Juutalaisten Kuningas

Kirjoituksia rohkaisemaan sekä lohduttamaan.

Juutalaisten Kuningas

ViestiKirjoittaja Maila » 09.04.2015 07:47

Kuva

Jeesus Juutalaisten Kuningas.

Me tiedämme, että juutalaisten hengellinen johtajisto ylipapit, vanhimmisto, kirjanoppineet ynnä koko neuvosto tekivät päätöksen Jeesuksen surmaamisesta. Mark. 15:1. Kun Jeesusta syytettiin, Hän oli hiljainen kärsijä, joka ei suutansa avannut niin, että Pilatus ihmetteli.

Ylipapit kiihottivat kansaa Jeesuksen surmaamiseen. Pilatus tiesi ylipappien kateuden ja yritti päästää Jeesuksen vapaaksi, mutta oli liian heikko suuren kansanjoukon edessä, jotka huusivat: Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse. Hän luovutti Jeesuksen sotamiesten ristiinnaulittavaksi ja sitä ennen ruoskittavaksi. Kuitenkin Raamattu osoittaa meille selvästi, että kaikessa oli takana Jumalan suunnitelma meidän pelastamiseksemme: Jumala oli itse Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. 2 Kor. 5:19.

Pilatus oli tietämättään ensimmäinen evankeliumin kirjoittaja. Hänen tekstinsä löytyy kaikista neljästä evankeliumista. Se löytyy puulaatasta, johon hän kirjoitti: INRI, joka käännettynä on: tämä on Jeesus, juutalaisten kuningas. Matt. 27: 37. Ristillä kärsi Vanhan Testamentin lupaama Pelastaja. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, kuka ristillä kärsi, sillä paikan ohi kulki paljon ihmisiä, ja joukko tuli katsomaan ristiinnaulitsemista.

Tätä puulaattaa ei varmaan enää ole, mutta teksti on mustaa valkoisella Raamatussa.
Maila
 
Viestit: 286
Liittynyt: 16.01.2015 12:11

Paluu Maila sisaren kirjoitukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron