Haluan tuntea totuuden. Haluanko elää sen mukaan?

Niinkuin on kirjoitettu, ja miksei vahvempaakin "ruokaa".

Haluan tuntea totuuden. Haluanko elää sen mukaan?

ViestiKirjoittaja Miranda-Irmeli » 04.01.2014 20:36

Haluan tuntea totuuden. Haluanko elää sen mukaan?

Ihmisellä on taipumus ajatella, että jos vain voisimme muuttaa maailman, silloin asiat muuttuisivat paremmiksi. Mutta maailma on parantumattomasti turmeltunut eikä voi muokata itseään uudeksi. Seurakunta on kuitenkin toivon paikka, koska sillä on tulevaisuuden avaimet.
”Jos minun kansani tekee jotakin - silloin minä teen jotakin”, sanoo Jumala!
Jumala käyttää lunastettua kansaansa, niitä, joiden sydän kuuluu todella hänelle, olemaan alkuna herätykselle. Se toteutuu, kun he lopulta haluavat kohdata hänen edellytyksensä. Se on yksinkertaisesti toimia vain hänen lupaustensa varassa.
Kun tajuamme suuren tarpeemme meidän on myös nähtävä, että Herra on antanut meille vallan aloitteentekoon.

Jumala on liittouskollinen ja hän kaipaa sitä, että saisi uudistaa ja tuoda meidät oikean siunauksen paikalle. Mutta meidän on oltava valmiit kohtaamaan todelliset kysymykset. Vasta silloin hän voi vuodattaa Henkensä seurakunnan ylle. Silloin hän voi palauttaa sen hengellisen kauneuden ja voiman tilaan.
Jumalan lupaus (2 Ak 7:14) asettaa eteemme joitakin elämämme alueita, joita meidän täytyy käsitellä omakohtaisesti ja seurakuntana.

Ensinnä käsittelyyn tulee nöyryys. On kymmenen heprean kielen sanaa nöyryydestä. Tässä kohtaa sanajuuri tarkoittaa ”polviensa taivuttamista”. Silloin me tulemme Jumalan eteen täydellisesti alamaisina ja vapaaehtoisesti. Tämä on meille uusi kosketus hänen ristiinsä tai murtumiseen! Meidän täytyy kääntyä ylpeydestämme.
Kun suhtaudumme vakavasti Jumalaan ja annamme Pyhän Hengen viedä koko elämämme hänen eteensä, hän kyntää maaperämme ja näyttää viat. Ylpeytemme on ollut suuri este! Kysymys kuuluu: ”Kuka olisi meidän Jumalamme?” Me itse vai Vapahtajamme?

Haluammeko Jumalaa niin paljon, että olemme rehellisiä? Suostummeko taivuttamaan polvemme hänen edessään yhdessä. ”Minun” täytyy alistua ja kukistua, ja meidän täytyy valita se vaihtoehto. Itseluottamus ja ylpeys on käsiteltävä ristin valossa. Se on naamioiden riisumista, hänen valoonsa tulemista, itsemme jättämistä sille, joka hän on.
Kysytään itseltämme: ”Olemmeko koskaan vuodattaneet yhdessä kyyneleitä ylpeytemme takia?” Tämä on se paikka, josta Jumalan mukaan herätyskulun täytyy alkaa. Hän odottaa, että tulemme hänen eteensä, murrumme ja nöyrrymme. Nöyryys vetoaa Jumalan sydämeen. Katso vain hänen lupaustaan nöyrille ja murtuneille (Jes 57:15).

Seuraavaksi tulee käsittelyyn rukous. Se on tärkeä edellytys, joka seuraa ja rakentuu ensimmäiselle. Kahdestatoista rukousta merkitsevästä heprean sanasta tämä tarkoittaa ”tuomita itsensä jatkuvasti Jumalan läsnäolossa”. 1 Pt 4:17:stä luemme, että ”aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta”.
Mitä muuta se on kuin uusi kosketus hänen kruunuunsa tai totuudenmukaisuuteen! Meidän täytyy kääntyä pois kitsaasta rukouselämästä. Se voi olla tuskallista, mutta se on oleellista. Me emme voi rukoilla herätystä, ellemme ole valmiita muuttumaan ikuisesti! Meidän täytyy tunnustaa hänen herruutensa elämäämme, tulla nöyrästi hänen eteensä.

Minkä täytyy muuttua elämässä hänen Sanansa valossa? Kun alistumme hänelle murtuneina ja nöyrinä, Jumala tutkii meidät ja näyttää meille elämänalueita, joiden hän tahtoo muuttuvan. On suostuttava ja tultava hänen puolelleen vastustaen kaikkea elämässä olevaa vastustusta!
Murtunut sydän, jolla on aito halu tulla Jumalan muuttamaksi, on vastustamaton hänelle. Meidän täytyy antaa Jumalan tutkia itsemme tulisilmillään. Kautta Apostolien tekojen ja kirkkohistorian murtuneesta sydämestä lähtenyt epätoivoisen Jumalan kansan rukous on tuonut herätyksen. Siionin täytyy tuntea synnytyskipuja ja antautua hartaaseen ja palavaan rukoukseen, ennen kuin saadaan hedelmää. Kysymys, johon meidän täytyy vastata, on: ”Haluammeko vain tuntea oikein vai elää oikeassa?”

Al Whittinghill
Kuva
Ps. 84:4
Löysihän lintunen majan ja pääskynen pesän, johon se poikasensa laskee: sinun alttarisi, Herra Sebaot, minun kuninkaani ja minun Jumalani.
Avatar
Miranda-Irmeli
 
Viestit: 136
Liittynyt: 03.01.2014 09:07

Paluu Opetusta Jumalan Sanan mukaan

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron