Rakkauden anti tuoksuu

Kirjoituksia rohkaisemaan sekä lohduttamaan.

Rakkauden anti tuoksuu

ViestiKirjoittaja Maila » 25.05.2015 15:55

Kuva
Rakkauden anti tuoksuu

Jeesus saapui Betaniaan ja kokoonnuttiin pitalisen Simonin kotiin. Jeesus oli parantanut Simonin, sillä muuten hän ei olisi saanut olla mukana. Martta ja Mariakin olivat mukana sekä Jeesuksen opetuslapset ja Simonin perheväkeä tietenkin. Siellä valmistettiin ateriaa. Martta=emäntä, palveli niin kuin ennenkin laittaen ruokaa. Häneltä se sujui. Eivät kaikki ole hyviä ruuanlaitossa. Martta osasi sen taidon ja nyt hän palveli nurisematta, iloisella mielellä. Hän oli niin onnellinen, kun Jeesus oli herättänyt hänen veljensä kuolleista. Se oli kaikkien huulilla ja ihmetellen he katselivat Lasarusta joukossaan.

Maria otti alabasteripullon, joka sisälsi arvokasta nardusöljyä. Olen lukenut jostakin, että tuo pullo oli umpinainen, ettei sen sisältöä voitu väärentää. 2 Moos. 30:23-25. Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: "Ota itsellesi hajuaineita parasta lajia: sulavaa mirhaa viisisataa sekeliä, hyvänhajuista kanelia puolet siitä eli kaksisataaviisikymmentä sekeliä ja hyvänhajuista kalmoruokoa samoin kaksisataa viisikymmentä sekeliä, sitten vielä kassiaa viisisataa sekeliä, pyhäkkösekelin painon mukaan, ja hiin-mitta öljypuun öljyä. Ja tee siitä pyhä voiteluöljy, höystetty voide, jollaista voiteensekoittaja valmistaa; se olkoon pyhä voiteluöljy.

Tuossa pullossa oli pitkä kaula, joten se oli helppo rikkoa.
Me olemme kuin tuo alabasteripullo, Jumalan luoma kaunis pullo, joka sisältää arvokasta ainetta. Tuota ainetta saa vain Herralta itseltään. Tuo aine ei hyödytä ketään, ennen kuin tuo pullo särjetään. Silloin tuo ihana tuoksu pääsee esiin. Särjetystä ja murretusta sydämestä tulee se tuoksu, joka Jumalalle kelpaa.

Tässä sanottiin, että Maria rikkoi tuon alabasteripullon ja voiteli Jeesuksen kalliilla nardusvoiteella niin, että huone tuli täyteen voiteen tuoksua. Tuo kuvaa Marian rakkautta Jeesukseen. Aitoon rakkauteen sisältyy tuhlausta. Kun sinä rakastat vaimoasi ja miestäsi aidosti, kyllä sinäkin tuhlaat, ostat kukkia ja jotain mistä tiedät toisen pitävän.

Rakkaus ei laskelmoi, vaan antaa, antaa koko sydämensä. Siksi sellaisen ihmisen on vaikea olla siinä läheisyydessä, jolla rakkaus Herraan on kylmennyt. Samalla, kun Maria rikkoi alabasteripullon, samalla hän avasi arvostelun ilmapiirin. Syntyi närää opetuslasten keskuudessa. Juudas rahakukkaron hoitajana ei todellisuudessa pitänyt huolta köyhistä vaan varasti niitä itselleen. Sanon tähän leikillisesti rahakukkaro ei ollut vielä tullut uskoon.

Jeesus tunsi tuon arvostelun piikin kohdistuvan Mariaan ja itseensä. Hän puolusti Mariaa sanoen: ”Anna hänen olla että hän saisi toimittaa tämän minun hautaamispäiväni varalle. Sillä köyhät teillä on aina keskuudessanne, mutta minua teillä ei ole aina”. Maria ehkä aavisti Jeesuksen kuolevan ja siksi voiteli hänet. Kannattaa tuhlata Jeesukseen, se vaikuttaa ympäristöön.
Maila
 
Viestit: 286
Liittynyt: 16.01.2015 12:11

Paluu Maila sisaren kirjoitukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron