenkin ennestään minulla on suurempi ilo.

Kun tähän lisäksi tulee, että ihmissydämellä on loppumaton jano saada vain jokin muu aarre ja ilo kuin on ilo Jumalassa, on todennettava Pretoriuksen sanat: »Kristittyjen suurin onni on olla omistamatta mitään onnea maan päällä.» Niin on sen, joka todella tahtoo tulla taivaan kansalaiseksi, pian jouduttava siihen, että hän rakastaa köyhyyttä enemmän kuin rikkautta, ylenkatsetta enemmän kuin kunniaa, kärsimystä enemmän kuin nautintoa, vieläpä kuolemaa enemmän kuin elämää. Teille kuulukoon: Te olette kuolleet ja ristiinnaulitut Kristuksen kanssa. Tämä on lihalle liian katkera asia.

Tässä jokaisen on huomattava, kuinka välttämätöntä on sen, joka tahtoo seurata näitä lakeja, omistaa toinen elämä kuin vain luonnollinen, olla Jumalasta syntynyt ja Jumalassa onnellinen, niin omata taivaanvaltakunta sydämessään, niin että Kristus on elämämme - aarteemme ja ilomme. Sillä muutoin meille tulee liian sietämättömäksi, mahdottomaksikin totuudessa ja jatkuvasti harrastaa sitä, mikä on ylhäällä eikä sitä, mikä on maan päällä, jos sen sanommekin suulla, valehtelemme sielussamme. Sydän harrastaa kuitenkin sitä, mikä on maan päällä, omaa kunniaa, hekumaa, rikkautta, niin kauan kuin riemumme ei ole Herrassa tai elämämme, ilomme Jumalassa.

Oikeilla kristityillä on tosin maallinen, turmeltu liha, haluja ja himoja täynnä. mutta he ovat kuitenkin ristiinnaulitut Kristuksen kanssa. Aasaf tunnustaa, että hänelle teki pahaa ja koski hänen sisimpäänsä nähdä jumalattoman kaikessa menestyvän vanhurskaan täytyessä paljon kärsiä. Mutta hän lisää, »kuitenkin pysyn aina sinussa, Herra. Kun sinä minulla olet, niin en sitten välitä mistään taivaassa taikka maan päällä. Vaikka ruumiini ja sieluni vaipuisikin, niin olet sinä, Jumala kuitenkin aina minun sydämeni ilo ja minun osani.»

[Irene]

KESÄKUUN 28 PÄIVÄNÄ.

Sillä vuoret siirtyvät ja kukkulat liikkuvat, mutta minun armoni ei siirry sinusta eikä rauhani liitto liiku, sanoo Herra, sinun armahtajasi. Jes. 54:10.

»Kenenkä todistusta Jumalasta minä uskoisin, jollen Jumalan omaa todistusta?» sanoi Ambrosius. On onneton asia, että kaikissa ihmisissä, heränneissä ja uskovissakin on ääretön taipumus päättää autuudestaan jonkin oman sisäisen tunteen, oman luulon tai järjen mukaan. Päättää Jumalan suhteesta meihin jonkin mukaan, mitä itsessämme havaitsemme tai koemme. Me emme tahdo katsoa Jumalaan, kuinka hän itse on ilmoittanut tahtonsa ja pelastuspäätöksensä, emme tahdo tarkata Jumalan päätöksiä, kuinka hän on neuvonsa säätänyt, vaan, sen sijaan istumme yksinämme, olemme tuskassa, mietimme ja huokaamme ja kysymme kuin tuulesta. Kunpa tietäisin, kuinka sieluni asiat ovat Jumalan luona?

Kuinka voisin tällä tavalla jollakin varmuudella saada sen tietää? Mitä varmuutta voin saada omista ajatuksistani, tunteistani ja mieltymyksistäni? Mitä ne merkitsevät tässä suuressa kysymyksessä enemmän kuin ruohot ja akanat tuulessa? Toisena hetkenä minusta tuntuu, että Jumala on pelkkää armoa ja rakkautta, toisena hetkenä, että hän on ankara tuomari, joka kysyy vain lakia ja oikeutta. Toisen kerran näen Jumalan kaikessa minua ympäröivässä, toisen kerran arvelen, ettei Jumalaa olekaan. Toisinaan pidän itseäni koko hyvänä kristittynä, toisinaan tunnen itseni aivan auttamattomaksi syntiseksi. Niin horjuvat ja häilyvät mieltymykset ja tunteet sinne tänne ja yhtä väärät voivat olla niin toiset kuin toisetkin ajatukseni.

Sama taipumus tuomita oman mielen mukaan vaikuttaa, että niin lukemattoman monet kokonaan eksyvät autuudentieltä. Jokaisella on oma mieliajatuksensa ja uskoo kernaimmin juuri tähän. Yksi luulee Jumalan mielistyvän yhteen, toinen taas johonkin toiseen. Niin kukin valitsee tiensä, tuntee ehkä siinä joitakin suloisia tuntemuksia sydämessään ja päättää heti sen olevan hyvän tien ja seuraa sitä.

Niinpä esim. koettaa yksi voittaa Jumalan mielisuosion joillakin ulkonaisilla lain teoilla, kuten armeliaisuudentyöllä, kirkonkäynnillä jne. Toinen taas sisäisillä, kuten nöyryydellä, rakkaudella jms. Kolmas itsekieltäymyksellä, rukouksella ja yksinäisyydellä. Neljäs jollakin lähimmäisten hyväksi tehdyllä uskonnollisella toiminnalla. Viides kaikilla näillä ominaisuuksillaan yhteensä. Sellaisella koetetaan saada armoitus ja otollisuus Jumalan edessä.

Ja mikä on syynä kaikkiin näihin harhateihin, joita he oman mielen mukaan valitsevat? Todellakaan ei mikään muu, kuin että he eivät tiedä tai ajattele, mitä Jumala jo ikuisuudesta on taivaallisessa neuvossaan päättänyt langenneen ihmisen pelastuksesta. He eivät tiedä, minkä liiton Jumala on tehnyt Poikansa kanssa, minkä testamentin hän on ihmisille tehnyt. Sillä emme nyt puhu niistä, jotka nukkuvalla ja ulkokultaisella mielellä unohtavat pelastuksen etsimisen, tai luulotellulla uskolla »vetävät Jumalan, armon irstaisuuteen», vaan niistä, jotka todella etsivät pelastusta, mutta etsivät vain väärällä tiellä.

Samoin, kun sinä oikein etsit pelastusta yksin uskon kautta, mutta etsit uskoa itseltäsi, panet määräksesi ja pyrit uskomiseen, puuhaat ja työskentelet sydämessäsi saadaksesi sen uskomaan, mutta sinun katseesi on suunnattu vain sisäänpäin, itseesi, tai omiin kokemuksiisi ja huomioihisi huomataksesi, onko sinulla vielä jotakin uskoa vai ei, mutta et saa mitään varmuutta, horjut sinne tänne - minkä luulet olevan syynä? Todellakaan ei minkään muun kuin että etsit väärältä paikalta, tuulesta, nimittäin itsestäsi, mitä siellä ei koskaan ollut, mikä oli etsittävissä taivaan neuvoshuoneesta meille ilmoitetusta Jumalan sanasta.

Huomaa: Usko ei synny omilla päätöksillä ja uurastuksilla, vaan sen kautta, että käännämme katseet pois itsestämme, pois omastamme ja huomioistamme ja kohdistamme sen siihen, mitä Jumala on päättänyt ja ilmoittanut pelastuksestamme. Olet pyrkinyt uskoon, olet rukoillut Jumalalta armoa siihen, mutta et ole koskaan vielä saanut mitään uskoa, rauhaa ja nyt ihmettelet, mikä syynä lienee. Älä ihmettele. Et ole ehkä vielä koskaan tiennyt, tiedustellut tai ajatellut, mitä päätettiin suuressa neuvostossa, jonka Jumala piti ihmiskunnan asiasta taivaassa ennen maailman perustusta.

Et ole ehkä koskaan tiennyt tai ajatellut, minkä liiton Jumala silloin teki Poikansa kanssa, minkä testamentin hän teki ihmisille. Kuinka tarpeellista onkaan oppia tämä oikein tuntemaan ja sitten vain ojentautua sen mukaan, vain sille rakentaa! Silloin olen lujalla perustuksella, elämässä ja kuolemassa kestävällä perustuksella, sillä se on iankaikkinen perustus. Se laskettiin syvemmin ja aikaisemmin kuin maan perustukset: Niin kuin hän on valinnut meidät Kristuksessa, ennen kuin tämän maailmanperustus laskettiin. Ja se pysyy kauemmin kuin maan perustus: »sillä vuoret siirtyvät ja kukkulat liikkuvat. mutta minun armoni ei siirry sinusta eikä rauhani liitto liiku, sanoo Herra, sinun armahtajasi.»

[Irene]

KESÄKUUN 29 PÄIVÄNÄ.

Kuolettakaa siis maiset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta. Kol. 3:5.

Tässä mainitaan ainoastaan kaksi synnin tietä, haureuden ja ahneuden tie. Kaksi kauheata syvyydenkuilua, joihin moni taivaan valtakuntaan opetettu, uskova sielu, »joka tosin on ne välttänyt» ja »paennut maailman saastaisuutta», on jälleen vajonnut ja hukkunut. Nämä kaksi syntitietä ovat kuitenkin siinä erilaiset, että edellinen on törkeä ja inhottava ja tavallisesti huolestuttaa ja ahdistaa sieluja. Jälkimmäistä taas tuskin kukaan ihminen tahtoo tunnustaa siksi, mitä se on.

Edellistä saattavat ihmiset katkerasti valittaa ja vaikeroida, mutta jälkimmäistä kuullaan harvoin kenenkään surevan ja valittavan, vaan se saa tavallisesti paremman nimen ja esim. seuraavanlaisen puolustelun: Minunhan täytyy huolehtia itsestäni ja omaisistani, se ei ole ahneutta, vaan välttämätöntä talouden huolehtimista. Kuitenkin tuo vanha lumoaja voi niin hirveästi tärvellä näkösi, että haureudensyntikin, joka itsessään on niin törkeä ja inhottava, kiusauksen hetkellä ei näytäkään vaaralliselta, vaan aivan viattomalta. Tämä on kuitenkin kristitylle selvin merkki, että paholainen on lähellä ja vaaran hetki käsillä.

Todellakin, kun sama synti, joka terveinä ja maltillisina aikoina on sinusta niin hirveä, että vapiset vain sitä ajatellessakin, nyt näyttää sinusta mitättömältä, aivan vähäpätöiseltä ja suvaittavalta, silloin tiedät, että kiusauksen hetki on tullut, että vanhan lumoajan henki ja pimeyden valta tärvelevät näkösi. Silloinpa varo, varo itseäsi! Silloin on kiireesti paettava tai lankeat. Huomaa: Kiireesti paettava - tai langettava vihollisen valtaan. Jos vain alat tuumiakaan, olet vankina. Että Eeva vain ryhtyi keskusteluun käärmeen kanssa ja katseli kiellettyyn hedelmään, oli hänelle tie lankeemukseen. Tässä sodassa voitamme enemmän pakenemalla kuin taistellen.

Niinpä tiedä, että on paholaisen neuvoa ja jo vangitun mielen kavaluutta, ettet tosin aio langeta syntiin, vaan koettaa vain, kuinka lähelle laitoja voit mennä syvyyteen syöksymättä. Kun mieli on terve ja valvova, koetat mieluummin tulla niin kauas kuin suinkin jyrkänteestä. Tässä on ylimalkaan voimassa, että kuka tahtoo syntiä välttää, sen on aloitettava väittämällä kiusausta, väittämällä aihetta ja tilaisuutta, väittämällä ensimmäistä ajatusta ja, mikäli mahdollista, väittämällä paikkoja ja esineitä, jotka johtavat kiusaukseen. Tähän kuuluvat Kristuksen sanat: »Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi. sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.»

Myöskin sitä, mikä itsessään on viaton, kuten silmä, on kuitenkin paettava, kun se synnin väliintulolla on tullut sinulle kiusaukseksi. Joskin se olisi sinulle niin rakas kuin silmäsi ja sen puuttuminen niin katkeraa kuin silmän menetys pakene sitä kuitenkin! Pakene sielusi kanssa kuten saaliin kanssa! Sinun on parempi nyt pienen ajan kärsiä katkerastikin ja kuitenkin pelastaa omantunnonrauhasi ajassa ja sielusi iankaikkisuudessa kuin täällä pienen ajan nauttia synnin iloa ja kärsiä omantunnon tuskaa ja helvetin tulta iankaikkisuudessa.

Mutta, herättääkseen kristityt valppauteen, mm, kauhistumaan tätä syntiä kaikissa sen asteissa, pelkistä ajatuksista ja himoista karkeaan synnintekoon asti, ei voida mitään voimakkaampaa lausua kuin niitä 1 Kor. 6 luetaan. Ajateltavat lauseet! Näin apostoli puhuu: »Ettekö tiedä, että ruumiinne ovat Kristuksen jäseniä? Ottaisinko nyt Kristuksen jäsenet ja tekisin ne porton jäseniksi? Enpä suinkaan. Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, mitä ihminen tehneekin, on ruumiin ulkopuolella. mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaan ruumiiseensa. Vai ettekö tiedä, että ruumiinne on sen Pyhän Hengen temppeli, joka teissä on ja jonka olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne ja hengessänne, jotka ovat Jumalan!»

Huomatkaa nämä seikat! Olette kalliisti ostetut Kristuksen kalliilla verellä. Te ette ole itsenne omat, että voisitte tehdä, mitä tahdotte, ruumiillanne ja hengellänne, sydämellänne ja ajatuksillanne. Ottaisinko Kristuksen jäsenet ja tekisin ne porton jäseniksi!

Toinen synnin syvyydenkuilu oli ahneus. Tämä nielee sieluja siksi paljoa helpommin, että se ei näytä hirveältä, vaan sillä on niin kaunis varjo, niin monet puolustukset. Kukapa tahtoo joutua syytteeseen ahneudesta? Ei, kristitty, jota tämä himo alkaa vallata, ei siitä hevin tiedä, vaan, katsoopa hän sitten itse himoon tai sen esineisiin, niin hän näkee vain pelkkiä viattomia seikkoja. Hänestä on luvallista, suoranainen velvollisuus huolehtia itsestään ja omistaan. Edelleen hänen ajatellessaan himoittaviaan hän pitää niitäkin viattomina, Jumalan omina lahjoina, joista meidän on Jumalaa kiitettävä. Rahat, maaomistukset, härät, talot, ruoka ja vaatteet, kaikki ne ovat viattomia asioita. Kuka siis voi rangaista häntä himoitsemisestaan? Vain himoitsemisen aste ilmoittaa vaaran, ja asteita on niin lukuisasti. Kuka tässä voi päättää, mikä on ahneutta?

Kristityn, joka ei tahdo tähän kietoontua eikä Deemaksi muuttua, ei pidä leikkiä laskea ja teeskennellä, vaan hänen on oltava tarkasti varovainen sielunsa onnesta tai onnettomuudesta sekä Herran sanasta, joka ilmoittaa, mikä on oikeaa Jeesuksessa pysymistä, ja mikä taas ahneutta ja sen vaikutuksia.

[Irene]

KESÄKUUN 30 PÄIVÄNÄ.

Katsokaa laivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne. Matt. 6:26.

Kokemattomille onnen lapsille, jotka eivät mistään puutteesta tiedä, sekä elävästi uskoville kristityille, joille sana on kaikki kaikessa, ei tämä selitys ole tarpeen. Mutta kun kristitty joutuu niin pimeyteen ja ahdistukseen, että hän epäilee kaikkea Jumalan, sanaa, silloin osoittaa Herra hänelle luomisen töitä, joita hänen ei tarvitse uskoa, vaan voi ne silmillään nähdä.

Aineellisten huolien vaivaamille Herra sanoo: »Katsokaa taivaan lintuja. taivaallinen Isänne ruokkii ne: ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?» Huolehtisiko Jumala pienistä, vähäpätöisistä linnuista, mutta unohtaisi ja hylkäisi ihmisen, kallisarvoisimman ja ihanimman luomansa, Jumalan kuvan, lapsen ja perillisen, lintujen ja eläinten hallitsijan? Unohtaisiko Jumala ihmisen? Katsokaa kedon liljoja! Salomo kaikessa loistossaan ei ollut vaatetettu niin kuin yksi niistä. Jos nyt Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö hän paljoa ennemmin tekisi niin teille - teille, jotka olette »Jumalan sukua! Oi teitä vähäuskoisia!

Pahojen ihmisten pelotuksista Herra sanoo: »Eikö kaksi varpusta myydä yhteen ropoon? Eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta. Te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää siis pelätkö.» Luulet olevasi Jumalan hylkäämä, jos tässäkin asiassa tunnet itsesi aivan avuttomaksi, itse et voi sitä mitenkään pelastaa. Koko maailmassa ei ole ketään, joka voi sitä auttaa. Ja sinä olet rukoillut Jumalaa, niin että äänesi on vaipunut ja olet uupunut, ja kaikki näyttää yhtä toivottomalta. Jumala on niin kuin sankari, joka on pelkuri ja niin kuin väkevä, joka ei voi auttaa.

Onko mahdollista, että asia on todella niin, kuin sinusta näyttää? Etkö ymmärrä, että ihmeellinen, mutta kuitenkin uskollinen Jumala tällöin syvästi salaa itsensä? Edellyttäen, ettet riko Herraa ja hänen järjestystään vastaan, esim. et ano pyhitysvoimaa, ennen kuin olet tullut uskovaksi ja iloiseksi ansaitsemattomasta armosta. Tai pyydä aineellista apua tahtomatta tehdä työtä ym. Edellyttäen siis, että etsit apua oikeaa tietä, on aivan mahdotonta, ettei Jumala antaisi sinulle kaikkea, mikä on sinulle parasta ja hyödyllisintä.

Tai onko nyt Herran käsi lyhennetty, ettei hän enää voi auttaa? Hän, joka on silmän tehnyt, eikö hän näkisi - näkisi hätääsi? Hän, joka on korvan tehnyt, eikö hän kuulisi? Hän, joka hoitaa linnut, eikö hän hoivaisi sinuakin? Ajattele tarkasti Kristuksen kysymystä: Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne? Vapahtaja selittää: Te olette enemmän arvoiset kuin monta varpusta! Ajattelehan! Näin sanoo Herra itse. Niin on Kristus, joka niin kalliisti osti meidät, katsonut asian: Te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta. Hän hoivaa varpusia. Unohtaisiko hän silloin sinut?

Sanot: »Minä olen syntiä tehnyt! Kärsin, mitä olen hyvin ansainnut. Olen täydellä syyllä hyljätty.» Oi ihminen, onko Jumala kohdellut meitä syntiemme mukaan? Hän, joka valitsi meidät Kristuksessa, ennen kuin maailman perustus oli laskettu. Hän, joka Kristuksessa sovitti maailman kanssansa meidän vielä ollessa vihamielisiä, kun meillä ei ollut sovitusta, kun kukaan ei häntä rukoillut - kohtelisiko hän meitä syntiemme mukaan? Säilymmekö nyt Jumalan edessä omalla vanhurskaudellamme? Silloin ei yksikään liha pelastuisi. Silloin emme mekään saisi pisaraakaan vettä. Nyt olemme sen sijaan joka hetki Jumalan lukemattomien hyvien töiden ympäröimiä. Niin meidän siis tulee oppia siitä, mitä näemme uskomaan sitäkin, mitä emme näe.

Samalla tavalla tulee meidän myös luomisen suurtekoja katsoen hillitä järjen huimuutta, joka tahtoo riidellä Jumalan kanssa, tuomita hänen sanojaan ja tekojaan ja epäillä, mitä se ei ymmärrä. Kun muinoin muuten hurskas mies, jonka vertaista ei ollut maassa, kerran joutui tähän kiusaukseen, vastasi Herra hänelle: »Sano minulle, opeta sinä minua! Missä olit silloin, kun minä maan perustin? Sano minulle. Kuka on säätänyt sen mitat, tiedätkö? Missä olit silloin, kun aamuntähdet yhtenä joukkona iloitsivat ja kaikki Jumalan Pojat riemuitsivat? Kuka sulki meren ovilla, kun se puhkesi ja lähti kohdusta? Ovatko kuoleman ovet koskaan avautuneet sinulle, oletko nähnyt kuoleman varjon ovet? Mikä on tie sinne, jossa valkeus asuu? Missä on pimeyden olinpaikka? Taidatko solmita Seulaisten siteet tai päästää Kalevan köydet? Tiedätkö taivaan lait, määräätkö sen vaikutusta maassa?»

Sellaisia kysymyksiä voit koetella tahtoessasi tuomita Jumalan sanaa, ja kun niissä on jotakin, jota et ymmärrä, niin pian ilostut saadessasi jättää sen työn ja sanoa: Puhu Herra, palvelijasi kuulee! Silloin on hyödyksi tutkittu luomisen ihmeitä.

[Irene]