Mitä Jumala tahtoisi meidän omiensa tekevän

Jokainen tutkikoon/koetelkoon itse kirjoituksen sisällön.

Mitä Jumala tahtoisi meidän omiensa tekevän

ViestiKirjoittaja Irene » 08.02.2015 09:56

    Kuva

Jaakko Romu kehoittaa rukoilemaan:

"Mieltäni on polttanut viimeisen vuorokauden aikana yksi asia: Mitä Jumala tahtoisi meidän omiensa tekevän tässä kireäksi menneessä maailman poliittisessa tilanteessa?? Uutiset jauhavat päivä päivältä mitä kauhistuttavampia asioita, joita tapahtuu päivittäin maailman eri suunnilla. Voidaan puhua sodasta, jonka liekit loimuavat niin ääri-islamilaisten terroristien kauheuksien takia kuin Ukrainankin vaikean tilanteen vuoksi, joka alkoi Krimin tapahtumista. Myös kaikenlaiset verityöt ovat tulleet kansakuntien sisäisiksi pelkoa synnyttäviksi ja turvattomuutta ylläpitäviksi tosiasioiksi. Ihmiskunta on ajautumassa kolmanteen maailman sotaan.

En väitä olevani oikeassa, mutta tuntuu ihan siltä kuin ahdistuksen ja vaivanaika olisi jo alkanut. Asiat lähi-idässä, Israelista puheenollen, ovat nopeasti kehittymässä siihen pisteeseen, jossa kansakunnat kääntyvät sitä vastaan yksi toisensa jälkeen ja lopputuloksen voi nähdä omin silmin. Olemmeko valmiita kristittyinä valvomaan ja seisomaan omalla vartiopaikallamme ja muurinaukossamme?? - Tilanne voi eskaloitua täysimittaiseksi sodaksi Euroopassa koska tahansa. Onko mitään, joka voisi siirtää tuomioiden lopullista laukeamista kansakuntiemme, Suomenkin, ylle ja antaa ihmiskunnalle vielä rahtunen aikaa totiseen heräämiseen ja parannuksen tekoon?

- Ehdotan koko Jumalan kansan yksituumaista rukoustaisteluun käymistä ja jo harkinnan ja valmistelun alla olevien tilaisuuksien ja kesäjuhlienkin ohjelmien muuttamista siitä, mitä ne tavallisesti ovat olleet. Nyt ei ole viihteen esittämisen aika. Rukouksessa, paastossa ja Jumalan Hengen avaaman vakavan sananjulistuksen äärellä tulisi Jumalan omien viipyä, nokka porossa armoa anoen tälle Jumalasta kauas harhautuneelle sukupolvelle. Missä ovat Joonan kaltaiset Jumalan tulesta palavat julistajat?? Voisiko Jumala vielä antaa sanoman, joka osoittaa synnin synniksi ja armon armoksi? Ilman noita Jumalan tulesta palavia julistajia ja heidän suolaisia saarnojaan tämä kansa ei herää. Ylistys ei ole koskaan herättänyt synnintuntoa, mutta se on syntynyt opettamatta Jeesuksen veren saadessa katkoa synnin kahleet ja Pyhän Hengen täyttäessä puhtaat sydämet. Emme tarvitse ulkomailta suurella rahalla ostettuja esiintyjiä ja opettajia viihdyttämään tätä kansaa. Apu on lähempänä. Jumalan tulen langetessa asiat muuttuvat ja Sanan mukainen elämä on parasta viihdettä. Mieti ja rukoile. Jaa tätä julkilausumaani miten haluat.
Jotain TÄYTYY tapahtua ja pian. Sinua siunaten!"
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5748
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Paluu Profetiat varoitukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron