Tänään selasin vanhoja muistoja, joita olen kirjoittanut ylös muistiin. Paljon on Herra mua auttanut jo lapsena, vaikka en Häntä tuntenut. Tässä eräs muisto:
Lapsena kärsin kovasti silmästäni, joka jäi harmaaksi ja ihmiset voivottelivat: MIKÄ TON LAPSEN SILMÄSSÄ ON? Pelkäsin tuota kysymystä, oli kuin olisin joku outo. Juoksin aina pois ihmisten katseilta. Minusta tuli ihmisarka. Monesti menin sängyn alle piiloon. Olin kuin pieni mettäpölö. Äiti osti minulle kirjan, jonka nimi oli: Kun olin sairaana. Siinä kirjassa oli lopussa pyyntö: Jos tahdot tulla Jumalan lapseksi, rukoile tämä rukous. Ja minä rukoilin, mutta en tiennyt enempää, mitä se tarkoittaa, ei ollut opastajaa.
Tänä päivänä huomaan Jumala on ottanut tuon lapsena rukoillun pyyntöni, vaikka en Häntä tuntenut. Tänään saan olla Hänen omansa, enkä vaihtaisi osaani pois.