KÄMMENEN HIPIÄÄN
Hipiään kämmenesi,Isä, meidät piirsit,
ennen syntymäämme elämämme jo tiesit.
Loit sydämen yhteyteesi janoavan,
läheisyytesi tiesimme parhainta olevan.
Mitä mahdoitkaan kertoa Pojallesi
luodessasi ihmislapsen kuvaksesi.
Luulen, et´iloksesi ihmisen loit, sen
kera taivaallisten, hänestä riemuiten.
Monta monituista mutkaa on matkalla ollut,
kaduitkohan koskaan, et´ihmisolennon olit luonut?
Et, vaan uhrasit Poikasi oman
pelastaaksesi luomasi onnettoman.
Miten mahtoikaan koskea isänsydämeesi
katsoessasi omaa uhrikaritssasi.
Vain hänen verensä saa meidät puhdistaa,
sydämen mustimmankin uhrinsa voi uudistaa.
Eihän mistään ole meillä syytä ylpeillä,
jotka puhdistettiin Jeesuksen verellä.
Nöyrin mielin voidaan vain Isää kiitellä
pyytäen: autathan pysyen vierellä.
Mutta parhaimman ilon saamme seurassaan
kera Jeesuksen kotimatkalla kanssaan
tietäen et´hänellä koti ihana on luonaan.
Siispä iloiten lähdetään vain matkaan.
Eikä ikinä kiusaajan sanaa uskota,
sen valheita ei kuunnella kannata,
vaan nostetaan katseemme Karitsaan,
syvän onnen ja rauhan antajaan.
Sujuu kotimatka taas keveästi,
anoen apu Jeesukselta tulee nopeasti.
Taival tää lyhyt on, sen uskoa voimme,
askeleet Jeesuksen jo hengessämme kuulemme.
Katriina Tuhkiainen
Ristin Kansa