Jeesus on Herra /Toukokuu

[Irene]

Jeesus on Herra
- sydämeni ajatuksia päivittäiseen uskonelämään
Turkka Aaltonen

1.5.
Nuorimies oli humalassa seurakuntatalon eteisessä. Hän pu­­­risti tiukasti kättäni ja pyysi rukoilemaan puolestaan. Hajusta päätellen hän oli juonut pitkään ja hartaasti. Hän sanoi joutuvansa seuraavana päivänä vankilaan. Ajattelin, että se on hyvä, niin kat­keaa juo­maputki joksikin aikaa?
Tilaisuuden aikana hän istui vuoroin nojaten päätään kä­siinsä, vuoroin nousi ja käveli levottomasti palaten pian taas ta­kai­sin. Muuten seuraväki oli asiallisesti ja kuunteli Jumalan sa­naa hurs­­kas ilme kasvoillaan. Tämän yhden reppanan synti näkyi ja hai­­si, muut olivat saaneet omansa paremmin peitettyä.
Perkele saalistaa kansaa ja jokainen synti sitoo ihmisen koh­talon lujasti paholaiseen ja paholaisen kohtaloon, tulevaan tuo­mioon, helvettiin, joka on tehty perkeleelle ja hänen enkeleilleen. Ihmisiä viedään kuolemaan, rankasti raastaen tai miellyttävästi ta­luttaen. Ilman Jeesusta kaikki kuolevat. Maailma on kuin vankila, jossa kuolemantuomitut odottavat vuoroaan.
Jumalan rakkaus yrittää ottaa kaveria vielä hihasta kiinni ja tarttua sydämeen, omaantuntoon ja mieleen, ettei hän hukkuisi. Usein kuoleman kahleet tuntuvat kovin voimakkailta. ”Pelasta ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat” Snl.24:11. Pitäisi saada kuoleman kulkueet pysäy­tettyä. Pitäisi saada ihmisille ilosanoma, synnin vastamyrkky.
Ajat­­telin juopon miehen vanhempia. Mikä suru heillä olikaan ollut tästä lapsesta. Miten monta kertaa olivatkaan rukoilleet, puhuneet, us­koneet ja toivoneet parempaa – ja taas pettyneet.
Vain Jeesus voi muuttaa ihmisen niin, että hän vapautuu maailman orjuudesta, synnistä ja perkeleen otteesta. Usein pe­las­tus on hyvin lähellä onnetonta. Jumala tulee aivan viereen, mutta ihminen ei huomaa tai halua huomata. Voi kuitenkin käydä niin, että yksi sana vie hänet hetkessä paratiisiin vastoin kaikkia luonnonlakeja ja ennusteita. Ihminen sanoo Kristukselle: - Muista mi­nua, kun tulet valtakuntaasi!
Jeesus, Herra, sido perkeleen valta ja vapauta lähei­sem­me!

[Irene]

2.5.
Olin Anjalankoskella, siellä oli menossa seurakuntatapah­tuma, jossa olin puhujana. Oli menossa kokoussarjan viimeinen päi­vä ja autoni ei suostunut käynnistymään iltapäivällä. Soitin use­aan korjaamoon, mut­ta kukaan ei ehtinyt auttamaan. Yritin soit­taa työtoverilleni, Antero Rasilaiselle, joka oli juuri onnittelukäynnillä Iitissä. Mutta hänen puhelimensa ei vastannut. Sain ystävällistä kyy­tiä diakonissalta majapaikkaani.
Mietin, mitä tekisin. Seuraava tilaisuus alkaisi vajaan kol­men tunnin kuluttua, autoni oli seisoi rikkinäisenä 10 kilometrin päässä ja olin vielä suunnitellut ajavani kotiin Kangasalle yöksi. Rukoilin, puhuin Herralle yksinkertaisesti koko ti­lan­teen ja tunsin rauhaa sisimmässäni. Keitin kahvit.
Pian Antero soitti. Kerroin tilanteen ja hän lupasi tulla apuun. Kerran eksyttyään hän löysi asunnolleni. Olin pakannut tavarat ja niin lähdimme. Autoni luona huomasimme, ettei meillä ollut hinausköyttä. Antero oli jättänyt omansa Venäjälle ja minä lä­h­teissäni kotiin ajatellen, ettei sitä enää tarvitse, kun talvi oli ohitse. Silleen.
Ajoimme lähimmälle huoltoasemalle, mutta siellä ei ollut hinausköyttä myytävänä. Myöhemmin löysimme sellaisen toisesta huoltamosta. Aikaa oli enää tunti tilaisuuden alkuun, kun tulin hi­nattuna kirkolle. Soitimme merkkikorjaamoon, joka oli Kou­vo­las­sa, ilmoittivat, että auton voi tuoda sinne. Itse en ehtinyt enää mu­kaan, mutta nuoriso-ohjaaja, jonka tavoitimme, lupasi tulla apuun.
Menin kirkkoon ja pidin raamattutunnin aiheesta ”Luot­tamuksen arvoinen”. Nyt se teema joutui kohdallani koetukselle. Koin todeksi sanat: Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan, Matt.6:33. Tunnin loputtua Rasilainen ojensi minulle au­toni avaimet ja sanoi korjaajan mitanneen polttoaineensyötön­sulakkeen ja huomannut sen olleen rikki. Hän ei ottanut työstä edes rahaa.
Olin myöskin ajoissa illalla kotona.
Haluaisin, Herrani, oppia asettamaan asiat tärkeys­järjes­tykseen. Autathan minua.

[Irene]

3.5.
Vaikea päivä. Näitäkin tulee eteen aina silloin tällöin.
Mi­kään ei tunnu luistavan, päinvastoin, kaikki haraa vastaan. Sää on huono, voiveitsi putoaa lattialle, posti tuo laskuja, tulee epäystä­vällinen puhelinsoitto, ärhentelevä läheinen ilmaantuu ovelle, pos­ti tulee myöhässä, tietokoneen ohjelma kaatuu ilman tallennusta, päätäni särkee, katkeruus kouraisee sydäntä, myöhästyn tapaa­mi­sesta ja unohdan asioita. Kello käy liian nopeasti…
Joskus ajattelen, että olisi pitänyt vain nukkua nämä päivät ohi. Mutta mitä olisinkaan menettänyt silloin Jumalan koulussa, ar­mon antimissa ja vanhan ihmisen kuolettamisharjoituksissa? Oli­­sin monta kokemusta köyhempi ja oppinut vähemmän luot­ta­maan ja turvaamaan Herraan. Puhumattakaan siitä, että ilman näitä päiviä ylpeys ja itsekkyys rehottaisi kuin voikukka-meri nurmella.
Herra elää tänäänkin. Hänen sanansa on voimassa, hänen Henkensä vaikuttaa uskovissaan. Hänen siunauksestaan kaikki saavat elämän edellytykset. Hänen johdatuksestaan meitä kuljetetaan eteenpäin kohti taivasta. Hänen varjeluksensa suojaa meitä näky­mättömästi.
Daavid joutui pakomatkallaan vaikeuksista toiseen. Tul­lessaan vihollisen alueelle hän joutui tekeytymään mielisairaaksi pelastaakseen nahkansa. Mutta juuri siellä hän kirjoitti yhden roh­kaisevimmista lauluistaan, jossa kurjuuden keskeltä kaikuu kirkas evankeliumi. ”Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä. Autuas se mies, joka häneen turvaa!” Ps.34:9. Jumalan läheisyys on kuin tuore vastaleivottu leipä, Herran hyvyys kuin ravitseva ateria. Vapahtajaan turvaava ihminen on onnellinen.
Vaikea päivä tulee Jumalalta, hän koettelee meitä. Hän koettelee meidän uskoamme, lepääkö uskomme kokonaan Kris­tuksen varassa, vai onko se vain luulo-uskoa ja hyvänpäivän-hen­gellisyyttä. Olemmeko rakentaneet uskonnollisuuden korttitalon, joka ei kestä myrskyä, vai onko elämämme perustus vakaalla Gol­gatan kalliolla, joka on vahvistettu Jeesuksen uhrilla.
Tahdon maistaa ja katsoa, miten sinä, Herra, olet hyvä minua kohtaan. Tahdon turvata yksin sinuun.

[Irene]

4.5.
Katselin ulos ikkunasta pihalla leikkiviä lapsia. Oli kirkas ja aurinkoinen päivä. Linnut lentelivät puissa, yksi pikkulintu las­keutui ikkunalaudalle. Siinä se hyppeli tovin. Huomasin, ettei kaik­ki ollut koh­dallaan. Sen askelluksesta tuli tippapeltiä vasten tökkivä ääni. Lin­nun toinen jalka oli poikki tyvestä, siitä oli vain tynkä jäljellä. Säälin sitä. Pian se lensi pois, en nähnyt sitä enää.
Mietin, olisiko minun pitänyt yrittää auttaa lintua? Mutta se olisi ollut varmasti mahdotonta, lintu olisi lentänyt kuitenkin pakoon? Entäpä jos olisin huutanut: - Hei, lintu, odota, yritän aut­taa sinua! Tuskin se olisi lentänyt kädelleni lepäämään? Mutta enhän minäkään suostunut Jumalan autettavaksi heti, kun hän kutsui minua. Lähdin pakoon.
Jumalan omissa on myös monia, jotka ontuvat. Heidän elämässään on ollut vaikeuksia ja koettelemuksia, jotka näkyvät heistä. Omat synnit paistavat läpi, toiset ovat kolhineet heitä. Jos­kus liiallinen vauhti vammauttaa, joskus hidastelukin tekee kan­keaksi. Vaikka yrittäisi näyttää kuinka hyvältä ja terveeltä, saattaa heikkoutemme kuitenkin joskus paljastua.
Moni kantaa lapsuutensa vammoja koko elämänsä. Niitä ovat ihmispelko, hylätyksi joutumisen kokemus, vihan puistatus, riittämättömyys, osaamattomuus, avuttomuus, kykenemättömyys ys­­tävyyteen, tunteiden kätkeminen, jne. Jos eväät ovat heikot ja ra­­vinto yksipuolista, tulee puutostauti ja muut viat. Ehkä siitä syys­­tä omaankin tuttavapiiriini kuuluu vain vähän välkkyjä. Mo­net ontuvat elämässään.
Jaakob tarttui Jumalaan ja vaati Jumalan siunausta it­selleen. Hätä oli suuri ja vaiva kova. Mutta Jumalan armo oli vielä suurempi, Herra antoi siunauksensa avuttomalle. ”mutta hän on­tui lonkkaansa” 1.Moos.32:31. Oletko huomannut, että usein Ju­malan siunaamat ontuvat?
Ennen kuin Jeesus pääsee tulemaan ihmisen Herraksi, täy­tyy Vapahtajan murtaa ylpeytemme ja kovuutemme, tehdä meistä syntisiä ja ontuvia. Sellaiset tarvitsevat Jumalan siunausta.
Siunaa meitä, Herra, vaikka joutuisimmekin ontumaan.

[Irene]

5.5.
Tapasin kirkossa erään naisen, joka tuli juttelemaan kans­sani sanan ja rukouksen illan jälkeen. En tuntenut häntä. Hän ker­toi tulleensa uskoon pari vuotta sitten. Iloitsin siitä, että Jumala syn­­nyttää edelleenkin lapsia itselleen tässä hyvinvoinnin pi­laa­mas­­sa luottoyhteiskunnassa.
Syy, miksi nainen tuli puhumaan, oli se, että hän oli juuri päivällä lukenut juuri samoja Raamatun tekstejä, joita käytin pu­heessani. Naisen ongelma oli ollut se, että nuorena uskovana hän oli tietysti keskittynyt Uuteen Testamenttiin ja sen ydinsanomaan, mutta välittömästi avatessaan Vanhan Testamentin kompastunut sen vaikeaselkoisuuteen.
Nyt taivaallinen valo oli kuitenkin alkanut pilkahdella myös Vanhan Testamentin sivuilta hänen sieluunsa. Kiitos Her­ralle. ”Minun sydämeni riemuitsee Herrassa… sillä minä iloit­sen sinun avustasi. Ei kukaan ole pyhä niinkuin Herra… eikä ole kalliota meidän Jumalamme vertaista” 1.Sam.2:1-2. Sydämen riemu on Jumalan oman salainen onni. Hän tuntee Herransa ja Auttajansa, eikä kukaan ole Jeesuksen veroinen.
Joskus on niin, että aarretta pitää kaivaa syvemmältä, pin­nalla on vain muruja. Uskovan on otettava aikaa, keskityttävä, näh­tävä vaivaa, etsittävä, kolkutettava, anottava, luettava, kuun­neltava, että löytäisi Kristuksen sisäisen tuntemisen – yhteyden salattuun Jumalaan.
Kun Herran sana avautuu, sydän pääsee riemuitsemaan Her­rassa. Hän saa silloin syödä salattua taivaan mannaa, jolla Va­pahtaja ruokkii nälkäistä sielua. Sana vahvistaa uskoa ja vie ih­mi­sen syvälle Jumalan ajatusmaailmaan. Yksinkertainenkin ih­minen saa Jumalan viisautta, joka on hänelle suureksi avuksi jo ajallisessa elämässä.
Vapahtajani, siunaa näitä uusia lampaita laumassasi, että he vahvistuvat uskossa, totuudessa ja armossa; varjele heitä ettei susi syö eikä leijona raatele. Anna heille paimenet ja opettajat sydämesi mukaan.

[Irene]

6.5.
Olin veneellä Längelmävedellä kalastamassa, käytin verkkoja suuri- ja pienisilmäisiä. Sain eri kokoisia kaloja. Ne olivat jääneet verkkoon, tiukemmin tai hiukan suupielestä. Olipa verkkoon jäänyt jokunen rapukin saksistaan. Äsken ne olivat vielä va­paana, nyt ne olivat minun vallassani. Minä tein niistä ruokaa ja söin ne.
Kalastajan pitää olla viisas, juonikas, taitava ja nopea, muu­ten ei tule saalista. Hänen pitää tietää, missä kala liikkuu ja mitä se syö. Maailma kalastaa ihmisiä: kaupan, viihteen, urheilun val­lan ja menestyksen keinoin. Sille kelpaavat kaikenkokoiset ka­lat, mutta sen onni on saada erikoisen kauniita, rohkeita, voi­mak­kaita ja älykkäitä. Sillä ne ovat parhaita täkykaloja, jotka houkuttelevat toiset kalat likelle saalistettaviksi. Hyvä iskelmä­laulaja, mis­­si, urheilija tai poliitikko on verraton viehe viemään ihmisiä pois lapsenuskosta ja maailmaan.
Jumalalla on taivaalliset verkot maailmassa, joilla hän kalastaa ihmisiä itselleen. Siinä työssä hän käyttää myöskin usko­viaan, Raamatun sanaa, esirukouksia ja elämän kohtaloita. Jeesus itse kouluttaa kalastajansa, että he saavat ihmisiä saaliiksi.
Myös perkele kalastaa ihmisiä. Hän pyrkii tuhoamaan, tap­pamaan ja erottamaan heidät Jumalasta. Elämäntehtävä sekin?
Hän käyttää erilaisia pyydyksiä: yhden hän houkuttelee syntiin, toi­sen hän pettää valheella ja eksytyksillä. Yhden hän langettaa ylpeyteen ja toisen itserohkeuteen. Yhtä hän yllyttää ottamaan elä­män hallinnan omiin käsiinsä, toista kehottaa asettamaan ajalliset asiat iankaikkisten edelle. Joihinkin hän vaikuttaa epäluulon ja kat­­­keruuden kautta, joidenkin mieleen hän tunkeutuu syyllisyyden kautta. Uskonnollisuus on yksi pirun parhaista pyydyksistä: ih­mi­set kiinnittävät mielensä niin helposti Kristuksen asemasta ’pyhiin’ ihmisiin, kynttilöihin, kulkueisiin, alttareihin, suitsutukseen, tunnelmaan.
Aikamme ihminen on tyhmä kuin ahven ja syö mitä tahansa matoa ongenkoukkuineen, joita paholainen hänelle tarjoaa. Sitten tuo tyhmyri jää satimeen, koukkuun ja kiinni kuin kala. ”Sillä ei ih­minen tiedä aikaansa, niinkuin eivät kalatkaan, jotka tart­tuvat pahaan verkkoon, eivätkä linnut, jotka käyvät kiinni paulaan; niinkuin ne, niin pyydystetään ihmislapsetkin pa­hana aikana, joka yllättää heidät äkisti” Saarn.9:12. Pahat ajat kohtaavat ih­misiä kaikkina aikoina ja silloin jyvät erotellaan akanoista. Suruton ihminen menee pirun haaviin kuin särki.
Rukoilla sopii, että Herra Kristus saisi ihmiseen viimeisen kiinnityksen.
Herra, tee itsellesi tänäkin aikana ihmisten kalastajia.

[Irene]

7.5.
Vuoteeni vieressä oli seinällä fosforoitu risti, se oli mum­muni vanha seinäkoriste. Alkuperää en tiennyt. Kun sammutin va­lot huoneesta ja menin vuoteeseen, näin loistavan ristin pääni vie­ressä. Se antoi hyvän mielen nukkumaan mennessä ja silloin ajat­telin Jeesusta, Kristusta, Vapahtajaani. Ristin keskellä luki Jee­suksen nimi. Pieni, vaatimaton koriste-esine oli maailman­kaik­keu­den suurin voitontunnus ja elämänmerkki - minun merkkini.
Tarvitsen valoa selvitäkseni tänä aikana monista eksy­tyksistä ja ansoista, joita vihollinen virittelee tielleni. Aikamme suuri ansa on rahan ahneus, joka on vakava synti. Se on ylpeyden ja hau­reuden ohella turmiollisimpia vaivoja, mihin uskova voi hukkua. Se oli Geehasin, Matteuksen, Sakkeuksen ja Juudaksen synti. Rahan himo on kuin syöpä, joka myrkyttää uskovan ja hänen ystäväpiirinsä.
”…viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja… ih­miset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita… ylpeitä… kiittämättömiä… rakkaudettomia… hillittömiä… heissä on jumalisuuden ulkokuori…” 2.Tim.3:1-5. Siinä se on; Sana todistaa, et­tä ennen Kristuksen tuloa seurakunta elää historiansa vaikeimpia aikoja. Kestämme vainot ja koettelemukset, mutta menestys ja hyvinvointi ovat meille ylivoimaisia.
Valo, Kristus valo on ainoa, joka voi paljastaa pimeyden, joka meissä uskovissakin asuu. Ei ole myöskään harvinaista, että ihmiset puolustelevat hurskaasti tekojaan ja yrittävät saada asiat näyttämään hengellisesti paremmilta, hyväksyttäviltä. Mutta on Jumalan armoa joutua ajoissa kiinni ja häpeämään tekojaan. Synnin tunnustaminen ja terveellinen parannus vie katumukseen ja Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Kaiken lisäksi kadotettu yhteys uskovien välillä palautuu ennalleen.
Kiitos, Jeesus, että ristisi valo loistaa minulle ajan yössä, oh­jaa minua kulkemaan sinun tietäsi kohti ikuista valoa. Anna meil­le uskoville anteeksi ahneutemme ja opeta meitä luopumaan omastamme toisten hyväksi.

[Irene]

8.5.
Kun ikää karttuu, ei ihminen ole enää niin suosittu kuin en­nen. Nuoret ja vahvat vievät suosiossa vanhan sotaratsun pai­kan. Suosio, maine, kuuluisuus,
taito ja tieto alkavat hiipua; ih­mi­nen tulee vanhaksi kuin vaihtoauto. Eräässä runossa sanottiin: ”Olet nuori ja minä rakastan vain sinua. Vanhenet ja minä vain rakastan sinua. Olet vanha ja vain minä rakastan sinua”. Aika kuluttaa elämäämme, voimiamme, ruu­miimme ja sen koneisto käy vanhaksi.
Moni ei selviä ilman apu­keinoja: kuulolaite, silmälasit, kävelykeppi, sydämentahdistin, pillerit, rollaattori, jne.
On uskon tilinteon hetki elämässä ja pitää katsoa, mikä on päivän saldo. Pitää katsoa taaksepäin ja nähdä kuljettu tie, pitää tä­hystää eteenpäin ja katsoa päämäärään. On aika tarkistaa liitto ja sen kestävyys; tarkistaa, missä mennään ja mihin suuntaan. ”Ju­mala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme yhtey­teen” 1.Kor.1:9. Uskonelämän suuri salaisuus on Kristus. Jumalan uskollisuus syntisen ihmisen hyväksi perustuu juuri Jeesuksen valtavaan armoon.
Jumalan uskollisuus on käsittämätön ja suuri. Hänen ar­mol­lisuutensa ja pitkämielisyytensä on meitä kohtaan valtava.
Tä­mä siitäkin huolimatta, että hän tuntee hulluutemme ja tietää vi­kamme ja virheemme tarkasti. Viheliäisyytemme, turmeluksemme ja kur­juutemme ovat hänen edessään kuin avoin kirja.
On Jumalan suuri salaisuus, että me uskovina olemme Jee­suksen yhteydessä. Hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Hä­­­nessä puhumme,
syömme ja nukumme. Jeesus on elämämme sisältö, tunnus, Henki, armo ja totuus. Hän on elämämme alku ja loppu, täyttymys ja toivo. Jeesus on ainoa edellytys yhteyteemme Jumalan kanssa. Hänen verensä kautta meillä on syntien an­teek­sisaaminen. Jeesuksen uskovat ovat yhtä, meillä on yhteys keskenämme.
Kiitos, Jeesus, että sinä rakastat meitä vanhenevinakin, että jaksat kärsiä meitä ja olet luvannut olla kanssamme. Kiitos sinun uskol­li­suu­destasi, huolenpidostasi ja vaivannäöstäsi.
Tue meitä tarttumalla käteemme ja kanna meitä heikkoutemme hetkinä.

[Irene]

9.5.
Joskus uskonelämä menee hyvistä yrityksistä huolimatta pieleen. Usko sammuu ja rakkaus kuivuu, toivosta ei ole tie­toa­kaan. Kristillisyydestä tulee pelkkää toisten arvostelua ja räykyttämistä. Uskonelämän perussävellajiksi tulee perinteinen molli: ”kaikessa on jotain vikaa”. Hengellinen elämä on kadonnut, siitä on tullut kirjan si­vu­ja, jossa lukee ’heränneen kansan vaellus’ tai ’viimeinen mohikaani’, vaikka nimenä pi­täisi olla ’Jeesukseen uskovat’.
Moni lähtee uskon elämään kuin pikajuoksija ja pysähtyy koh­ta uupuneena. Alkuajan reipas meno ja into on sammunut. Toi­nen vieressä on muuttanut juoksunsa maleksimiseksi ja päämää­rättömäksi hortoiluksi. Joku on ruvennut ryömimään. Monet ovat keskeyttäneet matkanteon kokonaan ja kääntyneet takaisin, mistä ovat tulleet.
Miten siis voidaan ylläpitää uskovaisuutta? Pitää olla ha­lul­linen sielu, joka ikävöi Jumalaa. Se on huokailua Kristuksen puo­leen. ”Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jäl­leen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: ’Abba! Isä!’” Room.8:15. Lapsen mieli kunnioittaa Isää ja on kiitollinen kaikesta, mikä liittyy Isään. Sen todistaa us­kovalle Pyhä Henki, joka on lapseuden Henki.
Halullinen ja ikävöivä mieli syntyy muutamasta tärkeästä asiasta:

1. Raamatun lukemisesta. Tuota kirjaa pitää lukea Ju­ma­lan sanana, arvostuksella ja kunnioittaen, pitäen sitä kaikkein py­himpänä, mitä maan päällä löytyy.
2. Rukoilemalla. Kristityn on rukoiltava säännöllisesti ja jatkuvasti.
Rukousaiheet löytyvät Raa­matusta ja Pyhä Henki antaa niitä myöskin pitkin matkaa elävästä elämästä.
3. Uskovien yhteydestä. On välttämätöntä, että kristitty käy säännöllisesti toisten uskovien kohtaamisissa. Tässä on salaisuus: Kristus on seurakuntansa keskellä. Hän puhuu ja vai­kuttaa siellä.
4. Ehtoollisesta. Uskova rakentuu hengellisesti nauttiessaan ehtoollista, siinä hän saa Herran ruumiin ja veren, syntien an­teeksisaamisen ja kokee yhteyttä toisten armahdettujen kanssa.
Jos kristillinen elämä alkaa luisua poispäin Vapahtajasta, edellä mainitut seikat jäävät vähäisiksi ja seuraa hengellinen kuo­lema. Tämän merkkinä on Kristuksen yhteyteen pyrkivän halullisuuden ja ikävöimisen katoaminen. Silloin kristitty käyttää elinvoimansa johonkin muuhun, pääasiassa turhuuteen.
Jeesuksen seurassa uskovat ovat tärkeitä. Me edustamme Herraa tässä ajassa ja tämän sukupolven keskellä. Jeesus ei jätä meitä yksin, vaan auttaa meitä kaikessa. Jeesus on meissä ja me Jeesuksessa.
Auta, Herra minua yhteyteesi ja yhteydessäsi!

[Irene]

10.5.
Joskus juttelen ihmisten kanssa, jotka sanovat uskovansa Jumalaan. Keskusteltuamme enemmän huomaan, että heidän us­kovaisuutensa onkin vain yleistä, eli luonnollista uskoa. Se on tie­toa, muttei tekoja. Sen tuntee siitä, että se ei elä eikä tee Jumalan tahdon mukaan. Siitä voi sanoa, että se on kuollutta uskoa. Sillä ei ole Kristus-elämän tuntomerkkinä Hengen hedelmää.
Luonnollisen uskon ja pelastavan uskon välillä on ero, suu­ri ero, varsinainen juopa. Luonnollinen usko on tavallista jo­ka­miehen uskoa, jollaista on kaikkialla ja kaikissa ihmisissä. Sitä sa­notaan myös uskonnollisuudeksi. Luonnollinen usko luottaa ja tur­vaa kaikkeen muuhun mutta ei Vapahtajaan. Luonnollinen usko haluaa pitää Jumalan riittävän kaukana itsestään tai tilanteen kär­jistyessä peräti tappaa Vapahtajan.
Pelastava usko on Vapahtajan omaa uskoa, jonka hän lah­joittaa syntiselle ihmiselle. Vapahtajan usko on myöskin Jumalan voima, se muuttaa ihmisen toisenlaiseksi – uskovaksi. Täs­sä huo­maamme, ettei uskovaisuus perimmältään ole ihmisen vaan Juma­lan työ. ”Katso, sen kansan sielu on kopea eikä ole suora; mut­ta vanhurskas on elävä uskostansa” Hab.2:4. Jumalan oman kal­lis lahja on uskon kautta saatava vanhurskaus, joka elättää us­kovaa.
Ylpeys estää Jeesuksen tulon ihmiseen, muta nöyrä mieli kutsuu Vapahtajan tervetulleeksi. Uskova iloitsee tietäessään, että Jumala on tehnyt hänet lapsekseen ja Kristuksen kanssa­peril­li­seksi.
Joskus luonnollinen usko joutuu suureen kriisiin, sai­rau­den, onnettomuuden, konkurssin, avioeron, tms. johdosta. Se on aina Jumalan mahdollisuus. Silloin Herra voi täyttää tämän tyhjiön omalla uskollaan, jonka hän vuodattaa ihmissydämeen. Tällöin ih­minen uudestisyntyy, Kristus ottaa asumuksen ja hallintavallan ih­misessä. Silloin ihmiselle tuleekin uusi rukous:
Jeesus, asu sinä minussa!