David Wilkerson / Lyhyet 1)

KAIKKI, MITÄ TARVITSET

ViestiKirjoittaja Irene » 23.03.2015 09:52

    Kuva

KAIKKI, MITÄ TARVITSET

”Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut”(Joh.14:26).

Olen kokenut erityisen kovan lannistushyökkäyksen eräässä kohdin elämääni. Se tapahtui, kun olin yhtä lähellä Jeesusta kuin muulloinkin. Eräänä aamuna, kun valmistin saarnaani, päälleni tuli yhtäkkiä kova epätoivo. Se tuli yllättäen, ei mistään, painaen minut maahan. Vaikka kuinka yritin ravistaa sitä yltäni, ei mikään auttanut.

Kun siinä istuin työpöytäni ääressä avoin Raamattu edessäni, yritin jatkaa saarnaani, mutten päässyt siinä eteenpäin. Yhtäkkiä minuun iski epäilys, pystyisinkö saamaan aikaan rehellistä saarnaa Herrasta. Mieleni täytyi hirveistä ajatuksista, jotka sanoivat: ”Et ymmärrä Paavalin kirjoituksia. Et ole käsittänyt mitään ”vanhan ihmisen” ja uuden ihmisen” asioista. Et ymmärrä edes ”synnille kuolemista”, kun synti on vielä elossa. Kuinka luulet voivasi saarnata Jumalan Sanaa?”

Istuin siinä kolme tuntia, päättäen kaivaa saarnan vaikka mistä, mutta en saanut mitään aikaan. Puolessa välissä aamupäivää kaikki Raamattuni sivujen sanat näyttivät kasautuvan. Mieleni oli kovin sekava ja henkeni tylsä, kykenemätön kuulemaan mitään Jumalalta.

Vaivuin yhä syvempään epätoivoon, olin varma siitä, ettei minulla olisi mitään annettavaa seurakuntamme ihmisille. Niin suljin Raamattuni ja menin pois työhuoneestani.¨

Kun kävelin ympäriinsä talossamme, lannistukseni vain kasvoi. Yritin järkeillä, mistä se oli yleensäkin tullut päälleni, mutta ei käsitystä. Lopulta menin rukouskammiooni ja istuin lattialle. En kyennyt muodostamaan yhtään ajatusta Herralle. Sen sijaan huusin hänelle hengessäni: ”Herra, en tiedä, mitä pitäisi tehdä. Olen niin masentunut, että en pysty edes kurottamaan sinun puoleesi, vaikka en ole koskaan ennen rakastanut sinua yhtä paljon kuin nyt. Auta minua!”

Kun paholainen tulee luoksesi lannistuksen hengen kautta, hän pommittaa sinua yhdellä valheella toisensa perään. Kun hän on saanut hommansa päätökseen, huudat: ”Oi, Herra en ikinä pysty tähän!”

Juuri näin paholainen teki minulle. Ollessani rukouksessa, jouduin hänen pommittamakseen helvetinmoisilla valheilla noin puolen tunnin ajaksi. Sitten Jumalan hiljainen, pieni ääni murtautui henkeeni näillä rakastavilla ja myötätuntoisilla sanoilla: ”David, olet minulle hyvin rakas. Älä huolehdi, käteni on päälläsi. Olet kovan hyökkäyksen kohteena, mutta älä pelkää. Et tarvitse omaa voimaasi tähän taisteluun, minulla on kaikki, mitä tarvitset.”
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

HYÖKKÄYKSEN KESKELLÄ

ViestiKirjoittaja Irene » 24.03.2015 08:20

    Kuva

HYÖKKÄYKSEN KESKELLÄ

Kun vihollinen hyökkäyksen lannistumisen hengen välityksellä, sinulle ei tule mieleen rukoilla. Silti sinun tulee mennä salaiseen kammioosi ja olla Jeesuksen läsnäolossa. Älä yritä rukoilla itsellesi tietä ulos epätoivosta. Nyt on Jumalan Hengen aika toimia sinussa ja nostaa sinut kuopasta.

Kun menet Herran eteen, kerro hänelle rehellisesti, kuinka heikoksi ja avuttomaksi tunnet itsesi. Sano hänelle: ”Jeesus, olen kuiva. Minulla ei ole enää voimia jäljellä. En ikinä pääse tästä masennuksesta, jollet sinä vaikuta siihen.”

Sellaisina alakulon aikoina Herra on hyvin kärsivällinen meitä kohtaan. Hän ei odota meidän yrittävän mitään innokasta, tulista rukousta. Hän tietää meidän tilamme ja tuntee myötätuntoa meitä kohtaan. Mene vain hänen läsnäoloonsa ja luota, että hänen Henkensä tekee sinussa sen, mitä varten hänet on lähetetty. Olet kuinka masentunut hyvänsä, hän ei hylkää sinua!

Olemme taipuvaisia ajattelemaan, että Pyhä Henki murehtii tähtemme ja livahtaa linnun lailla pois heti, kun lankeamme. Kuinka Jumalan Henki voisi hyljätä meidät silloin, kun tarvitsemme häntä eniten? Jos hän jättää minut aina, kun lankean ja vaivun syvään masennukseen, kuinka hän silloin voi olla Lohduttajani?

Jeesus lupasi meille: ”Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti… En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne (Joh.14:16, 18).

Kun vihollisen raskas lannistumisen henki asettuu elämäsi päälle, saatat olla niin sekaisin, ettet voi rukoilla edes kuiskaten. Silloin voit kuitenkin puhua Jeesukselle hengessäsi. Sano hänelle vain hiljaa: ”Herra, auta minua. Tämä hyökkäys on liian kova minulle. En pysty tekemään muuta kuin istumaan tässä uskossa. Luotan, että sinun Henkesi voi ajaa sen ulos minusta.”
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

TULINEN KOETUS

ViestiKirjoittaja Irene » 25.03.2015 10:13

    Kuva

TULINEN KOETUS

Lannistumisen hetkillään Daavid ei pystynyt käsittämään, miksi hän oli niin masentunut. Hän kysyi: ”Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton”(Ps.42:5). Eivät hänen kysymyksensä nousseet epäilyksistä Jumalaa kohtaan. Daavid alkaa psalmin ilmaisten syvää janoa Herraa kohtaan: ”Niin kuin peura halajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa sinua, Jumala. Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan minä tulla Jumalan kasvojen eteen?” (Ps.42:1-2).

Lannistumisen hetkellä Daavid rukoili Herralta ilmestystä. Hän sanoi: ”Jumala, en ole koskaan rakastanut sinua enemmän kuin nyt. Miksi siis joudun kärsimään tällaista lannistumisen tuskaa?”

Joskus Daavid koki epätoivoa ja masennusta oman syntinsä tähden. Hän joutui Herran kurituksen kohteeksi oman ylpeytensä tähden, kun hän suoritti väenlaskun, mikä oli Jumalan lakia vastaan. Hän tunsi tuskaa Jumalan vitsasta, kun hän teki aviorikoksen Batseban kanssa ja järjesti tämän aviomiehen tapettavaksi. Hänen sydämensä särkyi tuomioista, jotka hän itse veti perheensä päälle omien syntiensä tähden.

Monet uskovat ovat tänä päivänä masentuneita, koska Pyhä Henki on halunnut viedä heidät voittoon, mutta he ovat vastustaneet sitä. He ovat valinneet lihan tien, ja se aina johtaa kipuun ja lannistumiseen.

Puhun tässä kuitenkin katuville uskoville, jotka etsivät Jumalaa koko sydämestään. Nämä uskolliset palvelijat ovat joutuneet jonkinlaisen lannistumisen hengen valtaan, sellaisen, joka kohtaa heidät yhtäkkiä, yllättäen, ilman mitään selvää syytä.

Kun hyökkäys tulee, en usko sen olevan kovin epätavallista. Jumala antaa tällaisia tulisia koetuksia kaikille omilleen. Pietari kirjoittaa: ”Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa”(1 Piet.4:12).

Jos tämä sopii sinuun, voit olla aivan varma siitä, että on kyseessä hyökkäys. Saatana on lähettänyt lannistamisen pilven hämmentämään sinua. Se on ollut vihollisen pääasiallinen ase Jumalan valittuja vastaan vuosisatojen ajan, mutta Jumala voittaa aina!
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

ME VOIMME KUULLA HÄNEN ÄÄNENSÄ TÄNÄÄN

ViestiKirjoittaja Irene » 26.03.2015 09:30

    Kuva

ME VOIMME KUULLA HÄNEN ÄÄNENSÄ TÄNÄÄN

Miljoonat ovat tulleet uskoon, koska yksi mies odotti, kunnes kuuli Herran äänen. Saul ”kaatui maahan ja kuuli äänen"(Ap.t.9:4). Kun hänen nimensä muuttui Paavaliksi, hän edelleen kuuli tämän äänen. Herra puhui hänelle niin kuin mies miehelle.

Pietari antoi Vapahtajan äänen tulla luokseen. ”Pietari nousi noin kuudennen hetken vaiheilla katolle rukoilemaan … Ja tuli ääni, joka sanoi hänelle: ’Nouse, Pietari, teurasta ja syö’ ” (Ap.t.10: 9 ja 13).

Jumalan valtakuntaan avautui ovi, koska yksi mies totteli ääntä. Elämme samoja Uuden Testamentin aikoja kuin Paavali ja Pietari. Meidänkin pitää antaa hänen äänensä tulla luoksemme. Mitä Jumala voisikaan tehdä uskovilla, jotka oppivat kuuntelemaan taivaasta!

Me juoksemme sielunhoitajille ja uskoville psykologeille sen sijaan, että odottaisimme Herran äänen tulevan luoksemme. Juoksemme yhdestä istunnosta toiseen, luemme kirjoja, kuuntelemme äänitteitä odottaen saavamme kuulla Jumalalta. Haluamme elämäämme selvän johdatuksen sanan ja kysymme papeilta, mikä on oikein ja väärin. Haluamme johtajan, jota seurata, diagrammin tulevaisuudestamme. Vain harvat tietävät, miten mennä Herran luo kuulemaan hänen ääntänsä. Monet tietävät, miten saada Jumalan huomio itselleen, oikeasti koskettaa häntä, mutta he eivät tiedä mitään siitä, miten Jumala koskettaa heitä.

”Jolla on korvat, se kuulkoon”(Matt.11:15).

Jumala tahtoo järisyttää maan vielä kerran. ”Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu. Sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen taivaista. Silloin hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut sanoen: ’Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin’ "(Heb.12:25- 26).

Viimeiselle, Laodikean seurakunnalle, Herra huutaa: ”Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani”(Ilm.3:20).
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

PAREMPAA KUIN HELLUNTAI

ViestiKirjoittaja Irene » 28.03.2015 10:45

    Kuva

PAREMPAA KUIN HELLUNTAI

Johannes Kastaja ei koskaan päässyt helluntaihin saakka! Hän ei nähnyt tulisia liekkejä eikä kuullut valtavaa tuulispäätä. Hän ei nähnyt Jerusalemin järisevän eikä ihmisjoukkojen kääntyvän parannukseen. Johannes sanoi kuitenkin, että hänen ilonsa oli täydellinen! Hän oli kuullut jotakin parempaa kuin tuulispään huminaa, parempaa kuin hyvät uutiset, parempaa kuin iloitsevan morsiamen äänen. Hän oli kuullut Vapahtajan äänen.

”Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi”(Joh.3:29).

Johannes sai maistaa Jeesuksen seuraajan suurinta iloa. Hän sanoi: ”Seisoin paikallani ja kuulin hänen puhuvan minulle. Hänen äänensä sai sydämeni hypähtämään, kun hän puhui minulle henkilökohtaisesti.. Minä kuuntelin Herraani. Se on iloni, vain kuulla hänen äänensä”.

Johannes saattoi sanoa: ”Minä rakastin häntä ja polvistuin hänen jalkojensa juureen. Sanoin hänelle, kuinka arvoton olin. Kuitenkin iloni ei ole siinä, mitä minä sanoin hänelle, vaan siinä, mitä hän sanoi minulle. Minä kuulin hänen puheensa ja iloitsen vain juuri sen äänen kuulumisesta”.

Jotkut opettavat, ettei Herra enää puhu ihmiselle paitsi kirjoitetun Sanan kautta. He eivät voi uskoa, että se pieni hiljainen ääni vieläkin voisi johtaa ja siunata heitä.

Jeesus sanoi: ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni. he kuulevat, kun kutsun heitä, mutta eivät seuraa vierasta ääntä”. Nykyään pelkäämme kaikenlaista väärinkäytöstä, vaikka Jumala ei ole saanut sitä aikaan. Jokainen teeskennelty näky, väärä profetia, väärä johdatus on suoraan ihmisen oman ylpeyden ja omantahdon tulosta. Ihminen käyttää väärin Jumalan kaikkia lahjoja. Hän silti puhuu suoraan niiden sydämelle, jotka haluavat kuulla.

”Sitten kuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut”(Heb.1:1-2).

”Sentähden, niin kuin Pyhä Henki sanoo: ’Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa, kiusauksen päivänä erämaassa’ ” (Heb.3:7-8).
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

KUUNTELEMISEN OPPITUNTI

ViestiKirjoittaja Irene » 29.03.2015 09:09

    Kuva

KUUNTELEMISEN OPPITUNTI

Jumalan täytyi antaa Elialle oppitunti kuuntelemisesta. Siksi hän vei tämän Hoorebin vuorelle ja esitti konkreettisen saarnan.

”Hän sanoi: ’Mene ulos ja asetu vuorelle Herran eteen’. Ja katso, Herra kulki ohitse, ja suuri ja raju myrsky, joka halkoi vuoret ja särki kalliot, kävi Herran edellä; mutta ei Herra ollut myrskyssä. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys; mutta ei Herra ollut maanjäristyksessä.

Maanjäristyksen jälkeen tuli tulta; mutta ei Herra ollut tulessa. Tulen jälkeen tuli hiljainen tuulen hyminä. Kun Elia sen kuuli, peitti hän kasvonsa vaipallansa, meni ulos ja asettui luolan suulle. Ja katso, hänelle puhui ääni ja sanoi: ’Mitä sinä täällä teet, Elia’ "(1 Kun.19:11- 13).

Kun tuuli alkoi ulvoa, luulen Elian ajatelleen: ”Nyt on aika Herran puhaltaa Iisebel alas valtaistuimeltaan ja heittää hänet ja hänen syntiset ystävänsä tuuliin. Puhalla heidät kaikki pois!” Mutta Jumala ei ollut tuulessa!

Yhtäkkiä tuli suuri maanjäristys. Elia sanoi: ”Tämä kyllä pelästyttää heidät iäksi. Jumala saa tasoituksen, hän järisyttää heitä niin, että sukat pyörivät jaloissa”. Mutta Jumala ei ollut maanjäristyksessä.

Maanjäristyksen jälkeen, tulta! Taivas hehkui valkoisena liekeissä! Elia sanoi sydämessään: ”Herra, he eivät ottaneet vastaan tulta, joka lankesi alttarille, polta heidät pois! Polta pois paha Ahab! Polta Iisebel karrelle! Anna tulenkiekkisi polttaa pahat ihmiset poroiksi.” Mutta Jumala ei ollut tulessa!

”Tulen jälkeen tuli hiljainen tuulen hyminä. Kun Elia sen kuuli, peitti hän kasvonsa vaipallansa”(jakeet 12 ja 13).

Pystytkö kuvittelemaan tätä? Profeetta ei pelännyt hurrikaania tai maanjäristystä, ei edes taivallista ilotulitusta vaan hiljaista tuulen hyminää! Silloin Elia veti vaipan päänsä yli. Mitä varten? Eikö profeetta ollut puhunut Jumalan kanssa monta kertaa aiemmin? Eikö hän ollutkin suuri rukouksen mies, eikö Jumala ollut käyttänyt häntä voimakkaasti? Kyllä! Elia vain ei ollut tuttu tuon hilljaisen tuulen hyminän kanssa. Kun hän vihdoin antoi tuon äänen puhua, yksin, hiljaa, ilman kaikkia voimanosoituksia, hän sai työlleen kaikkein erityisimmän johdatuksen.

"Lähde takaisin samaa tietä, jota tulit, erämaan kautta Damaskoon. Mene ja voitele Hasael Aramin kuninkaaksi. Ja voitele Jeehu, Nimsin poika, Israelin kuninkaaksi. Ja voitele sijaasi profeetaksi Elisa” (1 Kun.19:15- 16).

Kuinka moni tämän päivän Jumalan kiireinen lapsi ei ole koskaan kuullut tuon äänen tulevan heille? He touhuavat todistamisensa kanssa, tehden hyvin, rukoillen herätystä, paastoten. Niin hartaasti, niin antautuneesti! Kuitenkaan he eivät ole koskaan kuulleet Herran ääntä!
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

KATSAHDUS JEESUKSEN SYDÄMEEN

ViestiKirjoittaja Irene » 30.03.2015 09:13

    Kuva

KATSAHDUS JEESUKSEN SYDÄMEEN

”Jos jollakin teistä on palvelija kyntämässä tai paimentamassa, sanooko hän tälle tämän tullessa pellolta: 'Käy heti aterialle'? Eikö hän pikemminkin sano hänelle: 'Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua, sillä aikaa kuin minä syön ja juon; ja sitten syö ja juo sinä'?”(Luuk 17:7-8).

Meidän ei ole vaikeata samaistua palvelijaan täyttämässä isäntänsä antamia tehtäviä. Meidän ei ole vaikeata laittaa esiliinaa päällemme ja palvella Herraa ylistyksen täydessä pöydässä, palvonnan hyvässä juhlassa. Meistä on ihanaa tarjoilla Herrallemme! Se on meidän suurin ilomme, täyttymyksen täyttymys.

Vaikeata sen sijaan on täyttää sitä Herran osaa. ”Sitten syö ja juo sinä”. Sitä meidän on mahdotonta käsittää. Emme osaa istuutua sen jälkeen, kun olemme palvelleet häntä, ja antaa hänelle samaa iloa, minkä olemme saaneet palvellessamme häntä! Me ryöstämme Herraltamme ilon palvella meitä!

Me luulemme, että Herramme saa riittävästi iloa siitä, mitä me teemme hänelle, mutta on paljon enemmän. Hän vastaa uskoomme: hän iloitsee, kun teemme parannusta. Hän puhuu Isälle meistä, hän iloitsee meidän lapsenomaisesta luottamuksestamme. Olen kuitenkin varma siitä, että hänen suurin tarpeensa on päästä aivan henkilökohtaiseen yhteyteen niiden kanssa, jotka jäivät häneltä tänne maan päälle. Enkelit taivaassa eivät voi täyttää tuota tarvetta. Jeesus haluaa puhua niiden kanssa, jotka ovat taistelukentällä.

Mistä sain päähäni, että Kristus on yksinäinen ja tarvitsee puhekumppania? Katsokaamme hänen ylösnousemuksensa päivää. Kaksi opetuslasta oli kulkemassa Jerusalemista Emmaukseen, hyvin murheellisina siitä, että heidän Herransa oli kuollut. Sitten kun hän tuli lähelle, he eivät tunnistaneet häntä. Hän halusi jutella, hänellä oli niin paljon sanottavaa heille: ”Ja heidän keskustellessaan ja tutkistellessaan tapahtui, että Jeesus itse lähestyi heitä ja kulki heidän kanssansa… Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu”(Luuk.24:15 ja 27).

Noiden opetuslasten ei olisi ollut mahdollista saada hienompaa kokemusta (ks. jae 32): "Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä?” Me ajattelemme opetuslasten iloa, mutta entä sitten Jeesuksen ilo? Näen ylösnousseen Herran, ja kyynelten virtaavan hänen kirkasteluilla poskillaan, ilon täyttäessä hänen sydämensä. Hän oli saanut tyydytyksen, hänen tarpeensa oli tyydytetty. Näen Jeesuksen ylitsevuotavan iloisena. Hän oli palvellut. Kirkastetussa muodossaan hän oli kokenut ensimmäisen molemminpuolisen yhteyden. Hän oli tyhjentänyt yksinäisen sydämensä, saanut kosketuksen. Myös hänen tarpeensa oli tullut tyydytetyksi.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

MITEN VOITTAA KIUSAUS

ViestiKirjoittaja Irene » 31.03.2015 08:57

    Kuva

MITEN VOITTAA KIUSAUS

Voima kiusausten voittamiseen ei tule siitä, että pakkaamme mielemme täyteen Raamatun lauseita, teemme lupauksia, annamme itsemme johonkin suureen hengelliseen asiaan. Se ei tule edes siitä, kun vietämme tunteja rukouksessa ja paastossa. Nämä asiat ovat kaikki suositeltavia ja normaaleja uskovan kasvussa, mutta ne eivät ole voittomme lähde.

Yksinkertainen salaisuus kiusauksen voittoon on siinä, että murramme pelkomme Saatanaa kohtaan. Jumala ei anna meille pelkuruuden henkeä, sen tekee vain Saatana. Ihminen pelkää paholaista ja demoneja. Hän pelkää epäonnistumista, sitä, että sisäiset halut murtautuvat esiin ja hallitsevat hänen elämäänsä.

Kun ihminen pelkää, ettei hän ei voi lakata synnistänsä, hän vain antaa Saatanalle lisää valtaa, jota sillä ei ole. Ihminen huutaa: ”Olen koukussa. Olen sidottu ja Paholaisen vallassa. Paholainen panee minut tekemään syntiä”.

Pelossa on rangaistusta! Niin kauan kuin pelkäät Saatanaa, et koskaan pysty murtamaan yhdenkään kiusauksen voimaa. Saatana ajaa meitä pelkoon, ja uskovilla, jotka pelkäävät paholaista, ei ole juurikaan voimaa vastustaa sitä.

Kaikki perustuu kuitenkin valheeseen, että Saatanalla olisi valta murtaa uskova paineen alla. Ei suinkaan! Jeesus tuli tekemään tyhjäksi kaikki paholaisen teot omiensa, verellä pestyjen lastensa yli. Ihmettelen usien, miksi Jumala antaa hengellisten ihmisten joutua sellaisiin kiusauksiin. Miksei hän poista kaikkia kiusauksia sen sijaan, että ”salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää”(1 Kor.10:13). Vastaus on yksinkertainen. Kun opit, miten voimaton Saatana on, ettei hän pysty tekemään sinulle yhtään mitään, että Jumalalla on kaikki valta varjella sinut lankeamiselta, pysyt pystyssä, heittää Saatana sitten mitä hyvänsä päällesi! Menet sen läpi pelkäämättä lankeavasi siihen!

Ei meitä säästetä kiusauksilta, vaan pelolta, että paholainen saisi meidät lankeamaan siihen. Joudumme kohtaamaan kiusauksia, kunnes tulemme uskossamme ”levon” paikkaan. Se lepo takaa järkähtämättömän luottamuksen, että Jumala on voittanut Saatanan, ettei tällä ole mitään oikeutta meihin. Me käymme ikään kuin tulen läpi, niin kuin kulta, joka tulessa koetellaan.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: David Wilkerson / Lyhyet 1)

ViestiKirjoittaja Irene » 01.10.2015 07:51

Kuva
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Edellinen

Paluu Isän sydämeltä, rohkaisukseksi, virvoitukseksi.

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron