Voimallinen on hänen armonsa / Marraskuu

Fredrik Wislöff. Psalmien kirjasta otetuin tekstein.

Voimallinen on hänen armonsa / Marraskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 01.11.2013 17:12

      Kuva

    Kuva
    Voimallinen on Hänen armonsa.
    Fredrik Wislöff


    1. marraskuuta.

    Sinun omasi minä olen, pelasta minut. 119:94.

    Onnellinen se, joka voi sanoa nämä sanat vilpittömästä sydämestä:
    »Sinun omasi minä olen!»
    Luottamus ja rauha hiipii sieluun, kun saan turvallisesti levätä siinä, että olen Jumalan omaisuutta.
    Silloin käy rukouskin ihmeellisen rohkeasti.
    Jos olen Jumalan oma, uskallan turvallisin mielin tuoda esiin, mitä minulla on sydämelläni, iloni ja hätäni.
    Ja varsinkin raskaina aikoina on hyvä, että meillä on tälläinen rukousoikeus.
    Varmastikaan emme vain kerran elämässämme tarvitse Jumalan pelastavaa kättä.
    Sekin, joka on uskaltanut uskon hyppäyksen, voi silloin tällöin luiskahtaa, ja niin hän alkaa vajota.
    Nousee hätähuuto.
    »Sinun omasi minä olen, pelasta minut!»
    Ja kohta Herra ojentaa kätensä.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on hänen armonsa

ViestiKirjoittaja Irene » 02.11.2013 10:08

      Kuva

    2. marraskuuta.

    Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni. 119:105.

    Kulkemamme tie on usein pimeä.
    Eksymme helposti.
    Ennen kuin tiedämmekään, olemme voineet mennä pahasti harhaan.
    Me tarvitsemme valon tien näyttäjäksi.
    Sellainen valo on Jumalan sana.
    Se on jalan lamppuna valaisten polkua.
    Mutta lamppu valaisee vain vähäisen taipaleen.
    Siksi on vaellettava uskossa.
    Tulevaisuudesta emme tiedä.
    Jumalan sanan lamppu valaisee vain muutaman askeleen kerrallaan.
    Mutta sehän okeastaan riittääkin.
    Jos uskomme Jumalaan, emme tarvitse enempää.
    Kun olemme kulkeneet nuo muutamat valaistut askeleet, lankee Jumalan lampun loiste lähimpään uuteen pikku taipaleeseen.
    Ja niin onnistuu elämän vaellus.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on hänen armonsa

ViestiKirjoittaja Irene » 04.11.2013 08:43

      Kuva


    3. marraskuuta.

    Minun henkeni häälyy alati kämmenelläsi, mutta sinun lakiasi minä en unohda. 119:109

    Henki alati kämmenellä - semmoinen on ihmisen osa.
    Mikään ei ole niin tietymätön kuin kuoleman hetki.
    Emmehän tiedä päivää tai tuntiakaan eteenpäin.
    Sitä kevytnielisempää on elää elämänsä jättäen pelastuksensa asian ratkaisematta.
    Ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten tuomio.
    Meidän henkemme on alati kämmenellämme.
    Meidän on elettävä joka päivä niinkuin se olisi viimeisemme.
    On kysyttävä Jumalan kasvojen edessä:
    »Olenko valms kuolemaan tänään?»
    Vasta sitten tulee eläämme oikeata vakavuutta.
    Pelastuksemme asiasta on saatava varmuus.
    Emme saa elää selvittämättömin synnein.
    Ihmisen täytyy olla hyvä ja tehdä hyvää.
    Emme saa unohtaa ylistää Jumalaa.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on hänen armonsa

ViestiKirjoittaja Irene » 04.11.2013 08:56

      Kuva


    4. marraskuuta.

    Ahdistuksessani minä huudan Herraa, ja hän vastaa minulle. 120:1

    Omituista kyllä, sanotaan 120. psalmia »juhlamatkojen lauluksi» (norj. käännös).
    Siinähän puhutaan hädästä ja vaikeuksista.
    Erityisesti psalmilaulaja mainitsee ne vaikeudet, joihin hänet ovat saattaneet häijyjen, valheellisten ihmisten puuhat.
    Semmoista on kerta kaikkiaan ihmiselämä.
    Vaikka siinä on paljon valoisaa ja hyvääkin, niin että se hieman muistuttaa juhlamatkaa, ei vaikeuksia, pettymyksiä ja haavoja voi välttää.
    Mutta kaikkeen tähän tietää Jumalan lapsi neuvon:
    »Ahdistuksessani minä huudan Herraa, ja hän vastaa minulle.»
    »Minä huudan - hän vastaa.»
    Tämä on kristityn ihana kokemus.
    Siitäkin, mikä on parhaillaan kestettävänäsi, on ulospääsy.
    Sinulla on rukoilemisen oikeus.
    Käytä sitä.
    Herra ei nytkään petä sinua.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on hänen armonsa

ViestiKirjoittaja Irene » 05.11.2013 11:21

      Kuva

5. marraskuuta.

Herra, pelasta minun sieluni valheellisista huulista, petollisesta kielestä. 120:2.

Tähän rukoukseen voi säilyttää kaksi eri ajatusta.
Ensinnäkin sen, joka varmaan täyttää psalmilaulajan oman sydämen: pelasta minut valheellisista, petollisista ihmisistä!
On hirveätä joutua pahojen ihmisten petollisen kielen uhriksi.
Monen elämää on tämä synkentänyt, monta katkeraa kyyneleitä on sen vuoksi itketty.
Mutta sellaisestakin hädästä Herra voi pelastaa lapsensa.
Hän voi antaa voimaa raskaan osan kantamiseen ja jättämään asian sydänten tutkijalle.
Totuus on lopulta pääsevä voitolle.
Mutta sen lisäksi tunnemme tarvetta anoa myös sitä, että itse pelastuisimme »petollisesta, valheellisesta kielestä».
Jos toiset valehtelevat, ei meillä ole siihen oikeutta.
Jos vaadimme ankarasti muilta todellisuutta, on meidän oltava yhtä ankarat itseämme kohtaan.
»Totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka.»
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on hänen armonsa

ViestiKirjoittaja Irene » 06.11.2013 09:40

      Kuva

    6. marraskuuta.

    Minä nostan silmäni vuoria kohti: mistä tulee minulle apu? Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan. 121:1-2

    Tässä on sekä kysymys että vastaus.
    Kysyjänä on neuvoton, apua tarvitseva ihminen.
    Vaikeuksistaan hän nostaa silmänsä ja näkee ympärillään korkeita vuoria.
    Ja vuoret puhuvat hänelle Jumalasta, kaikkivaltiaasta Luojasta.
    Ja niin tulee kysymykseen vastaus.
    »Apu tulee minulle Herralta.»
    Häneltä sinäkin saat avun.
    Älä salli vaikeuksien masentaa ja maahan murjoa itseäsi.
    Nosta uskossa katseesi.
    Taivaan ja maan Luoja on Isäsi, joka rakastaa sinua.
    Ja hänellä on sinulle apu - tänään - aina.
    »Apu tulee minulle Herralta.»

Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on hänen armonsa

ViestiKirjoittaja Irene » 07.11.2013 09:23

      Kuva

    7. marraskuuta.

    Herra on sinun varjelijasi, Herra on suojaava varjosi sinun oikealla puolellasi. 121:5.

    Me ihmiset olemme verrattavissa lapsiin, jotka ovat vaarallisella retkellä.
    Me tarvitsemme varjelijaa suojaamaan ja johtamaan oikeata tietä.
    Tälläinen varjelija tahtoo Herra olla.
    Parempaa emme olisi voineet saada.
    Eikä tämä varjelija jätä meitä koskaan.
    Hän kulkee uskollisesti rinnallamma ja meitä yhtä lähellä kuin meidän oma varjomme.
    Mutta se edellyttää, että me vaellamme valossa.
    Pimeässä varjo häviää.
    Hän ei varjele meitä synnin teillä.
    Jos olet ryhtynyt johonkin, mikä ei kestä Jumalan valoa, ei hänkään tahdo olla varjelijasi.
    Mutta jos vilpittömästi vaellat hänen kasvojensa edessä, on hän sinua lähellä, niin lähellä kuin oma varjosi.
    »Herra on sinun varjelijasi.»
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on hänen armonsa

ViestiKirjoittaja Irene » 08.11.2013 08:36

      Kuva

    8. marraskuuta
    Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi.121:7.

    Ihmeellinen on Herran tämänpäiväinen lupaus:
    »Herra varjelee sinut kaikesta pahasta.»
    Kaikesta pahasta - niin sanotaan.
    Sanat ovat väkevät ja niin kaiken piirinsä sulkevat, että helposti voimme pitää niitä hurskaana liioitteluna.
    Ja sittenkin usko tarttuu tähän lupaukseen juuri niin väkevänä ja täysäänisenä kuin se kajahtaa:
    »Herra varjelee sinut kaikesta pahasta.»
    Se koskee sinua.
    Se koskee sinun läheisiäsi.
    se on voimassa tänään.
    Ja kaikin päivin.
    Kaikesta tosi pahasta, kaikesta, mikä tahraisi sielusi, Herra tahtoo varjella sinut, jos pitäydyt häneen.
    Senkin, mitä me sanomme pahaksi, hän kääntää hyväksi.
    »Herra varjelee sinun sielusi.»
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on hänen armonsa

ViestiKirjoittaja Irene » 09.11.2013 16:07

      Kuva

    9. marraskuuta.

    Minä iloitsin , kun minulle sanottiin: »Menkäämme Herran huoneeseen. »122:1

    Parhaat ystäväsi ovat ne, jotka kehoittavat sinua käymään Herran tietä.
    Onhan heilläkin vikansa, ja toisinaan voit ärtyä heistä..
    Mutta vikoja on itselläsikin; ilman näitä ystäviä voit kaikkein vähiten olla.
    Tarvitset heitä hengelliseen elämääsi.
    Tarvitset kehoitusta:
    » Menkäämme Herran hhuoneeseen!»
    Siksi on sinun psalminlaulajan tavoin ilottava niistä, jotka näin puhelevat sinulle.
    Ja sinun on itsekin vietävä sama kehoitus ystävillesi.
    Kahdesta asiasta tämä sana tahtoo puhua sinulle:
    Ensinnäkin: pidä arvossa uskovia ystäviäsi ja noudata heidän kehoitustaan, kun he hyvään neuvovat.
    Toiseksi: ole itse tälläinen hyvä ystävä, joka kehoittaa käymään Herran teitä.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on hänen armonsa

ViestiKirjoittaja Irene » 10.11.2013 14:12

      Kuva

    10. marraskuuta.

    Niinkuin palvelijain silmät katsovat heidän isäntänsä käsiin, niin meidän silmämme katsovat Herran, meidän Jumalamme puoleen, kunnes hän armahtaa meitä. 123:2.

    Tässä kuvataan huomaavaista orjaa.
    Hän seuraa valppaasti isäntänsä liikkeitä.
    Tässä sormi osoittaa: mene! hänen kutsuva viittauksensa: tule!
    Jos isäntä on hyvillä mielin, hän antaa lahjoja: jos hän on suutuksissaan, hänen kätensä kohoaa lyömään.
    Me olemme Jumalan palvelijoita.
    Paavali sanoo itseään Jeesuksen Kristuksen »orjaksi».
    Niin voimme mekin sanoa.
    Mutta silloin on myös orjan tavoin tarkattava Herran kättä.
    Sekä osoittavaa sormea että kutsuvaa viittausta on noudatettava.
    Käskyjä on toteltava tänäkin päivänä.
    On alistuttava hänen kuritukseensa ja kiittäen ja Herraamme kiintyneinä otettava lahjat vastaan.
    Onnellisia me, jotka saamme palvella niin armollista,rakastavaa ja oikeamilistä Herraa!
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Seuraava

Paluu Voimallinen on hänen armonsa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron