Minä olen Saaronin kukkanen

[Maila]

Laulujen laulu 2:1.

"Minä olen Saaronin kukkanen, olen laaksojen lilja te Jerusalemin tyttäret kuin Keedarin teltat, kuin Salomonin seinäverhot.”

Morsian sanoo edellisessä luvussa: ”Minä olen musta, mutta ihana”.

Nyt morsian, Jeesuksen omana sanoo niin ihastuneena: "Minä olen Saaronin kukkanen, olen laaksojen lilja"

Ylkä sanoo morsiamestaan:

"Niin kuin lilja orjantappurain keskellä, niin on minun armaani neitosten keskellä.”

Kristuksessa ei ole miestä eikä naista, on vain morsian. Miehetkin ovat morsian, ehkä heidän on vaikea ajatella näin. Täytyy vain muuttaa ajatusmallia. ”Minä olen Kristuksen morsian”.

Lilja orjantappurain keskellä. Kerron kuinka minä sen ymmärrän. Orjantappurat ovat nopeasti kasvavia piikkisiä rikkakasveja ja vievät nopeasti tilaa ympäristössä. Samalla ne vievät valon kasvamalla suuriksi ja tukahduttamalla muut kasvit, myöskin se vie ravinnon ympäristön kasveilta.

Lilja on hyvin hoidetun puutarhan kukka. Se kukkii kauniisti ja tuoksuu ihanan pehmeältä. Tässä se on joutunut pahaan paikkaan. Puutarhaa ei ole hoidettu, niin nuo orjantappurat ovat päässeet valloilleen.

Mitä tämä minun mielestäni kuvaa: Orjantappurat ovat maailman ihmisiä. He eivät ole Jumalan lapsia. Tuo lilja on Jumalan lapsi, uudestisyntynyt Jumalan armosta. Hän elää maailman keskellä, mutta ei maailmasta. Tuo lilja on Jumalan silmäterä. Ylkä sanoo häntä, ”Minun armaani”, niin rakas tuo morsian on Hänelle. Nuo orjantappurat ahdistavat tuota liljaa, tekevät elämän hankalaksi ja ahtaaksi pilkaten ja yrittäen kylvää epäuskoa ja muuta pahaa.

Tuo lilja kertoo: ”Olen laaksojen lilja”. Hän elää laaksossa ei korkeilla paikoilla, vuorilla, vaan alavilla paikoilla. Alavilla paikoilla miellän myös niitä ahdistuksia, joita siellä koetaan, mutta myös hedelmällisiä aikoja, laskeehan vedet ylhäältä alas tehden maan hedelmälliseksi. Jumalan siunauksetkin laskeutuvat ahdistusten keskelle.

Raamattu sanoo: Apt. 14:22. "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan." Nuo ahdistukset kuuluvat uskovan elämään. Ne myöskin vahvistavat ja kasvattavat lujuutta uskovan luonteeseen, vaikka sitä ei uskoisi. Ahdistusten kautta myöskin rakkaus Jeesukseen lisääntyy, kun huomaa, hän on niissä vaikeissa tilanteissa mukana, ei jätä eikä hylkää. Kristuksen sisäinen tunteminen kasvaa ja se tulee esille elämässä.

Niin kuin luonnossa tulee myrsky. Tuuli repii puitten oksia ja tekee tuhojaan. Samoin uskovan elämässä voi tulla rajujakin myrskyjä. Silloin myrsky riehuu ja orjantappurat heiluvat myrskyn kourissa. Ne repivät piikeillään Liljan kauniita terälehtiä lävistäen ne. Voi, miten ne sattuu, nuo haavat. Liljakin on vain vajavainen ihminen. Silloin liljan haavojen tuoksu tulee vielä voimakkaammin esille noitten haavojen kautta.

Ylkä katsoo rakastaen morsiantaan ja ajattelee: ”Minun tähteni morsian kärsii noita kipuja ja on rinnalla ympäröiden häntä rakkaudellaan. Kristuksen kärsimykset tulevat liljan osalle. Muistakaamme, Herra on mukana niissä kärsimyksissä lohduttaen ja tukien. Itkee uskovan kanssa hänen itkujaan. Hän rakastaa omiaan iankaikkisella rakkaudella. Kristuksen tuoksu on voimakkaana kärsimyksissä.

2 Kor. 2:14:-16. Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!
Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa: näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi. Ja kuka on tällaiseen kelvollinen?