Jutellaan Tammikuu

Mitä sinulle kuuluu?

Jutellaan Tammikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 01.01.2018 14:22

    Kuva
      Kuva

Niin vaihtui vuosi taas uuteen. Entinen vuosi on monine vivahteineen mennyttä, muistoissa elää, ja uutta kohti lähdettiin. Jumala, siunaa jokaisena päivänä askeleitamme kulkemaan sinun tahdossasi. Auta meitä rakastamaan lähimmäistämme sillä rakkaudella minkä sinä olet meille antanut. Auta meitä pitämään sinua elämässämme sille kuuluvalla sijalla, vaikuta että annamme sinulle kunnian ja että arvostamme sinua Jumalana ja Isänämme. Kiitos sanastasi joka on meille ravinnoksi, ohjeeksi ja lohdutukseksi. Kiitos Pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa.
Minä rakastan sinua Jesus.Kuva


1. Korinttolaiskirje 13
1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
3 Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
4 Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
7 kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
8 Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5767
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jutellaan Tammikuu

ViestiKirjoittaja Maila » 02.01.2018 00:00

Muistamme Aabrahamin kaukaa Raamatun alkulehdiltä. Hän oli erikoinen Jumalan mies. Aabraham ei ollut täydellinen, vaan hänkin lankesi joskus. Jumalan miehetkin lankeevat joskus. Aabrahamia sanotaan USKON ISÄKSI. Aabraham uskoi Jumalaa ja Jumala luki sen hänelle vanhurskaudeksi, ei tekojen kautta vaan uskonsa kautta. Aabraham oli siitäkin erikoinen mies. Hän rakensi aina alttarin Jumalalle, kun siirtyi uuteen paikkaan ja huusi avuksi Herran nimeä. Ja kun hän lähti eteenpäin, alttari jäi paikalleen todistamaan Jumalan miehen elämästä. Alttari todisti Aabrahamin Jumalasta ja Aabrahamin uskosta. Ne, jotka kulkivat siitä ohi, kuulivat hiljaisen saarnan alttarilta. Aabrahamin elämä ja usko puhuu vielä tänä päivänäkin, kun vain jäämme kuuntelemaan. Jääkö meidän elämästämme "alttari" puhuttelemaan lähellä olevia? Rukoilkaamme: Taivaallinen Isämme, anna anteeksi kaikki, mikä on ollut syntiä ja murehduttanut Sinun sydäntäsi. Kiitos Pojastasi Jeesuksesta, joka kuolemallaan on sovittanut meidät. Kiitos uskollisuudestasi ja laupeudestasi. Johdata meitä niin, että loppu elämämme on hedelmällisempää kuin koskaan ennen. AAMEN.
Maila
 
Viestit: 286
Liittynyt: 16.01.2015 12:11

Re: Jutellaan Tammikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 05.01.2018 18:58

    Kuva

Olipa hyvää kirjoitusta Maila sisarelta.
Eilen illalla oli hyvä kokous, jossa puhuja mainitsi että "Jeesus on Sana. Jumalan sanassa Raamatussa sanotaan että Jeesus on aina sama. Hän ei muutu." näin Raamattukin sen todistaa. Alussa oli sana ja sana oli Jumalan tykönä ja sana oli Jumala.
Jeesus syntyi tänne ja täten todistaa olevansa tämä sana. Kuva
Ja tämä sana on aina sama, muuttumaton sana. Jos joku julistaa ohi Raamatun, niin se julistus ei ole luotettava. Aina kannattaa pitää Jumalan sanasta kiinni, ei ohi kirjoitusten. Lukemalla Raamattua, sinä ammennat siitä muistiin sanoja, joita Pyhä Henki nostaa esille tarvittaessa. Kun kuuntelet jotain puhujaa, ja jos se ei ole niinkuin Raamatussa sanotaan se opetus, niin sinun sisimmässäsi nousee ajatus, asia ei ole noin.
Täten kannattaa ammentaa paljon Jumalan antamaa sanaa, lukea Raamattua.
Nyt on monia eksyttäjiä liikkeellä, olkaamme sanan lukijoita, jotta erotamme mikä on aitoa. Eksytys tulee ja on tullut aikaa sitten, mutta valvotaan niinkuin Jeesus meitä kehoittaa tekemään.


Mark. 13:37 Mutta minkä minä teille sanon, sen minä sanon kaikille: valvokaa."

Hepr. 13:8 Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.

Kuva
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5767
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jutellaan Tammikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 06.01.2018 18:43

    Kuva

Oletko ajatellut mitä on olla Jumalan lapsi. Ajelin tänää kokoukseen ja aloin ajatella Jumalan lapsena oloa. Ihan tuli vedet silmiin kiitollisuudesta kun saan olla Jumalan lapsi, Hänen tyttärensä.Kuva Kaikkivaltias Jumala ja Hän on Isäni, Hän joka on luonut sanallaan kaiken mitä on, näkyvät ja näkymättömät. Rakas Jumala, Hän on rakastanut minua niin paljon, että sovitti minun syntini ja antoi minulle elämän, ja oikeuden olla Hänen rakas lapsensa. KuvaHän on luvannut pitää huolen omastaan, varjella ettei kukaan vahingoita meitä. Niin Ihmeellinen Hän on.

2. Kor. 6:17 Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani
18 ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias".
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5767
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jutellaan Tammikuu

ViestiKirjoittaja Maila » 10.01.2018 08:17

Luin eilen Raamatusta ja se oli mulle taas ilo.
Meidät, jotka elämme, annetaan aina alttiiksi kuolemalle Jeesuksen tähden, että myös Jeesuksen elämä tulisi kuolevaisessa ruumiissamme näkyviin.

Kuinka Jeesus tahtookaan,että Hänen elämänsä näkyisi meissä. Että meistä tulisi selvä ääni Kristuksesta, ei mitään pihinää.
Maila
 
Viestit: 286
Liittynyt: 16.01.2015 12:11

Re: Jutellaan Tammikuu

ViestiKirjoittaja Maila » 17.01.2018 09:53

I. Sentähden minun rakkaat ja ihanat veljeni, minun iloni ja minun kruununi*, seisokaat niin Herrassa+, minun rakkaani.
2. Euodiaa minä neuvon ja Syntykeä minä neuvon, että he Herrassa yksimieliset olisivat.
3. Ja minä rukoilen sinua, minun uskollinen kumppanini, ole niille avullinen, jotka minun kanssani evankeliumissa kilvoitelleet* ovat, ynnä Klementin ja muiden minun auttajaini kanssa, joiden nimet elämän kirjassa ovat+.


Luin tuota Paavalin kirjettä Filippiläisille ja huomioni kiintyi Paavalin tapaan sanoa niin kauniisti: minun rakkaat ja ihanat veljeni, minun iloni ja minun kruununi. Onko tänä päivänä näin kaunista ja rakkaudellista puhetta, minä en ole varmaan eläissäni kuullut tällaista. Ja vielä Paavali kehoittaa veljiä: seisokaat niin Herrassa+, minun rakkaani. Kuinka huolehtivainen hän olikaan. Jeesus oli saanut paljon muotoa hänessä. Tämä on Bibliasta.
Maila
 
Viestit: 286
Liittynyt: 16.01.2015 12:11

Re: Jutellaan Tammikuu

ViestiKirjoittaja Maila » 26.01.2018 11:34

Olen ollut hiljaisuudessa, kun kuuloni on ollut ongelmani. En ole saanut selvää puheista, niin ollen en ole voinut mennä minnekään ihmisten kiusaksi.
Kävin kuulokeskuksessakin ja kuulolaite säädettiin uudelleen. Luulin sen olevan kunnossa ja kävin Naantalissa kokouksessa. Pettysin aika lailla, en saanut mitään selvää. Siitä tuli taistelujen ilta, ottaako Jumala multa tämän loppukuulonkin pois. Suostuin Jumalalle, ota sitten tämäkin. Päätin mennä vielä korvalääkärille ja tilasin ajan. Korvat puhdistettiin ja kuulo palautui siihen missä oli ollutkin. Olin tosi onnellinen tästä.
Maila
 
Viestit: 286
Liittynyt: 16.01.2015 12:11

Re: Jutellaan Tammikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 27.01.2018 19:54

    Kuva

Kiitos Jumalalle sisaren kuulon selvetessä. Tärkeitä aisteja, kuulo ja näkö. Molemmilla saamme viettää aikaa Jumalan sanan äärellä. Voimme lukea ja voimme kuunnella Jumalan sanaa. Netistä löytyy Jumalan sanaa luettuna, tällöin voimme kuunnella myös Raamattua.
Jumala kuulee rukouksemme ja vastaa oman tahtonsa mukaan.
Kuva
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5767
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jutellaan Tammikuu

ViestiKirjoittaja Maila » 28.01.2018 05:00

Olen vanhaksi tullut

Niin tosiaan, olen miettinyt, mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän näen itsessäni vajavaisuutta ja muuta turhaa. Kuitenkin Herra jaksaa kestää minua ja kasvattaa.

Vielä enemmän ihmettelen Jumalan suurta armoa. Armahtavainen ja laupias on meidän Herramme, totisesti. Ei Hän väsy eikä näänny, ihmeellistä.

Hän lupaa Jesajan 46:4. 4 Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan.

Hän on todella ollut uskollinen ja minä voin todistaa sen, sillä olen vanhaksi tullut ja harmaapäiseksi, mutta Herra on tullut rakkaammaksi.
Maila
 
Viestit: 286
Liittynyt: 16.01.2015 12:11

Re: Jutellaan Tammikuu

ViestiKirjoittaja Maila » 31.01.2018 05:05

Herra muuttaa meitä

Jaakob oli petturi, Pietarilla oli kiivas luonne, Daavidilla oli suhde, Nooa humaltui, Joona pakeni Jumalaa, Paavali oli murhaaja, Gideon oli epävarma Miriam oli juoruilija, Martta murehti, Tuomas epäili, Saara oli malttamaton, Sakkeus oli lyhyt, Aabraham oli vanha - ja Lasarus oli kuollut. Jumala ei kutsu päteviä, mutta Hän pätevöittää ne jotka hän kutsuu. Lähetä tämä eteenpäin jos et ole täydellinen mutta Jumala työskentelee sinun elämässäsi kuitenkin.



Löysin tällaisen ja tämä oli mielestäni niin hyvä, että tallensin tämän tänne. Meillä on toivoa ystävät. Jumala ei jätä kesken kättensä työtä. Kiitos Jumalalle.
Maila
 
Viestit: 286
Liittynyt: 16.01.2015 12:11

Seuraava

Paluu Mitä mietit.

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron