Jeesus on Herra / Heinäkuu

[Irene]

13.7.
Jokainen rehellinen kristitty kärsii omista synneistään ja syntitottumuksistaan enemmän ja vähemmän. Omatunto syyttää ai­ka ajoin. Vain hengellisesti kuollut tai täydellinen kristitty voi ajatella, ettei hänen ongelmanaan ole synti missään muodossa. Uskonelämänsä alussa kristitty kärsii ulkoisista ja näkyvistä syn­neistä, myöhemmin sisäiset synnit alkavat tulehduttaa häntä, sel­laiset synnit, jotka yleensä luetaan pieniin synteihin. Mutta vaiva kun vaiva, kipeää se tekee.
Kun tunnustamme syntimme, on Jeesus armollinen ja sää­lii meitä sekä antaa syntimme anteeksi. Olemme puhtaat. Mutta jonkin ajan kuluttua lankeamme taas syntiin ja merkillistä kyllä, niin juuri siihen samaan, mihin aiemminkin. Kristityt ovatkin ru­venneet nimittämään jatkuvasti esiintyviä syntejään helmasyn­neik­si, ne kun ovat aina meissä kiinni kuin takiaiset.
Mutta meidän toivomme on Kristuksessa syntisenä ja ar­mah­dettuna, pienten syntien ja suurten syntien kanssa. ”Ja te tie­dätte hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä. Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tun­tenut” 1.Joh.3:5-6. Kristuksessa pysyminen on aina vastavoima syn­nille.
Synnintunto ja armahdus ovat Pyhän Hengen työtä kris­tityssä, sillä itsessämme emme voi ymmärtää synnin olemusta, sen kauheutta ja seurauksia. Itsessämme puolustamme tekojamme, mut­­­­ta Pyhän Hengen vaikutuksesta Raamattu alkaa elää ja tulee miekan tavoin sisimpäämme osoittaen synnin ja laittomuuden. Meistä tulee syyllisiä. Huomaamme aiheuttaneemme synneil­läm­me Jeesuksen kuoleman. Joskus kristitty joutuu aivan epätoivoon, kun hän tekee syntiä, vaikkei halua. Sydän verisenä hän ryömii taas Jeesuksen luo. Häntä hävettää pyytää taas uudestaan samaa syntiä anteeksi.
Anna anteeksi syntini, Vapahtaja, myöskin yhä uusiutuvat helmasyntini.

[Irene]

14.7.
Haminan verotoimistoon tuli maksutosite rahalähe­tyk­ses­tä; joku oli lähettänyt 2000:- rahaa ja saatteena luki vapisevalla kädellä: ”Valtion talouden korjaamiseksi”. Asiantuntijat olisivat voineet sanoa heti, ettei sillä rahalla korjata valtion taloutta, eikä edes Haminan taloutta tai yksityisen verovirkailijan taloutta. Mut­ta hyvä yritys kuitenkin. Joku vastuullinen ja yhteiskuntatietoinen vanhus lienee kantanut kortensa kekoon?
Kautta aikojen kristillinen seurakunta on toiminut joskus rik­kaana joskus vähien varojen turvin ja varat eivät ole olleet toi­minnan edellytys. Usein toiminta on ollut ”lesken ropojen” va­rassa ja ihmeellisesti nuo siunatut rovot ovatkin työtä kantaneet, kun laman ja köyhyydenkin keskellä, niiden avulla on aina suoritettu lähetystyötä ja evankeliumin julistusta.
Se, mikä on kristitylle on tärkeää, näkyy hänen elä­mäs­sään. Se, mitä kristitty arvostaa, saa aina myös hänen omai­suutensa liikkeelle. ”Älä siis häpeä todistusta Herrastamme äläkä mi­nua, hänen vankiaan, vaan kärsi yhdessä minun kanssani vai­vaa evankeliumin tähden, sen mukaan kuin Ju­mala antaa voimaa” 2.Tim.1:8. Oikea evankeliumi tuo aina mukanaan kärsi­mystä. Harrastusluontoinen kristillisyys harppoo tässä vaiheessa ai­na kulman taa etsimään helpompia mestoja.
Joka kunnioittaa ja rakastaa Jeesusta, antaa hänelle kaik­kensa ja parhaimpansa, omansa ja aikansa, ruumiinsa ja sielunsa, sydämensä ja huulensa, talonsa ja autonsa. Joka välittää vain vä­hän Herrasta, antaa myöskin vähän ja säästää suurimman osan it­sellään. Joka ei välitä Jeesuksesta, ei anna hänelle mitään.
Uskova saa antaa Jumalan johdatuksena joskus jollekin toiselle Herran palvelijalle jotakin omastaan. Ennen kaikkea uskova antaa itsensä toisia varten. Näin Kristus järjestelee seu­rakuntansa asioita, että kaikki saavat ruoan ajallaan ja seurakunta-ruumis on terve, yhtenäinen ja kasvava. Uskova on valmis kärsimään vaivaa evankeliumin tähden.
Anna minulle sen lesken mieli, joka antoi aikoinaan ro­ponsa temppeliin, josta, Herra, sinä sanoit, että hän antoi kaik­kensa, koko elämisensä.

[Irene]

15.7.
Olen huomannut, että Jumala kutsuu ihmisiä kolmella tavalla: Ensimmäinen Kutsu on yleinen kutsu, joka koskee kaikkia ihmisiä. Sitä voisi kutsua juhlapukuherätykseksi, koska nämä ih­mi­set ovat yleensä siinä tilanteessa laittaneet paremmat vaatteet päälle. Toinen Kutsu on erikoiskutsu, se koskee ihmisiä, joita Ju­mala kutsuu pal­velukseensa ja heille mittatilaustyönä tehtyyn teh­tävään. Voisimme puhua palveluherätyksestä. Kolmas Kutsu on vaikein, koska se on pa­kon sanelema kutsu. Siinä Jumala on tai­vuttanut väkisin ihmisen elämän kohtaloiden, Raamatun sanan ja vaikeuksien kautta tah­toonsa. Voisimme puhua arkivaateherä­tyksestä.
Jeesus tulee ihmisen elämään yllättäen, omalla ajallaan ja tavallaan. Hän sanelee ehdot ja niin hän pelastaa ihmisen ja ihmisestä tulee uskova. ”Kun Simon Pietari sen näki, lankesi hän Jeesuksen polvien eteen ja sanoi: ’Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen’” Luuk.8:5. Hänen edessään herätetyt ihmiset polvistuvat ja rukoilevat häntä.
Kun Jeesus astuu ihmisen elämään, heidän veneeseensä, alkaa aina tapahtua, asiat eivät ole enää entisensä. Myös ihminen muuttuu, kun Jumala uudestisynnyttää hänet uskoon. Ihminen luo­vuttaa elämänsä ohjat Vapahtajalle, hän luottaa Herran valintoihin. Silloin hän joutuu mielestään järjettömien asioiden eteen ja joutuu viemään verkkonsa syvälle. Toisaalta, muutkin ihmiset huomaavat lähellä, että Jeesus on tullut juuri tämän ihmisen veneeseen. Sekin aiheuttaa hymyä, hilpeyttä, kummastusta, naurua, sormella osoit­telua, arvostelua ja pilkkaa. Mutta uskovalle ulkopuolisten paine on merkki Jeesuksen valinnasta ja taivaallisesta kutsusta. Sama se, milloin Jumala kutsuu, veneessä tai kirkossa, kunhan ihminen vain suostuu siihen.
Kutsu, Herra, niin kuin ennen kansaa eteesi. Anna minulle synnintunto, näytä, missä olen rikkonut sinua vastaan, mistä olet tullut minua pelastamaan. Mutta jää luokseni, älä hylkää.

[Irene]

16.7.
Tapasin reissullani vanhan miehen, Eemelin, joka kertoi pitäneensä yli 50 vuotta yhtämittaa pyhäkoulua lapsille. Aika­moi­nen saavutus. Siinä on ehtinyt Eemelin koulun käydä melkoinen seurakunta lapsia. Kerran taivaassa on suuri joukko ihmisiä, jotka sanovat kiitollisena, että heidän uskonsa perustus laskettiin Eemelin rakennustyömaalla, pyhäkoulussa. Hienoa. Kiitos Jumalalle. Hyvä Eemeli!
Jumalan palvelijat saavat tottua vähäisiin palvelutehtäviin ja yhden ihmisen auttamiseen kerrallaan. Herra arvioi meitä kris­tittyjä pienistä asioista, kehuu ja moittii. ”Herralle kauhistus ovat valheelliset huulet, mutta teoissaan uskolliset ovat hänelle otolliset” Snl.12:22. Jeesus kasvattaa kristittyä valheellisuudesta uskollisuuteen. Se on hyvä vaihtokauppa.
Uskollisuus on kristitylle arvokas ominaisuus, jonka hän saa Kristukselta. Se on kallisarvoinen aarre, jota on vaalittava kuin kynttilän liekkiä tuulessa. Uskollisuus Kristusta kohtaan katoaa helposti ja ihmisen mielen täyttävät hänen omat asiansa. Silloin hän ei ole kiinnostunut Kristuksen mielipiteestä tai siitä, mikä olisi Herralle tärkeä ja mieleen. Kun taas uskollisuus saa vallita, kris­titty kuuntelee tarkasti Herransa sanaa ja pyrkii elämään rakkauden hengessä ja uskossa.
Uskollinen kristitty ei tee numeroa itsestään, sillä hän tie­tää, miten helposti hän itsessään luopuu vartiopaikaltaan, miten helposti hän vaihtaa Kristuksen asian maailman herkkuun ja kun­niaan. Säännöllinen, kestävä, paikkansa säilyttävä kristitty on Ju­malan kaupungin vartija, joka seisoo hengellisesti aseistettuna muurinaukossa.
Uskovan uskollisuus palkitaan aikanaan, Kristus vie oman­­­sa kotiin ja lepoon. Työlle on oma aikansa ja sitten mak­setaan palkka. Joillekin tulee palkkaa jo ajassa, se on Herran eri­koinen tapa muistaa uskollisiaan. Mutta se on kaikki lahjaa, eikä ih­minen voi ottaa siitä kunniaa itselleen. Kiitollisena hän voi kun­nioittaa Jumalaa. Uskollisuus on rakkaussuhde.
Herra, anna joka seurakuntaan monta Eemeliä, jotka ovat sinulle uskollisia omalla paikallaan, sinun tulemukseesi asti.

[Irene]

17.7.
Toimme kotiimme, keittiöön, maalta vanhan sivusta­vedettävän puusängyn. Sen selkäpuolella oli vuosiluku 1895. Siinä voi istua tai nukkua. Sängyn pitkä historia oli meille tuntematon, mutta muistan nukkuneeni siinä lapsena joitakin vuosia. Erikoista noissa vuosissa oli se, että näin enkeli-ilmestyksen juuri tuossa sän­gyssä. Nukuin huoneessa yksin ja näin valkeisiin puetun miehen, jolla oli vitivalkoiset hiukset ja hän puhui minulle. Samassa jokin voima nosti minut istumaan ja pani käteni ristiin.
Tuolla enkeli ilmestyksellä oli kauaskantoinen vaikutus elä­määni. En ollut silloin uskossa, enkä tuntenut Jeesusta, mutta sain mieleeni pyhän pelon Jumalaa kohtaan, joka ei häipynyt kos­kaan synnin ja maailman teilläkään. Elin omaa elämääni, mutta si­simmässäni tiesin olevan jotain muutakin. Ilmestys viitoitti suun­taa, mutta ei antanut voimaa todelliseen parannukseen. Siihen tar­vittiin murtunut sydän, särjetty henki ja Jeesus.
Jumalan suunnitelmaan kuuluvat hänen sanansaattajansa, enkelit, jotka ilmestyvät ja häipyvät, puhuvat ja kantavat, palve­levat ja auttavat. ”Hän näki selvästi näyssä, noin yhdeksännellä hetkellä päivästä, Jumalan enkelin, joka tuli sisään hänen ty­könsä ja sanoi hänelle: ’Kornelius!’” Apt.10:3. Jumalan enkeli toi sanan Herralta, se oli ja on enkelien päätehtävä. Enkelin sana avasi tietä Kristukselle tuossa kodissa, tuon miehen sydämessä ja perheessä.
Enkelien tehtävien moninaisuus tulee ilmi monissa Raa­matun teksteissä: he ylistävät, suojelevat, puhuvat, suorittavat tuo­mioita, vapauttavat kahleista, ruokkivat ja juottavat.
Kun Jeesus ilmestyy ihmisen elämään, enkelien merkitys himmenee. Jeesus saa arvoisensa aseman, kunnian ja kirkkauden. Jeesus lähetti enkelin minullekin ennakoimaan omaa tulemistaan. Siinä välissä ehti tapahtua paljon ja ennenkin, mutta aikanaan sain löytää Jeesuksen. Kiitos Jumalalle!
Kiitos Jeesus, että sinun valtasi on täydellinen ja ikuinen ja sen nojalla olet lähettänyt enkelisi palvelemaan meitä. Kiitos, että tulit.

[Irene]

18.7.
Tunnen monta tapausta, joissa suomalainen pariskunta on elänyt rauhallista rinnakkaiseloa, onnellista avioliittoa, harras­tuk­sia, matkailua ja tulevaisuuden suunnitelmia, kunnes toinen puoliso on paukahtanut uskoon. Kääntymätön puoliso on tullut vihaiseksi, pettynyt ja on ollut kateellinen Jeesukselle, joka on saanut puolison suuren suosion. Elämä on tullut jännitteiseksi ja aino­astaan avioliiton kulissit ovat pitäneet sen koossa.
Raamatun ydinajatus on Jeesuksen Kristuksen keskeinen asema kaikessa, mikä koskee meitä ihmisiä ja pelastumistamme. ”Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin val­taistuimen oikealla puolella taivaissa” Hebr.8:1. Kaikki muut ovat hävinneet, vain yksi on voittaja. Muut ovat painuneet to­muun, yksi on ylösnoussut ja istunut valtaistuimelle.
Pyhä Henki ilmaisee kristitylle Jeesuksen suuren vallan, silloin hänen ymmärryksensä avartuu. Hän näkee Jeesuksen ole­van kaiken yläpuolella, hallitsevan kaikkea ja vaikuttavan lopul­lisesti kaikkeen. Jeesuksella ei ole mitään rajoja, hän tekee niin kuin tahtoo. Eikä Jeesus ole mikään kuollut historian nimi, vaan tänään elävä Jumala.
Kun uskova puoliso elää tämän Vapahtajan yhteydessä ja voimasta, tuottaa se uskosta osattomalle puolisolle ylivoimaista so­peutumista. Joskus tuleekin avioero, joskus puoliso pyrkii häi­jysti käyttäytymällä muuttamaan uskovan takaisin mieleisekseen. On sellaistakin suunnitelmaa, että hän ehdottaa, että puoliso voisi olla uskossa vain sunnuntaisin?
Parhaimmillaan toinenkin puoliso tulee uskoon ja he alkavat elää uutta ja onnellista avioelämää – Jumalan tahdon mukaan. Sil­loin he pitävät ensimmäistä kertaa perhehartautta päivittäin, lu­ke­vat Raamattua, rukoilevat ja laulavat Jumalan kunniaksi. Moni asia heidän elämässään tulee uudelleen arvioitavaksi, kun pääasia saa olla pääasia ja Jeesus on kunniapaikalla perheessä.
Jeesus, auta niitä perheitä, joissa joku on vielä uskosta osaton. Pelasta syntinen suku ja siunaa, uudista ja aseta ennalleen.

[Irene]

19.7.
Ostin ruokaa kaupasta, siinä luki ’parasta ennen’ ja aika tai ’viimeinen myyntipäivä’. Se oli sitten käytettävä lähiaikoina tai sitten se pilaantui. Elämme kirotussa maassa, jossa eivät päde pa­ratiisin lait. Ruoka happanee, vesi saastuu ja ilma pilaantuu. Myös ihminen on vain aikansa nuori, sitten alkavat jo iän tuomat vaivat ja rupsahtaminen.
Aikoinaan papin pukuun tehtiin otsalle näkyviin teksti, jossa oli Jumalan antama takuuvarmuus. Kulta kuvasi uskoa, otsa taas edusti näkyvintä paikkaa ihmisessä, kaiverrus sen asian pysyvyyttä. ”Vielä tehtiin otsakoriste, pyhä otsalehti, puhtaasta kul­lasta ja siihen piirrettiin, niinkuin sinettisormusta kaiver­retaan, kirjoitus: ’Herralle pyhitetty’" 2.Moos.39:30. Jokainen vastaantuleva saattoi nähdä kenen palveluksessa pappi oli otsalehden nimestä.
Nykyään Vapahtaja kirjoittaa Pyhässä Hengessä usko­viinsa ’Herralle pyhitetty’. Siinä on hänen sinettinsä, joka on tai­vaan passina. Sitä kysytään kerran siellä ikuisuuden ovella ennen kuin taivaan ovet aukenevat. Sinne ei pääse mitään epäpyhää, saas­taista tai synnintekijää. Vain Jeesuksen veren puhdistamat ovat Herran luona.
Mutta pyhitetty ihminen on itsessään mitätön ja vaati­maton ei erikoisemmin erottuva tai näyttävä. Maailman mielestä ihan turha tyyppi, mutta Herralle rakas. Kristus on uskovan py­hitys, se ei ole hänen omaa työtään tai ponnistustaan. Pyhitetty kristitty le­pää Herrassa ja hänellä on Jumalan rauha sydämessä.
Jeesuksen pyhyys tulee näkyviin arkipäivässä. Erikoisesti uskovan otsan eli järjen tulisi olla pyhitetty Herralle. Siitä olisi paljonkin hyötyä käytännön elämässä. Sunnuntai-pyhityksestä on vain vähän kunniaa Herran nimelle. Uskovan tavaramerkki on ”parasta jälkeen Jeesuksen ilmestymisen”.
Kiitos, Jeesus, sinun antamastasi pyhyydestä, joka luetaan minun hyväksemme. Kiitos, että olet tehnyt minusta kelvottomasta ihmisestä Jumalalle rakkaan ja mieluisan sielun. Kiitos verestäsi, joka on minun pyhitykseni hinta. Kiitos, että voin palvella sinua pyhänä ihmisenä.

[Irene]

20.7.
Kristityn on joskus paikallaan tarkistaa paikkansa ja suun­tansa kuin suunnistuskilpailussa. Hengellinen tilamme on tes­tat­tavissa muutamalla kysymyksellä. 1. Ketkä ovat vihollisiasi? 2. Kuin­­ka kuulet Raamatun sanaa? 3. Miten suhtaudut toisiin us­koviin? 4. Mitä sanot kuolevalle?
Em. kysymykset paljastavat suhteesi Kristukseen. Oikeat vastaukset ovat: 1. Kristuksen viholliset ovat uskovankin vihol­lisia. 2. Jumalan sana on Kristuksen sana elämäksi jokaiselle us­kovalle. 3. Jokainen uskova on Kristukselle kallis ja arvokas, niin hei­dän tulisi olla myöskin rakkaita uskovalle. He ovat veljiä ja si­saria Herrassa. 4. Kristus tahtoo pelastaa jokaisen ihmisen; tämä tulisi olla selvä toimintamalli jokaiselle uskovalle.
Jumalan sanan vakava kehotus asettaa uskovan testiin: ”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta” 2.Kor.13:5. Yllättävää, ettei uskova tunne itseään kovin syvästi, kun voi olla koettelematon (vk. kelvoton)?
Kun vaivat ja ahdistukset tulevat, ei uskovan turvana ole kuin Kristus. Oma hyvyys, omat edellytykset, omat uskomukset, suvun perintö, kirkko eivät kestä. Ystävät ottavat etäisyyttä ja ka­verit kulkevat kaukana. Koettelemukset paljastavat uskovan todel­lisen olemuksen ja heikkoudet. Myös motiivit paljastuvat vai­keuksien koulussa. Moni osoittautuu sangen köykäiseksi tosi pai­kan tullen myrskyssä, sodassa ja vaelluksessa.
Mutta on mahdollisuus parantaa tilannetta ja suhdettaan Kristukseen. Tähän on syytä varata hiljentymispäiviä, jolloin kris­titty voi lukea Raamattua, rukoilla ja miettiä asioita. Kaikki ei välttämättä selviä hetkessä, mutta tärkein varmasti: että Kristus pitää uskovaa yhteydessään ja kenen puolella uskova haluaa olla.
Auta minua Jeesus tutkimaan itseäni, olenko uskossa; auta minua koetukset kestävään uskoon, joka näkee viholliset, mutta myös evankeliumin voiman.

[Irene]

21.7.
Olin ollut jonkin aikaa työpaikassa, jonka olin saanut Her­ralta. Mutta palkka oli pieni, työmatka pitkä ja olot vaatimattomat. Niin pyysin maallista isääni järjestämään minulle uuden työpaikan valtion palveluksessa, jossa hän oli itsekin ollut. Pian toive toteutuikin ja sain avoimen va­kanssin merivartiostoon. Mutta oloni siel­lä ei ollut missään vaiheessa hyvä, olin koko ajan kuin väärässä ju­nassa. Työ oli paikoin rank­kaa, kärsin yksinäisyydestä ja etsin pois pääsyä. Aikanaan se tulikin eteeni, palasin aivan vastaavaan paikkaan, mistä olin aiemmin lähtenyt.
Opin sen, että en ole koskaan lähtenyt sen jälkeen itse jär­jestelemään työ, asunto, olosuhde tai ihmissuhde asioita ilman Ju­malaa ja hänen varmaa johdatustaan. Tunnen vieläkin pelkoa, aja­tellessani aikaa, jolloin olin omalla tielläni. Se oli vaikeaa – elä­mäni vaikeinta aikaa. Olisi parempi kuolla, kuin kieltää Jumalan tahto elämässään tai kääntyä Jumalan tieltä pois. Mutta kuinka hel­posti me järjestelemmekään asioitamme oman ajatuksemme mu­kaan ja seurauksena on lukuisia tiukkoja solmuja ja vihdoin umpikuja.
Usein ihmiset pyytävät esirukousta omien solmujensa avaa­­miseksi. He ovat samassa jamassa kuin minä aikoinaan. Tiedän, miltä heistä tuntuu. Mutta tunnen myös Jumalan ajatuksen heihin nähden, eikä se ole mitenkään mukava. Silloin pitäisi ottaa pahanmakuinen lääke ja vain se parantaa: Palaa takaisin, palaa kii­reesti sille tielle, mistä poikkesit pois, missä jätit tehtäväsi kes­ken! ”’Mitä sinä täällä teet, Elia?’…. Herra sanoi hänelle: ’Lähde takaisin samaa tietä, jota tulit, erämaan kautta Damaskoon’” 1.Kun.19:13,15. Jumalalla on vain yksi suunnitelma per uskova, ei mitään varaohjelmia. On vaarallista on olla omalla tiellään, sillä silloin ihminen on poissa Jumalan tieltä. On monta kristittyä tänään, joiden pitäisi heti lähteä Damaskoon hoitamaan Jumalan antamaa tehtävää – ja erämaan kautta.
Tämä on uskovalle elämän ja kuoleman kysymys. Jos us­kova kulkee aikansa väärää tietä, hän tottuu siihen ja eroaa lo­pullisesti Herrasta. Synti, perkele ja maailma vievät hänet muka­naan. Tulee hengellinen kuolema. Tiedän liian monta entistä Her­ran pal­velijaa, jotka eivät enää vaella Vapahtajan viitoittamaa kaitaa tietä.
Kristus, armahda minua viheliäisyydessäni. Kun poikkean tieltäsi, tuo takaisin, kun eksyn, huuda perääni ja etsi.

[Irene]

22.7.
Tein töitä kotona, remontoin huoneita. Ajattelin isääni. Olin oppinut häneltä monta käytännön asiaa, joista on ollut paljon hyötyä myöhemmin. Isä ei opettanut minua ensisijaisesti puhumalla, vaan esi­merkillään ja tekemällä ensin. Ainakin minulle se sopi hyvin ja jäi paremmin mieleen. Olen käytännön ihminen. Isän kanssa ku­lutin yhdessä monta tuntia mitä erilaisimmissa töissä. Se oli hyödyllistä aikaa.
Meidän Herramme on opettajista parhain ja osaa tehdä huo­noistakin ihmisistä käyttökelpoisia Jumalalle. Hänen periaat­teisiinsa kuuluu, että hän ensin tekee ja sitten opettaa. ”Edel­li­ses­sä kertomuksessani kirjoitin, oi Teofilus, kaikesta, mitä Jeesus alkoi tehdä ja opettaa” Apt.1:1. Ihmisinä meille on helpompi omaksua se, minkä ymmärrämme käytännössä.
Elämäni monet tehtävät tulevat eteeni yllättäen ja val­miuteni riippuu siitä, mitä olen oppinut tähän asti. Näköjään sitä voi oppia koko ajan iästä riippumatta? Hengelliset tehtävät tulevat Ju­malalta ja ne ovat elämäni tärkein osa. Tahdon suhtautua niihin vakavasti. Joskus suhtaudun niihin empien, joskus käyn heti asi­aan. Olen huomannut, että omat voimani eivät auta hen­gel­lisissä tehtävissä, eikä heikkouteni myöskään tee niitä turhiksi.
Mutta, miten voin erottaa hengelliset tehtävät normaalista ru­tiinista? Lukemalla Raamattua. Haluan oppia lukemalla ja usko­malla tuntemaan Kristuksen. Siitä on hyötyä kaikkeen. Jeesuksen seurassa avuton, huono ja heikko ovat hyvässä seurassa. Juuri avuttomuus ja heikkous tekevätkin uskovasta niin riippuvaisen Her­rasta. Kun tunnen Jeesuksen, auttaa se minua kaikessa. En ole yksin.
Jeesus, tee tekosi minunkin elämässäni, muista rakkaitani ja niitä ihmisiä, joiden puolesta rukoilen. Pyydän, että voisin olla isän tavoin esimerkki käytännössä ja ilman sanojakin.