Jeesus on Herra /Toukokuu

[Irene]

21.5.
Olen joskus seurannut nuorten äitien toimellista lastenhoi­toa. He huolehtivat koko ajan vauvoistaan, syöttävät, nukuttavat, kan­tavat ja vaihtavat kuivia, rasvaavat pyllyä ja poskea, sekä hyväilevät lap­siaan. Laulavat heidät uneen ja rukoilevat heidän puolestaan. Ja kun vauva nukkuu, he tarkkailevat tilannetta, lait­tavat tuttia suuhun. Yöllä he nousevat huolehtimaan pienokai­sistaan. He unohtavat itsensä ajatellessaan lapsensa parasta.
Uskovan osa on ihana, hän on kuin pieni lapsi Jumalansa huomassa. Hän elää Herransa kanssa ja voi kaikessa luottaa Va­pahtajaan. Hänen turvansa on Jumala, Luoja, Lunastaja ja Puo­lustaja. Herra hoitaa uskovan ajalliset ja iankaikkiset asiat.
”Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen” Ps.23:5. Uskovaisuus on Jumalan antama kut­sumus, johon sisältyy myös merkki eli vahvistus. Daavid sanoo Jumalan voitelevan hänen päänsä öljyllä. Se viittaa siihen ti­lanteeseen, jossa Samuel vahvistaa hänen kuninkuutensa Israe­lissa. Mut­ta se on vielä enemmän: Herra voitelee omiaan jatku­vasti eli pitää alkuperäistä voitelua voimassa.
Daavid sai myös Pyhän Hengen öljyllä voitelun yhtey­dessä. Herra tuli häneen asumaan. Tämä on Jumalan salattua työtä, josta uskova saa olla osallinen. Sitä ei anneta ansiosta vaan armosta.
Öljy on liiton merkki niin kuin veri ja vesikin. Öljy kuvaa tehtävään asettamista, uskovaisuutta täällä ajassa, seurakunnassa. Se, mikä Vanhassa Liitossa tapahtui esikuvallisesti, tapahtuu Uudessa Liitossa Pyhässä Hengessä Jumalan sanan kautta. Sana tulee ihmisen sisimpään ja uusi elämä viriää.
Elävän uskovan tuntomerkki on tuoreen voitelun vaikutus. Hän elää lähellä Herraa ja saa tältä uutta elämää, siunausta, sanoja, rukousta, iloa, rakkautta, kärsivällisyyttä, tuntee murhetta van­hasta ihmisestään ja kaipaa taivaaseen.
Voitelu tuo tullessaan ylitsevuotavan maljan. Siinä tilan­teessa uskova täyttyy Kristuksen tuntemisella niin, että Jumalan hyvyys ja vaikutus tulee ympäristönkin tietoon. Ihmiset näkevät vain uskovan, mutta kuulevat Kristuksen äänen ja tuntevat Vapahtajan läsnäolon.
Herra, joka olet minun hyvä paimeneni, voitele pääni öl­jyllä, ajatukseni, tunteeni, älyni, ratkaisuni, odotukseni, kutsumukseni, rukoukseni ja palveluni.

[Irene]

22.5.
Eräs työkaverini poika leikki lattialla vieraiden läsnä­ollessa, hänellä oli tavallista raisumpia otteita sillä kertaa ja ilmeinen näytönpaikka. Jossain vaiheessa isä yritti hienovaraisesti puuttua kooheltamiseen ja aiheuttaa syyllisyyttä pienen ihmisen mielessä. Niinpä hän kysyi: - Kuka tuommosesta pojasta tykkää? Poika katsoi lapsen kirkkain silmin isää ja muita huoneessa olevia ja tokaisi: - Kaikki!
Lapsen asenteella moni menisi pitkälle, tosin, saattaisi tul­la myöskin vaurioita ympäristöön? Onhan toisista piittaamaton mellastaminen aikansa hauskaa, mutta jossakin vaiheessa pitää myöskin katsoa peiliin ja olla rehellinen. Liian moni aikuinen on tuon pojan kaltainen: kaikki on luvallista, mitään lakeja tai sääntöjä ei tarvitse noudattaa, eikä ole mitään arvoja tai henkilöitä, joita tulisi kunnioittaa.
Jumalan huomio kiinnittyy hänen omiinsa. Uskovat, lu­nastettu heimo, omaisuuskansa, pyhät, papit, Jumalan lapset tuntevat olevansa Herran rakkauden kohteena. ”Herra, sinun Juma­lasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee” Sef.3:17. Kristuksen vaikuttava huomio näin vaatimatonta joukkoa kohtaan on häkellyttävä.
Jumala rakastaa meitä, vaikkei meissä ole mitään aihetta siihen ja kuitenkin on: Jeesus Kristus. Oikeastaan Jumalan pitäisi vihata meitä, sillä me olemme niin syntisiä ja huonoja? Mutta Jumala rakastaa niitä, jotka ovat vastaanottaneet Jeesuksen. Hän ei rakasta meitä tekojemme tai ansiomme perusteella, kuuliaisuus on vain velvollisuus, joka ei tuo rakkautta. Jumala rakastaa meitä it­sensä tähden, hän näkee meissä oman työnsä, kuvansa, kätensä jäljen, Henkensä hedelmän, voittonsa.
Herran rakkaus ei ole hiipuvaa, inhimillistä, valikoivaa. Se on ikuista, kestävää ja siunaavaa. Hän sitoutuu uskoviinsa sil­loinkin, kun emme sitä mitenkään ansaitse. Hänen rakkautensa seuraa meitä läpi elämämme.
Herra, sinun rakkautesi on käsittämätön, kestävä ja ikuinen. Hämmästelen aina sitä, sillä en ole sen arvoinen.

[Irene]

23.5.
Tapasin päivällä Haminan torilla asioidessani tutun usko­van mie­hen, Erkin, veljen Herrassa, niin kuin tavataan sanoa. Hänen nä­kemisensä oli aina päiväni pelastus, hänellä oli niin myön­teinen elämän asenne. Hän oli iloinen sairauksistaan huoli­matta ja juttutuokiomme olisi voinut päättyä hyvin yhteiseen rukoushetkeen, niin kuin joskus ennen. Piristävä tapaaminen päättyi, jatkoimme matkaamme tahoillemme.
Olen ollut aina mieleltäni kristitty sanan laajemmassa mer­kityksessä. En ole ajatellut samoin kaikkien kanssa, joskus olen sen sanonut, mutta ystävyyttä se ei ole yleensä kuitenkaan rik­konut. Joskus sitäkin. En ole viihtynyt kovin ahdashenkisessä po­rukassa, mutta Raamattua olen silti pyrkinyt lukemaan tarkasti. En ole pyrkinyt luomaan yhteyttä opin vaan uskon poh­jalta. Jos meillä on ollut sama Herra, olemme voineet palvella häntä uskovina veljellisesti.
Joskus kuitenkin tapahtuu, niin kuin ennenkin on ta­pah­tunut, että uskovat eivät jaksa olla toistensa kanssa. Opilliset, elämään liittyvät asiat, työtavat tai synti ovat erottaneet heitä toisistaan. ”Sinä tiedät, että kaikki aasialaiset ovat kääntyneet minusta pois; niiden joukossa ovat Fygelus ja Hermogenes” 2.Tim. 1:15. Kaikille ei riitä Jeesus ja hänen herruutensa.
Uskovien keskuudessa vaikuttavat ristiriidat ovat kurjia ja uuvuttavia. Ne tuottavat katkeruutta, syyllisyyttä ja pettymystä. Ne hajottavat Jumalan seurakuntaa, ne repivät Kristus ruumista. Kyllähän sitä vielä voi kääntyä pois toisesta uskovasta, mutta jos se on samalla kääntymistä pois Kristuksesta, se on kuoleman tie.
Kristittyjen, Herran omien, välinen yhteys on arvokas ja tarkoin vaalittava valtakunnan salaisuus. Olemme osaltamme vas­tuussa siitä kerran Herran edessä. Oikeastaan juuri se on Herran kysymyksien kärki viimeisellä tuomiolla, miten suhtauduimme toisiin Herran omiin.
Jumala on suunnitellut elämäämme uskon teot ja hän on valmistanut ne jo etukäteen, että me eläisimme niiden mukaan elä­määmme. Jos seuraamme Herraa, ne tulevat kyllä eteemme joka päivä.
Armahda meitä, Kristus, ettemme viheliäisyydessämme rik­koisi sinun vaivalla rakentamaasi seurakuntaa ja sen jäsenten välistä yhteyttä. Anna meille keskinäinen rakkaus uskovien välillä.

[Irene]

24.5.
Nuori mies tuli toimistoon, jossa istuin hoitamassa virka-asioita. Hän oli asuntoa vailla, työtön, kärsi luulosairaudesta ja epäili jonkun yrittäneen noitua hänet seinän läpi sekä eräästä toi­sesta ihmisestä tulleen demoneja hänen päälleen. Hän oli kiertänyt eri uskonyhteisöjä ja pettynyt uskoviin. Vähän aikaa keskustel­tuamme havaitsin, ettei minulla ollut mitään antaa tuolle ihmiselle, eikä hän oikeastaan apua pyytänytkään. Sanoin joitakin näkemyksiäni hänen tilanteestaan ja miten minä tekisin hänen sijassaan. Hän kuunteli epäilevästi.
Jeesus on lähettänyt tasaisesti elämääni kurjia ihmisiä; ih­misiä, jotka ovat itsensä tai olosuhteittensa tähden huonossa jamassa. Olen kuunnellut ihmisten kurjuutta kaikilla elämänalueilla. Suurin osa on tiennyt tarkasti, mistä syystä ja ovesta kurjuus oli tullut heidän tupaansa.
Kurjat ihmiset ovat olleet elämäni rikkaus. Olen oppinut heiltä paljon ja mikä parasta, olen oppinut heidän kauttaan olen oppinut tuntemaan syvemmin Jumalan armoa. Olen nähnyt, kuin­ka Jumala etsii kurjia ihmisiä. Olen nähnyt, miten Jumala auttaa kurjia ihmisiä. Olen nähnyt, miten Jumala nostaa kurjia ihmisiä jaloilleen – uuteen elämään.
Kurjuus tulee ihmiselle ilman suurempaa suunnittelua. Mo­­­ni retkahtaa syntiin, toinen hienompaan toinen karkeampaan, mutta kumpikin putoaa ojaan ja he juuttuvat kuraan. ”Kaikki minun luuni sanokoot: ’Herra, kuka on sinun vertaisesi, sinun, joka vapahdat kurjan väkevämmästään, kurjan ja köyhän raatelijastaan?’” Ps.35:10. Jumalalla on halu auttaa, mutta ih­minen ei aina ota apua vastaan, vaikka olisi kurja ja köyhä.
Oman kurjuuteni kausina olen ollut hyvin lähellä Kris­tusta, hyvin riippuvainen hänestä. Kurjana olen nähnyt vihe­liäisyyteni, syntisyyteni ja avuttomuuteni. Kurjuus on ollut tar­peen, että näkisin, mikä on todella tärkeää elämässäni. Silloin asiat ovat yk­sinkertaistuneet ja olen saanut Jumalan valoa. Kiitos Herralle!
Kiitos Jeesus, kurjuuden hetkistä, jotka ovat vieneet minua sinun luoksesi. Anna minulle rakkautta toisia kurjia kohtaan.

[Irene]

25.5.
Luin lehdestä kiinalaisesta miehestä, joka oli paljon kär­sinyt uskonsa tähden. Hän joutui virumaan 16 muun vangin seu­rassa samassa sellissä. Sellissä oli vain yksi sänky, jota tietysti normaalisti käyttivät sellin kovimmat tyypit. Eräässä vaiheessa muut vangit tarjosivat sänkyä myöskin tuolle uskovalle miehelle ja hän lepäsi siinä. Seuraavana päivänä uskova mies joutui taas kuulusteluihin. Silloin sänkyyn meni hänen jälkeensä eräs vanki, jolla oli tarttuva tauti. Silloin merkillinen voima täytti miehen ja hän parani taudistaan. Samoin alkoi käydä muillekin vangeille yksi toisensa jälkeen. Sitten yksi vangeista kertoi nähneensä yöllä valokiilan uskovan miehen yllä, kun tämä oli maannut vuoteessa. Uskova mies tuli takaisin selliin ja alkoi vilkas keskustelu, kysely, jonka seurauksena monet vangit tulivat uskoon.
Vainotut uskovat ovat olleet Kristuksen kirjeinä monille ihmisille, jotka eivät muuten olisi koskaan kuulleet evankeliumia. ”…koko henkivartioston ja kaikkien muiden tietoon on tullut, että minä olen kahleissa Kristuksen tähden, ja että useimmat veljistä, saaden Herrassa uskallusta minun kahleistani, yhä enemmän rohkenevat pelkäämättä puhua Jumalan sanaa” Fil.1:13-14. Yhden ihmisen usko oli rohkaissut muita, niin että olivat puhuneet rohkeasti Jeesuksesta.
Jumalan ihmeillä on aina paikkansa seurakunnassa ja us­kovien elämässä. Sanansa ja ihmeiden kautta Jumala ilmaisee it­sensä maailmalle. Yliluonnollinen mykistää mielet ja herkistää kan­­san kuuntelemaan todistusta Herrasta. Ota ihmeet pois Jee­suksesta, niin hän ei ole enää Raamatun Jeesus. Mutta vaadi häntä tekemään ihme oman tahtosi mukaan, niin et koskaan tule näkemään hänen ihmeitään.
Herra ilmaisee olevansa kärsivien uskoviensa kanssa, hän ei koskaan hylkää heitä. Itsessään heikot Vapahtajan seuraajat saa­vat erityisvahvistuksen koettelemusten keskellä. Avuttomille tulee hänen apunsa juuri oikeaan aikaan. Yhden uskonrohkeus roh­kaisee myös muita ja Jumalan tuli syttyy roihuamaan.
Herra, vahvista kirjoitettu sanasi sitä seuraavien ihmeiden ja tunnustekojen kautta, että ihmiset pelastuisivat ja tulisivat uskoon.

[Irene]

26.5.
Istuin kirkossa, kuoro lauloi nautittavan hyvin. Kerrankin äänet soivat ja kokonaisuus oli toimiva. Laulajien ilmeet olivat innostuneita ja heistä näki, että he pitivät laulamisesta. Sointi oli puhdas ja tasapainoinen, jopa miesääniäkin oli riittävästi. Iloitsin. Kiitos Jumalalle jokaisesta Herran omasta, joka laulaa hänen kun­niakseen.
Jospa kaikessa kristillisessä työssä voisi olla tuollainen sopusointu, kuin tuossa kuorossa? Jospa yhteistyö olisi sisäisesti noin yhteensaumaantunutta ja ulkoinen palvelus myös yhtenäisen kurinalaista? Mutta, onko se mahdollista vain taivaassa?
Lahjakkaat kristityt ovat aina löytäneet paikkansa seura­kunnassa. ”Ja heidän ja heidän veljiensä lukumäärä, jotka oli opetettu veisaamaan Herran kunniaksi, kaikkien taitajien, oli kaksisataa kahdeksankymmentä kahdeksan” 1.Aik.25:7. Lu­ku­määrät ovat vaihdelleet, mutta laulu on ollut Jumalan kun­ni­oi­tusta, kiitosta ja ylistystä. On huomattava, että kokeneet opet­tivat kokemattomia ja pääasia kaikelle työlle on Herran kun­nioi­tus.
Uskovien kuoro on varsinainen Herran ase, kun se toimii uskossa ja Pyhässä Hengessä. Moni on tullut uskoon puhuttelevan ja vaikuttavan hengellisen laulun myötävaikutuksesta. Herätysten aikoina syntyy kuoroja ja lauluja, seurakunta on kuin kukkiva niitty, täynnä Jumalan kunniaa.
Usko Jeesukseen on enemmän kuin kuollut kirjain tai kuiva oppi. Se on elävä todistus Herran kaikkivoipaisuudesta, jolla hän hoitaa ja yhdistää uskoviaan. Herrassa on veljeys, jonka avulla seurakunta pysyy koossa ja laulaa soinnukkaasti Jumalan kunniaksi.
Toivoa sopii, että itse kukin kristitty, jolla on musikaalisia lahjoja, kyselisi paikkaansa Vapahtajan palveluksessa. Sillä lahjat eivät sinänsä pyhitä ketään, eikä niitä kukaan osaa itsessään Jumalalle uhrata – päinvastoin. Mutta Herramme pyhittää Jumalalle luovutetut lahjat.
Jeesus, anna Henkesi elävöittämään lauluni kunniaksesi. Kokoa kuorot nimesi kunniaksi ja anna niihin väkevä uskon ja herätyksen henki.

[Irene]

27.6.
Joskus ajan leipomon ohi ja sieltä tulee hyvä tuoreen leivän tuoksu. Se on mieleinen ja innostava. Vesi herahtaa kielelle ja tulee nälkä. Itselleni tulee mielikuva siitä, millaista olisikaan nauttia juuri nyt uunista otettua leivonnaista, joka on valmistettu minua varten. Joskus pysähdyn ja teen ostoksen, joskus painan kaasua. Kuvittelen, että kirkko voisi vaikuttaa ympäristössään lei­pomon tavoin tuoksuen kutsuvasti Kristusta ja vetäen niin ihmisiä kiinnostuneena paikalle.
Tuore, vastaleivottu leipä on kuin elämä itse. Siksi Jeesus sanookin itsestään: ”Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta” Joh.6:51. Uskossaan nälkäinen syö uskossa Jeesuksen.
Kautta aikojen ihmiset ovat saaneet tästä tuoreesta leivästä elämän itseensä. Kun syntyy hengellistä herätystä ja uutta elämää seurakunnassa, tuo se aina tullessaan elämän leivän tuoksun. Siinä on tuoreus, siinä on nyt-hetken tuntu. Emme vain kerro historian saavutuksista ja menneitten päivien tapahtumista, vaan meillä on tänään Jeesus, joka elää.
Mutta tuore Elämän leipä on myös pelottava; kun ihmiset syövät sitä, heistä tulee uskovia, eläviä, onnellisia, pelastuneita, toimivia, Jumalaa kiittäviä, rukoilevia ja palvelevia. Elämän leipä synnyttää elämää ja laittaa väen liikkeelle. Silloin on seura­kun­nassa suuri siivouspäivä, jolloin kaikki joutuu tuuletuksen koh­teeksi. Silloin roskat kannetaan pihalle ja uusi elämä virtaa tilalle. Osa seurakunnasta ei hyväksy uutta herätystä ja he rupeavat vas­tustamaan sitä. He eivät halua itse syödä tuoretta Elämän leipää, heille riittää kuollut Kristus ja historian lehtien havina. He pel­kää­vät muutosta elämässään, he eivät halua, että heidän syntejään nuhdeltaisiin, että he joutuisivat tekemään parannusta ja katumaan elämäänsä.
Jeesus, tule elämääni leipänä, joka ravitsee, nostaa minutkin palvelemaan ja antaa minulle ikuisen elämän.

[Irene]

28.5.
Oli kaunis aurinkoinen alkukesän päivä. Olimme Hilkan kanssa kylässä eräässä perheessä. Se oli ensivisiitti siinä kodissa. Alkumuodollisuuksien yhteydessä huomasimme, että emme olleet kovin odotettuja vieraita. Ehkä olimme sittenkin tulleet väärään aikaan, ehkä meidän ei olisi pitänyt tulla ollenkaan? Oletuksemme vahvistui pitkin vierailuamme ja patoutui pettymykseksi lähdet­tyämme pois. Emme ilmeisesti olleet minkään arvoisia, vaikkakin kutsuttuja?
Olen huomannut, että oman suosionsa voi mitata kylä­paikassa kodin siisteydestä, tarjoilun tasosta, isäntäperheen vaate­tuksesta, ajankäytöstä ja keskusteluaiheista. Olen ­käy­nyt näitä läpi melkoisen kirjon elämäni aikana. Mutta olen saanut poikkeuksetta parhaan vas­taanoton köyhissä ja vaatimattomissa uskovien ko­deis­sa. Siellä on ollut läsnä suosiollinen ja rakentava Pyhän Hengen ilmapiiri, Jumalan lasten yhteys ja pelastuksen riemu.
Jeesus ei ollut fariseukselle minkään arvoinen, vaikka sai­kin tämän talossa ruokaa. ”Minä tulin sinun taloosi; et sinä antanut vettä minun jaloilleni, mutta tämä kasteli kyynelillään minun jalkani ja kuivasi ne hiuksillaan. Et sinä antanut minulle suudelmaa, mutta tämä ei ole lakannut suutelemasta minun jalkojani siitä asti, kuin tulin sisään. Et sinä voidellut öljyllä minun päätäni, mutta tämä voiteli hajuvoiteella minun jalkani” Luuk.7:44-46. Mutta armahdettu nainen syleili Herraa, koska oli saanut osakseen niin paljon Herran hyvyyttä.
Jeesukseen suhtauduttiin silloin ja nyt kahdella tavalla. Toiset pitivät häntä etäällä itsestään, toiset halusivat syleillä häntä. Farisealainen vieraanvaraisuus ei Jeesusta kunnioita eikä kumarra. Hänestä kaikki Jeesukselle uhraaminen on haaskausta ja turhaa touhua. Mutta armahdetulle syntiselle mikään ei ole kyllin paljon meidän Herrallemme. Rakastava sielu ei lakkaa suutelemasta Jee­susta, kumartamasta Jeesusta, nauttimasta hänen läheisyydestään.
Uskovan on varauduttava siihen, että kaikki eivät pidä uskovista. Myös uskovien näkemyserot loitontavat ja tarjoilu vä­henee – korkeintaan tarjotaan päällystakkia. Joskus pelkkä läs­näolomme synnyttää jännitettä ja saa ilmapiirin sähköiseksi. Aina ei tarvitse tehdä mitään tyhmää tai sanoa sopimatonta; riittää, kun Jeesuksen Henki asuu uskovassa, niin aina joku ärsyyntyy.
Anna, Jeesus, minulle vieraanvarainen mieli, etten halvek­sisi lähimmäistäni. Tule kotiimme ja opeta meitä viemään sinut vieraaksi kyläpaikkoihimme.

[Irene]

29.5.
Olin syömässä työmatkalla ravintolassa. Tein tilauksen ja istuuduin pöytään odottamaan ruokaani. Silloin huomasin, että hin­noittelussa oli tullut muutaman markan virhe minun edukseni. Ensin ajattelin, ettei se tee kesää eikä talvea. Mutta sitten ajattelin, ettei uskova jätä asioita roikkumaan ja päätin selvittää asian. Kun tarjoilija toi ruokaa, ilmoitin hänelle huomiostani ja annoin hänelle puuttuvat kolikot. Ryhdyin aterioimaan.
Uskovaisena olen ennenkin ollut joskus tiukoilla oman­tuntoni kanssa. Raamattu ja Pyhä Henki ovat virittäneet minua suhtautumaan asioihin herkästi. En voi tehdä niin kuin muut tekevät, enkä hyväksy itselleni sellaisia myönnytyksiä kuin kristikunnassa yleisesti hyväksytään. Mutta en ole muiden tuomari, itse kukin tehköön niin kuin tuntee omassatunnossaan olevan oikein ja tarpeen.
Hyvä omatunto on taivaan lahja, jonka vain Jeesus saa aikaan. ”Rukoilkaa meidän edestämme; sillä me tiedämme, että meillä on hyvä omatunto, koska tahdomme kaikessa hyvin vaeltaa” Hebr.13:18. Rukous auttaa pitämään omatunnon puh­taana, samoin elävä seurakuntayhteys ja Jumalan sanan kuunteleminen auttavat siinä. Rippi ja ehtoollinen ovat avuksi puhtaaseen omaan­tuntoon. Kanssaihmisten kanssa sopiminen auttaa myös.
Ihminen, jolla ei ole Jumalan käskyä mielessään ja sydä­messään, ei tiedä oikean ja väärän eroa. Paatunut omatunto ei tie­dä enää hyvän ja pahan eroa, Jumalan tahdon ja ihmisen tahdon välistä eroa. Puhdas omatunto voi kadota maailman tuuliin ja ihmismielipiteisiin, järjen päätelmiin ja tunteiden sekamelskaan.
Puhdas omatunto on niin suuri asia, että sen eteen kan­nattaa nähdä vaivaa, samoin sen säilyttämiseen. Miksi uskovan pitäisi kulkea tunto likaisena, kun Kristus on luvannut auttaa ja puhdistaa meitä päivittäin? Mitä merkitsee muutama markka tai pieni häpeä virheidensä tunnustamisessa, jos kerran kaiken voi saada anteeksi. Joskus vain on tehtävä jotain ja korjattava oma osuutensa, sellaiset asiat, mistä Herra muistuttaa. Olen myös huo­mannut, että mitä pi­tempään viivyttelee omantuntonsa puhdistuk­sen kanssa, sen vaikeammaksi se tulee.
Anna, Herra, minulle omantunnon puhtaus kaikissa elä­mäni asioissa, että niin kunnioittaisin sinua.

[Irene]

30.5.
Valitin eräälle lääkäri-ystävälleni huonovointisuuttani ja hän antoi minulle kokeeksi uutta lääkettä. Pistin pillerit taskuun. Aamulla otin yhden lääkkeen ennen kuin lähdin kirkkoon. Sitten luin käyttöohjeen. Kauhukseni siinä sanottiin, että lääkkeellä on sivuvaikutuksia: - Päänsärky, ripuli, pahoinvointi, nuha, vatsa­kipu, voi­mattomuus, ilmavaivat, nielutulehdus, oksentelu, selkä­kipu, hui­maus, flunssankaltaiset oireet, infektio, yskä, ummetus, unettomuus, ihottuma, lihassärky, rintakipu, suun kuivuminen, ruoansulatushäiriöt, hermostuneisuus, uneliaisuus, keuhkopu­t­kentulehdus, sivuontelotulehdus, vilunväristykset, röyhtäily, suo­nenveto jaloissa, virtsatieinfektio, nivelsärky, kuume, ruoka­haluttomuus, mahatulehdus, painon nousu, masennus, kutina, näkö- tai makuhäiriö, suutulehdus, hikoilu, valkosolujen runsaus, maksaentsyymi arvojen suureneminen. Huh, huh, ajattelin. Nousin varovaisesti saarnatuoliin ja ryhdyin julistamaan. Mutta mitään noista vaivoista ei tullut. Lopetin lääkkeen käytön ja palautin loput takaisin tohtorille. Tunsin itseni terveeksi.
Jumalan ihminen on sairauksineenkin Herran oma ja hä­nen käsissään. ”Paranna minut, Herra, niin minä parannun, auta minua, niin olen autettu. Sillä sinä olet minun ylis­tykseni” Jer.17:14. Hän rukoilee yksinkertaisen rukouksen saa­dak­seen terveytensä takaisin.
Vapahtajamme Jeesus on sovittanut syntimme pyhällä ruu­miinsa uhrilla Golgatalla ja hän on kantanut myös meidän sairau­temme ristille. On siis olemassa sekä pelastumisen että parantumisen mahdollisuus. On lupa anoa parantumista Herralta, joskus saamme kokea sitä, joskus hän sallii meidän sairastavan. Joskus paraneminen kirkastaa hänen nimeänsä, joskus sairautemme kirkastaa enemmän hänen nimeänsä.
Sairaus on vienyt monen ristin luokse, mutta parantu­minenkin on vienyt monen sinne. Jumalalla ei ole vain yhtä elä­män mallia. Kaikkien asioiden elämässämme pitää palvella Juma­lan suurta suunnitelmaa. Emme saa kaikkiin asioihin vastausta, mutta Jumala ei meitä kuitenkaan hylkää, vaan kohtelee meitä niin kuin Isä lapsiaan.
Isä, hoida vaivojani, paranna minun sieluni, ruumiini ja henkeni. Sinä olet minun taivaallinen lääkärini.