Ajantasatietoa Israelista Toukokuu

Re: Ajantasatietoa Israelista Toukokuu

ViestiKirjoittaja Irene » 26.05.2018 10:37

Perjantai 25.05.2018
Julkaistu perjantai, 25.5.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

PERJANTAI 25.05.2018
01. YK:n turvallisuusneuvosto aloitti maanantaina Kuwaitin esityksestä keskustelut YK:n joukkojen asettamisesta ”suojelemaan palestiinalaisia Länsirannalla, Jerusalemin itäosassa ja Gazassa”. Keskusteluja käytiin suljettujen ovien suojassa, mutta luonnoksen laatiminen ei onnistunut.
Uusi yritys aloitettiin keskiviikkona, edelleen suljettujen ovien takana koskien Lähi-Itää, mukaan lukien Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti.
Luonnoksen teksti kehottaa etsimään ”toimenpiteitä varmistamaan ja suojelemaan palestiinalaisten siviiliasukkaita miehitetyllä Palestiinan alueella, mukaan lukien Gazan kaista, kansainvälisten suojelujoukkojen avulla”.

USA, joka on yksi viidestä YK:n turvallisuusneuvoston pysyvästä jäsenestä, on uhannut estää vetollaan sellaisen päätöslauselman hyväksymisen. EU-maat ovat myös epävarmoja, miten sellainen toimi tulisi käytännössä onnistumaan.
Englannin YK:n apulaislähettiläs New Yorkissa, Jonathan Allen sanoi, ettei hänen maansa ole tehnyt päätöstä asiassa. Briteillä on myös veto-oikeus YK:n turvallisuusneuvostossa. Allen kertoi, että keskusteluja käydään toisten lähettiläiden kanssa, varsinkin saadakseen enemmän tietoja, mitä on tarkoitus saavuttaa suojelu-toimilla, ja mitä sillä tarkoitetaan. Keskusteluja jatketaan.
”Tässä vaiheessa tarvitsemme detaljitietoja mitä on suunniteltu ja mitä esitetty, eikä tämä ole selvää. Kun selvitykset on saatu, tulemme tekemään oman päätöksemme”.

Bolivian lähettiläs YK:ssa Sacha Sergio Llorenty Soliz kertoi journalisteille, että Bolivia tukee päätöslauselmaluonnosta. ”Uskomme ajan tulleen, että kansainvälinen yhteisö vastaa velvollisuudestaan suojella palestiinalaisia. Hän odottaa kärsimättömästi äänestystä asiasta. Hän sanoi odottavansa, että ”jokainen YK:n jäsenmaa pitäytyy kansainväliseen lakiin ja alistuu turvallisuusneuvoston päätöslauselmiin, mutta USA näyttää olevan kansainvälisen lain yläpuolella”.

Hamas väittää IDF surmanneen 102 palestiinalaista protestien aikana, joita se kutsuu nimellä ”Great March of Return”, joiden aikana protestoijat yrittivät toistamiseen murtautua turva-aidan läpi Israelin puolelle ja jatkaa siellä Temppelivuorelle, jossa olisi pidetty suuri voitonjuhla. Hamas kutsuu marssia rauhalliseksi, vaikka he käyttivät kivien ohella petrolipommeja, palavia leijoja ja joissakin tapauksissa myös ampuma-aseita. Hamasin aseistetut joukot pysyttelivät siviilien takana, pakottaen heitä, mukana naisia ja lapsia, menemään aidan luo.

Viime viikolla USA esti YK:n turvallisuusneuvoston päätös-lauselman, jossa tuomittiin IDF:n sotilaalliset toimet aidan tuntumassa, ja tutkimusten aloittaminen tapahtumista. YK:n ihmisoikeusneuvosto sen sijaan äänestä 29 -2 tutkimuskomitean asettamiseksi, USA ja Australia vastustivat, 14 maata pidättyi. PA/PLO esitti Haagin ICC:n tuomioistuimelle tutkimusten aloittamiseksi väitetyistä IDF:n tekemistä sotarikoksista.
Jos Kuwaitin tekemä aloite epäonnistuu, PA/PLO esittää asian YK:n yleiskokoukseen, jossa sillä on perinteinen ylivalta.

Päätöslauselma luonnoksessa tuomitaan ankarasti Israelin miehitysjoukkojen voiman käyttäminen palestiinalaisia siviilejä vastaan miehitetyissä territorioissa, mukaan lukien Jerusalemin itäosa sekä etenkin Gazan kaistalla, vastoin kansainvälisiä lakeja, kansainvälisiä ihmisoikeuksia ja voimassa olevia päätöslauselmia, ja lopuksi valitetaan viattomien ihmisten menettäessä henkensä. Israelia vaaditaan miehitysarmeijana lopettamaan välittömästi sotilaalliset kostotoimet, kollektiivisen kurituksen sekä laittoman voiman käyttäminen siviilejä vastaan, myös Gazassa.

Kuwaitin laatimassa luonnoksessa vaaditaan Israelia lopettamaan kokonaan Gazan saartamisen sekä antaa tavaroiden esteettömän kuljettamisen Israelin terminaalien kautta, koskien myös henkilöliikennettä. Lisäksi vaaditaan avustusten lisäämistä Gazan kaistalle. YK:n pääsihteerille annetaan kuukausi aikaa suositusten tekemiseksi tapojen ja varojen löytämiseksi varmistaakseen Palestiinan siviiliväestön turvallisuus, hyvinvointi Israelin miehityksen alla.

Esityksessä unohdetaan kokonaan, että tavaroiden tarkastus on kansainvälinen ja koskee myös Egyptiä ja sen Gazan rajaa. Siinä puhutaan kaiken aikaa turvattomista siviileistä, vaikka Hamas on aseistettu hampaisiin saakka, PA:n alueilla toimii sen oma USA:n kouluttama ja aseistama poliisi. Siinä ei puhuta mitään jatkuvista terrorihyökkäyksistä Israelin siviilejä vastaan, eikä Hamasin rakettitulesta Gazan rajan tuntumassa olevia juutalaiskyliä ja kaupunkeja vastaan.
On käsittämätöntä, että länsimaat suostuvat edes keskustelemaan näin törkeästä tosiasioiden vääristelystä ja ilmiselvistä valheista.
Kuka suojelee Israelin siviilejä PA/PLO:n ja Hamasin sekä muiden terrorijärjestöjen terroria vastaan?
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... ans-558135,
02. YK:n joukkojen tähänastiset suojelu- ja turvaamistoimet eivät kyllä anna luotettavaa kuvaa sen joukkojen todellista kyvystä suorittaa siltä odotettavia tehtäviään.
YK asetti joukkojaan turvaamaan Rafahin rajanylitys terminaalin Gazan ja Egyptin rajalla. Kun muutamia satoja Hamasin aseistetun siiven jäseniä kokoontui terminaalin lähettyville, YK:n joukot luikkivat kiireesti pakoon ja asettuivat asumaan Tel Avivin kaupunkiin. Lienevätkö siellä vieläkin?
Libanonin ja Syyrian etelärajoille asetetut rauhanturvaajat ovat aseettomia. Niiden ainoa tehtävä on ajella autoillaan silloin kun huvittaa ja tehdä raportti näkemistään. Siellä toimivat terrorijoukot ovat siepanneet heitä, varastaneet heidän autonsa ja välineensä – aseitahan heillä ei tiettävästi ole, mutta päästäneet heidät menemään jalkapatikassa jatkamaan virantoimitustaan.
Kaikkein turhin YK:n asettama valvonta joukkio Hebronissa TIPH, eli tilapäinen kansainvälinen läsnäolo Hebronissa. Heidän tehtävänsä on valvoa väkivaltaisuuksia Israelin armeijan ja PA:n arabien välillä. He tukevat paikalle vasta kun kaikki on jo ohi, mutta laativat raportin arabien kertomuksen perusteella, joten voi esittää kysymyksen, kuinka päteviä raportit ovat. Heidän autojaan näkee vieläkin liikenteessä; he asunevat Jerusalemissa.

03. Israel teki valituksen YK:n turvallisuusneuvostolle, että Iran jatkaa ballististen ohjusten testaamistaan jättäen huomiotta velvollisuutensa kansainväliselle yhteisölle ja siten jatkaen Lähi-Idän tasapainon horjuttamista, sanoi Israelin lähettiläs YK:ssa Danny Danon torstaina. Hän kertoi Iranin tehneen 2 ohjustestiä. Hän vakuutti testien olevan vastoin YK:n päätöslauselmaa 2231, joka kieltää ydinaseita kantavan ballististen ohjusten testauksen. Testattu ohjus voi ottaa 500 kg kärkiosan ja sen kantomatka yli 300 km.
Iran jatkaa sotilaallisia ja diplomaattisia toimiaan Lähi-Idän alueilla, etenkin Syyriassa, Libanonissa, Irakissa, Jemenissä ja Gazan kaistalla.
Iranin ylin kaitsija Ali Khamenei asetti 7 ehtoa Iranin pysymiseksi JCPOA sopimuksessa. Iran ei halua luopua ballististen ohjusten ohjelmastaan, mikä on presidentti Trumpin keskeisiä vaatimuksia. Toiseksi sopimus on niin väljästi laadittu, että se antaa Iranille mahdollisuuden jatkaa ydinkokeitaan, joita se tehnee Uranin rikastamisen ohella salaisissa laitoksissaan, joihin IAEA:n valvojat eivät ole saaneet lupaa vierailla. https://www.jpost.com/Middle-East/Iran- ... les-558274

04. UUTISIA LYHYESTI
IDF:n sotilaitten mennessä pakolaisleiriin lähellä Ramallahia pidättämään etsimiään terroristeja, 3-kerroksisen talon katolta pudotettiin marmorilaatta joka osui yhden sotilaan päähän. Kypärästä huolimatta hän sai vakavan kallovamman ja kiidätettiin Ein Keremin sairaalaan, jossa lääkärit taistelevat hänen hengestään.
IDF:n tiedottaja prikaatinkenraali Ronen Manelis sanoi torstaina, että ramadanin alkamisesta lähtien 2 viikkoa sitten terroriteot ja niiden yritykset juutalaisia vastaan ovat nousseet rajusti. Liberman vakuutti, että terroristi löydetään joko elävänä tai kuolleena.
Viime yönä rajapoliisi joutui tuliasein tehdyn hyökkäyksen kohteeksi tarkastuspisteessä lähellä Beeteliä. Hänet pidätettiin myöhemmin ilman uusia vammautumia.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/246412
Presidentti Trump peruutti kesäkuun 12. päiväksi suunnitellun huipputapaamisen PohjoisKorea, EteläKorean ja USA:n johtajien kesken Singaporessa.
Trump selitti, että PK:n viimeaikaiset lausunnot ovat täynnä vihamielisyyttä Yhdysvaltoja vastaan. Hän kertoi peruuttamisen syistä Kin Jong Unille lähettämässään kirjeessä todeten, että hän odottaa voivansa tavata Unin tulevaisuudessa. Samalla hän kiittää 3 PK:n Amerikan kansalisen vapauttamisesta. ”Se oli kaunis ele”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/246420

Jatkoa edelliseen 25.05.

05. Tsekki tasavallan ulkoministeri Martin Stropnicki vakuutti torstaina julkisessa lausunnossaan, että Hamas oli yksin vastuussa palestiinalaisten arabien kuolemaan Gazan protestien yhteydessä äskeisten viikkojen kuluessa.
Yedot Aharonit lehden lainaamassa lausunnossa todetaan otsikolla ”Gaza – kertoen asioista, kuten ne todella ovat”. Stropnicki kirjoitti, ”ettei mikään valtio alistu sellaisiin provokaatioihin. Vakivallalla ja USA:n lähetystön muutolla Jerusalemiin ei ollut mitään yhteyttä keskenään”.
Hän selitti, että USA:n lähetystön siirtoa käytettiin terrorijärjestö Hamasin toimesta vain pahentaakseen tilanteita, jotka se oli organisoinut paljon aiemmin. Hän selitti edelleen:
Todellisuus on se, että Hamas, jonka myös EU on luokitellut terrorijärjestöksi, mutta ei ole vieläkään tunnustanut Israelia, on ainoa Gazan hallitsija ja sellaisena täysin vastuussa väkivaltaisiin muotoihin ja kohteisiin, joita tapahtui Israelin ja Gazan välisellä rajalla viimeisten viikkojen aikana.
”Oli selvästi nähtävissä, miten Hamas kohteli asukkaitaan. Sen aktivistit polttivat Kerem Shalomin Gazan puoleiset osat, joiden kautta kulkevat inhimilliset avustukset Gazan kaistalle. On myös todettava, että Hamas käyttää lapsia hyväkseen lähettämällä heitä vaarallisiin kohteisiin voidakseen syyttää Israelia lasten kuolemasta maailman silmien edessä. Hamas ei yksinkertaisesti ole kiinnostunut olosuhteiden parantamiseen Gazassa, se on enemmän kiinnostunut kansainvälisen yhteisön huomion herättämiseksi kaikin mahdollisin keinoin”. Hän kehotti ”kutsumaan lapiota lapioksi” ja luopumaan Hamasin tarjoamista valheista.
Tsekki tasavalta ja sen presidentti Milos Zeman ovat osoittaneet tukea Israelille viimeisten kuukausien aikana ja ilmaisseet halunsa muuttaa lähetystönsä Jerusalemiin. Tsekki tasavalta oli ensimmäisten joukossa, jotka tunnustivat Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi presidentti Trumpin tunnustaessa sen joulukuussa.
Tsekkien pääministeri Andrej Babis ilmaisi eriävän mielipiteensä, ettei USA:n esimerkin noudattaminen Jerusalemin tunnustamisesta ollut hyvä, kuten sitä seuranneet reaktiot osoittavat.
Israelin lähettiläs Tsekki tasavaltaan Daniel Meron onnitteli ulkoministeriä kertoessaan totuuden väkivallan lähteistä alueella. ”Hänen lausuntonsa kuvastavat erikoisia suhteita maiden välillä sekä tosiasian, että maat edustavat yhteneväisiä arvoja ja yhteisen menneisyyden. Tasan 70 vuotta sitten Tsekki tasavalta avusti Israelia sen itsenäisyyssodassa, ja on nyt avustamassa meitä propagandasodassa”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/246454

06. UUTISIA LYHYESTI
Israelin korkein oikeus antoi lausunnon, jossa se katsoo IDF:n toimineen Gazan rajalla laillisesti. Oikeuden presidentti Esther Hayat, varapresidentti Hanan Melcer ja tuomari Neal Hendel lähettivät samalla varoituksen puolustusarmeijalle, että a) huomioiden kuolleitten ja vyötärön yläpuolelle haavoittuneiden palestiinalaisten korkean lukumäärän IDF:n tulee välittömästi tehdä vapaaehtoisesti muutoksia uhrien lukumäärän pienentämiseksi, b) mahdolliset henkilökohtaiset sotalakien rikkomiset tulee tutkia perusteellisesti. Oikeus myös kritisoi sitä, ettei sen sallittu nähdä kaikkia salaisia taisteluohjeita.
IDF oli kuitenkin aloittanut ohjeittensa uudelleen arvioimisen oma-aloitteisesti jo ennen korkeimman oikeuden käsittelyä.
Artikkelissa arvioidaan, että Israelin korkeimman oikeuden nauttiman korkean arvostuksen vuoksi ulkomailla, oikeuden päätös tulee tekemään entistä vaikeammaksi Haagin kansainväliselle rikosoikeudelle ICC väittää IDF:n suorittaneen kansainvälisen lain rikkomuksia.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... gal-558341,
Presidentti Trumpin peruutettua 12.06.2018 Singaporessa suunnitellun huippukokouksen Pohjois-ja EteläKorean ja USA:n välillä, Trump määräsi armeijan valmiustilaan. Hän valitti PK:n johtajalle Kim Jong Unille lähettämässään kirjeessä suurta ärtymystä ja avointa vihamielisyyttä, mitä PK:n johtaja oli osoittanut viimeisissä lausunnoissaan. Pyongyang oli häväissyt varapresidentti Mike Penceä poliittisena nukkena uhaten: ”Olemme valmiit tapaamaan sekä ydintaistelussa että neuvottelupöydässä”.
Trump jätti kuitenkin oven auki mahdollisia keskusteluja varten tulevaisuudessa, jos PK muuttaa äänilajinsa lausunnoissaan. Kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton esitti, että PK näyttää olevan vaarassa kokea saman kohtalon kuin Libya, joka luopui ydinohjelmastaan ja maassa oleva ydinarsenaali vietiin pois maasta. Libyan johtaja Muammar Gaddafi joutui maassa puhjenneen välivaltaisuuden kouriin, (jota Hillary Clinton tuki todeten ”tulin, näin ja eräs kuoli”) ja kuriton väkijoukko sai hänet käsiinsä lynkaten hänet kuin koiran. Trump vakuutti PK:n johtajalle, että USA vastaa hänen turvallisuudestaan riippumatta minkä suunnan tulevaisuus valitsee.
PK tuhosi ydinaseen testipaikkansa, joka Kiinan tietojen mukaan oli osaksi luhistunut 2017 ennen diplomaattista aloitetta useilla räjähdyksillä journalistien todistaessa tilanteen. https://www.debka.com/trump-pulls-out-o ... -with-kim/
Debkafile julkaisi seuraavia uutisia kyhyesti
• USA, Venäjä ja Syyrian presidentti Assad ovat liittoutumassa Irania vastaan Syyriassa, kuten näyttää. https://www.debka.com/
• Jos Iran jatkaa ydinkokeitaan, USA ja Israel valmistautuvat iskemään sen ydinlaitoksiin. Iran yrittää saada EU-maat suostumaan sen esittämiin ehtoihin JCPOA-sopimuksen pelastamiseksi. https://www.debka.com/if-iran-resumes-e ... acilities/
• Hizbullahin ja Syyrian armeijan joukkojen siirtyminen Jordanian rajalle aiheuttavat huolta sekä USA:ssa että ennen kaikkea Israelissa. Syyrian armeijan ja Hizbullahin joukot ovat kokoontumassa IZRAn tukikohtaan, jossa sijaitsee myös Iranin Syyrian itäosan komennuskunta. Syyrian armeijalla on siellä kolme pataljoonaa Hizbullahin joukkojen vahvistaessa. Venäjä toimitti Assadin armeijalle 1000 ohjusten laukaisualustaa sekä uuden version Kornet D panssariohjuksesta, jonka kantomatka on max 9 km. Venäjän ilmavoimien tuesta ei ole tietoa. https://www.debka.com/a-syrian-hizballa ... i-concern/,
• Israelin F-35 stealth hävittäjä on nähty ja kuvattu Beirutin yläpuolella ja myös Iranin ydinvoimalan tuntumassa. Asian julkisti ilmavoimien komentaja kenraalimajuri Amikam Nurkin tavatessaan 20 maan ilmavoimien komentajat Israelissa äskettäin. Hän vahvisti, että Israelin ilma-puolustusjärjestelmät Iron Dome, Davids Sling ja Arrow 3 ovat saavuttaneet 85 %:n tuhoamistason lähestyviä ohjuksia vastaan. Al-Qods joukot ampuivat 09.05. 32ohjusta Syyriasta Israelin puolelle, eikä 20 kuten kerrottiin. https://www.debka.com/us-f-35-stealth-p ... air-force/
• Trumpin päätöstä Iranin ydinsopimuksen hylkäämisestä seurasivat USA:n, Ranskan ja Englannin asevoimien keskittäminen Läh-Itään ja Syyrian rajojen ulkopuolelle, osa kuljetuksista tapahtui Israelin kautta. Tämä voi ennakoida, että valmisteluja tehdään kaiken varalta jännityksen noustessa Israelin rajan pohjoispuolella Hizbullahin, Iranin ja Syyrian armeijan keskittäessä omia joukkojaan Izraan. https://www.debka.com/extraordinary-wes ... ia-israel/
SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 20 -31, Tiberias 23 -37; Suolameri 28 -37; Eilat 26 -38 +C-astetta. Huomenna vähän lämpenevää, aurinkoista.
Kategoriat: Uutiset | Vastaa
Keskiviikko 23.05.2018
Julkaistu keskiviikko, 23.5.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasatietoa Israelista Toukokuu

ViestiKirjoittaja Irene » 28.05.2018 08:13

Sunnuntai 27.05.2018
Julkaistu sunnuntai, 27.5.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

SUNNUNTAI 27.05.2018
01. ISRAEL teki sen taas, kuinkas muutenkaan. Mitä tahansa tapahtuu Syyriassa, Irakissa tai Libanonissa tai edes Gazassa, Israelia syytetään aina ensiksi ottamatta selvää kuka oli asialla.
IAF:n koneitten väitetään torstaiyön aikana iskeneen Dabaan sotilaslentokentälle Syyrian keskiosassa. Sky News lauantain raportin mukaan ilmaiskuissa sai surmansa 21 ihmistä, heidän joukossaan 9 Iranin sotilasta.
Raporttien mukaan ilmaiskujen kohteina olivat Hizbullahin jäsenet ja sotilaat, jotka tukevat presidentti Assadin hallitusta. Raporttien mukaan alueella kuultiin kuusi voimakasta räjähdystä, jotka aiheutuivat ohjusten iskuista Homsin alueella, lähellä Libanonin rajaa. Syyrian ilmatorjunta yritti eliminoida lähestyviä ohjuksia.
Syyrian Al-Marsad ihmisoikeusjärjestö sanoi ohjusiskujen olleen Israelin tekemiä.
Perjantaina Libanonin armeija ilmoitti päivää aikaisemmin viiden IAF:n koneen kierrelleen Libanonin ilmatilassa 15 tunnin ajan. Raportin mukaan useimmat lennot tapahtuivat eteläisissä ja pohjoisissa osissa Libanonia, yhden koneen kierrelleen maan jokaisen kolkan yllä. Koneitten ei havaittu suorittavan mitään toimia tai operaatioita lentonsa aikana.
IDF:n tiedottaja kiisti raportin oikeellisuuden.
Viime kuukausien aikana Israel on suorittanut useita ilmaiskuja Syyriassa, kohdistaen iskunsa iranilaisiin tai sen kanssa liitossa olevien järjestöjen kohteisiin.
Israel on toistamiseen vakuuttanut, ettei Jerusalem salli Irania saamasta jalansijaa Syyrian eteläosissa, lähellä Israelin rajaa. https://www.jpost.com/Israel-News/21-in ... ria-558454

02. IDF:n tiedottajan osasto raportoi IAF:n koneitten iskeneen Hamasin kohteisiin sotilaallisella alueella Gazan kaistan etelä-osassa vastauksena aikaisin Gazasta 4 gazalaisen tekemään solutusyritykseen Israelin puolelle vahingoittaen turvallisuusaitaa ja turvallisuus-infrastruktuuria väkivaltaisten protestien aikana pitkin Israelin ja Gazan välistä turva-aitaa.
IDF:n lausunnossa todetaan, että ”IDF suhtautuu hyvin ankarasti Hamasin terrorijärjestön iskuihin turvallisuus-infrastruktuuria vastaan Israelin alueella uhaten sekä asukkaitten että sotilaitten turvallisuutta. IDF jatkaa päättäväisesti puolustustoimiaan turvatakseen Israelin kansalaisten turvallisuuden. Hamasin terrorijärjestö on yksin vastuussa siihen, mitä tapahtuu Gazassa ja sen lähiympäristössä, ja se tulee kantamaan seuraukset terrori-toimista, joita tehdään Gazasta Israelin kansalaisia ja itsenäisyyttä vastaan”.
Aikaisin lauantaiaamuna 4 Gazan arabia soluttautuivat turvallisuusaidan läpi Israelin puolelle. He olivat Israelin puolella vähän aikaa paettuaan takaisin sotilaitten avatessa tulen heitä kohti. He jättivät jälkeensä teltan, jossa oli teksti: March of Return, Return to the land of Palestine” (Paluumarssi, paluu Palestiinan maahan). Varoituslaukausten pelottelemina arabi luikkivat kiireesti omalle puolelle turvallisuusaitaa. Kukaan ei haavoittunut.

Lauantaina Gazasta lähetetty leija aiheutti suuren tulipalon Kissufim-metsässä Israelin eteläosassa, palomiehet sammuttivat sen. Leijoihin on kiinnitetty polttopulloja.
Tuhansittain Gazan arabeja on kokoontunut turvallisuusaidan lähelle maaliskuun 30. päivän jälkeen. Perjantai on ollut muslimien perinteinen mielenosoituspäivä, jolloin he aamurukousten jälkeen hyökkäävät poliiseja ja sotilaita vastaan kivin ja palopommein mullahiensa kiihottamina etenkin Temppelivuorella.
Viime perjantaina arviolta 5 000 Gazan arabia kokoontui kahteen paikkaan lähelle turva-aitaa kivittäen IDF:n sotilaita ja heitellen palavia autonrenkaita heitä kohti, jotka vastasivat kyynelkaasulla ja kovilla patruunoilla kohti mielenosoittajia, tähdäten jalkoihin.
Raporttien mukaan yksikään ei kuollut, mutta Gazan terveysministeriö sanoi 109 gazalaisen haavoittuneen, 10 heistä sotilaitten luodeista. PA:n Wafa ilmoitti 41-vuotiaan Hussein Salem Abu Aweidan menehtyneen protesteissa saamiinsa vammoihin. 2 Gazan arabia kuoli vammoihinsa torstaina, toinen oli 23-vuotias Ahmed Ali Qatush, jota ammuttiin Gurej-pakolais-leirissä Gazan pohjoisosassa, Toinen oli 21-vuotias Muhammad Baker Abu Tahoun, joka haavoittui samassa tilaisuudessa.
Maan News Agency ilmoitti Gazan terveysministeriön tietoihin perustuen, että 116 Gazan arabia oli saanut surmansa ja 13 000 haavoittunut Great March on Return alusta lähtien 30.03.
Palestiinalaisvauva, jonka ilmoitettiin kuolleen kyynelkaasun johdosta, kuoli sydänhäiriöistä johtuen ja poistettiin tilastosta. https://www.jpost.com/Israel-News/IAF-a ... aza-558447

03. IDF:n Duvdevad eliittijoukkojen kersantti Ronen Lubarski haavoittui torstaina joukkojen ollessa menossa pakolaisleiriin Ramallahin lähellä pidättämään etsittyjä ampumis-tapauksiin syyllistyneitä terroristeja. Viereisen talon 3. kerroksesta heitettiin marmorilaatta, joka osui Lubarskin päähän rikkoen hänen suoja-kypäränsä. Hänelle annettiin ensiapu paikalla ja kiidätettiin sieltä Ein Keremin sairaalaan. Lääkärit kamppailivat hänen henkensä pelastamiseksi, mutta isku päähän oli liian voimakas; hän menehtyi saamiinsa vammoihin.
Operaation aikana sotilaat pidättivät yhden epäillyn ja pari muuta vietiin kuulusteltaviksi.
Puolustusministeri Avigdor Liberman lähetti surunvallitteluviestin kersantin perheelle vakuuttaen, että murhaaja saadaan kiinni ”joko elävänä tai kuolleena”. ”Duvdevan on yksi eliittijoukoista, joka suorittaa useita pidätyksiä lähes joka yö jatkuvassa sodassa, joka ei tuo mainetta eikä julkisuutta. Osoitan surunvalitteluni Israelin nimissä perheelle ja seuraan tiiviisti ponnisteluja terroristin pysäyttämiseksi” Liberman kirjoitti Twitter sivullaan. Myös edellinen puolustusministeri kenraaliluutnantti Moshe Yaalon esitti oman surunvalittelunsa. https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... ion-558427

04. UUTISIA LYHYKÄISESTI
Irakin kurdit ovat tuuliajolla maassa suoritettujen vaalien jälkeen. Heidän ongelmansa syvenivät kurdien keskuudessa syyskuussa suoritetun neuvoa antavan mielipidetiedustelun, referendumin, jälkeen, jossa enemmistö halusi täyttä itsenäisyyttä.
Autonomisen Kurdistanin suurin puolueen Kurdistan Demokatic Party virkailijat pitivät kokouksen lauantaina Erbilissä, joka on Kurdistanin pääkaupunki, pyrkien löytämään puolueen sisäisen yhtenäisyyden ennen hallitusneuvottelujen alkamista Bagdadissa.
Puolueella voi olla keskeinen rooli hallitusyhteistyöstä neuvoteltaessa. Hajanaisuus syveni syyskuun referendumin jälkeen osan halutessa täyttä itsenäisyyttä, osan lähempää yhteis-työtä Iranin kanssa. https://www.jpost.com/Middle-East/Kurds ... ion-558426

Arabilehdistössä tarkkaillaan, mitä Irakin vaalit tulevat merkitsemään alueen muille maille.
Al-Riyadh Saudi arabiasta arvioi, että ilman epäilystä entinen USA:n joukkoja vastaan sotinut Muqtada al-Sadr, entinen Iranin suosija, joka kehittyi nationalistiksi, ja jonka shia-armeija liittyi Irakin armeijaan, on vaalien ehdoton voittaja. Hänen puolueensa Sairoon Alliance, voitti parlamentin enemmistön, ja Sadr muodostanee Irakin uuden hallituksen. Entinen pääministeri Haider al-Abadi toimi 4 vuotta pääministerinä ja hänellä on kokemusta ja laaja kannattaja joukko, joka kuitenkin hävisi kokemattomalle Sadrille, joka joutuu muodostamaan yhteistyön kilpailevan shia-puolueen Fatah Alliancen sekä islamilaisen Dawa-puolueen kahttps://www.jpost.com/Magazine/VOICES ... ean-558171

Shekelin vuotuinen filmifestivaali on valinnut vuoden teemakseen vajaakykyisten tarpeitten huomioimisen. Ihmiset, joilla on erityistarpeita, ovat entistä aktiivisemmin uskaltaneet kertoa omista kokemuksistaan viime vuosina, ja maailma on alkanut kuunnella heitä.
https://www.jpost.com/Israel-News/Cultu ... ity-558429
Konserttipianisti Jean-Yves Thiboudet esittää Philadephia orkesterin kanssa Leonard Bernsteinin Symphony no 2 (The Age of Anxiety) solopianolle ja orkesterille Israelissa ensi kuun aikana. Orkestein johtaja Yannick Nezet-Sequin pitää Israelissa 3 konserttia, kesäkuun 3 -5 päivien välillä Haifassa, Tel Avivissa ja Jerusalemissa. Thibaudet esittää solo-osat Tel Avivissa ja Jerusalemissa. Kaikki eivät hyväksy orkesterin vierailua Israelissa, vaan sen konsertteja on häiritty ulkomailla. https://www.jpost.com/Israel-News/Cultu ... ael-558432

Britannian johtava tiedemies professori Martin Rees arvioi ja ihmettelee mielessään, millaisessa maailmassa jälkeläisemme tulevat elämään. Muutokset maapallolla – ehkä 45 miljoonaa vuotta vanha -, jotka tapahtuivat 100 vuotta nykypäiviin mennessä, olivat minimaalisia verrattuina siihen, millaisiksi ne tulevat muuttumaan seuraavan 100 vuoden aikana. Hän kirjoitti mietteensä kirjaan: Prospects for Humanity, 257-sivuisen opuksen, joka julkaistaan Princeton Univercity Pressin toimesta lokakuussa.
JP:n artikkelissa julkaistaan osia siitä. https://www.jpost.com/HEALTH-SCIENCE/Br ... nts-558449

NATO:n sotalaivat ankkuroivat Haifan satamaan ennen yhteisiä harjoituksia. Yhteistoimintaa kutsutaan nimellä ”partnership”, kumppanuus. Britti ilmapuolustusristeilijä HMS Duncan ja espanjalainen fregatti Victoria ankkuroivat NATO-ohjelman mukaisesti Haifan satamaan perjantaina. https://www.jpost.com/Israel-News/NATO- ... ses-558406

-37; Suolameri 26 -38; Eilat 25 -38 +C-astetta. Huomenna vähän viilenee. Puolipilvistä tai aurinkoista.

Ilmakuvissa nähdään Hawaijin Kilauean tulivuoren laavan levittäytyminen yhä laajemmalle saarella. Laavavirrat ovat jo tuhonneet 82 kotia, merisotilaitten odottaessa toimettomina, mutta valmiina jatkamaan evakuointitoimia. Räjähdykset tulivuoren sydämessä nostivat myrkyllisiä kaasu, tuhka ja kivi pilviä 10 000 jalan korkeuteen. Saari on kuitenkin vielä pysynyt kokonaisena, eikä pelättyä lohkeamaa ole vielä tapahtunut. http://www.dailymail.co.uk/news/article ... sumed.html
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasatietoa Israelista Toukokuu

ViestiKirjoittaja Irene » 31.05.2018 08:51

Tiistai 29.05.2018
Julkaistu tiistai, 29.5.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

TIISTAI 29.05.2018
01. Pääministeri Netanyahu matkustaa ensi viikolla Eurooppaan, ensin Berliiniin, jossa hän tapaa Saksan liittokansleri Angela Merkelin, ja sieltä Pariisiin, jossa hänellä on tapaaminen presidentti Emmanuel Marcosin. Keskustelujen pääteemana lienee JCPOA-sopimuksen mahdollinen täydentäminen, jota EU-maat vastustavat. Israelin kannalta kriittisin kysymys on Iranin potentiaalinen ydinpommi, jota varten se raporttien mukaan rikastaa uraania salaisessa paikassa, jonne IAEA:n tarkastajia ei ole päästetty. Toinen kysymys, joka koskee läheisesti myös Yhdysvaltoja ja jonka tulisi koskea myös EU-maita, on Iranin ballististen ohjusten rakentaminen. Näillä se yltäisi useimpiin EU-maitten ja Lähi-Idän pääkaupunkeihin, sekä Israeliin.
Israel suhtautuu vakavasti Iranin ylimmän kaitsijan Ali Khamenein uhkauksiin tuhota Israel kokonaan ja poistaa se maailmankartalta.
Toiseksi Israel ei voi hyväksyä Iranin rakentavan tukikohtiaan Syyrian eteläosiin aivan pohjoisrajan tuntumaan. Presidentti Putin ymmärtää tämän ja pyrkii estämään Iranin ja Hizbullahin joukkojen siirtymisen Syyrian eteläosiin.
Kolmas Israelia arveluttava kysymys on Iranin rakentamien ohjus-tehtaitten sijoittaminen Libanonin maaperälle maanalaisiin tiloihin. Israel on varoittanut näistä toistamiseen, ja uhkaa, että se tulee estämään ne tarvittaessa voimatoimin.
IAF:n koneet – niiden mukana F-35 – ovat tehneet harjoituslentoja Libanonin ja Syyrian ilmatilassa mahdollisia ilmaiskuja varten. Raportit kertovat Venäjän SU-34 hävittäjien estäneen IAF:n F-16 koneitten lentoja Libanonin ilmatilassa. Maitten välillä on sopimus välttää yhteentörmäyksiä, mutta Venäjän pinna alkaa olla kireällä seuratessaan IAF:n viimeaikaista toimintaa Syyriassa, jotka ovat kohdistuneet Iranin rakentamiin tukikohtiin Syyriassa.
https://www.timesofisrael.com/netanyahu ... s-on-iran/, https://www.timesofisrael.com/netanyahu ... n-lebanon/, https://www.timesofisrael.com/israel-as ... er-report/
02. Jännitys kasvaa myös Gazan rintamalla, vaikka Hamasin kiihottamat yritykset turva-aidan tuhoamisesta ovatkin laantuneet. Yksittäisiä yrityksiä kuitenkaan tapahtuu lähes päivittäin. Viimeksi 3 Islamic Jihadin aseistettua pyssymiestä soluttautuivat aidan läpi Israelin puolelle asentaen tienvarsi-pommeja aidan varteen. IDF:n sotilaat havaitsivat sen ja avasivat tulen heitä kohti. Jihad ilmoittaa menettäneensä miehet ja uhkaa kostaa menetykset.
https://www.timesofisrael.com/idf-repor ... za-border/

03. Gazan arabit jatkavat hyökkäyksiään Israelin puolelle käyttäen petrolipommeilla varustettuja leijoja. Dronen ottamissa kuvissa näytetään, miten Israelin Beeri Kraaterin luonnonpuisto on palanut hiiltyneeksi joutomaaksi. Tulen leviämistä on edistänyt hellesää sekä tuulet, jotka kuljettavat leijoja ja ilmapalloja Gazasta Israelin puolelle. Beeri Kraaterin luonnonpuisto on yksi Israelin viehättävimmistä luonnonihmeistä, täynnä erilaisia villieläimiä sekä tuhansia kuukkia ja harvinaisia kasveja.
ToI:n henkilökunnan laatimaan artikkeliin sisältyy kuvia, jotka kertovat omaa karua kieltään arabien leppymättömästä vihasta juutalaisia kohtaan. Mikä tahansa hävitys, jolla vaikeutetaan israelilaisten elämää, sopii heidän aseekseen. Täytyy vain ihmetellä juutalaisten kärsivällisyyden pitkää vieteriä, ennen kuin se katkeaa päästäen patoutuneen vihan liekit valloilleen.
Muslimeilla on nyt kuukauden mittainen paastokuukausi, jonka aikana heidän vatsansa kurisee tyhjyyttään lisäten kostonhalua, vaikka se oli Muhammad, joka määräsi paaston pituuden. Mutta siitäkin sopii syyttää juutalaisia ja Israelia, kuinkas muuten.
https://www.timesofisrael.com/drone-foo ... ing-kites/

04. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov vihjaili Moskovassa pitämässään lehdistötilaisuudessa, että vain Syyrian hallituksen joukkoja tulee sallia Syyrian puoleisille Golanin kukkuloille. Tämän katsotaan vakuuttaneen presidentti Putinin tilanteen vaarallisuudesta, jos Iranin ja HIzbullahin joukot pesiytyvät Israelin pohjoisrajan tuntumaan. Venäjän joukot joutuisivat epämukavaan tilanteeseen sotivien osapuolten väliin, eikä se ole sitä, mitä Kreml haluaa. Putinin päämääränä on varmistaa, että Bashar Assadin hallitus säilyy ainakin siihen saakka, kunnes tilanne rauhoittuu ja pidetään uudet vaalit.
Presídentti Trump haluaa vetää USA:n joukot pois Syyriasta, mikä jättää Venäjän ainoaksi sovittelijaksi.
Hizbullah pyrkii näkymättömäksi odotellen tilanteen selkiytymistä, mutta Iran pyrkii takomaan rautaa silloin, kun se vielä on kuumaa. Israel on noussut Iranin valtapyrkimysten pahimmaksi jarruksi, mikä on hyvin vaarallinen asema, sillä Venäjä tukee Irania. Ainoa valopilkku on Turkin asenne, joka voi hillitä Iranin pahinta kiihkoa. Egypti on toinen kysymysmerkki, pysyykö Sisin valta pystyssä, vai nouseeko sinne uusi valtaryhmittymä?
USA:n jättämään tyhjiöön tulee olemaan monta halukasta täyttäjää, eikä Saudi Arabia ole sekään sysätty syrjään.
Presidentti Bashar Assad katselee kauhuissaan, miten hänen maataan jaetaan, eikä hänellä oli voimia sen estämiseksi. USA:n tulisi pysytellä Syyriassa ainakin Syyrian vaaleihin ja uuden hallituksen pystyttämiseen saakka, muuten alue voi joutua entistä pahempaan sekasortoon.
Syyria estää Irania käyttämästä sotilaslentokenttiään, joka voi olla ennen uudesta tilanteesta.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... ing-558519, https://www.jpost.com/Middle-East/Repor ... ses-558539,

Jatkan edelliseen tiistaiaamuna.

05. Jännitys Gazan kaistalla on noussut eilisestä lähtien. Tiistaiaamuna Gazasta ammuttiin 25 rakettia Israelin puolelle. Hälytyssireenit soivat 20:ssa israelilaisessa yhteisössä Gazan rajan tuntumassa seitsemän jälkeen tiistaiaamuna.
Iron Dome tuhosi onnistuneesti useita raketteja, mutta pariin kohteeseen raketit pääsivät iskemään torjuntatulesta huolimatta. Yksi raketti putosi lastentarhan alueelle Eshkolin alueneuvoston alueella, lapsia ei ollut paikalla.
Hälytyssireenit uusivat varoituksensa kahdeksan aikaan, vaikka paikalliset kunnat pian kehottivat asukkaita jatkamaan päivä-rutiiniaan ja lasten koulukuljetuksia, jotka keskeytettiin hetkeksi.

Jännitys rajan tuntumassa alkoi nousta maanantai-iltana. Useita asuntotaloja ja autoja Sderotin kaupungissa tulitettiin konekivääritulella pian sen jälkeen, kun Gazan arabi sai surmansa tulitaistelussa IDF:n sotilaitten kanssa Gazan pohjoisosassa. Tilanne alkoi siitä, että 2 Gazan arabia aseistettuina veitsillä, lankapihdeillä ja tulen sytyttämismateriaaleilla, onnistuivat pääsemään turva-aidan läpi.
IDF:n lausunnon mukaan sotilaita tulitettiin Gazasta pidätysten aikana, mihin IDF vastasi tulittamalla tankkitulella läheistä Hamasin valvonta-asemaa.
IDF vahvisti sunnuntaina tiedot, että räjähteillä lastattu miehittämätön lentokone (drone), joka oli lähetetty Gazan pohjoisosasta, törmäsi maahan Shaar HaNegevin alueneuvoston alueella, joko moottorivian vuoksi, tai valvojan menetettyä koneensa hallinnan.
Palestiinalaislähteet kertovat IDF:n tankkien ja AIF:n koneitten tulittaneen useita Hamasin kohteita Gazassa
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... ard-558606

06. Venäjä näyttää myöntyvän Israelin vaatimuksiin, että vain Syyrian hallituksen joukot saavat operoida maan etelärajan tuntumassa.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov antoi lausuntonsa yhteisessä lehdistökonferenssissa Mozambiquen ulkoministeri Jose Condungua Pachecon kanssa Moskovassa. Hän kosketteli lausunnossaan myös USA:n sotilastukikohtaa Al-Tanfissa Syyrian-Jordanian Irakin rajalla, jonka Moskova haluaa poistettavaksi.

TV-2 raportoi, että Lavrovin kommentit ovat osa yhteis-ymmärrystä Jerusalemin ja Moskovan välillä, jonka mukaan Israel ja Venäjä estävät Iranin ja Hizbullahin joukkoja pureutumasta Syyrian ja Israelin raja-alueille Golanin kukkuloilla. Raportin mukaan Syyrian presidentti Bashar Assadin joukot voivat toimia Syyrian puoleisilla Golanin kukkuloilla vahvistaen täten tehokkaasti Assadin valvonnan siellä. Moskova tulee varmistamaan, ettei Hizbullahin joukkoja ole niiden mukana.
Moskova tulee myös julkisesti vaatimaan kaikkien ulkopuolisten joukkojen poistamista Syyriasta, mukaan lukien Iranin valvomat shtiat ja Hizbullah, mutta myös Turkki, jota suunnittelee iskuja kurdien alueille Syyriassa.
Moskovan pelkona on Libyan tilanteen uusiutuminen, jossa Venäjä kärsi taloudellisia menetyksiä ulkopuolisten joukkojen saattaessa maan sekasortoon, joka jatkuu edelleen.
Jotkut raportoivat salaisista keskusteluista Iranin ja Israelin välillä, mitkä Israel kiistää perättöminä.
Toisen raportin mukaan Syyrian hallitus esittää, että Hizbullahin joukot ja Iranin militaristit vedetään 25 km:n päähän etelärajasta Golanin kukkuloilla.
Kolmannen raportin mukaan USA:n apulais-ulkoministeri David Satterfield työskentelee sopimuksen kanssa, jolla kaikki sekä syyrialaiset että ei-syyrialaiset joukot vedetään 20 -25 km:n päähän Jordanian rajasta, ja USA ja Venäjä muotoilevat yhdessä mekanismin, jolla sopimusta toteutetaan käytännössä.

Syyrian hallitus esittää, että Syyrian Golanilla sijaitsevien kylien annetaan hallita alueitaan, mukaan lukien Beit Jinn, jonka Syyrian armeija vapautti terroristeilta kuukausia sitten. Myös sitä mahdollisuutta tutkitaan, että YK:n valvomat sinibaretit herätetään uudelleen henkiin seuraamaan tilannetta. Näillä joukoilla ei ole aseita, he vain tarkkailevat ja raportoivat YK:lle.

Raportit kertovat Assadin toivovan Iranilaisten joukkojen poistumista, ja myös kielsi Irania käyttämästä sotilaallisia lentokenttiään peläten IAF:n tuhoisia ilmaiskuja.
Philip Smyth, Soref Fellows, Washingtonissa epäilee Iranin suostuvan luopumaan saavutuksistaan Syyriassa ja sen eteläosassa, koska vuodesta 2013 sen tavoitteena on ollut saada jalansijaa Syyrian ja Israelin rajan tuntumassa.
Presidentti Bashar Assad puolestaan on sidottu Iraniin, joka on sijoittanut runsaasti varojaan Assadin tukemiseen, eikä halua
luopua niistä ilman taistelua. Assad alkaa nähdä valon, ettei liittoutuminen Iranin mullahien kanssa ole hänen etunsa mukaista. Iran ja Israel ovat arabilähteen mukaan keskustelleet Iranin pidättäytyvän osallistumisesta taisteluihin Syyrian eteläosassa Daraan ja Kuneitran alueilla Syyrian Golanilla.
Puolustusministeri Liberman lentää keskiviikkona Moskovaan IDF:n sotilastiedustelunjohtajan kenraalimajuri Tamir Hymanin ja Zohar Paltinin, puolustusministeriön politiikan ja sotilasasiain toimiston johtajan kanssa puolustusministeri Shoigunin kutsusta.
TV-10 raportoi kansallisen turvallisuusneuvonantajan Meir Ben-Shabbatin lentävän Washingtoniin, jossa hän keskustelee USA:n Trumpin vastaavan neuvonantajan John Boltonin kanssa. He keskustelevat Iranin ydinsopimuksesta ja Iranin roolista Syyrian sekavan tilanteen ratkaisemiseksi. https://www.jpost.com/Middle-East/Russi ... der-558552, https://www.jpost.com/Middle-East/Repor ... ses-558539,

07. Shin Bet kertoo syvästi huolestuneena, että perheitten yhdistämis- periaatteen mukaan palestiinalaiset, jotka naivat israelilaisen, saavat Israelin kansalaisuuden tai pysyvän oleskeluluvan.
Shin Betin laskelmien mukaan Israelin kansalaisuuden avioliiton kautta saaneitten osuus terrorismista on kasvanut viimeisen 2015 alkaneen terroriaallon myötä. Vuodesta 2015 nämä palestiinalais-israelilaiset osallistuivat 26 terrori-iskuun Israelissa, yli kaksi kertaa niin paljon kuin vuosien 2001 ja 2014 aikana.
Shin Betin edustaja osallistui keskusteluun, jossa pohdittiin, onko viisasta jatkaa ”perheitten yhdistämistä”, jossa palestiinalaisille myönnetään joko kansalaisuus tai pysyvä oleskelulupa. Komitea suosittelee väliaikaisen lain jatkamista vuodella, jolla ne kielletään.
erheitten yhdistämislaki tuli voimaan 2003 toisen intifadan seurauksena, ja sitä jatketaan vuosi kerrallaan.

