- sydämeni ajatuksia päivittäiseen uskonelämään
Turkka Aaltonen
Kirjoittaja Irene » 22.08.2014 09:09
22.8.
Ystäväni Matti Vuolanne oli onnittelemassa Kalle Virtasta 70-vuotispäivänä seurakunnan puolesta. Matti todisti Jeesuksesta, jolloin Kalle keskeytti hänet kiukkuisesti: - kuule pappi, sinun on ihan turha puhua minulle mistään Jeesuksesta. Minä en häntä tarvitse, kun en edes häneen usko, enkä ole mitään syntiäkään tehnyt. Silloin Matti avasi Raamatun ja luki sieltä: Room.3:23 ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” paitsi Kalle Virtanen. Johon Kalle korjasi: - En minäkään aivan pulmunen ole. Matti sanoi hänelle: - Mitäs sitten valehtelit äsken? Käytiin vilkas keskustelu asioista ja ilmapiiri muuttui täysin. Loppuseurat olivat paremmat kuin alkuseurat.
Tuntuu siltä, että maailma on väärällään pikkusyntisiä ja synnittömiä, jotka eivät tarvitse Jeesusta. Jeesus on suurin työtön monilla paikkakunnilla vuosikausia. Mutta Jumala on hyvä ja lähettää sanansa murtamaan ihmismieltä, että armo tulisi tarpeelliseksi. Jumalan sana näyttää, miten kelvoton, viallinen ja syntinen ihminen onkaan. Jumalan sana näyttää sen, että hukumme ilman Jeesusta ikuisesti.
Herra tekee kaikkensa saadakseen asetetuksi ihmisen eteensä syntisenä ja armoa ikävöivänä. Jumalalla on lahja jokaista varten ja hänen suunnitelmaansa kuuluu yrittää pelastaa kaikki ihmiset. ”ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa” 24.
Taivaallinen lahja on kuitenkin monelle liian halpa näöltään ja sokeudessaan he hylkäävät Jeesuksen. Ihmiset luottavat itseensä, omaan hyvyyteensä ja pikkusyntisyyteensä ja yleiseen vianalaisuuteen, joka vallitsee kaikkialla. Moni elää kuoleman vaarassa tämän petoksen tähden ja parannus jää tekemättä lopullisesti, ikuisesti.
Jeesus, lähetä minut todistajanasi niiden luo, jotka haluat pelastaa. Anna uskollisuutta ja vakavuutta tässä kutsumuksessa
Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
-
Irene
- Ylläpitäjä
-
- Viestit: 5748
- Liittynyt: 24.10.2013 09:02
Kirjoittaja Irene » 23.08.2014 09:54
23.8.
Oli varhainen sunnuntaiaamu 1981. Poikani Antti oli syntynyt edellisiltana. Ovikello soi. Olin hyvin väsynyt synnytykseen liittyneestä valvomisesta. Keijo Makkonen oli ovella ja menossa saarnaamaan Viialan kirkkoon. Hän toi tullessaan kassillisen sipulia, joita oli kasvattanut kodissaan Hämeenlinnassa. Sain onnittelut ja lähdin viemään sipulit kellariin. Siellä oli vastassani hirveä sekasotku, kun vastapullotettu tuoremehu oli lähtenyt käymään ja pullot olivat räjähdelleet. Mustaviinimarjamehua ja lasinsiruja oli pitkin lattiaa. Siivosin sotkut pois ja menin takaisin nukkumaan.
Myöhemmin asia oli jo huvittava ja nauroimme vaimoni kanssa juhlailotulituksellemme, joka tapahtui Antin syntymisen aikaan kellarissamme. Juttelimme siitä, miten arvokkaita juhlia on aina tapana viettää kuohuviinin kohinassa.
Jumala antoi ihmisille juhlahetkiä kohtaamalla heitä. Jeesus pelasti syntisiä, tulemalla heidän elämäänsä, sydämeensä ja kotiinsa. ”Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen" Luuk.15:10. Heidän elämässään alkoi uusi aika, armon aika. Saman aikaisesti uskonnolliset ihmiset kiukuttelivat Jeesuksen menettelyä vastaan, mutta taivaassa enkelit iloitsivat ja kunnioittivat Jumalaa juhlimalla yhden syntisen pelastumista.
Olen ollut vieressä, kun ihminen pelastuu ja pääsee uskontielle. Ei siinä mitään kuulu, ei erikoisempaa tunnelmaa, ei torvisoittoa ja taustallakin laulaa vain korkeintaan seurakunnan kuoro. Mutta uskonkorvin voi aistia, kuinka Jumalan enkeleillä on aivan erityinen ilo juuri silloin. Se on herkkä ja koskettava hetki. Samoin Pyhän Hengen erityinen puhuttelevuus on usein todistuksena siitä, että nyt tapahtui jotain suurta.
Uusi elämä on aina juhlaa kodissa, kun uusi ihminen on syntynyt. Juhlaan on aihetta, kun vanhassa ihmisessä syntyy uusi ihminen, kun Jeesus tulee hänen Herrakseen.
Anna, Jeesus, enkeleille paljon ilon aihetta meidänkin päivinämme kääntyneistä ihmisistä. Anna herätystä seurakuntaan ja maailmaan.
Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
-
Irene
- Ylläpitäjä
-
- Viestit: 5748
- Liittynyt: 24.10.2013 09:02
Kirjoittaja Irene » 24.08.2014 10:54
24.8.
Ihmiset pelkäävät avuttomuutta ja toisten holhottavaksi joutumista. Harvasta on kerjäläiseksi ja moni kuolee mieluummin kuin on riippuvainen toisista. Emme ole mitään, vaikka saamme lahjoja ja meitä muistetaan postikorteilla. Saamme kiitosta isinä ja äiteinä, vaikka olemme tehneet paljon virheitä vanhempina. Työntekijöinä meitä muistetaan, vaikka suoristuksemme on ollut usein kehnonlaista. Kristittyinä meillä on paljon petraamisen varaa, vaikka olemmekin pelastettuja. Raamatun sana saa tehdä meissä vielä kovasti työtä, että tulemme sellaisiksi kuin Kristus halua.
On antoisaa keskustella sellaisten uskovien kanssa, jotka ovat eläneet Raamatun sanaa todeksi käytännössä, joiden usko on koeteltua ja kestänyt vaivoja. He ovat Jumalan siunaamia. ”Ja Mefiboset asui Jerusalemissa, koska hän aina söi kuninkaan pöydässä. Ja hän ontui kumpaakin jalkaansa” 2.Sam.9:13. Ontuva sai syödä kuninkaan pöydässä. Se on esikuva Kristuksen valtakunnasta, jossa syntiset saavat armon.
Jumalan siunaamat ihmiset ontuvat. Kun Jumala koskettaa ihmistä, hän ei ole enää entisensä. Vapahtajan kohtaaminen jättää aina jälkensä. Ihminen ajattelee saavansa onnea ja iloa, menestystä ja valtaa, lapsellisesti minulle kaikki suuret lahjat ja kokemukset. Mutta Jumala antaa meille kaikkea hyvää, sekä tekee meistä heikkoja ja huonoja. Ilo ja kurjuus kulkevat käsikädessä. Voitto ja tappio kulkevat käsikädessä. Armo ja synti kulkevat käsikädessä. Onni ja ontuminen kulkevat käsikädessä. Parantuminen ja haavat kulkevat käsikädessä. Jumala ja ihminen kulkevat käsikädessä. He ovat Jumalan omia ja todellisia jalokiviä Jumalan mittapuun mukaan. Herra rakentaa näistä elävistä jalokivistä itselleen temppelin, jonka hän vie kerran taivaaseen.
Minäkin olen kokenut tätä. Olen saanut Jumalalta paljon, hänen hyvyytensä minua kohtaan on aivan mittaamaton. Olen saanut jo ajallisesti vaikka mitä ja lisäksi ylenpalttista ja jokapäiväistä armoa. Mutta olen saanut myös kuritusta, minua on lyöty, joskus on ollut vaikeuksia paljon kuin myrskyävän meren aaltoja. Olen saanut runsaasti Jumalan siunausta, mutta minäkin onnun kulkiessani. So. kannan kaiken heikkouteni mukanani ja toisetkin näkevät sen. En ole priima vaan sekunda. Olen tasamaan hiihtäjä, räsymaton tallaaja ja verkon paikkaaja. Olen kuitenkin Jeesuksen ansiosta jalokivi, Jumalan suuressa temppelissä, joka muodostuu pelastuneista.
Kiitos, että näet vaivaa kanssani, Kristus, ja jaksat minua kärsivällisesti kasvattaa. Auta minua ontuvaa ja siunaa. Kiitos, että minäkin saan syödä Kuninkaan pöydästä.
Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
-
Irene
- Ylläpitäjä
-
- Viestit: 5748
- Liittynyt: 24.10.2013 09:02
Kirjoittaja Irene » 25.08.2014 08:47
25.8.
Olin kirkossa, hyvillä mielin osallistuin seurakunnan yhteiseen kokoontumiseen, vaikken tuntenutkaan kaikkia ihmisiä. Istuessani kirkon penkissä huomasin, että ajatukseni täyttivät monenlaiset kiusaukset: ajattelin turhia ja synnillisiä ajatuksia, mieleni pyöri ihmisissä, vaikka sen piti olla kiinni Jumalassa. Ainoa, mikä pelasti tilanteen, oli julkinen hurskas kirkko-ilmeeni, jonka viritin päälle jo sisään tullessani. Olin melkoinen fariseus, miten Kristus jaksoi kanssani?
Kiusaukset ovat kristityn normaalielämää, vaikka niihin ei koskaan voikaan tottua myönteisesti. Kiusaukset ovat meissä, koska olemme ihmisiä ja koska olemme uskovia. Joka pääsee vapaaksi kiusauksista, ei ole enää elossa. Sen tähden suhteemme kiusauksiin osoittaakin, mikä on tilamme. Elävässä uskossa oleva ymmärtää tämän kuuluvan kuvaan ja taistelee kiusauksia vastaan Herran avulla. Kuollut kristillisyys antaa mennä vaan kiusausten mukana, eikä tee vastarintaa. Kuollut kristillisyys puolustelee tekemisiään, joka on Jumalan pilkkaa.
Uskon asenne, on iloita koetuksista, koska silloin tietää niiden tulleen Herralta. ”Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin, tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä” Jaak. 1:2-3. Jumala ei tosin ketään kiusaa, mutta hänen kaikkivaltaisuutensa sallii meille koetuksia uskon vahvistukseksi. Taivaallinen kasvaa maallisen kustannuksella, usko saa aikaan kärsivällisyyttä ja sitä tarvitaan juuri kiusauksissa.
Ilo liitetään yleensä helppoon elämään ja itsensä toteuttamiseen ja onnistuneeseen suoritukseen, rahaan, valtaan ja menestykseen. Mutta kristitty kokee iloa kiusauksissa, hän tuntee elävänsä kun hengellinen taistelu käy kuumana ja vihollinen hyökkää. Sillä juuri silloin kristitty iloitsee Kristuksessa, Vapahtajan voitosta ja läsnäolosta.
Oi, Jeesus auta tiellä kilvoituksen, niin että kerran voiton perisin ja läpi myrskyävän elonmeren satamaan turvattuun mä saapuisin.
Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
-
Irene
- Ylläpitäjä
-
- Viestit: 5748
- Liittynyt: 24.10.2013 09:02
Kirjoittaja Irene » 26.08.2014 07:15
26.8.
Olen ollut aina luonnostani kiireinen ihminen, kaikki on täytynyt tapahtua nopeasti. Nuorempana olin hyvin kärsimätön ja sen tähden elämäni jäljessä syntyi enemmän polttopuuta kuin taideteoksia. En ole vieläkään kovin kärsivällinen, mutta jotain olen oppinut. Usko, jonka Jeesus lahjoitti on auttanut minua kärsivällisyydessä. Joskus olen huomannut, että Jumala olisi halunnut jossakin tilanteessa antaa enemmän, mutta lihallisuuteni ei ole halunnut ottaa vastaan.
Uskovaisuus ei ole toimetonta huilailemista, vaan Jeesuksen voiman ja esimerkin seuraamista elämässä. ”…pyrkikää juuri sen tähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä, ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta…” 2.Piet.1:5-6.
Merkittävin Jumalan työ elämässämme käydään aina omassa sisimmässämme. Herran Sana ja Henki ohjaavat meitä hyvään, Jumalan tuntemiseen, rakkauteen, kuuliaisuuteen, palveluun, lähimmäisen luo, rukoukseen, antamiseen, toivomiseen, autuaalliseen unohtamiseen.
Kun siis näissä lukee tarkasti sanaa ja kuuntelee Hyvän Paimenen ääntä, niin ei itselle heru paljon suorituspisteitä – joskus jopa päinvastoin, menee miinuksen puolelle. Mutta se on kuitenkin hyvä lähtökohta, koska silloin huomaamme tarvitsevamme Kristusta ja hänen armoaan.
Mitä pinnallisemmin olemme kiinni Kristuksessa, sen virheellisemmin arvioimme itsemme, elämämme, tehtävämme, tarpeemme, syntimme, viheliäisyytemme ja kaiken. Pinnallisuuden seurauksena tällainen kristitty paatuu, joutuu maailmaan, perkeleen kahleisiin ja kuolee hengellisesti. Hän myöskin valittaa ja arvostelee jatkuvasti.
Auta minua, Jeesus, että saisin elämääni itsehillintää ja kärsivällisyyttä.
Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
-
Irene
- Ylläpitäjä
-
- Viestit: 5748
- Liittynyt: 24.10.2013 09:02
Kirjoittaja Irene » 27.08.2014 08:27
27.8.
Tapasimme ystäväni Sakarin kanssa pitkästä aikaa, niin että ehdimme vaihtaa kuulumisia. Hän katsoi minua arvioiden ja totesi minun kaljuuntuneen viime näkemästä. Terävä huomio. Ilmeisesti se oli minusta juuri sen hetken näkyvin havainto. Olemme tottuneet vuosien varrella keskustelemaan asioista suoraan ja kiertelemättä asioiden oikeilla nimillä. Minulle sopii suora ja rehti linja, niin että sanotaan, jos naama on likainen.
Seurakunnat ovat täynnä herkkiä ihmisiä, jotka loukkaantuvat milloin mistäkin ja käyttäytyvät kuin pikkulapset. Moni herätys on kaatunut ihmisten suvaitsemattomuuteen, taipumattomuuteen, arvosteluihin, kampituksiin, taklauksiin ja varpaiden tallaamisiin. Olisi ehkä viisasta kirjoittaa kirkon ovenpieleen ilmoitustaululle: ’kulkekaa hiljaa ja varovasti, täällä on herkkäsieluista väkeä’.
Jeesuksen toiminta on aina ollut arvostelun kohteena. Hän tekee niin kuin tahtoo, eikä se miellytä edes kristittyjä. ”…sokeat saavat näkönsä, rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään, köyhille julistetaan evankeliumia. Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun” Luuk.7:22-23. Jumalan ajatukset eivät ole ihmisten mielen mukaisia, eivätkä hänen tarkoitusperänsä seuraa ihmisten laatimia käsikirjoituksia.
Jeesuksen suunnitelma on ihmisen pelastus ja armahtaminen. Siinä tapauksessa syntinen ja Vapahtaja kohtaavat toisensa ja parhaimmillaan ihminen löytää yhteyden Jumalaan. Mutta kun näin tapahtuu, aina joku myöskin loukkaantuu. Hyvät ihmiset eivät kärsi auttamista ja armahtamista, heistä kaikenlainen vapauttaminen tuntuu ajan haaskaukselta, varsinkin kun se kohdistuu huonoihin ihmisiin. Mutta Jeesuksen parhaat ystävät ovat aina tulleet sairaiden ja syntisten joukosta.
