Loppu vuoden 2019 juttelua

Mitä sinulle kuuluu?

Loppu vuoden 2019 juttelua

ViestiKirjoittaja Irene » 05.09.2019 06:41

    Kuva

Jumala kutsuu ihmisiä pelastukseen sisälle. Hänen tahtonsa olisi että kaikki pelastuisivat. Kuitenkaan kaikki ei tahdo tulla sisälle pelastukseen, synti on rakkaampaa ja ihmis pelko on esteenä. Kunpa ymmärtäisit että Jumalalla on apu tuohonkin asiaan. Hän on Isä joka rakastaa lastaan,Kuva ei Hän yksin meitä jätä taistelemaan syntiä ja vainoja vastaan. Hän antaa voiman kestää, eikä meitä Hänen sallimattaan koetella yli voimiemme.

1. kirje Timoteukselle 2
3 Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
Viimeksi muokannut Irene päivämäärä 30.10.2019 08:16, muokattu yhteensä 1 kerran
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Syyskauden juttelua

ViestiKirjoittaja Irene » 23.09.2019 06:49

    Kuva

Olemme kallisarvoisia ihmisiä, ja meistä on maksettu hinta Golgatalla. Tuon kuvakortin tekstin voi lukea Isän sanomana. Itse sain kokea elämäni vaihessa jossa oli tyhjyyttä ja epätoivoakin, jossa vähättelin itseäni ja elämäni tilannetta, silloin Jumala sanoi, että Hän halusi minun syntyvän tähän maailmaan. Mikä ilo onkaan kokea, että on Jumalalle tärkeä ja rakas. Niin minä koin, ei se mitä minä silloin tunsin olevani epätoivossani ole se totuus sinusta/minusta, vaan se mitä Jumala sanoo minusta, se antaa toivon toivottomuuteen. Saan olla Kaikkivaltiaan Jumalan lapsi.
Hän tahtoi että saan elämän ja tulen Hänen lapsekseen.Kuva
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Syyskauden juttelua

ViestiKirjoittaja Irene » 24.09.2019 07:23

    Kuva

Elämme vaeikeaa aikaa. Kaikille ei ole jokapäiväistä ravintoa, lääkkeitä joita tarvitsisi?? Pahuus riehuu jokapuolella, kuitenkin se 'pahuus' joka tulee naamion takana on kavalinta, sitä ei helposti huomata. Lapsiamme viedään joukoittain ahdistukseen, heidän mieliin kylvetään väärää siementä. Pahasta on tehty hyvää ja hyvästä pahaa!!! Missä on sinun sydämesi? On Yksi joka valvoo, ja Hän on Jumala kaikkivaltias.
Turvaa Häneen, Hän pitää sinusta huolen. Kuva
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Syyskauden juttelua

ViestiKirjoittaja Irene » 22.10.2019 18:14

    Kuva

U.S Hepr. 10:25 Älkäämme jättäkö oman seurakuntamme kokoontumisia, kuten muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, mitä enemmän näette tuon päivän lähestyvän.

Jotenkin niin kiitollinen Jumalalle johdatuksesta. Pitkästä aikaa saanut olla uskovien sisarusten kanssa rukouksen hengessä koolla. Paljon on rukousaiheita, ja saamme luottaa Jumala vastaa aikanaan, näin Hän on luvannut. Olin sivussa jonkin aikaa, eli en kokenut saavani mitään kokouksessa, joten jäin kotia ja kuuntelin netin kautta vanhoja hyviä Sanan julistajia.
Rukoilin Jumalaa johdattamaan uskovien yhteyteen ja Hän teki niin. On ihanaa olla yhdessä koolla ja kokea että Jeesus on kanssamme.
Ihana Jeesus, meidän Herramma ja Lunastajamme.Kuva
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Loppu vuoden 2019 juttelua

ViestiKirjoittaja Irene » 30.10.2019 08:26

    Kuva

Hän totisesti johdattaa. Sain olla maanantai iltana virvoittavien vetten tykönä. Sanan opetus oli todella ajankohtainen ja ravitseva. Sain myös nauttia Herramme säätämän muisto aterian uskovien sisarten ja veljien kanssa. Erityisesti iloitsin siitä ettei tuo hetki ollut minkään nimellisen 'kyltin' yhteydessä, vaan uskovia Herran omia oli koolla.
Sana ja rukous on tärkeällä paikalla tässä yhteydessä.
Kuva
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Loppu vuoden 2019 juttelua

ViestiKirjoittaja Irene » 07.11.2019 08:52

    Kuva

Jumala puhuu tavalla ja toisella, sanotaan Raamatussa. Minulle on Jumala ilmoittanut asioita punatulkun kautta, kun elämässäni oli vaikeuksia niin Jumala antoi unen kautta vastauksen tai siis lohdutuksen punatulkun kautta. Hän on aiemmin tuonut pyynnöstäni punatulkun meidän pihapuuhun, ja täten pidän joitain punatulkun näkemisiä Jumalan lohdutuksena. Nytkin on elämässäni eräs surullinen asia joka laittaa huokailemaan. Eilen oli pihani lintulaudalla ja puissa monia punatulkkuja, mietin tuota rukousvastausta, että lohduttaako Jumala nytkin lintujen kautta, siinä tuli yksi punatulkku ihan siihen akkunan liki ja räpytteli siinä silmieni edessä, silloin ajattelin että Jumala sanoo jotain tuon linnun kautta. Sitten samana päivänä postissa tuli niitä kalenteri kortti systeemejä jotka on tehty ilman käsiä, yleensä meille ne tulee mieheni nimellä, mutta nyt olikin mun nimellä. Kun avasin sen niin siinä oli yksi kortti poiketen muista ja siinä oli yksi punatulkku, nätisti puun oksistossa.
Näin koen, että Jumala on kanssani tässäkin murheessa.
Kuva


Job 33:14 Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella; sitä vain ei huomata.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Loppu vuoden 2019 juttelua

ViestiKirjoittaja Irene » 17.12.2019 20:21

    Kuva

Minulla on ollut raskasta aikaa nyt kuukaudenpäivät. Siihen lisäksi tämä joulu jota emme ole enään viettäneet moneen vuoteen. Tänään oli meidän 12 vuotiaan joulujuhla, jota harmittelin jo etukäteen, kun ei nyt jaksais nyt sitä tonttu, pukki ja muuta korvatunturi juttua. Yllätyin todella ja ihan kyyneliin asti, miten kauniisti Jeesus oli juhlassa otettu huomioon. Saanut kuulla tuota joulukirkko ja joulujuhla kirkoissa kielteistä uutisointia, ja miten Jeesukselta suljetaan koulujen ovia, niin nyt kiitollinen pirpanan koulun henkilökunnalle, että Jeesus kuuluu heidän keskuuteen. Sitäkin hermoilin miten pääsen autolla sieltä tungoksesta lähtemään, niin olimme ensimmäisten joukossa jotka poistui siitä ja ei yhtään tungosta, ei edessä eikä takana.
Nyt levollinen mieli ja kiitollinen Jumalalle.
Kuva
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02


Paluu Mitä mietit.

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron