Jeesus on Herra/ Syyskuu

[Irene]

12.9.
Olen yrittänyt opetella kasvien kasvattamista ja huo­mannut miten erilaisia ne ovatkaan. Miten erilaista hoitoa ne tar­vitsevatkaan, aivan kuin ihmiset. Yksi tarvitsee paljon valoa, toi­nen paljon vettä, joku viihtyy hiekassa, toinen tarvitsee mu­hevan ja runsasravinteisen maan. Joku kukkii jatkuvasti, toinen ani­harvoin.
Jumala hoitaa seurakuntaansa kuin puutarhaa. ”Mutta nyt minä ilmoitan teille, mitä teen viinitarhalleni: minä poistan siitä aidan, niin että se jää hävitettäväksi, särjen siitä muurin, niin että se jää tallattavaksi” Jes.5:5. Joskus Herra näyttää jättävän seurakuntansa aivan heitteille, aivan pahuuden valtaan. Tämän Jumala tekee synnin tähden, koska hänen omansa eivät halua tehdä parannusta pahuudestaan ja luopumuksestaan.
Aita kuvaa elämämme suojaa, jonka Jumala on asettanut turvaksemme. Vasta sen poistuminen herättää ihmiset. Ajoittain Ju­mala sallii omiensa tallaamisen, sotkemisen ja rusikoimisen. Olem­me kuin mankelissa tai veneessä myrskyävällä merellä, jossa tuuli tarttuu meihin raivoavalla kourallaan. Meitä tuhotaan ja hävitetään, vainotaan ja alistetaan, painetaan maahan.
Kurjassa elämäntilanteessa ihminen kääntyy Herran puo­leen. Jumala juurittaa meistä ylpeyden rikkaruohoa. Hän nyppii himon heinää luonnostamme. Herra tekee ajallisen rikkauden kuk­kaset vastenmieliseksi ja ihmiskunnian hedelmät oksettavaksi. Jee­sus puhuu omantuntoon totuuden puhdistavia sanoja. Hän pa­nee lain uhkaukset kyntämään paatuneita sydämiä.
Mutta Jumala ei unohda omiansa. Hän ei hylkää seurakun­taansa. Se on Jeesuksen verellä ostettu. Se on liian kallis uhrat­tavaksi ja hylättäväksi. Aikanaan hän juottaa kuivan maan elä­män vedellä, siunauksen sateella. Aikanaan hän alkaa uudistaa puu­tarhaansa antaen herätyksen ajan.
Herra, olemme ansainneet vain kovan kohtelun ja hylkää­misen, rangaistuksen, mutta armahda meitä.

[Irene]

13.9.
Puhuin erään ihmisen kanssa, joka oli vaikeasti vam­mainen. Hän sanoi olevansa tyytymätön sairautensa aiheuttamaan kur­juuteen. Juttelimme. Sanoin Jumalan jakaneen elämänkohtalot eri­tavoin ihmisille, voimme ottaa ne vastaan Jumalan kädestä. Muu­­tosta saa anoa ja joskus jopa tapahtuukin niin – sekin on ar­moa. Mutta Jumala on kanssamme muuttumattomassakin elä­män­tilanteessa ja taivaassa kaikki on toisin.
Jos olisi mahdollista vaihtaa risti ja elämän koettelemukset toisen ihmisen kanssa, niin olisiko se sittenkään helpompaa? Ehkä sieltä tulisi tullessaan paljon tuntemattomia vaivoja ja ahdistuksia, joista emme tiedä mitään? Kenen elämä olisi vaihtamisen ar­voi­nen tai mitä siinä on tavoittelemisen arvoista? Jos haluaisit maal­lista hyvää, se katoaa kohta? Jos taas haluaisit lisää Kristuksen hengellistä siunausta, saat myöskin kokea sen ohessa Kristuksen kärsimystä?
Herra on hyvä ja hän huolehtii meistä kuin äiti lapsistaan. Hänellä on kaikkiparantava käsi ja kaikkikuuleva korva. ”Katso, ei Herran käsi ole lyhennetty, niin ettei hän voi auttaa, ja ei hänen korvansa raskaat, ettei hän kuule” Jes.59:1 Herralla on myös kaikkinäkevä silmä. Hän on suuri, hänen valtansa on raja­ton. Hän on kaikkialla, hän täyttää taivaan ja maan. Kuitenkin hän muistaa yhtä pientä ihmistä.
Jumala kuulee rukoukset ja vastaa niihin. Joskus hän vas­taa niin kuin on pyydetty, joskus hän vastaa vaikenemalla, joskus hän antaa meidän odottaa. Joskus Herra antaa toisenlaisen vas­tauksen ja tuo oman vaihtoehtonsa ilmi.
Sairaan ihmisen tulisi katsoa Jeesukseen ja puhua hänelle; Kertoa hänelle kipunsa, murheensa ja sairautensa. Monet sairaat ovat kohdanneet vaivansa tähden Jeesuksen. Sairaallakin on Ju­malan sana. On onnellista olla Jeesuksen sairas.
Herra, anna minun sopeutua aina tahtoosi, silloinkin, kun se kirvelee kuin avohaava. Auta minua.

[Irene]

14.9.
Haminalainen nainen kertoi 96-vuotiaan uskovan äitinsä kuolinvuoteellaan tienneen ja odottaneen taivaaseen lähtöään. Erää­­nä iltana hän oli sanonut: - Lähden kolmen aikaan. Niin ta­pahtui. Sukulaiset tulivat hänen luokseen kuoleman hetkellä. Läh­dön aikaan hän katsoi eteensä ihastuneena ja sanoi: - Jeesus, tule lähemmäksi!.…. Voi, kuinka täällä on kaunista! Ja äiti lähti kotiin katsomaan Vapahtajaa ja taivaan kauneutta. Muut eivät nähneet mitään.
Vanhurskaan kuolema on ihana. Silloin usko muuttuu nä­kemiseksi. Kurja ihminen saa jättää kurjuuden kuorensa ja muuttaa vapauteen. Kristitty pääsee Jeesuksen luokse kiittämään Jumalaa. Hän on taivaassa. Hän näkee enkelit, luvatun maan, pelastetut sielut. Taakse on jäänyt sairaus, synti, perkele, itku, ahdistus, heikkous, maailma, kaikki katoava.
Mutta nyt ei taivas näy, vaan elämä on paremminkin su­muista, pimeää sadepäivää. ”Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.” Matt.6:34 Vaivoja on riit­tämiin, ettei kannata tähyillä kovin kauas. On opittava elämään tämän päivän vaivojen kanssa.
Järjestelmälliselle ihmiselle huomisen kuittaaminen huo­lettomasti on vaikea. Se tekee avuttomaksi, hänen on vaikea vain olla ja ihmetellä kuinka asiat sujuvat. Tällaisen ihmisen on opittava luottamaan Jumalaan ja hänen johdatukseensa. Hänen on uskallettava antaa kaikki Herran käsiin näytti miltä näytti.
Muutamat kristityt ovat syntyneet murehtijoiksi. He mu­reh­tivat monia asioita, suuria asioita, pieniä asioita, ihmisiä, eläi­miä, luontoa, saasteita, kärsimystä, maailmaa, kirkkoa, itseään. Heidän on opeteltava tulemaan murheineen Jeesuksen luo ja siir­tämään murheensa Herran kan­nettavaksi.
Auta, Herra minua näkemään uskon silmin sinut ja sanasi salaisuuksia. Auta minut murheiden keskeltä luoksesi – uskossa tänäänkin.

[Irene]

16.9.
Olen joskus erehtynyt ajattelemaan, että seuraava avaamani ovi tuo tulleessaan menestystä. Olen ajatellut, että huo­minen on tätä päivää parempi. Olen tähyillyt kauas ja unohtanut olevani tässä. Mukavuudenhalu, itsekkyys, ylpeys ja muut heimo­veljet, ovat saaneet minut joskus valtaansa niin, että usko on käy­nyt sumuiseksi.
Kristityn normaaliin päivään kuuluu, että hän ottaa kaikki Jumalan kädestä, sekä hyvän että pahan ja vielä rukoilee, että Jumalan tahto tapahtuisi aina ja kaikkialla. Se tie ei ole helppo eikä siihen ole tungosta. Se ei ole ajallisen onnen ja menestyksen tie. Sillä tiellä ei availla suosion ja kuuluisuuden ovia. Se on tap­pion, kärsimyksen, vaivan, tuskan, menetyksien, luopumisen ja itsestään tyhjentymisen tie.
Jumalan omat ovat lampaita, lammaslaumaa, joka kulkee täällä ajassa Hyvän Paimenen, Jeesuksen valvonnassa ja johda­tuksessa. ”Ei, vaan sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päi­vää, meitä pidetään teuraslampaina” Ps.44:23. Jostain kumman syystä Jeesus sietää lampaidensa teurastamisen ja kiusaamisen, eikä korjaa tilannetta. Päinvastoin, hän kertoo omillensa käyneensä itsekin saman tien aikanaan läpi ja sanoo, ettei seuraajan käy yhtään paremmin.
Näistä näkymistä huolimatta kristitty on maailman onnel­lisin ihminen, koska hän on Jeesuksen oma ja niin myöskin pelastettu. Lammas on lammas, olipa se laitumella, pimeässä laaksossa, Paimenen sylissä tai suden suussa. Olemme Jeesuksen omia tilanteestamme huolimatta. Mikään menestys ei siis takaa sitä, että ih­minen olisi Jumalan suosiossa; eikä mikään koettelemus kerro vie­lä sitä, että Jumala olisi hylännyt ihmisen. Jeesuksen oman on hyvä olla Jeesuksen luona. Hänessä ihminen löytää levon ja rauhan.
Varjele, Herra, menestyksen kaipuun tuomasta kiusauk­sesta. Tahdon tyytyä tahtoosi, olla teuraslammas.

[Irene]

17.9.
Olin lähetyspiirissä, jota pidimme eräässä kodissa Anja­lankoskella. Kat­selimme kuvia Afrikasta. Eräs kuva esitti lähetyspioneeri Martti Rautasen hautaa Namibiassa. Hän oli kuollut 100 vuotta sitten. Talon pikkupoika tuli huoneeseen, katseli kiinnostuneena kuvaa ja sanoi kohta: - Joku on kuollut?… Mihin se on kuollut?… Varmaan aidsiin? Pojan kommentit naurattivat meitä aikuisia.
Lapsen maailma on liian usein aikuisten maailma, vailla rakkautta ja uskoa. Se on täynnä kauhua, jännitystä, painetta, le­vottomuutta ja aikuisten uutisia. Turvattomuus täyttää pienen ih­misen ja seurauksena on vinoutunut elämä, valheellinen ja kiero elämä, jumalaton elämä, ylisuorittamista, ylijännittämistä, yli­voi­maista ja aikanaan kaaos, katastrofi, kuolema.
Ulkomaalaisvirta on vilkastunut Pohjoismaihin ja meille muuttaa jatkuvasti toisuskoisia ihmisiä. Nämä ihmiset tuovat tul­lessaan kulttuurinsa, epäjumalansa, moraalinsa ja lakinsa. He tuo­vat mukanaan myös lapsensa, jotka eivät kunnioita Jumalaa, joilla ei ole Jumalanpelkoa, eikä Vapahtajan uskoa. Suuremmissa kau­pungeissa, joissa uuspakanuus on vallitsevaa, alkaakin meno olla kuin ennen aikaan Afrikan pimeimmässä viidakossa.
Jumalan sana opettaa aikuista uskovaa neuvomaan lastaan ahtaalle portille, kaidalle tielle, totuuden ja armon osallisuuteen. ”Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea” Snl.22:6. Kun tämä tehdään jo lapsena, on tällai­sella ihmisellä kaikkein parhaat eväät tulevaisuuteen.
Oikea tie on Kristus-tie, se on ainoa tie, joka päättyy ikui­seen elämään, taivaaseen. On lapsen onni, jos hän saa jo pienestä pitäen oppia tuntemaan Jeesuksen Vapahtajanaan. Parasta olisi, jos toisuskoiset voisivat pelastua Jeesuksen kautta. Jos Jumala on lähettänyt heidät tänne kuulemaan evankeliumia, annetaan se heille.
Pelasta Jeesus toisuskoiset, epäjumalanpalvelijat ja val­heen vallassa olevat ihmiset. Pelasta lapset ja totuta heidät tiellesi.

[Irene]

18.9.
Asioin kaupungissa. Eräässä toimistotalossa oli ala-aulassa jaossa pientä lehteä, jonka nimi oli ”pakanasanomat”. Jo nimi oli niin huvittava, että päätin ottaa lehden mukaani ja tutkia sitä. Lehti osoittautui Vapaa-ajattelijoiden äänenkannattajaksi. Luin sen muu­­­tamat sivut ja huomasin, että joka sivulla puhuttiin Jumalasta ja uskonasioista. Vastustus oli varsin kesyä ja maltillista kritiikkiä kirkkoa ja uskovia kohtaan. Ajattelin, että pirun pitäisi ryhdistää joukkojaan, tuo oli vähintäänkin avutonta? Pojat olivat lähteneet hernepyssyillä sotaan. Kyllä oli heikkoa pakanuutta.
Mutta sitten luin Raamattua ja huomasin, että eivät ateistit ole koskaan olleet mikään merkittävä ryhmä Jumalan vastus­ta­jissa. Uskonnolliset ihmiset olivat paljon kovempi porukka. Aikoinaan kun eräs uskova sanoi heille totuuden, hän kuoli kivisateessa. ”Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta, aina te vastustatte Pyhää Henkeä - niinkuin teidän isänne, niin tekin…. murhaajiksi te nyt olette tulleet” Apt.7:52. Se ei siis ole vain uskonnollisten ihmisten vaiva vaan sukuvika.
Uskonnolliset ihmiset tietävät asioista paljon, muttei tar­peeksi. He käsittelevät asioita, joita eivät tunne sisäisesti, ko­ke­musperäisesti. He luulevat hallitsevansa asiat, koska tietävät niistä jotakin, mutta todellisuudessa he ovat auttamattomasti ulkopuolel­la. Heidän uskovaisuutensa on vain heidän aivoissaan. Jumala itse paljastaa uskonnollisuuden tuomalla elävän sanan Pyhässä Hen­gessä heidän kuultavakseen. Silloin voidaan sanoa: pi­ru pääsee ir­ti. He eivät hallitse enää lihaansa, joka on pirun liittolainen, eikä sydäntään, jossa asuu murhanhenki. Näin tuntemattomat ih­miset ovat vainonneet kautta aikojen Kristukseen uskovia.
Uskovan on kuitenkin seurattava Herraansa ja Jumalan sanan mukaan taivuttava elämässään. Hän rukoilee puolus­taja­kseen Pyhää Henkeä, joka profeetallisesti johdattaa häntä ja ilmoittaa hänelle tulevat sekä varustaa armolahjoillaan. Uskova ei ole koskaan yksin – vastustajienkaan edessä; Kristus on omiensa kanssa joka päivä, kuolemankin kohdatessa.
Siunaa, Jeesus, kaikkia niitä jotka ovat vielä pimeyden kah­­leissa, jotka vastustavat sinua ja sanaasi, että pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan armon ja totuuden.

[Irene]

19.9.
Turussa tehtiin syyssiivousta Aurajoessa, sukeltajat nosti­vat rantaan kaikenlaista roskaa. Vedestä löytyi polkupyöriä, parkkimittari, tuoli, penkki, radio, pulloja, jne. Mitä lienevätkään ih­miset ajatelleen tehdessään tuollaista pitkin kesää? Millainen olisi Turun kaupunkikuva, jos jokainen asukas alkaisi heittää aina ohi kulkiessaan tavaraa Aurajokeen?
Mutta millaista on ihmisen salattu elämä? Mitä roskaa löy­tyneekään hänen sydämestään, kun vuosien törky nostetaan pin­taan? Mitä ihminen selittääkään silloin Jumalan kasvojen edes­sä, kun hänen koko kurjuutensa nostetaan kerralla pöydälle ja le­vi­tetään katsottavaksi? Millä ihminen puolustaa itseään?
Jumala on suunnitellut perusteellisen puhdistusohjelman jo­kaiselle. Siihen kuuluu aika ajoin asioiden selvittäminen, synnin tunnustaminen ja parannus vääräksi tietämästään. ”Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon” Luuk.8:17. Tässä Jumala käyttää taivaallista valoa, joka on sanomattoman kirkas.
Joskus käy niin, että ihminen joutuu Jumalan valoon ja sokaistuu täysin, tulee sokeaksi niin, että häntä on talutettava. Näin Jumala tekee saadakseen otteen ihmisestä. Hän tekee soke­aksi ja lähettää jonkun palvelijansa sokealle taluttajaksi. Näin on ollut toinen uskova toiselle kautta aikojen opettajana ja neuvojana, turvana ja apuna.
On saatanan petosta valehdella ihmiselle, että kannattaa piilottaa syntinsä Jumalalta. Samaan eksytykseen kuuluu sekin, et­tä jokaisen on kannettava oma menneisyytensä tunkio, jätekasa ja ongelmajätteet. Pimeyden kätköt sitovat ihmisen saatanaan, pi­mey­dessä lymyileminen on kuoleman esiaste. Jeesus on Pelas­tajamme. Hän on Vapahtajamme ja päivämme Valo.
Isä, tuo ihmiset valoon sellaisina kuin ovat, etteivät he syntiensä takia kerran hukkuisi ikuisesti.

[Irene]

20.9.
Sisareni soitti päivällä ja sanoi, että isäni oli mennyt tajuttomaksi sai­raalassa. Hän oli saanut aivoverenvuodon runsas kuu­kausi aikaisemmin autolla ajaessaan, menettänyt ajoneuvon hal­linnan ja törmännyt vastaantulevaan autoon. Siitä hänet oli vie­ty ambulanssilla sairaalaan. Nyt hyvästä toipumisesta huolimatta hänen tilansa oli mennyt äkkiä huonoksi.
Lähdin ajamaan Turkuun, jossa isääni hoidettiin. Olin su­rullinen. Laitoin autoradioon kasetin, jota en ollut koskaan en­nen kuunnellut. Olin ostanut sen hiljattain jostain kirpputorilta. En­simmäisenä kuuluivat laulun sanat: - Taivaan Isä pitää huolta lapsistaan… ja heti perään - Kultakaupunkiin mun sydämeni kaipaa… Olin liikuttunut. Tunsin, että Jumala puhui minulle noiden laulujen kautta. Tiesin, että isääni valmistetaan nyt lähtöä varten. Tiesin, ettei hänellä ollut enää pitkä matka.
Sairaalassa istuin hänen riutuvan olemuksensa vieressä. Näin edessäni miehen, joka eli enää vain hiukan. Hänen hengi­tyksensä oli raskasta. Isä ei reagoinut mihinkään kosketukseeni tai puheeseeni. Katselin häntä ja kiitin Jumalaa hänestä. Siunasin hänet ja jätin jäähyväiset.
Ajoin läpi syksyisen kaupungin katsomaan isän asuntoa, lapsuuden kotiani. Se vaikutti niin tyhjältä. Hän ei tulisi enää koskaan tänne. Emme enää puhuisi ajassa toisillemme. Eräs aika­jakso oli loppumassa. ”Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne. Mutta Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen niille, jotka häntä pelkäävät, ja hänen vanhurskautensa lasten lapsille…” Ps.103:16-17.
Muutaman päivän kuluttua sisareni soitti aamulla aikaisin, isä oli kuollut yöllä sairaalassa. Hän ei ollut enää täällä kans­sam­me, en kuullut enää hänen ääntään, en keskustellut enää hänen kans­saan. Oli aika vain siivota hänen maalliset tavaransa pois ja antaa tilaa toisille asukkaille. Voi, miten suru olikaan suuri.
Herra ole minun lohduttajani surussa ja anna ikuisen elä­män toivon tukea mieltäni.

[Irene]

21.9.
Oli veronpalautusten aika. Ihmisten tunne-elämä herkistyi pettymykseen tai riemuun. Joidenkin mielestä se oli rahapelin jän­nitys ja tunnelma. Mutta kysymys oli vain siitä, mitä oli jäänyt maksamatta tai mahdollisesti oli tullut maksettua liikaa. Joten ei valtio ollut mikään hyväntekijä maksaessaan takaisin veron­mak­sajan rahoja, joita se on pitänyt itsellään – tosin maksaen pientä korkoa.
Odotin palautuksia – niin kuin aina. Mutta posti toi kir­jeen, jossa oli tiedustelu lisäansioista jollekin täysin tunte­matto­malle yritykselle. Summa oli huomattavan suuri, reilusti enemmän kuin koko vuosiansioni. Soitin verotoimistoon ja ilmoitin, etten tiennyt mitään asiasta. Virkailija sanoi, että jos kiistän kanteen, voin saman tien repiä koko verokarhunkirjeen. Ihmettelin, että se kävi näin helposti. Myöhemmin en kuullut asiasta enää mitään.
Moni kristitty kantaa elämässään jälkiverovaatimusta, kun oma tunto, perkele ja maailma syyttävät häntä. ”Antakaa kaikille, mitä annettava on: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia” Room.13:7. On tosi kurja olo, kun tuntee oman kehnoutensa ja entiset synnit kummittelevat ajatuksissa,. Tuntuu kuin olisi van­ha emmentaljuusto, jota riivinraudan kanssa karhitaan pienem­mäksi.
Epäusko ja Kristukseen luottamaton sydän tekevät kris­tityn epätoivoiseksi. Ei ihme jos herkkätuntoinen epäilee joskus tai­vaaseen pääsyäänkin. Suruton ja synnissä piehtaroiva maail­man­­ihminen taas luulee pelastuvansa ilman parannusta. Yllätys tulee olemaan aikanaan melkoinen, kun hän huomaakin jääneensä taivaan ul­kopuolelle. Nyt on oikea aika turvautua uskossa suureen Lu­nastajaamme Jeesukseen, ettei tule yllätyksiä. Hänen lunastus­mak­sunsa kattaa koko velkamme jälkiveroineen.
Huonot ajat ovat parhaita aikoja, sillä huonoina aikoina ihmisen luonto joutuu koville ja mahdollisesti taipuu Jumalan puo­­leen. Kurjuuden ja köyhyyden ajat ovat siunauksen aikoja, sillä ne tekevät ihmisistä riippuvaisia Jumalasta. Mitä epämie­luisampi tämä maailma on ihmisille, sitä suurempi mahdollisuus seurakun­nalla on saarnata Jumalan taivaasta ja sen tarpeel­li­suudesta. Vain murheelliset tarvitsevat lohdutusta. Verojen mak­sa­minen opettaa myös omastaan luopumista, joka on kristitylle elintärkeä taito.
Jeesuksen luona velallinen vapautuu vaatimuksista ja tai­vaan verorästit yliviivataan.
Herra, maailmalle annan verot ja tullin, sinulle pelon ja kunnian. Sinun luonasi sieluni vapautuu velasta ja kuormista.

[Irene]

23.9.
Riitelimme Hilkan kanssa, se oli joku pieni, mitätön juttu kaapin paikasta. Mutta olimme asioista eri mieltä. Hetkessä kylmä sota muuttui kuumaksi ja pelissä oli miehen kunnia ja naisen tar­mo, suvun kunnia, uskovaisuuden kaikki tieto ja kokemus sekä runsaasti sanoja ja tuimaa ilmettä. Myöhemmin sovimme, pyy­simme anteeksi. Olimme saaneet taas yhden armonpäivän pää­tökseen, kii­tos Jumalalle ja kaappi löysi paikkansa.
Jumalan sovinnonkäsi on ainoa toivomme ihmisinä. Jo­kainen uskovainen tarvitsee sovitusta, jokainen ihminen tarvitsee sovitusta. ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan” 2.Kor.5:19. Ihmiskunnan suurin ongelma on aina ollut synti. Jumalan Poika tuli avuksi sii­hen saumaan
Kristus tuli riidan ja sodan maailmaan, keskelle ihmisten vihan ja kurjuuden aiheuttamaa kaaosta. Hän oli hyvä, lempeä ja säälivä. Hänen armostaan ihmiset saivat terveyden ja uuden elä­män. Kristus asetti kaiken ennalleen. Perkeleen pettämät löysivät yhteyden Jumalaan. Synnin valtaan joutuneet saivat anteeksi. Kuo­­leman pelossa kulkevat vapautuivat taakoistaan ja tulivat kuo­lemanvoittajan ystäviksi.
Kurja maailma ei tunne Herraa, mutta hän on ainoa, joka voi sen pelastaa. Ihmisviisaus, tekniikka, tieto, järjestelykyky, li­hasvoima, tunteet tai voimakkain tahto eivät auta ihmistä tosi­paikan tullen. Vain Jeesus voi auttaa ihmistä, vain Luoja voi aut­taa luotua, vain Lunastaja voi auttaa lunastettua, vain ihmiseksi tullut Jumala voi auttaa jumalatonta.
Jumala on hyvä ja armahtaa katuvaa. Se on meidän on­nemme. Kaiken pahuuden voi saada anteeksi. Silloin ihminen va­pautuu myöskin pahuutensa tuomasta vastuusta, joka olisi eräänä päivänä hänen edessään tuomiolla. Nyt Jeesus otti tuomiomme kannettavaksemme ja pääsemme piiloon Jumalan selän taakse.
Kiitos, Jeesus, että jaksat kärsiä minua ja antaa anteeksi. Anna minulle anteeksiantava mieli kanssaihmisiä kohtaan.