Jutellaan kevät aikaan

Mitä sinulle kuuluu?

Jutellaan kevät aikaan

ViestiKirjoittaja Irene » 07.03.2020 10:19

    Kuva

Jes. 43:1 Mutta nyt, näin sanoo Herra, joka loi sinut, Jaakob, joka valmisti sinut, Israel: Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun.
Kuva
Aloitetaan kevät kausi tällä Raamattu haasteella minkä aikoinaan sain facebuukissa. Olen voinut tämän tänne jo tuodakin, mutta tuon nyt kuitenkin.

ς੭"minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun." ς੭

Rakas Raamatun kohta, tämän sain kokea kun olin vasta uudestisyntynyt ylhäältä, eli tullut uskoon.
Aivan uskoni alkuajoilla, sain kokea, että ajatuksiini tuli epäilyksen ajatuksia, "et ole uskossa," "et ole niinkuin muut uskovat," ym. Silloin eräässä kokouksessa Oulaisten helluntaiseurakunnassa, kokouksen loppuosassa, kun oli rukouspalvelu menossa. Olin ahdistunut ja en uskaltanut mennäkään eteen rukoiltavaksi, sanoin silloin Jumalalle siinä penkkirivillä, "Sinä näet etten uskalla mennä eteen, vastaa minulle tähän penkkiin olenko uskossa....jne. Olin keskipaikkeilla, ympärilläni oli tyhjiä penkkirivejä, kukaan ihminen ei kuullut hiljaa lausuttuja sanojani, mutta siihen ilmestyi eräs sisar, en tuntenut häntä ennestään, hän kysyi minulta saako rukoilla puolestani. Annoin luvan, ja hän alkoi välittömästi puhua kielillä, ja suomensi sanat ( profetoi). "lapseni minä olen sinut maailmasta(nimeltä) kutsunut sinä olet minun....jne.
Itkin ja kiitin Jumalaa Hänen ihmeellisestä armostaan ja rakkaudestaan.
Kuva
Mennään rohkeasti toisen luo kun Herra siihen kehoittaa. Sillä on sille toiselle suuri apu, ja on siitä hyötyä itsellekin kun saa palvella Herraa.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jutellaan kevät aikaan

ViestiKirjoittaja Irene » 26.03.2020 08:14

    Kuva


Tuli tauko kuun alussa tähän osioon, menetin lapseni 8.3. Jatkan kunhan saan koottua itseni ja hautajais järjestelykin vie oman aikansa.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jutellaan kevät aikaan

ViestiKirjoittaja Maila » 11.04.2020 20:37

"....minun Jumalani on rikkautensa mukaisesti täyttävä kaikki teidän tarpeenne

kirkkaudessa, Kristuksessa Jeesuksessa."

Oi, mikä lähde -- Jumala!

Oi, mikä varasto -- Hänen rikkautensa kirkkaudessa!

Oi, mikä kanava -- Kristus Jeesus!

On suloinen etuoikeutesi panna kaikki tarpeesi Hänen rikkauksiensa varaan,
Maila
 
Viestit: 286
Liittynyt: 16.01.2015 12:11

Re: Jutellaan kevät aikaan

ViestiKirjoittaja Maila » 15.04.2020 12:14

Otan osaa suruusi. Jumala lohduttakoon sinua, Hän on paras lohduttaja.
Saanko kysyä, mikä tytöllesi tuli?
Maila
 
Viestit: 286
Liittynyt: 16.01.2015 12:11

Re: Jutellaan kevät aikaan

ViestiKirjoittaja Irene » 16.04.2020 07:42

Kiitos Maila. Nuorempi poikani löydettiin kotoaan kuolleena, oli yrittänyt soittaa ampulanssia, muttei osunut numerot kohdilleen. Kuolin syytä ei vielä tiedetä. Meidän puolesta on paljon rukoiltu ja Jumala on meitä kantanut, ja kantaa edelleen.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jutellaan kevät aikaan

ViestiKirjoittaja Irene » 19.04.2020 15:46

    Kuva
    Kuva

Jumala on jo auttanut meitä. Raamatussa sanotaan, että niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sanotaanpa vielä niinkin että kun me vielä olimme syntisiä kuoli Jeesus ristin puulla meidän edestämme. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Room. 5:8 Siksipä me saamme luottavaisin mielin lähestyä Jumalaa, Hän on jo saanut maksun meidän synneistämme, Jeesus on ne sovittanut ristin kuolemallaan. Ota Hänet vastaan, omana Vapahtajanasi. Omana syntiesi Sovittajana.
Pyydä Isälta anteeksi syntejäsi ja Jeesusta tulemaan sinun elämäsi Herraksi. Kuva

Joh 3:15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jutellaan kevät aikaan

ViestiKirjoittaja Irene » 28.04.2020 09:16

    Kuva

Miten vaikeita aikoja me nyt elämmekään. Siksi onkin hyvä olla mahdollisimman lähellä Jumalaa. Sitä millä me itseämme ruokimme, sitä me niitämmekin. Seurakunnan kokoukset ovat rajoitettuja, mutta vielä on Jumalan Sana, Raamattu meillä luettavana.
Luetaan sitä, eli 'syödään' sitä Hengellistä ruokaa. Kuva
Joku on sanonut viisaasti rukouksesta, että "rukous on hengittämistä", niinhän se onkin, jos olet rukoilematta, niin huomaat kulkevasi 'heikossa hapessa'. Itse olen kokenut kun ei päässyt yhteisiin rukous hetkiin tai yleensä Hengellisiin kokoontumisiin, niin oli ihan kuin aneeminen. Jumalan Sanaa Raamattua voi ammentaa niin lukemalla kuin kuuntelemalla netistä ääni Raamttua, eli joka on luettuna netissä. Raamatuussa kehoitetaan puhumaan Hengellisiä ja kuuntelemaan Hengellisiä lauluja. Kylvetään sitä Hengellistä kylvöä, sitä saamme myös niittää.


Ef 5:18 Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä,
19 puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle,
20 kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jutellaan kevät aikaan

ViestiKirjoittaja Irene » 29.04.2020 09:05

    Kuva

Niin meidänkin olisi hyvä tehdä, ojentaa kätemme Jumalan puoleen ja janota Hänen läsnäoloaan. Niinkuin sade kuivalle maalle pisaroidessaan maa imee itseensä sen veden, niin mekin kääntykäämme Jumalan puoleen tänä aikana jolloin Hengellinen on rajoittunutta eikä ole yhteisiä kokoontumisia, niin anotaan Jumalalta sitä Hänen Hengen sadetta jota tänä 'kuivana' aikana niin kipeästi tarvitsemme. Minun puoli vuotta taa päin, on ollut hyvin raskasta aikaa, mutta Jumala on ollut kantamassa minua silloin kun en itse ole enään jaksanut. Luotetaan Jumalaan, että Hän kantaa meitä edelleen, myös tämän maailman laajuisen ahdistuksenkin läpi. Nämä taitaa olla vasta synnytystuskien alkua.
Mehän tiedämme että ne tuskat kovenee, niin ainoa turvamme on Jeesus Kristus, meidän herramme ja Vapahtajamme.
Kuva
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jutellaan kevät aikaan

ViestiKirjoittaja Irene » 30.04.2020 09:15

    Kuva

Siinäpä olisi tavoite. Minä sain hyvän esimerkin tuosta erään kokouksen alussa. Kun saavuin kokous huoneeseen ja naulakon luona olin ottamassa takkia yltäni, niin puhujaksi kutsuttu vieras, tuli taakseni ja otti takin yltäni, laittoi sen naulakkoon ja sanoi nuo sanat "suurin palvelee". Juurikin näin tulee se nöyryys esille, palvellaan muullakin tavalla eikä vain puhujan paikalta saarnata. Onhan Raamatussa myös kehoitus pitää toista parempana kuin itseä. Kun nämä kaikki sopusoinnussa saisi hallita, niin ihmiset huomaisivat sen rakkauden mikä uskovien välillä olisi. Saisimme olla Kristuksen kirjeenä ja tuoksuna lähellä oleville.
Kukapa ei tarvitsisi rakkautta, kaikki tarvitsevat, ja kun sitä annamme saamme myös niittää sen hedelmää.Kuva

Fil. 2:3 ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jutellaan kevät aikaan

ViestiKirjoittaja Maila » 01.05.2020 20:06

Tämä korona aika on Jotenkin Jumalan aikaa. Ihmiset ovat hädissään ja kyselevät tietä Jumalan luokse.
Mä en pysty menemään tuonne kansan keskelle. Liikunta on todella huonoa. Minä voin rukoillla, että
janoiset löytäisivät rauhan sydämelleen. Ne, jotka pääsevät kulkemaan, kertovat ihania asioita sieltä.
Ihmiset pyytävät rukoilemaan puolestaan ja kurjat löytävät avun.
Maila
 
Viestit: 286
Liittynyt: 16.01.2015 12:11

Seuraava

Paluu Mitä mietit.

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron