Risti elämässämme

Kirjoituksia rohkaisemaan sekä lohduttamaan.

Risti elämässämme

ViestiKirjoittaja Irene » 20.02.2015 10:05

    Kuva

Risti elämässämme

1 Kor. 2:1-5.
1 Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan.
2 Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
3 Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa,
4 ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,
5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.

Paavali oli päättänyt Korintolaisten keskellä olla tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna. Ristiinnaulittu Kristus on monelle kauhistus ja pahennus, mutta Jumalan lapsille se on Jumalan voima.

Risti on kaikkein tärkein hengellisessä elämässä. Jumala on tarkoittanut ristin jokaisen uskovan elämään. Ristillä Jeesus sovitti meidät Isän kanssa. Golgatan risti kertoo valtavaa sanomaa anteeksi antamisesta ja rakkaudesta. Jeesus Golgatan ristillä kertoo Jumalan rakkauden huipentumasta meille syntisille.

Mitä risti tarkoittaa sinulle, mitä se tarkoittaa minulle? Risti on meille kuoleman paikka. Turmeltunut osa meissä, tuon vanhan ihmisemme paikka kuuluu ristille ja kun se on ristillä, se ei voi hallita meitä.

Jeesus sanoi Luukas 9:23 Ja hän sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.
24 Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen.

Sillä teidän on suotu, Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä. Tämän pitäisi olla kunnian ja luottamuksen osoitus. Jeesus sanoi: tulkaa minun luokseni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Jeesuksen ies on sovelias, se on keveä, koska Jeesus itse kantaa sitä kanssamme.

Siis risti kuuluu meidän elämäämme. Sen tulisi olla meille ilon ja ylistyksen aihe, vaikka se tuo pilkan ja vainon elämään. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.

Muu elämämme taakka, jotka tulevat perisynnin kautta: sairaudet ja onnettomuudet jopa vaikeudet emme voi kieltää niitä. Me saamme rukouksessa viedä ne Jumalan valtaistuimen eteen. Meidän on itsekukin kannettava oma taakkamme. Raamattu sanoo myös: Kantakaa toistenne kuormia, niin te täytätte Kristuksen lain. Tässä on ihmeellinen siunaus; oma kuorma huojentuu, kun kantaa toisten kuormia.

Ahdistuksessa tiedämme, mihin kääntyä. Ahdistus ei välttämättä ole paha. Siinä on terveellinen vaikutus, siunaus elämäämme. Ahdistus saa aikaan toivoa ja toivo taas ei saata meitä häpeään. Kärsimys on Jumalan työkalu, jolla hän muovaa meitä. Ahdistukset eivät myöskään ole tappioksi, voimme kääntää ne voitoksi.

Lopuksi, Jumalan kurituksen vitsa kantaa kukkia ja hedelmiä, jotka koituvat siunaukseksi itsellemme ja myös niille, jotka lähellämme ovat.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Paluu Maila sisaren kirjoitukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron