Vanha vai uusi risti
Aki Miettinen
”Pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle! Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus.” (Gal. 6:14-15)
Paavali, kuten muutkaan Uuden testamentin kirjoittajat, ei kirjoittanut kirjeitään seurakunnille vain huvin vuoksi, vaan hänellä oli siihen vakava syy.
Galatalaiskirje on sanomaltaan ja sävyltään hyvin voimakas. Voimmekin perustellusti kysyä, mitä ongelmia Galatian seurakunnassa oli. Paavali kirjoitti tuota kirjettään vuosina 48-49 jKr, ja jo silloin – vain noin 20 vuotta Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen – seurakunta oli hylännyt alkuperäisen, puhtaan evankeliumin.
Kirje onkin poikkeuksellinen; Paavali ei kiitä galatalaisia yhtään, vaan heti alkutervehdyksen jälkeen hän hyppää suoraan asiaan ja sanoo painokkaasti, että ”Vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.” (Gal. 1:8)
Uskon puolustuskirje
Seurakunnassa oli vallalla vaarallinen eksytys, jota kutsuttiin judaismiksi. Nämä ’toisen evankeliumin’, judaismin, opettajat eivät hyväksyneet Paavali julistusta ”usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut”, vaan he toivat siihen rinnalle Vanhan testamentin vaatimuksia: pakanat pitää ympärileikata, laista pitää noudattaa tiettyjä seremoniallisia pykäliä jne.
Galatalaiskirje onkin vahva uskon puolustuskirje. Se puolustaa sitä Uuden testamentin perustotuutta, että ihminen vanhurskautetaan yksin uskon kautta Kristukseen ja pyhitetään uskon kuuliaisuuden kautta, ei lain tekojen kautta. Vain uskon kautta Kristuksen armo toimii meidän hyväksemme.
Martti Luther nimitti Galatalaiskirjettä taistelukirjeekseen. Kun Luther omana aikanaan taisteli sen ajan harhoja vastaan, hän nosti tämän kirjeen sanoman perustaksi omalle teologiselle pohjalleen eli sille, että vanhurskas on elävä uskosta.
Paavali esittää kirjeissään usein voimakkaita vastakkainasetteluja, joille Kristuksen ristintyö luo pohjan. Niitä ovat mm. toinen eli väärä evankeliumi vastaan oikea evankeliumi, inhimillinen järkeily vastaan Jumalan ilmoitus, laki vastaan armo, teot vastaan usko, kuoleman kirous vastaan elämän siunaus, tuomio tekojen kautta vastaan vanhurskautus uskon kautta, elämä lain orjina vastaan elämä vapauden lapsina, vanha liitto, joka on Hagar, vastaan uusi liitto, joka on Saara, lihan teot vastaan Hengen hedelmät, kerskauksena oma minä tai maailma vastaan kerskauksena yksin risti.
”Pois se minusta, että minä mistään muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä.” Vielä lopussa Paavali haluaa alleviivata sitä, miten hän tässä kirjeessään asettaa vastakkain väärän tavan uskoa ja oikean tavan uskoa, väärän ristin tien ja oikean ristin tien. Ainoastaan risti oli Paavalin kerskauksen aihe.
Seurakunnat ja usko koetuksella
Mitä tällä kaikella sitten on meidän kanssamme tekemistä? Eihän meillä ole tällaista Galatian ongelmaa – vai onko?
Seurakuntina elämme tänään ehkä haasteellisempaa aikaa kuin koskaan. Ajassamme ei liiku ainoastaan toinen, uuden ristin, evankeliumi, vaan myös luopumus on saamassa aivan uudet mittasuhteet. Uskoamme koetellaan.
Sekä luopumus että uudenlainen opetus kristillisyydestä ovat prosesseja, jotka etenevät salakavalasti ja pikkuhiljaa, aivan kuin Galatian seurakunnassakin. Meidän tulee siis todella valvoa.
Uskonpuhdistus ei merkitse sitä, että löytäisimme jotain uutta, vaan että palaamme siihen vanhaan, josta jo vanhat pyhät ammensivat uskonelämäänsä totuuden ja voiman.
Halpa armo
Moniin evankelisiin liikkeisiin tullut uusi risti muistuttaa vanhaa ristiä, mutta vain pinnallisesti.
Mukanaan uusi risti on tuonut aivan uuden kristillisen tavan elää ja uskoa, ja samalla synnyttänyt uusia evankeliointimenetelmiä, uudentyyppisiä kokouksia ja uudenlaisen tavan saarnata.
Dietrich Bonhoeffer puhui omana aikanaan 1940-luvulla halvasta armosta. Jos tarkkaamme tämän päivän julistusta, niin tätä halpaa armoa julistetaan monessa paikassa.
Mitä on halpa armo? Halpa armo vanhurskauttaa synnin, ei syntistä. Se siis antaa seurakunnalle luvan elää rauhassa synnissä. Ja vaikka uudessa evankelioinnissa käytetään samaa kieltä kuin vanhassakin, sen sisältö ja korostukset ovat erilaiset. Vanha risti ei tehnyt kompromissia maailman kanssa, niin kuin uusi tänään tekee.
Päinvastoin, vanha risti ristiinnaulitsi maailman. Paavalin sanoin ”maailma on ristiinnaulittu minulle Herramme Jeesuksen Kristuksen ristin kautta”.
Olet hengellisessä sodassa
Uudessa testamentissa maailma tarkoittaa ennen kaikkea sitä arvojärjestelmää, joka on vastoin Jumalan asettamia arvoja. Siis maailmallisuutta. Tämä maailmallisuus pyrkii vaikuttamaan uskoviin erilaisten aatteiden ja arvojen uusilla ja toistuvilla aalloilla. Nyt aallon harjalla oleva humanismiin perustuva kaiken salliva rakkaus tuntee vain yhden synnin ja se on suvaitsemattomuus. Sen tähden mm. kirkollinen lehti toivottaa moskeijat tervetulleiksi.
Koska meitä jatkuvasti haastetaan enemmän ja enemmän, meidän on pidettävä aistimme hereillä ja arvioitava tarkoin, mitkä aatteet ja arvot sotivat Jumalan sanaa vastaan. Siksi meidän on myös todella tunnettava Jumalan Sana ja sieltä nouseva arvomaailma, ja sitä vasten peilattava tämän maailman propagandaa, jotta voisimme pitää sen ristillä.
Olemme jatkuvassa hengellisessä sodassa. Ja sodassa vihollinen on tunnistettava, vasta sitten voimme tuhota sen, myös itsessämme. Meidän onkin rukoiltava sydämestämme, että Jumala antaa viisautta tunnistaa ne arvot ja asiat, jotka eivät palvele hänen valtakuntansa rakentamista. Ilman ylhäältä tulevaa Pyhän Hengen viisautta emme selviä.
Haaste seurakunnalle
Raamattu varoittaa meitä useassa kohdin mukautumasta tämän maailman menoon. Tämä varoitus on ennen kaikkea tarkoitettu meille uskoville, seurakunnalle.
Paavali tekee sen erittäin selväksi, kun hän kirjoittaa voimakkaat sanansa Korinton seurakunnalle: ”Sanoin kirjeessäni teille, että teidän ei pidä olla tekemisissä siveettömästi elävien kanssa. En tarkoittanut tämän maailman siveettömiä enkä ahneita, riistäjiä tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän pitäisi lähteä kokonaan pois maailmasta. Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi, mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan.” (1 Kor. 5:9-11)
Paavali siis keskittyi seurakuntakurin ylläpitoon seurakunnan sisällä, ei sen ulkopuolella. Seurakuntakuri ja pyhyyden vaatimukset koskevat vain Kristuksen omia, sillä Raamattu on kirjoitettu nimenomaan seurakunnalle ohjeeksi, pyhitykseksi ja rohkaisuksi.
Paavalille Jeesuksen seuraaminen ei ollut eristäytymistä vaan elämistä syntisen maailman keskellä Kristuksen antamassa puhtaudessa, ts. suolana ja valona. Meidän tulisi siis olla erilaisia kuin ei-uskovat. Se ei merkitse erilaista pukeutumista tai erilaista sosiaalista kanssakäymistä, vaan elämistä toisenlaisten arvojen ohjaamina kuin maailma.
Nämä arvot eivät säätele ainoastaan seksuaalimoraalia, josta nykyään niin mielellään keskustelemme, vaan niiden tulisi säädellä myös suhdettamme omaisuuteen, valtaan ja vallankäyttöön, uraan ja aseman tavoitteluun, ajankäyttöön, kulutukseen jne. Sen lisäksi niiden tulisi ilmetä rauhantahtona, anteeksiantamuksena toisillemme ja jopa vihollisillemme, oikeudenmukaisuutena ja lähimmäisen palvelemisena. Haastavaa, eikö totta?
Uusi risti on kompromissi
Omat arviomme maailmallisuudesta ovat usein hyvin pinnallisia: tietynlaiset käyttäytymismallit, tanssiminen, tupakointi, elokuvissa käynti, haureus, alkoholin nauttiminen jne. Maailmallisuus on kuitenkin paljon muutakin.
Maailmallisuus on materialismia ja itsekkyyttä, se on uskoa ihmisen mahdollisuuksiin eikä nöyrää Jumalan puoleen turvautumista. Se on suuruuden ja menestyksen ihannointia, jossa ristin häpeällä ei ole sijaa. Joissakin julistuksissakin ihannoidaan tänään suuruutta ja menestystä.
Uusi risti ja sen julistaminen ei ristiinnaulitse tätä maailmaa, vaan näyttäytyy pikemminkin sen tukijana ja jopa lähteenä, josta voi ammentaa kaikkea hauskaa, viatonta ja uskonnollisuudella kuorrutettua mielihyvää. Se antaa vanhan Aatamin elää rauhassa, pitää elämänsä motivaatiot edelleen samoina ja elää oman mielihyvänsä sanelemaa elämää, ts. elää itselleen.
Ainoa uuden ristin julistuksen kautta tapahtuva muutos on, että nyt lauletaan kapakkalaulujen sijasta hengellisiä lauluja ja harrastetaan korkeakulttuuria. Elämä on siivottu ulkoapäin. Sisäiset motiivit ovat kuitenkin yhä nautinnossa, omien pyyteiden täyttämisessä ja oman itsensä toteuttamisessa, koska uusi ristinjulistus ei naulitse vanhaa Aatamia ristille.
Uusi risti ei vaadi vanhan elämän hylkäämistä. Se ei lyö syntistä kuoliaaksi, vaan ohjaa hänet vain uusille urille puhtaampaan ja iloisempaan elämäntapaan. Itsekeskeiselle Aatamille se sanoo: tule palvelemaan itseäsi Kristuksen puolesta. Kokemuksia etsivälle se sanoo: tule kristilliseen seurakuntaan kokemaan hyvää fiilistä. Kristinuskon sanoma muokataan sen hetkisen yleisen uskonnollisen mielipiteen mukaisesti, jotta se olisi helppo hyväksyä.
Vanha risti on ultimaatumi
Paavali taas kehottaa, että emme enää eläisi itsellemme vaan hänelle, joka on meidän puolestamme kuollut ja ylösnoussut, Kristukselle.
Vanha risti symboloi kuolemaa. Rooman vallan ajan ihmisille risti edusti ihmisen äkillistä väkivaltaista loppua. Ihminen, joka otti ristin ja lähti vaeltamaan sitä kantaen, oli jo sanonut hyvästit ystävilleen. Hän ei palaisi enää takaisin, koska oli jo kulkemassa kuoleman paikalle.
Jeesus sanoi: ”Hän, joka tahtoo minua seurata, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.”
Nämä sanat eivät ole kaunopuheista symboliikkaa, vaan kehotus jokapäiväiseen ristinottamiseen, joka vielä tänäänkin vie meidät paikalle, jossa meidän tulee kuolla itsellemme vähä vähältä.
Rooman aikainen risti ei tehnyt kompromisseja, se ei sovitellut mitään eikä yrittänyt pysyä hyvissä väleissä ihmisten kanssa, vaan se tappoi täydellisesti ja lopullisesti.
Sellainen julistus, jossa leppoisasti rinnastetaan Jumalan tie ja ihmisten tie, on Raamatulle vieras ja kuulijoille petollista. Kristuksen lahjoittama usko ei ole sovintoa maailman kanssa, vaan se naulitsee maailman ristiin, kuten Paavali kirjoitti. Kun tulemme Kristuksen luokse, emme kohota tätä vanhaa elämäämme korkeammalle tasolle, vaan jätämme sen kokonaan ristille.
Vehnänjyvän on pudottava maahan ja kuoltava ennen kuin se voi nousta uuteen elämään.
Kun pidämme esillä tätä vanhaa ristiä – eli sitä oikeaa evankeliumia – kannattaa muistaa, että emme ole missään PR-tehtävässä, jossa tavoitteenamme on luoda hyvät suhteet Kristuksen ja maailman välille. Ristin julistaminen ei ole diplomatiaa, vaan se on vielä tänäkin päivänä lain ja evankeliumin julistamista, koska vain niiden kautta tulee synnintunto ja ainut pelastus. Vanhan ristin sanoma ei ole kompromissi vaan ultimaatumi eli ehdoton vaatimus parannuksen tekemiseen.
Uusi elämä Kristuksessa
Jumala tarjoaa meille elämää, mutta ei parempaa painosta vanhasta elämästä, vaan kuolemasta syntyvää uutta elämää. Ja tämä uusi elämä on aina ristin toisella puolella. Sen, joka tahtoo uuden elämän, on kiellettävä itsensä ja suostuttava Jumalan häntä vastaan lausumaan tuomioon.
Mitä tämä sitten merkitsee sinulle ja minulle, meille tuomituille, jotka olemme löytäneet elämän Kristuksessa Jeesuksessa? Miten elämme sitä arjessamme?
Se on yksinkertaisesti jatkuvaa parannuksen tekemistä ja evankeliumin sanoman uskomista. Meidän on päivittäin hylättävä syntimme ja kiellettävä itsemme, ei peiteltävä mitään eikä puolusteltava tai seliteltävä tekojamme, jos Jumala ne Henkensä ja sanansa kautta osoittaa vääriksi.
Meillä ihmisillä on syntiinlankeemuksesta lähtien ollut taipumus selitellä: ”Enhän minä, mutta vaimo, jonka minulle annoit.” ”Enhän minä, mutta kun se käärme.” Mutta ei selitellä. Emme pääse Jumalan kanssa sovintoon muutoin kuin siten, että kumarramme päämme, polvistumme hänen eteensä ja tunnustamme, että olemme ansainneet kuoleman.
Onneksi evankeliumi ei jätä meitä tähän. Kun tunnustamme syntisyytemme ja toivottomuutemme, saamme lapsenomaisesti uskoen ja luottaen nostaa katseemme ylösnousseeseen elävään Herraan Jeesukseen Kristukseen, ja hän antaa meille uuden elämän. Hän uudestisynnyttää meidät, sillä hänen verensä puhdistaa tänäänkin kaikesta synnistä.
Se risti, joka päätti Jeesuksen maallisen elämän, päättää myös syntisen elämän. Ja se sama ylösnousemusvoima, joka nosti Kristuksen kuolleista, nostaa sinut, minut, meidät kaikki uuteen elämään Kristuksen kanssa. Tämän saa aikaan vanha risti.
Vanha risti tuo uuden elämän ja toivon
Aikamme ns. kristillisissä piireissä vältellään yhä enemmän tätä vanhaa ristiä. Sen julistusta pidetään lakihenkisenä ja ahdasmielisenä.
Historia kuitenkin todistaa, että tämä Paavalin ja apostolien tapa julistaa Kristusta ja hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta nousevaa parannuksenteon vaatimusta ja pyhityselämää, on vuosisatojen ajan tuonut tähän maailmaan uuden elämän ja toivon. Se on tuonut kaikki ne herätykset, joista ihmiskuntamme on saanut nauttia.
Menneiden sukupolvien pyhät, uskonpuhdistajat ja herätyssaarnaajat, ovat korostaneet juuri vanhan ristin evankeliumia, ja Jumala on tunnustautunut siihen mukaan ihmeitten, merkkien ja Pyhän Hengen läsnäolon kautta.
Voisimmeko siis me, jotka olemme saaneet tämän voimallisen perinnön, muunnella sen totuutta? Uskallammeko edes yleisen paineen alla, maailmaa kosiskellen, muuttaa sitä sanomaa, jonka Jumala on meille sanassaan näyttänyt ja jonka kautta olemme saaneet armon tulla uskoon?
Jumala armahtakoon, ettemme tekisi niin, vaan saarnaisimme yhä vanhaa ristiä, joka vielä tänäänkin on maailmalle hullutus.