Tee, Kristus tekosi meidänkin ajassamme, kerro suoraan millainen olen ja auta etten loukkaantuisi sinuun.
Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
-
Irene
- Ylläpitäjä
-
- Viestit: 5748
- Liittynyt: 24.10.2013 09:02
Kirjoittaja Irene » 28.08.2014 08:56
28.8.
Olin saarnaamassa kirkossa eräällä paikkakunnalla. Myöhemmin eräs ystävä kertoi, että sana oli vaikuttanut niin, että eräs hänen tuntemansa ihminen oli tehnyt parannuksen jostakin minulle tuntemattomasta asiasta, jota olin käsitellyt saarnassa. Kiitos Herralle, että vieläkin Jumalan Sanan voima on keskellämme.
Ihmissydänten maaperä on kovaa ja kivistä, hyvää sanomaa on vaikeaa viljellä täällä elintasomaissa. Tunnemme hyvinvoinnin vaikutuksen kuin kirouksena maailmassamme. Tällaisessa ilmapiirissä itsekkyys, ylpeys, Jumalan halveksiminen ja kaikenlainen laittomuus saa vallan. Lääkärin on turha määrätä lääkkeitä muille kuin sairaille. Jumalan armoa taas tarvitsee vain syntinen.
Jeesuksen asema on kiistaton, hän tuo elämän ja vain hän. Hän on kaiken keskipiste, Isän korottama. ”Hänet on Jumala oikealla kädellänsä korottanut Päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille parannusta ja syntien anteeksiantamusta” Apt.5:31. Jeesuksen alennustie ja sitä seurannut korotus oli liikaa osalle juutalaisista, eikä tunnu suomalaistenkaan olevan helppo sitä niellä. Mutta Jeesus on ykkönen.
Kuinka tärkeää olisikaan, että kristityt aina kokoontuisivat Jumalan sanan ääreen ja kuulemaan Raamatun julistusta. Sanan laistaminen on ensiaste hengelliseen kuolemaan. Seuraavaksi ihminen rupeaa halveksimaan Sanaa ja lopuksi hän kieltää Sanan. Kurjaa on myös se, että nämä kuolleet eivät itse enää tiedosta tilaansa, kun paatumus on mennyt sydämeen kuin mätä luihin. Tärkeää on myös sen tähden, että hengellinen tilaisuus on Sanan viljelyä, ei mitään liirum laarumia. Sillä kautta aikojen Jumalan sanan on pyrkinyt syrjäyttämään jokin toisarvoinen, ohjelmat, esitykset, harrastukset ja ihmiset itse.
Jeesus on korkea, Isä on antanut Pojalleen kaiken vallan. Hän on Päämies ja Vapahtaja, kerran hän on kaikkien tuomari. Seurakunta ei ole ilman Jeesusta mitään eikä minkään arvoinen, vaikka se olisi täynnä kuuluisia ihmisiä.
Herra, suo sanasi olla elävä ja voimallinen elämässäni, nimesi turvapaikka. Olethan Vapahtajani ja Päämieheni?
Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
-
Irene
- Ylläpitäjä
-
- Viestit: 5748
- Liittynyt: 24.10.2013 09:02
Kirjoittaja Irene » 29.08.2014 08:57
29.8.
Oli loppukesä ja seurakunnan syystoimintaa viriteltiin taas alkuun. Miehet olivat palaverissa, olimme koolla veljespiirin merkeissä ja keskustelimme kesästä. Eräs mies kertoi kesän olleen sään puolesta parhaan mahdollisen ja toinen taas sanoi kesän olleen kaikkein huonoimman. Ajattelin sitä, että molemmat olivat rukoilleet Jumalalta mieleistään ilmaa, lopputulos oli erilainen. Joskus on tyydyttävä, joskus saa iloita. Ehkä lopputulokseen vaikuttivat myös heidän erilaiset ammattinsa, toinen oli maanviljelijä toinen turpeenpuskija?
Kesä kuluu monelta nopeasti. Se on Suomessa lyhyt ajanjakso ja joskus hyvinkin kolea ja sateinen. Kun sitten ihmiset katselevat talvella aurinkoisia mainoksia televisiosta, he unohtavat asuvansa kylmässä Pohjolassa ja ovat tyytymättömiä ilmoihin, vaikka aina on ollut niin. Lämpöä etsivien olisi syytä muuttaa reilusti Euroopan rintamaille.
Jumalan suhteen meillä on odotusta juuri niin paljon, kuin me uskomme häneen ja hänen sanaansa. Joka ei usko, ei odotakaan ja päinvastoin. ”Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne Jeesus edellä juoksijana meidän puolestamme on mennyt…” Hebr.6:19-20. Sanaan luottaminen synnyttää toivoa paremmasta huomisesta.
Viimeisinä vuosina on ollut kirkoissa tapana lukea kiitosaiheita rukouspyyntöjen ohella. Hyvä. Se auttaa meitä katsomaan asioita tasapuolisemmin. Joku asia on aina kuitenkin hyvin, vaikka moniin odotammekin korjausta. Pieni ilonaihe luo toivoa: Jumala on sittenkin kuullut rukoukseni, olen saanut häneltä vastauksen. Hän ei ole hylännyt minua. Olen sittenkin hänelle rakas ja tärkeä.
Ajattelemme, että Jeesus on jo perillä, samoin kaikki häneen uskoneet. He ovat päässeet päämääräänsä, he ovat täydellisyydessä taivaassa. Me, elävät, olemme vielä matkalla. Taivaassa on aina kesä. Siellä ei tule huonoja vuosia tai säitä, ei yötä eikä kylmää. Työ on loppunut ja vaiva, ei enää epäonnistumisia, kyyneleitä tai katkeruutta.
Sinuun, Jeesus, haluan katsoa. Sinä olet toivoni, luja ja vahva. Sinä olet jo perillä ja luvannut odottaa minuakin.
Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
-
Irene
- Ylläpitäjä
-
- Viestit: 5748
- Liittynyt: 24.10.2013 09:02
Kirjoittaja Irene » 30.08.2014 11:06
30.8.
Nostin uusia perunoita mullasta, ne olivat valkoisia ja ohutkuorisia. Kun ne keitti heti tuoreena ja söi sillin kanssa, ne maistuivat erinomaisen hyviltä. Mutta kun kuukaudet kuluivat, perunoiden kuori vahvistui ja niiden väri muuttui tummaksi ja ruvet tulivat pintaan. Uskovalle kävi samoin kuin perunalle: alussa hän oli ohutkuorinen ja puhtaan valkoinen. Mutta oltuaan aikansa toisten uskovien kanssa seurakunnan ’laarissa’, hänestä tuli kovakuorinen ja synnin tummentama. Hän tarvitsi uskonpuhdistusta ja hengen uudistusta.
Uskovan suhde hänen lähimmäiseensä on hyvä mittari hänen Jumala-suhteestaan. Kun lähimmäinen ei kiinnosta, ei Jumalakaan kiinnosta ja päinvastoin. Oikea Kristus-elämä, kun aina ilmenee meidän käyttäytymisessämme lähimmäisten hyväksi. Sillä Kristus tuli uhraamaan itsensä, ei vain kerran ristillä, vaan koko elämänsä puolesta joka päivä.
”…toivat sinne vuoteita, vateja ja saviastioita, nisuja, ohria, jauhoja ja paahdettuja jyviä, papuja, herneitä sekä hunajaa, voita, lampaita ja juustoja ruuaksi Daavidille ja väelle, mikä oli hänen kanssansa; sillä he ajattelivat: ’Väki on nälissään, uuvuksissa ja janoissaan erämaassa’” 2.Sam.17:28-29.
