Jeesus on Herra / joulukuu

[Irene]

12.12.
Istuin kahvipöydässä ja vastapäätä pöydässä istui van­hempi mies, isoisä. Hänen vieressään oli pieni poika, joka joi mehua ja istui hiljaa. Jossain vaiheessa pieni poika halusi sanoa tai kysyä jotain isoisältä ja näin kuinka hänen suunsa liikkui, mutta ääntä en kuullut. Silloin isoisä kumartui aivan lähelle pikkupoikaa ja asetti korvansa aivan tämän suun eteen, kuunteli ja nyökytteli. Asia tuli selväksi ja poika oli tyytyväinen.
Jumala kuuntelee tarkoin meidän puheitamme hänelle. Hän on avoin kysymyksillemme, rukouksillemme ja anomuk­sil­lemme. ”’Täällä on poikanen, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa, mutta mitä ne ovat näin monelle?’ Ja Jeesus otti leivät ja kiitti ja jakeli istuville; samoin kaloistakin, niin paljon kuin he tahtoivat” Joh.6:9,11. Hän voi siunata sen, mitä meillä on toisten hyväksi ja lisätä määrää niin, että kaikki riittää.
Pojalla ei ollut tällaista suunnitelmaa eväiden käytölle, mut­­ta Jee­sus päätti tehdä ihmeen. Poika antoi kaikkensa, kaikki eväänsä. Hän ei pitänyt mitään itsellään. Siitä huolimatta hän söi kohta niin kuin muutkin ja tuli ravituksi ja jäljelle jäi vielä tähteeksikin. Pienet eväät riittivät vaikka ruokailijoita oli tuhansia. Se oli Jeesuksen ihmetyö. Poika ei tehnyt suunnitelmia, se oli Jeesuksen suunnitelma. Poika ei tarvinnut vakuutuksia, hän luotti ehdoitta Jeesukseen. Eväiden piti riittää vain pojalle, mutta ne riittivät kaikille. Jeesus käyttää ihmeissään ihmistä ja ainetta.
Tärkeää ei kuitenkaan ollut leipä, kalat, ihmiset, ihme ja syöminen, vaan Jeesus. Hän on tilanteen Herra. Hänen vaiku­tuksensa synnyttää ja lisää uskoa. Kaiken ihmeellisen tulisi lisätä luot­tamustamme Vapahtajaan ja rohkaista meitä seuraamaan hän­tä. Jeesuksella ajallinen ja ihmeet kulkevat käsikädessä. Hänen ihmeensä eivät johda ihmisiä harhaan vaan suoraan Taivaallisen Isän syliin.
Jeesus, haluan olla tuon pienen pojan kaltainen joka kysyy sinulta neuvoa ja tuon pienen pojan kaltainen joka antaa kaikkensa sinulle. Haluan tuon pienen pojan tavoin nähdä sinun ihmeitäsi.

[Irene]

13.12.
Emme elä Raamatun korkeasuhdanteen aikaa, vaan pyhä Sana on halveksittu, hylätty ja usein kierosti selitetty. Ihmiset ovat tämän tehneet. Jumalan sana, joka voisi tuoda ihmisille pelas­tuksen, totuuden ja armon, on unohdettu. Elämme luopumisen ai­kaa, sanasta luopumisen aikaa. Tästä maailma, Kristuksen vi­hol­liset, perkele ja helvetti iloitsevat.
Raamattu ennustaa, että sanan valo sammuu juuri ennen Jeesuksen toista tulemusta. Vähitellen tulee hengellinen uni ja sitten seurakunta nukkuu. Uni tulee Juma­lalta, hänen tahdostaan. Juuri silloin Jumala synnyttää uuden luo­muksensa – morsiamen, morsiusseurakunnan. Tapahtuu, niin kuin tapahtui aikoinaan: ”Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla… rakensi vaimon siitä kylkiluusta… ja toi hänet miehen luo,” 1.Moos 2:21-22.
Vaikka inhimillisesti näyttäisikin siltä, että Jumala ei hal­litse tilannetta, hän kuitenkin elää ja valvoo sanaansa. Kun antikristus, epäuskoinen maailma ja Vapahtajan kieltäjät näyttävät saa­van voiton uskovista, silloin Jeesus tulee. Silloin, kun näyttää ole­van pimein yö ja kaikki hengellinen väki nukkuu, silloin Her­ramme valvoo ja ilmestyy omilleen.
Pahuuden ja pimeyden, maailman ja kuoleman voitto on vain näennäinen ja hetkellinen. Silloinkin, kun Kristus ja hänen omansa näyttävät menettävän kaiken, Jumala johdattaa asioita.

Maailma täällä iloitsee, se synneissänsä leikitsee, kunnes se kerran hukkuu. On saanut valtaa laittomuus ja julkijumalattomuus, kun omattunnot nukkuu. Nyt vääryys, riita, hävitys ja väkivalta, itsekkyys kalvavat kansan teitä. Armahda, Herra meitä.
On ahneutta täynnä maa ja uskottomuus rehottaa, myös tavat turmeltuvat. Näin himo järjen sokaisten vie tielle tuhon voimien, luo väärät esikuvat. Rakkaus, rauha raukenee ja sydän paatuu kovenee ja uskon voima nääntyy. Näin kaikki loppuun kääntyy.
Ah, kerran kaikki lopun saa, maan piiri hukkuu, raukeaa,
sen perustukset kaatuu. Kun taivaan torvi kajahtaa, niin ihmiskunta vavahtaa ja Herra Jeesus saapuu. Myös kuolleet silloin haudoistaan eteesi Jeesus kutsutaan. ken luopui tiestä taivaan, se joutuu itkuun, vaivaan.
Oi Jeesus anna viisaus, suo voittaa synnin viekkaus, tietäsi tahdon käydä. Päivääsi auta muistamaan, kuisaajan teitä karttamaan, armolla minut täytä. Kun lähtökutsu saavuttaa, kuolema rintaa kolkuttaa, oi Jeesus, sulje huomaas ruumis ja sielu suojaas. virsi 599:1,2,4,6.

[Irene]

14.12.
Tapasin kirkossa miehen, joka oli ollut vankilassa kahden ihmisen surmaamisesta. Hän oli nyt uskossa. Hän oli leppoisa kaveri ja juttelimme usein veljellisesti hänen kanssaan. Tuskin ihmiset edes tiesivät, et­tä hänellä oli tuollainen menneisyys, että hän oli ollut niin suu­ressa pimeydessä? Eikä tarvinnutkaan, sillä Jumala oli Jeesuksessa antanut hänelle kaikki anteeksi.
Minäkin olen joskus ollut elämässäni suuressa pimey­dessä, avuton, tietämätön, yksinäinen, heikko. Pimeyttä ovat ai­heut­taneet vaikeat asiat, työttömyys, ihmiset, epäusko ja synti. Yleensä pimeys on tullut yllättäen, enkä ole osannut varautua siihen.
Vapahtajan suuri kärsimys Golgatalla oli maailman suurin murheen päivä, oikeusmurha, syytön tapettiin syyllisten puolesta, viaton kärsi ryöväreiden edestä. ”Mutta kuudennesta hetkestä alkaen tuli pimeys yli kaiken maan, ja sitä kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen. Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: ’Eeli, Eeli, lama sabaktani?’ Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?’” Matt.27:45-46.
Suuren synkkyyden ja pahanvallan raivokkaan temmel­lyksen kruunasi vielä kaiken ylle laskeutunut yliluonnollinen pi­meys. Aivan kuin taivas olisi vetänyt verhot ikkunoidensa eteen? Kaiken keskellä Ihmisen Poika kamppaili kuolintuskissaan ja Isän hylkäämänä. Kärsimyksissään hän oli niin yksin. Kun ihminen kuo­lee ilman Jeesusta hän kokee tuon saman ajallisen kuolemansa jälkeen. Eikä se vaiva lopu koskaan.
Uskovan pimeys on joskus suurta ja tunnemme olevamme aivan kadoksissa. Mutta se on yleensä vain hetkittäistä, ohime­nevää, väliaikaista ja päättyvää. Uskovan elämässä on kuitenkin aa­munnousun kajoa kaiken pimeyden keskellä, sillä Jeesus elää. On kuitenkin hyvä, jos uskova saa omaan pimeyteensä apua myöskin toisilta uskovilta yhteyden ja esirukouksen muodossa. Joskus olisi hyvä kysyä, mitä Jumala haluaa puhua pimeyden keskellä
Jeesus, sinä kärsit tuskasi pimeydessä, Getsemanessa, Gabbatalla ja Golgatalla. Auta minua pimeydessäni.

[Irene]

15.12.
Virsikirjan viimeinen virsi ”Nyt ylös sieluni” on valittu osastoon kuolema ja iankaikkisuus? Kuitenkin nuori lauluntekijä kertoo runossaan uudestisyntymisen ihmeestä, minkä on saanut ko­kea. Sanoman perussävy on toivo ja taivaaseen tähyäminen, mistä johtuen virsi on mielletty hautajaisvirreksi? Mutta todelli­suudessa mies kertoo uskovan perintöoikeudesta, jo täällä koetusta Jumalan rakkaudesta, Herran katselemisesta, Pyhän Hengen voiman kokemista, Jeesuksen veren lunastuksesta, ylistyksestä Herralle. ”nous’ ylös mullast’ tästä” kuvaa meidän olemustamme. Olemme vain multaa – tomua.
Uskoon tuleminen, uudestisyntyminen, muuttaa ihmisen uudeksi luomukseksi Kristuksessa. Siinä hetkessä taivaallinen voima alkaa vaikuttaa niin, että Kristus syntyy ihmisen sydä­mes­sä. ”Ja muutamat heistä tulivat uskoon ja liittyivät Paavaliin ja Silaaseen, niin myös suuri joukko jumalaapelkääväisiä kreikkalaisia sekä useat ylhäiset naiset” Apt.17:4. Usko ei ole kaikkien, sillä osa vastustaa Kristusta kuolemaansa asti, sen jälkeen ei sillä enää ole merkitystä.
Seurakunnissa on hyvä pitää säännöllisesti tilaisuuksia, jois­sa ihmiset saavat todistaa Herrastaan ja kertoa uskoon tu­lostaan. Joka kirkonmenoonkin olisi hyvä sijoittaa yksi tällainen to­distus, se elävöittäisi muuten kankeaa ja sisälukuista tilannetta. Jos ihminen pääsee kertomaan suuresta kokemuksestaan, saa hän siu­nausta elämäänsä ja uskonelämä vahvistuu. Päinvastaisesti taas uskon elämä kuivuu kokoon.
Joskus herätyksen vastustajat ovat vedonneet inhimil­lisyyteen sekä vaatimattomiin henkilöihin halutessaan lopettaa us­kovaisten puheet. On vedottu puhtaaseen oppiin ja yliopistokou­lutukseen, papilliseen arvovaltaan, mutta ei Raamattuun. Sillä Raamattu puhuu uskoon tulemisen puolesta. Se on Kristuksen lihaksi tulemisen päämäärä. Iloitsemme niistä ihmisistä, jotka tänä aikana voivat kokea, että heidän sielunsa nousee ylös mullasta kesken kaiken ja Jeesus tulee heidän Herrakseen.
Jeesus, suo kaikkien tulla uskoon. Pelasta myös vastustajia ja fariseuksia, kieltäjiä ja luopioita.

[Irene]

16.12.
Muutamat kristityt pelkäävät menestystä, muutamat pel­käävät tappioita. Olemme kovin paljon kiinni näissä ulkoisissa puit­­­teissa ja uraudumme helposti. Hengellisestä toiminnastakin ka­­toaa elämän maku ja tilalle tulee suorituspaine tai rutiini. Kerran eräs mummo sanoi hermostuksissaan ovella kerätessään rahaa yhteisvastuukeräykselle: - tämä on edesvastuu keräys. Rahaa kui­tenkin annettiin, kun keräyksen takana oli paikallinen seurakunta.
Uskova ajattelee Pyhässä Hengessä toisista hyvää. Hänelle ei riitä vähempi kuin menestys ja terveys. ”Rakkaani, minä toi­votan sinulle, että kaikessa menestyt ja pysyt terveenä, niinkuin sielusikin menestyy” 3.Joh.2. Mutta menestys on sielun menestystä, Kristuksen uskoa ja Jumalan kunniaa.
Kristuksen lahjoittama rakkaus on hyvä mieli ja vapauden tae kristityn elämässä. Rakkaus ei halua mitään pahaa lähim­mäiselle, vaan lähimmäisen pelastusta. Ajallinen menestys on toisarvoista ja ajallinen kunnia ei ole minkään arvoista, mutta Kristuksen Jeesuksen antama uusi luomus, uusi elämä ja uusi tie ovat kaikkein tärkeintä.
Millainen siis onkaan menestyvä uskova? Näkeekö sen päälle päin? Menestyvä kristitty on omastaan luopunut kristitty, hänen menestyksensä salaisuus on siinä, että kaikki on annettu Herralle. Hän elää Herrassa, hän hengittää Herrassa, hän liikkuu Herrassa ja hän on Herrassa. Se on sanan tulemista lihaksi, Vapahtajan muotoa elämän ratkaisuissa ja puheessa. Menestyvä kris­titty ei ole itsessään mitään.
Kaikenlainen itsekkyys, ylpeys, oman tavoittelu ja voiton perässä juokseminen karkottavat kristillisen menestyksen. Jeesus joutuu silloin väistymään. Mutta sielun menestys on Herran menestystä. Silloin Jeesuksen veri puhdistaa ja elämä uudistuu, Jeesuksen sana virvoittaa, Jeesuksen läsnäolo kantaa ja rohkaisee, Jeesuksen kosketus parantaa.
Anna minulle, Herra, se menestys, joka synnyttää kiitosta sinun kunniaksesi.

[Irene]

17.12.
Olimme Jaakon kanssa pitämässä hartaus tilaisuutta Sys­män terveyskeskuksessa. Jaakon puhuessa saatoin seurata tilannet­ta. Käytävillä tuli ja meni ihmisiä. Kaikki terveet kiirehtivät askeleitaan, kuullessaan, että olemme Jeesuksen todistajia. Mutta sairaat, jotka makasivat, tai istuivat, kuuntelivat herkeämättä. Ajattelin, että Herra kansassa vaivaa lisätköön, että sanan kuulijat lisääntyisivät.
Jo Jeesuksen aikaan terveet kivittivät Jeesusta, arvos­telivat, pilkkasivat ja kiusasivat häntä. ”Sen kuullessaan Jeesus sa­noi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.” Mark.2:17. Mutta huonot, surkeat, kurjat, syntiset, sairaat, heikot, vaivaiset, onnettomat, epäonnistuneet ja kehnot tarvitsivat hänen apuaan.
Kuitenkin jokainen ihminen menestyksensä päivinä it­seensä luottaen loitontuu Jumalasta. Siihen tulee oikean van­hurskauden tilalle omavanhurskaus, Jumalan tekojen tilalle omat teot, sydämen parannuksen tilalle ulkoinen hurskaus, Jumalan ylistyksen tilalle oma kunnia. Terveestä tulee taas sairas. Elävästä tulee kuollut.
Evankeliumi on suuri lahja ja arvokas kuin taivas, siksi sitä jaetaankin vain tarvitseville. Jumalan viisaus on siinä, että se odottaa tuhlaajalastaan kotiin, ennen kuin rientää armahtamaan. Kun synnintunto ja katumus vanhaan elämään on riittävän syvää, lähtee kaveri pyrkimään kotia kohti. Siellä Isä odottaa ja rakkaus kohdataan. Pikaparannuksilla ei kannata laastaroida syöpää muis­tuttavaa luopumistautia.
Usein maailman hätä on suurempi kuin seurakunnan. Usein kristityt ovat omassa tyytyväisyydessään kuin puolukat me­hussa ajattelematta sitä vihamiehen saalistusta, jota pimeässä synninyössä tapahtuu koko ajan ja sielut menevät helvettiin. Jos Jeesuksen kutsu sammuu seurakunnan sydämistä ja huulilta, on se jo nukahtanut ruususen uneen.
Herra, auta minua tulemaan eteesi syntisenä ja huonona, etten turvautuisi vääriin tukiin ja kadottaisi armoasi.

[Irene]

18.12.
Paikalliseen postiin oli tullut uusi pakettien noutoa hel­pottava viivakoodinlukija. Minua tympi moinen muutos vanhasta hyvästä systeemistä. Mitä vanhemmaksi tulin, sen hitaammin opin uusia asioita. Huomasin, että en jaksanut opiskella tietokonetta kuin sen verran, että pärjäsin sen kanssa. Samasta syystä mo­netkaan eivät koskaan opettele käyttämään faksia, modeemia, pankkikorttia, automaattivaihteita, leipäkonetta, kahvikeitintä tai ovi­summeria?
Joudun muiden kanssa opiskelemaan Jumalan koulussa hengellisiä asioita koko ikäni. En tule valmiiksi. Kärsimys, hy­lätyksi tuleminen, valhe, juoru ja panettelu ovat vaikeita asioita työstää. Aseiksemme tähän taisteluun Jumala antaa Raamatun, ru­kouksen, rakkauden, ilon, pitkämielisyyden, kärsivällisyyden.
Jumalan koulussa jäämme joskus pahasti luokalle. Jou­dumme opettelemaan monta kertaa uudestaan samoja aineita. Ei ihme, että joskus joutuukin huudahtamaan: - Minä viheliäinen ih­minen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kristitty lankeaa uudelleen samoihin helmasynteihinsä, jotka ovat jo lähimmäisille niin kovin tutut. Kiivaat opinmiehetkin Jumala ottaa joskus luokalle rakkaudettomuudesta ja kovista sanoista. ”minä kysyn, opeta sinä minua” Job 42:4.
Emme saa tässä koulussa oppiarvoa, maineemme ei nouse. Pikemminkin huomaamme olevamme pikkutekijöitä Kristuksen rin­nalla. Opettajan tulee kasvaa meidän kustannuksellamme. Mut­ta hän rakastaa huonoja oppilaitaan, hän on valinnut meidät. Opet­tajamme antaa myöskin rohkaisua ja tunnustusta, mutta usein ai­van eri asioista, mitä ajattelimme. Hänelle merkitsevät paljon edis­tymisemme anteeksiantamisessa, toinen toisensa kunnioitta­mi­sessa, arkipäivän palvelemisessa, vaikenemisessa, ystävälli­syy­dessä, vieraanvaraisuudessa. Jumalan korkeakoulussa opetellaan syntisen armahtamista.
Ole, Herra kanssani kärsivällinen ja opeta minua.

[Irene]

19.12.
Ystäväni, Olavi täytti 50 vuotta. Olimme mukana hänen syntymäpäiväjuhlassaan, joka oli samalla kristillisen työväen yh­distyksen joulujuhla. Musiikkia oli runsaasti ja puheissa muis­tettiin päivänsankarin elämänvaiheita. Olavin poika, Asko lauloi ja puhui kiitoksen sanoja isälleen. Hän kiitti siitä, että isä oli opet­tanut hänet tuntemaan Jeesuksen.
Voisiko uskova isä saada parempaa palautetta elämästään kuin lapsen kiitoksen? Eihän mikään ajallinen voi korvata ikuista, ei­hän aineellinen voi mennä näkymättömän edelle. Tässä tulee suuri kunnia Jumalalle, joka on antanut isälle uskon ja rakkauden, että hän voi näitä jakaa lapsilleen.
Jeesuksen hyvyys on uskovan rikkaus. Jeesuksen viisaus on kallis pääoma uskovalle. Nämä tekevät uskovan nöyräksi ja auttavaksi. ”…kun tekin autatte meitä rukouksillanne, että monesta suusta meidän tähtemme kohoaisi runsas kiitos siitä armosta, joka on osaksemme tullut” 2.Kor.1.11. Yhdenkin us­kovan jumalanpalvelus on aina arvokasta, siitä syntyy siunausta, joka herättää mielet kiitollisiksi.
Tuskin koskaan olemme liian kiitollisia, tuskin koskaan vies­titämme liikaa kiitosta läheisillemme? Normaaliin elämänme­noon liittyy harvoin kiitollisuuden hetkiä, mutta liian usein arvos­telua, marinaa, pettymyksiä ja vaikenemista. Siksi on paikallaan aina joskus järjestää juhlat, jossa tuodaan esille kiitollisuutta. On myöhäistä kehua ja kiittää läheistään hänen hautajaisissaan.
Opetelkaamme kiitollisuutta Jumalan edessä hänen tunte­misestaan. On hyvä pysähtyä listaamaan asioita, jotka ovat hyvin elämässämme. Tuokaamme kiitoksen kanssa hänelle tiettäväksi myös ne asiat, jotka tuottavat sydänsuruja tai päänvaivaa. Hän auttaa meitä.
Kiitos Herralle!

[Irene]

20.12.
Olimme vaimoni kanssa istumassa lentokoneessa, olimme palaamassa kotiin lomamatkalta. Kuulutus ilmoitti, että odotimme vielä erästä matkustajaa. Ajattelin sieltä tulevan kohta jokin mer­kit­tävän valtiomiehen koneeseen. Tunnin odotettuamme sisään hor­­jui surkean näköinen juoppo, jolla silmä oli sinisenkeltainen ja pitkä rivi tikkejä ommeltu juuri ohimolle. Mies horjui omalle pai­kalleen ja rojahti ainoaan tyhjään istuimeen. Ajattelin mielessäni : - tuotako me odotimme? Tuskin mies olisi saanut kansanäänes­tyksessä yhtään ääntä? Mutta samassa tunsin kuinka Jumala puhui minulle: - Minä olisin odottanut, minä olisi pitänyt oven auki yhtä kadonnutta varten! Minun rakkauteni etsii huonoa, pilalle men­nyttä, syntistä ja kurjaa ihmistä!
Jeesus on hyvä Paimen, joka tekee jatkuvasti työtä ih­misten pelastamiseksi. Suuri taivaallinen organisaattori panee kan­sansa liikkeelle kadonneiden löytämiseksi. ”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene et­simään kadonnutta, kunnes hän sen löytää?” Luuk.15:4. Jeesuksen työmetodi on selvä, hän etsii, kunnes löytää.
Tämä etsintätyö motivoi uskovia. Monen koko elämä ku­luu siinä ja se tulee kaikki Herran kunniaksi. On erityinen ar­moitus olla tässä Herran askelissa, jättää suuri pelastettujen joukko siksi aikaa, kun etsii yhtä kadonnutta. Lihalliset kristityt tekevät siitä joskus ansion, mutta sitähän se ei ole. On turha kehuskella itseään sellaisesta, mikä on täysin Kristuksen aikaan saamaa.
Kadonnut on usein huonossa kunnossa, henkitoreissaan ja avuton. Hän saattaa olla kaikkensa menettänyt ja kaikkeen pet­tynyt. Hän on pohjilla, mutta henki pihisee vielä. Kadonnut lam­mas ei ole kaunis katseltava eikä näyttelykelpoinen muuten, kuin va­roittavana esimerkkinä. Ne ovat hurjan näköisiä, jotka riistetään suden suusta. Raadeltuja, kärsineitä, riepoteltuja, eksyneitä, mutta nyt pelastettuja. Hyvä Jeesus!
Kiitos, Jeesus, sinun kärsivällisyydestäsi ja uskostasi ja halustasi etsiä, kunnes löydät ja kannat harteillasi laumaan.

[Irene]

21.12.
Olen tehnyt elämässäni monia erilaisia töitä, hyviä, huo­noja, arvokkaita ja tavallisia. Työ on peili luonteestamme. Toiset ovat järjestyksen ihmisiä, toiset palvelevia, toiset hyviä myyjiä, toiset taitavia ilmaisemaan itseään, toiset teoreetikkoja, toiset tai­tavia kä­sistään, toiset vaihetyöntekijöitä, toiset luovia. Kun olem­me saaneet työmme tehdyksi, voivat muut arvioida aikaansaannoksiamme tai saamattomuuttamme. Voi käydä kuin entisellä kol­vaajalla, joka kuoli: paljon tinasit, paljon pilasit, vihdoin kolvis’ kylmeni - ja kyllä sitä odotettiinkin.
Kristuksen omat ovat oppikoulussa ja Vapahtaja on opet­tajana. ”Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä” Matt.11:29-30. Aineet ovat erikoiset: nöy­ryys ja hiljaisuus, ne ovat Jeesuksen ominaisuudet.
Nöyryys löytyy Kristuksen sisäisestä tuntemisesta. Nöy­ryys löytyy oman heikkouden tuntemisesta, avuttomuudesta, rat­kaisemattomista ongelmista. Silloin löytyy nöyryys, kun joudu­taan kulkemaan lyhyin askelin, varovasti, käsi Jeesuksen kädessä. Nöyryys löytyy, kun uskova etsii nälkäisenä Jumalansa pöydältä leipää. Nöyryys löytyy, kun tulemme Jumalan sanan eteen aralla tunnolla.
Hiljaisuus auttaa meitä kuuntelemaan Herran ääntä ja seu­raamaan häntä. Hiljaisuus auttaa meitä keskittymään Herraan. Hil­jaisuus opettaa meitä odottamaan kaikkea hyvää Herralta ja ano­maan hänen tahtonsa mukaan. Jumalan sana tulisi ottaa vastaan hiljaisuudella, eikä arvostellen tai purnaten, vaan alistuen sanan alle. Uskovan on joskus aivan paettava hiljaisuuteen. Samoin myöskin tekemään työnsä hiljaisuudella.
Nöyryys ja hiljaisuus ovat Kristuksen ominaisuuksia, joita Herra mielellään jakaa omilleen. Uskovalle ne ovat kalliita aar­teita, joita hän tarvitsee matkallaan joka päivä. Ne vievät voittoon.
Jeesus, sinä olet niin toisenlainen, sinä olet Kuningas, joka hallitset aseinasi nöyryys ja hiljaisuus, ne ovat valtasi salaisuus. Opeta minulle sinusta nämä ominaisuudet.