Jeesus on Herra / Kesäkuu

[Irene]

Jeesus on Herra
- sydämeni ajatuksia päivittäiseen uskonelämään
Turkka Aaltonen

1.6.
Olimme vaateostoksilla Hilkan kanssa. Se oli pitkä ja kär­sivällisyyttä vaativa ohjelmanumero, johon kannatti aina valmis­tautua huolella aikaa, tunteita ja rahaa säästämättä. Niin, tälläkin kertaa minusta alkoi tuntua jossain vaiheessa, kun aikaa oli kulunut runsaasti ja parkkimittaria oli voideltu uudelleen, että löy­tyneekö sopivaa mekkoa lainkaan? Jossain vaiheessa vaimoni tun­tui koettaneen tai ainakin katsastaneen puolet liikkeen puvus­tosta. Jäljellä oli loppukilpailuun selvinnyt kolme hametta. Siinä vai­hees­sa minä pääsin makutuomariksi. Sanoin mielipiteeni, mutta se ei saanut kannatusta, Hilkka valitsi toisen. Se siitä, toivottavasti tämä mekko on pitkäikäinen?
On normaalia, että ihmiset tekevät valintoja, joita he ka­tuvat myöhemmin. Se johtuu siitä, että teemme valintoja näön, miel­tymyksen ja hetken tunteen huumassa. Väärät valinnat ovat tuhon­neet monia ihmisiä, monia koteja, monia valtioita. ”Sillä he saavat häpeän niistä tammista, joita te himoitsitte ja pettymyksen puutarhoista, jotka te valitsitte” Jes.1:29. Väärät valinnat vievät pettymysten puutarhoihin. Vanhempien huonoista valinnoista saa­vat lapset kärsiä. Pitäisikö valita huolellisemmin van­hempansa?
Tiedämmekö, mikä on meille hyväksi? Tuskinpa? Jos niin olisi, voisimme neuvoa Jumalaakin! On erinomaisen hyvä, että voimme rukoilla Herraa kaikissa valintakysymyksissä, joita tulee eteemme. Tässä suhteessa olemme kuin sokeita, jotka etsimme tie­tä löytääksemme taivaankaupunkiin. Ongelma vain on se, että lä­hellä kulkee toisia sokeita, jotka menevät ihan eri suuntaan. He pyrkivät turmeluksen kaupunkiin ja turhuuden markkinoille ja vie­vät monet mukanaan.
Jeesus on valinnut uskovansa, hän on valinnut oikein. Hä­nen rakkautensa kohteena olemme me, ihmiset, jotka hän tahtoo pelastaa. Uskova voi siirtää vaikeat valintansa Herralle, hän ohjaa omiaan mielellään.
Herra, auta minua valinnoissani, että nimesi tulisi kunni­aan ja kirkastetuksi minussa. Tapahtukoon sinun tahtosi!

[Irene]

2.6.
Kolme nuorta miestä oli ensimmäistä päivää kesätyössä rakennuksella. He tekivät purkutöitä. Työpäivä oli päättymässä. Yk­­si miehistä sanoi ottavansa vielä yhden tiilikiven irti seinästä en­nen kuin he päättävät työt ja pääsevät viikonloppu vapaalle. Sil­loin rakennuksen betonikatto romahti hänen päälleen ja hän kuoli, litistyi kuin kärpänen silmänräpäyksessä.
Kaksi muuta nuortamiestä jäi henkiin. Toinen onnetto­muu­dessa täpärästi naarmuin selvinnyt nuo­­rukainen oli entisen työ­toverini, saarnamiehen poika. Palasin tämän kuultuani 20 vuotta taaksepäin ajassa ja muistin monet työmatkat, jolloin olim­me ystäväni kanssa rukoilleet perheittemme puolesta. Nyt Jumala vastasi tällä tavoin. Työtoverini oli jo vuosia sitten mennyt Her­ransa iloon, mutta rukoukset kantoivat edelleen hänen rak­kaitaan.
Kuolema tulee joskus likelle. ”Mutta niin totta kuin Her­­ra elää ja niin totta kuin sinä itse elät: on vain askel minun ja kuoleman välillä” 1.Sam.20:3. Nuorena ihminen ei tule aja­telleeksi, että hän on lähellä kuolemaa ja jokainen päivä voi olla viimeinen. Hän ajattelee elävänsä eläkeikään ja viettävänsä rau­hal­lisen vanhuuden. Mutta monetkaan eivät ehdi sinne asti, kun kuo­lema leikkaa satoa. Näennäisesti moni kuolee liian nuorena – mut­ta todellisuudessa Jumalan aikataulussa.
Kristus kutsuu ihmistä pelastukseen, ennen kuin on liian myöhäistä. Sillä kääntymätön ihminen joutuu helvettiin olipa hy­vä tai huono. Usein ihmiset arvioivat aina itsensä ja läheisensä pa­remmiksi kuin Jumala halveksimalla Herran tuomaa pelastusta. Jos­kus Jumala puhuu elämän kohtaloitten kautta, että onnettomuus herättäisi. Siksi on tärkeä rukoilla kaikkien ihmisten puo­lesta ja jos mahdollista on ja he kuuntelevat, niin puhua heille hei­dän sielunsa autuuden asiasta. On sopivaa todistaa Jeesuksesta ar­kisen elämän keskellä, jokapäiväisten asioiden keskellä Herra elää.
Herra, opeta minua ajattelemaan, että meidän on kaikkien kerran kuoltava ja että valmistautuisin siihen sinun kanssasi.

[Irene]

3.6.
Koulut päättyivät tänään. Alkoi kesäloma. Toiset oppilaat ja heidän vanhempansa olivat hyvillään menestyksestä. Jossain ko­dissa itkettiin heikkoa menestystä. Ylioppilasjuhlassa lueteltiin arvosanoja – vain parhaita – ja jaettiin stipendejä onnistuneille. Menestys hymyilytti ja ihmiset taputtivat käsiään suosion merkkinä. Toiset hakivat papereitaan totisina.
Ajattelin, mitä Kristus antaisi meille arvosanoiksi, jos sai­simme nyt uskovina välitodistuksen kesän kynnyksellä? Mitä Her­ra sanoisi, jos arvioisi menneen vuoden aikaa elämässämme? Ai­neina olisivat rakkaus – pitkä oppimäärä, kärsivällisyys keski­pit­käoppimäärä, palvelu, ahkeruus, toisen kunnioittaminen pitkä op­pimäärä, uhrautuminen ylimääräisenä aineena. Saisimmeko kiitok­sen, hyväksytyn, välttävän, heikon tai hylätyn, ehdot tai jäisimme luokalle. Joutuisimmeko opiskelemaan näitä vielä ylimääräisellä ajalla?
Itse valitsemamme opiskeluohjelma ei kelpaa, vaan Juma­lan on saatava se valita. Hän valitsee elämämme suunnan, paikan ja ajan, sekä ne ihmiset, joiden kanssa elämme. ”niin pyr­kikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskos­sanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä, ymmärtäväisyydessä it­senne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kär­sivällisyydessä jumalisuutta, jumalisuudessa veljellistä rak­­­kaut­ta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta” 2.Piet.1:5-7. Uskovan ominaisuudet voivat palvella Herraa, jos hän alistaa ne Kristuksen tahdon johtoon.
Kukaan uskova ei ole toista paremmassa asemassa omi­naisuuksiensa, asemansa tai vaurautensa puolesta. Lähtö­koh­tam­me ihmisinä ovat aina miinusmerkkiset ja siksi tarvitsemme Kris­tusta kaikkeen, eteenkin siihen, mikä on hengellistä. Vain se on hen­gellistä, mikä on Jumalan työtä; me olemme vain astioita, joi­hin aarre asetetaan säilytettäväksi ja ammennettavaksi. Elävän us­kon tuntomerkki on rakkaus ja sen pikkusisar, kärsivällisyys.
Armahda minua, Kristus, kun saan huonon todistuksen si­nun opetuslapsinasi. Ole minua kohtaan kärsivällinen ja säälivä, opeta minua, että oppisin.

[Irene]

4.6.
Eräs puhuja oli saarnamatkallaan yötä eräässä talossa. Oli pidetty seuroja ja käyty yöpuulle. Hänellä oli taipumusta kuor­saamiseen. Talon poika tuli yöllä kotiin ja kuuli kuorsauksen. Hän kysyi, kuka siellä on, johon isä vastasi sen olevan enkelin. Poika katsoi isää kysyvästi ja tokaisi sitten: - Eivät enkelit kuorsaa. Niinpä, niin – eipä kai. Olemme ihmisiä, parhaimmatkin meistä, nahkoineen, karvoineen, ilman siipiä - ja kuorsaten.
Uskovat kertovat avoimesti omista vaikeuksistaan, se syn­nyttää muissa esirukouksen mieltä. ”Sillä me emme tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta, jossa me olimme Aasiassa, kuinka ylenpalttiset, yli voimiemme käyvät, meidän rasituksemme olivat, niin että jo olimme epätoivossa hen­ges­tämmekin, ja itse me jo luulimme olevamme kuolemaan tuo­mitut, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuol­leet herättää” 2.Kor.1:8-9. Epätoivo kolkutteli uskovien ovella huolimatta kaikista rukouksista ja Herran tahdon seuraamisesta, kilvoittelusta ja palvelusta, uhreista ja anneista.
Uskovan tie on kaita ja siihen sisältyy ahdistuksia, kiu­sauksia, rasituksia, voimattomuutta, epätoivoa ja heikkoutta. Tämä kaikki vain siksi, että uskova oppisi yhden läksyn: hänen ei pidä luottaa itseensä vaan Jumalaan. Kaikkinainen kärsimys riuduttaa vanhaa ihmistämme ja antaa tilaa Jumalalle. Päinvastainen taas pön­kittää itsekkyyttämme ja luottamusta lihamme voimaan. Menestys on uskovalle vaikea asia, se kun hyppää helposti päähän.
Uskovan pitää kohottaa ahdistuksissa katse Kristukseen ja kysyä häneltä, mitä Herra tahtoo tällä asialla puhua minulle? Ju­malan suunnitelmassa ei ole mitään turhaa, niin ollen uskovankaan elämässä ei ole yhtään turhaa hetkeä. Pimeätkin vaiheemme pyrimme ottamaan Jumalan kädestä. Se nöyryyttää meitä ja tekee meistä riippuvaisia Jumalasta. Ahdistuksemme tulevat Jumalalta ja hänellä on myös apu meille ahdingon aikana.
Vapahtaja, varjele minua uskossa, etten luottaisi lihaani, joka kuorsaa usein ja kovasti, vaan sinun kaikkivaltiuteesi. Ole kanssani ahdistuksissa.

[Irene]

5.6.
Eräs ystäväni, Pentti, oli vankilassa pappina. Hän kertoi eräästä vangista, joka halusi mennä äitinsä syntymäpäiville. Mies oli suurrikollinen ja luokiteltu vaaralliseksi, jolloin hänen mat­kan­sa järjestettiin erikoisjärjestelyin. Häntä kuljetettiin poliisin eri­­­koissaattueessa, poliisiautossa, jonka yllä lensi vartio­heli­kop­teri. Pappi oli mukana ja kertoi kaiken sujuneen hyvin. Miestä kuljetettiin kuin valtion hallitsijaa, sillä erotuksella, ettei hän voi­nut liikkua vapaasti.
Syyllisellä ihmisellä on monta vihollista. Ne ovat hänen sisällään ja ulkopuolellaan. Eivätkä ne jätä rauhaan, vaan tekevät hänestä syyllisen. Kun on oikein vaikeaa, syyttävät ystävät, vi­ran­omaiset ja oma sydän vuorotellen. Ihminen voi olla vanki, vaik­kei olisi koskaan ollut vankilassa tai saanut syytettä oikeuden edessä.
Jeesus on uskovan todistaja ja puolustaja. ”Katso, nytkin on minun todistajani taivaassa ja puolustajani korkeudessa. Ystäväni pitävät minua pilkkanansa - Jumalaan minun sil­mäni kyynelöiden katsoo, että hän hankkisi miehelle oikeuden Jumalaa vastaan ja ihmislapselle hänen lähimmäistään vastaan” Job 16:19-21. Mutta ystävät arvostelevat uskovaa. Läheiset nokittavat häntä.
Jumala on syyllisen auttaja. Tuo syyllisyytesi ja sen ai­heuttajat Jeesukselle. Kerro vikasi ja erheesi, syntisi ja mennei­syytesi Herralle, hän auttaa sinua. Jeesus tuli vapauttamaan vangit. Sen hän tekee julistamalla vapautuksen sanomaa. Usko tulee ih­miseen kuuntelemalla, Puolustaja tulee syyllisen sydämeen uskon-sanan kautta.
Syytetty katsoo kyynelissään Puolustajaansa, uskova nä­kee silmissään Jumalansa, Vapahtajansa, joka julistaa hänet syyttömäksi. Jeesus on meidän ainoa toivomme Jumalan edessä. Mutta hän on meidän ainoa toivomme myös sotkuisissa ihmissuhteissamme. Kristus on oikeutemme ja voimamme.
Jeesus, katson sinuun avuttomana, kyynelissä, syyllisenä, puolusta minua!

[Irene]

6.6.
Kun kahden ihmisen elämä on törmäyskurssilla, he käyt­tävät aina vain järeämpiä aseita ja pyrkivät kaikin voimin hyökkäämään toisiaan vastaan ja puolustautumaan omassa kannassaan. Silloin saattaa lipsahtaa kohtalokas sana katkeran taistelijan huulilta: - minä lähden! Siinä menee ihmissuhde rikki, avioliitto rikki, tulevaisuus rikki ja kotiin tulee kuolema. Ei löydy enää peruutusvaihdetta eikä anteeksiantavaa mieltä.
Hylätyksi joutuminen on ihmisen suuri murhenäytelmä ja kolkko elämän kohtalo. Siinä hän tuntee olevansa kaikkein huo­noin, surkimus, mätämuna, luuseri, typerys tai ei mitään. Hylätyllä ei ole ketään, kukaan ei välitä hänestä, kukaan ei rakasta häntä. Hänen korvissaan soi: minä lähden!
Hylkääminen on rakkauden suurin vihollinen. Siinä sydän on jäässä ja mieli kylmä kuin jääkaappi. Usein tällainen ihminen on kärttyisä, kiukkua puuskuva, epäilevä, tai herkkä, itkeskelevä, yksinäisyyteen vetäytyvä, pakeneva, pettynyt, alistunut. Hän on kuin alaston talvipakkasessa, viluinen, avuton ja suojaa vailla. Jumala vihaa hylkäämistä.
Jumalan rakkaus on etsivää, kutsuvaa, löytävää, syliinsä sulkevaa armoa. Kun Jumala tulee ihmisen elämään, hän sitoutuu liittonsa ja lupaustensa puitteissa ikuiseen rakkauteen. ”…niin mi­nä olen sinunkin kanssasi; minä en jätä sinua enkä hylkää si­nua” Joos.1:5. Jumala näyttää edesmenneissä rakkautensa, kuin­ka hän on ollut heidän kanssaan uskollisesti.
Hylätyn ihmisen korjaantuminen saattaa tarvita pitkän ajan. Hänen murheelliset muistonsa jäytävät usein mieltä ja pimeät muistot, pahat sanat ja menetetty rakkaus raastavat sielua. Kristus tekee hienovaraista ja hoitavaa työtä rikkinäisen ihmisen kanssa. Hän sitoo haavat ja parantaa sydämen. Hänen turvallisuutensa, us­kollisuutensa ja rakkautensa ovat vertaansa vailla. Hän tyynnyttää tyrskeet ja tekee mielen levolliseksi. Hän hoitaa terveeksi.
Pidä minusta kiinni, Herra, lupauksesi mukaan. Älä hylkää minua huonouteni tähden, älä jätä minua yksin.

[Irene]

7.6.
Kiersin kirpputoreja, hain erään kirjailijan teoksia, mutten löytänyt. Olin taas tällaisella matkalla, kun tuli mieleeni rukoilla, että Herra antaisi minun löytää etsimäni kirjoittajan kirjoja. Viiden minuutin kuluttua selasin kirpputorin hyllyä ja löysin yhden juuri mainitun kirjailijan kirjan. Iloitsin ja kiitin Herraa, joka vastasi näin pian ja tuntuvasti. Samalla ihmettelin, että suurin osa kirp­putorin kävijöistä osti vain vanhoja vaatteita ja käytettyjä kuppeja, vaikka hyllyllä lojui tuollaisia kirja-helmiä?
Olen löytänyt Jeesuksen monta kertaa vanhojen hen­gel­listen kirjojen sanomasta. Joskus olen lukenut vuosikausia, hitaasti ja hartaasti fraktuuralla kirjoitettua tekstiä, vanhaa ja vaikeasti ymmärrettävää suomen kieltä. Mutta se on ollut vaivannäön arvoista. Olen löytänyt helmiä Kristuksen tuntemisesta, joita minulle tuntemattomat Herran omat ovat kirjoittaneet jo satoja vuosia aikaisemmin.
Jumala on laittanut ihmiset kirjoittamaan hänestä eri ai­koi­na. Se on Jeesuksen todistus, jonka Jeesuksen Henki on synnyt­tänyt. ”Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis­tunut” 2.Tim.3:16-17. Uusi luomus meissä kasvaa vain Jumalan antamalla ruoalla. Ikuisuus olemusta ruokitaan ikuisuus sano­malla.
Hyvä hengellinen kirja on sanomaltaan terävä, mehukas ja maukas, suolainen ja makea. Se on vaativa ja lahjoittava, lain ja armon sanoma. Siinä on naseva ja ilmeikäs ilmaisu, omakohtainen ja eletty kerronta. Siinä tulee esille ihmisen raadollisuus ja Kris­tuksen täydellisyys. Hyvä kirja on sama kuin istuisi kuuntelemassa hyvää hengellistä puhetta. Sen pituus ei ole ratkaiseva, vaan henki. Jos elävä Jeesus on siunannut tekstin, se siunaa myöskin lukijaa.
Hengellinen kirja ei ole vain ajanvietelukemista, sen pää­määrä on ohjata uskovaa kohti täydellistä Kristusta ja valmistaa häntä hyviin tekoihin. Sillä elävä usko ei ole toimetonta. Hen­gel­linen kirja nostaa Raamatun arvoa ja vie uskovan kunnioittamaan ja kiittämään Herraa.
Rukoilen sinua, Jeesus, avatun Raamatun ja hyvän hen­gellisen kirjan ääressä, että voisin ymmärtää ja uskoa sen, minkä olet ajatellut elämääni opastukseksi juuri tälle päivälle.

[Irene]

8.6.
Puhujan suuri ongelma on siinä, että hän saattaa puhua pieleen, seota sanoissaan tai laskea suustaan peräti valheita. Ih­misinä teem­me ihmisten virheitä, vaikka olisimme kuinka pyhiä ja Hengellä täytettyjä. Olen huomannut, että hurskaasti esiintyvä us­kovakin saattaa kulman takana polttaa päreensä ja kiivastuessaan puhua mitä sattuu, tuoda kielen alta kyykäärmeen myrkkyä tai sisim­pänsä katkeraa sappea. Armolahjat eivät ole pyhän elämän tae vaan Kristus.
Joskus Raamatun henkilötkin ovat eksyneet sanoissaan ja sen myötä heidän Jumala-suhteensa on kylmentynyt, toisilla se on vienyt uskon haaksirikkoon. ”Sillä he saattoivat hänen sydä­men­sä murheelliseksi, niin että hän sanoissansa eksyi” Ps.106: 33. Kaikki tämä onnettomuus lähti liikkeelle sydämen murheesta ja päätyi siihen, että he eivät päässeet luvattuun maahan.
Meidän pitäisi rukoilla Herraa avuksemme erityisesti kie­len käytössämme. Sillä kieli on vaikeasti kesytettävä osa meitä. Puhuminen on välttämätöntä voidaksemme elää ihmisten kanssa. Mutta puhe on myös tiedon, tahdon ja tunteiden tulkki; ja kun kaikki edellä mainitut ovat turmeltuneet, menneet synnin tähden piloille, ei ole odotettavissa muuta kuin vaikeuksia tällä alueella.
Puhuminen on Jumalan palvelemista. Jumalalla ei ole myk­­­kiä lapsia. Uskoa ei voi ylläpitää vaikenemalla tai kätkemällä. Siitä puheemme on todistusta, tai sitten se ilmaisee sen, kuinka kaukana olemme Herrasta. Jatkuva roskan puhuminen ja turhan jauhaminen on merkki maailmallisesta kristitystä, joka ei rakasta Jeesusta eikä halua häntä seurata.
Jeesus sydämessä nostaa ihmisen synnin kuopasta kalliolle ja antaa pelastetulle uuden laulun Jumalan kunniaksi. Maailmassa se saa aikaan pelon sekaista kunnioitusta ja hämminkiä. Sillä maa­ilma ei tunne Jeesusta ja vielä vähemmän laulua hänestä. Mutta Jumala on nähnyt hyväksi tehdä näin.
Pane huulilleni vartija ja ohjaa sanojani, Jeesus, etten kerran joutuisi häpeään, kun kirjat avataan ja kaikki sanammekin tutkitaan edessäsi.

[Irene]

9.6.
Teimme muutaman kesän telttaevankelioimistyötä työto­ve­rieni kanssa. Kuljetimme 200 hengen telttaa pitkin kesäistä Suo­mea. Yksi kesä oli ilmojen puolesta hyvä, mutta toinen kylmä ja sateinen. Kerran tuli valtava kaatosade ja kaatoi teltan Siuron torilla. Näkymä oli lohduton, kun tulimme teltan luo ja piti aloittaa illan tilaisuutta. Erään kerran olimme Punkasalmella ja teltta oli kirkon lähellä hiekka kuopassa. Viimeistä edellisenä päivänä tuli melkoinen vihuri ja repäisi teltan keskeltä kahtia. Piti etsiytyä seurakuntatalon suojiin.
Hengellisen työn tekeminen on paljon kiinni moti­vaa­ti­os­ta, onko uskoa ja intoa Herran työhön. Niitä ominaisuuksia ei sit­ten korvaa mikään tieto tai koulutus. Jumalan palvelijan pitää olla Herran puhuttelussa ja saada siunauksensa Golgatan verisen Kris­tuksen Hengestä. Kristillinen oppikaan ei ole niin tärkeä kuin rak­kaus Herraan. Muuten uskova saattaa olla vain helisevä vaski ja kilisevä kulkunen. Sellainen kristillisyys jättää ihmiset kylmiksi.
Jumalan tulee olla ensimmäinen ja tärkein koko seura­kunnan työssä, uskovan ensimmäinen ja viimeinen pitää olla Jee­sus. ”Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hä­nen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan” Hoos.6:3. Herran tunteminen on yhtä helppo vastaanottaa kuin sade, emme tee mi­tään, että sade tulee, mutta iloitsemme siitä. Sateen voi välttää pysymällä sisällä, ihmisyytensä vankilassa.
Kristityn odotus on Herra, Kristus on kaivattu ja tärkein. Mikään toiminta ja hyvät järjestelyt eivät saa syrjäyttää Kristusta. Ei pidä tyytyä siihen, että kahvi oli sopivan vahvaa, pastori puhui sopivan lyhyesti, että kolehtia tuli kivasti, että kuoro pysyi ää­nissään, että tilastot näyttivät hyviltä, että joka virassa on joku ihminen. Uskovan ilo on Herrassa; hän syttyy, kun Herra ilmes­tyy, kun Herra puhuu, kun Herran teot tulevat ilmi, kun Herra herättää kansaa, kun Herra johdattaa, kun hän saa olla lähellä Herraa.
Tule, Herra Jeesus, tee minut kuollut eläväksi. Anna virvoittava siunauksen sade ja kaivatut etsikkoajat näille main.

[Irene]

10.6.
Ystäväni, Nikulan Eino, sairastui silmäsyöpään. Se oli suu­ri tragedia heidän kodissaan. Samoihin aikoihin hän meni au­tokauppaan ostamaan autoa. Hän sanoi myyjälle tämän olevan hänen viimeisen autonsa, sillä lääkäri oli luvannut hänelle vain vähän elinaikaa. Viisi vuotta myöhemmin Eino meni taas auto­kauppaan vaihtamaan autoa. Myyjä muisti hänet ja heidän kes­kustelunsa. Silloin Eino sai todistaa Jeesuksesta ja ihmeellisestä parantumisestaan Herran avulla, elämänsä jatkoajasta.
Jumala seuraa tarkasti tapahtumia täällä alhaalla. Jokainen uskovan kyynel on hänellä tiedossaan. Jokainen rukous on tal­tioitu, jokainen pyyntö on huomioitu. ”Minä olen kuullut sinun rukouksesi, olen nähnyt sinun kyyneleesi. Katso, minä parannan sinut: jo kolmantena päivänä sinä menet Herran temppeliin. Ja minä lisään sinulle ikää viisitoista vuotta. Ja minä pelastan sinut…” 2.Kun.20:5-6. Jumala antoi kuningas Hiskialle jatkoaikaa.
Sairautensa päivinä moni on kaikista lähinnä Herraa. Suu­ressa avuttomuudessaan ja heikkoudessaan kristitty huokailee Her­­ran puoleen eikä osaa muuta kuin odottaa. Siinä Jumalan edes­sä hänen tärkeä asiansa on olla lähellä Herraa, pelastua taivaaseen ja olla osallinen Jumalan tahdosta.
Jumalan aikataulu on tarkka, siinä ovat vuodet, viikot ja tunnit kaikki ilmoitettu Herran kirjassa. Jumala parantaa uskovan, että tämä menisi Herran huoneeseen kiittämään Herraa ja toisille todistukseksi Jumalan suuruudesta. Tällä emme kuitenkaan osta mitään jumalalta, emme elä missään palkkioajattelussa. Jumala voi aina tehdä niin kuin tahtoo, eikä hänellä ole meihin nähden mitään velvollisuuksia – paitsi Raamatun ilmoitus, hänen rikkaat lupauksensa.
Jeesus tulee sairaan luo ja siunaa häntä. Jeesus puhuu sai­raalle synneistä, että tämä tekisi parannuksen ja kääntyisi Vapah­tajan puoleen ja pelastuisi. Herra nuhtelee ja kurittaa, antaa elämän ja ottaa sen pois jälleen. Jeesus on meidän pelastajamme ja parantajamme.
Siunaa sairaita ihmisiä, Kristus, että he voisivat vaivat­tuina saada sinulta apua ja näkisivät keskellä kurjuuden kivi­sa­detta taivaan avoinna ja sinut siellä.