Jumalan omalle tulee aina uusia mahdollisuuksia palvella Herraa ja osoittaa rakkautta tarvitseville. Usko on hyvin käytännöllistä: herneitä ja hunajaa, leipää ja voita. Kuitenkin se tärkein on siellä sydämessä, se on huoli uupuneista, janoisista ja nälkäisistä, jotka ovat erämaassa. Ja heitä riittää. Jokaisen uskovan sydän on Kristuksen asunto ja sieltä käsin Kristus tuo hyvyytensä julki käytännön tavaroin: vuoteita, vateja, kuppeja ja lautasia. Jeesuksen huolenpito tuntuu selässä ja maistuu suussa, se ravitsee ja tekee kiitolliseksi.
Varjele, Jeesus, minua kovakuorisen tumman sohvaperunan roolista. Tee minut ihmisten kalastajaksi, joka jakaa omastaan toisten hyväksi.
Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
-
Irene
- Ylläpitäjä
-
- Viestit: 5748
- Liittynyt: 24.10.2013 09:02
Kirjoittaja Irene » 31.08.2014 14:30
31.8.
Istuin ajattelemassa elämääni ja mietin, miten tästä eteenpäin. Huomasin, että tunteeni olivat voimakkaasti vaikuttamassa valintoihini. Toivoin hyvää tulevaisuudelta, ajattelin menestystä, tyytyväisyyttä, sujuvuutta ja onnea. Mutta olin pessimisti ja luulin, että kaikki muuttuu vain huonommaksi. Juuri silloin maalasin tummin sävyin ja taivas oli pilvessä. Vaikka oli kesä, mieli oli kuin marraskuu, pimeä ja sateinen, sumuinen ja synkkä.
Näitä päiviä on ollut elämässäni runsaasti. Mietin, johtuuko synkkä mieli huonoista uutisista, vai siitä, etten osaa käsitellä asioita uskossa? Onko minun Jumalani liian pieni ja heikko? Olenko ihmismielipiteitten vanki vai heitteleekö minua tunteitteni sekamelska?
Minun on helppo ymmärtää Moosesta, joka esteli Jumalan kutsua. ”Mutta hän sanoi: ’Oi Herra, lähetä kuka muu tahansa!’” 2.Moos.4:13. Itsetuntemuksensa ja menneisyytensä tuntien ei hänellä ollut edellytyksiä Jumalan palvelemiseen. Hän tuntui olevan niin heikoilla ja avuton suuren tehtävän edessä. Hän rukoili muutosta sydämen pohjasta, mutta ei saanut.
Miksiköhän Jumala haluaakin palvelijoikseen juuri ne, jotka eivät ole mitään, eivät luota itseensä ja joutuvat suuriin kamppailuihin kutsumuksensa kanssa? Miksi Jumala mieltyy niihin, jotka joutuvat olemaan uskovina kurjia, epävarmoja, heikkoja, syntisiä, eksyviä, erehtyviä, kaatuvia, alaspainettuja, vähäpätöisiä, yksinkertaisia, onnettomia, rikkinäisiä ja surkeita?
Tämä kaikki on vain siitä syystä, ettemme luottaisi itseemme vaan Herraan. Kristus on luvannut olla kanssamme joka hetki, aina. Hänen voimansa ei ole vähentynyt. Hänen uskollisuutensa ei ole hiipunut. Hänen korvansa ei ole kuuro puheillemme. Hänen kätensä ei ole lyhyt auttamaan. Hänen rakkautensa ei ole loppunut. Hänen armonsa ja totuutensa kannattavat meitä. Hän on tie, joka kestää ja vie taivaaseen. Hänen antamassaan elämässä on värejä, joita näemme uskonsilmin.
Auta, Herra, vaikeina päivinä minua. Auta minua ymmärtämään, että moni siunauksesi on paketoitu mustaan kuoreen.
Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
-
Irene
- Ylläpitäjä
-
- Viestit: 5748
- Liittynyt: 24.10.2013 09:02
Paluu Jeesus on Herra
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa