- sydämeni ajatuksia päivittäiseen uskonelämään
Turkka Aaltonen
Kirjoittaja Irene » 23.07.2014 10:41
23.7.
Suomen suurin kultakimpale löytyi vuonna 1935, se painoi yli 400g. Mies, joka löysi kullan, valehteli löytöpaikan salatakseen sen mahdollisilta muilta etsijöiltä. Kultakuume on eräs hulluuden oire, jossa ahneus ajaa ihmistä työhön. Omistamisenhalu, rikkauden viettelys ja erikoisuuden tavoittelu rehottavat.
Myös kulta on sekoittanut viime aikoina kristikuntaa. Joissakin karismaattisissa kirkkoilloissa on näkynyt kultahippuja. Joskus ne ovat haihtuneet näkyvistä, joskus joku on kerännyt niitä taskuunsa – olen itse nähnyt sen. Mikä vimma lie uskovaiset saanut näin sokeasti innostumaan tämmöisestä, josta Raamattu ei mainitse sanaakaan? En ole kuullut tästä ilmiöstä mitään hengellisesti myönteistä, mutta ristiriitoja se on synnyttänyt runsaasti. Ajattelinkin, että jos piru jakaa kultahippuja kristityille, hän antaa yhdelle paljon, toiselle muutaman ja kolmannen jättää ilman. Siitä syntyy varmasti lihava riita seurakuntaan.
Toisaalta pyhä sana varoittaa kiinnittämästä mieltään näkyvään ja katoavaan rikkauteen: ”Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa. Teidän rikkautenne on mädännyt, ja teidän vaatteenne ovat koin syömät; teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä” Jaak.4:1-3. Varsinkin ajallinen, näkyvä kulta on tuleva tuomioksi.
Uskovan todellinen ja ainoa rikkaus on Jeesus Kristus – eikä muuta tule, eikä sitä pidä odottaakaan. Näkymätön Kristus on omiensa kanssa, eikä hänen tarvitse antaa siitä mitään merkkiä omillensa. Ristinuhrinsa ja ylösnousemuksensa ovat riittävät merkit. Sydämen usko on luonteeltaan näkymätöntä, samoin Jumalan lahjavanhurskaus, joita tarvitsemme jokainen ehdottomasti pelastuaksemme. Kaiken näkyvän kanssa täytyy olla aina tarkkana, ettei piru pääse pettämään olkoon, miten hurskaanoloista tahansa.
Herra, varjele omasi, etteivät uskovat tyhmyydessään etsisi näkymättömän asemesta näkyvää. Tahdon vain uskon kultaa, muu saa mennä.
Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
-
Irene
- Ylläpitäjä
-
- Viestit: 5746
- Liittynyt: 24.10.2013 09:02
Kirjoittaja Irene » 24.07.2014 20:29
24.7.
Eräs uskova mies tappoi itsensä. Hän oli pettynyt ja katkeroitunut suuresti joihinkin ihmisiin. Olin aikoinaan tavannut tämän miehen ja jutellutkin hänen kanssaan. Muistan, kuinka hän oli ahkerasti mukana hengellisessä työssä vuosia. Nyt murehdin hänen kurjaa loppuaan ja mietin samalla, että eikö Jumalalla ollut ketään lähettää hänen tuekseen tuona vaikeana taistelujen hetkenä?
Jokainen uskova joutuu kokemaan Herran tiellä vaikeuksia, menetyksiä ja tappioita. "Älkää kutsuko minua Noomiksi (onnellinen), kutsukaa minua Maaraksi (murheellinen), sillä Kaikkivaltias on antanut minulle paljon katkerata murhetta. Rikkaana minä lähdin, mutta tyhjänä Herra antaa minun palata” Ruut 1:20-21. Mutta niiden kautta Vapahtaja opettaa uskovia kiinnittämään mielensä hänen sanaansa ja niin iankaikkiseen elämään. Ja, voi kun se on vaikeaa.
Omat odotukset eivät toteudu huutamalla tai käskemällä, vaan ainoastaan rukoilemalla ja odottamalla - joskus eivät silloinkaan. Jumalan käsikirjoitus elämäämme nähden on yksilöllinen, sisältörikas, vaihteleva ja innostava. Mutta siihen sisältyy myös surutyötä, luopumista, menetyksiä, pettymyksiä, itkun ja murheen aikoja, jotka ovat joskus vuosien mittaisia.
Uskovan on syytä varoa sellaista maailman tautia, että kaikki hänen elämässään tapahtuu helposti, vaivatta ja itsestään. Toinen maailman harha on se, että uskovasta pitäisi tulla kaiken keskipiste ja kunnioituksen kohde. Menestyksen tavoittelusta uskovan pitäisi luopua välittömästi ja jos Herra sellaista suo, uskovan pitäisi pyytää nöyryyttä sen käyttämiseen.
Tunnen paljon murheellisia uskovia, heitä on ollut elämässäni niin kauan kuin olen ollut uskossa. Joskus tuntuu, että heidän määränsä vain lisääntyy? Miksi siis on niin paljon ongelmia, sairauksia ja vaivaa, jos Jumala on kaikkivaltias? Juuri siitä syystä. Hän tietää viisaudessaan, että kärsimys tuo hänen luoksensa ihmisiä enemmän kuin hyvinvointi ja menestys.
”Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana. Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää, etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja sanoisi: ’Kuka on Herra?’ ja etten köyhtyneenä varastaisi ja rikkoisi Jumalani nimeä vastaan” Snl.30:8-9.
Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
-
Irene
- Ylläpitäjä
-
- Viestit: 5746
- Liittynyt: 24.10.2013 09:02
Kirjoittaja Irene » 25.07.2014 08:21
25.7.
Kodissamme on aina laulettu laulua ”Tule Jeesus ja siunaa lastas, on tuulinen maailman tie”. Poikani Antti lauloi sitä jo ennen kuin osasi lukeakaan. Se laulu kuvannee parhaiten tunnelmiamme ja odotustamme. Mutta sen laulun anti on siinä, että siinä Jeesus on kanssamme myrskyn keskellä. Siinä tunnustamme uupumuksen, kiusaukset ja syntimme sekä myönnämme omien voimiemme riittämättömyyden. Tarvitsemme Jumalan siunausta jatkuvasti.
On väärin antaa kristillisyydestä liian myönteinen kuva. Emme ole menestyjiä, emme rikastu, emme parane kuin aniharvoin ja luonteemme vioista emme koskaan. Meistä ei tule suosittuja, jos elämme Raamatun sanan mukaan. Uskoontulo ei tee meistä yli-ihmisiä, onnensotureita tai haavoittumattomia. Heikkoutemme ja sukuvikamme näkyvät kuin herppes suupielessä. Mutta tällaisina Jeesus meitä kärsii seurassaan.
Joskus uskova saa kokea pilkkaa maailman taholta. Yleensä pahimpia suunsoittajia ovat uskonnolliset ihmiset, joiden alueelle Kristuksen Henki on tullut. ”Me olemme havainneet, että tämä mies on ruttotauti ja metelinnostaja kaikkien koko maailman juutalaisten keskuudessa ja nasaretilaisten lahkon päämies, ja hän on koettanut pyhäkönkin saastuttaa. Sentähden me otimme hänet kiinni” Apt.24:5-6. Maailmalle kelpaa vain sidottu, vaiennettu ja ristiinnaulittu Kristus. Samoin se tekee Herraan uskoville.
Koetusten keskellä huomaamme usein, että usko ja rakkaus loppuvat meiltä kokonaan. Ihmisistä tulee ympärillämme vain metsän puita ja itse tunnemme olevamme eksyksissä maan korvessa. Tunnemme olevamme heikompia kuin muut ilman selvää suuntaa. Silloin rukoilemme Herraa, että hän auttaisi. Monien sotkujen keskeltä tie jatkuu ja olosuhteet huojentuvat.
Kätes’ voimakas turvaksi anna, kun uuvun, niin nosta ja kanna, ikirauhaan kerran vie!
Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
-
Irene
- Ylläpitäjä
-
- Viestit: 5746
- Liittynyt: 24.10.2013 09:02
Kirjoittaja Irene » 27.07.2014 09:42
27.7.
Istuimme kahvipöydässä ja eräs vanha evankelinen julistaja kertoi saaneensa aikoinaan näytesaarnatekstikseen vaikean Raamatun kohdan. Hän sanoi, etteivät evankeliset yleensä käytä mainittua kohtaa. Mietin, miten paljon onkaan sellaista sanaa, joka jää unhoon siksi, ettei se ole normaalisti kuulunut meille? Mikä onkaan viheliäisempää, kuin tietoisesti sivuttaa sana, jonka kautta Jumala haluaisi puhua meille?
Kova Raamatun sana saa hien pintaan, hiukset nousemaan pystyyn ja sydämen tykyttämään. Mutta lempeä sana on kuin parantava voide kipeään paikkaan. Osa sanasta on sellaista, jota emme ymmärrä, mutta sen voi jättää omaan arvoonsa. Painikaamme vain sen sanan kanssa, jonka tajuamme. Kaikki Raamatussa on Jumalan sanaa ja ihminen elää juuri siitä leivästä. Ei pidä syödä vain vehnäpullaa, kun on ruistakin tarjolla. Herkuttelu on inhimillistä, mutta täysravinto on viisautta.
Jeesuksen luo tuli aikoinaan itsevarma mies, joka tahtoi esiintyä raamatullisesti. ”Mutta hän sanoi hänelle: ’Opettaja, niitä kaikkia minä olen noudattanut nuoruudestani asti’” Mark.10:20. Myöhemmin mies meni murheellisena pois, kun Jeesus osoitti sanan kautta hänen pohjattoman ylpeytensä ja itsekkyytensä. Voi, voi! Hänkin siis oli lukenut läksynsä vain valikoiden ja ollut poissa tärkeiltä oppitunneilta Jumalan koulussa?
Olen saanut paljon Jumalalta hänen sanansa kautta. Usein luen yksin sanaa tai kirjoja, joissa puhutaan sanan pohjalta. Jumala antaa minun kuulla äänensä juuri silloin. Hän puhuu sydämelleni ja herkistää minut taivaallisiin. Aika pysähtyy ja olen vain kaksin Herran kanssa, hänen edessään. Joskus sana on murtava ja herkistävä, joskus pelottava ja kova kuin timantti tai teräs, joskus pehmeä ja hoitava kuin parantava voide. Joskus sana on kuin suuri myrsky, joskus kuin aurinkoinen päivänpaiste. Mutta se on aina Jumalan sana.
Kiitos, Herra sanastasi, joka on pyhä ja ikuinen ja josta kaikki elämä syntyy. Puhu sanasi kautta.
Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
-
Irene
- Ylläpitäjä
-
- Viestit: 5746
- Liittynyt: 24.10.2013 09:02
Kirjoittaja Irene » 28.07.2014 15:12
28.7.
Pekka ja Eeva olivat lähetystyössä Equadorissa, tapasimme heitä lomalla. Oli antoisaa kuulla, kuinka intiaaneja oli tullut uskoon runsaasti lähetystyön kautta ja oli perustettu uusia seurakuntia. Mutta miten monenlaisia vaikeuksia heillä olikaan ollut siellä: katolisten vihamielisyys, taikausko ja noituus, kaupunkilaisuskovien nurja asenne maalaisevankeliointia kohtaan, terveydellisiä ongelmia, rahan puute, materiaalin puute, sateet ja mutavyöryt.
Mitä kovemmalle kristitty joutuu uskonsa kanssa, sen riippuvaisemmaksi hän tulee Kristuksesta. Mutta vanha luontomme ei mitenkään tykkää siitä, että se joutuu lujille ja kuoletettavaksi. Se kun on mielistynyt vain menestykseen, helppoon elämään ja nautintoihin. Uusia uskovia syntyy vaikeissa olosuhteissa, siksi uskovien on syytä Herran käskystä mennä sinne.
Herran työssä uskova joutuu kiusauksiin. ”Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää” 1.Kor.10:13. Jossakin vaiheessa omat voimat käyvät heikoksi ja kristitty uupuu. Jumala näkee tämän ja ohjaa läpi vaikean tilanteen. Jos kristitty alkaa itse hosua ja järjestellä asioitaan helpompaan suuntaan, siitä tulee vain suuri sotku.
Jumalan uskollisuus on kestävä ominaisuus, joka ei huku myrskyssä tai kaadu koetuksiin. Jumalan uskollisuus on ikuista laatua, se on vahvempi kuin karkaistu teräs. Jumalan uskollisuus on kuin silta yli synkän veden, jota pitkin uskova voi käydä turvassa. Tämän uskollisuuden varassa uskova voi tehdä matkaa rauha sydämessä; Herra huolehtii omistaan. Vapahtajan uskollisuus on minun, että voin kestää, oppia ja opettaa Jumalan sanaa.
Herra, auta etten uuvu kiusausten keskellä. Kiitos uskollisuudestasi, joka on kuin suuri käsi turvanani.
Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
-
Irene
- Ylläpitäjä
-
- Viestit: 5746
- Liittynyt: 24.10.2013 09:02
Kirjoittaja Irene » 29.07.2014 09:32
29.7.
Arvo Survo kertoi, että kerran heidän perheellään oli vaikeuksia palata maalta kaupunkiin kesän lopussa. Hänen Raimo poikansa kiukutteli, eikä tahtonut lähteä mukavilta kesämailta kaupungin betoniharmauteen. Niin hän keräsi koko pikku miehen rohkeutensa ja sanoi: - En usko enää Jumalaan, jos joudun lähtemään kaupunkiin. Vanhemmat olivat ymmällään. Mutta Raimon veli tuli apuun ja meni tämän luokse; pikku mies sanoi toiselle: - Sinä joudut sitten helvettiin, jos et usko. Se oli vakava paikka. vihdoin Raimo taipui ja antoi periksi: - No, uskon sitten vähän!
Helvetillä pelottelu tuo harvoin hyviä tuloksia, vaikka ei siitä pidä vaietakaan. Mutta kadotukseen joutuminen ja ikuinen tulijärvi ovat niin kaukaisia asioita, että niitä on vaikea kuvitellakaan. Tietysti Jumala voi herättää ihmisen ja antaa omaantuntoon poltetta, joka kuumottaa ja tekee ihmisen levottomaksi. Sitten hän voi alkaa etsiä Jumalan valtakuntaa ja vanhurskautta.
Jumalan sanan suuri keskus on Jeesus Kristus, joka on meille ilosanoma. ”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse kullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle” Room.1:16. Jeesus on enemmän kuin vain hyvä uutinen, hän on todellinen Jumala, todellinen ihminen ja meidän ainoa toivomme.
Evankeliumin kautta ihminen pelastuu ja pääsee tuntemaan Jumalan suuren salaisuuden, Vapahtajan, Jeesuksen. Kuitenkin on vaarana hävetä evankeliumia ja ruveta väistämään sitä. Julistaja saattaa ruveta puhumaan niitä näitä, eikä ollenkaan Jeesuksesta. Uskovan vaarana on kadottaa evankeliumi maailman ihmisten seurassa ja mennä mukaan turhaan menoon ja typeryyteen. Pahinta on kuitenkin julkisesti kieltää Kristus, niin kuin Pietari teki kohtalokkaana Pitkäperjantaiyönä. Mutta myöhemmin hän katui ja sai anteeksi.
Kiitos, Jeesus, evankeliumista, joka on minullekin Jumalan voima pelastukseksi. Varjele minua, etten koskaan häpeä sinua.
Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
-
Irene
- Ylläpitäjä
-
- Viestit: 5746
- Liittynyt: 24.10.2013 09:02
Kirjoittaja Irene » 30.07.2014 08:55
30.7.
Istuin kirkossa, olin juuri pitänyt saarnan. Tilaisuus oli päättynyt, sali oli hiljainen. Muut olivat jo lähteneet, mutta käytävällä käveli eräs nuorimies, joka vaikutti levottomalta. Menin hänen luokseen ja juttelin miehen kanssa. Hänellä oli monia ongelmia, joista hän halusi jutella. Pääasiassa asiat liittyivät hänen menneisyyteensä. Eikä niitä niin ollen voinut enää muuttaa miksikään. Kuuntelin osaaottavasti ja sitten rukoilin hänen puolestaan.
Eteemme tulee elämässä usein ihmisiä, joiden menneisyys huokuu heidän olemuksestaan. ”Silloin kannettiin esille miestä, joka oli ollut rampa hamasta äitinsä kohdusta ja jonka he joka päivä panivat pyhäkön niin kutsutun Kauniin portin pieleen anomaan almua pyhäkköön meneviltä.” Apt.3:2. Joidenkin ihmisten ongelmat ovat kuin reppu selässä täynnä kiviä. Ne ovat aina olleet hänen elämässään, niin kauan kuin hän muistaa.
Tähän tilanteeseen tarvitaan Jeesuksen pelastava sana ja parantava sana ja uudistava, voimallinen sana täynnä Pyhää Henkeä. Vain elävä Sana voi auttaa kärsivää ihmistä, muu jää pelkäksi hymistelyksi. Ei ole mitenkään huonoa huomata itsensä avuttomaksi ja kykenemättömäksi auttamaan lähimmäistään. Mutta on huonoa, jos kristitty ei pyydä Jeesusta avuksi lähimmäisen murheisiin. Toinen juttu sitten on se, jos läheinen ei huoli Jeesusta.
Kurja ihminen yrittää kurjuudessaan kelvata toisille, mutta usein hänen ongelmansa on se, ettei hän ole vielä yrittänyt kelvata Jumalalle. Toisaalta hän saattaa olla myöskin itseensä nähden kovin kriittinen, ei armahda itseään eikä näe itsessään mitään hyvää, ei ehkä näe enää elämää elämisen arvoisena, saattaa olla täynnä katkeruutta ja vihaa. Vain Jeesus voi parantaa hänet.
Niin kuin tekstimme mieskin, saa moni ympäristöstään jonkinlaista apua, mutta se suuntautuu aivan vikaan. Kurjat ihmiset ylläpitävät monen ihmisen kurjuutta hyysäämällä ihmismielipiteillä ja suoranaisilla valheilla. Jos ihminen kuuntelee Jumalaa, hän saa avun. Kurjan ei tarvitsekaan kuolla.
Auta, Jeesus minua kurjaa ihmisarvoiseen elämään ja uskossa luottamaan kaikessa sinuun.
Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
-
Irene
- Ylläpitäjä
-
- Viestit: 5746
- Liittynyt: 24.10.2013 09:02
Kirjoittaja Irene » 31.07.2014 06:48
31.7.
Moni aviopari kärsii elämässään lapsettomuusongelmasta. Hyvistä yrityksistä huolimatta ei pienokaista saada perheeseen. Yleensä vika voidaan todeta lääkärintutkimuksissa, joskus ei ole vikaa. Uskova aviopari rukoilee lapsettomuutensa puolesta Herraa ja tiedän useita tapauksia, joissa he ovat saaneet vastauksen. Siunattu lapsi on syntynyt aikanaan kotiin ja mies ja vaimo ovat kiittäneet Herraa. Tiedän erään perheen, jossa lääkäri oli sanonut, ettei vaimo voi koskaan saada lasta. Mutta Vapahtaja oli toista mieltä ja niin he saivat lapsen, vastoin kaikkia lainalaisuuksia.
Jumala panee uskovan perheen koetukselle lapsettomuuden kanssa – mutta vain ajaksi. Koettelemus vaikuttaa myönteisesti ja uskovat rukoilevat Herraa. ”Hanna rukoili Herraa mieli murheellisena, itki katkerasti ja teki lupauksen sanoen: ’Herra Sebaot, jos sinä katsot palvelijattaresi kurjuutta, muistat minua etkä unhota palvelijatartasi, vaan annat palvelijattarellesi miehisen perillisen, niin minä annan hänet Herralle koko hänen elinajaksensa, eikä partaveitsi ole koskettava hänen päätänsä’” 1.Sam.1:10-11. Äiti lupasi poikansa Jumalalle jo ennen hänen syntymäänsä. Hän uhrasi hänet Herralle ennen kuin poika oli tullut maailmaankaan.
Lapseton ihminen tuntee joskus olonsa kurjaksi ja pitää itseään muita huonompana. Itsesyytösten keskelle saattaa tulla vielä mukaan sukulaisten ja ystävien syytökset ja rakkaudettomat arviot. Usein ihminen kokee olevansa Jumalan edessä huonompi muita ja erikoisen kehno. Suurperheiden on vaikea ymmärtää tuota tunnetta, sillä hehän tuntevat taas päinvastoin, että joko taas tulee lapsi?
Jokainen uskova saa olla kiitollinen lapsistaan, jotka Jumala on heille antanut. Lapsen syntymä ei ole mikään vahinko, eikä myöskään lapsen tappaminen sikiövaiheessa. Lapsen antaminen Herralle on arvokas asia ja pyhittää koko lapsen elämän. Tällaiset lapset ovat usein eturivin Jumalan palvelijoita. He ovat lupauksen lapsia, jotka ovat siunaukseksi myös muille.
Anna armosi, Herra, niille, jotka ovat lapsettomia ja kuule heidän rukouksensa. Kiitos, että saamme luovuttaa syntyneet lapsemme sinulle koko heidän elinajakseen.
Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
-
Irene
- Ylläpitäjä
-
- Viestit: 5746
- Liittynyt: 24.10.2013 09:02
Kirjoittaja Irene » 01.11.2014 09:05
Jeesus on Herra
Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
-
Irene
- Ylläpitäjä
-
- Viestit: 5746
- Liittynyt: 24.10.2013 09:02
Paluu Jeesus on Herra
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa