Jeesus on Herra/ Syyskuu

- sydämeni ajatuksia päivittäiseen uskonelämään
Turkka Aaltonen

Re: Jeesus on Herra/ Syyskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 26.09.2014 09:50

      Kuva

    26.9.
    Eräs nainen soitti ja kertoi kuunnelleensa jotakin puhe­kasettiani. Sen sanoma oli ollut hänelle merkittävä ja jokin kohta oli puhutellut häntä, rohkaissut ja kantanut. Sellainen puhelu oli tervetullut, sillä minulla oli turha olo ja kaikki tuntui tylsältä. Ju­mala tuntui kaukaiselta ja oli vaikea rakentaa yhteyksiä ihmisiin. Olin valmiiksi pahalla päällä ja kärsimätön. Tyytymättömyys ah­disti ja tekemättömät työt rassasivat. Ilmakin oli sopimaton ja ympäröivä melu teki hulluksi. Tämän päivän taulu oli valmiiksi maalattu synkin värein, siinä oli ollut maailmanlopun tunnelma, tuomiopäivän ilmapiiri. Mutta nyt taas aurinko paistoi risukasaani.
    Olen inhimillinen ja joskus ärsyttävän pinnallinen ja lihal­lisuuteni on ilmiselvää. Hengellisyys on tipotiessään ja tilalla ovat nä­kyvät ongelmat. Olisi helpompaa vain nukkua ja olla vaiti, ve­täy­tyä omaan oloonsa, olla tekemättä mitään. Joskus tuntuu, että olisi parasta kuolla.
    Jumalan ihmiset ovat kokeneet näitä tuntoja ennenkin. Ih­minen väsyy taisteluiden tuoksinassa, vaikka usko sykkisi sisim­mässä. ”Mutta kun Mooseksen kädet väsyivät, ottivat he kiven ja asettivat sen hänen allensa, ja hän istui sille, ja Aaron ja Huur kannattivat hänen käsiänsä kumpikin puoleltansa. Näin hänen kätensä kestivät vahvoina auringon laskuun asti” 2.Moos.17:12. Jumalan apu tilanteeseen oli työpari Aaron ja Huur. Ilman heitä Mooses olisi epäonnistunut pahasti tehtä­vässään.
    Jumala ohjaa lähellemme ja yhteyteemme toisia uskovia. Joskus vain ei ole niinkään yksinkertaista hyväksyä Vapahtajan valintoja, siksi erilaisia me olemme ihmisinä. Mutta Jumalan va­linnat ovat viisaita, hän ajattelee kokonaisuuden kannalta ja siksi hän valitsee erilaisia kristittyjä tehtäviinsä. Me ihmisinä valitsem­me samanlaisia, itsemme oloisia.
    Erilaisuuden rikkaus on siinä, että emme ole saaneet sa­manlaista kutsua, emme samanlaista tehtävää, emme samanlaista armoitusta, lahjoja tai työaikaa. Mutta meillä on kaikilla samanlainen Vapahtaja. Jeesuksessa pysyen minullakin on elämän tarkoitus.
    Jeesus, ohjaa minua, että voisin kohottaa käteni tai kan­natella uskonystävän käsiä ja niin palvella sinua ajallisissa taisteluissa.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jeesus on Herra/ Syyskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 27.09.2014 08:58

      Kuva

    27.9.
    Eräs alkoholisti kuoli ja kunta hoiti hänen asuntonsa siivouksen. Kodinhoitaja tutki kuolleen miehen takintaskut ja sieltä löy­tyi esirukouslappu: - Rukoilemme puolestasi, ota yhteyttä ha­lutessasi…. osoite. Lappu oli käynyt turhaksi, mies ehti kuolla apua saamatta. Monella on kodissaan Raamattu, mutta ei lue sitä. Mitä hyötyä on sanasta, jos ei sitä ota vastaan? Mitä hyötyä on Kristuksen sovitustyöstä, jos ei sitä ota omakseen?
    Jumala antaa hengellisen nälän, jolloin turha ihminenkin joutuu rauhattomana harppomaan evään perässä. ”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, jolloin minä lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän” Aamos 8:11. Jumalan sana julis­tettuna Pyhässä Hengessä on parasta, mitä ihminen voi saada ajassa.
    Lapsena ja nuorena kaipasin Jumalan sanoja, mutta en saanut niitä ja nekin vähät, mitä sain, hukkasin turhuuden mark­kinoilla. Onnistuin kulkemaan sellaisia teitä ja sellaisessa seurassa lähes 22 vuotta elämästäni, etten kuullut Herran sanoja. Kun sitten kuulin, ne pysäyttivät minut. Sain pelastua, sanat ottivat minut ja minä otin sanat. Raamatun sanasta tuli elämäni. Luin joka päivä sanaa, halusin elää sanan mukaan, rukoilin sanan mukaan ja aloin opettaa myöskin muita tekemään samoin.
    Joskus koen vieläkin voimakkaasti jossakin tilaisuudessa, että siellä on ihminen tai ihmisiä, jotka ottavat halullisesti sanan vastaan; tunnen sen hengessäni. Jumala on synnyttänyt heissä sa­nan kuulemisen halun ja he syövät sitä mielellään niin kuin minä­kin. Mutta samalla toinen voi torkkua vieressä sujuvasti. Mutta Herra antaa sanan, joka tyydyttää ihmisen Jumala-nälän. Kiitollisena hän jatkaa matkaansa ja ylistää Herraa.
    Anna minulle, Herra määräosani leipää sanastasi – tä­näänkin.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jeesus on Herra/ Syyskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 28.09.2014 09:04

      Kuva

    28.9.
    Eräs tuttu talon emäntä kertoi nähneensä unta. Siinä naapurin mies, joka oli tunnettu juoppo, seisoi talonsa portailla tummissa housuissa ja val­koinen paita päällä. Unessa nainen näki portaiden vieressä tummavartisia kukkia, joissa oli valkoiset nu­put, juuri puhkeamaisillaan. Hän heräsi ja mietti unta. Pari päivää nainen oli ahdistunut asiasta ja ajatteli mennä puhumaan miehen kanssa unestaan. Hän oli jo mielessään ajatellut mennä kysymään mieheltä: - Onko sinulla sielun rauha? – Onko sinun syntisi anteeksiannetut? Mutta kaikki jäi siihen. Naapurin mies kuoli viikon kuluttua, aivan yllättäen.
    Tehtyä ei saa tekemättömäksi eikä päinvastoin. Mah­dol­lisuudet tulevat ja menevät. Jumala ripottelee niitä elämäämme sopivasti, muttei liian kanssa. Ei kukaan tiedä Jumalan suun­nitelmaa ilman Jumalaa, eikä kukaan voi löytää sitä, ilman että rukoilee. Löydettyäänkin Jumalan tahdon, voi uskovalle tulla tuskan hiki sen toteuttamisessa. Sillä Jumalan tahto on aina omasta tahdosta luopumista. Pitäisi puhua ihmisille silloin kun he ovat hollilla.
    Jeesus puhui Getsemanessa, pimeänä pitkäperjantaiyönä vakavia sanoja, jotka ovat karvas totuus jokaisen uskovan elä­mässä: ”Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis, mutta liha on heikko” Mark.14:38. Ilman valvomista ja rukousta ei kukaan voi voittaa lihan ylivaltaa, vaan uni tulee ja hengellinen elämä hiipuu.
    Kuuliaisuus punnitaan pienissä asioissa, tavallisissa arjen tehtävissä ja kanssaihmisten parissa. Kyllähän jokainen yrittää olla ryhdikkäänä juhlissa ja silloin, kun ollaan näytillä. Mutta kuuli­aisuutta tarvitaan eniten juuri silloin, kun ei tapahdu mitään erikoista. Kuuliaisuutta tarvitaan silloin, kun tehtävät eivät ole kovin kummoisia eikä niihin liity mitään viehtymystä tai hauskaa.
    Jeesuksen uskollisuus Isänsä kohtaan on esimerkillistä kuu­­liaisuutta ja osoitti nöyrää palvelumieltä. Vain Jeesus voi aut­taa uskovaa saamaan heikosta lihastaan voiton, niin että henki pääsee hallitsemaan.
    Jeesus, sinä tuskien mies, joka ajattelit kaikkien pelas­tu­mista, herätä minua huomaamaan lähimmäiseni. Anna rohkeutta puhua hänelle sinusta - ajoissa.

    Kysymys merkein, pitkäperjantai yö?
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jeesus on Herra/ Syyskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 29.09.2014 09:22

      Kuva

    29.9.
    Kuolleen sotilaan rintataskusta löytyi Uusi Testamentti, jota oli luettu ahkerasti. Sen ensimmäisellä sivulla oli käsin­kir­joitettu kolme päivämäärää allekkain ja lyhyt selvitys. Ensim­mäisen päivämäärän jälkeen luki: - Luettu läpi äidin toivo­muk­sesta. Toisen päivämäärän jälkeen luki: - Luettu läpi kuoleman pe­losta. Kolmannen päivämäärän perässä luki: - Luettu läpi rakkau­desta Jeesukseen.
    Sotilaan uskonoppi noudatti perinteistä mallia: Ensin teh­dään uskonasioita velvollisuudesta, sitten enemmän tosissaan ja vii­mein kirkastuu Jumalan armo. Suurin osa ihmisistä lienee lo­pettanut ensimmäiseen kohtaan. He ovat pinnallisessa Jumala-suh­teessa, jossa Jeesusta ei vielä tarvita elämän Herraksi. Muutamat joutuvat tuskien ja ahdistusten, kärsimysten ja sairauksien, sekä syntisen omantunnon syövereissä niin ahtaalle, että etsivät Kris­tusta ihan tosissaan. Pieni joukko ihmisiä löytää Jeesuksen Vapah­tajakseen ja Herrakseen.
    Jumalan rakkaus on ilmaistu Jeesuksessa, Jumalan Pojassa ja tämä rakkaus on tarkoitettu pelastukseksi koko maailmalle, kaikille ihmisille kaikkina aikoina. Jeesuksen rakkaus on syvä hengellisen elämän salaisuus, joka avautuu vain lapsenmielisille, etsiville, nöyrtyville ja totteleville.
    Kristuksen rakkaus vaikuttaa hengellisen elämän, kun ih­mi­nen vain tahtoo taipua siihen. Sillä monenlaiset himot riepot­tavat ihmistä kauas Jumalasta. ”Niinkuin kuuliaisten lasten tu­lee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte, vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vael­luksessanne pyhiksi” 1.Piet.1:14-15.
    Tässä uudessa elämässä Ju­malan pyhyys on kristityssä niin kuin Kristuksen elämä oli ai­koinaan hänessä ja vaikutti maailmassa. Uskovan ei tule suosia syntiä eikä Raamatun sanan vastaisuutta, vaan pyrkiä ojentautumaan Jumalan avulla kai­kessa elämässään esikuvansa, Jeesuksen, mukaisesti. Kristityn kut­sumus on arvokas ja valoisa.
    Minäkin, Herra, haluan elää elämäni rakkaudesta sinuun, en vain ystävien toivomuksesta vaan sydämen halusta. Opeta minua valitsemaan sinun mielesi mukaan.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jeesus on Herra/ Syyskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 01.11.2014 09:04

Jeesus on Herra
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Edellinen

Paluu Jeesus on Herra

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron