Hetki Jeesukselle

Niinkuin on kirjoitettu, ja miksei vahvempaakin "ruokaa".

Hetki Jeesukselle

ViestiKirjoittaja Miranda-Irmeli » 09.02.2015 14:40

Kuva

Elämme aikoja, jossa monenlaiset pelot ja innoitusten lähteet vallitsevat elämää. Mielipiteitä on tuhansia ja mistä tahansa, yksinkertaisestakin asiasta saadaan tehtyä monimutkaisia teologisia selvityksiä, joista lopulta ihmisten päät ovat vain pyörällä.



Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sen tähden minä panen toivoni Häneen. Hyvä on Herra Häntä odottaville, sille sielulle, joka Häntä etsii. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua. Valit.3:24-26



Onneksi meillä on kuitenkin Jeesus! Tuo niin valloittava ja suloinen persoona! Hän on tie, totuus ja elämä! Onkin niin, että et löydä tasapainoista elämää mistään muualta, kuin Hänen kanssaan!



?Vaeltakaa rakkaudessa, niin kuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle ?suloiseksi tuoksuksi.?" Ef.5:2



Kaiken sekamelskan ja sinkoilevien ajatusten keskeltä, olen päättänyt antaa hetken ajastani Jeesukselle. Unohdan hetkeksi kaiken muun, taistelut voittoineen ja tappioineen ja haluan vain katsella Jeesusta Kristusta.



"Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niin kuin muuttaa Herra, joka on Henki." 2.Kor.3:18, Ps.34:6



Sillä Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. 2.Kor.4:6



Kuinka me voisimme varjeltua kaikista eksytyksistä ja opin tuulista? Siihen on ainut lääke - nimittäin pysytellä mahdollisimman lähellä "tie-totuus-ja-elämä" - Jeesusta. Hän on luvannut antaa rauhan (Joh.14:27) joka kykenee varjelemaan sinut Kristuksessa, (Fil.4:7) Vain Hänessä pysyen, et eksy, sillä Hän johtaa sinut Henkensä kautta kaikkeen totuuteen. (Joh.16:13) Voitko uskoa ja luottaa näihin lupauksiin ollen Jeesuksen jalkojen juuressa?



Anna tietoinen hetki päivästäsi Jeesukselle. Se ei tarkoita, ettetkö koko ajan olisi Hänen kanssaan, vaan sitä, että erotat tietoisen ja erityisen hetken Hänelle - ihan vain itsesi takia! Ajatellen Jeesusta, Hänen ihmeellistä lunastustyötään, ja sitä viisautta, mikä Hänessä on, huomaat pian, kuinka se valloittaa sydämesi. Mielestäsi kaikkoaa kaikki maailman häly ja saat olla elämäsi hetkiä Lunastajasi kanssa!



Erästä seurakuntaa moitittiin ilmestyskirjan sivuilla siitä, että se oli menettänyt ensi ajan rakkautensa Herraa kohtaan. (Ilm.2:4) Tämä ensirakkaus on sitä, että haluaa viettää aikaa rakkautensa kohteen kanssa, kuunnellen ja katsellen häntä. Tahdotko sinä kuulla tänään Jeesuksen äänen, viettää aikaasi Hänen kanssaan ja vain katsella Hänen suloisuuttaan? Etsi tie tähän ensirakkauteen, sillä se on Jumalan tahto uskovaiselle ihmiselle.



Haluatko tulla enemmän Hänen kaltaisekseen? ? Vain Hänen luonaan opit Hänestä ja opit tuntemaan Hänen rakastavaa luonnettaan. Voimme lukea, millainen Jeesuksen vaellus oli, mitä Hän teki ja millaiset Hänen asenteensa olivat. Siitä voimme ottaa oppia ja Häntä katselemalla saamme myös tulla osalliseksi Hänen jumalisesta luonnostaan. (2.Piet.1:4)



Liian usein teologiset kysymykset, linjaukset ja inhimilliset näkemykset syrjäyttävät aidon Jeesuksen läsnäolon. Opit voivat olla tärkeitä, mutta Kristuksen tuntemisen rinnalla ne menettävät merkityksensä. (Fil.3:8) Kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätketyt Jeesukseen Kristukseen, ja siitä meidän ei tule mennä edemmäksi. (Kol.2:2-3)



Tarvitsemme armoa, siinähän riippuu pelastuksemme, (Ef.2:8, 1.Piet.1:10) mutta sen lisäksi tarvitsemme myös tekoja. (Matt.3:8, Luuk.3:8, 6:35, 1.Kor.10:31, Fil.2:14, Kol.3:17,23)



?Sillä teidän on suotu, Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa Häneen, vaan myös kärsiä Hänen tähtensä.? Fil.1:29



Rakastaessamme Häntä, teemme myös Hänen tahtonsa mukaisia tekoja. (5.Moos.11:13,22, Joh.14:15, 15:12-14, 1.Kor.16:14, 1.Tess.4:11, Jaak.2:8-9, 2.Piet.1:10)



?vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta, ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa.? Kol.1:10-12



Sana ensirakkaus viittaa myös ensimmäiselle sijalle asettamista. Paavali luki kaiken muun roskaksi Kristuksen tuntemisen rinnalla (Fil.3:8) ja niin tulisi meidänkin tehdä. Elämme kyllä maailmassa - tehden ajallisia asioita - mutta elämämme aines on Kristuksessa. Hänen antaessa elämän, hengen ja kaiken, mitä elämiseen ja jumalisuuteen tarvitaan, kaikki on hyvin.



Viettäen erityisiä hetkiä Jeesuksen kanssa, opimme käsittelemään ympäröivää maailmaa ja elämäämme Hänen kauttansa. Se synnyttää uutta intoa, joka ei ole vain inhimillistä intoa, vaan eläviä virtoja Jumalan maailmasta.



"Joka juo sitä vettä, jota Minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka Minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään." Joh.4:14



Et myöskään saa kokea aitoa Pyhän Hengen läsnäoloa missään muualla, kuin Jeesuksen seurassa. Tästä Raamattu vakuuttaa, että pelkästään Jeesuksen Herrauden tunnustaminen ympäröi meidät Pyhään Henkeen. (1.Kor.12:3) Vain Jeesuksen kautta pääset osalliseksi kaikkiin jumalisiin aarteisiin, siksi on tärkeää viettää erityisiä hetkiä vain kahden kesken Hänen kanssaan.



Nämä hetket johtavat myös oman syyllisyyden ja heikkoutensa näkemiseen. Armon varassa, Jeesuksen hellässä hoidossa sekin on suloisen nöyrä kokemus. Hänen edessään ei tarvitse esittää, vaan saa olla aitona ja riisuttuna, Hänen luomistyönsä tuloksena, vain tuntien, että Hän auttaa ja pitää huolen kaikesta. Hänen edessään on myös hyvä analysoida elämäänsä ja vaikka elettyä päiväänsä. Kysyessäni Hänen tahtoaan ja miettien, olenko elänyt ja toiminut Hänen mielensä mukaan, saatan hyvinkin havaita Hänen kirkkautensa valaisun alla, mistä tulee kulloinkin tehdä parannusta.



Jeesus on myös avoin lähde kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan. (Sak.13:1) Tämän virran lähettyvillä saat puhdistua hetkittäin ja päivittäin.



?Ja jokainen, joka panee Häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niin kuin Hän on puhdas.? 1.Joh.3:3



Kun tässä armovirrassa olet, alat nähdä sen vaikutuksia elämäsi valintoihin ja päätöksiin. Puhtaus synnyttää luonnollisella tavalla pahuuden karttamista ja likaisuuden inhoamista.



Ja varmaan tiesitkin, että Hän tahtoo asettaa meidät eteensä puhtaina ja pyhinä. (Ef.5:26-27)


- Jumalan, ainoan viisaan, olkoon kunnia Jeesuksen Kristuksen kautta, aina ja iäti. Aamen.

Pasi Kallio

[*JKR = käännöksen viittaus tarkempaan käännökseen: Jumalan Kansan Raamattuun]
Kuva
Ps. 84:4
Löysihän lintunen majan ja pääskynen pesän, johon se poikasensa laskee: sinun alttarisi, Herra Sebaot, minun kuninkaani ja minun Jumalani.
Avatar
Miranda-Irmeli
 
Viestit: 136
Liittynyt: 03.01.2014 09:07

Paluu Opetusta Jumalan Sanan mukaan

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron