Jeesus on Herra/ Syyskuu

[Irene]

Jeesus on Herra
- sydämeni ajatuksia päivittäiseen uskonelämään
Turkka Aaltonen

1.9.
Ystäväni, joka oli juuri tullut uskoon ja ostanut itselleen Raamatun, kirjoitti sen alkulehdelle rukouksen: - Tee, Herra, mi­nusta sellainen kuin Aaltosen Turkka! Hän näytti minulle tuoretta tekstiä ja kertoi tämän minulle nuoren uskovan innolla. Yritin heti korjata hänen käsitystään, sanomalla, etten minä kelpaa malliksi vaan pitää olla Jeesus. Mutta hän oli sen jo kirjoittanut ja siellä se on vielä tänäänkin.
Uskovana esimerkkinä oleminen vaatii enemmän kuin vain sanoja ja hurskaita toiveita. Siihen ei riitä puhdas oppi tai kirkollinen ajattelu, ei myöskään koulutodistus tai itsevarmuus. Sa­­nojen pitää seurata elämää ja päinvastoin. Raamatun sanan pitää tulla elämänohjeeksi ja voimaksi. Luulen, ettei silti monikaan voi sanoa itsestään, että minä olen sellainen, mutta voi lisätä samalla, että haluan olla sellainen.
Raamattu antaa meille muitakin esimerkkejä Kristuksen vaikuttamasta uudesta elämästä. ”Olkaa minun seuraajiani, vel­jet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olem­me teille esikuvana” Fil.3:17. Jokainen kristitty voi olla esikuva toisille ja elää puhtaalla omallatunnolla Jumalan kunniaksi ja läheistensä parhaaksi. On hyvä muistaa, että moni oppii enemmän katselemalla kuin kuuntelemalla.
Kristus on uskovan esikuva. Mutta ei vain sitä, sillä hän on myös uskovan voima asuessaan tämän sydämessä uskon kautta. Kristus antaa edellytykset olla uskovainen. Siksi näissä piireissä pärjäävät itsessään huonot ihmiset aivan hyvin. Heikkous, köy­hyys ja avuttomuus ovat hyveitä, joita Jumala käyttää hyväkseen ohjatessaan elämäämme. Ne tekevät tietä Jeesukselle.
Meitä seuraavat ihmiset, meitä seuraavat enkelit, meitä seuraavat paholaiset ja meitä seuraa Jumala. Olemme kaikkien kat­seltavana, emmekä kuitenkaan ole näyttelijöitä. Meille on an­nettu jumalallinen tehtävä, mutta emme ole saaneet roolia. Olemme itsemme näköisiä, mutta Kristuksen henkisiä.
Herra, sinä olet esikuvani, suo minun olla esimerkillinen nimesi tähden.

[Irene]

2.9.
Seurasin kärpäsen kuolinkamppailua ikkunalla. Suuri raa­tokärpänen oli tehnyt viimeisen voimanponnistuksensa pääs­täk­seen sisätilan lämpöön pakoon ulkona lisääntyvää kylmyyttä ja syk­­syn tuloa. Ai­kani kuuntelin sen mesoamista, sitten suhautin myrk­kysuihkeen sen nokkaan. Siinä se pörräsi ja pyöri kuoleman käsissä. Sitten ääni vaimeni ja se jäi makaamaan jalat kohti taivasta.
Luonnonlait ovat kovat. Vahvat tappavat heikommat, suuri pienemmän, nopeampi hitaamman. ”Mutta niinkuin järjettömät, luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneet eläi­met…” 2.Piet.2:12. Eläimillä ei tunnu olevan juurikaan merki­tystä ja ihmiset toimivat usein mielivaltaisesti niiden kanssa pyydystäen, hävittäen ja aiheuttaen kärsimystä.
Mutta ihmiset joutuvat eläinten mallin mukaisesti pyydys­tettäviksi syntiensä ja himojensa tähden. He syövät syötin ja nie­levät koukun, jolla heitä viedään kohti helvettiä. ”…niin joutuvat myös nämä… häviämään omaan turmelukseensa, saaden vää­ryyden palkan… heidän silmänsä ovat täynnä haureutta eivätkä saa kylläänsä synnistä; he viekoittelevat horjuvia sieluja, heillä on ahneuteen harjaantunut sydän; he ovat kirouksen lapsia. He ovat hyljänneet suoran tien…” 12–15.
Ennen kuin tuo kärpäsen kohtalo tulee kohdalle, on ih­misen hylättävä suora tie ja hän voi tehdä sen kristittynäkin. Se merkitsee Jeesuksen ja hänen sanansa hylkäämistä, jolloin kristitty ei halua enää taipua Herran tahtoon. Tämä vaiva alkaa aina sydämestä. Ensin sydän luopuu elävästä Jumalasta, sitten ihminen al­kaa toteuttaa syntitottumuksiaan. Kirouksen lapsi on Jumalan lap­sen vastakohta. Hän antaa lihalleen vallan ja seuraa järkensä, tun­teittensa ja tahtonsa viitoittamaa tietä.
Jeesus tuli sitä varten, että ihminen heikkoudessaan selvi­äisi hänen avullaan kaikista ansoista ja vaaroista, joita riittää jo­ka lähtöön. Jeesus voi täydellisesti pelastaa kristityn palvelijansakin mitä erilaisimmista vaaroista ajassa ja kerran viimein taivaaseen.
Varjele minua, Jeesus, kärpäsen kohtalosta - pirun met­kuista, maailman myrkyistä ja mielen viettelyksistä.

[Irene]

3.9.
Olin Ylihärmässä työmatkalla. Kävelin kirkonmenojen jäl­keen hautausmaalla ja pysähdyin Mikko Reposen haudalle. Hän kuoli härmän parantolassa 22.10. –51 ja oli siihen asti vaikuttava kris­titty, jolla oli vahva profeetallinen henki. Hautakivessä luki ”saar­naaja”. Hän oli entinen kalakauppias Viipurista, jonka sy­dämen Jeesus oli saanut omakseen. Vaimonsa kuolema mursi hä­net nuorena miehenä etsimään Herraa ja vihdoin Jumalan tielle. Hän luopui ammatistaan ja omaisuudestaan lähtien kiertäväksi saar­naajaksi. Jumala antoi hänelle profeetallisen hengen ja hän tie­si asioita etukäteen. Hän keskeytti –36 Viipurin tuomiokirkossa jumalanpalveluksen ilmoittamalla kuuluvasti, että ihmisten tulisi tehdä parannus, kirkko tuhoutuisi ja kaupunki palaisi tulessa.
Saarnaajat ovat hyvin harvinaisia ihmisiä, sillä heillä on erikoinen ja vaikea tehtävä, johon Jumala on heidät kutsunut. He eivät ole omalla asiallaan, vaan Korkein on kutsunut heidät pal­velukseensa. Hän itse avaa sanansa heille. Herran Henki puhuu heidän kauttansa ihmisille ja heillä on erikoinen ihmisten kalas­tajan teh­tävä. Saarnaajan lupa on saatu ylhäältä, eikä sitä rajoita raha, järki tai olosuhteet. Saarnaajan voima on Jeesuksessa, hänen armossaan ja totuudessaan.
Jumalan ihmiset ovat valona ja suolana kansan parhaaksi. ”Minä olen asettanut sinut kansani koettelijaksi, suojava­rustukseksi, että oppisit tuntemaan ja koettelisit heidän vael­luksensa. Kaikki he ovat pääniskureita, liikkuvat panet­te­li­joina; he ovat vaskea ja rautaa, ovat kelvottomia kaikki tyyn­ni” Jer.6:27-28. Yksi uskova uskollisena tehtävässään voi tuottaa suuren sadon taivaan valtakuntaan.
Jumala tarvitsee saarnaajia maailmassa ja ihmisissä vallit­sevan synnin tähden. Saarnaajat ovat Jumalan ääni tässä ajassa. Saarnaajien pitää huutaa, sanoa, keskustella, muistuttaa, kehottaa, varoittaa, uhata, neuvoa, päästää, sitoa, tarkata, kuunnella, rukoilla ja saarnata, mitä Jumala antaa heille puhuttavaksi. Jos saarnaajia ei ole, kansa hukkuu. Jos saarnaajat eivät tee tehtäväänsä, kansa hukkuu. Jos saarnaajat kivitetään, ei tule heti uusia saarnaajia.
Jumala, Isämme, ole armollinen ja lähetä kansallemme vie­­lä saarnaajia – lähetä vaikka minut.

[Irene]

4.9.
- Veisaa, veisaa vaan Maija, kun kerran käskethän! sanoi T. Rauhala, keskipohjalainen herännäisjohtaja aikoinaan Maria Mä­kiselle, jolla oli laulamiseen armoitusta. Sävelkorkeudesta hän neuvoi: - Sulla on Jumalan lahja. Sitä pitää käyttää. Veisoo kau­nistaa piron. Mutta pitää kattua rauta-anturakeli, ei saa alkaa liika alhalta eikä liika ylhältä.
Monta kertaa tuli Maijalle varsinkin alkuaikoina kömmäh­dyksiä, kun hän ei tahtonut löytää sopivia virsiä puheen päätyttyä. Kerran A. Logren katsoi Maijaa tiukasti ja sanoi kaikkien kuullen:
- No, eikö siälä ny virttä oo? Mitä te seuroos teettä, kun että seu­raa Jumalan sanaa, niin että osaasia virren aloottaa!
Kerrotaan, että aikoinaan, kun virsikirjaa uudistettiin 30-luvulla, oli paljon ihmisiä, jotka eivät tarttuneet tuohon uudis­tet­tuun kirjaan. He ajattelivat, että Jumalan Henki oli jättänyt teok­sen, eikä siitä saanut uskon rakennusta. Myöhemmin vastustus lai­meni ja ani harva kuoli ”uskossa vanhaan virsikirjaan”. Uudistus on aina koetteleva kokemus. Toivon mukaan uusi tuo Kristuksen ihmissydämiin ja Jumalan valtakunta ja Jeesuksen veren armo kirkastuu entisestään etenkin niille, jotka ovat vaivattuja, syntisiä, ahdistettuja, masentuneita ja kurjia.
Laulu on aina ollut Jumalan omien käytössä yhteyden vä­line. Laulaessaan uskovat täyttyvät Pyhällä Hengellä. Laulaessaan uskovat kokevat yhteyttä toinen toistensa kanssa. ”… täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Her­ralle, kiittäen aina Jumalaa…” Ef.3:18-20. On tärkeää huo­mata, ettei oleellista ole kova kailotus tai taiteellinen meno, vaan sydä­men avautuminen Kristukselle. Sydämen sulkeutuminen Her­ralle tai toisille uskoville on varma tae tappaa hengellinen elämä itsestään. Samoin synnin suosiminen sydämessä vie kyllä Herran kii­toksen sen siliän tien.
On hienoa, jos uskovat tulevat kokoon ja puhuvat toistensa kanssa laulujen välityksellä. Se on raamatullista ja uskonhenkistä.
Tahdon, Herra, laulaa sinun kunniaksesi yksin ja yhdessä. Tahdon täyttyä Pyhällä Hengellä kiittäen aina sinua lauluilla.

[Irene]

5.8.
Hilkan nuorin veli, Tapani, meni Eijansa kanssa naimisiin. Vihkipari lähetti meillekin kutsun, joka oli otsikoitu: ”Kahdelle poliisille elinkautinen”. Kova juttu, ajattelin. Mutta avioliittohan on vakava Jumalan säätämä elämänmuoto miehelle ja naiselle elin­iäksi. Harvoin sitä kuitenkaan mainostetaan noin raflaavasti?
Hyvä puoliso on enemmän kuin elämänkumppani tai pa­risuhde, hän on Jumalan lahja. ”Kelpo vaimon kuka löytää? Sel­laisen arvo on helmiä paljon kalliimpi. Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu. Hän tekee miehellensä hyvää, ei pahaa, kaikkina elinpäivinänsä” Snl.31: 10-12. Ei ole itsestään selvä, että kaksi ihmistä, mies ja nainen, löy­tävät toisensa, menevät kristilliseen avioliittoon, rakastavat tois­­tansa ja elävät elämänsä onnellisesti.
Avioliitto on oikeastaan Jumalan salaisuus, joka aukeaa vain harvoille ja valituille. Avioliittoon ei riitä ihmisviisaus, ih­mis­­­rakkaus eikä ihmisvoima. Avioliiton pyhittäjäksi ihmiset tar­vit­sevat Jeesuksen. Kristitty voi Kristuksen avulla eheytyä ih­mi­senä, puolisona ja uskovana.
Vain Jeesus on oikea esikuva aviomiehelle. Vain Jee­suk­sen kautta mies voi löytää rauhan ja tasapainon elämäänsä, sekä op­­pia rakastamaan vaimoansa Jumalan lahjana. Vain Jeesus voi an­­taa vaimolle sellaista rakkautta, että hän jaksaa miehensä kanssa, rinnalla ja apuna. Vain Jeesus voi antaa sellaisen yhteyden puo­­lisoille, että he iloitsevat toisistaan ja arvostavat toisiaan. Syvä rakkaus on luonteeltaan uhrautuvaa.
On suuri asia, jos saa elää ihmisen kanssa, johon sydän luottaa. Silloin ihminen saa nauttia suurta lepoa ja onnellista va­pautta tämän ihmisen kautta. Niin Jumala ajatteli ja sääsi jo alussa. Silloin kaikki oli hyvin. Voimme silti vain aavistella, mitä olisikaan palata tuohon täydellisyyteen takaisin, tilanteeseen, jossa ei olisi mitään inhimillisiä vikoja ja Jumala-suhde koko ajan eheä.
Kiitos Jeesus puolisostani, siunaa häntä enemmän kuin mi­nua. Muista myös niitä, joilla on avioliitossaan vaikeaa.

[Irene]

6.9.
Vanha uskova mies oli kuoleman sairas, hän oli välillä ta­juton. Tajunnan palattua hän sanoi omaisilleen: - Kävin jo kuole­man rajalla, siellä oli paljon ihmisiä menossa sisään portista, mut­ta minut käännytettiin takaisin ja sanottiin, että minulla on vielä tehtävää elämässä. Minun pitää pyytää tyttäreltäni anteeksi. Hän teki sen ja soitti ratkaisevan puhelun tyttärelleen. Tapaaminen oli murtava ja ikimuistoinen, täynnä kyy­neleitä, hellää mieltä ja an­teeksiantamusta. Sitten mies kuoli
Kuinka monissa kodeissa oli tarvetta sopimiseen, kun on pahoitettu toisen mieli tai oltu vuosikausia riidoissa ja erillään? Kuin­ka monessa kodissa olisikaan kiire tässä asiassa, ettei vain itse kuole, tai sitten se toinen joka on ollut rähinän kohteena?
Mutta anteeksipyytämistä suurempi asia on anteeksian­taminen, jota kristityn täytyy harjoittaa tunteista huolimatta aina ja joka paikassa. Raamatun mukaan ei ole edes lupa vedota oikeassa olemiseen tai siihen, että se toinen teki virheen. Myöskään katke­ruutta ei pidä päästää tähän tilanteeseen mukaan, sillä se tukahduttaa kokonaan sopimishalun. ”Olkaa sen sijaan toisianne koh­taan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toi­sellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut” Ef.4:32.
Jos uskovasta tulee kovasydäminen ja vaativa, olisi hänen katsottava Jeesukseen ja kysyttävä antaako Jumala hänelle itsel­leen anteeksi? Silloin tulee oikea mieli myös toisia rikkoneita koh­taan.
Puhdas omatunto on arvokas Jumalan lahja, jota kannattaa vaalia. Kun puhtaus katoaa, on mentävä kiireesti Jeesuksen luo ja pyydettävä Herralta veren pesua sydämeen. Hän tekee sen mielel­lään. Omasta parantelusta ei ole hyötyä, siitä tulee vain uskon­nollisuutta ja farisealaisuutta.
Katso, Herra, elämääni ja jos näet siinä ongelmia, niin muis­tuta minua niistä. Auta minua sopimaan kaikkien kanssa ja ennen kaikkea antamaan anteeksi sydämestäni sille, joka on rikkonut minua vastaan.

[Irene]

7.9.
Ajan paljon autoa vuodessa, koska työni on sen luonteista, että siihen kuuluu paljon kilometrejä. Ajan pääasiassa liikenne­sääntöjen mukaan, koska se on osa työtäni ja koska olen kristitty. Mutta liikennemääräysten noudattaminen käy joskus hermoihin. Toisaalta, mitä siitä tulisikaan, joka kaikki kooheltaisivat omien mieltymystensä mukaan.
Kristillisyyden sisäinen luonne on Jumalan tahto ja sen hän ilmaisee käskyinä. Jeesus, Jumalan Poika tuli siksi, että hän täyttäisi Jumalan tahdon ja että me eläisimme tästä Jeesuksen täy­tetystä työstä. Jeesus tahtoo, että uskoisimme häneen, ottaisimme hänen kuormansa ja pitäisimme hänen käskynsä, joiden hän sanoo olevan meille sopivat ja kevyet.
Käskyt ja kehotukset eivät häviä Jeesuksen tullessa mihin­kään, ne saavat vain toisenlaisen valon ja sisällön. ”Pakene henkesi tähden… ettet hukkuisi” 1.Moos.19:17. ”Kilvoitelkaa pääs­­­­täksenne sisälle ahtaasta ovesta…” Luuk.13:24 ”…ah­ke­roikaa…että pelastuisitte” Fil.2:12. Jossain mielessä kristillisyys on täynnä käskyjä, mutta ne ovat tarkoitetut meidän parhaak­semme. Käskyt eivät tuo pelastusta, mutta ohjaavat pelastuksen luo.
Uskova voi ajaa ilman liikennesääntöjä, mutta samalla hän rikkoo valtion lakeja vastaan. Uskova voi elää ilman Jumalan käs­kyjä, mutta hänelle tulee elämässään paljon vaikeuksia ja onnetto­muuksia. Toisaalta käskyttömyys ajaa uskovan laiskuuteen ja velt­touteen. Ilman käskyjä uskova tulee holtittomaksi, lihalliseksi ja epäraittiiksi. Käsky on myös kuritus vanhalle luonnollemme, joka on tarkoitettu peräti kuolemaan.
Herra Jeesus oli kuuliainen Isänsä käskylle, siksi saimme pelastuksen lahjan ulottuvillemme. Jeesuksen omien on myös seu­rattava kuuliaisesti hänen tietään ja käskyjään, hänen voimassaan ja uskossaan.
Herra, käskysi olkoot minulle aina rakkaat niin kuin kaikki Jumalan puhe.

[Irene]

8.9.
Kuulin Sysmässä käydessäni, että lapset olivat joskus ennen vanhaan leikkineet sellaista leikkiä, jossa kysyttiin jossain vaiheessa: - Kuinka monta armoa saa? Armojen määrä sitten tiesi leikin jatkumista. Aikanaan lasten leikit loppuivat ja elämä jatkui tavallisena. Mutta kristittykin joutuu tekemään tuon kysymyksen monta kertaa elämäsään, kun on synnintuntoa, virheitä ja lihallisuutta.
Uskonelämän perusvire on juuri armon saamisessa. Mutta armon saamisen edellytyksenä on tuomio, ihminen pitää ensin olla syy­tetty ja tuomittu. Vasta sellaisena ihminen voidaan armahtaa. ”Her­ra vie minun asiani päätökseen. Herra, sinun armosi pysyy iankaikkisesti; älä jätä kesken kättesi työtä” Ps.138:8. Uskovan asia on Herran tiedossa ja hoidossa. Herra vie hänen asi­ansa päätökseen.
Armo maistuu hyvälle, kun sen saa kuulla vapauttavana juuri silloin, kun syyttäjän sormi osoittaa sinua, kun tuomarin nui­ja on kopsahtanut ja sinut on todettu syylliseksi. Kun omatuntosi on vaivoissaan ja pelkää vastuuseen joutumista, silloin armo mais­tuu hunajalle. Kun ihmiset, piru ja oma sydämesi syyttävät sinua ja sanovat sinua kehnoksi uskovaksi. Kun ne marssittavat näh­täväksi kaikki sinun virheesi, silloin armo on ihana asia.
Armo ei lopu milloinkaan sanoo sana. Saamme monta ar­moa, jokaiselle päivälle ja hetkelle on oma armonsa. Sokeu­des­saan kristitty ei aina näe oikein selvästi, miten Jumalan armo on häntä hoitanut. Seurauksena on tyytymättömyys, itsekkyys ja na­rina. Mutta Jumala voi ottaa myös armonsa pois, eikä ihmisellä ole siihen mitään sanomista.
Anna, oi Herra, armosi mulle, avuksi, evääksi ahdistetulle. Poista tuomio ja tuo vapaus, vuodata sydämeen Jumalan rakkaus. Tahdon jäädä luoksesi, kättesi työn alle.

[Irene]

9.9.
Työmarkkinaneuvottelut olivat puheenaiheena syksyllä. Osa­­puolet yrittivät saada itselleen edullisen ratkaisun, palkan ja lisät. Aina neuvottelut eivät kuitenkaan ole sujuneet ja sitten on tullut lakko ja uho. Elämme loistavia aikoja verrattuna 100 vuotta sitten, jolloin neuvottelukäytäntö vakiintui. Leipä on tänään leveä, lii­ankin leveä ja se tekee ihmiset ylpeiksi ja tyytymättömiksi. Ei olla enää mistään kiitollisia. Runsas hyvinvointi pöhöttää ja juo­vuttaa kansan.
Kun Jeesus kutsuu ihmistä pelastusneuvotteluun, on tie­dossa hyvin vaikea aika. Herra puhuu ja Ihminen asettaa omia eh­to­jaan Ju­malalle, vastustaa, uhoaa ja lakkoilee. Joskus hän yrittää siirtää neuvotteluja tuonnemmaksi. Herra saa vasta pitkän vä­sytystaistelun jälkeen voiton. Kun lakkolainen on aivan uupunut, rutiköyhä, veloissaan ja murtunut, hän taipuu antamaan elämänsä valtakirjan Kristukselle. Hän tulee uskoon ja pelastuu.
Ihmiset esittivät erilaisia syitä ja ehtoja Jeesukselle jo aikoinaan: ”Toiselle hän sanoi: ’Seuraa minua.’ Mutta tämä sanoi: ’Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni’” Luuk.9:59. Reunaehdoilla ihminen pyrkii hallitsemaan tilanteen ja ohjailemaan Kristusta tahtomallaan tavalla. Mutta Vapahtaja ei tee kompromisseja, hän joko hallitsee tai väistyy. Jos ihminen tahtoo mennä, Herra suostuu siihen. Mutta, joka hylkää Jeesuksen, hukkuu ikuisesti.
Joskus etsikkoaika menee ohi ja ihminen on jäänyt neuvot­teluissaan yksin ehtojensa kanssa, Kristus on poissa samoin pe­lastus. Mutta tulee uusi etsikkoaika, kun Vapahtaja tulee uudelleen puhumaan ihmiselle. Joskus ihminen ei ole halukas taipumaan ja esittää edelleen jääräpäisesti reunaehtojansa Jumalalle, silloin Kris­­tus poistuu viimeisen kerran hänen elämästään ja edessä on vain tuomion odotus elämän päätyttyä. Pelastettu ihminen on suostunut Herran seuraajaksi ja hän pääsee kuoleman jälkeen kirkkauden valtakuntaan.
Jeesus, haluan seurata sinua ehdoitta, mihin ikinä me­netkin.

[Irene]

10.9.
Joskus pitkän monipäiväisen reissun jälkeen on hienoa tul­la kotiin ja saada levätä rakkaittensa parissa. Voin tuntea kuulu­vani kotiin ja olevani tärkeä ja rakastettu. Mutta pian huomaan, et­tä kotiin on kasautunut myöskin kaikenlaista työtä, jotka on teh­tävä. Sen lisäksi joudun miettimään heti kotiin tultuani leipätyöni asioita ja vaikken niihin heti tarttuisikaan, joudun kyllä niitä työs­tämään jo ajatuksissani. Pitkän matkan jälkeen monet ihmiset yrit­tävät saada minuun yhteyttä tulemalla käymään, puhelimitse, säh­kö­postilla tai kirjeitse. Joskus kotiintulon ihmeellinen lepo kään­tyy uudeksi paineeksi, jolloin ajattelen taakse jäänyttä työmatkaa tai mahdollista tulevaa lomaa.
Olen huomannut, että kun olen saanut maistaa matkallani Herran hyvyyttä, siunausta ja hengellistä menestystä, hyökkää piru muodossa tai toisessa seuraavan kulman takaa kimppuuni. Hyvän­olontunne haihtuu hetkessä ja normaali kurjuus on taas ympärillä kuin tropiikin yö. Olen huomannut, että piru käyttää juoksupoi­kinaan juuri sellaisia ihmisiä, jotka ovat uskonnollisia, mutteivät uskossa, luopioita, synnin or­jia ja nimikristittyjä. He ovat hen­gellisesti kehitysvammaisia, sellaisia, jotka kiivailevat yhden opin murusen kanssa unohtaen 10 muuta. Näiden kautta hän on itseä­nikin eniten pommittanut.
Meillä on voiton aseet Kristuksessa, mutta taistelun tuok­si­nassa sitä ei aina huomaa tai sitten aseet putoilevat pitkin kenttää. ”ettei saatana pääsisi meistä voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat” 2.Kor.2:11. Paholaisen juonet tulevat vähitellen uskoville tutuiksi. Hän on myös urautunut ja käyttää samaa suunnitelmaa aika usein.
Myös tilaisuuksiin valmistautuminen ja kaikenlainen hen­gellinen pohjustustyö on joskus kovalla koetuksella juuri ennen mat­kaa tai tilaisuutta. Jotenkin paholainen yrittää lyödä kapuloita rattaisiin ja saada riitaa, eripuraa, huonoa mieltä tai kurjia ajatuk­sia mieleen juuri ennen evankeliumin työtä ja pyrkii viemään ajatukset pois tärkeimmästä - Kristuksesta.
Jeesus, voittajani, varjele lähtemiseni ja tulemiseni, sydä­meni ja ajatukseni. Ole kanssani aamun sarastaessa ja vielä kun ilta joutuu.