Jutellaan Maaliskuu - Toukokuu

Mitä sinulle kuuluu?

Jutellaan Maaliskuu - Toukokuu

ViestiKirjoittaja Irene » 04.03.2018 13:12

    Kuva

ς੭ Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne. 1. Piet. 4:14 ς੭

Näin olen saanut tuta.
Monesti saanut kokea miten Jumala vahvistaa ja miten Hänen rauhansa pitää kun on joutunut solvattavaksi.
Kerron yhden tapauksen: Kun muutin tänne kokkolaan ja aamulla rukoilin Jumalaa lähettämään luoksen kylillä ollessani, jonkun jolle tahtoo minun todistavan.
Tätä rukousta en sitten enään muistanutkaan. Mutta Jumala muisti. :)
En tuolloin vielä tohtinut ajaa täällä kaupungissa, jätin auton kallentorin pihalle, kävelin kelalle ja sieltä tullessani kallentorin pihalla luokseni tulee nuori mies, ja pyytää pikkuhiluja. Tästä kehkeytyi keskustelu ja kun se eteni siihen vaiheeseen, että olin jo lähtemässä pois, mutta sain tuta mitä on olla Herran työssä.
Alkoi yht'äkkiä kuulua korkokenkien kiivasta kopsetta, jostain ilmestyi äkäinen nainen siihen ja alkoi tenttaan "no annoitko pikkuhiluja". (mistä tiesikään miehen pyynnön, olisko olleet yhteis työssä)
No taas pääsin kertomaan kuka meitä Rakastaa.
Siinä koin koko ajan niin ihmeellistä rauhaa ja iloa sisälläni, vaikka tuo nainen solvasi ja räkytti, huitoi niin kuin olisi yrittänyt käydä käsiksi, ja siinä olisi ollut este edessä, eikä ollut lupaa käydä käsiksi.
Lähdin autolle ja kun ajelin kotiapäin, muistin aamuisen rukoukseni.
Kyllä rukouksiin vastataan.
Viimeksi muokannut Irene päivämäärä 28.04.2018 10:07, muokattu yhteensä 3 kertaa
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jutellaan Maaliskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 05.03.2018 12:21

    Kuva
Ps. 48:14 Sillä tämä on Jumala, meidän Jumalamme, aina ja iankaikkisesti; hän johdattaa meitä kuolemaan asti.

Ajelin autolla jossa on vakionopeuden säädin,mieleen tuli ajatus miten helppoa se on, ei tarvitse muuta kuin ohjata ja auto vie eteenpäin tasaisesti samalla nopeudella. Näin on myös hengellisellä alueella. Kun tulemme uskoon, ja alamme seurata Herraamme Jeesusta Kristusta, niin me annamme Jumalan Pyhän Hengen meitä opettaa, johdattaa, meidän ei tarvitse muuta kuin totella ja ohjata Pyhän Hengen viitoittamaan suuntaan. Hän tietää mikä on parhaaksemme. Ollaan siinä Isän kämmenellä, turvassa kaikilta vaaroilta, kaikilta houkutuksilta, Hänen käsissään olemme suojatut.
Viimeksi muokannut Irene päivämäärä 20.04.2018 08:01, muokattu yhteensä 3 kertaa
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jutellaan Maaliskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 13.03.2018 10:11

    Kuva

Jes. 43:1 Mutta nyt, näin sanoo Herra, joka loi sinut, Jaakob, joka valmisti sinut, Israel: Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun.

Mitä tämä jae kertoo minulle, kerron mitä se on minun elämässäni tehnyt: "minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun."

Rakas Raamatun kohta, tämän sain kokea kun olin vasta uudestisyntynyt ylhäältä. (jotkut sanoo tullut uskoon.)
Aivan uskoni alkuajoilla, sain kokea, että ajatuksiini tuli epäilyksen ajatuksia, "et ole uskossa," "et ole niinkuin muut uskovat," ym. Silloin eräässä kokouksessa Oulaisten helluntaiseurakunnassa, kokouksen loppuosassa, kun oli rukouspalvelu menossa. Olin ahdistunut ja en uskaltanut mennäkään eteen rukoiltavaksi, sanoin silloin Jumalalle siinä penkkirivillä, "Sinä näet etten uskalla mennä eteen, vastaa minulle tähän penkkiin olenko uskossa....jne. Olin keskipaikkeilla, ympärilläni oli tyhjiä penkkirivejä, kukaan ihminen ei kuullut hiljaa lausuttuja sanojani, mutta siihen ilmestyi eräs sisar, en tuntenut häntä ennestään, hän kysyi minulta saako rukoilla puolestani. Annoin luvan, ja hän alkoi välittömästi puhua kielillä, ja suomensi sanat ( profetoi). "lapseni minä olen sinut maailmasta (nimeltä) kutsunut sinä olet minun....jne.
Itkin ja kiitin Jumalaa Hänen ihmeellisestä armostaan ja rakkaudestaan. Hän on Ihmeellinen Isä.
Viimeksi muokannut Irene päivämäärä 20.04.2018 07:59, muokattu yhteensä 1 kerran
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jutellaan Maaliskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 21.03.2018 09:11

    Kuva

Hänellä on halu laupeuteen. Miten ihanaa tuo on lukea. Jumala on rakkaus. 1. Joh. 4:8 Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Hänellä on meitä kohtaa armollinen mieli. Hän tahtoo antaa syntimme anteeksi, kunhan ne hänelle tuomme tiettäväksi, eli tunnustamme ja hylkäämme ne. Hänellä on halu antaa ne anteeksi ja Hän ei niitä enään muista. Ne on upotettuna armon mereen.
Turvallista on kulkea täällä kuohuvassa 'maailman merellä', kun tiedämme, että Isä kuljettaa meitä, Hän ei irroita kättään meidän kädestämme, vaan johdattaa kaitaa tietä, ihan perille asti.
Olkaamme turvallisella mielellä, Hän ohjaaja rakastaa, Hän osoittaa armoa ja rakkautta meitä kohtaan.
Hän tietää meidät tomuksi.
Viimeksi muokannut Irene päivämäärä 20.04.2018 08:00, muokattu yhteensä 1 kerran
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jutellaan Maaliskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 26.03.2018 08:17

    Kuva

Aamulla lukiessa Raamattua, tuli eteeni kirjoitus joka on varoittava esimerkki meille jokaiselle. Kun Jumala antaa tehtäksi jotain ja antaa ohjeet, niin noudatetaan sitä ohjetta minkä olemme saaneet. Niin paljon on enkelinäkyjä joilla viedään harhaan ihmisiä. Kannattaa olla kuuliaisia Jumalalle, mitä Hän itse pyytää, sillä Hän näkee enemmän kuin me. Me näemme vajavaisesti, mutta Hän näkee täydellisesti.
Paljon on eksytystä, sen Hän ilmoittaa sanassaan, elämme lopunajassa, valvokaamme, sillä kohta koittaa vapautus.


1. Kun. 13:15 Hän sanoi hänelle: "Tule kanssani minun kotiini syömään".
16 Hän vastasi: "En voi palata enkä tulla sinun kanssasi, en voi syödä leipää enkä juoda vettä sinun kanssasi tässä paikassa,
17 sillä minulle on tullut sana, Herran sana: 'Älä syö leipää äläkä juo vettä siellä, älä myöskään tule takaisin samaa tietä, jota olet mennyt'".
18 Hän sanoi hänelle: "Minäkin olen profeetta niinkuin sinä, ja enkeli on puhunut minulle Herran käskystä, sanoen: 'Vie hänet kanssasi takaisin kotiisi syömään leipää ja juomaan vettä'". Mutta sen hän valhetteli hänelle.
19 Niin tämä palasi hänen kanssansa ja söi leipää ja joi vettä hänen kodissaan.
20 Mutta heidän istuessaan pöydässä tuli Herran sana profeetalle, joka oli tuonut hänet takaisin.
21 Ja hän huusi Juudasta tulleelle Jumalan miehelle, sanoen: "Näin sanoo Herra: Koska sinä olet niskoitellut Herran käskyä vastaan etkä ole noudattanut sitä määräystä, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antoi,
22 vaan olet palannut syömään leipää ja juomaan vettä siinä paikassa, josta sinulle oli sanottu: 'Älä siellä syö leipää äläkä juo vettä', niin älköön sinun ruumiisi tulko isiesi hautaan".
Viimeksi muokannut Irene päivämäärä 20.04.2018 08:02, muokattu yhteensä 1 kerran
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jutellaan Maaliskuu

ViestiKirjoittaja Maila » 18.04.2018 08:27

15.4. Olin veljeni 90 vuotissynttäreillä Marttilassa. Siellä oli paljon väkeä. Veljeni toivomus oli, ettei saa tuoda mitään lahjoja. Hän toivoi seuraa ja esityksiä. Olen aina tuonut jotain esille, nyt oli vain kulunut niin pitkä aika, kun olin mitään puhunut. Pelko alkoi hiipiä sydämeen näin suuren ihmisjoukon keskellä. Ei en minä uskalla, mietin, jos en mitään puhu, nämä eivät saa kuulla evankeliumia. Lopulta Jeesus voitti minussa ja kerroin kuinka tulin uskoon. Jälkeenpäin oli tosi helpottunut olo, vaikka yksi veljeni tytär oli aika töykeä minulle.
Maila
 
Viestit: 286
Liittynyt: 16.01.2015 12:11

Re: Jutellaan Maaliskuu/ Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 21.04.2018 12:01

    Kuva

Ihanaa että rohkaist mielesi Maila ja kerroit Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta.

Meillä on ollut tuossa oven pielessä tanko puolessa välissä, siinä on kymmenvuotias tyttönen tehnyt kieppejä ja muuta tanko voimistelua. Aina kun meni sinne kamariin tai sieltä pois, joutui kumartuun siinä ja meneen ali sen tangon. Se oli luonnollista, että kumartuen pääsee ali, jos harhaopin kanssa alkaa veljeileen, siitäkin tulee sellainen että ajattelemme se on 'oikeaa'. Tuo tanko oli siinä hyvin kauan aikaa. Nyt se sitten poistettiin kun piti vaatekaapit vaihtaa kamariin. Aina kun siihen kamariin astuimme nyt niin tuli vaistomaisesti kumarrettua kun *luulimme' se tanko on siinä. Minkään muun oven kohdalla ei edes vaistomaisesti tullut kumarrus ilmiötä, vain tuo ovi missä tanko oli. Meni aikaa ennen kuin se mieleen iskostui, ettei se tako ole siinä enään. Näin voisi kuvata harahaopinkin ilmenemistä, kun aikaa kuluu, pikkuhiljaa se saa vallan, jos emme valvo. Kun se sitten on saanut vallan, niin kumarramme sitä tietämättämme ekytykseksi. Siksi valvotaan ja kumarretaan Herraamme Kristusta ja tehdään niinkuin Hän kehoittaa, eli VALVOTAAN.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jutellaan Maaliskuu - Toukokuu

ViestiKirjoittaja Maila » 04.06.2018 20:56

Tämä osio on ollut pitkään hiljaa. Nyt on kesäkuu ja ollut hellettä. Viime kesä oli niin kylmä ja tuntui ettei kesää ollutkaan. Nyt olemme saaneet tuntea kesän hellettä ja on tuntunut hyvältä.Irene, laita tähän kesäkuun osio, että voi kirjoittaa kuulumisia. Kiitos.
Maila
 
Viestit: 286
Liittynyt: 16.01.2015 12:11


Paluu Mitä mietit.

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron