Raunioilla
Miks annoit sä, Herra, mulle
tien kuumien kyynelten?
Nyt täytyy mun vaikeroiden
sitä kysyä uudelleen.
Miks täytyi mun syntyä siellä,
missä raunioin kaikki on,
missä sydän vaikeroiden
kävi matkan tekohon?
Ei lämmin kotiliesi,
oli tuli sammunut.
Vain taivas yksin tiesi,
kuinka lämpöä oisin kaivannut.
Vuosi vierii toisensa jälkeen,
olen raunioilla vain.
Haavat polttavat syvät
syvällä sielussain.
Nyt tahdo en vaikeroida.
Sinun tiesi parhain on.
Oma tieni kuolemaan johtaa,
sinun tiesi vie elohon.
Oi, kiitos hetkistä tuskan.
Oi, kiitos kärsimyksistäin,
kun keskellä kuoleman usvan
sinut, Herra, ristillä näin.
Anna-Liisa Kuivainen
Ristin Kansa