Ajantasatietoa Israelista Huhtikuu

Ajantasatietoa Israelista Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 02.04.2018 07:30

    Kuva

Sunday, April 01, 2018
SUNNUNTAI 01.04.2018
01. Näin alkoi uusi viikko ja uusi kuukausi suhteellisen viileänä ja puolipilvisenä kuten ennusteetkin lupaavat. Huomenna pilvisyys väistyy palautuakseen uudelleen tiistaiksi lämpötilan hieman noustessa. Turvallisuuspoliittisesti Israelin tilanne muuttui sen sijaan viikonvaihteen aikana kiihotettujen väkivaltaisuuksien vuoksi monta astetta vaarallisemmaksi ja ennalta arvaamattomammaksi.
02. Hamasin johdon kiihottamat massojen siirtymiset rajan tuntunaan ja niitä seuranneet hyökkäykset turva-aitaa ja IDF:n sotilaita vastaan alkoivat aamusta lähtien. IDF:n komentaja Gadi Eisenkottin esittämät vakavat varoitukset Hamasille olla testaamatta sotilaitten päättäväisyyttä vastata väkivaltaan rajusti eivät saaneet huomiota Hamasin johdon taholra, joka halusi verenvuodatusta oman horjuvan asemansa pönkittättämiseksi.
03. Väkivalllan aloittamiseksi IDF:n sotilaita vastaan on esitetty useitakin syitä – maanpäivästä Turmpin ilmoitukseen Jerusalemin tunnustamiseen Israelin pääkaupungiksi ja lähetystönsä muuttamiseen Israelin pääkaupunkiin - , mutta perimmäinen syy on kuitenkin kirjoitettu Hamasin perustamis-dokumenttiin, jossa vaaditaan Israelin tuhoamista ja juutalaisen kansan eliminoimista tai karkottamista Lähi-Idästä. Hamasin johtaja Yihya Siwar toisteli taistelujen aikana Hamasin iskulauseita jatkaa taistelua katleraan loppuun asti, mikä tarkoittaa juutalaisvaltion tuhoamista.
On syytä muistuttaa, että Israel päätti vetää sekä joukkonsa että Gazassa toimineet kukoistavat yhteisönsä pois Gazasta 2005, mikä toteutettiin totaalisesti myös Gazaan rakennetun tiedustelu-verkoston osalta, mitä turvallisuusjohtajat kritisoivat raskaasti. Se oli kenraali, silloi pääministeri Ariel Sharonin kunniakkaan uran viimeinen saavutus, jota hän itse piti uransa kohokohtana, joka toisi rauhan Gazan rajoille ja ulkomaitten arvostuksen. Mitään tästä ei toteutunut, vaan Hamas on - kaapattuaan vallan Gazassa 2007 – jatkanut Israelin siviiliasutusten tulittamista raketeillaan ja kranaateillaan, minkä johdosta Israel kävi 3 sotuaa Hamasin kanssa, kuitenkin jättäen toteuttamatta pääkohdettaan Hamasin vallan kaatamisesta. https://www.timesofisrael.com/just-in-c ... all-about/

03. Viikonvaihteen väkivaltaisuuksissa sai sirmansa 16 gazalaista, heistä 6 -10 Hamasin aktiivijäsentä. Haavoittuneita oli yli 1 100, mikä aiheutti lähes kaaosmaisen tilanteen Gazan sairaakoissa, jotka ovat toimineet toistuvien sähkökatkosten ja lääkintätarvikkeiden loppumisen uhan alaisina. Sairaalat lähettivät kiireisen pyynnön veroplasman saamiseksi muiden tarvikkeiden ohessa.
Väkivalta tatkui vielä lauantain aikanakin, joskin laimentuneena, mutta 25 ihmisen ilmoitetaan haavoittuneen. https://www.timesofisrael.com/hamas-hea ... er-erased/
04. Gazan arabit väittävät videootoksiin vedoten, että sotilaat ampuivat myös pakeneviin ihmisiin. Näihin otoksiin on suhtaudutava varoen, sillä niitä on helppo peukaloida, kuten on todettu. IDF tutkii tapaukset.
Israelin arabikansanedustajat suhtautuvat ristiriitaisesti viikonvaihteen tapahtumiin. Mertzin uusi johtaja Tamar Zndborg aiheutti kiivaan vastalauseiden vyöryn vaadittuaan tutkimusten suorittamista IDF:n toimista " March of return" osanottajien väkivaltaisesta yrityksestä rynnätä aidan läpi Israelin puolelle.
Puolustusministeri Avigdor Lieberman esitti vakavan varoituksen Hamasin johtajille paljon tehokkaimpien toimien käyttämiseksi, elleivät väkivaltsiuudet lopu. Hän ei suoraan uhannut tunkeutumisella Gazan alueelle, mutta se lienee yksi keinoista.

Israelissa valmistaudutaan valtaviin syytösten ryöppyihin YK:n sekä EU-maiden taholta. YK esitti ensinnäisen Israelia tuomitsevan päätöslauselmansa eilen, mutta USA esti sen veto-oikeudellaan.
Liberman kertoi, että 90 % Gazan 40 000 protesteihin osallistuneesta olivat Hamasin hallituksen virkailijoita ja aktivisteja, jotka saavat palkkaa Hamasilta. https://www.timesofisrael.com/liberman- ... za-unrest/

05. Maailman alkaessa muotoilla sopivaa tuomiota Israelin käyttämästä asevoimastaan ja sen suhteellisuudesta Gazan arabinen mahdollisuuksiin, jota usein pidetään verukkeena sille, etteivät uhriluvut ole tasavertaiset. Näiden nojatuoli strategistien mielestä valtion tulee mellakoita hillitessään käyttää aseita ja välineitä, joita vastapuolellakin on. Tämä on sitä farisealaisuutta, jolla pyritään nostamaan omaa arvostusta maailman silmissä.
Luberman vakuuttaa, ettei mitään tutkimusta tulla suorittamaan Gazan väkivallasta. Tämä on yksi kriteeri, johon monet suomalaisetkin Israelin lukuisia sotia ja taisteluja analysoineet tutkijat ja journalistit ovat sortuneet.
http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ays-547620,
Israelin kannalta paljon vakavampi kysymys on, miten Israelin arabít tulevat suhtautumaan toisatuviin väkivaltaisuuksiin Gazan rajalla, ja miten Juudean ja Samarian PA/PLO:n valvomilla alueilla asuvat arabit menettelevät.
Mitään ryntäystä Juudeasta ja Samariasta Gazan avustamiseksi ei syntynyt, mutta tilanne voi muuttua esim Abbasin potentiaalisen vallansiirron yhreydessä. Abbas on 73-vuotias ja sairaalloinen, eikä hän ole selvästi ilmaissut seuraajastaan. Tämä lisää epätietoisuutta ja epävarmuutta, jota joku vallantavoittelija voi käyttää hyväkseen.
YK:n pääsihyeeri Antobno Guterrez ilmoitti YK:n haluavan tutkimusten aloittamisra Gazan tilanteesta vastoin Libermanin vakuutusta.
http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ays-547620.

06. hajauutisia ilman otsikoita
• Ehud Olmert vaatii Netanyhaun astuvan sivuun arvokkaasti ilman viivytyksiä. http://www.jpost.com/Israel-News/Ehud-O ... ffice-5474, 97
• Iran sanoo, että se sulkee telepalvelut toistaiseksi, sillä ne olivat avustamassa hallituksen vastaisia protesteja. https://www.timesofisrael.com/iran-to-s ... messaging/
• Iranista EU-maihin pyrkivät käyttävät ilman viisumia tarvitsevaa reittiä Serbian ja sieltä Eurooppaan. https://www.timesofisrael.com/iranians- ... lee-to-eu/
• Israelin drone tiedustelukone myrskautui Libanonissa ilmeisen teknisen ongelman seurauksena. https://www.timesofisrael.com/hezbollah ... i-lebanon/,
• Jeesuksen uskollisimpiin opetuslapsiin kuulunut Maria Magdalena on aina kiinnostanut tutkijoita. Hänet on luokiteltu Jeesuksen vaimoksi – vaikka siitä ei ole mitään mainintaa Evankeliumeissa – vain että Jeesus vapautti hänet 5:stä demonista – ja myös moraaliltaan arveluttavaksi, mutta viimeiset tutkimukset viittaavat enemmän siihen, että hän oli arvostettu ja varakas itsenäinen nainen, joka kannatti Jeesuksen toimintaa varoillaan. Jeesus ilmestyi hänelle ensimmäiseksi kuolleista noustuaan, mikä osoittaa hänen arvostetun asemansa yhteiskunnassa, jossa naisen asema muotoitui miehensä rinnalla, vaikka siitä onkin useita poikkeuksia Raamatussa. https://www.timesofisrael.com/long-mali ... -disciple/
• Libanonin armeija hajotti pienen PA:n arabien solidarisuus-protestiryhmän Israelin rajan tuntumassa. https://www.timesofisrael.com/lebanese- ... el-border/
• M Abbas ryhdistäytyi sen verran, että julisti kansallisen surupäivän Gazan uhrien kunniaksi. Gazan arabit pystyttävät protestitelttoja pitkin 69 km:n pituista Israelin turva-aitaa. Protesteja on tarkoitus jatkaa ainakin viikon verran. https://www.timesofisrael.com/liveblog-march-30-2018/

SÄÄTILAT TÄNÄÄN. Jerusalem, 12 -23; Tiberias 14 -29; Suolameri 18 -30; Eilat 12 -32 +C-astetta. Huomenna kirkastuu, sen jälkeen pilvistvvää. Lämpötila nousee hieman.

Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasatietoa Israelista Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 06.04.2018 07:29

    Kuva


KESKIVIIKKO 04.04.2018
Julkaistu torstai, 5.4.2018 ,

01. Totesin äskettäin, että taistelu-joukkoihin voi
liittyä vaikka ei olisikaan täysin kunnossa. Nyt olen tullut
havainnoimaan, että kyllä sotilaan tulee ainakin nähdä, minne ampuu,
ettei ammu pelkästään kuulon perusteella – etenkään, jos sekin on
huonokuntoinen. Ei ole helppoa miehelle tunnustaa tulleensa omien
mahdollisuuksiensa rajoille, mutta minun on tunnustettava tosiasiat.
Tämä lienee sen silmäviruksen ja sen eliminoimiseen tarkoitettujen
tippojen vaikutusta. Ensi viikolla silmälääkärit tutkivat silmät ja
päättävät sen perusteella, miten tästä lähtien edetään.

Pessahin juhlapäivien vuoksi raporttien laatiminen siirtyy joka
tapauksessa. Huomenna on sapatin aatto, jota seuraavat kaksi sapattia
peräkkäin.

Yritän kirjoittaa jotain viimeisistä uutisista, vakka en tiedä saanko
sen tallennettua tai julkistettua.

02. Netanyahu päätti ensin, että puolet maahan
tunkeutuneista saavat jäädä maahan. Nyt hän ilmoitti, että kaikki n.
38 000 täytyy karkottaa maasta, vaikka ei ole selvyyttä, kuka heidät
huolii. (T0I)

03. Israelin rannikkovartiosto ja Shin Bet tekivät tyhjäksi
Yihadin yritykset suorittaa kostoisku IDF:ä vastaan.
Turvallisuus-joukot pidättivät keskiviikkona miehen, jonka
aikomuksena oli hyökätä laivaston partiovenettä vastaan ja pidättää
sen miehistö käyttääkseen heitä pantti-vankeina. (TpoI)

04. Saudi Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman lausui
USA:n vierailunsa aikana useita positiivisia lausumia, kotka tuntuvat
hyviltä israelilaisen korvissa. Yhtä monet ovat kuitenkin pyrkineet
jarruttelemaan liiallista innostusta todeten, ettei ole mitään
varmuutta niiden toteutumisesta. Prinssi vakuutti Israelilla olevan
oikeuden omaan valtioonsa kuten myös palestiinalaisilla. Hän ennusti,
että maiden väliset suhteet voivat hyvinkin kehittyä normaaleiksi
diplomaattitasolla.
https://www.timesofisrael.com/just-how- ... on-israel/

05. Israel on Saudi Arabian tavoin kehottanut presidentti
Trumpia harkitsemaan uudelleen päätöksensä vetää joukkonsa pois
Syyriasta. Israel pelkää saudien tapaan, että tyhjiön tulevat
täyttämään iranilaiset ja turkkilaiset joukot Hizbullahin avustuksella
Venäjän toimiessa taustatukena.
https://www.timesofisrael.com/netanyahu ... ave-syria/

Israelissa jatkuvat aurinkoiset lämpimät kevätpäivät lähiviikon aikana.

kirjoittanut Gavriel Eskel
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasatietoa Israelista Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 09.04.2018 08:01

    Kuva


Sunnuntai 08.04.2018
Julkaistu sunnuntai, 8.4.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

SUNNUNTAI 08.04.2018
01. Gazalaiset kokoontuivat uudelleen Israelin rakentaman turvallisuusaidan taakse perjantaina tuhansittain, kuten ToI raportoi. He olivat kuitenkin muuttaneet taktiikkansa
auton-renkaitten polttamiseksi turvallisuus-aidan läheisyydessä. He pommittivat samalla IDF:n sotilaita palopommein ja kivin. Sotilaat vastasivat siihen ampumalla kyynelkaasuraketteja ja kovin panoksin estääkseen heitä
pääsemästä aidalle, jossa heillä oli tarkoitus järjestää kuvanäytös aidan ylityksestä. Koska ilmavirtaus on tavallisesti mereltä mantereelle, mustat kitkeränhajuiset savupilvet levättäytyivät Israelin puolelle.
Israel esitti varoituksen tahallisesta ympäristön saastuttamisesta, mutta YK:n vastaava elin oli täysin hiljaa.
02. Hamasjohtaja Yahyia Sinwar vieraili yhdessä protestikohteessa, jossa pitämässään puheessa hän lupasi protestien jatkuvan useiden viikkojen ajan päämääränään turva-aidan poistaminen ja Palestiinan vapauttaminen, josta ensimmäisenä kohteena on rukoileminen Al-Aksa moskeijassa Jerusalemissa.
Sinwar syytti PA:n johtajia yrityksestä pakottaa Gazan asukkaat nousemaan Hamasin johtoa vastaan estämällä palkkojen maksut ja elintarvikkeiden viennin, mikä ei onnistunut hän sanoi. PA halusi myös valvontaansa Hamasin aseet ja raketit, hän selitti. Sinwar jatkoi todeten, että protestit, jotka alkoivat ”March of Return” nimellä, jatkuvat kunnes Israel on tuhottu. https://www.timesofisrael.com/gaza-hama ... t-al-aqsa/

03. Joshua Davidovich arvioi ToI:n kolumnissaan Gazan väkivallan taustoja ja potentiaalisia vaikutuksia päätyen päätelmään, että tämän-kaltaisessa taistelussa sieluista Israel ei voi voittaa, ainoastaan minimoimaan sen aiheuttamat vahingot. Oikeistolaisten lehtien yritykset leimata gazalaiset natseiksi ripustamalla natsilipun protestoijien käsiin tuskin saa kannatusta Israelissa.
Haaretz kirjoittaa, että Israelissa ajatellaan kansainvälisen yhteisön tuomitsevan sen teki se mitä hyvänsä, ja että sillä on USA:n kannatus takanaan, eikä siksi edes peittele asettaa tarkka-ampujia sotilaitten joukkoon. Eikä myöskään palestiinalaisen journalistin surmaaminen – vaikka vahingossakin – ole suuri kysymys. IDF kuitenkin kieltää ampuneensa journalistia tarkoituksella, sillä ”joka lennättää pienkonetta sotilaitten yläpuolella asettaa itsensä vaaraan”.
Gazan väkivaltaisia protesteja tullaan repostelemaan vielä kauan median keskuudessa, sekä YK:n alaisissa instituutioissa tehtaillen toinen toistaan tuomitsevampia julki-lausumia, että syytöksiä IDF:n voiman suhteettomasta käytöstä, jota tullaan esittämään lukuisasti.
https://www.timesofisrael.com/hearts-an ... r-april-8/

04. PA/PLO:n johto on ilmaissut turhautumisensa USA:n estäessä kahdesti peräkkäin IDF:n tuomitsevien päätöslauselmien hyväksymisen turvallisuus-neuvostossa. Se on esittänyt USA:n käyttämän veto-oikeuden julistamista mitättömäksi, mikä tuskin voi koskaan tapahtua ilman, että perustamissääntöjä muutetaan. PA/PLO:n turhautuminen on ymmärrettävä, sillä YK:n yleis-kokouksissa sellaiset lausunnot hyväksytään automattisesti, mutta niillä ei ole sitovaa voimaa. https://www.timesofisrael.com/pa-calls- ... y-council/, https://www.timesofisrael.com/israel-de ... za-border/, https://www.timesofisrael.com/west-bank ... ed-people/,
05. Raporteissa kysellään. ketä Gazan protestimarssi (Paluumarssi) lopulta palvelee. Gazan kansan elinolot siitä tuskin paranevat, päinvastoin pitkästi toista tuhatta on vammautunut ja kymmenkunta saanut surmansa (lukumäärissä on poikkeavuuksia). Valtamedia näyttää otaksuvan, että päätöksen ja käskyn protesteista antoi Iranin korkein johto, jolle Hamas on kiitollisuuden velassa. Tällä Iran pyrkii heikentämään Israelin ulkoista arvostusta sekä hajottamaan sen sisäpolitiikkaa. Pääministeri Netanyahun henkilökohtaiset ongelmat poliisin aloittamien tutkimusten johdosta koskien potentiaalista korruptiota ovat antaneet suotuisan ilmapiirin protestien alkamiseksi juuri nyt. Vasemmisto on jo esittänyt tutkimusten aloittamista Gazan tapahtumien vuoksi, mitä Liberman pitää tarpeettomina. Jotkut NGO-järjestöt ovat lisäksi kehottaneet sotilaita kieltäytymään ampumasta siviilejä, joista useat ovat aseettomia. Israelin johdon näkemyksen mukaan
Protestit on saatava pysähtymään turva-aidan länsipuolelle, sillä jos kymmenet tuhannet protestoijat, joihin liittyisi ehkä satoja tuhansia gazalaisia, ryntäisivät Israelin puolelle, tilanne alkaisi muistuttaa sitä, mitä EU-maat ovat joutuneet kokemaan hallitsemattomien massojen vyöryessä rajojensa yli.
Israelin onneksi Juudean ja Samarian palestiinalaiset ja Israelin arabit ovat toistaiseksi pysytelleet sivussa
osallistumatta ”paluumarssiin”.
Jerusalem Postin raportin mukaan Saudi Arabia ja Egypti ovat pyytäneet Hamasia peruuttamaan protestien toistumisen Egyptin luvatessa pitää Rafahin terminaalin säännöllisesti auki. Järjestelmän esitti Saudi Arabia Egyptin anonyymin virkailijan kertoman mukaan. Molemmat maat ovat huolissaan Gazan tilanteen räjähtämisestä silmille, mikä voisi vaarantaa Egyptin turvallisuuden etenkin Siinailla, jossa Egypti käy epätoivoista sotaa ISIS ja Al-Qaidan joukkoja vastaan. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... sts-549077

06. Entinen tiedustelujohtaja Amos Yadlin kehottaa kieltämään Syyrian presidentti Bashar Assadin helikopterien lennot. Hän sanoo, että ilman myrkkykaasujakin niiden pudottamat pommit ovat hyvin epätarkkoja ja aiheuttavat viattomien siviilien surmaamisen.
Israelin pääministeri Netanyahu oli puhelinyhteydessä presidentti Trumpin kanssa, joka ilmoitti äskettäin USA:n vetävän joukkonsa pois Syyriasta. Netanyahu pyrki muuttamaan Trumpin päätöstä, minkä johdosta keskustelu muuttui vaikeaksi. Trump on tehnyt oman päätöksensä eikä halua muuttaa sitä, vaikka myös Saudi Arabia kehottaa häntä miettimän asiaa uudelleen. Trump ei kuitenkaan ole ilmoittanut, koska joukot vedettäisiin Syyriasta. Sekä Israel että Saudimonarkia pelkäävät Iranin levittävän vaikutustaan, jos USA poistaa joukkonsa. http://www.jpost.com/Middle-East/Former ... eet-549130
SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 9 -20; Tiberias 13 -27; Suolameri 17 -29; Eilat 17 -32 +C-astetta Aurinkoista tänään ja huomenna, tiistaina puolipilvistä, lämpötila laskee hieman.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasatietoa Israelista Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 12.04.2018 07:58

    Kuva

Wednesday, April 11, 2018
KESKIVIIKKO 11.04.2018
01. Kävimme aamutuimaan Shaare Tzedekin (vanhurskaan portti) sopimuksen mukaisesti silmälääkärin vastaanotolla. Silmiäni tutkittiin ainakin kolmen henkilön toimesta, joista viimeinen oli silmälääkäri. Samalla jokainen laittoi silmiini tippoja, jotka aiheuttivat sen, että lopulta ulos mentäessä auringon valo häikäisi silmiäni, ja värit olivat saaneet uuden loiston.
Lopputuloksena nuori lääkäri totesi, että kaukonäkö on hyväksyttävä, mutta lähinäkö tarvitsee silmälasien apua. Hän suositteli leikkausta, jolla kolhiintunut linssi korvataan uudella kertoen, että odotusaika voi kestää 4 viikkoa. Ennustin kotiin mentyä, että joku varmaan peruu paikkansa ja aika voi tulla piankin. Meni vain pari tuntia, kun sairaalasta ilmoitettiin, että paikka vapautui maanantaiksi. Täten epävarmuus kutistui kovin lyhyeksi, mutta kuten "Päämajan" aiemmassa ilmoituksessa kerrottiin, uuden toimittajan valitsemien on joka tapauksessa ajankohtainen. Se siirtyi vain siksi, ettei sopivaa ehdokasta ollut tiedossa. Markku poikani ilmoitti harkitsevansa asiaa, mikä olisi yksinkertaisin ratkaisu, koska hän tuntee websivut ja paikallisolot, eikä siten tarvittaisi monia neuvotteluja ennen päätöstä.

02. Sodan äänet voimistuivat entisestään Syyriassa tehdyn pommi-iskun vuoksi, jossa epäilyjen mukaan käytettiin myrkky-kaasua. Syylliseksi epäillään Syyrian armeijaa, joka on ennenkin ollut epäiltyjen listoilla samasta syystä. Venäjä ilmoitti välittömästi syytökset perättömiksi ja lupaa estää YK:n turvallisuusneuvoston tuomitsevan päätöksen veto-oikeudellaan.
USA ilmoitti valmistelevansa rangaistus-iskuja Syyriaa vastaan ennen viikonloppua. USA saa mukaansa Englannin ka Ranskan ilmavoimat. Presidentti Trump pyrkii saamaan rangaistusiskuihin globaalin tuen. Mitään sitovaa päätöstä ei ole tehty. USA lähetti ohjusaluksensa Syyrian rannukon edustalle, mitä seurannevat Englanti ja Ranska. Venäjä häiritsi USA:n alusta. https://www.timesofisrael.com/after-gas ... d-of-week/

03. Gazan arabien asettama pommi räjähti lähellä IDF:n ajoneuvoja, mutta pommi ei vahingoittanut kalustoa eikä haavoittanut ketään. Israelin ilmavoimat tekivät tapansa mukaan vastaiskuja Gazassa iskien Hamasin kohteisiin.
Hamasin aktivistien asentama pommi oli tarkoitettu korjaustöihin osallistuvia ajoneuvoja vastaan, mutta ne eivät vaurioituneet. IDF:n ilmoituksen mukaan puskutraktori oli Gazan puolella aitaa., mutta puskurivyöhykkeellä. Pommi oli asennettu viikonvaihteen aikana sattuneiden massamielenosoitusten aikana, joiden tarkoituksena oli hyökätä turva-aitaa vastaan ja ylittää se. https://www.timesofisrael.com/palestini ... etaliates/

04. Maailman johtavien kansanjohtajien välinen sanailu on kehittynyt tasolle, joka on ennenkuulumaton kansainvälisessä diplomatiassa. Hyökkäykset vastapuolta kohtaan ovat hyvin henkilökohtaisia ja loukkaavia, mikä osoittaa kunnioituksen puutetta aikana, jolloin kuitenkin on pystyttävä elämään ja turvaamaan kansansa hyvinvointi. PohjoisKorean yksinvaltiaan Kim Jong Unin solvaukset ovat laantuneet, mutta uusia kohteita nostetaan esiin toistuvasti.
Lontoossa kaksoisagenttia vastaan tehty myrkytysisku sai länsimailta useita suoria syytöksiä presidentti Putinia vastaan. Tämä lapselliselta kuulostava leikki on kuitenkin kuolemanvakava, sillä osapuolilla on runsaasti massatuho-aseita. USA:n ja Neuvostoliiton keskenään sopima MAD-järjestelmä on kuitenkin horjunut, sillä Venäjä on rauhassa ja ilman rajoittavia tekijöitä saanut kehittää ydin- Ja ohjus-aseistustaan, jolla se on ohittanut USA:n kapasiteetin, joka Obaman 8-vuoden hallintakauden aikana ilmeisen tarkoituksellisesti romutettiin vaarallisen alhaiseksi, mitä Trump pyrkii nyt korjaamaan.
Presidentti Trump esitti Venäjälle vakavan varoituksen: "Ole valmis Venäjä". Hän syyttää Venäjää "myrkkyaseita käyttävän maan liittolaiseksi". Venäjä uhkaa ampua alas jokaisen ohjuksen, joka ammutaan Syyriaa vastaan. Trump vastasi tähän syyttäen Putinia "kaasulla surmaavaksi eläimeksi".
Venäjä lähetti keskiviikkona Syyriaan korkeantason delegaation, jossa on mukana korkeantason johtajia ja parlamentin jäseniä. Delegaatio tapaa Syyrian presidentti Bashar Assadin Damaskoksessa.

https://www.timesofisrael.com/liveblog-april-11-2018/

05. Pääministeri Netanyahu tukee lakiesitystä, jolla rajoitetaan korkeimman oikeuden puuttumista Knessetin hyväksymien lakien voimaan tulemiseen. Jewish Home aikoo esittää lakia maahan-muuttajien karkottamiseen, joka ohittaa korkeimman oikeuden puuttumisen siihen. https://www.timesofisrael.com/netanyahu ... down-laws/
06. Iranin media julkaisi keskiviikkona kuvia Syyriassa Palmyran T4 lentotuki-kohdasta, jonka pommittamisesta syytetään Israelia. Ohjushyökkäyksessä sai surmansa ainakin 14 ihmistä, heidän joukossaan sotilaita. Iran on tarkoituksella rakentanut tukikohtiaan lähelle Venäjän tukikohtia estääkseen Israelin iskemästä niihin ohjuksillaan. https://www.timesofisrael.com/iranian-m ... by-israel/
07. Äskettäin julkaistussa videossa näytetään, miten vasemmistoaktivistit pyrkivät estämään IDF:n sotilaita ampumasta Gazasta turva-aidalle pyrkiviä gazalaisia. Aktivistit kutsuvat videossa IDF:n sotilaita "terroristeiksi, jotka massamurhaavat aseettomia siviilejä". Eivät "March of Return" marssijat ole aseettomia; joillakin oli tuliaseita, toisilla petrolipommeja ja käsikranaatteja. https://www.timesofisrael.com/left-wing ... errorists/
08. Guatemala muuttaa Israelin lähetystönsä Jerusalemiin 16. toukokuuta. https://www.timesofisrael.com/guatemala ... on-may-16/
09. Eilen Jerusalemissakin satoi vettä useaan otteeseen, mutta tänään oli aurinkoista, joskin viileän tuntuista. Huomenna ennustetaan lähes pilvetöntä taivasta, ja aurinkoinen sää jatkuu lämpötilan noustessa tämän päivän huippulukemista16 asteesta 21 -24 asteeseen. https://www.accuweather.com/en/il/jerus ... her/213225.


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasatietoa Israelista Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 15.04.2018 08:48

Perjantai 13.04.2018
Julkaistu perjantai, 13.4.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

PERJANTAI 13.04.2018
01. Tänään on perjantai ja 13.päivä. joka taikauskoisten mielestä tarkoittaa huonoa onnea. Minulle luku 13 in kuitenkin merkinnyt onnea tai ainakin tavanomaista päivää. Aurinko oli jo noussut, kun käväisin 50 metrin aamulenkillä hakemassa Jerusalem Postin lehtikäärön, joka näin sapatin aattona on tavallista paksumpi kaikkine liitteineen ja Magazine julkaisuineen. Taivas oli harsomaisen pilviverhon peittämä, jonka läpi auringonvalo siilautui pehmeänä maastoon. Lämpötila oli säädetyt 13 astetta, mutta noussee ennusteen mukaan 26 asteeseen jatkuen saman-tapaisena viikonvaihteen yli.
02. Tänään alkaa Gazan väkivaltaisten mielenosoitusten kolmas viikko, jota Hamas kutsuu nimellä ”March of Return”. Se on myös muslimien perinteinen väkivaltaisten mielenosoitusten päivä, jota mullahit kiihottavat aamun ”saarnassaan”. IDF on täysin tietoinen tilanteen vaarallisuudesta ja valmistautuu estämään Gazan arabien ryntäykset turvallisuusaitaa vastaan, joiden tarkoituksena on avata tie Israelin puolelle ja jatkaa marssiaan kohti Jerusalemia ja Al-Aksa moskeijaa osallistuakseen rukouksiin siellä.
IDF on valmis tarkka-ampujineen ja panssareineen, kuten ToI raportoi. Tilanne on valmis uusiin kuolon-uhreihin ja haavoittuneisiin, jotka eivät tuo ratkaisua ongelmaan eivätkä paranna Gazan asukkaitten elinehtoja. Tämä on mieletöntä politiikkaa, jossa ihmisen henki ei maksa juuri mitään. https://www.timesofisrael.com/with-snip ... r-clashes/
03. USA:n presidentti Donald Trump on nyt samassa tilanteessa kuin edellinen presidentti Obama presidentti- kautensa alkuvaiheessa. Syyriaa syytettiin silloinkin kemiallisesta sodankäynnistä (CW) ja USA oli valmis iskemään Assadin sotilaallisiin tukikohtiin, mutta Odama jänisti viime hetkellä, ja peruutti operaation.
Trumpin hallitus on valmistautunut iskemään ohjuksillaan 8 kohteeseen Syyriassa saatuaan vahvistuksen kemiallisesta sodankäynnistä. Englanti ja Ranska olivat valmiit avustamaan, mutta Saksa kieltäytyi tulemasta mukaan.
Trump päätti neuvotella lähimpien liittolaistensa kanssa ennen lopullista päätöstä. Hän on pehmentänyt alussa ottamaansa jyrkkää kantaansa, ehkä sittenkin epäillen, ettei ole varmuutta, ketkä myrkkýjä lopulta käyttivät, sillä Assadin hallituksen joukkoja vastaan taistelevilla kapinallisilla on myös hallussaan noita kiellettyjä aseita, ja heillä on selvä motiivi niiden käyttämiseen.
Venäjä kieltää ehdottomasti, että Assadin joukot olisivat syyllisiä ja presidentti Putin vakuutti estävänsä vetollaan Syyriaa tuomitsevan päätöslauselman YK:ssa.
Venäjä valmistautui ampumaan alas USA:n ampumat uudet, hienot ja tarkat ohjukset, ja antoi komennon Syyrian satamissa oleville sotilasaluksilleen siirtymiseksi avomerelle. https://www.timesofisrael.com/trump-put ... th-allies/.
04. USA alkoi huolestua Israelin ja Puolan välisestä kiistasta, joka koskee lakia, jolla jokaista puolalaista, joka syyttää Puolaa osallisuudesta holokaustiin, voidaan syyttää oikeudessa rikoksesta.
Presidentti Trumpin hallituksen virkailijat kehottivat Israelia sopimaan kiistansa.
Kiista laista sattui juuri holokaustin muistopäivän lähestyessä. Eilen suoritettiin Puolassa perinteinen ”Eloonjääneiden Marssi” (Maech of the living) , johon vuosittain osallistuu huomattavia israelilaisia johtajia ja vaikuttajia sekä nuorisoa. https://www.timesofisrael.com/us-told-i ... nd-report/,
https://www.timesofisrael.com/poland-an ... unterpart/ https://www.timesofisrael.com/in-poland ... ver-again/

05. Israelissa on elätelty toiveita saada paikka YK:n turvallisuus-neuvostossa. Trumpin suosiollisen valvonnan ja ystävällisen painostuksen alla se voisi olla mahdollistakin.
Arabimaat ovat kuitenkin aloittaneet kampanjan Israelin aloitteen estämiseksi saada tarvottava tukijamäärä äänestyksessä.PA/PLO:n ulkoministeri Riyad al-Maliki vakuutti järjestönsä tekevän kaikkensa, ettei Israelia valittaisi turvallisuusneuvostoon. Vodakseen tulla valituksi UNSC:n jäseneksi maan tulee saada kahden kolmasosan kannatus 193 jäsenmaan keskuudessa. Vaalit pidetään 08. kesäkuuta. Maliki syyttää Israelia kansainvälisten lakien rikkomisesta ja muista rikoksista, mitkä tekevät Israelin kelvottomaksi osallistua YK:n turvallisuusneuvoston toimintaan.
PA/PLO:n toiminta kansainvälisten lakien ja oikeuksien rikkomisesta ovat vailla vertaansa, mutta ”jos silmä on viallinen, koko ruumis on viallinen” kuten Jeesus sanoi. https://www.timesofisrael.com/palestini ... uncil-bid/

06. USA:n ulkoministeri Michael (Mike) Pompeo vakuuttaa, ettei hän kannata ehkäisevien iskujen tekemistä presidentti Assadin hallituksen joukkojen tukikohtiin Syyriassa.
Toiseksi Pimpeo sanoo, että presidentti Trumpin päämääränä on saada Iranin JCPOA ydinsopimusta koskeva kiista ratkaistuksi diplomatian kautta eikä väkivalloin. https://www.timesofisrael.com/pompeo-tr ... diplomacy/ https://www.timesofisrael.com/after-air ... ran-looms/

07. Iran uhkaa tuhota Israelin, jos se jatkaa ”lapsellista leikkiään”. Iranin ylin johtaja Ali Khamenein edustaja Al-Quds joukoissa totesi torstaina, että Iran saa tarvittavan verukkeen tuhota Israel, ja ainakin Haifa ja Tel Aviv, ellei Israelin johto lopeta lapsellisia seikkailujaan ohjusiskuilla Syyrian ja Iranin tukikohtia vastaan Syyriassa.
Sanasota Israelin ja Iranin johtajien välillä on saavuttanut tason, josta on vain pieni askel avoimeen sotaan.
Kuten tunnettua, Iranin tukena ovat Venäjän mahti sekä Turkki, joka haluaa olla mukana jakamassa uutta Lähi-Itää. Iranin uskollisin liittolainen on Hizbullah, jota Iran on aseistanut ja kouluttanut, ja joka on saanut elintärkeää sotakoulutusta Syyrian taísteluissa. Sen ohjuskalusto on suurempi kuin monen itsenäisen maan virallisen armeijan, ja se käytännössä valvoo kaikkea Libanonissa.
Turkin diktaattorin Erdoganin lupaus koota kaikkien 57 muslimimaan yhteinen 1.5 miljoonan miehen armeija Israelin tuhoamiseksi ja Jerusalemin vapauttamiseksi olisi syytä ottaa vakavasti, sillä Turkki on NATO:n jäsenmaana saanut uudenaikaista aseistusta, vaikka sen armeijan koulutustaso ei vastanne läheskään Israelin armeijan tasoa. Lisäksi Israelilla on salainen ase, sen ydinaseet, joita sillä väitetään olevan toistakymmentä, ja lisäksi se on kehittänyt tietojen mukaan ennen kokemattomia järjestelmiä, joilla se voisi lamauttaa vihollis-armeijan. Uudenaikainen sota tullee olemaan suurelta osin cyber-tekniikkaa ja vihollisen tietokonepohjaisen tietokannan käyttämistä hyväkseen. https://www.timesofisrael.com/iranian-o ... dish-game/

08. Jerusalemin muslimi-johtaja mufti , sheikki Mohammed Hussein antoi uskonnollisen päätöksen, fatwan. jonka tulisi sitoa kaikkia muslimeja.
Sen mukaan yksikään muslimi ei saa myydä maata tai antaa vinkkejä tarjolla olevasta osasta Palestiinan maata. Tämä tarkoittaa kuolemantuomiota fatwan rikkomisesta. Päätös annettiin juuri ennen arabiliiton kokousta ensi viikolla Saudi Arabiassa, jossa tullaan käsittelemään useita ajankohtaisia aiheita, joista tämä on yksi, toinen on Israelin esitys YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi, jonka estämiseksi muslimit kokoavat joukkojaan https://www.timesofisrael.com/jerusalem ... jerusalem/.

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 13 –26; Tiberias 15 -31: Suolameri 23 -33; Eilat 22 -35 +C-astetta. Kaunis aurinkoinen sää jatkunee toistaiseksi.
Kategoriat: Uutiset | Vastaa
Viimeksi muokannut Irene päivämäärä 19.04.2018 07:55, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasatietoa Israelista Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 16.04.2018 07:34

Sunnuntai 15.04.2018
Julkaistu sunnuntai, 15.4.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

SUNNUNTAI 15.04.2018
01. ”Mission accomplished” (tehtävä suoritettu) totesu presidentti Trump presidentti Bushin tapaan tämän lopetettua – kuten hän oletti –Irakin sodan. vuosia sitten. Yhtä vähän kuin Irakin sota ratkaisi alueen ongelmia, yhtä vähän USA:n johtaman länsimaiden liittoutuman suorittamat rangaistusiskut ratkaisevat edes Syyrian myrkkyaseongelmaa, sillä raporttien mukaan Syyrialla on tarpeeksi niitä varastoituina uusia hyökkäyksiä varten.
Israelissa seurataan syvästi huolestuneina, mitä Trump lopulta aikoo tehdä. Hän halusi pois Syyriasta ja haluaa sitä edelleen, mutta mikä on Israelin asema tässä kuviossa. Jäävätkö sodan jälkisiivoukset pienen juutalaisvaltion tehtäviksi? Liittoutuman ohjusiskut saivat alueen muslimimaat entistä vihaisemmiksi ja päättäväisemmiksi Israelin tuhoamiseksi ja juutalaisten karkottamiseksi lopullisesti Lähi-Idästä.
Tätä juutalaisongelman lopullista ratkaisua johtavat Iran ja Turkki. Molempien maiden johtajat puhuvat avoimesti julkisuudessa, että Hitlerin natsit jättivät tuhoamissuunnitelmansa kesken, ja että heidän on suoritettava se loppuun. Turkin diktaattori Recep Tayyup Erdogan puuhaa kaikkien 57 muslimimaan yhteistä armeijaa, jossa palvelisi 1,5 miljoonaa miestä. Sen tärkein tehtävä olisi vapauttaa Israelissa Jerusalem ja sen ”muslimeille tärkeät pyhät paikat”. Iranin korkein johto esittää toistuvia uhkauksia tuhota ballistisilla ohjuksillaan Haifa ja Tel Aviv, Iranin korkein kaitsija Ali Khamenei vaatii Israelin täydellistä tuhoamista, sen hävittämistä pois maan päältä.
Jos USA vetäytyy lopullisesti Lähi-Idästä, Israel joutuu täysin tämän susilauman saartamaksi, mikä voi pakottaa IDF:n ja puolustusministeriön suunnittelijat turvautumaan ennalta ehkäiseviin iskuihin, sillä aika ei ole sille myönteinen arabimaitten saadessa vähitellen keskinäiset asiansa selvitettyä ja alkaessa kiinnittää enemmän huomiota ulkonaisiin kysymyksiin. Psalmin 83 kuvaamat näkymät ovat entistä selvemmin muotoutumassa Lähi-Idässä.
ToI:n artikkelin mukaan Trump aikoisi sittenkin pysytellä Syysiassa toistaiseksi, mikä aiheuttaa hämminkiä hänen tukijoissaan. https://www.timesofisrael.com/trump-wan ... y-back-in/

02. Suuri räjähdys raportoitiin Iranin rakentamassa tukikohdassa Syyriassa lauantai-iltana.
Arabilähteet raportoivat, että tunnistamattomat koneet iskivät tukikohdan asevarastoihin Aleppossa. Hizbullah kieltää tiedot, että räjähdyksen aiheuttivat ilmaiskut pian liittoutuneitten iskujen jälkeen.
Azzanvuorilla sijaitseva asevarasto lähellä Aleppoa in yksi Syyrian suurimmista, ja sen aseita käyttävät Hizbullah ja muut Iranin valvomat sotilaalliset järjestöt Syyriassa.
Huzbullahin kanssa läheisissä suhteissa oleva libanonilainen Al-Mayadein rapoprtoi, että Hizbullah kieltää tiedot suuresta räjähdyksestä, mutta sanoo alueella tapahtuneen. pienempiä räjähdyksiä selvittämttä, mikä ne aiheutti. https://www.timesofisrael.com/large-sca ... -in-syria/

03. Syyria, Iran ja Hizbullah tuomitsevat ”barbaariset ilmaiskut kemiallisiin kohteisiin Syyriassa”.
USA:n, Ranskan ja Englannin suorittivat useita ohjusiskuja Damaskoksen ympäristöön ja keskellä maata sijaitsevan Homsin alueelle aikaisin lauantai-aamuna. Raporttien mukaan maat ampuivat 103 0hjusta. 19 niistä ammuttiin B1 pommittajasta. Venäläisissä lähteissä kerrotaan, että sen S-300 torjuntaohjukset pudottivat alas suuren osan ohjuksista, mutta USA:n Pentagonin mukaan vastaohjukset eivät aiheuttaneet suuria ongelmia, vaan tehtävä suoritettiin suunnitelmien mukaan. Kysymys on kansallisesta kunniasta, sillä Venäjän toimittamien torjuntaohjusten tehokkuudesta on kielteisiä raportteja. https://www.timesofisrael.com/syria-ira ... untry.html. https://americanmilitarynews.com/2018/0 ... m=facebook

04. Venäjä katsoo olevansa uhattuna, ja sen vuoksi ennalta suunniteltu näkymä tullaan toteuttamaan.
WND:n artikkelissa arvioidaan, miksi Venäjä ei ole reagoinut liittoutuman ilmaiskuihin, ja jos on, millä tavalla..Syyrian ilmavoimat ampuivat alas pari Tomahawk ohjusta, mutta mikä on Venäjän vastaus? Vääristeltyjä uutisia risteilee internetissä. Venäjän lähettiläs Yhdysvaltoihin Anatoly Antonov antoi oman lausuntonsa FB:ssä, mitä pidetään varsin erikoislaatuisena tällä tasolla. Antonov varöittaa, että Venäjän varoitukset jätettiin taas kerran huokiotta, mutta ettei Venäjä voi jättää sitä ilman seurauksia. Hän sanoi, että presidentti Putinin loukkaaminen vaatii vastatoimia. Hän sanoo, ettei maailman suurin kemiallisten aseitten varastoija USA voi syyttää toisia maita.
USA ei ollut informoinut Venäjää, joka toimii useilla sektp eilla Syyriassa, ennen ilmaiskuja. Venäjän tulkinnan mukaan se on suuri lpikkaus, jolla tulee olemaan seurauksensa. https://www.infowars.com/russia-respond ... plemented/

05. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov esitti varoituksen perjantaina, että lännen suunnitelmat puuttumisesta Syyrian tilanteeseen tulee aiheuttamaan uudet muuttoaallot Eurooppaan antaen ymmärtää, että valtameri estää sen vyörymisen Yhdysvaltoihin.
Lavrov kertoi perjantaina, että väitetty kemiallinen hyökkäys Syyriassa oli Englannin suunnittelema ja johtama.. Venäläisen kaksoisagentin Skripalin teloitusyrityksessä käytetty hermomyrkky oli valmistettu USA:ssa, eikä Venäjällä, sanotaan puolueettoman sveitsiläisen laboratorion tutkimus-raportissa. http://www.atimes.com/article/russia-wa ... ion-syria/

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 12 -25; Tiberias15 -31, Suolameri 21 -33; Eilat 21 -33 +C-astetta. Aurinkoinen lämmin sää jatkuu lähipäivien aikana.
Keskiviikon raportti on vielä avoin, sillä minulla on silmäleikkaus huomenna eikä ole varmaa, voinko jatkaa raportoimista entiseen tapaan. Pyydän anteeksi lyöntivirheitä, joita tulee ehtimiseen.

IDF tuhosi äskettäin pisimmän ja syvimmälle Hamasin kaivaman hyökkäystunnelin, joita kaivetaan lisää ja tuhotaan sitä mukaa, kuin niitä löydetään. https://www.timesofisrael.com/idf-destr ... to-israel/

4 Islamic Jihadin jäsentä saivat surmansa lähellä Rafahia kuljettaessaan räjähteitä henkilö-autossaan, joka räjähti hajoten alkutekijöihinsä.
https://www.timesofisrael.com/at-least- ... n-in-gaza/
Viimeksi muokannut Irene päivämäärä 19.04.2018 07:55, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasatietoa Israelista Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 19.04.2018 07:55

Keskiviikko 18.04.2018
Julkaistu keskiviikko, 18.4.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

KESKIVIIKKO 18.04,2018
01. Eilen tiistai-iltana juutalaisen päivän vaihtuessa sireenit soivat maassa surullisesti kaatuneitten muistopäivän alkamisen merkiksi. Sitä seuraa torstaina Israelin 70-vuotisjuhlapäivä. Nämä kaksi merkittävää muistopäivää haluttiin sitoa toisiinsa kuin osoitukseksi, että maan itsenäisyys on ostettu kallein uhrauksin. Toiseksi kaatuneitten uhrauksilla halutaan muistuttaa, ettei maasta ole vielä tullut rauhan ja turvallisuuden tyyssija, vaan että Israelin tulee edelleen valmistautua taistelemaan saavuttamastaan itsenäisyydestä vihamielisisessä ympäristössä, jonka 350 miljoonaa arabimuslimia ja yli 1,6 miljardia muslimia maailman laajuisesti vannovat tuhoavansa juutalaisen kansan ja hävittävänsä sen asukkaat.
Perustamisestaan lähtien juutalaiset ovat joutuneet toteamaan, ettei Luvattuun Maahan perustetun maan säilyminen olisi ollut mahdollista ilman Israelin Jumalan apua, kuten maan ensimmäinen pääministeri Ben Gurion totesi: ”Israelissa ei voi ajatella järkevästi, ellei usko ihmeisiin”.
02. Vuosittainen kahden minuutin hiljaisuus lopettaa kaiken aktiivisuuden maassa ja liikenne seisahtuu kahden minuutin ajaksi 11.00 maissa useimpien ajoneuvoissa istuvien tullessa ulos autostaan osoittaakseen kunnioitustaan niille 3 154 terrorin uhrien, ja sodissa kaatuneitten 25 646 naisen ja miehen muistoksi, jotka maksoivat kalleimman henkilökohtaisen uhrin, oman henkensä.
Muistotilaisuuksia tullaan järjestämään kaikissa maan 52 sotilashautausmaalla sekä lukuisissa yksityisillä hautapaikoilla. https://www.timesofisrael.com/marking-m ... ationwide/

03. Israelin juhliessa maansa 70-vuotispäivää tilastokeskus ilmoittaa, että Israelin väestömäärä on ylittänyt 8.8 miljoonsn rajan. Maan asukas-määrä on nyt tilastollisesti 8.842 miljoonaa.
Sen uskotaan jatkavan tasaista nousuaan siten, että, että seuraavan sadan vuoden kuluttua Israelin väkiluku on 15.2 miljoonaa.

Tänä vuonna Israelin väkiluku kasvoi 163 000 henkilölla (1.9 %) josta 177 00 syntymän kautta, siirtolaisuuden kautta 28 000; kuolleita oli 41 000. Itsenaisyytensä aikana Israel sai 3.2 miljoonaa siirtolaista. Km. ikä miehillä on 80.7 vuotta, naisilla 84.2 vuotta. Väestönkasvu on kuitenkin hidastunut.
44 % israelilaisista asuu 15 suurimmassa kaupungissa. Jerusalem on Israelin suurin kaupunki, sen asukasmäärä on 882 700. Pienin kuntayksikkö on Neveh Zuhar Suolameren rannoilla. Juutalaisia on väestöstä 74.5 %, arabeja 20.9 %, muita 4.6 %.
http://www.jpost.com/Israel-News/As-Isr ... ion-550054

04. IDF havaitsi viiden Gazan arabi ryhmän, joka pyrki asentamaan pommia Gazan turva-aidalle. Sotilaat avasivat tulen heitä kohti haavoittaen ainakin kolmea heistä.
Hamasin arabien yritys osallistua Israelin. kaatuneitten muistojuhlaan omalla tavallaan epäonnistui. Tämä tapahtui aikaisin keskiviikkoaamuna Khan Younisin itäpuolella.
Tiistai-iltana IDF tulitti tankin tykeillä Hamasin tukikohtaan Gazan eteläosassa sen jälkeen, kun sieltä tulitettiin israelilaista korjausryhmää turva-aidan varrella.
https://www.timesofisrael.com/at-least- ... za-border/

05. Iranin presidentti Hassan Rouhani vakuuttaa, että Iran kehittää mitä aseita se tarvitsee tarvitsematta odottaa maailman mielipidettä. https://www.timesofisrael.com/rouhani-w ... s-consent/
Hizbullahin apulaisjohtaja Naim Qassem sanoi, ettei Israelille anneta tilaisuutta asettaa ohjeita ja sääntöjä Syyrian konfliktissa. https://www.timesofisrael.com/hezbollah ... -conflict/.
Israelin oikeus antoi määräyksen kuljettaa Gazan March on Return” marssilla haavoittunut arabi Länsirannalle saamaan lääkintähoitoa. https://www.timesofisrael.com/court-ord ... treatment/
Syyria sanoo, että kemiallisia iskuja tutkiva tutkintatyhmä on saapunut Doumaan, mutta pelkona on, että raskauttavia todisteita on kuljetettu muualle tutkimuksen aloittamisen viivästyttyä. https://www.timesofisrael.com/chemical- ... for-probe/
SÄÄTILA TÄNÄÄN
Jerusalem 16 -30; Tiberias 18 -36; Suolameri 22 -34; Eilat 33 -38 +C-astetta. Huomenna vähän viilenee, mutta aurinkoinen sää jatkuu.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasatietoa Israelista Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 21.04.2018 08:54

Perjantai 20.04.2018
Julkaistu perjantai, 20.4.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

PERJANTAI 20.04.2018
01. Juhlat on juhlittu ja edessä on paluu karuun arkeen, eikä se näillä raukoilla rajoilla ja näissä olosuhteissa ole aina suinkaan miellyttävää. Kohottavien ja ylevien juhlapuheitten jälkeen on varottava jokaista sanaansa, sillä Israelin vasemmistoviritteinen media kaivaa jokaisen kolon ja syvennyksen löytääkseen lisää skandaalinkäryisiä todisteita tai vain huhuja, jotka nekin kelpaa paremman puutteessa.
Pääministeri Netanyahun ja Knessetin puhemiehen Yuli Edelsteinin välinen kiista itsenäisyyspäivän soihdun sytyttämis-oikeuden yhteydessä pitämistä puheista lienee vain oire syvemmästä eri-mielisyydestä maan korkeimpien johtajien välillä.
Perinteisesti Knessetin puhemies pitää siinä tärkeimmän puheen, mutta kulttuuriministeri Miri Regevin innostamana Netanyahu halusi myös puhua tilaisuudessa. Regev johtaa ministerikomiteaa, joka vastaa maan symboleista ja seremonioista.
Edelstein katsoo pääministerin rikkoneen allekirjoitetun sopimuksen, jonka mukaan Netanyahu pitää vain lyhyen tervehdys-puheen, mutta päästyään vauhtiin hän piti 14 minuuttia kestävän puheen – kaksi kertaa pitemmän kuin Knessetin puhemies. Pelkkiä lillukanvarpuja, voisi sivusta katsoen todeta, mutta symbolit ovat tärkeitä etenkin, kun maassa muhii tarve ennenaikaisista vaaleista, ei niinkään, etteikö pääministeri nauttisi kansan suosiota – se vain nousee poliisin korruptiotutkimuksista huolimatta – vaan siksi, ettei Netanyahu ole pystynyt ratkaisemaan Kotelin paikkaongelmaa eikä myöskään Haredim- ja ääriortodoksien vaatimusta vapautuksesta asepalveluksesta, mitkä jakavat kansaa Israelissa ja juutalaisia ulkomailla.
Israelin juutalaisten polarisoituminen kukoistaa Amerikan poimuissa, kuten JPost otsikoi artikkelinsa. Vasemmiston Israel-vastaiset aktivistit pyrkivät saamaan Demokraattisen puolueen valvontaansa, valkoisten kansallismieliset oikealla pitävät Sionismia harjoittamansa rasismin verhona. Tutkimusten mukaan Amerikan republikaanit tukevat Israelia konfliktin aikana enemmän kuin koskaan. Demokraatit kääntyvät entistä enemmän palestiinalaisten rinnalle Israelin kustannuksella. http://www.jpost.com/Israels-70th-anniv ... ges-550035
02. Jerusalemissa syntynyt Amerikan kansalainen näyttelijä Natalie Portman kieltäytyi osallistumasta Genesis-palkinnon jakotilaisuuteen kesäkuussa 2018 Israelissa esittäen syyksi epämääräisesti ”äskeiset tapahtumat”.
Torstaina Genesis palkintosäätiö, joka jakaa tätä juutalaisten Nobel-palkintoa, sanoi olevansa syvästi surullinen naisnäyttelijä Portmanin kieltäytymisen vuoksi.
Portmanin tukijain lausunnossa todetaan, että äskeiset tapahtumat Israelissa ovat olleet äärimmäisen masentavia hänelle, minkä vuoksi hän ei voi osallistua minkäänlaisiin julkisiin tilaisuuksiin Israelissa.
Genesis palkinnonjakokomitean lausunnossa todetaan, että kesäkuun jakotilaisuus peruutetaan, sillä järjestäjät pelkäävät Portmanin kieltäytymisen aiheuttavan heidän filantrooppisen aloitteensa politisoitumisen, jota he ovat pyrkineet välttämään viimeisen 5 vuoden aikana. https://www.timesofisrael.com/natalie-p ... nt-events/

03. Israelin sotilaskoneet levittivät perjantaina lentolehtisiä Gazan rajan tuntumaan varoittaen gazalaisia pysymään kaukana Israelin ja Gazan välille pystytetystä turva-aidasta. Siinä todetaan edelleen, että väkivaltaiset häirinnät antoivat terroristeille tilaisuuden käyttää hyväkseen siviilien rauhallisia protesteja hyökätäkseen Israelia ja sen rakentamaa infrastruktuuria vastaan.
”IDF ei tule sallimaan vahingon aiheuttamista turvallisuus-infrastruktuuria ja turva-aitaa vastaan, jotka suojelevat Israelin siviilejä. IDF iskee jokaista vastaan, joka pyrkii vahingoittamaan Israelin turvallisuutta”. https://www.timesofisrael.com/israel-dr ... rom-fence/

04. USA:n hallituksen edustajana Jason Greenblatt sanoo, että gazalaisilla on oikeus protestoida kriittisenä aikana, mutta turvallisen matkan päästä turva-aidasta ja Israelin julistamasta turva vyöhykkeestä rajan tuntumassa.
05. Islamic Jihadin johto ilmoittaa ottaneensa Israelin ja IDF:n johtomiehet tarkka-ampujiensa tähtäimeen.
06. Presidentti Trumpin nimittämä Lähi-Idän lähettiläs totesi torstaina Twitter sivullaan julkistamassaan lausunnossa, että Gazan arabeilla on oikeus protestoida vaikeiden ihmisoikeus-olosuhteiden aikana. ”Heidän johtajiensa tulisi keskittyä enemmän tähän viestiin kuin puhua potentiaalisesta väkivallasta, kommunikoida äänekkäästi ja selvästi, että marssien tule olla väki-vallattomia, ja välttää kaikkea epä- järjestystä, sekä pysyä poissa IDF:n julistamasta 300 m puskurivyöhykkeestä.
http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ces-551307

07. USA:n demokraatit odottavat saavansa juutalaisäänestäjien tuen pyrkimyksissään voittaa Kongressin edustajainhuoneen valvonnan. POSTIN suorittaman tiedustelun mukaan 43 edustajain huoneen alueet ovat joko republikaaneja tai sympaattisia heille, 21 alueissa on 10 000 juutalaista äänestäjää tai enemmän. Marraskuun välivaalit voivat kääntää republikaanien ja demokraattien väliset voisuhteet demokraattien eduksi. http://www.jpost.com/American-Politics/ ... ves-551300
08. Romania aloittaa valmistelut Israelin lähetystönsä muuttamisesta Israelin pääkaupunkiin Jerusalemiin. Asiaa johtaa maan pääministeri Viorica Dancila, mutta hän tarvitsee kabinetin muodollisen vahvistuksen ja presidentin hyväksymisen. Jerusalemissa uskotaan, ettei hyväksymisellä ole vaikeuksia. Romania tulee siten seuraamaan USA:n ja Guatemalan esimerkkiä, ja on hyvin todennäköistä, että monet muut maat seuraavat etenkin Etelä-Amerikassa.
Israelin apulaisulkoministeri Tzipi Hotoveli, joka viime viikolla vieraili Romaniassa ja tapasi pääministeri Dancilan ja muita korkeita virkailijoita Bucharestissa, sanoi olevansa hyvin toiveikas Romanian liittymisestä klubiin, jonka päämääränä on korjata vuosikymmenien vääryys Jerusalemin tunnustamisesta Israelin pääkaupungiksi. https://www.timesofisrael.com/romania-b ... jerusalem/,

09. EU-parlamentti tuomitsi ensimmäistä kertaa Hamasin suorittamat terroriteot ja tuomitsi Hamasin omaksuman käytännön siviilien, etenkin naisten ja lasten, käyttämisen ihmiskilpenä taistelukentällä. Europarlamentti tuomitsi IDF:n käyttämisen kovista panoksista Gazan ”March on Return” marssijoita vastaan. Julkilausumassa vaaditaan myös Gazan saarron poistamista, jonka kv. yhteisö julisti estääkseen pommin ja rakettien tekemiseen tarvittavien materiaalien viennin Gazan terroristeille. Vaatimus saarron lopettamiseksi koskee myös Egyptiä, joka on tehokkaasti pyrkinyt sulkemaan terroristien ja muiden ei-toivottujen henkilöitten ja materiaalien pääsyn Siinaille ja sieltä Gazaan.
Israelissa ollaan tyytyväisiä, että useita aiemmissa lausunnoissa käytettyjä Israelia tuomitsevia kysymyksiä on jätetty pois. Lausunnossa vaaditaan Hamasia vapauttamaan pidättämänsä Israelin kansalaiset sekä palauttamaan kaatuneitten israelilaisten ruumiit. https://www.timesofisrael.com/in-first- ... n-shields/

10. Tuhansia Israelin arabeja kokoontui torstaina Haifaan marssiakseen Israelin itsenäisyyspäivänä, jota arabit kutsuvat nimellä nakba, katastrofi, jolloin Israel julistautui itsenäiseksi valtioksi. Kunnioittaakseen niitä, jotka pakenivat tai pakotettiin Israelin itsenäisyystaistelun aikana 1948 -1949, osanottajat heiluttivat PA:n ilmestyskirjan neljän ratsastajan värein laadittua lippuja, kuvia Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsivien kuvia, sekä vaativat paluuoikeutta ulkomailla asuville kymmenille tuhansille palestiinalaisille. https://www.timesofisrael.com/as-israel ... e-of-1948/,
11. Saksalainen jihadisti, joka oli osallistunut syyskuun 11. päivän 2001 WTC:n tupla-tornien tuhoamiseen, pidätettiin Syyriassa. Pentagon vahvistaa, että USA:n tukemat joukot Syyriassa pidättivät Al-Qaidan operaattorin, saksalaisen miehen, joka avusti terroristien värväämistä hyökkäyksiin New Yorkissa ja Washingtonissa. https://www.timesofisrael.com/us-german ... -in-syria/
12. 200 000 israelilaista vietti torstaina Israelin itsenäisyyspäivänsä kerääntyen puistoihin, rannoille ja historiallisiin kohteisiin lomapäivän merkeissä, jonka huippukohta oli Israelin Ilmavoimien hävittäjien ylilennot, joissa oli mukana IIV:n laivue maailman edistyneimmistä koneista F35. Baniyn kansallispuistoon kerääntyi 48 000 lomailijaa, 18 000 telttaili Kinneretin järven ympäristössä. Osallistujien joukossa olivat maan korkeimmat johtajat, sekä sotilas-johtajia puolustusministeri Avigdor Libermanin johdolla. https://www.timesofisrael.com/with-bbqs ... ependence/
13. Sotarumpujen päristessä eri puolilla maailmaa Venäjän ulkoministeri Sergey Lavrov tarjoaa toisenlaisen maailmankuvan vakuuttaen, että Trump ja Putin estävät uuden sodan, jota jo kutsutaan kolmanneksi maailmansodaksi. Lavrov totesi BBC:n ohjelmassa perjantaiaamuna, että sekä ´Trump että Putin ovat tietoisia, että kansansa hyvinvointi on heidän vastuullaan, eivätkä salli sodan runnella kansansa saavutuksia tuhoisalla ja potentiaalisella ydinsodalla, jossa ei ole voittajia. Hän valitti luottamuksen Venäjän ja USA:n välillä taantuneen lähelle nollaa, mutta he tulevat käyttämään luottamuksen rippeitäkin välttääkseen sodan. Lavrov puhui BBC:n ohjelmassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/244724

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 12 -23; Tiberias 17 -28; Suolameri 21 -33; Eilat 23 -66 +C-astetta. Aurinkoinen sää jatkuu, lämpötilan hieman laskiessa.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasatietoa Israelista Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 26.04.2018 07:07

Maanantai 23.04.2018
Julkaistu maanantai, 23.4.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

MAANANTAI 23.04.2018
Tilannekatsaus
Tässä katsauksessa kerron aluksi omasta tilanteestani, sekä yleiskatsauksen Israelista ja alueen maista.
01. Saamani silmätulehdus sai minut – perheen nuorimpien vaatimuksesta – käymään silmälekurin tarkastuksessa, joka passitti minut edelleen Shaar Zedekin sairaalaan, jossa todettiin oikean silmän saavuttaneen tason, joka edellytti leikkausta varoittaen samalla, että sen saaminen voi kestää 4 viikkoa. Muutaman tunnin päästä sairaalasta ilmoitettiin, että paikka vapautui alle viikon sisällä, 16.04.
Operaatio kesti alle kolme tuntia, ja sen jälkeen silmäni suojaksi asetettiin suojakalvo, jota tuli pitää vuorokauden ympäri. Kalvo poistettiin parin päivän päästä, mutta silmän välittämä näkymä oli sumuinen. Kolmen päivän sisällä näkökyky kirkastui yllättäen, ja sen uusi tarkastus suoritetaan huomenna tiistaina.
Ymmärrykseni mukaan uudelle linssillä varustettu oikea silmä, joka näyttää kaiken hopeanhohtoisessa valossa, tarvinnee kuitenkin synkronointia vasemman kanssa, jonka välittämä näkymä on pinttyneen beesin värinen.
02. Samaan aikaan silmäoperaation kanssa sain Israelissa tavanomaisen talviflunssan, joka alkoi tavallisella kylmettymisellä muuttuen pian täydeksi flunssaksi, jota olen aiemmin menestyksellä pystynyt vastustamaan, mutta aiempien hoitojen johdosta vastustuskykyni lienee heikentynyt. Flunssan mukana tulivat, yleinen heikkouden tunne, huimaukset, ruokahalun väheneminen sekä paksun limaisen nesteen kerääntyminen hengityselimiin ja pään onkaloihin, joista sitä saa jatkuvasti köhiä pois, ja joka aiheuttanee hengitysvaikeudet siten, että portaiden kautta nousu kerroksesta toiseen saa haukkomaan henkeään. Nyt se osoittaa helpottamisen oireita. Aloimme olla huolissamme, mikä vaikutus kolmella tiputusnesteellä voisi olla tähän, mutta lääkärimme Strauss kehotti vain jatkamaan tiputusta vielä seuraavien 3 viikon aikana. Röntgenkuvan mukaan keuhkoissa ei ole tulehdusta.
03. Näiden terveyshuolien aikana pyrimme hoitamaan osamme kaatuneitten muistopäivän surussa, ja iloitsemaan Israelin kanssa juutalaisen kansan itsenäisyydestä 70-vuotisella taivalluksella, johon on sisältynyt useita sotia ja jatkuvaa taistelua terrorismia ja arabien harjoittamaa väkivaltaa vastaan. Tämä on merkkinä ulkomailla asuville juutalaisille, että erämaavaellus on päättynyt, ja että heidän on aika palata kotiin rakentamaan Israelia Isän Jumalan kunniaksi.
04. Iloamme vapaasta Israelin maasta himmensi onnettomuus, joka sattui vielä Markun syntymäpäivänä 20.04. Hän käväisi lähi-superissa täydentämässä varastojamme, kun paluumatkalla kuorma-auto tuli sivutieltä varoituskolmion takaa murjoen oikeapuoleisen etuoven korjauskelvottomaksi. Se ei kuitenkaan vahingoittanut Maijaa, joka istui etuistuimella oven vieressä. Ovea ei saa auki, mikä hankaloittaa auton käyttöä, mitä ilman tässä maassa on vaikea tulla toimeen. Nyt odottelemme, että jossain vapautuisi Toyota Camrin oikeanpuolinen etuovi; uusi maksaisi maltaita. Paja lupasi hoitaa korjauksen 3 000 NIS hinnalla.
Kansainvälisiä aiheita
05. USA:n presidentti Donald Strump kehotti sunnuntaina hillitsemään liikoja odotuksia neuvotteluista Pohjois-Korean kanssa. ”Ehkä he romuttavat testialueensa, ehkä eivät, aika tulee näyttämään”, hän totesi sanoen, että toteutus on mutta kuin sopimus, ja se voi vaatia aikaa. PK ilmoitti lauantaina luopuvansa ydinaseen ja ohjusten testeistä romuttaen alueet, joissa niitä tehtiin, sekä keskittyvänsä taloudelliseen kasvuun ja rauhaan.
Israelissa puntaroidaan, miten tämä tulee vaikuttamaan Iranin ja kansainvälisen ryhmän P5-1 sopimaan JCPOA sopimuksen muuttamiseen tai peruuttamiseen. Länsimaat ovat Saksan johdolla vastustaneet Trumpin päätöstä joko muuttaa sopimusta tai vetäytyä siitä irti. Iran varoittaa, että sillä tulisi olemaan tuhoiset seuraukset.
Tarkkailijat ovat hekin ymmällä, onko PK:n aloittama rauhanprosessi aito, vaiko vain suuri PR-kampanja. http://www.jpost.com/International/Trum ... sis-552478

06. Saksan liittokansleri Angelika Merkel sanoo, että huonokin sopimus on parempi kuin ei mitään sopimusta. Hän puhui erityishaastattelussa useista asioista, myös Saksan ja Israelin välisistä suhteista, joiden hän sanoi alkaneen ennen hänen aikaansa, ja joita hän tukee voimallisesti. Hän arvioi, että Israelin tilaamat sukellusveneet vaikuttavat positiivisesti Israelin turvallisuuteen. Saksa maksaa osan niiden hinnasta, jota Israelissa tulee arvostaa. http://www.jpost.com/Israel-News/Merkel ... all-552424
07. ISA lähettää massiivisen delegaation osallistumaan USA:n Jerusalemin lähetystön avajaisiin.
Delegaatiota johtaa USA:n talousministeri Steven Mnuchin. 40 senaattoria molemmista puolueista osallistuu matkaan, kuten myös alahuoneen jäseniä ja juutalaisjohtajia. Sekä USA:n YK:n lähettiläs Nikki Haley ja varapresidentti Mike Pence harkitsevat osallistumista. Jared Kushner ja hänen Ivanka vaimonsa ovat mukana. Osanottajamäärällä ja henkilöillä halutaan osoittaa USA:n tarkoittaa täyttä totta, jonka Trump lupasi toteuttaa joulukuun 6.päivän puheessaan. USA:n delegatioon kuuluu 250 jäsentä toukokuun 14. päivän USA:n lähetystön avaamistilaisuuteen Jerusalemissa.
Pian USA:n lähetystön muuton jälkeen Guatemala seuraa esimerkkiä, jota seurannee Romania välittämättä presidenttinsä vastustuksesta. Kaikkiaan puolen kymmentä maata on ilmaissut halunsa seurata perässä. http://www.jpost.com/Israel-News/Treasu ... ony-552455
08. Iranin ulkoministeri Mohammad Javar Sharif sanoi sunnuntaina, ettei usko Israelin ja Iranin sanailun johtavan sotaan. Hän sanoi, että USA:n johtaman liittoutuman ilmaiskut Syyriassa olivat vastoin kansainvälistä lakia. Tämä on kätevä tapa vetää kansainvälinen laki joka paikkaan, eikä kukaan näytä tuntevan, mikä se on. http://www.jpost.com/Middle-East/Iran-F ... IDF-552440,
09. Heprealaisen Yliopiston tiedemiehet ovat kehittäneet ihmisen genoman kartan käyttäen uusinta geeni- teknologiaa ja ihmisen alkion soluja. Professori Nissim Benvenisti, Yliopiston Azrieli keskuksen emosolun ja geneettisen tutkimuksen johtaja yhdessä kollegoittensa kanssa julkistivat tutkimustensa tukokset Nature Cell Biology lehdessä. Uusi genome tutkimus antaa oivan keinon kaikkien ihmisen geenien toiminnan kartoittamiseksi. He analysoivat käytännössä lähes kaikki ihmisen genoman kehittäen yli 180 000 etäistä mutaatiota, käsittäen CHRSPR-Cas 9 tutkintateknologiaa käyttäen uudenaikaisia emosoluja, jotka ryhmä äskettäin eristi. http://www.jpost.com/HEALTH-SCIENCE/Isr ... lls-552495
SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 10-21; Tiberias 14 -28; Suolameri 18 -29; Eilat 17 -30 +C-astetta.
Sadetta ja tulvia luvataan Israelin eteläosassa, muualla lämpötila nousee jyrkästi ennusteen mukaan.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/244834.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasatietoa Israelista Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 28.04.2018 10:06

Torstai 26.04.2018
Julkaistu torstai, 26.4.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

KESKIVIIKKO 26.04.2018
01.Kumman sitkeää tyyppiä tuo flunssavirus, kun ei usko selvää käskyä, että sen käpälät ovat sidotut ja häätökäsky annettu ajoissa, vaan rimpuilee edelleen etuoven kahvassa.
Rimpuilkoon vain, sen on lähdettävä mutta pyrin kertomaan lyhyesti päivän kuumimmat kysymykset. Kovin tarmokkaasti se rimpuilikin aiheuttaen tukehtumistunnon.
02. Washingtonissa vieraileva Ranskan presidentti Emmanuel Macron ennusti keskiviikkona, että USA:n presidentti Donald Trump on valmis vetäytymään Iranin kanssa solmitusta kv. ydinsopimuksesta, jolla säädellään Iranin ydinteollisuutta.
Trump sanoi, ”ettei kukaan tiedä, mitä tulen tekemään”, ja lisäsi Macroon päin kääntyen: ”Sinulla on varsin selvä kuva kysymyksestä”. Macron uskoo Trumpin vetäytyvän Iranin kanssa tehdystä kv. ydinsopimuksesta ensi kuussa kotimaisista syistä johtuen. Macron arvioi, ettei Trump ole niin arvaamaton, kuin sanotaan.
Trump antoi Ranskalle, Saksalle ja Englannille aikaa toukokuun 12. päivään JCPOA-sopimuksen uusimiseksi, tai hän tulee lisäämään Iranille entistä kovempia sanktioita. EU-maat ovat vastustaneet sopimuksen korjaamista ja uusien sanktioitten asettamista Iranille, koska ne vaikuttavat kauppasopimuksiin Iranin kanssa. https://www.jpost.com/Middle-East/Macro ... eal-552777, https://www.jpost.com/Middle-East/Iran- ... ays-552766,
03. Tzekin tasavallan presidentti Milos Zeman sanoo, että konsulaatin avaaminen Jerusalemissa on ensimmäinen askel lähetystön muuttamiseksi Israelin pääkaupunkiin. Ensi vaiheessa avataan Tsekki-keskus ja kunniakonsulaatti, mutta Zeman ei halua vielä sitoa käsiään lähetystön muuttamiseksi Tel Avivista. https://www.jpost.com/Israel-News/Czech ... ssy-552755.
04. USA:n tiedustelu seuraa silmä kovana aseiden kuljettamista Iranista Syyriaan, joita voitaisiin käyttää joko Bashar Assadin armeijan tai Iranilaisten joukkojen tarpeisiin, CNN raportoi keskiviikkona. Raportin mukaan maahan kuljetettuja aseita voitaisiin käyttää myös Israelia vastaan.
CNN:n raportin mukaan ainakin 2 Syyrian ilmavoimien kuljetusta IL-76 ja yksi iranilainen kuljetuskone olivat USA:n tarkkailun kohteina. USA:n talousministeriö asetti Iran Air, Mayan Air ja Yas Air yhtiöt jo aiemmin mustalle listalle niiden antamasta tuesta Iranin vallankumouskaartin (IRGC) joukoille. Vuonna 2013 Reutersin raportissa kerrottiin Iranin salakuljettavan aseita Syyriaan turkkilaista ilmatilaa käyttäen Beirutiin ja sieltä kuorma-autoilla hallituksen joukoille ja Hizbullahille. Nämä aseet olivat kevyitä aseita ja uudenaikaisia strategisia aseita.
Israel on jo kauan valittanut Iranin salakuljettamista aseista Hizbullahille Syyriassa sekä Libanoniin Syyrian kautta.
Israelin puolustusministeri Avigdor Liberman lensi tiistaina Yhdysvaltoihin tavaten siellä puolustusministeri James Mattisin, kansallisen turvallisuusneuvonantajan John Boltonin sekä Senaatin asevoimien komitean jäseniä. He tulevat keskustelemaan viimeaikaisesta kehityksestä Keski-Idässä johtuen Iranin laajentumispyrkimyksistä.
USA:n keskuskomennuskunnan komentaja kenraali Joseph L Votel saapui viralliselle vierailulle Israeliin samaan aikaan Libermanin USA:n vierailun kanssa. Votel tapaa IDF:n komentajan kenraaliluutnantti Gadi Eisenkotin, Israelin kansallisen turvallisuusneuvoston jäseniä sekä IDF:n korkeita upseereita keskustellakseen alueellisista kysymyksistä, mukaan lukien Iran ja Syyria. IDF:n lausunnon mukaan Votel haluaa vahvistaa armeijoitten välisiä suhteita sekä keskustella turvallisuuskysymyksistä alueella. Vierailu on ensimmäinen CENTCOMIN komentajan tekemä Israeliin.
Viime viikolla julkistettujen ilmakuvien perusteella Teheran on voimistanut sotilaallista yhteistyötä Assadin hallituksen kanssa INGC:n komentajan prikaatinkenraali Air Ali Hajizadehin valvonnan alla. Kuvat julkaissut lähde totesi että siviilikoneita sekä kuljetuslentoyhtiöitä Simorgh ja Pouya Air oli käytetty IRGC:n sotilaskuljetusten verhona kuljettaen sekä aseita että sotilaita Iranin joukkojen vahvistamiseksi. Kuvista voidaan päätellä, että Iran on rakentanut useita tukikohtia Syyriaan. Aiemmin raportoitiin, että niitä olisi 17, usein rakennettu Venäjän tukikohdan lähelle suojauksen vuoksi. Venäjän suurimmissa tukikohdissa on S-300 ohjuksia, ja raporteissa kerrotaan, että Venäjä toimittaa niitä Syyrian armeijalle.
Israel on antanut varoituksia, että jos sen koneita vastaan käytetään ohjuksia, IAF tulee tuhoamaan tukikohdat, joista niitä ammuttiin.
Tämä todellista taitelua käyrän miekan terällä, jossa harha-askeleille ei ole varaa, koska se tarkoittaisi sotaa. https://www.jpost.com/Middle-East/US-in ... ael-552686
Trump haluaa vetää USA:n joukot Syyriasta, mutta Israelin johto vastustaa sitä ehdottomasti, koska se antaisi Iranin IRGC:n joukoille entistä avoimemmat alueet vaikutuksensa laajentamiseksi. Raportin mukaan Israelin delegaatio tapasi kenraali Votelin, joka kannattaa Trumpin vetäytymistä Syyriasta, eivätkä keskustelijat löytäneet yhteistä linjaa, vaan keskustelu muuttui paikoin hankalaksi.
05. Israelin uutisia
Pääministeri Netanyahu teki täydellisen lehmän käännöksen maahan siirtolaisina laittomasti tulleiden karkottamiseksi sanoen nyt, ettei ketään karkoteta, ja että suljetut kokoamisleirit avataan uudelleen. https://www.timesofisrael.com/how-netan ... nt-crisis/
Malaysien virkailijat sanovat, että Hamasin insinöörin teloitus oli osa Mossadin laajempaa operaatiota estääkseen Hamasin pyrkimyksiä aktivistien kouluttamiseksi maailmalla. https://www.timesofisrael.com/malaysian ... g-efforts/
Yli 2000 marssijaa, juutalaisia ja muita, osallistui ”Wear aKippa” marssiin Berliinissä. He protestoivat antisemitismiä vastaan, joka sai alkunsa siitä, että kippaa päässään pitävä arabi pahoinpiteli ei-juutalaista miestä viime viikolla. Berliinissä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/245008
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/245009,
Eilen Israelin eteläosassa riehuivat myrskyiset sateet salamoiden ja rakeitten seuraamina. Sateet aiheuttivat paikallisia tulvia, jotka surmasivat ainakin 2 ihmistä, 17 juutalaispojan ja arabitytön, joka oli jo pelastajien käsissä, mutta joutui lopulta tulvan vietäväksi, eikä hänen kohtaloaan tiedetty lehtien ilmestymisaikaan. Lämpötila putosi rajusti, joka jatkunee tänään.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Seuraava

Paluu Uutisia Israelista

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron