Jeesus on Herra/ Elokuu

[Irene]

11.8.
Olemme ostaneet kaksi taloa Hilkan kanssa avioliittomme aikana. Kummatkin ovat olleet vanhoja ja niissä on ollut runsaasti iäkästä puutarhaa. Olemme saaneet siis kaupan yhteydessä he­del­mäpuita ja marjapensaita. Varhaisemmat omistajat ovat istuttaneet niitä aikoinaan Olemme saaneet ilman vaivaa makeaa hyötyä jopa yltäkylläisesti. Olemme päässeet toisten aherruksen hedelmille. Olemme kiittäneet siitä Herraa.
Joskus olen johdattanut jonkun ihmisen Kristuksen luokse. Olen ollut Jumalan palveluksessa, hänen asiallaan ja siksi olen pyr­kinyt viemään ihmisen hänen luokseen. On tärkeää, että ih­minen ja Kristus löytävät toisensa. Ei ole tarpeen, että tulee uusia välimiehiä, yksi riittää – Kristus itse.
Toiset ovat nähneet vaivan siitä, mikä kristittyjen eteen tulee tehtäväksi. ”Minä olen lähettänyt teidät leikkaamaan sitä, josta te ette ole vaivaa nähneet; toiset ovat vaivan nähneet, ja te olette päässeet heidän vaivansa hedelmille" Joh.4:38. Emme saa koskaan ajassa tietää ketä ja mitä taustavaikuttajia ihmisten uskoontulon takana aina onkaan.
Leikkuumies on Jumalan valtakunnan hedelmänkorjaaja. Iloiset hetket tulevat hänen osakseen olla läsnä, kun Herra kääntää ihmissydämen ympäri ja tekee hänestä uuden ihmisen armonsa ja totuutensa kautta. Murretun mielen vieressä ihmettelen aina Juma­lan armoa ja voimaa. Mitä suurempi ja itsessään vahvempi mur­tuu, sen suurempi ihme ihasteltavaksi.
Voimme myös päästä osallisiksi toisten hedelmistä, se on Herran mieleinen rukous. Ihmissielujen pelastus on aina ykkö­s­asia, jossa tarvitaan kaikkia uskovia. Syvimmältään pelastus on niin monimutkainen tapahtuma, johon liittyy lukemattomia Juma­lan säätämiä vaiheita ja asioita, ettei sitä voi edes ihmisjärjellä tutkia. On parempi vain hyväksyä Jumalan suunnitelmat ja pyytää hänen tahtonsa toteutumista. Se on kaikille parasta.
Kiitos Jeesus kaikista hedelmistä, joita synnytät katselta­vakseni ja nautittavakseni, erikoisesti ihmissieluista, joita saan aut­taa luoksesi.

[Irene]

12.8.
Käymme kylässä ja annamme toisillemme lahjoja, joskus se on vain kahvipaketti, tai suklaarasia, joskus hengellinen kirja tai kasetti, usein kukkanen. Lahjan suuruus tai hinta ei ole ratkaiseva, vaan millä mielellä sen antaa. Kun siihen liittyy kädenpuristus, halaus ja ys­tävällinen sana, se tekee hyvän vaikutuksen.
Uskovana joudun kyselemään Herralta ohjeita toimiakseni hänen tahtonsa mukaan. Otan vastaan Jumalan lahjan ja jaan sen muille. Herran lahjat ovat taivaan suosionosoituksia, joita saades­sani tunnen olevani täysin kelvoton niitä vastaanottamaan. Mutta minun pitääkin opetella käyttämään niitä kuin talon autoa.
Uskovalle on normaalia, että hän haluaa olla toisten usko­vien seurassa ja odottaa näkevänsä heitä. Uskova kaipaa Jumalan sanaa ja yhteistä rukousta, hän haluaa ehtoollista. ”Sillä minä ikä­vöitsen teitä nähdä, voidakseni antaa teille jonkun hengellisen lahjan, että te vahvistuisitte, se on, että me yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme, teidän ja minun” Room.1:11-12. Uskovien kokoontuminen voi parhaim­millaan olla antoisa uskon rakentumisen hetki, joka virkistää jaetun ja saadun sananviljelyn kautta mieliä.
Silloin ei pidä kysyä mielipidettä vanhalta luonnoltaan, sil­lä vanhan aadamin luonne on turmeltunut ja syntinen. Jos sitä seu­raa, ei hyvää seuraa. Vanha aadam tappaa kaiken hengellisyyden ja viimein myöskin Kristuksen. Aadam haluaa itselleen aikaa, kun­­niaa, huvituksia ja etuja. Kaiken lisäksi aadam on vielä uskon­nollinenkin.
On tärkeä nähdä hengen silmin, että lähellämme on ih­misiä, jotka tarvitsevat uskon vahvistumista. Uskon vahvis­tu­mi­nen ta­­pahtuu aina lihan kukistumisen kautta. Uskon vahvistu­minen juur­ruttaa meitä Kristukseen. Luotamme häneen, rakas­tamme hän­tä, palvelemme häntä, seuraamme häntä, odotamme pääsyä hänen luokseen.
Kiitos, Jeesus, kaikista lahjoistasi.

[Irene]

13.8.
Katselin ulos ikkunasta, siellä satoi. Tuuli riepotti puita ja kuivat oksat lentelivät pitkin pihaa. Vesi kasteli kaiken. Maailma näytti kovin synkältä ja ehkä se olikin sitä? Ihmiset kulkivat totisina tietään. Omakin mieleni oli kovin synkkä ja olin täynnä murheita. En pystynyt muuttamaan kumpaakaan ongelmaa, mutta saatoin viedä ne Herralle.
Suuressa murheessamme Jumala lähestyy meitä ja tuo tiellemme uuden mahdollisuuden. Keskellä kiusauksia hän antaa helpotusta kurjuuteen. Janoiset saavat juoda hänen avaamastaan lähteestä. ”Ja Jumala avasi hänen silmänsä, niin että hän huomasi vesikaivon. Ja hän meni ja täytti leilin vedellä ja antoi pojan juoda” 1.Moos.21:19. Jumalan apu panee liikkeelle. Se nostaa meitä pystyyn ja antaa voiman tarttua asioihin, jotka vaativat meidän panostamme.
Kun Jumala avaa silmämme, me näemme jotain sellaista, mitä emme ole nähneet aiemmin. Se merkitsee ulospääsyä tilan­teen puristuksesta, se merkitsee ongelmien ratkaisua. Se mer­kitsee, että itse Kristus asettuu Herraksemme. Vapahtajan apu on tarpeen myös läheisimmille. Siksi sama lähde antaa vettä niin äi­dille kuin pojalle. Aikuinen kohtaa Jumalan ja pian hänen lapsensakin kohtaa Jumalan. Herra huolehtii heistä. Hetken aikaa näytti siltä, että itku voittaa ja kuolema tulee, mutta Herra ilmestyi juuri sopivasti pelastajana. Herra ilmestyi erämaassa, kuivuuden keskellä, yksinäisyydessä.
Vaikka saan avun, en tiedä riittääkö se iltaan asti. Ailah­televa mieleni, tunne-elämäni keinauttelee minua kuin aalto laivaa. Tunnen ihmisiä, jotka ovat tässä suhteessa itsensä vankeja. Heitä ympäröivät tunnekahleet, jotka alistavat heitä orjuuteen asti. Viha, kaipaus, suru, katkeruus, itseinho, toivottomuus, pelko ja ha­lu mellastavat heidän sielussaan. Sielunkoti on kuin suuri­lapsinen talo, joka kaipaisi suursiivousta.
Jeesus, avaa minunkin silmäni, että näkisin erämaassa kai­von, josta voin juoda ja juottaa toisiakin.

[Irene]

14.8.
- Kivärr remelistä olkapiälle vempauttekkee, hep, sanoi savolais vääpeli aikoinaan alokkaille. Ja niin alkoi käskyn joh­dosta tapahtua. Osa ilmeisesti ymmärsi murteen, toiset opettelivat näkömuistilla. Järjetön valinta, saattoi joku ajatella vääpelistä. Mut­­ta vääpeliä ei vaihdettu toiseen huonon suomenkielen osaa­misen tähden, olihan hän muuten luotettava ja tehtävissään uskollinen.
Yleisönosastot ovat suomalaisen mielenilmaisun ukko­sen­johdattimia, tavarataloja ja kansanääntä. Yleensä niissä haukutaan tai pur­nataan jostain, harvoin siellä on tyytyväisiä mietteitä. Teks­teissä lentävät ylikypsät tomaatit, mädät kananmunat ja supi­suomalainen sonta. Olen joskus ajatellut, etteivät fiksut ihmiset alennu kirjoittamaan yleisönosastoihin. Mutta totuus lienee se, ettei suu­rin osa ihmisistä osaa lainkaan kirjoittaa; ja ne jotka kir­joittavat, ovat saaneet syylärinsä kiehumaan juuri yli.
Joudumme tekemään elämässämme jatkuvasti valintoja. Jos ne ovat onnistuneita, meitä kehutaan. Jos taas mokaamme, mei­tä haukutaan. Onpa niitäkin ihmisiä, jotka haukkuvat aina kuin luonnevikainen rakkikoira, vaikka vain kuullakseen omaa ääntään. Ei ole helppoa silläkään. Olen oppinut arvostamaan rehellisiä, suo­­­rapuheisia ihmisiä, jotka pystyvät myös kuuntelemaan toisten mielipiteitä. Kaikkein kunnioitetumpia ovat ne, jotka pystyvät toi­mimaan yhteisössä toisten kanssa, riippumatta siitä ovatko he kaikista asioista samaa mieltä.
Kun ratkaisumme ovat itsenäisiä, ne saavat eniten kri­tiikkiä osakseen. Kun ihminen ajattelee kerrankin olevansa itse­näinen ja päättävänsä vapaasti oman mielensä mukaan, niin eikö ole koh­ta joku älykäs arvostelemassa? Kun kristitty tekee itse­näisiä ratkaisuja, häntä haukutaan. Jokainen ryhmä ja liike vaatii kuuliaisuutta mielipiteilleen, muuten haukutaan. Olen tavannut monia it­senäisiä kristittyjä, jotka ovat uskaltaneet tehdä ratkaisuja sydämensä uskon mukaan ryhmää tai valtaapitäviä uhmaten. He ovat kulkeneet arvostelujen kujanjuoksun. Monia on rusikoitu ylenpalttisesti. Mutta ihmeellistä, heidän uskonsa ei ole kadonnut eikä rauennut tyhjiin. Kiitos Jumalalle
Olen ajatellut, että Jeesus teki huonon valinnan valitessaan minut. Moni on varmasti kanssani samaa mieltä, sillä luulisi ole­van paljon minua sopivampia kristityiksi. Jos evankeliumi on hul­lutus, niin sitä on myöskin Jumalan valinta. Minusta ei pitänyt tul­la uskovaa, vielä vähemmän julistajaa, mutta minä pelastuin, uu­destisynnyin Jumalan omaksi, sain Kristuksen sydämeeni, täy­tyin Pyhällä Hengellä ja sain kutsun Herran palvelukseen. Joten, vastuu on Herran, jos hän on tehnyt järjettömän valinnan. Mutta, Jumalan sana todistaa, että muitakin vastaavia valintoja on tehty – ehkä sinäkin olet sen kohdallasi huomannut?: ”Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne… mikä on hulluutta maailmalle… mikä on heikkoa maailmassa… mikä maailmassa on halpa­sukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole…” 1.Kor.1:26-29
Kiitos, Jeesus, että valitsit minut.

[Irene]

15.8.
Uutisissa kerrottiin Yhdysvaltojen ja Venäjän presi­dent­tien tapaamisesta ja neuvotteluista. Erikoista oli se, että molemmat olivat sillä hetkellä sairaita. Ajattelin, miten heikoilla maailma on­kaan, kun kaksi suurinta valtiomiestäkin on sairauden kautta avut­tomana. Kuitenkin heidän pitäisi päätöksillään ohjata ja johtaa tuhansien miljoonien ihmisten elämää. Siinä tilanteessa ihmiskun­ta voi vain kauhulla ajatella, mitä saa aikaan umpihumalassa oleva suurvaltajohtaja päätöksillään? Apua!
Kuinka toisenlainen onkaan meidän Herramme Jeesus. Hänkin oli heikkouden muodossa lihansa päivinä, mutta voitet­tuaan hän sai hallitsijan aseman. ”…ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä” Ilm.1:5. Jeesus on uskollinen, vain hän, kaikki muut ovat epävarmoja ja pettäviä. Hän on kaikkien maan hallitsijoiden yläpuolella; Jeesuk­sella on todellinen ja lopullinen valta.
Elämämme vaiheet ovat Jeesuksen käsissä, emme joudu seuraamaan epävarmoina maailman valtiaiden horjumista ja kaa­tumisia. Luottamuksemme ei ole heissä tai heidän kyvyissään rat­kaista maailman ongelmia. Jeesus on hallitsija, kunnia Jeesukselle!
Jeesus on uskollinen todistaja ja häntä uskova tarvitsee. Oma elämämme on usein pienien ympyröiden kulkemista, jossa ei tapahdu muuta kuin samoja säännöllisyyksiä. Silloin usko on ko­valla koetuksella ja tarvitsemme Jeesuksen apua. Tarvitsemme hä­nen uskollisuuttaan ja hänen todistustaan. Pyhän Henkensä kautta hän todistaa meille olemisestaan, vallastaan ja hyvyydestään, että hän rakastaa meitä.
Kunnia sinulle Jeesus, sillä sinä et petä, etkä horju, et muutu, etkä jätä minua koskaan. Halleluja!

[Irene]

17.8.
Olin Porissa erään seurakuntatapahtuman yhteydessä kier­tämässä työpaikoilla laulamassa ja todistamassa Herrastamme, se­kä kutsumassa kansaa kirkoiltaan. Meillä oli erikoinen sekakuoro Vapahtajan asialla: Entinen vanki, nuorimies, joka oli invalidi­soitunut moottoripyöräonnettomuudessa, entinen juoppo, työtön hit­saaja, porttivahti, työtön konttoristi, eläkkeellä oleva nuoriso-oh­jaaja, kotiapulainen, pappi ja papin puoliso, sekä minä. Muistan kuinka Puuvillatehtaan väki vähän naureskeli meille, kun aloit­telimme tilaisuutta. Mutta lopussa isot miehetkin olivat kyynelissä ja illalla yksi mies juuri tuosta porukasta tuli kirkossa uskoon.
Vapahtajalle uskollinen joukko on aivan tavallista kansaa. Tiedän, että meillä on omat ongelmamme, heikkoutemme, su­ku­ra­sitteemme, syntimme ja taipumuksemme. Vaikka Jeesus tie­tää nä­mä kaikki ja tuntee väkensä, hän kuitenkin sitoutuu meihin ja pitää meitä palveluksessaan. Se on ihmeellistä. Herra ei ole kos­kaan osoit­­tanut minullekaan ovea, vaikka olen epäonnistunut. Hän ei ole koskaan ajanut minua pois luotansa, vaikka olisi ollut aihetta. Kristus ei ole hylännyt minua, vaikka en ole saanut mitään aikaan.
Jeesuksen parhaat palvelijat ovat nousseet syvältä syn­nistä, kuolemasta, perkeleen vallasta, lihan heikkoudesta ja ovat an­tautuneet Vapahtajan käyttöön. ”Niin hän sanoi: ’Herra, minä us­kon’; ja hän kumartaen rukoili häntä. Ja Jeesus sanoi: ’Tuo­­­mioksi minä olen tullut tähän maailmaan, että ne, jotka eivät näe, näkisivät, ja ne, jotka näkevät, tulisivat sokeiksi’” Joh.9:38-39. Toisille Jeesus on tullut tuomioksi toisille elämäksi. Toiset saavat näkönsä toiset pysyvät sokeina.
Jeesuksen valitsemat ihmiset eivät ole mitään, mutta Jeesus on kaikki kaikessa. Ihmiset ovat raadollisia, täynnä virheitä ja heikkouksia, mutta Jeesus on täydellinen. Ihmiset erehtyvät tai soh­­­laavat asiat sekaisin, mutta Jeesus osaa korjata ja järjestää ne parhaaksemme. Kun huomaamme Vapahtajan tekevän jotain suur­ta täällä ajassa, ei kukaan ole osannut sitä odottaa lukuun ottamat­ta joitakin profeetallisia sieluja, jotka Herra on varustanut tiedon sanoilla ja ilmestyksen lahjoilla. Se on kaikki hyvin yllättävää ja puhkeaa kukkaan siellä, missä ei odottaisikaan. Kristuksen aske­lissa kuiva puu saa elämän, elpyy, kasvaa ja tuottaa hedelmää.
Jeesus, minä iloitsen siitä, mitä sinä teet. Varjele, etten sokeudessani koskaan nousisi sinua vastaan.

[Irene]

18.8.
Katselin lahjamyymälän enkelihyllyä, siinä oli monen­lais­ta ja kokoista enkeliolentoa savesta, lasista, paperista ja muovista. Muutamat muistuttivat naista, muutamat lapsia, harvempi miestä. Ihmiset ostivat niitä muistoesineiksi, onnea tuoviksi olennoiksi ja muuten vain. Enkeli näytti olevan hyvä myyntiartikkeli.
Enkeleitä on todellisuudessa kahta sorttia, hyviä ja pahoja. Jumalan enkelit ovat hyviä ja lähetetyt ihmisiä palvelemaan Ju­malan käskyn mukaan. He eivät ole mitään kesyjä hyllyn koristei­ta, vaan taistelevia, johdattavia ja puolustavia vartioita. Enkelit ovat myös Jumalan sanansaattajia.
Lasienkelit ovat hyödyttömiä koristeita, joita ihmiset ke­räilevät nurkkiinsa, ei niissä ole mitään voimaa eikä siunausta. Mutta Jumalan enkelit ovat aina lähellä Her­raa. ”Kuuntele, Is­raelin paimen. Sinä, joka johdat Joosefia niinkuin lam­maslaumaa, sinä, jonka valtaistuinta kerubit kan­nattavat, ilmesty kirkkaudessasi” Ps.80:2.
Erityiset kunniaenkelit kannattavat Herran valtaistuinta ja ylistävät Jumalaa. Se on se, mitä emme näe näillä silmillä, johon tarvitsemme uskonsilmät. Mutta samalla ymmärrämme pyhästä sanasta, että enkeli ei yksin ole mitään. Ilman Jumalaa ei enkeli ole mitään. Niin kuin ei ihminenkään ole ilman Jumalaa yhtään mitään.
Elämässä vain on monen kristityn kohdalla niin, että he näkevät vain lammaslauman, eli ajalliset asiat, jokapäiväiset tapahtumat ei sitten muuta. Kuitenkin Jumalan sana opettaa meitä uskomaan Vapahtajaan, seurakunnan Paimeneen, meidän Her­raamme. Siinä ohessa voimme iloita myös enkeleistä, mutta ei missään tapauksessa tehdä heistä onnenkauppiaita tai epäjumalia. Jumalan kansan rukous oli ja on: Ilmesty kirkkaudessasi! Se tarkoittaa Kristusta, ei enkeleitä. Ilmesty Jeesus minulle, tänään, tässä elämän tilanteessa. Ilman sinua en jaksa enkä kestä, en selviä perille.

[Irene]

19.8.
Seurakunnantilaisuuksissa on yleistä, että kannetaan ko­leh­tia milloin mihinkin työhön. Ennen aikaan se oli vielä tavan­omaisempaa. Nyt, kun seurakunnalla menee rahallisesti paremmin, se painottuu lähinnä kirkonmenoihin ja kristillisten järjestöjen tilaisuuksiin. Kolehtiin laitetaan edelleenkin lantteja, vaikkei se ole juuri mitään ja sitähän antaja tietysti haluaakin korostaa.
Mutta kristitty antaa Jumalalle sellaisen lahjan, joka kris­tityn mielestä osoittaa, miten tärkeä Jumalan asema hänelle onkaan. Kristitty antaa kaikkensa Herralleen, sillä hän on saanut kai­ken Herralta. Toisaalta kristitty näkee sen, että hänen lähtiessään taivaaseen, kaikki ajallinen jää tänne maailmaan ja aikanaan tulen ruoaksi.
Vanhatestamentti osoitti Herran kansalle, että vain täy­dellinen uhri kelpaa Herralle. Oli varmaan ongelmallista todeta se, tai sitten täytyi katsoa läpi sormien. ”…niin tuokaa sellainen uhri, että hänen mielisuosionsa tulee teidän osaksenne: vir­heetön uros­puoli raavaista, lampaista tai vuohista. Mutta yhtään eläin­tä, jossa on vamma, älkää tuoko, sillä siitä hänen mielisuosionsa ei tule teidän osaksenne” 3.Moos.22:19-20.
Moni omantunnon herkkä kristitty nostaa kädet ylös ja sanoo, ettei yksinkertaisesti löydy sellaista uhria, joka olisi täy­dellinen. Kristitty tuntee suurta huonoutta antaessaan itsensä uh­riksi Herralle. Omat viat, erheet ja laiminlyönnit huutavat uhria vastaan: sinä et kelpaa! Kun vielä huono omatunto ja pirun kuis­kuttelut lisäävät alavirettä, ajattelee kristitty, ettei minusta ainakaan tule Herran mielisuosiota.
Jeesus oli täydellinen uhrikaritsa jokaisen ihmisen hyväk­si. Golgatalla hän uhrasi itsensä Isälle, että me saisimme anteeksi syntimme ja rauhan sisimpäämme. Kerralla Jumala lopetti Vanhan Testamentin uhrit Jeesukseen ja aloitti uuden ajan maailmassa, armotalouskauden, joka on Uusi Testamentti hänen uhrissaan. Hänen kauttaan huonokin kristitty kelpaa Isälle.
Jeesus, sinä täydellinen uhri, peitä minun huonouteni ja ota minut uhriksi palvelukseesi.

[Irene]

20.8.
Tänään on puhelin soinut tiuhaan, ihmisillä on ollut mo­nen­laista asiaa. Toiset haluavat vain jutella, joillakin on todellisia ongelmia ja vaikeuksia, ahdistusta ja murhetta. Yritän neuvoa sen, minkä osaan ja olen Herralta oppinut. Joskus rukoilen siinä heti heidän puolestaan, joskus myöhemmin. Joillekin annan kirjoja, joillekin kasetteja, joitakin pyydän käymään tai menen itse käymään.
Kuninkaan valtakunnassa oli aikoinaan tärkeä ammat­tiryhmä, jonka palveluja tarvittiin jatkuvasti. ”Ja Salomolla oli seit­semänkymmentä tuhatta taakankantajaa ja kahdeksankymmentä tuhatta kivenhakkaajaa vuoristossa” 1.Kun.5:15. Taa­kankantajat urakoivat suuria määriä kuormia edestakaisin val­takunnan ja kuninkaan hyväksi.
Jokainen kristitty on taakankantaja ja usko ja rakkaus rat­kaisevat, miten hän suoriutuu tuosta tehtävästään. Kristuksen as­kelissa kristitty löytää sopivat kuormat kannettavakseen, sopivat ihmiset, joiden kanssa hän elää ja sopivan voiman voidakseen saada tuon kaiken joskus valmiiksi.
Uskovan kiusauksiin kuuluvat myöskin lorviminen, lais­kuus, vetelehtiminen ja toisten ajan haaskaaminen. Joskus uskova muistuttaa enemmän kunnan kuin valtakunnan työntekijää, enem­män ihmisten palvelijaa kuin Jumalan palvelijaa. Joskus uskova voi olla jopa lisäämässä toisten takkaa, vaikka hänen pitäisi osata huojentaa sitä onnistuneesti.
On suuri Jumalan lahja tuntea paikkansa ja kantaa ne taakat, mitä Herra kulloinkin antaa kannettavaksi. Mutta on myös suuri etuoikeus saada heittää kaikki tarpeettomat murheet Herran haltuun. On opittava Kristuksen koulussa erottamaan ne taakat, mitkä kuuluvat meille ja ne mitä Herra kantaa.
Haluan, Jeesus kantaa sen, minkä sinä kannettavakseni annat. Auta minua tekemään se uskossa.

[Irene]

21.8.
Olin mukana kotiseuroissa, joissa puheenvuoron käytti 92-vuotias mies. Harvoin noin vanhat enää käyttävät puheenvuoroja? Juttelin hänen kanssaan myöhemmin ja hän kertoi tämän olleen ensimmäisiä kertoja, jolloin hän todisti Herrasta. Ihmettelin, että mihin olivat menneet vuosikymmenet kuluneet, vai oliko papalle tullut vasta nyt selväksi uskon salaisuus?
Ihmiselämä kuluu nopeasti ohi. Juuri äsken olin lapsi, sit­ten kävin kouluni ja asetuin työelämään. Pian työt on tullut tehdyksi ja olen eläkkeellä. Nyt pitäisi valmistautua kuolemaan. Mut­ta mitä onkaan jäänyt käteen näistä vuosista: virheitä, erheitä, syn­tiä, kurjuutta, murhetta ja vaivaa, pettymyksiä, odotuksia ja ikävää.
Uskovan elämä on täysipainoista Jumalan tarkoittamaa, raa­mattuun pitäytyvää kilvoittelua, jossa Jeesus on kaikkein tär­kein. ”Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päät­tänyt, uskon säilyttänyt” 2.Tim.4:7. Uskova tietää aikansa ja on valmis lähtemään Herransa luokse. Hän ei pelkää, sillä taivas odot­­taa häntä kotiin.
Lopuksi käteen jää näissä hommissa vain se, minkä an­namme Jumalalle, se minkä uhraamme Jeesukselle. Siksi voidaan sanoa, että vain se säästää, joka antaa pois. Parhaat talletukset ovat näkymättömiä talletuksia, jotka rekisteröidään taivaan pankkiin. Niiden rinnalla maallinen raha, tavara ja kunnia on pelkkää roskaa.
Tärkeintä on säilyttää Jeesuksen usko eli uskollisuus. Se tarkoittaa syvää luottamusta Kristuksen ansioon, Jumalan rakka­utta, Herran antamaa siunausta, sisäistä vapautta, sydämen rauhaa, iloa Pyhässä Hengessä, johdatusta ja varjelusta. Tässä kaikessa ihminen ei ole mitään, vaan Kristus. Jeesus on valomme, johta­jamme ja kuninkaamme. Joskus tämä avautuu vasta 90-vuotiaalle. Hyvä, kun silloinkin!
Auta minua, Jeesus säilyttämään usko sinuun ja kilvoit­telemaan hyvä kilvoitus.