Jeesus on Herra / joulukuu

- sydämeni ajatuksia päivittäiseen uskonelämään
Turkka Aaltonen

Jeesus on Herra / joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 01.12.2013 08:30

      Kuva

    Jeesus on Herra

    - sydämeni ajatuksia päivittäiseen uskonelämään
    Turkka Aaltonen


    1.12.
    Olen ollut monta kertaa mukana evankelista-tapaamisissa, joihin on kokoontunut maan merkittäviä julistajia tästä sarjasta. On ollut antoisaa jakaa kokemuksia, rukoilla toinen toistensa puo­lesta ja kuulla, millaisia tehtävä-näkyjä itse kukin on saanut Herralta. Olen huomannut, että Jumala on valinnut evankelistat ja va­rustanut heidät lahjoillaan ja siunauksellaan. Olen huomannut, että nämäkin ihmiset ovat kovin tavallisia, joskus hyvinkin raa­dollisia. Olen huomannut, ettei evankelistoja ole aina arvostettu, vaan myöskin arvosteltu. Evankelistat ovat rohkeita uskovia.
    Raamatun järjestyksen mukaan evankelistat ovat ennen paimenia ja niinhän se onkin. Mitä laumaa voi paimentaa, jos ei sitä ole vielä koottukaan? ”Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työ­hön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen” Ef.4:11-12. Erilaiset tehtävät, virat ja armolahjat ovat Kristuksen asettamia siksi, että seurakunta rakentuisi.
    Jumalan seurakunnassa evankelistat ovat tärkeitä ihmisiä, heille on annettu kutsujan tehtävä. He kutsuvat kansaa Jeesuksen luokse. Evankelistan ei tarvitse keskittyä koko Raamatun sano­maan eikä opettamaan kaikkia Jumalan sanan yksityiskohtia. Hänen ei myöskään tarvitse miettiä, miten ihmiset sitten jäsentyvät seurakuntaan ja löytävät paikkansa yhteisessä työssä. Evankelistan ei tarvitse tä­hyillä kauas ja suunnitella lähetystyötä maan ääriin. Riittää, kun evankelista kohtaa ihmisen yksin tai joukossa ja pyrkii johdattamaan hänet Jeesuksen luokse.
    Evankelistaksi synnytään ylhäältä, se ei ole meidän omi­nai­suutemme, vaan Jumalan lahja. Siksi kuka tahansa kristitty voi olla evankelista. Rukoillen sitä pitää Herralta kysellä ja rukoillen lahjaansa käyttää. Sillä evankelistaa vaanivat lihalliset perusvaivat, ylpeys, ahneus ja siveettömyys. Mutta Herra on voimallinen pelastamaan hänet näis­­tä kaikista.
    Siunaa Suomen Siionia evankelistoilla, Herra, että ihmiset kuulisivat evankeliumin ja pelastuisivat.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jeesus on Herra / joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 02.12.2013 08:34

      Kuva

    2.12.
    Juttelin miehen kanssa, joka oli ihan jumissa. Hänen pääl­lään tuntui olevan kokonainen murheiden vuori. Mutta jutel­tuamme, tulin siihen tulokseen, ettei hän ollutkaan valmis luo­pumaan taakoistaan. Hän asetti parantumiselleen ehtoja. Todella vaivainen ei voi, eikä halua, enää asettaa ehtoja Herran työlle. Tässä suhteessa kaikkein rajoittuneimpia ovat farisealaiset, perin­teeseen sidotut pikkusielut. He haluavat hyvää ja tehdä kaiken oikein, muta he eivät voi kohdata Kristusta johtuen heidän rajoit­tuneista käsityksistään. He ovat poloisia, jotka katselevat ikkunan takaa kuin tuhlaajapojan isoveli, kun suku juhlii yhden onnet­toman pelastumista.
    Jeesus rukoilee puolestamme. Hän on suuri ylipappimme ja esirukoilijamme, joka pitää meistä huolta. ”Mutta en minä ru­koile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt” Joh.17:20-21.
    Jeesus rukoilee uskovien yhteyden puolesta, joka on hänelle aivan sydämen asia. Eri kristittyjen erimielisyydet ja eri­seuraisuudet rajoittavat Jumalan työtä ja rikkovat Jumalan seura­kuntaa. Kuinka moni onkaan hylännyt toinen toisensa sen perusteella, että hän näkee jonkin Raamatun paikan eritavoin. Toisia kristittyjä on hylätty harhaoppisina ja rakkaudettomasti potkittu pihalle. Suu­ret kirkot ovat kunnostautuneet tässä kaikkein kovimmin.
    Jumala on säätänyt niin, että uskovien yhteys on edellytys hengelliselle työlle. Sitä ei ole synnittömyys, koulutus tai puhdas­oppisuus. Herätyksen ja siunauksen esteet ovat pääasiassa us­ko­vien kovissa sydämissä. Virheitä tehdään ja ylilyöntejä tapahtuu, liha puhuu ja pyrkii pyhittymään, mutta siitä huolimatta Herra elää ja vaikuttaa seurakunnassaan. Emme pääse täydellisyyteen, mutta Herra on täydellinen.
    Jeesus, kiitos että rukoilet minunkin edestäni. Pyydän, että voisin sinun rakkautesi ja uskosi kautta olla toisten uskovien kanssa yhtä sinussa.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jeesus on Herra / joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 03.12.2013 08:32

      Kuva

    3.12.
    Eräs vanha nainen kertoi, kuinka hän oli aikoinaan kulkenut Pelastusarmeijan joulupadan ohi ajatellen, ettei ole varaa antaa sii­hen rahaa. Hän valvoi seuraavan yön ja aamulla hän sanoi tyttärelleen: - Äiti ei kuunnellut eilen Herraa, kun hän kehotti minua panemaan rahaa Pelastusarmeijan keräykseen. Ota nyt tämä raha ja pane se pataan ohi kulkiessasi.
    Myöhemmin samana päivänä äiti meni kauppaan ja yllätyksekseen eräs ystävä antoi hänelle kirjekuoren. Kotona hän avasi sen ja siellä oli nelinkertaisesti se summa, minkä hän oli antanut pataan.
    Uskovan on opittava näkemään, että Herra hallitsee kai­ken, myös hänen taloutensa. Oma vaiva tai sijoituskyky ei siihen mitään lisää. Olemme riippuvaisia Herrasta ja hänen edellytyksistään. Mutta hänellä on suuret lupaukset meitä varten: ”Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen elämän” Matt.19:29. Luopumisen tie on uskovan tie, mutta sitä seuraa aikanaan myöskin saaminen.
    Jumala antaa meille kaiken, meiltä ei puutu mitään. Jos jotakin puuttuu, sillä on tarkoituksensa ja se kasvattaa meitä luottamaan häneen. Se ei ole meille hyväksikään. Opettelemme rukoilemaan kaiken yli Jumalan tahdon tapahtumista, sillä se on paras ja tärkein.
    Miksi uskovat ovat usein niin kiinni maallisessa ja käyvät jopa oikeutta saamisistaan? Miksi pelkäämme menettää omaam­me, vaikka Kristus on luvannut huolehtia meistä? Herran on avattava uskossa silmämme näkemään, mitä hän on jo meille lahjoittanut, mitä hän vielä lahjoittaa ja miten hän koko ajan huolehtii meistä. Silloin sydämemme jäät sulavat ja aurinko paistaa sisimpäämme. Iloitsemme ja annamme iloiten, sillä annamme Herralle.
    Ohjaa, Jeesus taloutemme, ohjaa markkamme ja varjele ja vapauta itsekkyydestä.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jeesus on Herra / joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 04.12.2013 09:04

      Kuva

    4.12.
    Puhuin naisen kanssa, joka itki koko ajan. Kuuntelin ja kom­mentoin, kyselin ja kerroin. Viimein rukoilin ja puhuimme vielä. Monet, jotka tulevat esirukoiltavaksi ja sielunhoitoon, ovat heikkoja ja haavoittuneita, sairaita, pettyneitä, epätoivoisia ja odot­tavia. Jumala on hyvä, hän auttaa ihmisiä ja kuulee meidän soperruksiamme. Heikot tukevat heikkoja Herran tiellä, niin minäkin.
    Vihollinen on kuin susi, joka etsii laumasta heikompia yk­silöitä saaliikseen. ”Muista, mitä Amalek teki sinulle matkalla, kun olit lähtenyt Egyptistä, kuinka hän, Jumalaa pelkäämättä, tuli sinua vastaan tiellä, kun sinä olit väsynyt ja uuvuksissa, ja eristi sinun yhteydestäsi kaikki heikommat, jotka kulkivat jälkipäässä” 5.Moos.25:17-18. Heikot ovat lapsia, vanhuksia, sai­raita, pelokkaita, kiusattuja, ahdistuneita, epäuskoisia ja syntien hidastamia. Ne ovat hukan herkkupaloja.
    Uskonelämä on vaellusta maailmasta kohti taivasta, Egyp­tin orjuudesta kohti luvattua maata. Kaikki eivät pääse koskaan perille. Joku uupuu syntiensä alla, toinen päättää itse päivänsä, joku joutuu perkeleen saaliiksi, joku rakastuu maailmaan. Meillä on väkevät viholliset, mutta Herra on vielä voimakkaampi.
    Emme selviä ilman omia ja toisten kyyneleitä. On parempi asennoitua siihen, että kuljemme läpi kyynellaakson täällä maail­massa. Näemme vähän voittoja, mutta paljon tappioita. kuljemme kuin rintamatarkkailijat katsellen kaatuneita sotilaita. Vihollinen on riehunut onnistuneesti.
    Väsynyt ja uupunut Herran oma on altis joutua kiusausten vangiksi ja paatua synnin pettämänä. Kaikki tapahtuu niin huo­maamatta ja hiljaa, että uskova huomaakin olevansa yhtäkkiä ver­kossa, josta ei pääse eroon. Silloin hän rukoilee, huutaa avukseen Kristusta. Ja Kristus katkoo valheen verkot ja kuoleman kah­leet ja vapauttaa vangin. Herra on hyvä ja auttaa meitä.
    Jeesus, muista minua heikkoudessani, auta väsymyksen ja uupumuksen hetkinä, kun vihollinen rynnistää päälle.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jeesus on Herra / joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 05.12.2013 08:51

      Kuva

    5.12.
    Mies matkusti laivalla ulkomaille. Hänen rahansa olivat huvenneet matkalippuun eikä hänellä ollut ruokarahaa. Hän päätti olla syömättä. Muutama päivä meni vettä juodessa, mutta kannella kulkiessaan herkulliset ruoan tuoksut salongista olivat hänelle lii­kaa. Kolmantena päivänä hän ei enää kestänyt, vaan syöksyi ruo­kasaliin ja söi ja söi. Sitten hän istui tyytyväisenä ja pyysi tar­joilijan luokseen sanoen: - Kiitos ruoasta, se oli erinomaisen hyvää, on vain yksi pieni ongelma, kun minulla ei ole rahaa. – Ei se mitään, sanoi tarjoilija, - ruoka kuuluu matkan hintaan.
    Jumalan lapsi tunnetaan siitä, että hänen rikas Isänsä on jo maksanut kaiken. Elämme armosta ja Jumalan lahjoista joka päi­vä. Jos hän ei anna meille kaikkea, ei meillä ole mitään. Mutta Jumalan omanakin voi joskus tulla se tilanne, että armo katoaa ja ihminen tuntee olevansa yksin ja Jumalan hylkäämä, heitteille jä­tetty ja onneton. Nälkäisenä hän kulkee tietään ja yrittää selvitä omin voimin. Samalla hän kadehtii muiden parempaa osaa ja vetäytyy syrjään.
    Laupias samarialainen on kuva Jeesuksesta, joka maksoi meistä jo etukäteen hoitomaksun. ”Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan’” Luuk.10:35. Lisäksi Jeesus on luvannut mak­saa, mitä meistä on vielä kuluja. Olemme siis todella maailman rikkaimpia ihmisiä! Olemme Jumalan hoidossa.
    Ajatelkaamme siis tänään Jeesusta, joka on tehnyt suuren parantavan työnsä meidän pelastukseksemme. Hän on vapauttanut meidät rosvojen kynsistä, vuodattanut verensä puhdistuksen meille ja antanut Pyhän Henkensä voitelun lujittaakseen kutsumuk­semme. Hän on johdattanut meitä seurakuntaan, jossa meistä pidetään hyvää huolta Jumalan tahdon mukaan.
    Kiitos, Jeesus, että olet nostanut, kantanut ja pelastanut mi­nut syntiskurjan, haavoitetun ja kuolemaantuomitun sekä mak­sanut kaiken elämässäni jo etukäteen.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jeesus on Herra / joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 06.12.2013 09:54

      Kuva

    6.12.
    On itsenäisyyspäivä ja kansakunnan kerma valuu presidentinlinnaan vastaanotolle, syömään ja tanssimaan. Tämä suorana televisioitava tilaisuus on ennen kaikkea näytön paikka, sillä kaikki sisään tulevat tietävät joutuvansa katseiden ja arvioinnin kohteeksi. Turhamaiset ihmiset luulevat näissä juhlissa itsestään vaikka mitä ollessaan koristeissaan ja osa täydessä sotamaalauksessaan. He ovat valmistautuneet myöskin antamaan lausuntoja, vii­sauksia ja kommentteja, joita he toivovat sitten näkevänsä tie­dotusvälineissä.
    Jumalan ihminen on sidottu Kristukseen ja vain häneen, kaikki muu on toisarvoista. ”ja minun havaittaisiin olevan hä­nessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen van­hurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella” Fil.3:9. Uskon kautta saatava vanhurskaus on kallis aarre, josta ei luovuta mistään hinnasta. Muu saa mennä.
    Mutta ajatelkaamme, mitä merkitseekään tuo sana ’havaittaisiin’? Siinä Paavali sanoi, että hänet nähdään ja hänestä tehdään arvioita. Jumala arvioi, perkele arvioi, maailma arvioi, ystävät arvioivat, seurakunta arvioi. Kaikilla heillä oli näkemyk­sensä siitä, mikä mies Paavali oli. Hän halusi, että kaikki havaitsivat hänen olevan uskossa. Hän ei odottanut, että ihmiset kiinnit­täisivät huomiota hänen ulkomuotoonsa, hänen lahjoihinsa, hänen ta­paansa esittää asiat, hänen saavutuksiinsa, vaan Kristuk­seen hänessä.
    Uskonvanhurskaus heijastuu Jumalan valona ja kirk­kautena ihmisestä, hänen silmistään, sydämen puhtautena, ystä­vällisyytenä, kärsivällisyytenä, pelastuksen riemuna, haluna ha­keu­tua toisten uskovien seuraan, haluna rukoilla itsensä ja muiden puolesta, käydä Herran pöydässä, edistää lähetystyötä ja pyrkiä rauhaan kaikkien kanssa.
    Herra, luulen, ettei minun uskoni näy paljon ympärilleni, mutta rukoilen, että sinä vaikuttaisit sen, että muut havaitsisivat minun olevan sinussa ja sinun minussa.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jeesus on Herra / joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 08.12.2013 07:56

      Kuva
    8.12.
    Vaimoni lähti Vehkalahdelta Kotkaan naisteniltaan. Oli talvipakkanen. Haminassa hän alkoi kuulla auton takaa kissan valitusta, joka koveni koko ajan. Vihdoin hän pysähtyi ja meni katsomaan. Naapurin kissa oli mennyt auton alle piiloon ja kiivennyt pakoputken päälle suojaan pakkaselta. Se olikin hyvä paikka, kunnes kuumuus alkoi olla sietämätön. Niin se vain huusi. Vaimoni otti kissan sisälle autoon ja vei sen ystävä-kotiin. Illalla palatessaan Kotkasta hän pisti kissan kassiin ja toi sen kotiin. Aa­mulla se kehräsi tyytyväisenä talomme rappukäytävässä.
    Jumalan ohjauksessa ihmisiä varoitetaan joskus kou­riin­tuntuvasti. ”varoitti Paavali heitä ja sanoi: ’Miehet, minä näen, että purjehtiminen käy vaivalloiseksi ja vaaralliseksi, ei ainoastaan lastille ja laivalle, vaan myös meidän hengellemme.’ Mut­ta sadanpäämies uskoi enemmän perämiestä ja laivan­isäntää kuin Paavalin sanoja” Apt.27:9. Jos ihmiset kuulisivat varoituksia, he säästyisivät monelta hankaluudelta ja vaikeudelta.
    Seuraavan saaren takana on myrsky ja haaksirikko, valta­vat kärsimykset, mutta ihmiset menevät vain hölmösti ja uhka­ro­h­ke­asti eteenpäin. Merimiehille kovapäisyys taitaa olla tavaramerkki. It­sekin ollessani laivassa töissä en muista, että olisi koskaan ollut niin kovaa myrskyä, että kapteenien kunnia olisi pitänyt lai­van sieltä poissa. Myrskyssä on vaivalloista olla ja siellä tuntee it­sensä tosi pieneksi. On vain totisia poikia, jotka valkoisena tuijottavat aaltoja.
    Mutta Jeesus oli tuolla laivassa mukana. Se on meidän on­nemme, että Jeesus on mukana myrskyn silmässä. Hän haluaa pe­lastaa ihmisiä, siksi hän tulee sinne mukaan. Siksi hän uhraa yh­den parhaista palvelijoistaan, Paavalin ja saarnaa hänen kaut­tansa siellä epätoivoisille ihmisille evankeliumia.
    Kiitos, Jeesus, että varoitat ja johdatat minua, kun kuljen rukoillen.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jeesus on Herra / joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 09.12.2013 10:39

      Kuva

    9.12.
    Sanan ja rukouksen illoissa on eräs keskeinen esirukous­pyyntö vanhempien hätä lapsistaan. Eikä syyttä, sillä monet lapset kulkevat ilman Jeesusta kadotuksen tietä, kohti varmaa kuolemaa. Huoli rakkaiden kääntymyksestä on normaalia uskovan elämää, hänenhän tulee nähdä uskossa Jumalan sanan kautta, missä mennään ja mitä tuleman pitää. Joskus lapset hätäilevät vanhempiensa pelastuksesta.
    Jumalan ihmisillä on aina ollut huoli läheisistään, muu­tama tuhat vuotta ei ole muuttanut mitään tässä asiassa. ”Mutta kun pitopäivät olivat kiertonsa kiertäneet, lähetti Job sanan ja pyhitti heidät; hän nousi varhain aamulla ja uhrasi polttouhreja, yhtä monta kuin heitä oli. Sillä Job ajatteli: ’Ehkä poikani ovat tehneet syntiä ja sydämessään luopuneet Jumalasta.’ Näin Job teki aina” Job 1:4. Isän huoli lasten uskosta oli aiheellinen. Uhria tarvittiin ja laitettiin. Uhrin kautta lähestyttiin Jumalaa.
    Sydän syrjällään odottelevat vanhemmat tänäkin aikana pi­topäiviä: juhannus, vappu, uusivuosi, joulu, synttärit, nimpparit, tilipäivä, perjantai, urheilujuhla, konsertti, festivaalit, jne. Lapset suunnittelevat ilojuhlaa, ryyppäämistä ja rälläämistä, haureutta ja irstailua, vihaa ja tappelemista, suomalaista sikailua, konttaamista ja laittomuutta. On vanhemmilla aihettakin rukoilla, että lapset saisivat syntinsä anteeksi.
    Rukous on hyvä, mutta jokaisen on tehtävä parannus omis­ta synneistään, ja käännyttävä henkilökohtaisesti Jumalan puo­­leen, annettava elämä Jeesukselle. Jokaisen lapsen edestä tar­vitaan uhri, Jeesuksen uhri, henkilökohtaisesti annettu ja vuo­datettu Jumalan uhrikaritsan ruumis ja veri ovat pelastuksen ainoa välikappale. Ja siitä se itku vasta nouseekin kuin lapsi näkee itse, kuinka paljon hänen syntinsä ovat haavoittaneet Jeesusta, rusikoineet Vapahtajaa, ahdistaneet ristille.
    Ero Jumalasta on surkea osa ihmiselle jo täällä. Mutta on hirveää ajatella, että oma läheinen ihminen, perheenjäsen, sukulainen ei olisikaan kerran taivaassa?
    Jeesus, muista tänään lapsia, perheitämme, kannusta esiru­koukseen, pelasta lapset ja vanhemmat. Tuo uhrisi voima elämäksi sydämiin.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jeesus on Herra / joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 10.12.2013 09:44

      Kuva

    10.12.
    Olin nuorena kovin levoton ihminen. Minun piti aina men­nä, juosta ja rientää. En kyennyt olemaan paikallani. Myös hiljaa oleminen oli äärimmäisen vaikeaa. Tunsin viihtyväni vasta, kun jotain tapahtui ja olin itse siinä mukana. Silloin elin joka solullani. Koulussa opettajat eivät pitäneet minusta, koska olin rauhaton op­pilas. Sain varoituksen, että joudun pois koulusta, jos en rauhoitu. Mutta en kyennyt itsehillintään.
    Tuli etsikkoaika. Jumala kutsui minua ja pakenin häntä. Mutta hän seurasi mi­nua kaikkialle ja väsytti minut. Uupuneena luovutin elämäni hä­nelle. Taivuin hänen tahtoonsa, jouduin syntisenä Jumalan eteen. Mutta juuri silloin tunsin elämässäni ensimmäistä kertaa ylit­­sevuotavaa Jumalan rauhaa, joka täytti koko olemukseni. Jee­sus tuli Pyhässä Hengessä minuun. Mi­nun oli niin hyvä olla.
    Jeesuksen sanat tulivat minussa lihaksi: ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö” Joh.14:27. Jeesuksen rau­ha on ylimaallista, taivaallista.
    Tunsin Jumalan rauhaa olemuksessani. Sisäinen levot­to­muus ja pakonomainen kiirehtimisen tarve katosivat. Koin niin suurta onnea, että sanoin hyvälle ystävälleni Eerolle: - Nyt voisin vaikka kuolla.
    Jospa olisin tiennyt jo aikaisemmin tästä rauhasta? jospa joku olisi kertonut minulle, että Jeesus tuo rauhan elämään? Olin saanut vain sen kuvan Jumalasta, mikä on suurimmalla osalla ih­misiä, että uskovaisuus on synkkä, kurja, pimeä ja iloton elämän­tapa, joka kuuluu vain vanhuksille? Uusi elämä Jumalan yhteydessä oli ihana.
    Mutta uskova voi menettääkin rauhansa, tilapäisesti tai lopullisesti. Vihollisemme, synti, maailma, kuolema ja perkele pyr­­kivät riistämään rauhamme. Päivän paineet ja huolet kiin­nit­tävät helposti huomiomme ongelmiin. Jeesuksessa meillä on rauha ja siitä on pidettävä tiukasti kiinni. Rauha voi kadota lepsuillessa. Jumalan rauhaa voi pyytää elämäänsä ja tekemisiinsä. Rauha on merkki Jumalan tahdosta. Se on Pyhän Hengen hedelmä.
    Anna minulle rauhasi, Herra, tänäänkin!
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jeesus on Herra / joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 11.12.2013 08:56

      Kuva

    11.12.
    Kun menimme Hilkan kanssa aikoinaan avioliittoon, niin morsian oli lainavaatteissa. Meillä ei ollut varaa ostaa hääpukua ja otimme sen pukuvuokraamosta. Astuessaan alas vanhasta volkka­ristamme puku vielä repesi hieman, joten siitä tuli hieman lisä­kustannuksia. Mutta kaikki näytti hyvältä, morsian oli kaunis ja puku puhdas ja siisti, oli juhlallista. Meistä tuli aviopari vuonna 1976 11. 12. lauantaina ja silloin satoi lunta.
    Jumalan oma kansa lähestyy suurjuhlaansa, joka on meille luvattu Raamatussa. ”Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kun­nia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. Ja hänen annettiin pukeutua liina­vaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus” Ilm.19:7-8. Seurakunta on kuin morsian, joka kaikessa kauneudessaan on Kristukselle valmistettu, puhdas ja pyhä.
    Tämän päivän murhe ei saa karkottaa sitä ajatusta, että kerran uskovat iloitsevat ja juuri uskovat ovat voittajia, vain he ja vain Jeesuksen ansiosta. Kurjat, ansiottomat syntisparat puetaan armosta puhtaaseen Jumalan Pojan lahjavanhurskauteen, jonka pe­rusteella kelpaamme Jumalalle. Olemme hänen ansionsa varassa.
    Karitsan häät ovat taivaallinen juhla, jonka Isä on järjes­tävä Pojalleen ja jonka vertaista ei ole ollut maailman historiassa. Kaikista kansoista, kielistä ja kansanheimoista kootaan sinne Va­pahtajaan uskovien suunnattoman suuri pelastettujen joukko. Kaik­­­kien kutsuttujen ja perille päässeiden yhteinen laulu on laulu Jeesuksesta.
    Tänään kuulutetaan kutsua näihin häihin, tänään uskovat kertovat Vapahtajastaan, tänään tehdään uskon työtä Jeesuksen uhrin voimalla. Tänään kaikille kuulutetaan evankeliumia. Tänään Jeesus yhdistää omiaan itseensä ja toi­siinsa armonsa ja verensä voimalla. Tänään on ilosanoman aika, sillä huomenna ovat häät!
    Anna minun olla Jeesus kanssasi häissä, jotka Taivaallinen Isä on järjestänyt sinulle ja pelastetuille.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Seuraava

Paluu Jeesus on Herra

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron