Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän,

Tuo rakkaita kohtia raamatusta mitkä ovat siunanneet ja ovat muuten lohdullisia. Voit kommentoida jos tahdot, mitä kyseinen Sananpaikka on tehnyt sinulle.

Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän,

ViestiKirjoittaja Maila » 11.10.2017 15:45

Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.

Tämä tapahtui, kun olin ollut uskossa jo ainakin kymmenen vuotta. Olin niin valtavassa synnintunnossa ja hikoilin ja pyysin armoa. Kaikki, mitä tein, oli väärin. Kaikki, mitä sanoin, oli väärin. Sitä kesti niin kovin, kovin pitkään. Olin niin väsynyt ja ajattelin, ei tästä tule mitään. Eräänä sunnuntai aamuna heittäydyin sängyni päälle ja itkin ja itkin. Sanoin Herralle: Jos uskon elämä on tälläistä. Mä en jaksa, olen niin väsynyt. Minä rakastan sinua, mutta en jaksa tälläista uskon elämää. Mun täytyy jättää sinut. Ei tästä tule mitään. Siinä itkiessäni näin näyn. Näin suuren punaisen muovikassin. Se oli niin täynnä, että se aivan pullisteli ja venyi pullistusten kohdalta. Siinä oli valkoinen kuvio päällä, mutta siitä ei saanut selvää. Minulle sanottiin, että se on täynnä minun syntejäni. Ajattelin, niin syntejäni, ei minulla muuta olekaan kuin syntejä. Kuitenkin olin niin utelias, mitähän syntejä mun päälleni on laitettu.. Kurkistin kassin sisälle ja hämmästyin kovasti. Kassin sisus oli vitivalkoinen. Se aivan häikäisi silmiä. Ei edes minkäänlaista varjoa näkynyt. Oli aivankuin sisällä olisi ollut kirkas valo. Ymmärsin tästä; minun synnit on kaikki anteeksi annetut ja saan olla Jeesuksessa Kristuksessa vanhurskautettu, Ihmeellinen Herra.
Maila
 
Viestit: 286
Liittynyt: 16.01.2015 12:11

Re: Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meid

ViestiKirjoittaja Irene » 12.10.2017 08:33

Tuo on niin ihana kirjoitus Maila sisar.

Kuva

Kiitos Jeesus, sinun nimessäsi kaikki synnit anteeksi annettu.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02


Paluu Rakkaita, ja virvoittavia Sanan kohtia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron