Ei sittenkään umpikujassa
Rohkaise mielesi
Luultavasti jokaisella meistä on elämässään ollut joitakin niin vaikeita kokemuksia, että on tuntenut olevansa täydellisessä umpikujassa. Näkyvissä ei ole ollut mitään ulospääsyä. On vain mustaa masentavaa pimeyttä joka puolella. Joku on ehkä juuri nyt siinä tilanteessa, täynnä itkua ja epätoivoa. Kun Vanhan testamentin kuninkaalla, maineikkaalla Daavidilla oli vastaava kokemus - ja hänellä oli niitä useita - hän kirjoitti psalmissa 69: "2. Pelasta minut, Jumala, sillä vedet käyvät sieluuni asti. 3. Minä olen vajonnut syvään, pohjattomaan liejuun, olen joutunut vetten syvyyksiin, ja virta tulvii päälleni. 4. Olen väsynyt huutamisesta, kurkkuni kuivettuu, silmäni ovat rauenneet odottaessani Jumalaani." Psalmissa 56 Daniel pyytää Jumalalta: "Pane leiliisi kyyneleeni, ovathan ne sinun kirjassasi." Daavidilla oli mielessään nahkaleili, joka täytettiin vedellä. Nyt hän ajatteli, että Jumalalla on oma leilinsä, jossa ovat kaikki ihmisten kyyneleet, hänenkin. Jumala ei unohda kärsivän kyyneliä, sillä ne ovat kaikki hänen kirjassaan.
Tällä viikolla käyn kanssanne läpi viisi Daavidin vaikeaa elämänvaihetta. Toivon, että ne voivat olla rohkaisuna elämämme umpikujatilanteissa, sillä aina on tavalla tai toisella pääsy eteenpäin.
1.Samuelin kirjan luvussa 30 jakeessa 6 ovat sanat, jotka ovat itselleni merkinneet paljon. "6. - - Mutta Daavid rohkaisi mielensä Herrassa, Jumalassansa." Tilanne oli juuri silloin äärimmäisen vaikea. Daavid oli pakenemassa kuningas Saulia, joka tahtoi tappaa hänet. Daavidin ympärille oli kokoontunut noin 600 miestä perheineen. He olivat saaneet Filistean kuninkaalta turvapaikakseen Siklagin kaupungin. Kun kaiken piti olla hyvin, tapahtui jotakin äärimmäisen järkyttävää. Kun miehet palasivat eräältä sotaretkeltä, koko kaupunki oli heidän edessään poltettuna. Yhtään ihmistä ei ollut jäljellä, ei vaimoja, ei lapsia. Kaikki olivat poissa, kodit maan tasalla. Miehet eivät tienneet, olivatko heidän rakkaansa edes elossa. Koko heidän elämänsä tuntui olevan tuhkana.
"Silloin Daavid ja hänen kanssaan olevat korottivat äänensä ja itkivät, kunnes eivät enää jaksaneet itkeä." Miesten tuska oli niin suuri, että he itkivät ääneen. Onnettomuus kosketti jokaista. Kaikki olivat menettäjiä.
Kun miehet olivat itkeneet itsensä tyhjiin, he alkoivat etsiä syyllistä. Tosiasiassa kukaan ei ollut toista syyllisempi, mutta syntipukki piti saada, niin kuin aina tällaisissa tapauksissa. Tunnemme kuvion jo omasta perheestämme tai työpaikaltamme. Helpottaa, kun voi oman pahan olonsa sysätä toisen päälle.
Raamattu kertoo: "Daavid joutui suureen hätään, sillä väki aikoi kivittää hänet: niin katkeroitunut oli koko väki, kukin poikiensa ja tyttäriensä tähden." Daavid oli johtaja. Hän oli muiden mielestä vastuussa siitä, mitä oli tapahtunut. Hän olisi pitänyt varjella perheet.
Daavid joutui suureen hätään. Hänen henkensä oli hiuskarvan varassa. Kuinka hän saisi miehet rauhoittumaan, niin että saisi edes äänensä kuuluviin? Ei ollut paljon aikaa, sillä kivisade saattoi alkaa millä hetkellä tahansa, ja silloin kaikki olisi ollut myöhäistä.
Keskellä tätä kaaosta todetaan ihmeellinen asia. "Daavid rohkaisi mielensä Herrassa, Jumalassaan." Mitä se tarkoittaa? Mitä hänelle tapahtui? Mitä hän teki hengenvaarallisessa tilanteessa?
Daavidin mieleen syöksi ajatus Jumalasta. Hänen sydämestään nousi huuto Jumalan puoleen. Ääneen lausuttuja sanoja ei tarvittu, vain sisimmän hätähuuto taivaaseen. Ei siinä ehtinyt miettiä uskonsa syvyyttä tai rukouksensa hienoutta. Sydämen huuto riitti. Hänellä oli yhteys ylös, elävään Jumalaan.
Sillä hetkellä Daavid sai pelastavan ajatuksen. Ei mitään ihmettä, ei mitään yliluonnollista. Vain ajatus, joka johti toimintaan. Hän pyysi pappi Ebjataria tuomaan ylimmäisen papin kasukan, sen tapaisen kuin meidänkin papeillamme on alttarilla. Kasukalla oli erityinen merkitys. Tilanteessa, jossa mikään puhe ei olisi tehonnut, ei edes kuulunut, kasukka teki riittävän vaikutuksen. Kasukkaan kuului muun muassa kaksi kiveä, joiden avulla voitiin kysyä Jumalan tahtoa. Kaikki seurasivat, mitä tapahtuisi. Jumala antoi tarvittavan vastauksen, jonka avulla päästiin eteenpäin, löydettiin kadonneet perheet ja omaisuus.
Sinäkin saat tänä aamuna rohkaista mielesi Herrassa, Jumalassasi. Jumala on antanut meille lupauksen: "15. Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun on kunnioitettava minua."
Tiistaina 26.10.04
Jumala antaa ajatuksen
Toivomme usein, että Jumala vastaisi rukouksiimme hädän hetkellä antamalla jonkin ihmeen. Harvoin käy niin. Sen sijaan Jumala näyttää usein vastaavan antamalla meille ajatuksen, joka vie meitä eteenpäin. Se saattaa tuntua meistä aika vaatimattomalta rukousvastaukselta. Tosiasiassa se on usein ratkaiseva apu, vaikka emme aina sitä edes huomaa.
Daavid joutui vuosikausia pakenemaan kuningas Saulia hänen kateutensa tähden. Daavidilla ei ollut koko maassa ainuttakaan turvallista paikkaa, missä hän olisi voinut olla kuninkaan käden ulottumattomissa. Niinpä Daavid lähti Filisteaan, Israelin viholliskuninkaan hoviin. Ilmeisesti hän uskoi, että kuningas mielellään ottaisi hänenlaisensa soturin vastaan, mutta hän erehtyi. Hän ei ollut yhtään paremmassa turvassa kuin Saulin luona. Hän kuvaa ahdinkoaan psalmissa 56: "2. Jumala, ole minulle armollinen, sillä ihmiset polkevat minua. Joka päivä he sotivat minua vastaan, ahdistavat minua. 3. Joka päivä vihamieheni minua tallaavat. Paljon on niitä, jotka ylpeästi sotivat minua vastaan. - - 6. Joka päivä he vääntelevät sanojani, kaikki heidän ajatuksensa tarkoittavat minulle pahaa. 7. He ahdistavat, he väijyvät minua, he vakoilevat askeleitani, tavoittelevat henkeäni."
Päivästä päivään Daavid oli vihamiestensä armoilla. Hän oli yksin, äärimmäisen yksin. Ei ollut ketään, joka olisi ollut hänen puolellaan. Hänen puheitaan vääristeltiin, hänen jokaista askeltaan vakoiltiin. Daavid tiesi, että hänet aiottiin tappaa. Tilanne oli kireä, eikä ollut näköpiirissä mitään ratkaisua. Tätä kuunnellessaan joku varmaan ajattelee omaa tilannettaan työpaikallaan tai väkivaltaista puolisoa kotonaan, jokapäiväistä ahdistusta ja pelkoa.
Daavid tunsi kuitenkin tien Jumalan yhteyteen. Hän kirjoittaa samassa psalmissa 56: "4. Mutta sinä päivänä, jona minä pelkään, minä turvaan sinuun."
Kuinka Jumala vastasi hänelle? Daavid sai ajatuksen ja toimi sen mukaan. Raamattu kuvaa hänen ratkaisuaan 1. Samuelin kirjan luvussa 21: "14. Hän tekeytyi mielipuoleksi heidän silmiensä edessä, riehui heidän käsissään ja piirusteli portin oviin ja valutti sylkeä partaansa." Ilmeisesti varmin merkki hulluudesta oli hoitamaton parta, sillä parta oli miehen kunnia.
Ratkaisu oli yllättävä, mutta se tuotti tuloksen: "15. [Kuningas] Aakis sanoi palvelijoilleen: 'Näettehän, että mies on mielipuoli. Miksi toitte hänet minun luokseni? 16. Puuttuuko minulta mielipuolia, kun toitte tämän hulluttelemaan minun eteeni? Tällainenko saisi tulla minun hoviini?'"
Daavid ei olisi päässyt pakenemaan. Hänellä ei olisi ollut mitään muuta keinoa henkensä pelastamiseksi. Jumala antoi hänen mieleensä tämän ainoan tavan. Mekin voimme olla monin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa. Meillä on rukouksia kuuleva Jumala.
Mitä Daavidille sitten tapahtui. Hän oli yksin, äärettömän yksin. Hänellä ei ollut muuta paikka asua kuin luola. Hän joutui laskeutumaan kansan suosiosta ja Saulin hovin ylhäisyydestä niin alas, ettei hänellä ollut mitään, ei yhtään mitään. Tai oli sittenkin: Jumala.
Psalmissa 34 hän kuvaa pelastumistaan. Siitä saamme lukea hänen sisäisiä tuntojaan tämän vaikean kokemuksen jälkeen. Joka kerta näitä rivejä lukiessani hämmennyn. Missä on katkeruus? Missä kaikki miksi-kysymykset? Daavid kirjoittaa: " 2. Minä kiitän Herraa joka aika, hänen ylistyksensä on alati suussani. 3. Herra on sieluni kerskaus. Nöyrät kuulevat sen ja iloitsevat. 4. Ylistäkää kanssani Herraa, kiittäkäämme yhdessä hänen nimeään. 5. Minä etsin Herraa, ja hän vastasi minulle. Hän vapahti minut kaikesta hädästä. 6. Ne, jotka katsovat häneen, säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu. 7. Tässä on kurja, joka huusi, ja Herra kuuli ja pelasti hänet kaikista hänen ahdistuksistaan. 8. Herran enkeli asettuu niiden ympärille, jotka Häntä pelkäävät, ja pelastaa heidät. 9. Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä. Autuas se, joka häneen turvaa! 10. Peljätkää Herraa*, te hänen pyhänsä, sillä häntä pelkääviltä ei mitään puutu. 11. Nuoret leijonat kärsivät puutetta ja näkevät nälkää, mutta Herraa etsiviltä ei mitään hyvää puutu."
Siinä on monta kestävää rohkaisua meillekin tänä aamuna.