Jeesus on Herra / Maaliskuu

[Irene]

Jeesus on Herra

- sydämeni ajatuksia päivittäiseen uskonelämään
Turkka Aaltonen

1.3.
Olen saanut potkut työstä muutaman kerran. Se tuntuu aina yhtä vaikealta. Joka kerran on yhtä kurja olo, maailma kaatuu päälle, rahat eivät riitä ja lauluääni on kadonnut. Potkujen jälkeen mietin, mikä meni pieleen, mitä tein väärin, mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Poispotkittu on hylätty, kelvoton, viallinen, torso. Siltä hänestä ainakin tuntuu. On siis yritettävä koota itsensä, ryhdistäydyttävä, oikaistava vaatteista rypyt ja lähdettävä etsimään uutta työtä.
Raamatussa on monta poispotkittua: Haagar joutui lähtemään erämaahan, koska ei ollut oikea perillinen. Joosef myytiin orjaksi, koska oli joutunut veljiensä kateuden kohteeksi. Jeremia heitettiin kaivoon profetioidensa vuoksi. Daniel heitettiin leijonien luolaan erilaisuutensa ja rukoustensa tähden. Mordokaista tehtiin syyllinen ja hylättiin. Joona heitettiin mereen, että myrsky asettuisi. Stefanus kivitettiin, että fariseusten ei olisi tarvinnut enää kuunnella häntä.
Vapahtajamme oli suurin poispotkittu, juutalaiset hylkäsivät hänet. Suuriäänisesti he vaativat hänen ristiinnaulitsemistaan ja valitsivat rosvon hänen asemestaan. Kyse oli vain hetken mielijohteesta, mutta ilmaisi samalla, minkälaisessa pimeydessä he olivat Jumalaan nähden. ”Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä...” Jes.53:3. Ajattele, mikä kutsumus, teot, sanat ja elämä Jeesuksella olikaan, kuitenkin hänet potkaistiin pois. Maailma ei häntä hyväksynyt, eikä hyväksy helposti edelleenkään. Tämä on myös Jeesuksen seuraajan tie, oletko oppinut sen?
Poispotkittu on aina mahdollisuus Jumalalle. Et voi päästä lähemmäs Jumalaa kuin silloin, kun omat edellytyksesi ja suunnitelmasi ovat romuttuneet täysin. Tässä tilassa näkee selkeästi omat vikansa ja puutteensa. Silloin voit nähdä myös kirkkaasti, että olet kallis ja tärkeä Jumalalle. Ehkä näet myös sen, että elämäntilanteesi ei ole sidoksissa niinkään siihen, oletko tehnyt aina oikein, vaan Jumalan johdatukseen? Jumala sallii potkut, mutta ei koskaan suostu hylkäämään sinua.
Anna, Herra valoa minulle, kun minut hylätään. Kiitos, että sinä et hylkää.

[Irene]

2.3.
Naantalissa asui aikoinaan Hissu-tädiksi kutsuttu vanha uskova nainen. Olimme nuorina uskovina joukolla kerran hänen luonaan kylässä. Minut pantiin lukemaan Raamattua jossain vaiheessa. Hiukan aikaa luettuani täti keskeytti minut ja sanoi pontevasti: - Älä mumise, poika. Lue pyhää sanaa arvokkaasti! Jatkoin lukemista voimakkaammalla äänellä. Olen yrittänyt muistaa siitä lähtien tuon opetuksen, mutta onnistumisen arvioinnin jätän muille.
Uskova on Jumalan edustaja maailmassa, siksi hänen elämäänsä punnitaan pitkin matkaa. Uskovan tulisi elää niin, ettei hän herättäisi pahennusta synneillään ja lihallisuudellaan, vaan eläisi Kristuksen kunniaksi. ”…vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta” Kol.1:10. Herra antaa tuntemisensa kautta uskovalle edellytykset elää kristittynä.
Maailman ihmisten suuri huvi on siinä, että he pääsevät nauramaan ja pilkkaamaan uskovia ja Herran seurakuntaa. Usein me uskovina annamme siihen liiankin kanssa aihetta. Silloin Herran nimi tulee meidän kauttamme pilkatuksi, eivätkä ihmiset halua tulla tuntemaan meidän Jumalaamme. Tämä tapahtuu myös silloin, kun uskova ei kunnioita elämäsään Raamatun sanaa, Jumalan nimeä ja Jeesuksen persoonaa. Näemme, että kirkko on itse aiheuttanut uskonasioiden vastenmielisyyden ympäristössään. Miksi ihmiset tulisivat tuommoiseen yhteisöön, joka ei itsekään usko siihen, mitä julistaa, eikä elä sen mukaan?
Kristus antaa uskovalle nöyrän mielen ja viisauden, että hän kykenee kristittynä selviämään elämän koukeroista. Sydämessä asuva Jeesus on uskovan neuvonantaja, rauhan tae ja elämän voima. Herra ei ole ottanut minua täydellisenä vaan epätäydellisenä, jolle on opetettava kaikki kädestä pitäen. On Jumalan kunniaasia tehdä uskovissaan työtään.
Herra, auta, etten pilaisi suurta asiaasi, että toisin sen esiin arvokkaasti tässä maailmassa.

[Irene]

3.3.
Olin nuori uskovainen, avoin ja herkkä Jumalan sanalle. Luin Raamattua Jumalan puheena. Huomasin, että Jeesus lähetti seuraajansa maailmaan tekemään lähetystyötä. Minäkin halusin tehdä niin. Mutta pian huomasin, ettei asia ollutkaan niin yksinkertainen. Sain käsiini lähetystyötä esittelevän esitteen ja pyrin pääsemään lähetysjärjestön palvelukseen. Olin yhteydessä usean kerran, neuvottelimme ehdoista, mutta minua ei huolittu. Tunsin valmiuteni, mutta Ilmeisesti he pitivät minua nuorena seikkailijana? Niin loppui lähetystyöurani alkuunsa.
Mutta Jumala oli ajatellut toisin elämäni suhteen ja tajusin sen paljon myöhemmin. Hän oli suunnitellut minulle toisenlaisen tien, toisenlaisen työn ja toisenlaisen palvelutehtävän. Vähitellen se hahmottui eteeni. Huomasin, että rukoillessani Herran tahdon toteutumista, eteeni avautui vain yksi ovi kerrallaan. Niinpä kävin siitä sisälle.
Paikkansa löytäminen kristittyjen joukossa ei ole mutkatonta. Ongelmia tulee toisten sokeudesta ja omasta tyhmyydestä johtuen. ”Mutta hän sanoi: ’Oi Herra, lähetä kuka muu tahansa!’” 2.Moos.4:13. Jumalan tahto on kuitenkin pyhä ja ainutlaatuinen jokaiselle ihmiselle. Jos ihminen kieltää Jumalan tahdon, hänelle jää oppaaksi vain oma järkensä. Usein menisimme sinne, mihin ei pidä mennä ja jätämme menemättä sinne, mihin Jumala meitä juuri tahtoisi lähettää.
En voi sanoa, että tieni olisi ollut helppo. Mutta olen antanut tieni Jumalan käsiin ja tyytynyt siihen, mitä Herra jakaa. Ja hyvä on ollut Vapahtajan kanssa kulkea, vaikka minusta ei tullutkaan lähetystyöntekijää. Ehkä se on ollut myös eduksi lähetystyölle? Kuitenkin muistot palaavat ja mieleni herkistyy joka kerran, kun näen nuorten ihmisten innokkaana valmistelevan lähtöä ulkomaille lähetyskentälle.
Kiitos, Jeesus jokaisesta, joka on uhrannut elämänsä sinun palvelukseesi; varsinkin heistä, jotka ovat lähetystyössä. Siunaa heitä runsaasti joka päivä.

[Irene]

4.3.
Kerran pikkupojat halusivat säikyttää rovastia ja menivät pensaan taakse piiloon. Kun rovasti meni tietä myöten läheltä, he huusivat: - Pöö, täällä on piru! Rovasti pysähtyi poikiin päin ja sanoi: - Hyvä, että on noin kaukana. Vanha kokenut sielunpaimen oli joskus saanut tuntea, että paholainen tuli paljon lähemmäksikin, kirkkoon, kotiin, liperien taakse ja korvan juureen, puheisiin ja ajatuksiin asti.
Joskus on vaikea katsoa vierestä, kun toinen uskova kärsii, ei voi kuitenkaan tehdä asian helpottamiseksi mitään, paitsi rukoilla. ”Siksi minä pyydän, ettette lannistuisi niiden ahdistusten vuoksi, joita minä teidän tähtenne kärsin… antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne” Ef.3:13,17. Toisia ahdistukset lannistavat aivan luopumiseen asti. Kärsimys on kova pala ja uskonkoetus.
Uskovan elämän sisin on Herralle pyhitetty tulenjohtokeskus, josta hän johtaa hengellistä sotaa, ja josta kaikki tekemisemme seuraa. Se on varjeltava vihollisen hyökkäyksiltä ja valloitusyrityksiltä. Jos sisäinen uusi luomus Kristuksessa vahvistuu, tulee uskovasta kestävä Herran palvelija, joka selviää pitkän erämaataipaleen kotiin saakka. Jos taas sisäinen Kristuselämä kuivuu ja kuolee, menehtyy uskova erämaan helteeseen.
Pyhä Henki on Kristuksen Henki, joka ilmoittaa ja kirkastaa Kristuksen. Pyhä Henki näyttää ihmiselle Jeesuksen ainutlaatuisuuden ja voiman, vaikuttaa uskon, rakkauden, rauhan ja ilon. Uskovan on oltava siis tekemisissä paljon Pyhän Hengen kanssa vahvistuakseen Kristuksessa. Se tapahtuu ensisijaisesti Jumalan sanan kautta. Sanassaan Jumala puhuu, sanansa kautta hän rakentaa meitä. Hän käyttää sanansa vaikutuksessa opettajia, paimenia, profeettoja, evankelistoja ja rukoilijoita. Heidät Herra armoittaa palvelukseensa niin, että moni ihminen tulee uskoon, säilyy uskossa ja tulee hengellisesti hoidetuksi juuri näiden Herran palvelijoiden avulla.
Auta minua, Jeesus, ahdistuksissani, että säilyisin uskossa. Karkota piru minusta kauas. Anna minulle palvelijan mieli ja lahjat.

[Irene]

5.3.
Maailma on täynnä vahvoja ihmisiä. Ajattelen, että suuri hengellinen herätys tarvitsee tullakseen kovat vaivat: sodan, nälän ja sairauden. Ihmiset torjuvat luonnostaan kaikenlaisen itseensä kohdistuvan Jumalan työn. He ovat pakomatkalla. Herätyksen tulisi olla kuin pahaääninen vanhanaikainen herätyskello, joka säälimättömästi kurittaa nukkuvien tajuntaa. Herätys on kuin kylmä, pimeä vankila, jossa ihminen on yksin ilman ruokaa, avuttomana.
Olen nähnyt myös ihmisiä särkyneinä itkemässä Jeesuksen edessä etsimässä armoa ja apua. Huomasin, että he olivat niitä samoja ihmisiä, joita olin arvioinut aikaisemmin suuriksi, vahvoiksi ja koviksi. Ihmeellistä? Muistan kuinka näin heidät parhaissa vaatteissa, suurissa juhlissa, hymyssä suin. Äänekkäästi he esiintyivät kaikkitietävinä ja itsevarmoina kuin urheilukilpailussa. Muistan, ettei heillä ollut rahasta puutetta, eivätkä he valittaneet epäonnistumisiaan. He sanoivat heikkouden, hitauden ja yksinkertaisuuden olevan säälittävää köyhien ruokaa. Silloin heillä oli aina kiire tulla ja mennä. Mutta mikä heihin oli mennyt? Miksi he olivat tuollaisia? Nyt he olivat pysähtyneet, alistuneen oloisia, päät painuksissa, hartiat koholla, hikoilivat ja rukoilivat.
Sen on saanut aikaan Jumalan rakkaus, Kaikkivaltiaan Jumalan hyvyys on vetänyt heitä parannukseen ja ristin luo. Matto on vedetty jalkojen alta, tuoli on kaatunut, laiva joutunut merihätään, velka on käynyt ylivoimaiseksi, syyllisyys painanut maahan. Heitä on valmistettu edeltä tähän hetkeen. Heistä on tullut pieniä, avuttomia, heikkoja ja syntisiä. He kyynelehtivät, vapisevat ja polvistuvat sydän pamppaillen Vapahtajan edessä armoa anomaan.
Ulkoisen elämän menetys on monelle se syy, miksi hän tulee Vapahtajan luo pyytämään apua. ”Ja hänen tykönsä tuli spitaalinen mies, rukoili häntä, polvistui ja sanoi hänelle: ’Jos tahdot, niin sinä voit minut puhdistaa’” Mark.1:40. Jeesuksen luona on turvapaikka syntisellä ja sairaalla. Herra ei työnnä kärsi-vää luotaan, vaan vastaa pyyntöön.
Auta minua, Jeesus, kiirehtimään aina luoksesi, varsinkin jos kovuuteni, suuruuteni ja oma voimani ovat minut sokaisseet.

[Irene]

6.3.
Olin tuntenut Pekan joitakin vuosia, hänet tiedettiin juopoksi kylässämme. Menin katsomaan Pekkaa hänen kämppäänsä. Hän makasi siellä kasvot veressä, joku oli hakannut häntä jonkin velan tähden. Välillä Pekka oli vankilassa, välillä siviilissä. Sitten en kuullut hänestä mitään vuosiin. Kunnes viimeksi kuulin, että hän oli kuollut tulipalossa. Voi, Voi! Voi maailmaa, josta rakkaus on kadonnut! Jumala on rakentanut meidät niin, että kaipaamme rakkautta. Kaipaamme osaksemme, lähellemme, ympäristöömme, maahamme, maailmaan. Joskus kuitenkin tuntuu siltä, että rakkaus on kadoksissa.
Kun vanha aadamimme nauraa lähimmäisen kömmähdyksille, rakkaus itkee hänen epäonnistumistaan. Kun vanha aadamimme on valmis hylkäämään lähimmäisen, rakkaus tahtoo vielä kulkea hänen seurassaan. Kun vanha aadamimme katkeroituu kokemaansa vääryyteen, rakkaus antaa läheiselle anteeksi. Kun vanha aadamimme lyö hanskat naulaan, rakkaus haluaa vielä yrittää. ”Minä parannan teidän luopumuksenne, omasta halustani minä teitä rakastan; sillä minun vihani on kääntynyt hänestä pois” Hoos.14:5. Jeesus on lähellä syntistä ja luopiota. Hän tahtoo parantaa ihmisen.
Muistatko, kun sait rakkautta osaksesi? Muistatko kuinka hyvältä se tuntui? Muistatko kuinka vähäeleinen ja pieni asia ja tilanne se olikaan, kun sinua rakastettiin? Muistatko, kun pääsit syliin ja sinua halattiin? Muistatko rakastavat kädet, jotka tunsit ympärilläsi? Muistatko, kun sinun päätäsi silitettiin, poskeasi suudeltiin tai olallesi taputettiin? Muistatko, kun joku tuli niin lähelle, että rakkaus tuntui?
Tule Jeesuksen rakkauden piiriin, tule ja kosketa häntä, joka on rakkaus. Tule Jeesuksen luo kuin tuhlaajapoika pahanhajuisena ja ryysyissään, kaiken haaskanneena ja häveten. Tule Jeesuksen luo kuin se sairas nainen, joka oli menettänyt omaisuutensa lääkäreille ja tullut vain huonommaksi. Tule Jeesuksen luo, kuin se lapsi, jonka Jeesus otti syliinsä vanhempiensa toivomuksesta. Tule Jeesuksen luo väsyneenä, rakkaudettomana, onnettomana, pettyneenä, vähin eväin, sanattomana, tyhjänä, ahdistettuna, nälkäisenä, odottavana. Tule kuitenkin, hän yhdistää sinut itseensä rakkauden sitein.
Kiitos, Jeesus, rakkaudestasi.

[Irene]

7.3.
Käyn joskus kylässä yllättäen. Menen vain ja soitan ovikelloa. Yleensä perheen emäntä sanoo ensisanoikseen: - Voi kun meillä on nyt niin sekaista, ei ole ehtinyt siivoamaan. Aivan niin kuin minä olisin tullut tekemään tupatarkastusta. Sama laulu jatkuu kahvipöydässä, kun ei ole ehditty leipoa tai käydä kaupassa. Yleensä yritän tyynnytellä sanomalla, että musta kahvi riittää ja jutellaan vaan. Yllätysvieras saa kodissa aikaan häpeän tunteen.
Jos sinut kutsuttaisiin presidentin juhliin niissä vaatteissa, jotka ovat päällä? Olisiko se hävettävää? Entä jos Jeesus tulee teille? Jos hän puhuu kaikki syntisi, salatuimpaan saakka? Jos hän tekee tupatarkastuksen ja tutkii talouden, ihmissuhteet, ajankäytön, ajatuksesi ja puheesi? Olisiko hävettävää?
Miksi syntinen nainen ei hävennyt itkeä Jeesuksen jalkojen juuressa? Ilmeisesti siksi, että oli pienempi häpeä itkeä, kuin tuntea huonoa omaatuntoa syntisen elämänsä vuoksi. Jumalan armolla ja rakkaudella on ihmeellinen vaikutus, ne saavat tunteetkin tulemaan esille. Häpeään joutuvatkin ne, jotka luulivat, ettei heillä ollut mitään hävettävää. Häpeään liittyy aina kielteinen minäkuva. Ylpeä, häpeämätön ihminen osoittelee toista sormella.
Jospa järjestäisimme viralliset häpeämispäivät, jolloin ajattelisimme vain niitä asioita, jotka ovat tuoneet Herramme nimelle häpeää meidän keskuudessamme, elämässämme, yhdistyksessämme, kirkossamme. Ongelmana on tietysti se, että kuka sinne kehtaisi tulla? Kristus kuitenkin tulisi, hänestähän sanotaan meidän hyväksemme: ”...Hän kärsi ristin häpeästä välittämät-tä” Hebr.12:2.
Herra oli sittenkin kaiken häpeän yläpuolella, sillä häpeään joutuvat he, jotka häpäisivät hänet. Hänen häpeänsä oli hänen voittonsa meidän hyväksemme. Jos hän olisi ollut niin kuin me muut, hän olisi väistänyt ristin. Häpeä oli myös kärsimys, joka nöyryytti. Mutta nöyryydessä vaikutti Jumalan tahto.
Häpeän itseäni, tekojani, puheitani, ajatuksiani - Herra, anna anteeksi.

[Irene]

8.3
Moni ystäväni on eronnut näinä aikoina kirkosta. He eivät pääsääntöisesti kuulu enää mihinkään kristilliseen kirkkoon. Uskovat ovat saaneet tarpeekseen kirkon maallistumisesta, ja siitä että kirkkoa johtavat poliittiset henkilöt. Toinen syy eroamiseen moraalinen rappio: seurakunnan valtaa käyttävät ihmiset, jotka elävät haureudessa, juoppoudessa ja ahneudessa. Osa lähtee siksi, että kirkko vastustaa Pyhän Hengen työtä, karismaattisuutta ja Sanaan pitäytymistä. Osa lähtee katolisuuden pelossa.
Mutta mikä onkaan vaihtoehto? Missä uskova sitten vaikuttaa? Jos hän jää yksin, hänestä tulee villi tai sitten usko kuivuu vähitellen kokoon. Tästä ovat selvinä merkkeinä: 1. Perkele ei enää hyökkää uskovaa vastaan. 2. Uskova ei tunne suuria kiusauksia, vaan pikemmin elämän helppoutta. 3. Uskova ei kanna enää vastuuta muista seurakunnan jäsenistä. 4. Uskova ei ajattele toisten pelastumisen tärkeyttä rukoilemalla ja pyrkimällä vaikuttamaan siihen.
Suurin vaikeus on kuitenkin Jumalan sana, joka velvoittaa vastuuseen: ”Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän” Hebr.10:25. Uskovan on siis pakko asettaa itselleen kysymys: mikä ja missä on minun seurakuntani. Jumalan lapset kuuluvat Hengenyhteyden kautta Kristuksen seurakuntaan Mutta Jumala on säätänyt heille myös näkyvän seurakunnan, jonka tuntomerkkeinä ovat rukous, kaste, ehtoollinen, paimen, evankelista, johtaja, opettaja, profeetta ja diakoni.
Jeesus rikottiin, kun hänen maallinen vaelluksensa päättyi. Hänen ruumiinsa runneltiin verisesti ja sielunsa jyrättiin henkisesti. Jeesus oli säälittävän näköinen, eikä kukaan ajatellut hänestä hyvää juuri silloin. Ihmiset käänsivät kasvonsa poispäin hänestä. Näyttää siltä, että viimeinen uskovien joukko, tämän ajan seurakunta, todelliset uskovat käyvät samaa tietä. Uskovat runnellaan, heitä halveksitaan ja hylätään lopuksi.
Herra, auta minua kärsimään vajaavaisuutta itsessäni ja toisissa kristityissä. Johdata minua elämään uskossa kirkossa, jossa vehnä ja valhevehnä ovat sekaisin.

[Irene]

9.3.
Joskus kristillisyytemme pysähtyy siihen, että katsomme kaiken olevan jo selvää, kun olemme pelastuneet ja tulleet uskoon, saaneet kasteen ja kuulumme seurakuntaan. Mutta tämä on vasta alku, josta lähdetään matkalle. Kristillisyys on Jumalan suuri suunnitelma, jossa on aina opittavaa ja kilvoiteltavaa.
Uskonelämän keskus on Jumalan lahjoittama uusi sydän, uudestisyntynyt luonto, uusi Kristus luomus, joka elää Herran tahdon mukaan. Tämä ei tapahdu lain vaatimuksesta eikä pakosta vaan vapaaehtoisesti ja Jumalan lahjana; sitä sanotaan uudeksi kuuliaisuudeksi. Jeesus vaikuttaa sisältäpäin kristityn mieleen. Tämän hän tekee Raamatun ja Pyhän Hengen vaikutuksella.
Jos Kristus ei pääse vaikuttamaan sisäiseen ihmiseemme, jää kristillisyys vain ulkoisiksi tavoiksi ja perinteitten noudattamiseksi. Voidaan puhua kuolleesta järkiuskosta tai farisealaisuudesta. Siksi onkin paikallaan: ”Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä, voidaksenne tutkia, mikä paras on, että te Kristuksen päivään saakka olisitte puhtaat ettekä kenellekään loukkaukseksi, täynnä vanhurskauden hedelmää, jonka Jeesus Kristus saa aikaan, Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi” Fil.1:9.
Elävä usko on uudistuvaa uskoa, joka puhdistaa uskovan sydämen, saa aikaan rakkauden lähimmäiseen, katsoo toivoen tulevaisuuteen, rukoilee mielellään, ylistää Jumalaa, tunnustaa Kristuksen Jeesuksen Herraksi, pelkää Jumalaa, on nöyrä ja kärsivällinen, säälivä, ystävällinen, sävyisä, sovinnollinen, rauhantekijä, antaa anteeksi, janoaa vanhurskautta ja iloitsee Jumalan armosta.
Jos siis kristillisyytemme ei ole tällaista, siitä pitää seurata murhe ja rukous, että Vapahtaja hyvyydessään sen meille lahjoittaisi. Olemme täysin riippuvaiset hänestä; ilman Kristusta kristillisyydestämme ei ole mihinkään.
Pyydän, Herra että sinun rakkautesi tulisi minussakin suureksi. Anna minulle elävä uudistuva usko, joka tekee hedelmää Jumalan kunniaksi.

[Irene]

10.3.
Fariseukset olivat vaikeita ihmisiä, joiden kanssa syntisillä oli hankalaa olla. Se lienee johtunut siitä, että fariseus asettui muiden yläpuolelle. Hän antoi sellaisen kuvan itsestään, että hän tiesi kaiken, hallitsi kaiken ja kykeni antamaan kaikkeen vastauksen. Fariseuksia on jokaisessa seurakunnassa ja jokaisen puseron alla asuu fariseus? Farisealaisuutta ei tarvitse mainostaa, se puhuu itse puolestaan sanoittakin. Mutta se on yleensä hyvin äänekästä kristillisyyttä.
Fariseukselle on aina vastenmielistä kohdata Jeesus, Vapahtajamme. ”Niin fariseukset lähtivät ulos ja pitivät neuvoa häntä vastaan, surmataksensa hänet” Matt.12:14. Fariseuksen mielestä Jeesus puhuu väärin, toimii väärin, korostaa vääriä asioita ja on liian armahtavainen. Fariseus vaatii ympärilleen turvallisen talon, jota hän myös tarkkaavaisesti haluaa vartioida. Hän vartioi ulkopuolisia, etteivät tule taloon ja sisällä olevia hän tarkkailee haukan katseellaan. Hänen vaikea elämäntehtävänsä onkin tehdä kaikista muistakin fariseuksia, itsensä kopioita ja käsitystensä orjia.
Farisealainen henki asettaa tiukat ehdot hyväksymilleen ihmisille, muuten tulee tyly käytös, ei keskustelua eikä ystävyyttä. Uuden tulokkaan ulkomuoto tai epäperinteiset sanonnat saavat hänet varpailleen ja epäluuloiseksi. Fariseus on kiinnostunut ihmisistä vain omilla ehdoillaan.
Fariseukset suunnittelivat aikoinaan Jeesuksen tappamisen, niin käy tänäänkin. He hyväksyvät vain itsensä näköisen Jeesuksen. Varo siis, ettet tapa tänään Kristusta. Jeesus voi ohjata fariseuksen elämään, valoon ja vapauteen mutta ei päinvastoin.
Jeesuksen luona fariseuskin voi pelastua, sillä farisealaisuus ei ole kuoleman tauti, vaikkakin on vakava hengellinen sairaus. Fariseukset, Nikodeemus ja Joosef Arimatialainen löysivät Jeesuksessa Vapahtajansa. Jumalan rakkaus sulattaa fariseuksen sydämen.
Jeesus, armahda minua - fariseusta.