Ulko-ja puolustusasiain komitean puheenjohtaja Avi Dichter
kauhistelee tilannetta. ”26 terrori-iskua kuudessa vuodessa on
varoitusmerkki, joka tulee huomioida nopeasti. Vuodesta 2001 lähtien 21 israelilaista kuli ja 76 haavoittui palestiinalaisten toimesta, jotka saivat Israelin kansalaisuuden. Kaikkiaan 155 ihmistä, jotka saivat kansalaisuuden perheitten yhdistämisen kautta, osallistuivat terrorihyökkäyksiin israelilaisia vastaan, heistä 47 solmittuaan avioliiton israelilaisen kanssa, loput israelilaisen vanhemman tai kiellon ulkopuolisen syyn johdosta.
Shin Betin edustaja pitää lain hylkäämistä vaarallisena, koska kansalaisuus tai pysyvä asumislupa antaa heille mahdollisuuden liikkua vapaasti maassa.
Meretzin uusi johtaja Tamar Zandberg epäili ilman näyttöä lukujen oikeellisuutta.
Likudin ke. Anat Berko vakuutti tietojen olevan oikeita. ”Näillä ihmisillä on jakaantunut persoonallisuus ja sisäinen uskollisuus, joita ei voida selvittää. Olemme maa, jonka tulee puolustaa identiteettiään”.
Komitean jäsenet argumentoivat puolesta ja vastaan, arabi-edustajan Taleb Abu Arrarin kutsuessa lakia drakonilaiseksi. Zionist Unionin ke. Merav Michaeli vaatii lain muotoilemista inhimillisemmäksi ja hyväksymistä pysyväksi. https://www.jpost.com/Israel-News/Terro ... 015-558582

08. UUTISIA LYHYESTI.
Englannin prinssi, Walesin prinssi, Charles osallistui Israelin 70-vuotis-juhlallisuuksiin, joihin kuului eloisa konsertti torstaina yhdessä 2 400 hengen Englannin juutalaisyhteisön kanssa, jotka nostivat maljan Israelin 70 vuotisen taipaleen kunniaksi äskettäin uudistetussa Lontoon Royal Albert Hall tiloissa.
Juhlien isäntänä toimivat Jewish Leadership Council, United Jewish Appeal ja Israel Bonds, ja siihen osallistui useita korkean tason poliitikkoja ja arvohenkilöitä, mukaan lukien Englannin päärabbi Ephraim Mirvis, Israelin Englannissa lähettiläs Mark Regev, Englannin lähettiläs Israeliin David Quarrei, Jewish Agencyn puheenjohtaja Natan Sharansky jne.
https://www.jpost.com/Diaspora/Prince-C ... don-558473

Knessetin puhemies Yuli Edelstein poisti lakiesityksen, jolla Israel tunnustaisi 1.5 miljoonan armenialisen massamurhan Turkin ottomani-hallituksen toimesta 1. maailmansodan aikana. Esitys tulee aikana, jolloin Israelin ja Turkin poliittiset suhteet ovat aallon pohjassa maiden kutsuttua lähettiläänsä kotiin. Siitä oli tarkoitus äänestää tänään, mutta diplomaattiset syyt estivät sen. https://www.jpost.com/Israel-News/Kness ... nda-558560

Zionistisen Unionin veteraanikansanedustaja Eitan Gabel heitti todellisen myllynkiven puolueensa kaulaan ilmoitettuaan haaretz uutislehdessä, että ”Oslo paradigmi, joka alkoi 25 vuotta sitten Shimon Peresin johdolla Norjan Oslossa neuvotteleman ja Yizhak Rabinin pitkin hampain hyväksymän sopimuksen toteuttamisen myötä, on totaalisesti epäonnistunut, ja siksi uusi aloite on laadittava. Hän ehdottaa, että Israel määrittelee, mitä setlementtiblokeilla tarkoitetaan, ja mitä ne ovat, ja ulottaa Israelin lain niihin, mutta samalla jäädyttäen juutalaisyhteisöt niiden ulkopuolella, sekä evakuoiden halukkaat kohtuullista korvausta vastaan.
Gabel odottaa palestiinalaista Nelson Mandelaa. Ehkäpä nyt olisikin sopiva aika muutokseen, kun Abbas alkaa olla loppuun saakka kaluttu kuin vanha luu ainakin, vaikka ei Mandela sittenkään tainnut olla mikään Luojan voideltu, hän jätti Etelä Afrikan pahasti rampautuneena ja sisäisesti hajanaisena, joka etsii identiteettiään modernissa maailmassa.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... ves-558522

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 15 -26; Tiberias 22 -33; Suolameri 24 -34; Eilat 23 -35 +C-astetta, tänään puolipilvistä, pohjoisessa sadetta, huomenna puolipilvisyys jatkuu lämpötilan aletessa.
Hawaijissa Kilauean tulivuori jatkaa myrkyllisten kaasujen purkamista ilmakehään, ja laavavirtojen juoksuttamista yhä laajemmalle paratiisisaarilla, joista näyttää tulleen useimmille kauhujen ja menetysten maa. http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/ ... g-vog.html,
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasatietoa Israelista Toukokuu

ViestiKirjoittaja Irene » 02.06.2018 08:06

Torstai 31.05.2018
Julkaistu torstai, 31.5.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

TORSTAI 31.05.2018
01. Hamas ja Islamic Jihad myönsivät molemmat olleensa Gazasta ammuttujen rakettien, kranaattien, kivääritulen ja petroli-pommien sekä leijojen takana. Tiistain aikana Gazasta ammuttiin raporttien mukaan 70 rakettia ja kranaattia, joista Iron Dome esti 25 saavuttamasta kohdettaan. Viime yön aikana Gazasta ammuttiin lisää 80 rakettia ja kranaattia. Luvut voivat vaihdella, eri tietolähteiden mukaan.
Suurin osa putosi aukoille kentillä, eikä Iron Dome ampunut niihin vastaohjuksia, koske sen tutka laskee raketin iskupaikan.
Yksi raketti osui asuntorakennukseen aiheuttaen jonkin verran tuhoa, mutta kukaan ei haavoittunut. Eilen yksi raketti putosi lastentarhan pihamaalle vain hetkeä ennen, kuin lasten oli määrä tulla paikalle. Se aiheutti vahinkoa rakenteille, mutta kukaan ei haavoittunut. Kaikkiaan rakettitulesta johtuen 5 ihmistä sai vaarattomia haavoja käsiinsä, jalkoihinsa tai päähänsä rakettien sirpaleista. Muutamat sotilaat saivat myös pieniä haavoja.

02. Tämä on laajin rakettihyökkäys vuoden 2014 kesäsodan Protective Edge jälkeen.
Hamas on vihjaillut, ettei se halua sotaa, ja on valmis tulitaukoon, mutta turvallisuuskomitean jäsenet eivät sano kuulleensa mitään tulitauosta. IDF on vastannut rakettituleen tykkitulella ja IAF:n ilmaiskuilla, jotka se kohdistaa Hamasin tukiasemiin, harjoituskenttiin, aseverstaisiin ja leijojen ja dronien valmistus-pajoihin, yleensä tiloihin, joissa ei sillä hetkellä ole ihmisiä.
Osa raketeista osui Gazan sähkökaapeleihin, jotka välittävät sähköä Gazan eteläosiin. Niiden korjaaminen kestää useita päiviä, mutta korjauksista vastaavalle yhtiölle ilmoitettiin, ettei korjauksia suoriteta, ennen kuin rakettituli Gazasta on loppunut.
Iron Dome ampuu tavallisesti 2 torjuntaohjusta estämään raketin lennon, ja niiden kappalehinta on 20 000 -50 000 USD.
IDF ilmoittaa, että Iron Dome pystyy torjumaan myös kranaattien lennon, joka tarvitsee nopeaa automaattista reagointia 15 sekunnissa. Rakettien jäännöksistä on löydetty Iranin nimi.
IDF:n tiedottaja toteaa IAF:n tehneen tuntuvia iskuja Gazan kaistalle yön aikana, jotka keskeyttivät intensiivisen raketti-ja kranaattitulen Israelin puolelle. Hamasin tiedottaja Fawzi Barhaome kertoi, että yhteisymmärrys oli saavutettu pitkällisten keskustelujen jälkeen tulen lopettamiseksi.
Israelin Reshet Bet raportoi, että yli 180 rakettia ja kranaattia oli ammuttu Gazasta Israelin siviilikohteisiin. Aiemmin keskiviikkona IDF julkaisi tiedotteen, jonka mukaan IAF oli tehnyt 65 ilmaiskua Hamasin kohteita vastaan Gazassa vastauksena yli 24 tuntia kestäneen raketti- ja kranaattitulen vuoksi.
Armeijan tiedotteen mukaan kohteina olivat drone-asemat, rakettien valmistuspajat, laivaston aseet, sotilasalueet, harjoitus
kentät ja asetehtaat. IDF tuhosi löytämänä viimeistellyn tunnelin, joka kulki 900 m Israelin alueella ja satoja metrejä Siinailla. Se oli tarkoitettu sekä salakuljetusta että hyökkäystä varten.
Prikaatinkenraali Yossi Kuperwasser (res) totesi, että siellä näyttää olevan tulitauko, mutta kestääkö se? Hän sanoi keskustelujen päättyneen tulitauon hyväksymiseksi varsin lyhyen ajan kuluessa verrattaessa sitä 2014 neuvotteluihin. Hän sanoi olosuhteiden ja Hamasin tukijoitten muuttuneen, jonka vuoksi kesäsota kesti 55 päivää Hamasin uskoessa voittavansa, mitä pitempään tulitus kestäisi. Nyt se katsoi saaneensa tarpeekseen. ”Näistä ihmisistä ei kuitenkaan voi mennä takuuseen” hän lisäsi.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... kes-558720
https://www.timesofisrael.com/israel-de ... to-israel/,
Huolimatta huonosti nukutusta yöstä rakettien hälytyssireenien ajaessa ihmiset suojatiloihin, 75 % lapsista tuli kouluun keskiviikkoaamuna. On todella syytä kiitellä lasten ja vanhempien kestokykyä jatkuvasta tulituksesta huolimatta, mutta onko tämä normaalin ihmisen elämää? Golda Meir totesi aikoinaan: ”Rauha arabien kanssa saavutetaan vasta sitten, kun he rakastavat lapsiaan enemmän kuin vihaavat meitä”. Presidentti Reuven Rivlin esitti lapsille opettajineen kutsun tulla tapaamaan häntä presidentin virka-taloon sitten kun heille sopii. https://www.jpost.com/Israel-News/After ... ols-558725
03. UUTISIA LYHYESTI
USA kutsuu YK:n turvallisuusneuvoston käsittelemään Gazan tilannetta. Kysymyksellä on sitäkin vakavampi merkitys, sillä kranaattien ja rakettien jäännöksistä on löydetty niiden valmistaja Iran. Tämä merkitsee myös sitä, että Iranin asema käsiteltäessä JCPOA sopimusta Iranin ydinteollisuudesta heikkenee. JPostin mukaan kahden päivän aikana Gazasta ammuttiin Israelin siviilikohteisiin yli 130 rakettia ja kranaattia. https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... ets-558715

Kokonaan oman lukunsa muodostavat Hamasin aloittamat ja jatkamat tuhopoltot israelilaisten viljapelloissa ja hedelmälehdoissa. Tulipaloja sytytettiin leijoja käyttäen, joihin oli sidottu syttyviä aineksia tai polttopulloja. Tuhansia dynameja viljapeltoja on poltettu aiheuttaen kymmenien tuhansien USD vahingot. Kfar Etzionissa ja muuallakin Juudean ja Samarian alueilla PA:n arabit polttavat oliivi- ja viinitarhoja, usein sytyttämällä niitä tuleen yön aikana ja sapattina, jolloin valvonta on vähäistä, usein palavia autonrenkaita käyttäen. Nyt on kirsikan poiminta-aika. Arabit polttavat kirsikkalehtoja autonrenkailla.

Juutalaisten maanviljelijöitten riesana ovat olleet varkaudet. Etenkin näin ramadanin aikana arabimuslimit varastavat lampaita ja vuohia paastoajan yöllisiin mässäyksiin, koska päivällä paastotaan. Vuosi sitten näytettiin miten arabit varastivat kibbutsista kokonaisen lammaslauman, kymmeniä lampaita. Poliisi ja sotilaat löysivät heidät saaden useimmat pelastettua.
Tämä lienee perua ajalta, jolloin arabit vaelsivat erämaissa, jolloin heidän tulonsa koostuivat pääasiassa ryöstöretkistä ja varkauksista. Raamatussa Tuomarien kirjassa kerrotaan, miten arabit ja midianilaiset tulivat viljanpuinnin aikaan Israelin alueille ryöstäen puidun viljan ja polttaen tuleentuneet viljapellot. Tämä näyttää menneen heillä vereen ja geeneihin.(Tuom. 6.luku)
USA kutsui YK:n turvallisuusneuvoston hätäkokoukseen käsittelemään Gazan tilannetta, joka on lähellä avointa sotaa.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... ets-558715

jatkoa torstaina 31.05.
USA:n YK:n lähettiläs Nikki Haley osoitti syvän paheksumisensa Kuwaitin estäessä Gazan raketti- ja kranaattitulen tuomitsevan päätöslauselman syntyisen YK:n turvallisuusneuvostossa. Myönteiseen päätökseen tarvitaan kaikkien 15 jäsenen tuki. ”Ilmeisesti muutamat neuvoston jäsenet eivät pitäneet Hamasin ampumia raketteja terrorismina. Pyydän olla eri mieltä”, Haley totesi Kuwaitin edustajan vastustaessa esitystä. Hän kutsui neuvoston reaktiota tunteilevaksi Hamasin ammuttua yli 70 rakettia Gazasta Israeliin edellisenä päivänä.
Haley syytti neuvostoa kaksinaismoraalista kysellen, miksi Israelin sotilaalliset toimet Hamasin vastaan, joka on terrorijärjestö, ärsyttää maailman mielipidettä enemmän kuin Hamasin toimet. ”Eivät Gazan asukkaat tarvitse suojelua ulkoista voimaa vastaan, he tarvitsevat suojelua Hamasin vastaan”. Hän sanoi, että Hamasin ampumat rakettien yhteislaukaukset olivat selvä väkivaltaan kiihottaminen, mitä neuvoston jäsenet eivät tajua.

Kuwait, joka ei ole neuvoston pysyvä jäsen, esti yhteisen päätöksen syntymisen esittämällä oman kilpailevan luonnoksensa palestiinalaisten kansainvälisestä suojelusta. Siinä esitetään toimia, joilla varmistetaan turvallisuus ja suojelu palestiinalaisille siviiliasukkaille, kuten AFP kuvaili saamaansa luonnosta.
Kuwait uhkasi estää minkä tahansa USA:n esittämän päätös-lauselman syntymisen, jossa tuomitaan Gazasta Israeliin tehdyt hyökkäykset, joista yksi osui lastentarhan pihamaalle hetkeä ennen, kuin lapset tulivat paikalle.

Israelin lähettiläs YK:ssa Danny Danon tyrmäsi Kuwaitin päätös-lauselmaesityksen kyynisenä ja häpeällisenä. ”Meillä ei ole aietta kiihottaa tilannetta, mutta jos joku hyökkää Israelia vastaan, me iskemme takaisin”.
Englanti, Ranska ja YK yksielitteisesti tuomitsivat raketti-iskut, Pariisin lähettiläs niputti tiistain yhteislaukaukset palestiinalaisten protesteihin aiemmin kuussa USA:n lähetystön muuttamisen kanssa Tel Avivista Jerusalemiin, mitä toiset eivät tunnusta. Ranska pelkää väkivallan nousemiseen ja ryöstäytymiseen käsistä, mikä voisi johtaa avoimeen sotaan.
YK:n erikoiskoordinaattori Lähi-Idässä Nickolay Mladenov varoitti Israelin ja Gazan pysyvän sodan partaalla, ja ettei Hamasin rakettitulta Israelin siviilikohteisiin voida oikeuttaa missään olosuhteissa. Hän totesi, etteivät IDF:n vastaiskut aiheuttaneet siviilikohteiden infrastruktuurille mitään tuhoa, Hamasin oma tuli ja toimenpiteet katkaisivat voimajohdot Gazan eteläosaan, ja Hamasin omat miehet sytyttivät Kerem Shalomin terminaalin tuleen katkaisten kaasujohdot Gazan voimaloihin kolmasti. https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... cks-558792

IDF iski tiistain vastaisena yönä 65 terrorikohteeseen Gazassa. Alla olevassa linkissä esitetään IDF:n vastaiskut 7 kohteeseen Gazassa. https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... deo-558772,

04. Gazan kaistalta Israelin siviilikohteisiin ammuttujen rakettien rahoittaja ja valmistaja on Iran. Alle kuukausi sitten Iranin vallankumouskaartin joukot ampuivat 32 (ei 20,kuten ilmoitettiin) rakettia Israelin pohjoisosiin Golanin kukkoilla. Iranin rahoittama Islamic Jihad ampui yhdessä Hamasin kanssa 180 kpl Iranin valmistamia 120 mm kranaatteja ja tarkempia 120 mm raketteja Israelin puolelle turva-aitaa. Se oli suurin raketti- ja kranaattituli vuoden 2014 kesäsodan jälkeen.
UDF vastasi tuleen iskemällä 65 kohteeseen Gazassa, ja tuhoamalla löytämänsä viimeistellyn – joskin keskeneräisen – salakuljetus- ja hyökkäystunnelin, joka alkoi Gazasta, mennen Siinai puolelle km:n verran ennen kääntymistään Israelin puolelle, jonne se ulottui 900 metriä. IDF:n tiedottaja, prikaatin-kenraali Ronen Manelis arvioi, että tunnelia oli tarkoitus käyttää myös aseitten salakuljettamiseen Gazan kaistalle.
Israelin edistyneestä tiedustelusta ja alueen saartotoimista huolimatta Hamas ja Islamic Jihad olivat pysyneet kokoamaan merkittävän määrän aseita 4 vuoden aikana 2014 lähtien.
Iranissa massoittain valmistettuja kranaatteja Islamic Jihad käytti hyökkäyksessään IDF:n tukikohtaa vastaan tammikuussa.
Israel on pystynyt pysäyttämään useita Iranista Gazaan tarkoitettuja asekuljetuksia, joista KlosC kauppalaivan avomerellä pysäyttäminen oli yksi. Alus oli lähetetty Iranista ja siinä oli Syyriassa valmistettuja pitkänmatkan raketteja.
Edellisinä vuosina Gazasta ammuttiin vaihteleva määrä raketteja Israeliin, mutta maanantain ja tiistain välisenä aikana sieltä ammuttiin 180 rakettia ja kranaattia 24 tunnin kuluessa. Sitä pidetään osoituksena Iranin vaikutuksen noususta ja halusta tehdä selväksi maailmalle, että se on merkittävä tekijä Lähi-Idässä.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... ays-558757,

05. USA:n presidentti Trump ilmoitti kautensa alkumetreillä, että voidakseen saada aikaan pysyvän rauhantilan Israelin alueilla ja sen lähiympäristössä, kaikkien osapuolten tulee harjoittaa itse-hillintää yksipuolisia päätöksiä tehdessään. Israelissa tämän katsottiin tarkoittavan sitä, ettei ”uuden sheriffin tulo kaupunkiin” merkitse sääntöjen helpottamista, vaan sitä, että niitä tarkastellaan entistä tasapuolisemmin, huomioiden myös USA:n kansalliset ja kansainväliset intressit.
Israel on hyväksynyt 10 000 uuden asuntoyksikön rakentamisen Trumpin hallinnon aikana.
Äskettäin Israelin hallitus hyväksyi 2000 uuden asuntoyksikön rakentamisen Juudeaan ja Samariaan.
USA:n kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottaja antoi tunnustusta Israelin pyrkimyksille seurata presidentti Trumpin pyyntöä itsehillinnästä jatkaessaan Juudean ja Samaria juutalais-yhteisöjen rakentamista. ”USA tervehtii tyydytyksellä Israelin hallituksen omaksumaa politiikkaa suhteessaan setlementtien rakentamiseen, joissa huomioidaan presidentin huoli pysyvän rauhan solmimiseksi Israelin ja palestiinalaisten välille”.
Trumpin nimittämä rauhantiimi viimeistelee edelleen laatimaansa rauhansuunnitelmaa julkaisten sen sopivana ajankohtana. https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... ion-558800

06. Presidentti Trump ehti jo välillä tympääntyä PohjoisKorean kanssa käytyihin keskustekuihin huippukokouksen järjestämiseksi Trumpin sekä Pohjois- ja EteläKorean johtajien välillä, pahoittaen mielensä tavasta, millä Kim Jong Un nimitteli varapresidenttiä Mike Penceä. PK lähetti kiireellisen vetoomuksen Trumpille, ettei ollut tarkoitus, ehkä Kim oli juonut liikaa, eikä varonut sanojaan. Nyt valmistelut huippukokouksen järjestämiseksi alkuperäisen ohjelman mukaisesti ovat käynnissä. Korkea PohjoisKorean delegaatio lensi New Yorkiin valmisteluja varteen.

USA:n ulkoministeri Mike Pompeo ja PK:n johtajan läheinen avustaja Kim Jong Chol tapasivat toisensa 90 minuuttia kestävällä päivällisellä antamatta mitään lausuntoa tai vinkkiä edistymisestä. Pompeo kutsui tilaisuutta nimellä great, he että molemmat söivät amerikkalaista pihviä. Ulkoministeriön toiset virkailijat pyrkivät tyydyttämään journalistein tiedonnälkää todeten, että molemmat miehet pyrkivät oppimaan toistensa metkut aloittaen sen jo Pompeon vierailun aikana PK:ssa.
USA haluaa PK:n luopuvan kokonaan ydinaseista, mutta PK katsoo ne välttämättömiksi voidakseen puolustautua. Tässä lienee pakko joustaa, mieluummin molempien osapuolten. PK:n kanssa käytävillä keskusteluilla voi olla merkittävä osuus keskusteltaessa Iranin ydinohjelmasta. Iran ja PK ovat toimineet yhdessä Iranin ydin- ja ohjusteollisuuden kehittelyssä.
PohjoisKorea voi katsoa positiivisesti mahdollisuuteen päästä kauppasuhteisiin USA:n kanssa ja saada USA:n sijoituksia ja avustuksia tukevaisuudessa maahan, joka on ollut eristettynä muusta maailmasta vuosikymmenien ajan.
USA:lla on 28 500 sotilasta EteläKoreassa. https://www.jpost.com/International/Hig ... ork-558818

07. Seth J Franstzman tarkastelee JP:n julkaisemassa artikkelissaan Syyrian tilannetta otsikolla ”Six Sides to the Southen Syria Crisis”.
Koska nimenomaan Syyrian eteläosan tilanne koskettaa läheisesti Israelin otan siitä muutamia kohtia.
Artikkelin alussa kirjoittaja toteaa, että EteläSyyria on alueellisten ja kansainvälisten voimien hiekkalaatikko. Artikkelin seuraamista vaikeuttaa se, että siellä viitataan kapinallisiin kertomatta, ketä vastaan ne kapinoivat. Kaikki eivät vastusta Assadin hallitusta. Jotkut ovat amerikkalaisvastaisia, toiset Venäjän vastaisia, jotkut eivät hyväksy Irania, eivätkä sen liittolaista Hizbullahia.

Bashar Assadin hallitus on saanut tuulta siipiensä alle karkotettuaan kapinalliset Aleppon kaupungista, ja on sen jälkeen kulkenut voitosta voittoon. Viimeiseksi se sai Damaskoksen kokonaan hallintaansa ja karkotti kapinalliset Yarmoukan pakolaisleiristä.
Syyrian eteläosassa on kuitenkin kapinallisia joukkoja, jotka Daraassa aloittivat taistelun Assadin hallitusta vastaan.
Assad haluaisi purkaa tuon viimeisen vastarintapesäkkeen, mutta minne siellä olevat taistelijat menisivät? Assad on selvästi ottanut sovittelevan asenteen tehdessään sopimuksia vapauttamillaan alueilla niissä olevien kapinallisten siirtämiseksi toiseen paikkaan. Sopii tietenkin kysyä, ovatko nuo siirretyt kapinalliset valmiit luopumaan aseistaan, vai siirretäänkö sillä tilanne ilman lopullista ratkaisua jonnekin tulevaisuuteen?
USA haluaa poistaa joukkona Syyriasta ja tyhjentää tukikohtansa Syyrian ja Jordanian rajalta. Sitä haluaa myös Venäjä, mutta se haluaa varmistaa, että Assadin hallitus pysyy vallassa toistaiseksi. USA perinteisesti haluaa Assadin poistamista, mitä monet kapinalliset vaativat, kuten myös Saudi Arabia, mutta ei halua painostaa liikaa.
Iranin voimakas ote Syyriasta sen tukiessa Hizbullahia ja Assadia mutkistaa tilannetta entisestään. Venäjä on vaatinut iranilaisten joukkojen poistamista Syyriasta, ja aluksi ainakin maan eteläosista pelätessään Israelin yksipuolisia toimia, ellei niin tapahdu. Israel vaatii myös Hizbullahin joukkojen poistamista Syyrian eteläosista.
Jordania on viisaasti pysytellyt sivussa Syyrian taisteluista, mutta se on joutunut ottamaan vastaan yli miljoona pakolaista, jotka ovat kuin tikittävä aikapommi maalle.
Jos Assad aloittaa voimalliset sotatoimet maansa eteläosissa, se voi aiheuttaa uudet pakolaisvirrat, joilla ei ole monta vaihtoehtoa. Israelin suunta on tukossa, eikä Jordania halua lisää pakolaisia. Heidät olisi siirrettävä Syyrian keski- ja pohjoisosiin.
Iran haluaa maakäytävän Irakin kautta Välimeren rannikolle. Se on vaikea pulma Assadille, vaikka Iran on avustanut häntä ja tukee hänen halitustaan. Iran pyrkii myös kaikin tavoin saamaan tukikohtia Syyriasta, mieluummin Israelin rajan tuntumassa. IAF tuhosi muutamia viikkoja sitten lähes kaikki Iranin tukikohdat ja infrastruktuurin Syyriassa maksaen sitä Gazan rakettitulessa.
Seuraava kiinnostava tilanne on syntymässä Kuneitran kaupungin ympäristössä, jonne Iran soluttaa salaa miehiään. Venäjän esittämä vaatimus kaikkien ei-syyrialaisten joukkojen poistamisesta Syyriasta ei ole helppoa toteuttaa.
https://www.jpost.com/Middle-East/Six-s ... sis-558566, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/246737,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 15 –25; -31; Suolameri 23 -34; Eilatr 23 -35 +C-astetta, osittain puolipilvistä, huomenna vähän lämpenevää, aurinkoista.

PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas, 83-vuotias, vapautettiin maanantaina sairaalasta, jossa häntä hoidettiin 9 päivän ajan, harittavin silmin ja pöhöttynein kasvoin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/246564
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Edellinen

Paluu Uutisia Israelista

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron