Ei sittenkään umpikujassa

[Miranda-Irmeli]

Ei sittenkään umpikujassa

Rohkaise mielesi

Luultavasti jokaisella meistä on elämässään ollut joitakin niin vaikeita kokemuksia, että on tuntenut olevansa täydellisessä umpikujassa. Näkyvissä ei ole ollut mitään ulospääsyä. On vain mustaa masentavaa pimeyttä joka puolella. Joku on ehkä juuri nyt siinä tilanteessa, täynnä itkua ja epätoivoa. Kun Vanhan testamentin kuninkaalla, maineikkaalla Daavidilla oli vastaava kokemus - ja hänellä oli niitä useita - hän kirjoitti psalmissa 69: "2. Pelasta minut, Jumala, sillä vedet käyvät sieluuni asti. 3. Minä olen vajonnut syvään, pohjattomaan liejuun, olen joutunut vetten syvyyksiin, ja virta tulvii päälleni. 4. Olen väsynyt huutamisesta, kurkkuni kuivettuu, silmäni ovat rauenneet odottaessani Jumalaani." Psalmissa 56 Daniel pyytää Jumalalta: "Pane leiliisi kyyneleeni, ovathan ne sinun kirjassasi." Daavidilla oli mielessään nahkaleili, joka täytettiin vedellä. Nyt hän ajatteli, että Jumalalla on oma leilinsä, jossa ovat kaikki ihmisten kyyneleet, hänenkin. Jumala ei unohda kärsivän kyyneliä, sillä ne ovat kaikki hänen kirjassaan.

Tällä viikolla käyn kanssanne läpi viisi Daavidin vaikeaa elämänvaihetta. Toivon, että ne voivat olla rohkaisuna elämämme umpikujatilanteissa, sillä aina on tavalla tai toisella pääsy eteenpäin.

1.Samuelin kirjan luvussa 30 jakeessa 6 ovat sanat, jotka ovat itselleni merkinneet paljon. "6. - - Mutta Daavid rohkaisi mielensä Herrassa, Jumalassansa." Tilanne oli juuri silloin äärimmäisen vaikea. Daavid oli pakenemassa kuningas Saulia, joka tahtoi tappaa hänet. Daavidin ympärille oli kokoontunut noin 600 miestä perheineen. He olivat saaneet Filistean kuninkaalta turvapaikakseen Siklagin kaupungin. Kun kaiken piti olla hyvin, tapahtui jotakin äärimmäisen järkyttävää. Kun miehet palasivat eräältä sotaretkeltä, koko kaupunki oli heidän edessään poltettuna. Yhtään ihmistä ei ollut jäljellä, ei vaimoja, ei lapsia. Kaikki olivat poissa, kodit maan tasalla. Miehet eivät tienneet, olivatko heidän rakkaansa edes elossa. Koko heidän elämänsä tuntui olevan tuhkana.

"Silloin Daavid ja hänen kanssaan olevat korottivat äänensä ja itkivät, kunnes eivät enää jaksaneet itkeä." Miesten tuska oli niin suuri, että he itkivät ääneen. Onnettomuus kosketti jokaista. Kaikki olivat menettäjiä.

Kun miehet olivat itkeneet itsensä tyhjiin, he alkoivat etsiä syyllistä. Tosiasiassa kukaan ei ollut toista syyllisempi, mutta syntipukki piti saada, niin kuin aina tällaisissa tapauksissa. Tunnemme kuvion jo omasta perheestämme tai työpaikaltamme. Helpottaa, kun voi oman pahan olonsa sysätä toisen päälle.

Raamattu kertoo: "Daavid joutui suureen hätään, sillä väki aikoi kivittää hänet: niin katkeroitunut oli koko väki, kukin poikiensa ja tyttäriensä tähden." Daavid oli johtaja. Hän oli muiden mielestä vastuussa siitä, mitä oli tapahtunut. Hän olisi pitänyt varjella perheet.

Daavid joutui suureen hätään. Hänen henkensä oli hiuskarvan varassa. Kuinka hän saisi miehet rauhoittumaan, niin että saisi edes äänensä kuuluviin? Ei ollut paljon aikaa, sillä kivisade saattoi alkaa millä hetkellä tahansa, ja silloin kaikki olisi ollut myöhäistä.

Keskellä tätä kaaosta todetaan ihmeellinen asia. "Daavid rohkaisi mielensä Herrassa, Jumalassaan." Mitä se tarkoittaa? Mitä hänelle tapahtui? Mitä hän teki hengenvaarallisessa tilanteessa?

Daavidin mieleen syöksi ajatus Jumalasta. Hänen sydämestään nousi huuto Jumalan puoleen. Ääneen lausuttuja sanoja ei tarvittu, vain sisimmän hätähuuto taivaaseen. Ei siinä ehtinyt miettiä uskonsa syvyyttä tai rukouksensa hienoutta. Sydämen huuto riitti. Hänellä oli yhteys ylös, elävään Jumalaan.

Sillä hetkellä Daavid sai pelastavan ajatuksen. Ei mitään ihmettä, ei mitään yliluonnollista. Vain ajatus, joka johti toimintaan. Hän pyysi pappi Ebjataria tuomaan ylimmäisen papin kasukan, sen tapaisen kuin meidänkin papeillamme on alttarilla. Kasukalla oli erityinen merkitys. Tilanteessa, jossa mikään puhe ei olisi tehonnut, ei edes kuulunut, kasukka teki riittävän vaikutuksen. Kasukkaan kuului muun muassa kaksi kiveä, joiden avulla voitiin kysyä Jumalan tahtoa. Kaikki seurasivat, mitä tapahtuisi. Jumala antoi tarvittavan vastauksen, jonka avulla päästiin eteenpäin, löydettiin kadonneet perheet ja omaisuus.

Sinäkin saat tänä aamuna rohkaista mielesi Herrassa, Jumalassasi. Jumala on antanut meille lupauksen: "15. Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun on kunnioitettava minua."

Tiistaina 26.10.04

Jumala antaa ajatuksen

Toivomme usein, että Jumala vastaisi rukouksiimme hädän hetkellä antamalla jonkin ihmeen. Harvoin käy niin. Sen sijaan Jumala näyttää usein vastaavan antamalla meille ajatuksen, joka vie meitä eteenpäin. Se saattaa tuntua meistä aika vaatimattomalta rukousvastaukselta. Tosiasiassa se on usein ratkaiseva apu, vaikka emme aina sitä edes huomaa.

Daavid joutui vuosikausia pakenemaan kuningas Saulia hänen kateutensa tähden. Daavidilla ei ollut koko maassa ainuttakaan turvallista paikkaa, missä hän olisi voinut olla kuninkaan käden ulottumattomissa. Niinpä Daavid lähti Filisteaan, Israelin viholliskuninkaan hoviin. Ilmeisesti hän uskoi, että kuningas mielellään ottaisi hänenlaisensa soturin vastaan, mutta hän erehtyi. Hän ei ollut yhtään paremmassa turvassa kuin Saulin luona. Hän kuvaa ahdinkoaan psalmissa 56: "2. Jumala, ole minulle armollinen, sillä ihmiset polkevat minua. Joka päivä he sotivat minua vastaan, ahdistavat minua. 3. Joka päivä vihamieheni minua tallaavat. Paljon on niitä, jotka ylpeästi sotivat minua vastaan. - - 6. Joka päivä he vääntelevät sanojani, kaikki heidän ajatuksensa tarkoittavat minulle pahaa. 7. He ahdistavat, he väijyvät minua, he vakoilevat askeleitani, tavoittelevat henkeäni."

Päivästä päivään Daavid oli vihamiestensä armoilla. Hän oli yksin, äärimmäisen yksin. Ei ollut ketään, joka olisi ollut hänen puolellaan. Hänen puheitaan vääristeltiin, hänen jokaista askeltaan vakoiltiin. Daavid tiesi, että hänet aiottiin tappaa. Tilanne oli kireä, eikä ollut näköpiirissä mitään ratkaisua. Tätä kuunnellessaan joku varmaan ajattelee omaa tilannettaan työpaikallaan tai väkivaltaista puolisoa kotonaan, jokapäiväistä ahdistusta ja pelkoa.

Daavid tunsi kuitenkin tien Jumalan yhteyteen. Hän kirjoittaa samassa psalmissa 56: "4. Mutta sinä päivänä, jona minä pelkään, minä turvaan sinuun."

Kuinka Jumala vastasi hänelle? Daavid sai ajatuksen ja toimi sen mukaan. Raamattu kuvaa hänen ratkaisuaan 1. Samuelin kirjan luvussa 21: "14. Hän tekeytyi mielipuoleksi heidän silmiensä edessä, riehui heidän käsissään ja piirusteli portin oviin ja valutti sylkeä partaansa." Ilmeisesti varmin merkki hulluudesta oli hoitamaton parta, sillä parta oli miehen kunnia.

Ratkaisu oli yllättävä, mutta se tuotti tuloksen: "15. [Kuningas] Aakis sanoi palvelijoilleen: 'Näettehän, että mies on mielipuoli. Miksi toitte hänet minun luokseni? 16. Puuttuuko minulta mielipuolia, kun toitte tämän hulluttelemaan minun eteeni? Tällainenko saisi tulla minun hoviini?'"

Daavid ei olisi päässyt pakenemaan. Hänellä ei olisi ollut mitään muuta keinoa henkensä pelastamiseksi. Jumala antoi hänen mieleensä tämän ainoan tavan. Mekin voimme olla monin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa. Meillä on rukouksia kuuleva Jumala.

Mitä Daavidille sitten tapahtui. Hän oli yksin, äärettömän yksin. Hänellä ei ollut muuta paikka asua kuin luola. Hän joutui laskeutumaan kansan suosiosta ja Saulin hovin ylhäisyydestä niin alas, ettei hänellä ollut mitään, ei yhtään mitään. Tai oli sittenkin: Jumala.

Psalmissa 34 hän kuvaa pelastumistaan. Siitä saamme lukea hänen sisäisiä tuntojaan tämän vaikean kokemuksen jälkeen. Joka kerta näitä rivejä lukiessani hämmennyn. Missä on katkeruus? Missä kaikki miksi-kysymykset? Daavid kirjoittaa: " 2. Minä kiitän Herraa joka aika, hänen ylistyksensä on alati suussani. 3. Herra on sieluni kerskaus. Nöyrät kuulevat sen ja iloitsevat. 4. Ylistäkää kanssani Herraa, kiittäkäämme yhdessä hänen nimeään. 5. Minä etsin Herraa, ja hän vastasi minulle. Hän vapahti minut kaikesta hädästä. 6. Ne, jotka katsovat häneen, säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu. 7. Tässä on kurja, joka huusi, ja Herra kuuli ja pelasti hänet kaikista hänen ahdistuksistaan. 8. Herran enkeli asettuu niiden ympärille, jotka Häntä pelkäävät, ja pelastaa heidät. 9. Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä. Autuas se, joka häneen turvaa! 10. Peljätkää Herraa*, te hänen pyhänsä, sillä häntä pelkääviltä ei mitään puutu. 11. Nuoret leijonat kärsivät puutetta ja näkevät nälkää, mutta Herraa etsiviltä ei mitään hyvää puutu."

Siinä on monta kestävää rohkaisua meillekin tänä aamuna.

[Miranda-Irmeli]

Keskiviikkona 27.10.04

Kun elämä on solmussa

Joskus elämä menee solmuun omasta syystämme. Sanomme jotakin sellaista, jonka mieluusti ottaisimme takaisin, jos voisimme. Teemme ratkaisuja, jotka tiedämme vääriksi, mutta selitämme ne kuitenkin luvallisiksi. Teoillamme on seurauksensa, ja jonakin päivänä olemme siinä tilanteessa, että meidän on pakko katsoa taaksemme. Tahtoisimme tehdyn tekemättömäksi, mutta se ei ole mahdollista.

Kuningas Daavid oli rakastunut toisen miehen vaimoon ja saattanut tämän raskaaksi. Huumalla, johon Daavid oli joutunut, oli seuraukset. Daavid oli hurskas mies, mutta hän oli pudonnut syvään kuoppaan, josta oli vaikea päästä pois. Niin voi käydä kenelle tahansa meistä, vaikka joku ei tällä hetkellä voi sitä itsestään uskoakaan. Tuskin Daavidkaan piti sitä etukäteen mahdollisena. Hänhän oli sydämestään sitoutunut Jumalaan.

Vielä merkillisemmältä tuntuu, että jälkiään peittääkseen hän surmautti Batseban miehen. Se tehtiin sodassa, niin että miehen kuolema näytti kunnialliselta kaatumiselta. Daavid teki aviorikoksen ja murhan. Missä määrin hän tunsi teoistaan syyllisyyttä, jää meiltä hämärään. Sen kuitenkin tiedämme, että olemme mitä suurimmassa määrin sokeat synnillemme. Silloinkin, kun sydämemme syyttää meitä, osaamme puolustaa itseämme ja syntiämme viimeiseen asti. Toisten synnit näkyvät selvästi, mutta omiamme on vaikea huomata. Niin kävi Daavidillekin. Kun Jumala lähetti profeetta Naatanin hänen luokseen kertomaan miehestä, joka vei toiselta tämän ainoan karitsan, Daavid langetti miehelle kovan tuomion. Voimme vain yrittää aavistaa, miltä Daavidista tuntui, kun Naatan julisti hänelle: "Sinä olet se mies."

Jumala lausui Daavidille tuomion profeettansa välityksellä 2. Samuelin kirjan luvussa 12. Siinä on erityisesti kolme huomionarvoista asiaa: "9. Miksi olet pitänyt halpana Herran sanan ja tehnyt sitä, mikä on pahaa hänen silmissään? - - olet pitänyt halpana minut - -tällä teolla olet saattanut Herran viholliset pilkkaamaan häntä." Jumalan puhe on ajatonta. Se sopii meidän jokaisen lankeemuksiin. Kysymys on suhteestamme Jumalan sanaan, sen tottelemisesta. Kysymys on vielä enemmästä; suhteestamme Jumalaan itseensä. Tehdessämme hänen tahtoaan vastaan, osoitamme, että pidämme halpana Jumalan, joka on sanonut, kuinka meidän tulee elää. Ei ole edes kysymys vain meistä itsestämme, vaan teoillamme saatamme Jumalan nimen pilkatuksi.

Naatanin sanat osuivat Daavidiin. Hänen silmänsä avautuivat näkemään, minkälainen hän todellisuudessa oli Jumalan edessä. Hän joutui hirveän syyllisyyden valtaan, niin että hän koki sen myös ruumiissaan. Hän kirjoittaa psalmissa 32: "3. Kun minä vaikenin synnistäni, riutuivat luuni jokapäiväisestä valituksestani. 4. Sillä yötä päivää oli sinun kätesi raskaana päälläni. Minun elinnesteeni kuivui kuin kesän helteessä." Minkälainen voi olla omantunnon taakka! Minkälaiseen ahdistukseen se voi ajaa ihmisen!

Ei riitä edes syyllisyytensä näkeminen ja tunnustaminen. On pakko katsoa myös tekojensa seurauksia, joita ei saa pois. Ne jäävät olemaan. Jumala sanoi senkin Daavidille Naatanin välityksellä. Hänen oli kohdattava seuraukset perheessään ja suvussaan.

Daavid oli kokenut monta vaikeaa tilanne elämässään. Tämä oli kuitenkin toisenlainen. Hän oli itse siihen syyllinen, ja se poltti häntä sisältäpäin.

Voiko tässäkin tilassa huutaa apua taivaan Jumalalta? Niin Daavid teki sydäntä särkevällä tavalla. Hän rukoili: "3. Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden. Pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden. 4. Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni. - - 12. Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi vakaa henki. 13. Älä karkota minua kasvojesi edestä äläkä ota minulta Pyhää Henkeäsi."

Vaikka elämäsi olisi minkälaisessa solmussa tahansa, vaikka syyllisyytesi houkuttaisi sinua tekemään pahaa itsellesi, muista, että sinulla on Jumala taivaassa. Hän antaa sinullekin anteeksi Jeesuksen tähden, kaiken, ihan kaiken. Se on luvattu jokaiselle, joka huutaa häneltä armoa ja apua. Ehkä et saa syntiesi jälkiä korjatuiksi. Jumala kantaa kanssasi niitäkin taakkoja. Armahdettuna et ole koskaan yksin.

Torstaina 28.10.04

Murhetta lapsista

Lukemattomissa kodeissa on huolta, surua ja murhetta lasten tähden, unettomia öitä, tuskaa ja kyyneleitä. On monia ylipääsemättömiä ongelmia, jotka ovat kuin mustia pilviä elämän yllä. Moni miettii yhä uudelleen, missä on tehnyt väärin. Syyllisyys painaa, aiheellinen ja aiheeton.

Tällä viikolla olen puhunut elämän umpikujista ja siitä, ettei mikään tilanne ole sittenkään toivoton. Sen voimme todeta muun muassa kuningas Davidin vaiheissa. Tänään seuraamme hänen taakkojaan isänä.

Daavidilla oli ajan tavan mukaan useita vaimoja ja paljon lapsia. Sitten tapahtui, että hänen poikansa raiskasi sisarpuolensa Taamarin. Voidaan varmaan puhua insestistä, sillä tyttäret naitettiin varsin varhain. Tapaus tuli Daavidin tietoon ja hän vihastui. Mitään ei kuitenkaan ollut tehtävissä. Voimme vain yrittää aavistaa, miltä hänestä tuntui poikansa teko, tyttärensä kohtalo ja tapauksen ilmeinen julkisuus.

Sitten tapahtui, että Taamarin veli, nuori Absalom surmasi sisarensa raiskaajan. Se oli suunniteltu murha perheen sisällä. Nuorten tekemät tai nuoriin kohdistuvat murhat koskettavat meitä aina erityisen syvästi. Moni eläytyy myös vanhempien osaan, heidän tuskaansa ja häpeäänsä, syvän syyllisyyden kokemiseen ja ihmisten langettamaan tuomioon. Miltä mahtoi tuntua Daavidista, jonka täytyi nähdä syntiensä seuraukset omassa perheessään?

Vaikka ihmiset arvostelevat, tuomitsevat ja kääntävät selkänsä, Jumala ei hylkää. Tahtoisimme, ettei hän sallisi tällaista tapahtuvan, mutta unohdamme silloin, että elämme langenneessa maailmassa.

Daavidin kärsimysten malja ei ollut vielä täysi. Absalom teki myöhemmin vallankumouksen syrjäyttäen isänsä valtaistuimelta ja kaatui sitten sodassa isäänsä vastaan. 2. Sam. luvussa 18 kuvataan, kuinka raskaasti Daavid otti murheita tuottaneen poikansa kuoleman: "33. Kuningas tuli kovin järkytetyksi - - hän huusi: 'Poikani Absalom, minun poikani, oma poikani Absalom! Jospa minä olisin kuollut sinun sijastasi! Absalom, poikani, oma poikani!'"

Meillä on vahva side myös kärsimystä aiheuttaneisiin lapsiimme. Monen huumenuoren vanhemmat itkevät sydäntä särkevästi lapsensa kuolemaa, vaikka ovat joutuneet kärsimään vuosikaudet seuratessaan voimattomina heidän elämänsä riutumista ja mahdollisesti varkaus-, pahoinpitely- ja vankilakierrettäkin. Tai kuinka vaikeaa on jo vanhentuneiden vanhempien luopua lapsestaan, jonka alkoholi vie hitaasti mutta vääjäämättömästi.

Kuinka Daavid selvisi kaikesta? Emme tunne kaikkia hänen taistelujaan. Yhden otteen otan hänen kirjoittamastaan psalmista kolme hänen paetessaan Absalomia: "2. Herra, kuinka paljon minulla onkaan vihollisia! Paljon on niitä, jotka nousevat minua vastaan. 3. Monet sanovat minusta: 'Ei ole hänellä pelastusta Jumalassa.' [Sela.] 4. Mutta sinä, Herra, olet minun kilpeni ja kunniani, sinä kohotat minun pääni. 5. Ääneeni minä huudan Herraa, ja hän vastaa minulle pyhältä vuoreltaan. [Sela.] 6. Minä käyn levolle ja nukun. Minä herään, sillä Herra tukee minua."

Daavidin rukous nousee ihmisen ahdingosta ja avuttomuudesta. Välillä hän panee turvansa Jumalaan ja sitten taas huutaa tuskaansa. Ihmeellistä on, että kaikkein suurimman hädän keskellä hän sanoo: "6. Minä käyn levolle ja nukun. Minä herään, sillä Herra tukee minua." Sellainen turvallisuus kuulostaa uskomattomalta. Kuitenkin moni hänen jälkeensäkin on kokenut jotakin samaa.

Sinäkin saat huutaa sydämesi ahdistuksen lastesi tähden ylös taivaaseen. Saat huutaa yhä uudelleen. Vaikka et tunnetasolla löytäisi rauhaa, sana vakuuttaa, että Herra tukee sinua. Jätä lapsesi hänen käsiinsä. Hän rakastaa heitä enemmän kuin sinä, ja hän suree heidän tähtensä syvemmin kuin sinä. Hänhän on antanut henkensä heidän puolestaan.

Myös kaiken sinun syyllisyytesi hän on kantanut Golgatalla. Usko kaikki menneisyytesi ja tämänhetkinen syyllisyytesi anteeksi Jeesuksen kuoleman tähden. Jätä sitten elämäsi ja asiasi hänen käsiinsä. Hän jaksaa kantaa sinua ja rakkaitasi.

Perjantaina 29.10.04

Kun ystävä pettää

Ehkä meillä kaikilla on jokin kokemus ihmisten epäluotettavuudesta ja jopa petollisuudesta. Mitä läheisemmästä suhteesta on kysymys, sitä kipeämmin tällaiset kokemukset koskevat.

Voimansa vuosina Daavidilla oli lähellään monia uskollisia miehiä. Eräs heistä oli Ahitofel, Daavidin ystävä ja neuvonantaja. Hän oli Daavidin luottomies, hänen läheisensä, jonka kanssa hän voi jakaa valtakunnan asioita. Ahitofel nautti niin suurta arvonantoa, että hänestä sanotaan: "Ahitofelin antama neuvo oli siihen aikaan kuin Jumalalta saatu vastaus - - . " (2. Sam. 16:23).

Siinä vaiheessa, jolloin Absalom nousi kapinaan Daavidia vastaan, Ahitofel teki Daavidin kannalta yllättävän ratkaisun. Hän asettui Absalomin puolelle Daavidia vastaan. Ahitofelista tuli Daavidin vihollinen. Sitä Daavid ei ollut odottanut. Hän oli pitänyt miestä ystävänään, mutta tämä petti hänet.

Siinä vaiheessa, jolloin Absalom nousi kapinaan Daavidia vastaan, Ahitofel teki Daavidin kannalta yllättävän ratkaisun. Hän asettui Absalomin puolelle Daavidia vastaan. Ahitofelista tuli Daavidin vihollinen. Sitä Daavid ei ollut odottanut. Hän oli pitänyt miestä ystävänään, mutta tämä petti hänet.

Daavidin sisäinen kipu kuvastuu psalmissa 55, jolle on annettu otsikoksi "Ystävän pettäessä". Hänellä oli sama kokemus kuin monilla muilla, jotka ovat tulleet petetyiksi. Ahdistuksessaan Daavid kuvitteli, kuinka vapaasti linnut voivat lentää pakoon rajuilmaa ja myrskyä. Hänkin olisi tahtonut linnun tavoin levittää siipensä ja päästä vapauteen, irti kaikesta pelosta ja kauhusta, joka hänet nyt ympäröi. Hän kirjoittaa: "Jumala, kuuntele rukoustani, älä kätkeydy, kun anon armoa. Kuule minua ja vastaa minulle. Minä kuljen rauhattomana murheessani ja huokailen. Vihamies huutaa ja jumalaton ahdistaa minua. He vyöryttävät päälleni turmiota ja vihassa vainoavat minua. Sydämeni vapisee rinnassani, kuoleman kauhut vyöryvät päälleni. Pelko, vavistus ja kauhistus valtaavat minut. Minä sanon: olisipa minulla siivet kuin kyyhkysellä, niin lentäisin pois ja pääsisin lepoon! Pakenisin kauas ja yöpyisin erämaassa. [Sela.] Kiiruhtaisin suojaan rajuilmalta ja myrskyltä."

Ahitofelin kanssa Daavidilla oli lukuisia hyviä ja merkittäviä muistoja. Yhdessä he olivat etsineet Herran kasvoja. Hän kuvaa sitä psalmissa 55: "Minua ei herjaa vihollinen, sen minä kestäisin. Minua vastaan ei pöyhkeile vihamieheni. Hänen edestään voisin piiloutua. Se olet sinä, minun vertaiseni, sinä, ystäväni ja uskottuni, jonka kanssa elimme suloisessa sovussa ja yhdessä vaelsimme Jumalan huoneeseen juhlakansan kohinassa!"

Ahitofelinkaan ei ollut mahdollista toimia kuin niissä rajoissa, jotka Jumala hänelle asetti. Jokaiseen ihmiseen sopivat Jeesuksen sanat Pilatukselle: "Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä" (Joh.19:11). Emme me eivätkä meidän vastustajamme voi toimia ohi Jumalan tahdon tai sallimuksen. Kaikki langat ovat aina tukevasti Jumalan käsissä. Silti vastuu tekemisistämme on aina meillä itsellämme.

Daavid jätti Jumalalle yhden pyynnön: "Herra, käännä Ahitofelin neuvo tyhmyydeksi." Jumala vastasi Daavidin rukoukseen. Ahitofelin neuvoja ei noudatettu. Hänen ylpeytensä ei kestänyt sitä. Hän hirttäytyi.

Jeesuksen historiassa kohtaamme samanlaisen tapahtumaketjun. Juudas petti Jeesuksen. Hän oli Jeesuksen ystävä, joka oli ollut hänen seurassaan kolme vuotta. Hänelle Jeesus sanoi Getsemanessa hänen tultuaan kavaltamaan hänet: "Ystävä, miksi sinä tänne tulit?" Ahitofelin tavoin hänenkin elämänsä päättyi hirttoköyteen.

Kun ystävä tai muu läheinen ihminen hylkää tai pettää, saattaa tuntua, ettei siitä selviä millään. Avioliitossa se on raskas isku, josta on vaikea toipua. Silti emme ole umpikujassa. Patriarkka Jaakobille Jumala sanoi: "Minä olen nähnyt kaiken, mitä Laaban tekee sinulle" (1. Moos. 31:12). Jumala on nähnyt myös sen, mitä sinulle on tehty. Hän tietää ja hän välittää. Hän vastasi Daavidin rukoukseen ja hän vastaa meillekin - ajallaan ja tavallaan. Asiat eivät useinkaan asetu entiselleen, mutta silti on pääsy eteenpäin tavalla tai toisella. Ehkä Jumala antaa meille sanan, joka kantaa, ehkä ihmisen, joka pysyy rinnalla vaikeanakin aikana, ehkä jonkun uuden näköalan, niin että jaksamme. Heprealaiskirjeen viimeisessä luvussa vakuutetaan: "5. - - Onhan itse Jumala sanonut: 'En minä sinua hylkää enkä sinua jätä.' 6. Sen tähden me sanomme turvallisin mielin: 'Herra on minun auttajani, siksi en pelkää. Mitä voisi ihminen minulle tehdä?'"

Liisi Jokiniemi