Voimallinen on Hänen armonsa. Huhtikuu

Fredrik Wislöff. Psalmien kirjasta otetuin tekstein.

Re: Voimallinen on Hänen armonsa. Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 21.04.2014 15:06

      Kuva

    21. huhtikuuta.

    Herra vahvistaa sen miehen askeleet, jonka tie hänelle kelpaa. 37:23.

    Usko Jumalaan luo kristillisiä persoonallisuuksia.
    Epäilys tekee ihmisen häilyväiseksi, maailmallisuus hajoittaa mielen, salainen synti kalvaa voimat.
    »Herra vahvistaa miehen askeleet.»
    Senkin, joka on luonnostaan epävakainen ja heikkotahtoinen, voi Herra tehdä lujaksi ja voimakkaaksi.
    Jotta näin voisi käydä, on meidän aina oltava varuillamme.
    Ei edes pikkusyntien tule päästä sydämeemme.
    Ajatuselämänkin tulee olla Jumalan tarkistuksen alaista, muutoin se saastuttaa persoonallisuutemme ja johtaa ulkonaiseen lankeemukseen.
    Emme saa millään elämänalalla tehdä liittoa pahan kanssa.
    Ja sitten on päästettävä Jumalan voima toimimaan, joka antaa meille lujuutta ja tekee meistä kristittyjä luonteita.
    Kuva


Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3550
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on Hänen armonsa. Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 22.04.2014 09:14

      Kuva

    22. huhtikuuta.

    Olen ollut nuori ja vanhaksi tullut, mutta en ole nähnyt vanhurskasta hyljättynä enkä hänen lastensa kerjäävän leipää. 37: 28.

    Näin kuuluu vanhuksen todistus.
    Hän ei ole nähnyt vanhurskasta hyljättynä.
    Tulevaisuuden ajatteleminen voi täyttää mielemme huolella.
    Ajattelemme itseämme ja rakkaitamme ja kyselemme tietyn pelon vallassa, kuinkahan käynee.
    Maailma näyttää niin pahalta ja uhkaavalta.
    Mutta Jumala karkoittaa huolen.
    Hän, joka piti huolen omistaan menneinä päivinä, on uskollinen vastaisinakin vuosina.
    Ei koskaan vanhurskasta hyljätä eikä hänen lapsensa kerjää leipää.
    »Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakn hänen kanssansa?» (Room.8:32).
    Kuva


Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3550
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on Hänen armonsa. Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 23.04.2014 08:19

      Kuva

    23. huhtikuuta.

    Rauhan miehellä on tulevaisuus. 37:37.

    Siitä ihmisestä, joka syntien anteeksiantamuksen voimasta säilyttää Jumalan rauhan hyvässä omassatunnossa, on tullut »rauhan mies».
    Hän on saanut rauhan omaan sydämeensä ja rauhan Jumalan kanssa, siksi hän rakastaa rauhaa ja tahtoo mielellään elää rauhassa kaikkien kanssa.
    »Rauhan miehellä on tulevaisuus.»
    Jos elämme epäsovussa ihmisten kanssa, se vaikuttaa repivästi omaan mieleemme ja hävittää yhteyden toisiin.
    Epäsovusta johtuu paljon pahaa.
    Sen vuoksi: pidä rauha kaikkien ihmisten kanssa..
    Voita paha hyvällä.
    Säilytä rakastava mieli omassa sydämessäsi, niin epäsopukin on pian voitettu.
    Pane ajatuksillesi vartija.
    Varo sanojasi.
    Näytä, että olet »rauhan mies».
    Silloin on sinulle luvattu tulevaisuus.
    Muista:»hiljaiset perivät maan» (Matt.5:5).
    Kuva


Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3550
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on Hänen armonsa. Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 24.04.2014 09:05

      Kuva

    24. huhtikuuta.

    Pahat tekoni käyvät pääni ylitse, niinkuin raskas kuorma ne ovat minulle liian raskaat. 38:5.

    Sairaus, yksinäisyys ja ruumiillinen hätä, johon psalmilaulaja on joutunut, on vienyt hänet itsetuntemukseen.
    Sen sijaan, että hän katkeroituisi Jumalalle ja soimaisi ihmisiä, hän nöyryyttää itsensä ja tunnustaa syntinsä
    »Pahat tekoni käyvät pääni ylitse.»
    Synnistä on tullut hänelle »raskas kuorma».
    Kun Kain näki syntinsä seuraukset, hän huusi, »Syyllisyyteni on suurempi, kuin että sen kantaa voisin» (1. Moos.4:13).
    Mutta Kain pakeni, eikä vienyt syntiään Herralle.
    Psalmilaulaja sitä vastoin tunnustaa sen Jumalalle.
    Ja se koituu hänelle pelastukseksi.
    Tosin on synti ihmiselle liian raskas kuorma.
    Mutta Jumalan eteen saa katuva syntinen laskea kuormansa.
    »Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.»
    Kuva


Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3550
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on Hänen armonsa. Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 25.04.2014 15:51

        Kuva

    25. huhtikuuta.

    Ja nyt , mitä minä odotan, Herra? Sinuun minä panen toivoni. 39:8.

    Kaikki ihmiset toivovat jotakin.
    Muuten elämä olisi sietämätöntä.
    Silloinkin, kun sanomme, että kaikki on toivotonta, elää sydämen sisimmässä jonkinlainen toivo.
    Sitä enemmän syytä meillä on kysyä itseltämme:
    »Ja nyt, mitä minä odotan?»
    Tarraudutko turhaan ja kuolleeseen toivoon?
    Silloin ei toiveesi koskaan täyty.
    Psalmilaulaja on suuressa hädässä.
    Ja tässä hädässään hän näkee elämän lyhyyden ja epävarmuuden.
    Hänen päivänsä ovat »kämmenen leveys».
    Elämä on »kuin varjo».
    Ilman Jumalaa se on »tuulen henkäys» (6-7).
    Mutta tämän kaiken uhallakin hän tietää, keneen uskoo:
    »Sinuun minä panen kaiken toivoni.»
    Se toivo on elävä toivo.
    Se ei ikinä petä.
    Mitä sinä toivot?
    Kuva


Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3550
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on Hänen armonsa. Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 26.04.2014 13:44

      Kuva

    26. huhtikuuta.

    Hän nosti minut ylös turmion kuopasta, lokaisesta liujusta, ja asetti minun jalkani kalliolle, hän vahvisti minun askeleeni. 40: 3.

    Kun ihminen elää ilman Jumalaa, ei hänellä ole vankkaa pohjaa jalkainsa alla.
    Hän on kuin liejussa sätkyttelevä: kuta enemmän hän sätkyttelee, sitä syvemmälle hän vaipuu.
    Eikä hän voi päästä sieltä omin voimin.
    Ei missään ole lujaa kohtaa, mihin nojata.
    »Minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli minun huutoni» (2. jae).
    Tälläista on ennen pelastusta.
    »Turmion kuopasta» nousee huuto.
    Ja Jumala kumartuu ja nostaa vajonneen.
    »Hän asetti minun jalkani kalliolle
    Nyt on missä levätä, mihin nojata.
    Elämä on aivan muuttunut:
    » Hän vahvisti minun askeleeni.»
    Kuva


Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3550
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on Hänen armonsa. Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 28.04.2014 08:38

      Kuva

    27.huhtikuuta.

    Hän antoi minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme. Sen näkevät monet ja pelkäävät ja turvaavat Herraan. 37:4.

    Vanha virsi on valitusta, uusi virsi on kiitoslaulu Jumalallemme.
    Se, joka on sätkytellyt ja rimpuillut, huutanut ja rukoillut turmion kuopassa (jae), ja sitten saanut kokea pelastuksen, ei voi muuta kuin iloita.
    Hän ei enään sätkyttele liejussa, vaan lepää kalliolla ja käy vakain askelin eteenpäin.
    Eipä ihme, että hänen suunsa täyttää kiitoslaulu.
    Jos olet kokenut tämän, niin anna uuden virren tänään soida täysäänisenä.
    Heitä murhevirret ja valitukset, veisaa Herran kiitosta.
    Pelastajasi on kiitoksesi arvoinen.
    Ilo tarttuu.
    Ihmiset kuulevat kiitoslaulun, näkevät tapahtuneen muutoksen, ja se valtaa heidät.
    »Sen näkevät monet ja pelkäävät ja turvaavat Herraan.»
    Kuva


Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3550
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on Hänen armonsa. Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 28.04.2014 08:41

      Kuva

    28. huhtikuuta.

    »Katso minä tulen; kirjakääröön on kirjoitettu, Mitä minun on tehtävä. Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni.» 40:8-9.

    Nämä sanat sovittaa hebrealaiskirjeen kirjoittaja Kristukseen (Hebr. 10:5 ss.).
    Hän poisti vanhan uhrimenon.
    »Polttouhreja ja syntiuhria Sinä et vaadi» (7. jae).
    Hän tuli itse suureksi sovintouhriksi.
    »Katso minä tulen!»
    Kristus täytti ennustukset.
    »Kirjakääröön on kirjoitettu, mitä minun on tehtävä.»
    Niin hän eli elämänsä Jumalan lain mukaan.
    »Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni.»
    Näin hän sovitti syntimme ja toi pelastuksen.
    Tästä sanoo Hebr.10:10:
    »Tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kertakaikkiaan.»
    Evankeliumin koko ihanuus vyöryy silmiemme eteen.
    Vielä voimakkaammin se kaikuu 14. jakeessa:
    »Hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.»
    Tämä ainoa uhri on iankaikkisesti voimassa jokaiselle, joka uskoo.
    Kuva


Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3550
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on Hänen armonsa. Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 29.04.2014 09:25

      Kuva

    29. huhtikuuta.

    Herra tukee häntä tautivuoteessa; hänen sairasvuoteensa sinä peräti muutat. 41:4.

    Tämä on sanottu siitä ihmisestä, jonka sydän on oikea Jumalan edessä.
    Sairauden aikoina Jumala tahtoo olla häntä erityisen lähellä.
    »Hän tukee häntä tautivuoteella.
    Sairas voi tuntea jäävänsä kuin ulkopuolelle, ruumiinvoimat ovat vähäiset, ja silloin tällöin voi pelko laskeutua raskaana sydämelle.
    Mutta Jumala ei jätä sairasta.
    »Hänen sairasvuoteensa sinä peräti muutat.
    Jumala poistaa pelon ja antaa sairaalle hiljaisen rauhansa.
    Taivaan Isä ottaa lapsensa sydämelleen.
    Tuskat muuttuvat kiitoksen lähteiksi, ja sairassijasta tulee Jumalan asumus.
    Ja samoin on kaiken muun ahdingon.
    Herra tukee lapsiansa.
    Hän tekee ahdingosta siivet, jotka kantavat sielun lähemmä Jumalaa.
    Kuva


Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3550
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on Hänen armonsa. Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 30.04.2014 09:36

      Kuva

    30. huhtikuuta.

    Ystävänikin, johon minä luotin, joka minun leipääni söi, nostaa kantapäänsä minua vastaan.
    41:10.

    Tätä sanaa Jeesus käyttää Juudaasta, joka hänet petti.
    Jeesus osoitti Juudaalle luottamusta.
    He vaelsivat yhdessä kolme vuotta.
    Kun he söivät pääsiäslammasta viimeistä kertaa, oli Juudas mukana.
    Ja sittenkin hän meni pois ja möi herransa orjan hintaan ja luovutti hänet hänen vihollisilleen.
    »Ystävänikin, johon minä luotin, joka minun leipääni söi, nostaa kantapäänsä minua vastaan.»
    Olkoon Juudaan muisto vakavana varoituksena meille kaikille.
    Sekin, joka on ollut lähellä Jeesusta, se, jolla on ollut Jumalan valtakunnan luottamustoimi, voi »nostaa kantapäänsä minua vastaan» eli kääntää hänelle selkänsä ja pettää hänet.
    Jumala meitä kaikkia varjelkoon!
    Kuva


Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3550
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

EdellinenSeuraava

Paluu Voimallinen on hänen armonsa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron