PEKKA RANTAKANGAS ALAJÄRVELTÄ KERTOO

Jokainen tutkikoon/koetelkoon itse kirjoituksen sisällön.

PEKKA RANTAKANGAS ALAJÄRVELTÄ KERTOO

ViestiKirjoittaja Irene » 29.11.2014 13:16

    Kuva


PEKKA RANTAKANGAS ALAJÄRVELTÄ KERTOO

”Maanantai-iltana 18. päivänä syyskuuta 1989, noin klo 23.15, olin tulossa äitini, sisareni ja poikani kanssa Lahdesta Alajärveä kohti. Teimme matkaa kahdella autolla. Äitini ja sisareni ajoivat edellä lava-autolla ja minä poikani kanssa pikkubussilla perässä.

Alavudelta Kuortaneelle päin ajaessamme ihmettelin, kun sisareni ohjaama auto edelläni alkoi mutkitella ajotiellä. Luulin hänen olevan nukahtamassa ja annoin merkkiä varoittaakseni häntä. Hän pysäytti autonsa tien sivuun, minä tein samoin. Juoksin hänen autonsa luo kysymään, mikä oli hätänä. Sisareni osoitti taivaalle ja kehotti katsomaan...

Aivan tähtikirkkaalla taivaalla yläpuolellamme oli pyöreä aukko, joka oli noin eteen ojennetun nyrkin kokoinen. Aukko eli, ja sen reunoilta irtaantui tai vyöryi kuin enkelihahmoja. Taivaanranta oli kuin pitsiä tai huntua.

Salamana tuli mieleeni, että NYT JEESUS TULEE HAKEMAAN OMANSA. Huusin mielessäni: ’Jeesus, älä jätä minua!’

Aukko eli koko ajan, ja sieltä alkoi valua jotain punaista. ’Jeesuksen veri!’ sanoi äitini. Tunsin saavani vastauksen huutooni. Jeesuksen veressähän minulla ja meillä kaikilla on ainoa turva. Sain suuren ilon ja rohkeuden.

Taivas oli kuin täynnä taivaallista sotajoukkoa, jonka voima tuntui valtavalta verrattuna maallisiin sotavoimiin.

Veri valui alas aukosta ja levisi kohti taivaanrantaa. Sitten aukon keskusta alkoi elää, ja aivan kuin parvi kyyhkysiä olisi lentänyt aukosta sisälle, pois maan päältä.

Katselimme tätä ihmeellistä näkyä noin 15 – 20 minuuttia, ja sitten se häipyi aukon hiljalleen hajotessa.

Lähdimme jatkamaan matkaa kotiin päin. Katsoessani taivaalle tuulilasin läpi näin pylväsmäisiä hahmoja pareittain eri puolilla taivaanrantaa, aivan kuin enkeleitä siunaamassa ja varjelemassa eri paikkakuntien päällä.”
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: PEKKA RANTAKANGAS ALAJÄRVELTÄ KERTOO

ViestiKirjoittaja Irene » 29.11.2014 13:18

"taivaalla yläpuolellamme oli pyöreä aukko, joka oli noin eteen ojennetun nyrkin kokoinen. Aukko eli, ja sen reunoilta irtaantui tai vyöryi kuin enkelihahmoja."

Toin tuon yllä olevan kirjoituksen, koska samaan viittavan unen näin jokin aika sitten.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02


Paluu Profetiat varoitukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron