Jeesus on Herra / Huhtikuu

[Irene]

22.4.
Olin hakemassa kaakelilaattakuormaa Toijalan Katulähe­tyskodin vanhalla diesel Hanomagilla Turusta Partekin tehtaalta. Laatat pai­noivat vähän yli tonnin. Rukoilin varjelusta syöksyessäni moot­toritietä Tampereelle päin ja juuri silloin rengas räjähti. Suuren vaivan jälkeen sain vaihdetuksi aataminaikuisella tunkilla iki­van­han vararenkaan, josta paistoi jo sisäkumi. Olin varma, ettei se tu­lisi kestämään 100 kilometrin matkaa. Mutta ihmeellistä, se kesti. Pidin sitä Jumalan ihmeenä.
Jumalan työssä olen huomannut, että Herra käyttää mi­tättömiä ja heikkoja välikappaleita työssään. Hän ottaa niin heik­koja ihmisiä palvelukseensa, että hirvittää. Sairaat, ontuvat, sokeat, rupitautiset, avuttomat ja yksinkertaiset pärjäävät hyvin Herran sotajoukossa. Hän käyttää palveluksessaan yhtä hyvin naista kuin miestä, lasta kuin vanhusta. Ihmisen vajavaisuus ei ole millään ta­valla este hänen työssään – päinvastoin.
Piiskattu ihminen on kovia kokenut ja hänen itsetuntonsa ei ole juuri silloin kovin kaksinen. ”Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt hänen vihastuksensa vitsan alla. Sillä ei Her­ra hylkää iankaikkisesti; vaan jos hän on murheelliseksi saat­tanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa” Val.3:31, 32. Mutta aikanaan kuritus on ohi ja ilokseen voi huomata, ettei Her­ra olekaan hylännyt omaansa. Murhekin alkaa hälvetä, kun Va­­pahtajan kasvot alkavat näkyä.
Jeesuksen oma voi oppia kokemuksistaan. Jumala on aja­tellut, että hänen käymänsä vaiheet ovat pääomaa, josta on myöhemmin hyötyä. Emme kirjoita asioita vain muistiin, tee päi­väkir­jamerkintöjä, vaan tutkimme kristittyinä niiden merkitystä Raama­tun sanan valossa.
Emme koe mitään turhaa seuratessamme Jeesusta. Kaikki tulee elämäämme häneltä, kun rukoilemme hänen tahtonsa ta­pahtumista. Mutta kaikki ei ole mieluisaa ja mukavaa. Kaikkia asioita ei voi edes kertoa, ne ovat siksi kipeitä kokemuksia.
Jeesus, joskus sinä lyöt minua. Anna minulle silloin tyy­neyttä vastaanottaakseni sen. Sinä saatat ylpeän murheelliseksi, mutta et hylkää vaan armahdat katuvaa. Kiitos, että käytät edelleen huonoa palveluksessasi.

[Irene]

23.4.
Olin mukana eräässä seurakuntatapahtumassa, jossa kä­vimme monissa laitoksissa ja tehtaissa todistamassa Jeesuksesta. Puhuin myös kunnantalolla työntekijöille. Myöhemmin samana vuon­­na, ennen joulua, viisi heistä kuoli auto-onnettomuudessa. Mie­­tin, miten heidän kävi, olivatko uskossa Jeesukseen, pelastui­vatko he taivaaseen vai joutuivatko kadotukseen? Entäpä, mikä merkitys olikaan käynnillämme heidän työpaikassaan, kun he vielä elivät armonajassa?
Ylitse kaiken tärkeysjärjestyksessä on ihmissielun pe­lastus. Sen tähden Jeesus tuli maailmaan, siksi meillä on Jumalan sana, seurakunta ja uskovat. Ihminen ei tätä ymmärrä ja siksi hän touhuaa kaikenlaista muuta, sotkee oman ja toisten elämän, pilaa mahdollisuutensa ja kuluttaa aikansa turhuudessa ilman Jumalaa ja on helvetin lapsi.
Jumala kutsuu ihmistä etsikkoaikana luokseen. Hän lä­hettää palvelijansa todistamaan hänestä ja puhuu myös elämän kohtaloitten kautta. hän haluaa pelastaa ihmisen ja siksi tuo pelastuksen ihmisen ulottuville, tämän vastaanotettavaksi. Muuten armo jää ihmisen kohdalla turhaksi ja merkityksettömäksi. Ja voi kuinka paljon onkaan maailmassa turhaa armoa!
”Hänen työtovereinaan me myös kehotamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sillä hän sanoo: ’Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä’” 2.Kor.6:1

[Irene]

24.4.
Kerrotaan, että eräs mies meni puhumaan Satakuntaan erääseen seurakuntaan ja siellä seuroihin. Hän ajatteli hieman ke­ventää puhettaan ja kertoi yhden vitsin puheensa lomassa. Mutta ihmiset olivat haudanvakavia. Hetken kuluttua hän kertoi toisen vitsin, mutta sama tulos. Mies jatkoi puheensa loppuun ja matkusti takaisin kotiinsa. Jonkin ajan kuluttua eräs seuroissa ollut mies soit­ti ja jutteli vapautuneesti. Hän sanoi, että heidän oli ollut vaikea pidättää nauruaan, mutta kotimatkalla he olivat sitten nauraneet.
Uskovaisilla on ollut totisen torvensoittajan maine kautta ai­kojen. Ennen nauramista on pidetty synnillisenä. Mutta voi ih­mistä, joka ei koskaan naura.
Sillä ei vakavuus ketään sinänsä pe­lasta, vaikka onkin hyvä hiljentyä Herran edessä ja käyttäytyä muutenkin maltillisesti ja kärsivällisesti.
Jatkuva murhe tekee synkkämieliseksi, masentaa ja uuvuttaa. Siksi murheet tulee heittää Herran kannettavaksi.
Jumala antaa kohtalon, surun ja ilon. ”Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, niin me olimme kuin unta näkeväiset. Silloin oli meidän suumme naurua täynnä, ja kielemme riemua täynnä; silloin sanottiin pakanain keskuudessa: ’Herra on tehnyt suuria heitä kohtaan’” Ps.126: 1-2. Joskus kristitty saa nähdä selvästi,
miten Herra on muuttanut tilannetta ratkaisevasti uskovan eduksi.
Kun kristitty kokee suurta Jumalan vaikutusta, hän tulee iloiseksi. Vapahtajan tuore kosketus ja elämän asioihin puut­tu­mi­nen saa aikaan hersyvää iloa.
Silloin uskova nauraa vapautuneesti. Myös maailma huomaa uskovan ilon, iloinen uskova vetää puoleensa. Hän on hyvä mainos Herrasta. Jumalan suuret teot tuovat riemun sieluun ja pakanatkin puhuvat uskovien onnesta.
Mutta ilo ei ole jatkuvaa, eikä aina ole hauskaa. Itkulla ja surullakin on paikkansa uskovan elämässä. Mutta todellisia ilon het­kiä on silti niin harvassa, että nauraa pitää silloin, kun nau­rat­taa. Luonnollisuus on tässä asiassa valttia. Emme ole kristittyinäkään sieluttomia, vaan tuntevia ja eläviä, ihmisiä.
Herra, anna meille ilonhetkiä, virkistä meitä sinun ole­muksesi tuntemisesta ja nähdessämme sinun vaikutustasi elämässämme.

[Irene]

26.4.
Sain kirjeen vakuutusyhtiöstä, minulle tarjottiin uutta va­kuutusta. Siinä luki: ”Kuinka haluat viettää eläkepäiviäsi? Nau­tiskelemalla.… ilman huolta huomisesta? Voit itse vakuuttaa tu­levaisuutesi.… joka tekee haaveistasi totta.” Lähes jokainen suomalainen on jonkinlaisen vakuutuksen piirissä, jolla pyritään ta­­kaamaan elämän jatkaminen onnettomuuden jälkeen ja eläk­keel­lä. Itsekin omistan vakuutuksia ja joudun tarkistamaan aika ajoin nii­tä. Mutta koetan selvitä mahdollisimman vähillä kuluilla, koska en halua tukea vakuutusyhtiöitä vaan seurakuntaa.
Kristitty on onnellinen ollessaan osallinen Kristuksesta kuin oksa viinipuussa. Mutta kurja tulevaisuus häämöttää, jos kris­titty ei säily tuossa suhteessa. ”Jos joku ei pysy minussa, niin hä­net heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat” Joh.15:6.
Kristitty joutuu eroon Jeesuksesta, jos hän yrittää tehdä tur­haksi Jumalan sanan ja elää sen mukaan. Samoin käy, jos kristitty kieltää Kristuksen tai kavaltaa hänet. Jeesuksen aikalaiset, kir­kon johtajat, päättivät tappaa Jeesuksen; hän oli vaarallinen, hä­net oli saatava pois päiviltä. Ironista oli se, että samanaikaisesti he kuvittelivat puhdistautuvansa synneistään Jumalan edessä? Vii­mei­­nen epätoivon yritys päästä eroon Vapahtajasta oli asettaa hau­dalle sotilasvartio. Tässä virallinen kristillisyys on myös ansioitunut eri aikakausina Jeesuksen haudan vartioimisessa. Uskonnollis­ta muotomenoa sallitaan, mutta mitään elävää hengellisyyttä ei su­vaita.
Jos joku tunnistaa itsensä em. seikkailuista, olisi hänen syy­tä ottaa välittömästi palovakuutus. Hänen pitäisi päästä kiirees­ti Jumalan armon ja anteeksiantamuksen vaikutuspiiriin, Jumalan suosioon. Hän tarvitsee heti Jumalan rauhan ja Jumalan lapsen oi­keuden. Hänen on saatava Jumalan voima, joka tulee Jeesukselta. Oikeastaan hänen on päästävä niin läheiseen yhteyteen Kristuksen kanssa, kuin oksa on viinipuussa.
Varjele, Herra meitä joutumasta kuivaksi oksaksi, pois hei­tettäväksi, ettemme joutuisi tulen ruoaksi.

[Irene]

27.4.
Moni kristitty nainen elää avioliitossa, jossa puoliso ei ole uskossa. Vuosikausia tilanne jatkuu samanlaisena ja muutosta ei ole näkyvissä. Nainen rukoilee, uskoo ja epäilee, kärsii ja odottaa, miettii muita ratkaisuja Hän ajattelee miehen hylkäämistä ja pelkää samalla, että mies hylkää hänet.
Lähtökohtana saattaa olla perus huono mies, joka on aina kuin myrkyn niellyt, mies, joka on koko ajan kuoleman vaarassa, koska ei ole pelastunut. ”…onnettomuus uhkaa meidän isän­täämme ja koko hänen taloansa. Hän itse on kelvoton mies, niin ettei hänelle auta puhua.... Älköön herrani välittäkö mitään tuosta kelvottomasta miehestä" 1.Sam.25:17,25. Kun nai­nen on riittävän monta kertaa yrittänyt puhua miehelle, hän vaikenee.
Nainen on aikoinaan mennyt mukavan miehen kanssa nai­misiin ja uskonut, että mies muuttuu ajan myötä naisen toiveiden mukaan. Mutta onkin käynyt päinvastoin, mies on mennyt pahem­maksi ja vetänyt myöskin naisensa mukanaan porsasteluun. Nai­sen usko on hiipunut ja mies on voittaja. Joskus elämän sotkut ja synnit ovat hirvittävät.
Joskus naisen kärsivällinen uskonelämä palkitaan ja mies tulee uskoon. Se tapahtuu kovan väännön kautta. Tarvitaan sai­ra­uksia, onnettomuuksia, sotia, nälkää, Jumalan sanaa, rakkautta ja paljon rukousta. On ihana olla uskovina puolisoina kristillisessä avio­liitossa.
Uskova puoliso taistelee Herran edessä kääntymättömän siip­pansa elämästä viimeiseen asti. Niin kauan kuin on elämää, niin kauan on vielä toivoa.
Jeesus, tue kaikkia uskovia naisia heidän avioliitoissaan, että heidän uskonsa säilyisi elävänä ja hedelmällisenä. Pelasta hei­dän kelvottomat miehensä.

[Irene]

28.4.
Lapsuudenkotini lähellä oli aikoinaan pieni kyläkauppa, josta ostimme ruokatavaraa. Kerran olin siellä äidin kanssa odot­taen saavani karkkia. Jokin tuote oli vanhaa ja se tuli ilmi siinä kau­panteon yhteydessä, jolloin äitini ei ostanut tuotetta. Myöhem­min muistan kuinka äiti oli vihainen, kun menimme kotiin ja hän puhui siitä, että kauppias oli yrittänyt vetää häntä höplästä. Kaup­pias oli epärehellinen, falski tyyppi.
Jumalan edessä riittää vain rehellisyys, ihmisen on oltava valmis tuomaan kaikki päivänvaloon elämästään. Petos ei kannata, sillä vähän aikaa se voi muodollisesti hyödyttää, mutta sitten se tu­lee kirouksena ihmisen eteen uudestaan. Kaikesta joutuu tilille Ju­malan edessä. Ketku joutuu vastuuseen teoistaan.
Daavid opetti Jumalan viisaudella poikaansa vähän ennen kuolemaansa: ”Ja sinä, minun poikani Salomo, opi tuntemaan isäsi Jumala ja palvele häntä ehyellä sydämellä ja alttiilla mielellä, sillä Herra tutkii kaikki sydämet ja ymmärtää kaikki ajatukset ja aivoitukset. Jos häntä etsit, niin sinä löydät hänet, mutta jos luovut hänestä, niin hän hylkää sinut iankaikkisesti” 1.Aik.28:9.
Ensiksi Jumalan tunteminen oli tärkeä. Salomon oli opit­tava kuuntelemaan Jumalaa, antamaan aikansa Herralle, että hän saattoi tietää millainen Jumala oli. Toiseksi Jumala oli Daavidin Ju­mala. Se merkitsi sitä, että Daavid oli selvinnyt juuri Jumalan avulla mitä suurimmista vaikeuksista ja koettelemuksista elä­mäs­sään. Kolmanneksi Jumalan oman tuli seurata häntä ehyellä sydä­mellä. Kaksimielisyys ja jaettu sydän tiesivät hengellistä kuolemaa. Kahden tien kulkijalla ei ollut uskovan sisäistä rauhaa. Neljänneksi hän tarvitsi alttiin mielen, joka oli uskovan tunnusmerkki. Jos mieli ei ollut altis, eivät teot eikä puheet voineet olla sellaisia. Seurauksena olisi laiskuus ja mykkyys. Viidenneksi hänen tuli et­siä Jumalaa. Tämä merkitsi koko elinaikaa, kaikkia hänen asioitaan, tehtäviään ja valintojaan. Kuudenneksi, luopio joutuu Jumalan hylkäämäksi.
Herra, opeta minua tuntemaan sinut, palvelemaan sinua ehy­ellä sydämellä ja alttiilla mielellä ja etsimään sinua kaikissa va­linnoissani ja olemaan luopumatta sinusta.

[Irene]

30.4.
Istutin kaktuksia suureen ruukkuun. Ne olivat kauniita, pi­din niistä. Toisinaan niissä oli kauniita kukkia, toisinaan ne olivat vain viherkasveja. Mutta ne olivat vaarallisen piikikkäitä. Niissä oli pitkiä ja lyhyitä piikkejä – runsaasti.
Minäkin olen kaktus. Hyökkään pahoilla sanoilla läheis­te­ni kimppuun, karkotan asenteellani ihmiset luotani. Ilmeeni pal­jastaa, etten pidä ihmisistä enkä halua heitä lähelleni. En paljasta ajatuksiani, enkä kerro mitä ajattelen tai tunnen. Suojaudun ym­päristöltä itsevarmasti.
Mutta kaktus on myös sitkeähenkinen erämaan kasvi, joka tulee toimeen mainiosti pienellä vesitilkalla. Olen semmoinenkin. Tu­len toimeen vähällä ja pärjään mainiosti, vaikka vaatimatto­mas­sa­kin tilanteessa. Oikeastaan, olen huomannut saavani eniten siu­nausta hengellisessä erämaassa. Elämän vesi on maistunut – jo pi­sarakin sitä on ollut erinomaista, virvoittavaa. Runsas hengellinen ohjelmatarjonta tekee kristityn kiittämättömäksi ja arvostelevaksi.
Jumalan koulussa on piikkisiä päiviä, jotka loppuvat ai­kanaan. ”Enää ei israelilaisilla ole vierellään pistävää okaa, ei pu­revaa piikkiä, ei kansaa, joka halveksii heitä. Niin he tu­levat tietämään, että minä olen Herra, Jumala” Hes.28:24. Kun pii­kit poistuvat, uskova tuntee Herran auttaneen häntä.
Minä en muutu miksikään, ajattelen, mutta ei Herrakaan. Hän luo elämäni olosuhteet, aikataulun ja tapahtumat. Hän antaa eväät ja ystävät, sateen ja auringon. Hän armahtaa syntistä, minua­kin.
Jeesuksen elämän pahimmat piikit tulivat lähimmiltä ihmi­siltä, jotka eivät ymmärtäneet Jumalan suunnitelmaa ja tahtoa, vaan koettivat vääntää sitä oman mielensä mukaan. Jeesuksesta näemme, että todellinen rakkaus joutuu aina koetukselle.
Näen monia muitakin kaktuksia, hyviä ystäviäni, kave­rei­ta, kaukaisia, tuntemattomia, tärkeitä ja vähemmän tärkeitä.
Tervetuloa kaktukset – Herran kanssa erämaahan!

[Irene]

Jeesus on Herra