Jeesus on Herra / Marraskuu

[Irene]

22.11.
Helsingin sanomat kertoi viikkoliitteessään Estonia onnet­tomuudesta pelastuneen virolaisen naisen haastattelun. Nainen oli kohtalokkaana iltana ollut Estoniassa työvuorossa. Henkilökun­nan kahvilla hänen ystävättärensä oli kertonut nähneensä unen, jossa he olivat joutuneet veden varaan, toinen nainen oli päässyt jollekin litteälle laatalle turvaan, mutta kertoja oli vaipunut mustaan mereen. Seuraavana yönä se tapahtui juuri niin kuin unessa. Kertoja hukkui, mutta haastattelussa esiintynyt nainen pelastui.
Itse näen paljon unia, mutta suurin osa niistä on päivän tapahtumista koostuvaa sekamelskaa. Niissä ei ole mitään juma­lallista. Onkin täysin tarpeetonta pohdiskella uniaan ja niiden mer­kitystä, sielunelämämme on sen verran sekaista, että siitä tulee vain päänsärkyä.
Joskus ihminen voi nähdä hengellisesti merkittävän unen. Jumala voi puhua myöskin unissa ihmisen kanssa, sen näemme Raamatusta. ”Niin hän näki unta, ja katso, maan päälle oli asetettu tikapuut, joiden pää ulottui taivaaseen, ja katso, Jumalan enkelit kulkivat niitä myöten ylös ja alas” 1.Moos. 28:12. Uni yhdisti uskovan Jumalan kanssa ja antoi tälle uskon vahvistusta.
Meillä ihmisillä on helpompi ymmärtää asioita kuvien kautta. Uskovinakin tajuamme asiat usein kielikuvien kautta. Jeesus puhui aikalaisilleen pääasiassa vertauksilla, kielikuvilla ja selkokielellä, siksi he tajusivat hyvin sanoman. Unissa kaikki ta­pahtuu kuvien kautta, unissa ei ole inhimillisiä rajoituksia ajan, pai­kan ja voiman suhteen. Unessa kaikki on mahdollista. Siksi us­kovan onkin koeteltava unet ja kannettava mieltä askarruttavat asiat Herran eteen. Turha karisee tyynyn täytteeksi ja se, mikä on Herrasta, säilyy.
Unien vastineeksi on meille annettu kirjoitettu Jumalan sana, Raamattu. Uskova ammentaa kristillisen elämänsä voiman sanasta. Sanan edessä hän tutkii elämäänsä ja rukoilee Herraa. Sana on kuin suuri, ihmeellinen uni, Jumalan uni.
Puhu, Herra, minulle niin kuin tahdot.

[Irene]

23.11.
Olen tullut kadulta uskoon ilman omaa suunnitelmaa tai aietta siihen suuntaan. En etsinyt Jumalaa, mutta hän etsi minua. Jumalan väkevä käsi tarttui elämääni pimeänä loppusyksyn ja alkavan talven lauantai-iltana 1973. En ollut etsivä ihminen, mie­lestäni minussa ei ollut ainesta uskovaiseksi. En käynyt kirkossa, enkä ollut kiinnostunut hengellisistä asioista. Mutta minä pelastuin ja sain uuden elämän Jeesuksen ansiosta.
Alussa jouduin opettelemaan kristillistä kulttuuria ja pe­rus­sanastoa, tapoja ja perinteitä. Se oli vaikeaa. Olin elänyt maa­ilmanlapsen vapaata elämää ja kaikki rajoittuneisuus oli uutta. Mutta pian totuin sääntöihin ja määräyksiin. Laki ja sen noudattaminen tuli tutuksi. Huomasin, että meihin ihmisiin on helpompi vaikuttaa moraalin ja sääntöjen kuin armon kautta. On helpompi tehdä, suorittaa ja olla uskomatta, kuin uskoa ja tehdä Jumalan tahto.
Myöhemmin löysin Raamatusta ajatuksen, joka oli hieno ja vaikea. ”Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’” Gal.5:14. Oi­keastaan ulkoinen laki on vielä helppoa täytettäväksi, jos saa olla itse oma tuomarinsa. Oikeaoppisuus käy monelta kuin Maamme-laulu. Mutta rakkaus, lähimmäisen rakastaminen, se se on vaikeaa.
Lainomainen usko on aina oikotie-uskoa, jossa muoto tulee sisältöä tärkeämmäksi. Lainomainen usko on eristäytyvää us­koa, se asettaa omatekoisia rajoja ihmisten välille ja pyrkii nii­den varjolla irtautumaan rakkauden velvoitteesta. Lainomainen us­ko on myös petollista siinä, että se arvioi itsensä muita pa­rem­maksi onnistuneisuutensa ja kuuliaisuutensa pohjalta. Siitä puut­tuu ko­konaan ’minä vaivainen syntinen’ asenne. Se on muuttunut ’sinä vaivainen syntinen’ asenteeksi.
Pääsin vähitellen kärrylle, mistä uskovaisuudessa oli kyse. Sain tuntea lepoa Herrassa, kun uusi elämä sykki sisimmässäni. Opin elämään sanan varassa. Olin armahdettu ja minut oli julistettu syyttömäksi Kristuksen täytetyn työn perusteella. Samalla Jeesus tuli läheiseksi ja opin luottamaan häneen kaikessa. Puhuin hänelle pienet ja suuret asiat, rukoilin, että hän vaikuttaisi niihin. Ihmeellistä oli huomata, että Jeesus rakasti minua.
Jeesus kiitos, että rakastit minua ja pelastit minut. Auta minua kunnioittamaan lakiasi ja rakastamaan lähimmäistäni.

[Irene]

24.11.
Vaatetamme itsemme päivä päivältä lämpimämmin, kun tulee talvi ja pakkaset paukkuvat nurkissa. Nykyään vaatetus on niin itsestään selvä, ettei tule ajatelleeksikaan, että täällä Suo­messa on ollut joskus pula pukimista ja kuljettu huonoissa vaat­teissa. Nykyään voimme mennä mihin kauppaan tahansa ja löytää edullisia käyttövaatteita, niitä riittää aina kirpputoreille asti. Mutta osaammeko olla kiitollisia siitä, että meillä on yltäkylläisesti mm. vaatteita? Ne ovat Jumalan lahjaa meille. Häneltä ne ovat tulleet ja hän voi ne ottaa meiltä pois.
Kun nykyajan ihminen lähtee ajasta, jää häneltä yleensä runsaasti vaatteita, jotka perilliset jakavat, hylkäävät tai lah­joit­ta­vat pois. Minullakin on käytössäni isäni jälkeensä jättämiä vaat­teita. Aikaa on mennyt paljon siihenkin kasaan ja rahaa runsaasti vuo­sien varrella, paljon on kulunut tunteja ja voimia tuon kasan hankkimiseen. Nyt sillä ei ole enää suurta merkitystä.
Raamatun sanoma tähtää ihmisen taivaalliseen asemaan ja tulevaisuuteen siellä. ”Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin” 1.Tim.6:7-8.
On oikein keskittyä siihen, mikä on tärkeää, Jumala, silloin ajal­liset jäävät toisarvoisiksi. Raamattu ei anna ohjeita vaa­tetukseen, kehottaa vain kiitollisesti tyytymään elämän edellytyksiin ja vaat­teisiinsa.
Tässä kristityn täytyy mennä itseensä ja tutkia, olisiko hänen elämässään pudottamisen varaa ja tarvetta siihen. Jos ko­reilemisenhalu, tuhlailevaisuus ja ylellinen elämä ovat saaneet val­taa, on niistä tehtävä parannus ja tunnustettava ne synteinä Her­ralle. Vai pitäisikö käyttää juuri nyt itsehillintää vaateostoksissa?
Tarvitsemme elatuksen ja vaatteet ja Jumala antaa ne meil­le, kun etsimme ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurs­kaut­taan. Yleensäkin on asetettava näkymättömät näkyvien edelle ja syö­tävä Jumalan antamia ikuisia aarteita. Vaatteet jäävät tänne, omat vaatteet. Sana säilyy sinne, Jumalan sana, Jumalan antamat lahjavaatteet, taivaallinen puku. Kerran uskova sei­soo kirkkauden Herran edessä vaatetettuna Jumalan sanalla, joka on kirkkaus.
Opeta minua tyytymään elatukseen ja vaatteisiin, Herra. Anna minulle iloa näkymättömästä vanhurskautesi puvusta. Auta minua ajattelemaan, etten ota täältä mitään mukaan ja niin elämään uskossa.

[Irene]

25.11.
Odottelin liikennevaloissa vihreän vaihtumista, vieressä kaasutteli nuorimies vanhalla kärryllään. Heti kun valo vaihtui hän ampaisi kuin Tommi Mäkinen ja jätti minut kiihdytyksessä tui­jottamaan takavaloja. Seuraavissa valoissa hän oli taas pysäh­tyneenä ja minä saavutin hänet ja sama uusiksi. Elämme pika-aikaa, jossa ovat pikaruoka, pikasuutari, pikavoitto pikasakko, pikakurssit, tie­don tulva ja luotijunat. Kaiken olisi ta­pahduttava mahdollisimman nopeasti - matkustamisen, ostamisen, myymisen, kirkonmenojen. Meistä on tullut kärsimättömiä pika-kulttuuri-ihmisiä, joille ei mi­kään riitä.
Uskovan elämän monet asiat tekevät hänet levottomaksi, kärsimättömäksi ja murheelliseksi. ”Miksi murehdit, minun sie­luni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta” Ps.42:6. On opeteltava odottamaan ja tekemään kärsivällisesti työtä Herran pal­veluksessa ilman saavutuksiakin. Nopeasti saavutetut asiat tuo­vat tulleessaan tyytymättömyyden. Se, mihin ei liity vaiva, ei ole arvokasta. Siitä luopuu helposti, se on kovin kevyttä. Tästä syystä Jumala ei kuljettanut Israeliakaan suorinta tietä luvattuun maahan, vaan erämaan kautta vuosikymmeniä. Niissä vaiheissa hän opetti heitä luottamaan Herraansa.
Odottamisesta on monenlaista hyötyä uskovan tule­vai­suutta ajatellen. Ensiksikin Odotus valmistaa uskovaa tulevaan työ­­hön, tehtävään ja tuleviin koitoksiin. Myöhemmin voit havaita, et­tä odottaminen oli aivan välttämätöntä, että et ollutkaan niin val­mis kuin kuvittelit.
Toiseksi odottaminen syventää luottamustasi Jumalaan. Odottaminen opettaa luottamaan Jumalan ajatukseen ja suunni­telmaan, joka on varmasti aina paras ja tähtää sinun parhaaksesi. Odottaessasi opit Jumalan tuntemista ja sitä, mikä on Jumalalle tärkeää, miten hän vaikuttaa ja minkälaisia ystäviä hänellä on seu­rakunnassaan.
Kolmanneksi odottaminen voi olla merkki hengellisestä tais­telusta, jota käydään henkivalloissa. Jumalan suunnitelma to­teutuu ja nyt on menossa sen näkymätön vaihe, jolloin Herran omat vain rukoilevat.
Neljänneksi odottaminen opettaa sinua arvostamaan sitä, mitä Jumala on jo sinulle antanut. Samalla se opettaa katsomaan odottamaasi asiaa tuossa valossa. Onko se Jumalan tahto ja tarpeellinen?
Viidenneksi odotuksessasi Jumala valmistaa sinua kiitolli­seksi siihen, mitä hän tulee sinulle aikanaan antamaan. Odota Ju­malaa hiljaisuudessa. Jumala ei tarvitse ilmestyäkseen suurta ään­tä, ihmispaljoutta, tämän maailman viisautta tai enemmistön mielipidettä. Hän odottaa, että avaat hiljaisuudessa hänelle sydämesi, antaudut hänelle, tunnustat Kristuksen Herraksi.
Odota, sieluni Jumalaa, vielä minä saan kiittää häntä hä­nen kasvojensa avusta. Jeesus, anna minulle kärsivällinen mieli, sinua odottava sydän, joka kaipaa eläviä sanojasi uskon raken­nukseksi, tuntuvaa rakkauttasi ja taivaaseen asti kestävää toivoasi.

[Irene]

26.11.
Riivaajahenget riepottavat synnin orjuudessa eläviä ihmi­siä. He luulevat olevansa vapaita, mutta todellisuudessa he ovat tiukasti saatanan talutusnuorassa ja tekevät palveluksiaan paholaiselle. Aamun lehdessä voimme taas lukea, mitä yöllä on tapahtunut, missä paholaisen palvelijat ovat temmeltäneet. Rikollisuus ja huumeet ovat paholaisen aseita, joilla se pyydystää varsinkin nuo­ria ihmisiä.
”Niin hän sanoi heille: ’Teidän epäuskonne tähden; sil­lä totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa sinapin­siemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle vuorelle: Siir­ry täältä tuonne, ja se siirtyisi, eikä mikään olisi teille mah­dotonta’” Matt.17:20. Opetuslapset epäonnistuivat aikoinaan rii­vaajan ulosajamisessa ja Jeesus sanoi syyksi epäuskon. Pienikin Jeesuksen synnyttämä usko siirtää vuoret pois paikaltaan eli Jeesuksen edestä, että ihmisellä olisi vapaa pääsy hänen luokseen.
Epäusko voi olla kristityn elämän vuori, joka peittää Juma­lan näkyvyyden ja riivaajahenget voivat olla vuoria, jotka es­tävät ihmistä uskomasta ja antautumasta Herran palvelukseen. Vuo­ri on tullut meidän ja Herran väliin, se on poistettava. Liian mo­net tyytyvät kasvaviin vuoriin elämässään ja syntitottumuk­sissaan. Liian monet ovat voimattomia läheistensä vuorien suh­teen.
Vuorien on väistyttävä ja kukkuloiden on horjuttava, pirun on paettava, kun Jeesus tulee. Jeesuksen usko onkin niin väkevä, että tavallisen kristitynkin elämässä se saa aikaan tuon vuorten väis­tymisen. Kaikkien ihmisen elämässä olevien asioiden, jotka erot­tavat hänet Jumalasta, tulee väistyä. Uskolle ei mikään ole mah­dotonta, se ajaa pois riivaajatkin.
Mutta ei riitä vain se, että vuoret väistyvät, pitää saada ti­lalle armo ja totuus, Kristus, Jumalan evankeliumi. Vuoria siirre­tään siksi, että Jeesus voisi tulla sydämeen asumaan.
Siirtyköön kaikki perkeleen vuoret kaikkien rakkaittemme, ystäviemme ja tuttaviemme elämästä Jeesuksen nimessä, että Her­ra itse pääsisi heissä asumaan.

[Irene]

27.11.
Maailma kohahti jälleen, tapahtui murha. Mies ampui valtion päämiehen Israelissa ja sanoi Jumalan käskeneen häntä tekemään niin. Jeesus ei kuitenkaan käske tap­pamaan ketään. Ilmeisesti juutalainen mies tunsi jo oman uskon­tonsakin huonosti, koska siellä kielletään kuoleman uhalla tap­pamasta ketään?
Eräs tuntemani uskova mies jätti perheensä, vaimon ja kuu­­si lasta. Hän sanoi syyksi sen, että Jumala tahtoi niin. Mutta jo­kainen vähänkin Raamattua lukenut tietää, että se on väärin ja syn­ti ja itsekkyys.
Jumala ei voi olla itseään vastaan, siksi kaikki se, mitä on kirjoitettu Jumalan sanaan pitää paikkansa ja kaikki se, mikä on ihmiselämässä ristiriidassa Raamatun kanssa on väärässä. Jos ih­misen omat kuvitelmat tai toisten ihmisten toiveet tai perkeleen kuiskaukset alkavat ohjata hänen tekemisiään Raamatun sanan vas­taisesti, hän hukkuu varmasti.
Meille ihmisille sopii luonnostamme aina paremmin se, mi­kä on inhimillistä, maailmaa tai perkelettä. ”Tehän hyvin su­vaitsette mielettömiä, kun itse olette niin mieleviä. Tehän su­vaitsette, että joku teidät orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin” 2.Kor.11:19-20. Meitä pyrkivät orjuuttamaan oman tahdon lisäksi luulousko, valhe ja us­konnollisuus. Myöskin tunteemme vievät meidät usein ojaan.
Kristityn on opittava koettelemaan kaikki Jumalan sanalla ja jos väittämä tai oletus ei kestä sanan valoa, on se hylättävä. Näin tekemällä ihminen säilyisi monilta turhilta sakkokierroksilta, tyhmyyksiltä ja synneiltä. Yleensä tämä kaikki lähtee ylpeydestä, jolloin ihminen on helposti saalistettavissa, syötävissä puhtaaksi ja häpäistävissä.
Kristus tuo rauhan ja sovun Jumalan ja ihmisten välille. Jumala kehottaa ja vie meitä rauhan tietä ja anteeksiantamuksen tietä. Kristitty ei taistele ihmisiä vastaan, ei lyö ketään. Kristitty rakastaa ja armahtaa, hän on Jeesuksen todistaja maailmassa.
Herra, armahda minua ylpeydestäni, etten tekisi tyh­myyksiä, jotka pilaavat sinun maineesi ja kunniasi.

[Irene]

28.11.
Stanley Jones kertoo lähetystyöstään Intiassa monia mieleenpainuvia tapauksia. Kerran hän oli mukana suuressa junaonnettomuudessa. Loukkaantuneiden ihmisten ja vaunuromun keskellä istui nuori nainen, jolla oli kadonnut suhteellisuudentaju on­nettomuuden myötä tai ennen. Hän istui kykenemättä tekemään mitään hyödyllistä ja piti kädessään rikkinäistä kenkäänsä toistaen uudestaan lausetta: - Maksoin kengistäni 60 puntaa.
Jumala tuntee meidät ihmiset, koska olemme hänen te­koaan. Hän voi meitä parhaiten auttaa ja hänen apunsa on kestävä ja hyvä. ”Sillä minä virvoitan väsyneen sielun, ja jokaisen nääntyvän sielun minä ravitsen” Jer.31:25. Erotuksetta Herran virvoitus ja ravinto kohtaa ihmistä, joka kääntyy hänen puoleensa.
Jumala antaa väsyneelle virkistystä puhumalla sanansa kautta. Hän virvoittaa meitä rukouksen hengellä. Hän on itse omiensa keskellä kokoontuessamme ja virvoittaa meitä läsnä­olollaan. Väsynyt kohtaa Herran myöskin ehtoollisessa. Maailma, omat teot ja pettymykset ovat uuvuttaneet ihmisen ja hän tarvitsee ravintoa nääntyneeseen sieluunsa.
Jeesus on uskovan voiman salaisuus, hän antaa uskovalle voimia matkaan ja virvoitusta kohtaamisestaan. Maailma ei voi ymmärtää, miten rikas uskovan elämä onkaan, miten rikasta on elää Herran seurassa. Jeesus antaa salattua taivaan mannaa hil­jaisissa hetkissä omilleen.
Nääntymys ja väsymys edeltävät hyvää Herran koh­taa­mista. Sellaiselle ihmiselle Herran lahjat ovat arvokkaat, suo­ras­taan välttämättömät. Hän ei jaksa elää ilman niitä. Lop­puun­palaminen ei johdu Jumalasta vaan väärästä elämäntavasta ja siitä, ettei ihminen halua tai ehdi kuunnella, mitä Jumala antaa hänelle. Samoin käy myös, jos ihminen pitää halpana Herran arvokkaat lahjat.
Kiitos, Jeesus, että virvoitat minuakin väsyneenä, että ra­vitset minua, kun sieluni on nääntynyt.

[Irene]

29.11.
Heräsin aikoinaan keskellä yötä siihen, että kuulin miehen äänen puhuvan minulle. Hän kutsui minua nimeltä aivan vuoteeni vierestä pimeässä huoneessa. Se oli Jumalan ääni. Se oli pelottava kokemus kääntymät­tömälle sielulleni. Järkytyin ja tulin hengel­liseen herätykseen. Mut­ta vähempi ei olisi riittänyt, koska Jumala halusi pelastaa mi­nut ja kutsua palvelukseensa.
Jumala puhuu henkilökohtaisella tavalla ja omalla ajal­laan. ”eikä Jumalan lamppu ollut vielä sammunut ja Samuel makasi Herran temppelissä, jossa Jumalan arkki oli, että Her­ra kutsui Samuelia. Hän vastasi: ’Tässä olen’” 1.Sam.3:3-4. Se, että Jumalan lamppu ei ollut vielä sammunut, on vertauskuvallisesti elämän merkki. Lamppu kuvaa Jumalan sanaa ja siinä oleva öljy Pyhää Henkeä, palavuus on Jumalan rakkauden ja elä­män vertauskuva. Jumalan arkki edustaa lakia ja Jumalan tahtoa. Se on peitetty kannella, joka on armoistuin. Niin kuin ei luonnolli­nen ihminen voi kestää Jumalan lakia, niin uskovakin seuraa lakia armosta käsin. Temppeli on esikuvallisesti ihminen ja sen kaikkein pyhin on ihmissydän. Samuel edustaa tässä herätettyä omatuntoa.
Hyvätkään puitteet eivät takaa vielä hengellistä elämää, tarvitaan Kristus ja hänen äänensä, joka laittaa kaikki liikkeelle ja kohdalleen. Ihminen voi Jumalan äänen kuultuaan paatua tai kiel­tää sen. Hän voi hylätä Jumalan ja jatkaa vanhaa menoaan. Mutta parhaimmillaan hän ilmoittautuu Jumalalle kuin Samuel. Se mer­kitsee, että koko hänen elämänsä on vain Jumalaa varten. Kaikki, mitä hänellä on, on Jumalan omaa; kaikki hänen menneisyytensä ja tulevaisuutensa on annettu Herralle.
Jumala etsii vieläkin uusia palvelijoita itselleen, hän tekee sen jokaisessa sukupolvessa. Hän etsii nuoria vanhojen ja väsyneiden tilalle, hän etsii paikantäyttäjiä niiden paikalle, jotka hän korjaa taivaaseen. Jeesuksella on paikka jokaiselle, on vielä paljon maata valloittamatta ja monia ihmisiä pelastumatta.
Sinua, Jeesus, tahdon seurata. Anna lamppuni palaa, arkin olla paikallaan ja minun kuulla ääntäsi.

[Irene]

30.11.
Eräässä hämäläisessä kirkonkylässä järjestettiin henki­parantajan istunto, joka mainostettiin hyvin lehdessä. Se oli hyvin suosittu tilaisuus, väkeä oli ollut sali täysi. Ai, mistäkö sen tiedän, jos en ollut mukana? Vaimoni työkavereita oli siellä runsaasti ja he itse kehuivat myöhemmin asiaa. Kummallista? Ajattelin, mikä saakaan kirkkoon kuuluvia ihmisiä kulkemaan noitien ja ennus­tajien perässä? Ilmeisesti uteliaisuus ja tyhmyys?
Jeesus on tavalliselle ihmiselle kaukainen, etäinen, tunte­maton, kuollut, merkityksetön ja halveksittava, kirosana. Mutta kun Jumala ilmoittaa salaisuutensa ihmiselle, niin Kristus tulee äärettömän suureksi, merkitykselliseksi, elämäksi, tieksi, totuu­deksi, armoksi ja pelastukseksi.
Silloin kristitty löytää Jumalan rakkauden kautta yhteyden Herraan. Hän puhuu kuin morsian sulhaselleen: ”Tuskin olin kulkenut heidän ohitsensa, kun löysin hänet, jota minun sie­luni rakastaa; minä tartuin häneen enkä hellittänyt hänestä, ennenkuin olin saattanut hänet äitini taloon, kantajani kammioon” Kork.v.3:4.
Uskovan tulee etsiä Jeesusta kuin aarretta. Hänessä ovat kaikki rikkauden ja tiedon aarteet kätkettyinä. Kun uskova sitten löytää Jeesuksen, hänen tulee tarttua häneen ja pitää lujasti kiinni. Liian monet kristityt eivät etsi häntä, eivät tartu häneen, eivätkä pidä hänestä kiinni. Ei ihme, että uskonelämä on kuivaa ja tyhjää. He hamuavat ajallisia aarteita ikuisten asemesta.
Uskovan hiljaiset hetket Vapahtajan seurassa ovat suurta rikkautta ja salattua uskonelämää. Niissä rukous viriää, sana avau­tuu ja yhteys taivaaseen on ihana ja todellinen. Uskova kuulee Herran puhuvan ja puhuu itsekin hänelle. Älä hellitä Jeesuksesta, uskova, vaan mene hänen kanssaan seurakuntaan.
Jeesus, vapauta aikamme ihmiset perkeleen otteesta, valheen val­lasta, ennustajien, noitien, henkiparantajien ja meedioiden otteesta, ja ohjaa heitä sinun tuntemiseesi ja ristisi kautta pelastukseen.

[Irene]

Jeesus on Herra