Ajantasotietoa Israelista Syyskuu

Ajantasotietoa Israelista Syyskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 03.09.2018 07:04

    Kuva


Sunnuntai 02.09.2018
Julkaistu sunnuntai, 2.9.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

SUNNUNTAI 02.09.2018
01. PA ei näytä oikein ymmärtävän, että jos joku ei halua käyttää omia varojaan toisen hyväksi – joka lisäksi toimii terrorismin tukikohtana ja siten lahjoittajan intressejä vastaan – se on hänen vallassaan.
Trumpin hallitus teki päätöksen lopettaa 300 miljoonan USD lahjoitukset UNRWA:n tukemiseksi, jota se on tehnyt sen perustamisesta lähtien ollen sen tärkein tukija. Etenkin arabimaat, joilla voisi olettaa olevan kiinnostusta antaa valtavista petro-varoistaan palestiinalaisveljiensä hyväksi, ovat olleet kitsaimpia avaamaan rahapussiensa nyörejä. He ovat kuitenkin poliittisista syistä tukeneet PA/PLO:ta tukevia ja Israelia solvaavia päätöslauselmia YK:n yleiskokouksissa ja YK:n alaisissa instituutioissa, joista UNRWA on yksi.

Israel lausuu mielihyvänsä Valkoisen Talon päätöksestä lopettaa tämän sinänsä tärkeää työtä tekevän järjestön tukemisen, mutta josta on vuosien varrella kehittynyt Israelin vastainen instituutio, joka on kasvattanut lastentarhoissaan ja kouluissaan kokonaisia sukupolvia vihaamaan ja halventamaan juutalaisia kutsuen heitä apinoitten ja sikojen sekasikiöiksi.

Netanyahun kanslia julkaisi lauantai-iltana lausunnon:
”Israel tukee Amerikan aloitetta. Se selittää, että UNRWA:n jähmettynyt päähänpinttymä, kuka on pakolainen, on yksi konfliktia ylläpitävistä tärkeimmistä ongelmista”.
Bibi jatkoi lausuntoaan todeten, että ”on oikein antaa varojaan osapuolille, jotka käyttävät niitä todella kansan hyvinvoinnin hyväksi, eikä palestiinalais-pakolaisten aseman ikuiseksi tukemiseksi”.

PA/PLO:n tiedottaja kutsui USA:n päätöstä hävyttömäksi hyökkäykseksi Palestiinan kansaa ja YK:n päätöslauselmia vastaan.
”Sellainen kuritus ei onnistu muuttamaan tosiasiaa, ettei Yhdysvalloilla ole enää roolia alueella, eikä osaongelmien ratkaisemisessa” tiedottaja sanoo.

Jordania, jonka alueella on 2.1 miljoonaa UNRWA:n palveluista nauttivaa palestiinalais-pakolaista, aloitti puuttuvien varojen kokoamisen jo ennen USA:n päätöksen virallista julkaisemista.
Jordanian ulkoministeri Ayman Safadi sanoi lauantaina: ”UNRWA:n palvelujen tuhoamisella tulee oleman äärimmäisen vaaralliset humanitääris-poliittiset ja turvallisuusvaikutukset pakolaisille ja koko alueelle. Se vahvistaa epätoivon ilmapiiriä, joka lopulta tulee kehittämään hedelmällisen perustan uusille jännitteille. Poliittisesti se tulee edelleen haavoittamaan rauhan-työskentelyn ponnistelujen uskottavuutta”.

Safadi sanoi 27. syyskuuta pidetyssä New Yorkin YK:N tilaisuudessa, jota tukivat Jordanian lisäksi Japani, EU, Ruotsi ja Turkki, osanottajien toimivan
poliittisen ja taloudellisen tuen löytämiseksi UNRWA:lle.
”Teemme kaikkemme varmistaaksemme, että UNRWA saa tarvitsemansa varat voidakseen jatkaa palvelujensa tarjoamista palestiinalaispakolaisille” sanoi Jordanian ulkoministeri Safadi.

Israelin aiempi USA:n lähettiläs Michael B Oren (Kulanun kansanedustaja) sanoi: ”USA:n hallituksen päätös lopettaa UNRWA:n tukeminen on yksi tärkeimmistä tekijöistä tulevissa rauhansopimuksissa. UNRWA ikuistaa Israelin ja Arabien välisen konfliktin keinotekoisesti nostamalla pakolaisten määrää, opettamalla nuoria PA:n arabeja kieltämään Israelilta olemassa olon oikeuden ja vaatiessa paluuoikeutta, antaen samalla suojaa terroristeille ja kätkemällä heidän aseensa” Oren lausui jatkaen:

”UNRWA ei ole välttämätön rauhalle vaan pikemmin tie-este rauhantiellä. Sen suorittaman koulujen tukemisen voi ottaa mikä tahansa hyvän-tekeväisyysjärjestö, kuten myös YK:n korkean komission tehtävät. PA/PLO:n arabien tulee tiedostaa, että USA:n päätös tuen lopettamiseksi on tulos hallituksen ponnisteluista elvyttää rauhanprosessi ja saada arabit palaamaan neuvottelupöydän ääreen. Tästä lähtien siitä poistuva joutuu maksamaan korkeamman hinnan”.

Israelin ja USA:n oikeistopuolueet ovat kauan väittäneet, että 1048 Israelin vapaustaistelun jälkeen perustettu UNRWA pelkästään palestiinalais-pakolaisten avustamiseksi on pahin este rauhanprosessille, koska sen päätös antaa pakolaisasema n. 750 000 pakolaiselle, jotka joutuivat lähtemään tai jotka lähtivät vapaaehtoisesti arabiarmeijoiden luvatessa heille paluun ja vapaan juutalaisyhteisöjen ryöstämisen voittoisten taistelujen jälkeen, on paisuttanut pakolaisaseman virheellisellä määrittämisellä pakolaisten määräksi yli 5 miljoonaa, kuten PA/PLO:n johto sanoo. Millään muulla pakolaisyhteisöllä ei ole sukupolvesta toiseen siirtyvää määritelmää pakolaisen asemasta.
Trumpin hallitus ei ole halunnut antaa omaa määritelmäänsä pakolaisen asemasta eikä sillä liene oikeuttakaan siihen, mutta kieltää ehdottomasti UNRWA:n määritelmän. USA:n YK:n lähettiläs Nikki Haley sanoi, että jos UNRWA reformoi itsensä hyväksyttävällä tavalla, se voi jatkaa työtään ja USA voi jatkaa sen rahoittamista.

EU:n ulkoministeriön johtaja Federica Mogherini sanoo useitten maitten luvanneen lisätä tukeaan, niiden mukana Saksa. EU:n tuki oli E 100 miljoonaa tänä vuonna, saksan tuki oli E 81 miljoonaa.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... ing-566290,

02. Iranin päämääränä on painostaa Israelia kahdella tai useammalla rintamalla, mikä monimutkaistaa IDF:n suunnitelmia turvallisuuden säilyttämiseksi kirjoittaa Seth J Frantzman JP:n artikkelissaan.
Hän kirjoittaa, että äskeiset raportit paljastavat Iranin ohjusuhkan tulevan Israelille pääosin Irakista ja Syyriasta.
Syyriassa maasta maahan ohjuskeskuksen Wadi Jahannamissa oletetaan valmistuvan 2019 alkupuolella.
Irakissa Iranin hallitus on asentanut keskimatkan ohjuskeskuksen Shia-militaristien alueille. Niiden uskotaan voivan iskeä Israeliin.

Iranin uhan kasvamisen tahdissa pääministeri Netanyahu vakuuttaa Israelin jatkavan toimiaan noiden uhkakuvien poistamiseksi, kuten hän sanoi Trumpin neuvonantajan John Boltonin Israelin vierailun aikana elokuun puolivälissä.

Raporttien mukaan Iran rakentaa ohjusasemiaan lähelle Venäjän tukikohtia Syyrian pohjoisosissa ilmeisesti saadakseen Venäjän suojaa IAF:n ilmaiskuilta.
Toiseksi se asentaa niitä USA:n johtaman koaliittion asemien lähelle aiheuttaakseen kansanvälisen konfliktin, jos IAF iskee niihin. Iran pelaa erittäin vaarallista ohjuspeliä Venäjän kustannuksella, voidakseen lisätä vaikutustaan Bagdadista Damaskoksen kautta Libanoniin, Frantzman arvioi.

30 elokuuta ImageSat International julkaisi ilmakuvia todeten, että Iran on Syyrian ohjusprojektin päätoimittaja, mukaan lukien uusi SSM laitos lähellä Baniyasia. ImageSat julkaisi aiemmin satelliittikuvia Wadi Jahanammista elokuun lopulla. Uudet yksityiskohdat paljastavat linkin Wadi Jahanammin laitoksen ja läheisen Matayfin laitoksen välillä, jota IAF on pommittanut ohjuksillaan toistamiseen.
Molemmat laitokset ovat operatiivisen välimatkan päässä Venäjän Tartusiin asentamien S-400 IT-ohjusten vaikutusalueesta.
Varoitukset Iranin uusista toimista tulivat esille sen lähettäessä kolme eri-tyyppistä ohjusta liittolaiselleen Irakissa. Niiden mukana on viimeisin Zolfaghar (Zulfigar), kiinteää polttoaineitta käyttävä lyhyen matkan ballistinen ohjus, jonka kantomatka on 700 km. Toinen on Fateh 110, jonka kantomatka on 300 km. Iran voisi asentaa niitä Irakin itäosien autiomaahan, josta ne yltävät Israelin puolelle. Kolmas ohjus on 250 km:n kantomatkan Zelzal 3.

Iranilaiset ja irakilaiset lähteet vahvistavat, että Iran on päättänyt rakentaa ohjustehtaita Irakiin. Ensimmäinen sijaitsee läntisten lähteitten mukaan Bagdadin itäpuolelle Kerbalasta pohjoiseen. Ohjuslaitokset sijaitsevan Kat´ib Hezbollah alueella, shia-muslimijärjestö, jonka on liitossa Iranin kanssa.
Sen nimi muistuttaa Libanonin Hizbullahia, mutta se on itsenäinen järjestö.

Siten Irakin ohjustuotantoa valvoo shia-militaristit ja Kata´ib. Ne kuuluvat Popular Mobilisation Forses (PMU) osastoihin, jotka avustivat Irakin armeijan
sotaa ISIS-joukkoja vastaan. Ne liitettiin Irakin puolisotilas-joukkoihin v. 2016.
Vuonna 2017 Irakin pääministeri Haider al-Abadi kutsui noita joukkoja Irakin toivoksi. V 2018 vaaleissa niidenmerkitys kasvoi voitettuaan toiseksi eniten ääniä Irakin parlamenttivaaleissa.
USA:n hallitus asetti noille järjestöille sanktioita syyttäen niitä varojen lähettämisestä Hizbullahille Libanoniin ja Iranin vallankumouskaartille.

Kesäkuussa ilmaiskuissa Syyrian al-Bukamalissa Eufratvirran rannalla lähellä Irakin rajaa kuoli useita Kataib Hezbullah jäsentä, jotka olivat avustamassa Assadin joukkojen taisteluissa kapinallisten joukkoja vastaan. Iskusta syytettiin Yhdysvaltoja, mutta kuwaitilainen uutislehti syytti Israelia iskuista.
Frantzman kirjoittaa, että täten Irakin militaristit kuten Kataib Hezbollah ovat Iranin vallankumousarmeijan käden jatke, jota sen komentaja Qassem Soleiman käyttää halutessaan.

USA edelleen kouluttaa ja aseistaa Irakin armeijaa. Tämä on Levantin sodan kummallisuuksia, joissa perinteiset liittolaiset ja viholliset ovat sekaisin, mikä hämmentää entisestään sekavaa, mutta vaarallista peliä vaarallisin asein.

Israelin ohjuspuolustus perustuu kolmitasoiseen järjestelmään.
Sisin on Iron Dome ja Iron Beam lähi-iskuja varteen, seuraavaksi on Davidin Linko (Arrow II) ja Patriot keskimatkan ohjusuhkaan, ja uloimpana Arrow III ballistisia ohjuksia varten. Järjestelmiä on testattu harjoituksissa, mutta niitä ei ole tarvinnut käyttää tositilanteissa.

Israelissa on pelko joutumisesta kahden tai kolmen rintaman sotaan. Pohjoisessa Iran ja Hizbullah, jotka molemmat uhkaavat sitä täystuholla; Etelässä Hamas ja muut terrorijärjestöt Gazassa. Lisäksi Siinain niemimaalla toimivat ISIS- ja Al-Qaida järjestöt uhkaavat liittyä sotaan Israelia vastaan.
Hamasin ja Israelin väliset 5 -10 vuoden aseleponeuvotteluja käydään Egyptin ja YK:n valvonnassa, mutta Juudean ja Samarian arabialueilla toimivien palestiinalais-arabien toimista kriisitilanteissa ei kukaan tiedä. Äärimmäisenä vaihtoehtona on Psalmin 83 mukainen kehitys, jossa Israel joutuu tuhoamaan kaikki rajanaapurinsa, joihin PA/PLO voi liittyä. Maa-alueen vähäisyyden vuoksi Israelilla ei ole varaa hävitä yhtäkään sotaa.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... eat-566295,

03. UUTISIA LYHYESTI
Indonesian kova-otteinen presidentti, jota pidetään päättäväisestä ja usein epäinhimillisestä taistelustaan maassa rehottavan huumekartellien hallitseman laittoman huumekaupan kitkemiseksi maasta, ristiriitaiseksi, aloittaa tänään virallisen vierailun Israelissa. Taisteluissa jossa on saanut surmansa satoja ellei tuhansia ihmisiä epäselvissä olosuhteissa.
Duterte vertasi taisteluaan laittomuutta vastaan Indonesiassa natsien taisteluun juutalaisia vastaan, mutta huomasi erehdyksensä ja pyysi anteeksi. Hänen mukanaan tulee entisiä korkeita poliisiupseereita, joita hän haluaa tällä tavoin kiittää palveluksistaan. Hän sanoi kummastelijoille upseerien osallistuvan ampumaharjoituksiin Negevissa, ehkä he ovat kuulleet tarinoita Israelin onnistuneista taisteluista terroristeja vastaan.
Virallisesti hänen seurueeseensa kuuluu useita ministereitä – myös puolustus-ministeri – palveluksensa täyttäneitä poliisi- ja armeijanupseereita.
Indonesia on ostanut Israelilta radar- ja antitank-järjestelmiä. Yksi agenda on suoran lennon aloittaminen Indonesiasta Israeliin Saudi Arabian yli, jotta maan kristityt voisivat matkustaa Pyhään Maahan.
Israelissa työskentelevien filippiiniläisten aseman järjestäminen on asia-listalla, kuten myös hotelleissa palelevien asema. Muita aiheita ovat keskustelut pm. Netayahun ja pres. Rivlinin kanssa, käynti Jad Vashem-museossa ja Rishon LeZion monumentin paljastaminen, jolla kunnioitetaan Filippiinien juutalaisten pelastustoimista II maailmansodan aikana. Arviolta 1300 juutalaista saivat turvapaikan Filippiineissä holokaustin aikana. Luultavasti keskustellaan myös Filippiinein lähetystön muutosta Jerusalemiin. Filippiinit pidättäytyivät äänestämästä Israelia vastaan YK:n täysitunnossa joulukuussa.
’Filippiineillä on voimakas kristillinen yhteisö.
Duterte saapuu maahan tänä iltana tavaten ensimmäiseksi filippiiniläisiä työntekojöitä Israelissa.
Filippiinit muodostuu 7 641 saaresta. Asukkaita on lähes 108 miljoonaa, väestönkasvu 2.1/n. Maan asukkaista 80 % on roomalaiskatolisia, 10 % muita
Kristittyjä, muslimeja 10 %, lisäksi buddalaisia ja animisteja sekä lukuisia etnisiä alkuperäkansoja, joita edelleen löydetään tuntemattomista viidakoista. Maa on presidentin johtama tasavalta.
https://www.jpost.com/Israel-News/Contr ... ent-566296,
https://www.filippiinit-seura.fi/Filippiinit.html,

04. UUTISIA LYJYESTI
Arabi yritti hyökätä juutalaista miestä vastaan Tekoassa, Gush Etzionissa huutaen ”Allahu Akbar”, Allah on suurempi. Hänellä’ oli metallitanko, jota hän aikoi käyttää aseenaan kivien ohella ylitettyään paikoitusalueen ja juutalaisyhteisön välisen turva-aidan. Asukkaalla, jota vastaan hän ensiksi hyökkäsi, oli aseistettu ja pystyi toisten avustuksella taltuttamaan arabin. Paikalle tuli myös kylän turvapartio ja sotilaat, jotka pidättivät arabin. Asukkaita kuitenkin kehotettiin pysymään asunnoissaan, koska ei tiedetty, oliko hänellä muita seuranaan. Myös koulun aluetta tarkistettiin koulujen alettua tänään, ja koulu olisi suosittu kohde terroristille.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251447.

Juutalaisten Jom Kippur rituaaleihin kuuluu elävän kanan heiluttaminen hellästi kolme kertaa pään yli lukien samalla sopivaa rukousta, jossa toivotetaan linnun kuolemaa, mutta ihmisen jatkavan elämäänsä.
Yeshivat Kissei Rachamim päärabbi Meir Mazuz ehdottaa sopivan rahasumman käyttämistä kapparot rituaalin asemesta, koska kanan heiluttaminen sisätiloissa voi aiheuttaa siivottomuutta.
Hän selittää, että perinteen mukaan kana annetaan köyhälle, mutta jos kanoja tuodaan hänelle satoja, minne hän panee ne kaikki? http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251441.

Senaattori John Mc Cain kuoli viimeviikon lopulla aivokasvaimeen, ja hänet haudattiin lauantaina. Hänen tyttärensä Megan Mc Cain suostui jatkamaan isänsä jälkeen senaatissa vaaleihin saakka. Presidentti Trump oli puhunut halveksien useita vuosia Vietnamin vankeudessa kidutettua, mutta lopulta vapautettua entistä hävittäjälentäjää, jonka kone ammuttiin alas, mutta ohjaaja säilyi hengissä pahoin haavoittuneena. John Mc Cainin perhe ei katsonut soveliaaksi kutsua presidenttiä hautajaisiin, ja tytär Megan ivasi eulogiassaan presidenttiä sanoen:
”Kokoonnuimme tänne suremaan Amerikan suuruuden poistumista, todellisen suuruuden. Emme kuulemaan halpaa retoriikkaa mieheltä, joka ei koskaan suostu antamaan uhria, jonka hän (isäni) antoi mieluusti, emme opportunistista tarkoituksenmukaisuutta noilta, jotka asuivat elämänsä ylellisyydessä ja erioikeudessa hänen kärsiessä palvellessaan.”
Myös muut hautajaisvieraat käyttivät surutilaisuutta halventaakseen istuvaa presidenttiä, joka tyytyi Twiittaamaan sanoilla. ”Make America great again”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251443,
Putin sanoi McCainistä, että hänen aivonsa jäivät Vietnamiin, mutta ruumis palautettiin Amerikkaan. (ehkä psyykkisestä kidutuksesta johtuen)

2.3 miljoonaa israelilaislasta aloittivat aherruksensa 2 kuukauden kesäloman jälkeen tänään 33 asteen helteessä. 167 000 olivat ensiluokkalaisia, heidän mukanaan opetusministeri Naftali Benettin poika David.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251438,

Israelin arabilistan kansanedustajat aikovat valittaa Euroopan Unioniin Israelin kansa-valtio laista, jonka Knesset vahvisti äskettäin. Arabi joint listan puheenjohtaja Ayman Odeh matkustaa Brysseliin tällä viikolla antaakseen pontta käsitykselle, että laki sortaa heitä. Hän tapaa myös EU:n arabi-myönteisen Federica Mogherinin, jonka julkinen suudelma silmät suljettuina Mahmoud Abbasin suulle oli uutisaiheena viikkoja sitten. Abbas olisi voinut mee too liikkeen vahvistamana nostaa syytteen julkisestä lähentelystä ja arabikunnian loukkaamisesta koko maailman silmien edessä. Saapa nähdä, miten tämä nainen käyttäytyy tällä kertaa; Odeh on Israelin kansalainen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251420

Terrorihyökkäysten määrä nousi heinäkuussa, mutta jäi alle sen, mitä ne olivat toukokuussa kaksi vuotta sitten. Heinäkuussa rekisteröitiin 255 terrorihyökkäystä, mukaan lukien 11 Jerusalemissa, kertoo Shabak (Israelin turvallisuusjärjestö) kuukausiraportissaan. Yksi sotilas sai surmansa sala-ampujan luodeista Gazan rajalla, kaksi muuta surmattiin Länsirannalla tapahtuneissa puukotuksissa, joissa 2 muuta kärsivät lieviä vammoja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251428

Tuhansia Gazan arabeja kokoontui perjantaina Gazan turva-aidan varteen, kuten he ovet tehneet joka perjantaiaamun rujouskokouksen jälkeen, kolmeen eri paikkaan aidan varrella. He kivittivät sotilaita, polttivat autonrenkaita ja eräässä tapauksessa heittivät käsikranaatin sotilaita kohti. Sotilaat vastasivat mellakantorjuntavälinein käyttämättä aseitaan. Hamasin terveysministeriö Gazassa ilmoitti 120 arabin haavoittuneen eriasteisesti. Arabit väittivät ampuneensa alas IAF:n dronen, joka ampui kyynelkaasu-kranaatteja pahimpaan hässäkkään; luultavasti teknisen vian vuoksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251415,

Turvallisuusjoukot pidättivät perjantaina 3 vasemmistolaista provokaattoria, jotka lähestyivät juutalaista Mitzpe Yair yhteisöä Hebronvuoren eteläpuolella.
Yksi pidätetyistä oli Breaking the Silence johtaja Avner Gevaryahu; toinen oli yhteisön tiedotusjohtaja Achiya Shantz,ja kolmas äärivasemmistolainen asianajaja Michael Sfard, joka vapautettiin kuulustelun jälkeen. Tämä järjestö kerää anonyymejä kertomuksia sotilailta heidän omista pahoista teoistaan, joita he julkaisevat todellisena tilanteena IDF:n sisällä. Ei silti, etteivätkö he tekisi pahojakin eettisiä ja moraalisia virheitä, mutta niiden julkaiseminen IDF:n imagon ja maineen häpäisemiseksi on petokseen verrattava rikos. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251410,

Alla olevassa linkissä voitte seurata viikon tapahtumia 60 sekunnissa. https://www.jpost.com/Israel-News/From- ... ael-566129,

SÄÄTILA TÄNÄÄN.
Jerusalem 20 -32; Tiberias 26 -39; Sulameri 28 -39; Eilat 28 -42 +C-astetta. Aurinkoinen sää jatkuu, lämpötila voi nousta vähän.

Abbasin kausi alkaa olla meneillään- lopullisesti. Hän kärsii muistikatkoista eikä enää muista, miten se litania palestiinalaisten kärsimyksistä menikään. Hän jopa sanoi kerran, että aseitten sijaan on parempi rakentaa kouluja ja sairaaloita, minkä PA kiireesti poisti internetistä. Hänen kasvonsa ovat pöhöttyneet kuin sikotaudissa viimeisen sairaalakäynnin jälkeen. https://www.jpost.com/Opinion/The-PA-at ... ign-566204
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasotietoa Israelista Syyskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 05.09.2018 07:02


Tiistai 04.09.2018
Julkaistu tiistai, 4.9.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

TIISTAI 04.09.2018
01. Peace Now järjestön organisoima delegaation Abbasin vastaanotolle Ramallahiin maanantaina osallistui Meretzin ja Zionist Unionin kansanedustajia, sekä Likudin Young Guard varajohtaja Yoel Nagar yhden toisen aktivistin kanssa, jotka pyysivät päästä mukaan voidakseen oppia palestiinalaisten ajattelutapaa, mihin Peace Now suostui.
Tilaisuudessa Abbas paljasti presidentti Trumpin tarjonneen hänelle rauhansuunnitelmaa perustuen konfederaatioon Jordanian kanssa. Abbas sanoi esittäneensä Trumpille, että hän haluaa Israelin siihen mukaan, ja että ensin tulee perustaa Palestiinan valtio 1967 rajoille pääkaupunkinaan Jerusalem. Jordania on sittemmin kiivaasti kieltänyt osallistuvansa sellaiseen konfederaatioon.

Likudin Nuoren Kaartin johtaja David Shayan erotti Nagarin tehtävistään saatuaan kuulla varamiehensä matkasta ilman hänen lupaansa.
Shayan sanoo olleensa hämmästynyt ja shokissa saatuaan tietää matkasta.

”Abbas tukee terrorismia ja nimeää yleisiä toreja murhaajien nimen mukaan” hän selitti. ”Hän on antisemitisti ja holokaustin kieltäjä, joka ei tunnusta Israelia juutalaisen kansan valtiona. Ne jotka on valittu virallisiin asemiin Likudin Nuoressa Kaartissa, eivät voi liittyä tapaamiseen tuollaisen miehen kanssa.” Shayan sanoi Nagarin ylittäneen punaisen varoituslinjan rikkoen Nuoren Kaartin politiikkaa, ja että hän ymmärsi päätöksen. Nagar kuitenkin katsoo, että hänellä oli oikeus tavata palestiinalaisten johtaja. https://www.jpost.com/Israel-News/Polit ... bas-566385,

02. Abbasin nimittämä tiedottaja Nabil Abu Rudeineh sanoi Trumpia matkien: ”Ensin Palestiina” ja kahden valtion periaate, sen jälkeen voidaan tutkia mahdollisuuksia konfederaatiosta Jordanian ja Israelin kanssa”.
Runeideh, joka toimi Yasser Arafatin uskottuna kuiskuttaen hänen korvaansa, mitä pitää sanoa Raisin muistin pätkiessä, reagoi sunnuntaina julkistettuihin raportteihin konfederaation Israelin ja Jordanian kanssa osana Israelin ja PA/PLO:n välisen ongelman ratkaisua.
Rudeineh vakuutti idean konfederaatiosta nousseen PA:n agendaan vuonna 1984, ja että PA:n johdon asema siitä alkaen aina tähän päivään asti painottaa kahden valtion ratkaisua alkusoittona erityissuhteille Jordanian kanssa, mutta ei välttämättä osana rauhansopimusta.
Peace Now jäsenet väittivät aiemmin sunnuntaina Trumpin esittäneen konfederaatiota.

Organisaation sisäiset lähteet täydensivät aiempia tietoja todeten, että Abbas sanoi sunnuntaina, että Valkoisen Talon lähettiläs Jason Greenblatt ja Talon vanhempi neuvonantaja Jared Kushner kysyivät häneltä, voisiko hän hyväksyä ajatuksen konfederaation muodostamiseksi PA:n ja Jordanian välille.
”He kysyivät minulta, uskonko federaation Jordanian kanssa, johon vastasin: Kyllä, kannatan kolmen valtion konfederaatiota Israelin ja Jordanian kanssa. Kysyin vielä, voisiko Israel hyväksyä sen?”

Jordanian hallituksen tiedottaja Jumana Ghunaimat sanoi myöhemmin, ettei konfederaatio Jordanian ja Palestiinan kanssa ole keskustelun alaisena.
Hän selitti, että ”Jordanian asema kysymykseen perustuu kahden valtion ratkaisuun ja Palestiinan valtion perustamiseen 1967 sotaa edeltävin rajoin pääkaupunkinaan Jerusalemin itäosa.”

Muslimiveljeskunnan puoluejärjestö Islamic Front tiedottaja Murad al-Adayla sanoi: ”Abbas puhuu joutavia esittäessään konfederaatiota Israelin kanssa, ja että tämän kysymyksen pyörittelyn asemesta Abbasin tulisi poistaa Gazan saarto ja sallia vastarintajärjestöjen operoimisen Länsirannalla”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251489,

03. Mikä on palestiinalaispakolaisten todellinen asema? Kysytään JP:n julkaisemassa artikkelissa.
Pääministeri Netanyahu kutsuu UNRWA:ta pakolaisia säilyttäväksi järjestöksi.
”Miljoonia palestiinalaispakolaisia ei voida noin vain kuvitella olemattomiksi” sanoi YK:n tukeman järjestön johtaja Pierre Krahenbuhl maanantaina vastauksena USA:n lopetettua UNRWA:n taloudellisen tuen väittäen, että sen avustustyö vain ikuistaa heidän vaikeutensa.
Reutersin alkujaan laatimassa artikkelissa todetaan UNRWA:n tarjoavan palvelujaan n. 5 miljoonalle palestiinalaispakolaiselle Jordaniassa, Libanonissa, Syyriassa, Länsirannalla ja Gazassa. ”useimmat heistä ovat n.
700 000 palestiinalaisen jälkeläisiä, jotka ajettiin kodeistaan tai pakenivat taisteluja 1948 Israelin itsenäisyyssodassa, joka johti Israelin perustamiseen”.

USA, joka on UNRWA:n suurin tukija, viittasi pakolaisten kasvavaan määrään päättäessään lopettaa UNRWA:n taloudellisen tuen, millä voi olla seurauksia heidän pyrkiessään säilyttämään paluuoikeutensa entisille kotiseuduilleen.

Israelin toisiaan seuraavat hallitukset ovat hylänneet sellaisen mahdollisuuden peläten Israelin menettävän juutalaisen enemmistönsä.

UNRWA:n pääkomissaari Pierre Krahenbuhl valitti avoimessa kirjeessään palestiinalaispakolaisille ja järjestön työntekijöille USA:n ottamaa kantaa päätöksessään lopettaa järjestön tukeminen, vakuuttaen työn jatkuvan.

USA:n ulkoministeriön tiedottaja Hather Nauert totesi Israelin kantaa
seuraten, etteivät 1948 pakolaiset voi säilyttää pakolaisasemansa kritisoiden UNRWA:a loputtomiin kasvavasta yhteisöstä, jolla on paluuoikeus.
Krahenbuhl viittasi useisiin toisiin pakolaisiin, joilla on pakolaisasema-Afganistan, Sudan, Somalia, Kongo, joita YK tukee. Mutta vain palestiinalais-pakolaisilla on oma YK-järjestö, joka hoitaa vain heidän asioitaan, eikä missään mennä sentään viidenteen sukupolveen ja yli sen.

Krahenbuhl sanoi että kaikesta huolimatta heillä on oikeutensa kansainvälisen lain mukaan, eikä 5.4 miljoonan kansaa, miehiä, naisia ja lapsia voida noin vain toivoa olemattomiksi.
USA:n maksuosuus tälle vuodelle oli 385 miljoonaa USD, josta se maksoi tammikuussa 60 miljoonaa USD ennen tuen lopettamista.
Gulfmaat ovat luvanneet maksaa osan, mutta 200 miljoonaa USD tarvitaan. UNRWA:n Libanonin haaran johtaja Caludio Cordone sanoi rahan riittävän vain kuun loppuun asti, mutta varojen hankkimista jatketaan.
Koulut avattiin viime viikolla, mutta jatkosta on vielä epävarmuutta. https://www.jpost.com/Middle-East/What- ... ees-566391,

04. Israelissa virallisella vierailulla oleva Filippiinien presidentti Rodrico Duterte
kiitti israelilaisia isäntiään ”kriittisestä avusta, mitä maa tarvitsee eniten”, menemättä yksityiskohtiin.

Duterte sanoi ”Israelin ja Filippiinien potevan samaa kaipuuta rauhaan, samaa sympatiaa ihmisolentoihin, ja samaa päättäväisyyttä taistella niitä korruptoituneita ideologeja vastaan, jotka haluavat tuhota maamme”.

Diplomaatit arvioivat presidentti Duterten tarkoittavan Euroopan Unionia, joka on ollut hyvin kriittinen hänen huumekartelleita vastaan käymäänsä sotaan, mikä on johtanut tuhansien ihmisten teloittamiseen.

”Siinä suhteessa Israel voi odottaa kaikkea apua, mitä Filippiinit voivat tarjota” presidentti lupasi.

Pääministeri Netanyahu lausui Duterten tervetulleeksi, vaikka monet olisivat mieluummin nähneet vierailun peruuntumisen. Etenkin medianedustajat ovat unohtaneet kohteliaan käytöstavan ja vieraanvaraisuuden korkealle vieraalle, joka tuli 400 hengen delegaation kanssa tarjoten hänelle Tzipi Livnin sanoin ”hyvin matalan tason vastaanoton”.
Bibi kiitti vierastaan Filippiinien tarjoamasta avusta antamalla 10 000 viisumia natseja pakeneville juutalaisille, joista Japanin hyökkäyksen vuoksi vain 1300 pystyttiin käyttämään. Duterte kävi kunnioittamassa tämän työn muistoksi pystytettyä muistopatsasta.
Bibi muisteli lämmöllä filippiiniläistä hoitajaansa, joka osoitti harvinaista
myötätuntoa ja älykkyyttä.
Yksi allekirjoitetuista sopimuksista koskee filippiiniläisten hoitajien taloudellista asemaa Israelissa, joka on nyt säännöstelty sopimuksella.

Duterte liitti vierailuunsa erityisen henkilökohtaisen viestin, esitellen mukana seuraavan tyttärensä ensimmäisen vaimonsa Elisabeth Zimmermanin kanssa, jonka jälkeläiset olivat natsivanoja pakenevien joukossa Filippiineillä. https://www.jpost.com/Israel-News/Duter ... elp-566389,

05. Israel on asentanut tuhansia kameroita Juudeaan ja Samariaan sekä Jerusalemiin terroristien sieppaamiseksi, sanoi yleisen turvallisuuden ministeri Gilad Erdan Kansainvälisessä Instituutissa vastaterrorismin konferenssissa Herzliassa maanantaina.
Erdanin paljastus ja sen yksikohtaisuus ohittaa suuresti aiemmin anonyymien virkailijoiden viittaukset valtavasti kasvaneeseen valvontaa terrorismin vastaisessa kamppailussa.

Erdan painotti edistyneen teknologian, sen ja ihmisen silmien olleen avaimina ns. ”puukko-intifadan” lopettamisessa 2015 -2016.
Hän sanoi, että kaksi tekijää ovat avainasemassa terrorismin kanssa taistellessa: Virkailijoitten – kuten poliisi, vankilat ja palomiehet – merkityksen ymmärtäminen, sekä taistelu ruohonjuuritason kiihotusta ja terrorismia vastaan.
Erdan sanoi käsitteelliseen muutokseen olevan tarpeen tehtävien asettamisessa ja koulutuksessa kotirintaman puolustamiseksi ei-sotilaallisin asein siviilien vastaterrorismin aktiivisuuden helpottamiseksi.
Hän sanoi laajentaneensa turvallisuustaustaisten ja ilman rikollista taustaa olevien siviilien oikeutta kantaa asetta terrori-iskujen estämiseksi, mutta lisäsi, että aseenkantolupa on Israelissa kuitenkin paljon rajoittavampi kuin Yhdysvalloissa, jossa se on jokaisen perustuslaillinen oikeus.

Seuraavaksi Erdan viittasi ponnisteluihin vähentää terroristien online käyttöä.
Hän totesi EU:n, ja etenkin Saksan, molempien lähestyvän Israelin omaksumaa kantaa painostaen FB:tä ja muita sosiaalisia kanavia poistamaan terroristien sivuja, vaikka ne kritisoivat Israelia tästä vähän aiemmin.
Kun EU viittaa johonkin terroristin sivuun, se tulee poistaa tunnin kuluessa.

Mossadin entinen johtaja Shabtai Shavit sanoi aiemmin konferenssissa, ettei globaali shia-terrorismi voi voittaa vapaata maailmaa – ei siksi, että vapaa maailma olisi liian vahva, vaan siksi, ettei se voi voittaa sunni enemmistöä.
Hän sanoi, että kääntöpuolella on tosiasia, ettemme 45 vuoden aikana ole pystyneet voittamaan terrorismia, ei Israelissa eikä vapaassa maailmassa.
Hän päivitti modernin terrorismin todeten, että Israel on joutunut taistelemaan sitä vastaan 1960-luvun puolivälistä erään saksalaisen ryhmän liityttyä arabi-valtioihin taistellakseen Israelia vastaan – ja PLO:n perustamisesta lähtien.

Shavit totesi, että ”vaikka sekulaari terrorismi on muuttanut muotoaan globaaliksi islamilaiseksi, se silti uhkaa maailman agendaa. Vaikka voittaisimme yksittäisiä taisteluja, niin kauan kuin ideologia säilyy, sota tulee jatkumaan. Vapaa maailma voi vaimentaa sen volyymin, mutta se ei pysty poistamaan uskonnollista ideologiaa sen taustalla”.
Hänen reseptinsä mukaan ”globaalin terrorismin voittaminen edellyttää, että vapaa maailma muuntaa ajattelutapansa voidakseen käsitellä sitä paljon tehokkaammin, kuin mitä se tekee tänään”.
”Tämän yhteistyön toteutumiseksi vapaan maailman tulee päästä sopimukseen laajasta strategiasta, laillisesta oikeudesta ja arvoista – tulee tehdä universaali määritelmä terrorismista”.

YK:n turvallisuusneuvoston vastaterrorismin korkea virkailija Michele Coninsx kertoi konferenssissa, että 26. tammikuuta hänen toimistonsa tulee paljastamaan uuden globaalit standardit valtioille digitaalisten todisteiden kokoamiseksi yksityisiltä tietoliikenneyhtiöiltä.
Coninsx ei mennyt yksityiskohtiin ristiriistaisten tietojen kokoamiseksi yksityisiltä yhtiöiltä, kun muutamia vuosia sitten – ainakin USA:n ulkopuolella – sellaisten tietojen kokoamista pidettiin arveluttavana, ellei hylättävänä.
https://www.jpost.com/Israel-News/Fight ... her-566433,

06. UUTISIA LYHYESTI
PA/PLO:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas esitti raporttien mukaan Trumpille vaatimuksen Valkoisen Talon erityislähettilään Jason Greenblattin poistamista ehtona palaamiseksi neuvotteluihin.

Israel Hajom raportoi asiasta näin: PA:n virkailija ja Abbasin uskottu virkailija sanoi, että Abbas vaatii Greenblattin erottamista hänen tuoreen artikkelinsa vuoksi, jossa hän kritisoi PA:n johtoa sen kieltäydyttyä palaamasta neuvotteluihin Israelin kanssa, sekä PA:n ilmoittama aie olla harkitsematta Valkoisen Talon laatimia suuntaviivoja lopullisen ratkaisun sopimukseksi.

”PA:n johdon kieltäytyminen on pettymys, mikä vahingoittaa kansaa, jota se sanoo palvelevansa, kuten sen tuomitseminen suunnitelmaa, jota se ei ole koskaan nähnyt. Tämä tulee edelleen estämään Palestiinan kansaa nousemaan naapuriensa tasolle” kuten artikkelissa todetaan.
PA:n virkailija sanoi Greenblattin artikkelin osoittavan hänen Israelia suosivan kantansa, ja väitti Abbasin haluavan palata pöytään, jos Trump vaihtaa hänen tilalleen enemmän tasapuolisuutta osoittavan henkilön.
Abbasin Washingtoniin lähettämän tiimin vaatimusten kärjessä on Greenbalttin erottaminen ja uuden miehen valitseminen.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251565,

Venäjän armeijan laajimmat sotaharjoitukset NL:n hajoamisen jälkeen 1991 voivat Ben Gurionin ilmoituksen mukaan aiheuttaa melkoista häiriötä lento-liikenteelle maahan ja siitä ulos.
Kremlin on suunnitellut sarjan sotilaallisia harjoituksia monilla alueilla, aloittaen yhdistetyillä ilma- ja meriharjoituksilla viikon vaihteen aikana. Välimeren itäosan harjoitukset ovat Venäjän ilmoituksen mukaan vaaralliset ja voivat pahoin häiritä lento- ja meriliikennettä, ne alkavat lauantaiyönä. Lentoyhtiöt joutuvat muuttamaan lentoreittejään, mikä tulee aiheuttamaan muutoksia ja viivästyksiä aikatauluissa.
Syyskuun 11. -15. toteutettavat harjoitukset ”Vostok 2018” käsittävät sarjan testejä, joihin osallistuu 36 000 tankkia ja 300 000 miestä. Vaikka ”Vostok 2018”, laajimmat 1981 jälkeen, toteutetaan Siperiassa Kiinan ja Mongolian rajoilla, Välimeren itäosan sotilasharjoitukset aiheuttavat jo muutoksia israelilaisille matkailijoille kiihkeän lomakausi-matkailun alkaessa.
Kremlin tiedottaja varoitti harjoitusten olevan vaarallisia meri- ja lento-liikenteelle, pakottaen yhtiöitä muuttamaan tavanomaisia reittejään, mikä aiheuttaa aikataulumuutoksia ja viivästyksiä.
Keskiviikkona arvioidaan yli 90 000 matkustajan tulevan Ben Gurionin terminaalin kautta 588 tulevilla ja lähtevillä lennoilla.
Torstaina matkustajamäärän arvioidaan nousevan 107 000 henkilöön 650 lennolla.
Ennen Rosh HaShanaa (uuttavuotta) 30 000 matkailijaa lentää suunnitelmien mukaan vuosittaiselle UMAN pyhiinvaellusmatkalleen Ukrainaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251564

USA:n presidentti Trump varoittaa Venäjää ja Irania tekemästä vakavaa humanitääristä virhettä tukiessaan Syyrian armeijan suunnittelemia hyökkäyksiä Idlibin valtaamiseksi. Samalla Trump varoitti Syyrian presidentti Bashar Assadia ”vastuuttomasta hyökkäyksestä Idlibin provinssiin”.
”Satoja tuhansia ihmisiä tulisi kuolemaan, älkää antako sen tapahtua” hän kirjoitti Tweet sivullaan.
Iran kehotti lausunnossaan maanantaina ”puhdistamaan Idlibin kapinallisista” valmistautuessaan keskusteluihin Syyrian ja Venäjän kanssa viimeisen suuren alueen vapauttamiseksi kapinallisilta, kuten REUTERS raportoi.
Presidentti Assadin armeija suunnittelee toteuttavansa hyökkäyksen asteittain. Aiemmin raportoitiin, että Turkki on rakentanut 12 tukikohtaa Idlibin alueelle voidakseen valvoa tilannetta. Turkin reaktiosta ei ole kerrottu mitään, kuten ei myöskään USA:n aikeista, jos hyökkäys aloitetaan, kuten on raportoitu. Turkki pelkää pakolaisvyöryä rajalleen. Turkissa on ennestään 3.5 miljoonaa pakolaista, eikä halua lisää.
Idlibin alueella arvioidaan asuvan 2.5 miljoonaa ihmistä, heidän joukossaan Syyrian muista vapautetuista alueista sopimuksen mukaan poistuneita eri kapinallisten ryhmien taistelijoita.
Venäjän ja Syyrian ilmavoimien koneet ovat tulittaneet kapinallisten asemia ennen Syyrian armeijan hyökkäystä.
Iran ja Syyrian allekirjoittivat yhteistoiminta sopimuksen ennen hyökkäystä, ja Iran vakuuttaa jatkavansa Assadin hallituksen tukemista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251555

Entinen knessetin jäsen tri Einat Wilf vaatii globaalia kampanjaa arabi-propagandaa vastaan, joka väittää palestiinalaisilla olevan oikeuden paluuseen, jota ei ole olemassakaan. Hän vaatii UNRWA:n lopettamista, eikä usko arabimaiden haluun osallistua sen rahoittamiseen, koska pakolais-ongelma on YK:n ongelma. Wilf selittää, ettei palestiinalais-pakolaisia ole olemassakaan, koska UNRWA paisuttaa pakolaisten jäsenmäärää ulottaen sen jopa viidenteen sukupolveen ja yli. Lisäksi erityisesti järjestön perustamisen aikoihin 1949 virkailijat avoimesti tunnustivat hyväksyvänsä pakolaisiksi paikallisia asukkaita, jotka nauttivat pakolaisten oikeuksia kodeissaan asuen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251548.

Israelin arabien Joint List kansanedustajia lensi Brysseliin, jossa he tapaavat korkeita EU-virkailijoita ja EP kansanedustajia pyrkien selittämään heille, miten kauheasti Israelin ”kansa-valtio” laki polkee heidän ja muiden vähemmistöjen oikeuksia Israelissa.
Oikeuskansleri Avichai Mandelbit sanoo, ettei laki vähennä vähemmistöjen oikeuksia, eikä anna palkkiota juutalaisten asutustoiminnalle Juudeassa ja Samariassa, koska hän sai muutettua sen lopullista tekstimuotoa.
Hän kielsi syytökset Netanyahua vastaan jatkuvien poliisitutkimusten viivyttämisestä todeten, että hän haluaa huolellisesti tutkia kaikki esiin nousevat mahdolliset rikokset ennen päätöksensä julkaisemista.
https://www.jpost.com/Israel-News/Mande ... bes-566409,

Turvallisuusjoukot pystyivät estämään PA:n arabin aikoman puukotuksen. Hän lähestyi juosten sotilaita Givat HaAvot tarkastuspisteessä vetäen esiin veitsensä maanantaina iltapäivällä Kiryat Arbassa Hebronin pohjoispuolella. Koska hän ei välittänyt käskystä lopettaa juoksunsa,
sotilaat avasivat tulen häntä kohti surmaten hänet.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... ted-566405,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 19 -32; Tiberias 26 -38; Suolameri 28 -39; Eilat 28 -42 +C-astetta, aurinkoista, torstaina puolipilvistä.

Brasilian ylpeys, 200 vuotta vanha Rio de Janeiron kansallismuseo syttyi tuleen tuhoten mittaamattoman arvokkaita arkeologisia kalleuksia sekä Amerikasta että monista muista maista. Tulen syttyminen on vielä arvoitus, mutta vahingot ovat mittavat. Palossa tuhoutui myös vanhimpia Brasiliasta löydettyjä fossiileja. Tuli tuhosi suurimman osan 20 miljoonasta historiallisista esineistä ja kalleuksista.
http://www.dailymail.co.uk/news/article ... neiro.html.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasotietoa Israelista Syyskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 07.09.2018 09:29


Torstai 06.09.2018
Julkaistu torstai, 6.9.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

TORSTAI 06.09.2018
01. Israelin valmistautuessa vuoteen 2779 väkivaltaisuudet, tiedot ja huhut sodista, ja epätavallisen yleisistä lähes katastrofaalisista luonnonilmiöistä värittävät uutisraportteja maailmanlaajuisesti.

Syyriassa sisällissodasta kansainväliseksi kehittynyt sota käynee viimeisiä vakavia ja vaarallisia suonenvetojaan presidentti Bashar Assadin armeijan aloittaessa Idlibin provinssin puhdistamisen viimeisitä kapinallisista.
Armeijan eteneminen kuitenkin pysäytettiin USA:n varoitettua sekä Syyriaa että Venäjää taisteluista, joiden pelätään vaativan runsaasti siviiliuhreja.
Venäjän ilmavoimat ovat kuitenkin jatkaneet kapinallisten tukikohtien
pommittamista pehmittääkseen heitä suostumaan luopumaan aseistaan.
USA:n kerrotaan avustaneen Syyrian Arabiarmeijaa (SAA), kurdeja ja Al-Nusra järjestöä ja lähettäen heille aseita Ukrainan kautta. USA:n lausunnossa varoitetaan erityisesti massatuho- (kemiallisten) aseiden käyttämisestä. Hänen varoituksensa katsotaan kohdistuvan presidentti Assadiin.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251614.

Satojen Gazan arabien jatkaessa väkivaltaisia mielenosoituksiaan, jotka usein kohdistuvat heitä avustaneisiin kohteisiin.
Tiistaina mielenosoittajat kivittivät sotilaita turva-aidan Israelin puolella ja vaurioittivat Erez rajanylitysterminaalia siten, että IDF sulki sen kokonaan korjausten ajaksi. Tavarakuljetukset tapahtuvat Kerem Shalomin ja Karni terminaalien kautta; Erez-terminaalia käytetään jalankulkijaliikenteeseen.
”Eilen (tiistaina) väkivaltaiset mielenosoitukset järjestettiin Erez rajanylitys terminaalin läheisyydessä. Niihin osallistui satoja Gazan arabeja. Useita arabeja haavoittui. He heittelivät kivenjärkäleitä vaurioittaen terminaalin infrastruktuuria Gazan puolella turva-aitaa” sanotaan IDF:n tiedottajan tiedotteessa. ”IDF päätti sulkea Erez terminaalin, kunnes vauriot on korjattu”. Hätäapuliikenne kuitenkin sallitaan sulun aikana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251632,

Kuljetus-ja tiedusteluministeri Yisraek Katz sanoi Iranin olevan edelleen johtava terrorismin tukija, ja Israelin tulee keskittyä keskeyttämään ja poistamaan Iranin aiheuttama uhka. Hän esitti havaintonsa ja suosituksensa tiistaina Herzlian vastaterrorismin konferenssissa.
”Taistelu terrorismia vastaan edellyttää toimia niitä maita vastaan, jotka tukevat ja rahoittavat terroria, antaen aseita ja koulutusta, muodostaen terrorijärjestöjen taustavoimat” hän sanoi puheessaan.

Katz jatkoi puhettaan todeten, että Iran on maailman johtava terrorismin sponsori, rahoittaen ja aseistaen Hizbullhia Libanonissa, Islamic Jihadia ja Hamasia Gazassa, ja muita järjestöjä Lähi-Idässä.
”Yksi tapa valjastaa Iranin vaikutus on perustaa alueellinen talousakseli Israelin ja pragmaattisten sunni-valioiden välille. Yhdistäen alueen kuljetus taloudelliseen verkostoon voisi toimia vastavetona shia-akselin terrori-verkostolle, jota Iran johtaa.
ISIS-uhkan poistuessa Irakista ja Syyriasta Iran tulee siitä päivästä lähtien muodostamaan suurimman uhkan alueelle” Katz selitti.
”USA:n irrottautuminen Iranin kanssa solmitusta JCPOA sopimuksesta ja sen uudistamat Iranin vastaiset sanktiot ovat tärkeitä tässä yhteydessä.
Israel tulee säilyttämään asettamansa varoitusmerkit Iranin ja Syyrian suhteen, ja tulee toimimaan intressiensä valvomiseksi kaikissa olosuhteissa”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251615,

USA:n YK:n lähettiläs Nikki Haley totesi puheessaan, että Trumpin nimittämän tiimin laatima rauhansopimusmalli tulee huomioimaan kaikkien osapuolten toiveet ja kehotti heitä tutustumaan siihen sen tullessa julkiseksi.
Haley sanoi tutustuneensa suunnitelman ja kiitti sitä huolellisesti laadituksi.
Hänen suosituksensa on sekä palestiinalaisille että Israelille: Lukekaa sitä huolellisesti, vaikka se osittain poikkeaakin totutuista raameista, joita vuosikymmenien aikana on totuttu kuulemaan johtajien suusta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251612,

KORKEIN OIKEUS antoi lopullisen päätöksensä luvattoman beduiinikylän Khan Al-Ahmar tuhoamisesta, jonka he olivat luvatta – EU:n ja YK:n avustuksella – pystyttäneet valtion omistamalle maalle Jerusalemista itään, lähellä Maale Adumimin kaupunkia. Arutz Sheva käyttää artikkelissaan kylästä nimeä ”outpost”, siinä asuu 170 beduiinia varsin alkeellisesti kyhätyissä parakeissa.
Korkein oikeus antoi aiemmin luvan kylän purkamiseksi, mutta jäädytti päätöksen heinäkuussa antaakseen asukkaille aikaa muuttaa pois.
Korkeimman oikeuden vitkuttelun vuoksi kylän kohtalosta on kehittynyt kansainvälinen kiistakapula, jota etenkin vasemmistoa edustavat aktivistit ovat käyttäneet hyväkseen. Purkaminen tullee aiheuttamaan mellakoita, mutta päätös en purkamisesta on lopullinen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251634,

USA:n lopetettua UNRWA:n rahoittamisen Englanti sanoo lisänneensä omaa avustustaan.
”Tänään annoin lausunnon, jonka mukaisesti Englanti lisää avustustaan UNRWA:lle 7 miljoonalla punnalla entisen avustuksen lisäksi” sanoi valtioministeri Lähi-Idän ja Afrikan asioissa Aliastair Burt tiistaina.
Hän mainitsi, että tämä auttaa varmistamaan, että palestiinalaiset voivat jatkaa elintärkeiden terveys- ja opetuspalvelujen aloilla.
Hän esitti toiveen, että kansainvälinen yhteisö seuraisi esimerkkiä lisätäkseen avustuksiaan tärkeiden palvelujen jatkumiseksi.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251619,
Yli 10 000 ihmisen ennustetaan rukoilevan Jerusalemin vanhan kaupungin Länsimuurilla perjantaina, 7. syyskuuta, joka on juutalaisen yhtenäisyyden päivä. Tilaisuuden järjestää Acheinu, Dirshu NGO-järjestön apujärjestö. USA:n Israelin lähettiläs David Friedman voi osallistua tilaisuuteen.
Rabbi Shlomo Rozenstein arvioi, että rukoilijoiden määrä länsimuurilla voi nousta 15 000:en. Tämä neljäs rukoustilaisuus, jotka Dirshu on järjestänyt. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251574,

Voimakkain taifuuni Jebi 25 vuoteen iski Japaniin surmaten 11 ja jättäen tuhannet matkustajat mottiin Kansai lentoterminaaliin ja miljoonat ihmiset ovat ilman sähkövoimaa. 300 ihmistä on vammautunut tähän mennessä.
Keskiviikkona taifuuni Jebi vei sähköt 400 000 kodista; yli 1.6 miljoonaa kotia Osakan ja Kyoton alueilla tiistaina. Evakuointi määräys annettiin yli miljoonalle ihmiselle tiistaina, ja kunnalliset palvelutoimet peruttiin.
Yli 3000 matkustajaa on jäänyt Kansai lentoasemalle voimatta jatkaa. Mantereelle johtava silta suljettiin taifuunin iskiessä polttoainetta kentälle kuljettavaan tankkiautoon heittäen sen siltaa vasten. Matkustajia evakuoitiin lentokentältä laivoilla keskiviikkona vietettyään yönsä terminaalissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251639,

Trooppinen myrsky Gordon iski USA:n Alabamaan ja Missisippiin 74 m/tunti tuulen voimalla ja 8 tuuman sateitten saattelemana.
Hätätila julistettiin Louisianaan, Alabamaan ja Missisippiin. Tuhannet ihmiset ovat ilman sähköä. Rannikolla raivoavat myrskyn aiheuttamat korkeat aallokot. Myrskyn uskotaan heikkenevän päästyään maalle.
http://www.dailymail.co.uk/news/article ... dfall.html,

Vuoden 2779 alkaessa Israelin väkiluku on 8.9 miljoonaa, siitä 6.6 miljoonaa juutalaista (74.4 %), 1.8 miljoonaa arabia (20.9 %) ja puoli miljoonaa muita vähemmistöryhmiä (4.7 %). Uusia kansalaisia muutti maahan 25 000 ja 175 000 vauvaa syntyi vuoden 2778 aikana. Työttömyys on 4.2 %. https://www.jpost.com/Israel-News/Israe ... ppy-566475,

02. USA:n rauhantiimin valmistautuessa laatimansa suunnitelman julkistamiseen YK:n yleiskokouksen aikana, kuten huhutaan, ja jota presidentti Trump presidentin ominaisuudessa esittellee, julkisuudessa liikkuu kaikenlaisia versioita sen sisällöstä, ja siitä, toteutuuko Trumpin lupaama ”vuosisadan sopimus”, USA:n YK:n lähettiläs Nikki Haley vastaili reportterien kysymyksiin New Yorkissa.
Toimittajien kysymykseen: ”Onko vuosisadan sopimus mahdollinen?” Haley vastasi miettimättä: ”Vain, jos Abbas tulee neuvottelupöytään.”

Haley määritteli USA:n ohjelman syyskuuksi sen saadessa YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvan presidenttiyden syyskuussa vastaillessaan journalistein kysymyksiin.
Hän totesi Lähi-Idän rauhansuunnitelman olevan lähes valmiin, mutta sitä ei tulla esittelemään YK:n yleiskokokusen 73. istuntokauden avajais-tilaisuudessa.
Haley totesi useiden maailman johtajien osallistuneen suunnitelman valmisteluihin. Hän sanoi lukeneensa sen ja pitää sitä huolellisesti valmistettuna sekä palestiinalaisten että Israelin kannalta kehottaen heitä lukemaan sen huolellisesti läpi. Hän ennustaa, ettei kumpikaan osapuoli ole täysin tyytyväinen siihen, mutta hän uskoo sen ratkaisevan alueen ongelmat.

Haley totesi Abbasista näin: ”Palestiinan kansa on turhautunut Abbasiin, ja siihen, ettei hän ole astunut esiin, ei hoitanut välejään Hamasin kanssa, eikä tehnyt mitään kansansa olojen parantamiseksi.”
Hän kehotti maailman kansoja ja palestiinalaisia painostamaan Abbasia sanomalla: Aika on nyt parantaa palestiinalaisten elinoloja, ja vain Abbas kykenee sen tekemään. Jokainen palestiinalainen on ansainnut paremman elämän. Heidän tulee katsoa PA:n johtoon ja kysyä: Mitä te teette auttaaksenne meitä?”

Haley sanoi maailmalla liikkuvan useita vääriä tulkintoja suunnitelmasta, kuten kysymyksessä konfederaatiosta Israelin, Jordanian ja Palestiinan välillä.

Kysymykseen UNRWA:n rahoituksesta ja tuesta Haley sanaili tähän tapaan:
Hän sanoi USA:n katkaisseen 200 miljoonaa USD yksipuolisesta tuestaan PA:lle taloustuen varoista.
”UNRWA on poliittinen järjestö, jolla on kasvava, kestämätön pakolaisväestö.
USA antoi sille 60 miljoonaa USD vuoden alussa, mutta ei saanut mitään reaktiota sen taholta, ei edes kiitosta, vaan kritiikkiä vaatien meiltä lisää. USA:lla on vahva historia UNRWA:n ja palestiinalaisten rahoituksesta, suunnilleen 6 miljardia USD vuosien aikana, maailman yhteisön ja etenkin arabimaiden tehdessä hyvin vähän.”

Haley analysoi tilannetta näin: ”Jos alueen jäsenmaat eivät katso tätä investoinnin arvoiseksi, miksi USA:n tulisi investoida siihen? Joissain vaiheessa alueen maiden tulee astua esiin ja sanoa huolehtivansa palestiinalaisista. Ei ole USA:n vika, ettei epäonnistunut poliittinen järjestö (UNRWA) ole tehnyt oikeutta palestiinalaiselle yhteisölle.”

Haley syytti kansainvälistä yhteisöä Israelin vastaisista hyökkäyksistään.
”Israelin lyöminen on mielestäni jotain, jota niiden on helppo tehdä, jotain, josta nuo maat nauttivat. On ollut helppoa osoittaa sormella Israelia ja Yhdysvaltoja, mutta missä ne ovat silloin, kun kysymyksessä on palestiinalaisen kansan avustaminen? Odotamme niiden astuvan esiin, ja uskoakseni aika siihen on nyt tullut” Haley vakuutti.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... nds-566629,

USA:n Israelin lähettiläs David Friedman seisoo tukevasti Israelin rinnalla kysymyksessä Golanin kukkuloiden omistuksesta.
Friedman uskoo kukkuloiden pysyvän aina Israelin omistuksessa.
Puhuessaan ennen Rosh HaShanaa Israel HaYom lehden haastattelussa, joka julkaistaan kokonaisuudessaan huomenna, Friedman ei voisi edes kuvitella tilannetta, jossa niiden luovuttaminen Syyrialle voisi tapahtua.

”Henkilökohtaisesti en pysty kuvittelemaan tilannetta, joissa Golanin kukkulat palautettaisiin Syyrialle, enkä voi edes ajatella, etteivät ne kuuluisi Israeliin”.

”Eihän siellä ole edes paikallista syntyperäistä väestöä, joka vaatisi itsenäisyyttä. Luopuminen Golanin kukkuloiden korkeasta alueesta asettaisi Israelin suureen epäedulliseen turvallisuustilanteeseen, ja on tarpeetonta sanoa, etten voi kuvitella ketään vähemmän ansioituneeksi saamaan sellaisen lahjan kuin Bashar Assad. Siten on joukko painavia syitä, minkä johdosta uskon tasapainotilan jatkuvan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251677,

Iranilainen journalisti, ”Radio Fardan” (suomeksi huomenna) päätoimittaja Mehrad Mirdamadi matkusti Israeliin ja sai luvan päästä Israelin puolustus-ministerin Avigdor Libermaniin toimistoon Kiryatiin Tel Avivissa, ja haastatella häntä, ensimmäisenä iranilaisena. Radio Farda toimii Prahassa, josta käsin se lähettää ohjelmaa kymmenille miljoonille iranilaisille.
Libermanin haastattelu tapahtui osaksi farsin kielellä, osaksi englanniksi. Hän pyysi Radio Fardaa välittämään laatimansa viestin Iranin kansalle.

”Toivomme viestimme olevan hyvin selvän: Me tulemme tekemään kaikkemme estääksemme Iranin yritykset sotilaallisten tukikohtien perustamiseksi Syyriaan ja tuomaan sinne shia-militaristeja, jotka uhkaavat Israelia. Iran on itsenäinen maa, ja sillä on oikeus diplomaattisten ja taloudellisten suhteitten säilyttämiseen Syyrian kanssa, mutta emme tule koskaan hyväksymään Iranin sotilaallista läsnäoloa Syyriassa, emmekä hyväksy Iranin ponnisteluja maamme vahingoittamiseksi ja Lähi-Idän tasapainon horjuttamiseksi”.
”Iran investoi terrorismiin sen sijaan, että työskentelisi nuoremman polven hyväksi. Talouden ja tieteen kehittämisen asemesta Iranin hallitus investoi vain sotilasharjoituksiin ja terrorismiin. Se on fanaattinen hallitus, joka tähän saakka on tuhlannut yli 13 miljardia USD, ja tuhlaa edelleen yli 2 miljardia USD vuosittain terrorin rahoittamiseen kaikkialla Lähi-Idässä. Tämä on vastoin
Iranin kansan intressejä. Miksi maa, joka on maailman suurimpien öljyresurssien omistajamaiden joukossa, investoi niin paljon ydinteknologiaan ja ballististen ohjusten kehittämiseen?” http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251678,

Nikki Haley kertoi journalisteille New Yorkissa tiistaina, että presidentti Donald Trump käyttää oikeuttaan toimia YK:n turvallisuusneuvoston presidenttinä sen istuntokauden alkaessa. Yhdysvalloilla on tämän istuntokauden aikana sen siirtyvä presidenttiys.
Tiistaina pidettävässä istunnossa käsitellään Iranin suorittamien kansain-välisten lakien rikkomista.
Iranin ulkoministeri Mohammed Javad Zarif näki tilanteen tragikoomisena todeten:
”YK:n turvallisuus-neuvosto on antanut vain yhden julkilausuman Iranista. Todellinen Donald Trump rikkoo sitä ja painostaa muita tekemään samoin. Nyt hän aikoo loukata YK:n turvallisuusneuvoston presidenttiyttä kääntääkseen istunnon – aiheen, joka 70 vuoden ajan on keskittynyt Palestiinaan – syyttääkseen Irania kauheuksista, jotka USA ja sen vasallit ovat päästäneet valloilleen Lähi-Idässä. ”Mikä chutzpah” !

USA vetäytyi pois v. 2015 Iranin kv. ydinsopimuksesta JCPOA, ja asetti presidentin valtakirjalla Irania koskevan sanktiot uudelleen voimaan. Uusia sanktioita asetetaan Irania vastaan 4. marraskuuta, ne koskevat öljy- ja meriliikenne teollisuutta.
Iranin vastasi niihin toimittamalla USA:n vastaisen syytteen 1955 sopimuksen rikkomisesta Haagin kv. oikeudelle ICC.
USA:n ulkoministeri Mike Pompeo vakuuttaa USA:n toimivan aktiivisesti puolustautuakseen Iranin haastetta vastaan.
Zarif on toistamiseen hyökännyt Yhdysvaltoja vastaan, viimeksi viime viikolla syyttäen Washingtonia Iranin demonisoimisesta syytäen sen ilmentävän käsityskyvyn häiriötilaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251674,

Kolumbian poistuvan presidentin tunnustettua Palestiinan valtion, joka presidentin viimeisenä päätöksenä on ”peruuttamaton”, ja Paraguan peruuttaessa lähetystönsä muuton Tel Avivista Jerusalemiin – ja takaisin Tel Aviviin saaden päälleen Netanyahun vikaisen syytösryöpyn ja suhteiden katkaisemisen, hyvänä uutisena voidaan kirjata annaaleihin diplomaattisten suhteitten nostamiseksi lähetystötasolle CHAD:in kanssa.
CHAD on KeskiAfrikassa sijaitseva laaja muslimi-tasavalta, joka 40 vuotta sitten katkaisi suhteensa Israeliin arabimaitten painostuksesta.
Netanyahu on yrittänyt saada suhteet kuntoon Chadin kanssa, mutta ne epäonnistuivat. Hän vieraili maassa pyrkien vaikuttamaan sen presidenttiin suhteiden palauttamiseksi.,
Nyt toukokuussa Chadin presidentti Idriss Deby lähetti viestin Netanyahulle todeten halunsa suhteitten palauttamiseksi, ja lupasi lähettää poikansa
Israeliin keskustelemaan uudesta yrityksestä suhteitten palauttamiseksi.
Keskiviikon raportin mukaan aloite tuli Chadista. Kaksi yksityistä liikemiestä, israelilais-rankalainen Philip Solomon ja rabbi Avraham Moyal ottivat yhteyttä Israelin UNESCO-lähettilääseen, silloin Carmel Shama-HaCoheniin, ja pyysivät häntä välittämään Chadin pyynnön keskustelujen aloittamiseksi suhteiden palauttamiseksi maiden välille. Shama-HaCohen vältti tiedon ulkoministeriön pääsihteerille Yuval Rotemille, joka valtuutti hänet jatkamaan keskusteluja.
Israelin turvallisuusneuvostoa ja pääministerin kansliaa informoitiin asiasta.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251670,

KeskiAfrikan pohjoisosassa sijaitsevan Chadin väkiluku on n. 14 miljoonaa, pinta-la vähän suurempi kuin EteläAfrikan. Maa oli Ranskan siirtokunta, josta se itsenäistyi 1960. Muslimeja on 55 %, 41 % kristittyjä loput muita, jopa animisteja. Kaikkiaan 200 etnistä ryhmää rekisteröidään, ranska ja arabia ovat virallisia kieliä, polygamia on yleistä, samoin tyttöjen ympärileikkaus. Jos haluaa nähdä todellista Afrikkaa, Chad on vahva ehdokas suurine eläimineen ja paimentolaisheimoineen, mutta yleinen korruptio on päivän erikoisuus.
Chad on 7. epäonnistuneitten maiden indeksin mukaan. https://en.wikipedia.org/wiki/Chad,

Israelissa puolustusarmeija IDF pyrkii poistamaan kiritiikin huonosta valmistautumisesta seuraavaa suurta sotaa Hizbullahia vastaan pitäen neljännen suuren harjoituksen kuukauden sisällä. Armeijan komentaja vaihtuu samalla, mutta Liberman pitää uuden nimen vielä povitaskussaan. Komentaja kehuu armeijan olevan valmis, ja Netanyahu sanoo estävänsä täsmäaseiden valmistuksen lähellä ja kaukana, mitä sitten tarkoittaneekin.
https://www.timesofisrael.com/in-large- ... hezbollah/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 18 -28; Tiberias 25 -35; Suolameri 26 -37; Eilat 26 -39 +C-astetta, lämpötila pysyttelee alhaalla, mutta aurinko paistaa suloisesti.

Japania koetellaan nyt oikein isän kädestä. Sen ollessa vielä toipumassa taifuunista, joka aiheutti suurta tuhoa ja surmasi 12 ihmistä, 6.7 R-asteen maanjäristys vavisutti maata surmaten 9 ja haudaten useita maanvyörymiin.
http://www.dailymail.co.uk/news/article ... Japan.html,

Matkustaja kuvasi kamerallaan Japanin yllä elokuussa 2018 UFO-parven. Kuva heiluu ja on epätarkka lentokoneen tärinän vuoksi. https://www.youtube.com/watch?v=8xCBJNA ... gs=pl%2Cwn,

Likudin kannatus on tuoreen mittauksen mukaan 36 kansanedustajaa Knessetiin, toisella tilalla on Yesh Atid 18; Sionistinen Unioni 11; Juutalainen Koti 11, UTJ 7; Kulanu 6; Israel Beitenu 6; Merertz 5 ja Shas 4 edustajaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251679,
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasotietoa Israelista Syyskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 10.09.2018 07:18


Sunnuntai 09.09.2018
Julkaistu sunnuntai, 9.9.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

SUNNUNTAI 09.09.2018
01. Juutalaisten slihot-rukoukset ennen uuden vuoden 5779 alkamista Länsimuurilla saavuttavat huippunsa uuden vuoden aattoiltana, eli tänään.
Slihot-rukouksilla tarkoiteteen katumusrukouksia, joita juutalaiset perinteensä mukaan lukevat ääneen uuden vuoden (Rosh haShana) alkamista edeltävien päivien aikana.
Israeliin ympäri maailmaa saapuneet juutalaiset kokoontuvat Länsimuurille valmistautuakseen tuomion päivää (Day of Judgment) varten.
Aattopäivänä slihot-rukoukset ovat erityisen voimakkaita (intense), pyrkien asennoitumaan koko maailman pyytäessä armoa Jumalan tuomitessa maailman. (Juutalaisen kansan toimiessa Jumalan pappeina; 2. Ms.40:15)
Juutalaiset kokoontuvat silloin Länsimuurille – joka on lähinnä muinaisen juutalaisen Temppelin paikkaa, vaikka tarkkaan sitä ei tiedetä – kaikkialta maailmasta rukoilemaan anteeksiantoa Jumalalta tulevien katumuspäivien aikana.
Katumusrukoukset luetaan yleensä keskiyön aikaan, mutta monet jatkavat sitä kellon ympäri pyhien päivien lomakauden aikana. https://www.jpost.com/Israel-News/WATCH ... eve-566838,
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251782,

02. YK:n pääsihteeri Antonio Guterreez ja tusinoittain lähettiläitä ympäri maailmaa olivat mukana New Yorkin East River rannoilla järjestetyssä juhlallisessa tilaisuudessa kunnioittaakseen Rosh HaShanaa, juutalaisten uutta vuotta 5779.
Tilaisuuden organisaattori oli Israelin YK:n lähettiläs Danny Danon ja Euroopan Israelin liitto . (European Coalition for Israel)
Lähettiläät perinteisen symbolin mukaan heittivät syntinsä jokeen ja siunasivat Israelin valtiota juutalaisten uudelle vuodelle.
Dannon totesi alkupuheessaan, että juutalaisen uuden vuoden alkaessa, alkaa myös YK:n uusi työvuosi. ”Toivomme ottavan osaa cheshbon hanefesh, edellisen vuoden toimiensa tarkasteluun”.

Guterres totesi. ”Käytän tätä tilaisuutta hyväkseni tarjotakseni siunaukseni juutalaiselle kansalle”.
Gregory Lafitte ja Tomas Sabdel, Euroopan Israelin liittolaisten perustajat, sanoivat: ”Ilman juutalaisten inspiraatiota ja uhrauksia YK:n perustamiseksi, tänään ei todennäköisesti olisi olemassa YK:ta. Tashlich on oikea aika tarkastella, missä olemme menneet harhaan”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251766.

Juutalaisten iloa pilaa se, ettei heitä päästetä Temppelivuorelle rukoilemaan, koska se Jerusalemin poliisin käsityksen mukaan häiritsee yleistä rauhaa.
PA/PLO:n arabien viikoittaiset mellakat muslimien perjantairukousten jälkeen
eivät sitä tee väkivaltaisesta käyttäytymisestä huolimatta, poliisi arvioi. https://www.breakingisraelnews.com/1135 ... -holidays/,

03. Israelilaista autoa tulitettiin Kochav Yaakov juutalaiskylän lähellä. Kukaan ei haavoittunut tulituksessa, mutta auto kärsi vaurioita.
IDF aloitti tutkimukset tapauksen johdosta ja haravoi ympäristöä tulittajien löytämiseksi.

Viikon aikana IDF, Shin Bet turvallisuusjoukot ja rajapoliisi yhdessä Israelin poliisin kanssa pidättivät kuusi epäiltyä arabia osallisuudesta väkivaltaan siviilejä ja turvallisuusjoukkoja vastaan.
Pidätetyt arabit luovutettiin turvallisuusjoukoille tarkempia kuulusteluja varten.
Sikemissä suoritetuissa etsinnöissä laittomien aseiden löytämiseksi turvallisuusjoukot löysivät laittoman pistoolin.

Jilazunissa suoritetuissa etsinnöissä lähellä Beit Eliä sotilaat takavarikoivat tuhansia NIS terroristeille tarkoitettuja varoja.
”Operaatio Jilazunissa oli osa kampanjaa terroristeille tarkoitettujen varojen löytämiseksi. Takavarikoidut varat luovutettiin sotilaspoliisille”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251783,

Torstaina kadonneeksi ilmoitetun 27-vuotiaan naisen Hagar Kadosh löysi Israelin koirapartio elävänä ja ilman ulkoisia vahinkoja tajuttomana asumattomasta rakennuksesta Netanyassa.
Nainen ilmoitettiin kadonneeksi aikaisin torstaiaamuna, mikä herätti epäilyjä hänen joutumisestaan sieppauksen tai terrorin kohteeksi.

Israelin koirayksikkö löysi hänet tajuttomana ilmeisen yliannostuksen vuoksi, ja hän olisi luultavasti menehtynyt, ellei häntä olisi löydetty ajoissa. Hän oli aiemmin yrittänyt itsemurhaa, minkä vuoksi häntä pidettiin riskialttiina.
Kadoshin perhe hälytti Israel Dog-yksikön, joka pyysi kansan apua hänen löytämisekseen ja vapaaehtoisia koiran käsittelijöitä, sekä drone ohjaajia lähelle paikkaa, missä hänen viimeinen puhelinsignaalinsa kuultiin.
IDF, joka valvoi operaatiota, jatkoi tutkimuksiaan. Poliisi lähetti upseerinsa asumattomaan taloon, mutta ei löytänyt ketään.

Tuntia myöhemmin kokenut koirankäsittelijä Arye Yavin löysi tajuttoman naisen tyhjän rakennuksen kolmannesta kerroksesta. Hän tajusi tilanteen kriittisyyden ja kutsui Magen David Adom ambulanssin paikalle, joka kuljetti hänet läheiseen Laniado sairaalaan. Poliisiupseeri ei ollut vaivautunut nousemaan toista kerrosta ylemmäksi, eikä siten löytänyt naista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251781

04. Rabbi Yeshayahu Haber, Matan Chaim järjestön puheenjohtaja, joka rohkaisee ihmisiä lahjoittamaan munuaisensa ihmishengen pelastamiseksi, saattoi huokaista hetkeksi helpotuksesta jouduttuaan poliisin epäilysten ja kuulustelujen kohteeksi tuntemattoman syyttäessä häntä munuaisen saajien valitsemisesta sen mukaan, miten paljon potilas lahjoitti järjestölle.
Poliisi kuulusteli ihmisiä hellittämättä, mutta oli lopulta saanut vahvistuksen, ettei mitään kompensaatiota ollut tapahtunut” rabbi Haber sanoo. ”Tiesin, kuka oli tämän takana. Olisin voinut kulkea ympäriinsä ja väittää tulleeni väärin kohdelluksi. Ajattelehan, on ihmisiä, jotka ansaitsevat miljoonia NIS myymällä munuaisia kolmannessa maailmassa, ja minä annan niitä ilmaiseksi”.

Vuoden ajan rabbi Haberin painajainen oli kestänyt. Hänen tapauksensa lopettaminen avasi hänelle kuitenkin uuden päämäärän: Avustaa ihmisiä saamaan munuaisen lahjana aloittaakseen uuden elämän.
”Painajainen alkoi viime vuonna päivä uuden vuoden päivän jälkeen, ja päättyi kaksi päivää ennen uuden vuoden päivää. Mikään ei voisi olla suurempi kuin tämä, siten se todella muistuttaa tuomiosta edessämme. Toivon meidän ja koko juutalaisen kansan pääsevän voittoisana tuomiosta”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251784,

05. IDF:n eteläisen lohkon komentaja kenraalimajuri Hertzi Halevi puhui uuden vuode aattopäivän aamuna turvallisuusuhasta, jotka uhkaavat IDF:ä ja meitä.

”IDF on varustautunut hyvin ja on valmiina. Vihollisemme etelässä ja pohjoisessa ovat suurin ponnistuksin pyrkineet varmistamaan, ettei tilanne johda konfliktiin kanssamme voimamme johdosta. IDF tietää nyt, miten käsitellä molempia areenoita” Halevi selitti.
Hän lähetti tyynnyttelevän viestin hyökkäysten kohteeksi joutuneille etelän asukkaille: ”Israelin ja etelän asukkaat voivat nyt rauhoittua ja luottaa IDF:n kykyihin”.
Kenraalimajuri Hertzi Halevi käytti tilaisuutta hyväkseen antaakseen arvostuksensa IDF:n joukoille koko eteläisessä sektorissa.
”Me arvostamme suuresti joukkoja heidän mahtavista korkeatason toimistaan vaikeissa olosuhteissa”.
”Hamas tietää voimamme, ja jos se haluaa testata meitä, olemme valmiit”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251788,

06. Perjantain mielenosoituksissa Gazan turva-aidan varrella oli kokoontunut arviolta 7 000 Gazan arabia. Tapansa mukaan he kivittivät sotilaita ja pyrkivät
tuloksetta vaurioittamaan turva-aitaa.
Hamasin virkailijat syyttävät suoraan PA/PLO:n ilman mandaattia palvelevaa puheenjohtajaa Mahmoud Abbasia Kairon tulitaukoneuvottelujen estämisestä.
Virkailijat vakuuttavat, että huolimatta neuvotteluista ”protestit” Israelia vastaan jatkuvat, kunnes Gazan saarto on poistettu.
Gazaa saartavat Israelin ohella sekä Egypti, että PA, joka asetti omat sanktionsa PA:n suorittaminen palkojen maksamiseksi, kunnes Hamas suostuu Hamas asettamiin ehtoihin.
Raportin mukaan Egypti siirsi neuvotteluja Abbasin vaatimuksesta. Perjantaina Hamasin virkailija syytti Abbasia karkeasta väliintulosta ja esitti vaatimuksen Abbasin asettamisesta syytteeseen palestiinalaisessa oikeudessa syytettynä valtiopetoksesta.

Hamasin korkea virkailija Ahmed Bahr, joka toimii PLC:n (lakiasäätävä komitea) apulaispuhemiehenä, sanoi, että Abbas kieltäytyy lopettamaan Hamasin ja Fatahin välisen konfliktin, ja vaatii edelleen Hamasia luovuttamaan aseensa Ramallahissa valtaa pitävälle PA:lle. Hän esitti syytöksensä perjantaina Gazan ja Israelin rajalle pystytetyn turva-aidan varrella arabien jatkaessa ”march of return” mellakoitaan.
Hän syytti Abbasia yhteenotosta Israelin kanssa asettaessaan esteitä ja sanktioita Gazan kaistalle.

Lontoossa ilmestyvä Al-Hayat uutislehti raportoi lauantaina, että Abbas onnistui estämään Egyptin ja YK:n ponnistelut saada aselepo Hamasin ja Israelin välille. Raportin mukaan Abbas uhkaa tehdä ennen kokemattomia toimia Gazan kaistaa vastaan, ellei Hamas-Fatah sopimusta saada aikaan. ”Egypti antoi periksi Abbasin uhkauksille ja lopetti välitystoimensa”, lehti raportoi.
Lehden raportin mukaan PA informoi Kyprosta ja YK:ta, että PLO on palestiinalaisten ainoa laillinen edustaja, ja että sopimukset tulee tehdä sen eikä Hamasin tai muunkaan palestiinalaisjärjestön kanssa.

Hamas-virkailija Salah al-Bardawil syytti Abbasia kieltäytymisestä Gazan saarron lopettamiseksi. Hän myös vastasi Abbasin vaatimukseen, että Hamasin ja Fatahin välinen kiista on ratkaistava ennen sopimusta, todeten, että ”toivo kiistan lopettamiseksi osapuolten välillä on jo sammunut. Abbas ja PA vastustavat saarron lopettamista, ja Egyptin on hyvin tietoinen, ettei sovintoa Hamasin ja Fatahin välillä saada aikaan Abbasin ehdoilla”.

”Abbas esti Egyptin välitystoimet saarron lopettamiseksi, eikä Abbas ole enää auktorisoitu edustamaan Palestiinan kansaa” Bardawil sanoi.

Fatah esitti syytöksen, että Hamas on pidättänyt useita Fatahin virkailijoita
Gazan kaistalla muutamien viimeisten päivien aikana. Lausunnossa todetaan, että keskeyttäminen johtuu Israelin ja Amerikan painostuksesta hyväksyä vielä julkaisematon presidentti Trumpin rauhansuunnitelma Lähi-Idässä. Pidätysten tarkoituksena on sabotoida Egyptin ponnistelut sovinnon
saamiseksi.
Fatahin mukaan yli 100 sen virkailijaa Gazassa on pidätetty tai kutsuttu Hamasin poliisin kuulusteluihin; heidän joukossaan on entisiä PA:n korkeita virkailijoita PA:n turvallisuusjoukoista kuten Faraj Ajour, Khaled Hils, Walid Judeh, Hisham Abu Hani, Ziad al-Kurd, Shafik Abu Sadeh ja Majed al-Gharbawi.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... son-566827,

07. EU:n ulkomaanasioitten korkea komissaari Federica Mogherini taki sen taas, kuinkas muuten. Hän suostui – ilmeisen ilomielin – tapaamaan Israelin arabien Joint Listan kansanedustajia, jotka kehottivat EU:ta nostamaan kanteita Israelia vastaan eri tasoilla.

EU:n parlamentin pieni Israelia tukeva kansanedustaja ryhmä sai tietää, että Mogherinilla on kyllin aikaa arabeille, mutta ei ollenkaan Juudea ja Samasian Neuvoston edustajille, joiden mukana oli liikemiehiä molemmista osa-puolista, Israelista ja PA/PLO:n valvomilta alueilta.

”Sain tietää, että EU:n korkea edustaja Mogherini kieltäytyi tapaamasta Juudean ja Samarian Neuvoston edustajia, heidän joukossaan Neuvoston puheenjohtaja Yossi Dagan, mutta hänellä oli aikaa Joint List puolueen puheenjohtajalle Ayaman Odehille” sanoi MEP Bas Belder Euro-konservatiivisista ja reformoidusta ryhmästä. ”Jos EU tukee kahden valtion ratkaisua, sen tulisi puhua molempien tahojen edustajille. Kieltäytyminen tavata liikemiehiä molemmilta tahoilta ja Shomron Neuvoston puheenjohtajaa on valitettavaa”.
MEP Belder kuuluu europarlamentin jäsenten muodostamaan ryhmään, joka kritisoi Mogherinia tästä virheestä. He myös kritisoivat hänen päätöstään tavata Odeh, joka oli tullut EU:n kaivamaan maata Israelin alta hänen ryhmänsä tukemana, kuten he valittivat.
Belder antoi laatimansa videon lausunnoistaan Juudean ja Samarian neuvostolle, joka antoi sen edelleen medialle.

MEP Branislav Shrikek Slovakiasta, joka kuuluu samaan Israelia tukevaan ryhmään kuin Belder, sanoi, ettei ongelma ollut Odehin tapaaminen, vaan se, ettei hän halunnut tavata Juudean ja Samarian Neuvoston edustajia.
”Jos EU yrittää toimia välitystuomarin asemassa vieraitten valtojen keskellä Lähi-Idässä ja Israelissa, sen tulee olla objektiivisempi”.

Israelilla on voimakkaat taloudelliset ja kahdenväliset suhteet EU:n kanssa, joka on sen suurin kauppakumppani. EU ei hyväksy ollenkaan Israelin harjoittamaa juutalaisyhteisöjen rakentamista Juudeassa ja Samariassa ja kritisoi kovin sanoin sen toimia 1949 aselepolinjojen itäpuolella pyrkien sabotoimaan Israelin asemaa rahoittaen arabien rakentamista C-alueilla.
Israelia tukeva pieni ryhmä pyrkii tukemaan juutalaisyhteisöjä Juudeassa ja Samariassa.

MEP Jiril Payne Europe Freedom ja Direct Democracy ryhmästä, sanoi kirjoittaneensa kirjeen Mogherinille ja tulleensa siihen käsitykseen, että EU on perusteiltaan palestiinalaismielinen ja Israel-vihamielinen.

Yossi Dagan ei hämmästynyt Mogherinin päätöksestä, sillä ”valitettavasti EU:ta johtaa radikaali vasemmisto, joka haluaa taistella Israelia vastaan”. Silti Dagan piti myönteisenä sitä, että Europarlamentissa on Israelin tukijoita, mutta varoittaa, ettei sitä pidä pitää itsestään selvänä.
Europarlamentissa on 751 edustajaa 28 EU-maasta, ja tunnetaan vahvasta Israel-vastaisuudestaan ja palestiinalais-myönteisyydestään.
Mogherini on kuitenkin armeliaasti suostunut tapaamaan Israelin hallituksen ja Knessetin edustajia, joihin Joint List kuuluu.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... der-566864

08. Taistelut Syyriassa Idlibin omistuksesta ovat viimeinkin alkaneet viivytyksistä huolimatta. Syyrian ja Venäjän hävittäjäkoneet ovat moukaroineet armotta Al-Qaidan tukeman Hayyat Tahrir Al-Sham (HTS) asemia Idlibin provinssista. USA varoitti Idlibin hyökkäyksestä, että ne vaativat runsaasti uhreja.
Syyrian arabiarmeija (SAA) ei ole vielä aloittanut varsinaisia maaoperaatioita Idlibin ja Haman provinsseissa, mutta ne alkanevat lähipäivinä. Kapinalliset ovat julkaisseet kuvia ja videoita ilmaiskujen tuloksista, ja niiden aiheuttamasta tuhosta. Koska kapinalliset ovat kaivautuneet maanalaisiin luoliin, Venäjän pommikoneet ovat käyttäneet maan sisään tunkeutuvia pommeja ja ohjuksia. Myös tykistö on aloittanut oman pehmityksensä.

Hyökkäyksen koodinimi on ”Operation Idlib Dawn”.
Provinssin alueella arvioidaan olevan lähes 3 miljoonaa asukasta ja kapinallista. Kapinallisten miesvahvuuden arvioidaan olevan 50 000 miestä ja yli 30 terroriryhmää, joita tuli alueelle etsimään suojaa.
Media välittää kuvia runnelluista miehistä ja maan tasalle tuhotuista alueista sekä luhistuneista luolista haudaten niissä olleet allensa.

Syyrian hallitus vahvistaa, että se on valmis sallimaan siviilein poistumisen kaupungeista taistelujen jaloista, jos terroristit suostuvat.
HalTurner Show raportoi Iranin hyökänneen Irakiin.’
USA:n hävittäjät ja sota-alukset ovat joutuneet seuraamaan tilanteen kehitystä sivusta, mutta sanovat puuttuvansa siihen, jos Syyria käyttää kemiallisia aseita.
http://halturnerradioshow.com/index.php ... ive-attack,

Jotta Syyrian Idlibin taisteluista ei tulisi turhan yksitoikkoisia, PRO News raportoi Al-Masdar News perustuen, että Turkin voimakkaat sotilasyksiköt ovat menneet Idlibiin Hatay provinssista tänään aamulla. Turkkilainen Hurriet vahvistaa tiedot. Opposition antamien tietojen mukaan Turkin sotilas-joukkoon kuuluu 300 ajoneuvoa, mukana tankkeja, MLRS laukaisualustoja ja BMP. Turkin joukot tulivat maahan Kafr Losen risteyksen luota ja ovat matkalla islamilaisiin kapinallisten joukkoihin Idlibin ja Haman provinsseissa. Raportin mukaan ei vielä tiedetä, ketä ne aikovat tukea ja ketä taistella. Idlibissä on Turkin tukemia FSA gerilloita, jotka taistelevat Syyriaa vastaan.
Tiedot ovat vielä hajanaisia ja voivat muuttua nopeasti. http://translate.google.com/translate?u ... 7Cen&hl=en,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 18 -29; Tiberias23 -36; Suolameri 26 -36; Eilat 26 -37 +C-astetta,
Aurinkoista säätä luvataan, viime yönä satoi vettä, paikoin sisämaassa rajusti.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasotietoa Israelista Syyskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 13.09.2018 08:04


Tiistai 11.09.2018
Julkaistu keskiviikko, 12.9.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

TIISTAI 11.09.2019
01. Tänään on juutalaisen uuden vuoden 5779 toinen päivä tasrikuuta.
Se on juhlapyhä, mutta tarkoitukseni on kirjoittaa yhteenveto päivän tärkeimmistä tai muuten vain kiinnostavista tapahtumista.

USA:n presidentti Donald Trump toivotti juutalaiselle kansalle onnellista uutta vuotta Rosh HaShana päivänä joka alkoi sunnuntai-iltana.
”Melania ja minä toivomme juutalaiselle kansalle shana tov, ja lähetämme lämpimimmät tervehdykset uutta vuotta juhliville ja aloittavat korkeasti pyhät päivät (high holy days)”.

”Tänään tunnemme uskonnollisen vapauden tärkeyden ja pyydämme Korkeinta siunaamaan juutalaisia perheitä, sekä USA:ssa että kaikkialla maailmassa. Juutalainen kansa on kestänyt ja voittanut uskomatonta vainoa ja kärsimystä. Kuitenkin huolimatta haasteista, joita he ovat kohdanneet, heidän voimansa ja kestävyytensä inspiroi meitä kaikkia.

”Melanie ja minä rukoilemme, että pyhät päivät ovat täytetyt Jumalan rauhalla, rakkaudella ja armolla. Toivotamme siunattua ja onnellista vuotta kaikille, jotka viettävät Rosh HaShanaa. (juutalaisten uutta vuotta)
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251810.

02. Hurrikaani Florence lähestyy USA:n itärannikkoa Atlantilta, mikä aiheuttaa asukkaissa suurta ahdistusta ja paineita sen ennustetun voimakkuuden vuoksi.
Se oli Atlantilla 4-kategorin hurrikaani, mutta lähestyessään rannikkoa sen voima on noussut kategoriaan 5.
Etelä Carolinan kuvernööri Henry McMaster määräsi pakollisen evakuoinnin koko rannikon pituudelta, mikä tulee koskettamaan lähes miljoonaa asukasta. Hän valittaa ”sen aiheuttamaa hankaluutta ihmisille, mutta emme voi ottaa riskiä jättää heidät koteihinsa ja myrskyn armoille”.
Koulut suljetaan tiistaista alkaen toistaiseksi, ja rannikolta sisämaahan johtavan päätien molemmat autolinjat ovat käytössä.
Tuulen nopeus oli tiistaina 130 mailia/tunnissa ja kasvaa 36 tunnon kuluessa.
https://www.nbcnews.com/news/weather/hu ... st-n908131.

6.2 R-asteen maanjäristys iski Oregonin rannikolla, länteen Coos Baystä. Asukkaat tunsivat sen aiheuttaman tärinän, mutta se ei aiheuttanut vahinkoja.
https://www.wnd.com/2018/08/6-2-quake-h ... e=engageim,

Hurrikaanikeskus julkaisi uuden raportin hurrikaani Florencesta Atlantilla, joka lähestyy pohjois- ja etelä Carolinan välistä rajaa.
Hurrikaani tulee aiheuttamaan hengenvaarallisia tulvia pitkäaikaisesta ja epätavallisen runsaasta sateesta johtuen. Sen vaikutus voi tuntua satoja maileja sisämaahan rannikolta. http://halturnerradioshow.com/

PohjoisCarolinassa on viisi ydinvoimalaa ja ainakin yhden niistä pelätään joutuvan hurrikaanin silmään. Aallot voivat nousta 22 -33 jalkaa normaalikorkeuden yläpuolelle, ja se voi aiheuttaa Japanin Fukushiman kaltaisen hätätilan generaattoreissa, voiman keskeytymisen ja potentiaalisen sulamisen (meltdown) sekä räjähdyksiä. http://halturnerradioshow.com/index.php ... e-flooding,

03. Gazaan arabit jatkavat metelöimistään Gazan turvallisuusaidan lähelle. Aina joku lähestyy aitaa pyrkimyksenään murtaa siihen aukko, kuten ne kaksi arabia, joilla oli veitsi ja kirves aseinaan.
IDF on ottanut kovan linjan, eikä odota arabien tuloa, vaan ampuu varoitus-laukauksia, ja jos ne eivät tehoa, pyrkii ampumaan alaruumiiseen. Kuolonuhreja tapahtuu kuitenkin nostaen kokonaisluvun 175:n ja yli sen.

Hamasin arabit ovat suunnanneet kaiken luovuutensa ja keksimistyönsä yhä uusien keinojen keksimiseksi, joilla vahingoittaa juutalaisia ja heidän asuntoalueitaan.
Viimeinen keksintö on palavan autonrenkaan sijoittaminen mereen rannikon edustalla jollekin kelluvalle alustalle toivoen, että tuulet voisivat viedä sen Israelin hiekkarannoille.
Kuinkahan kauan IDF:n ja puolustusministeriön kärsivällisyys kestää tätä lapsellista leikkiä vakavilla välineillä?
Korkeat kenraalit vain toivottelevat kestävyyttä ja kehuvat olevansa valmiit mihin tahansa eteen nousseekin. Sotilaita tällainen kuitenkin rassaa syvästi aiheuttaen apatiaa ja välinpitämättömyyttä, mikä ei ole hyväksi sotilaalle.

Trumpin hallitus on ilmoittanut sulkevansa PA/PLO:n toimiston Washingtonissa, ja ilmoittanut asiasta Abbasille.
PLO:n pääsihteeri Saeb Erekat totesi tähän: ”Palestiinan kansa ei ole myynnissä, emmekä tule antautumaan USA:n uhkausten ja painostuksen alla”.
USA myös keskeytti 25 miljoonan USD avustuksen Jerusalemin itäosan sairaaloille. Se koskee ainakin kahta tunnettua sairaalaa.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... ces-566927,

USA:n edellinen presidentti Barak Hussein Obama alkaa herätä horroksestaan, johon hän vaipui lopetettuaan toisenkin virkakautensa.
Hän on selvästi tyytymätön demokraattisen puolueen vaisusta vastauksesta Trumpin lausuntoihin, joita hän julkistaa Twitter-sivullaan.
Puhuessaan perjantaina Obama hyökkäsi rajusti radikaalia Trumpia vastaan kehottaen Demokraatteja äänestämään 06. marraskuun vaaleissa palauttaakseen ”rehellisyyden, arvokkuuden ja laillisuuden” hallitukseen.

USA:ssa on käynnissä salainen toiminta Trumpin hallituksen kaatamiseksi, ja Obaman uskotaan johtavan sitä perustamansa varjohallituksen kautta lähellä Valkoista Taloa hankkimassaan kartanossa.
Raportit puhuvat avoimesti salahankkeesta, johon kuuluu myös Trumpin ja hänen perheensä potentiaalinen sieppaus ja vahingoittaminen.
New Tor Times julkaisi äskettäin anonyymin henkilön laatiman kirjoituksen, jonka laatijaksi se sanoo työskentelevän Valkoisessa Talossa.
Trump vaatii lehteä paljastamaan kirjoittajan, joka kertoo häpäisevästi Trumpin toimista hallituksessa, ja väittää neuvonantajien ja avustajien piilottelevan häneltä dokumentteja, etteihän sotkisi niiden sisältöä viesteihinsä.
Artikkelin kirjoittaja on ehkä NYT:n toimittaja, kuten arvellaan. https://www.jewsnews.co.il/2018/09/09/d ... trump.html, https://www.wnd.com/2018/09/limbaugh-su ... editorial/,

04. Presidentti Trumpin nimittämä rauhantiimi valmistelee kaikessa hiljaisuudessa omaa Lähi-Idän rauhansuunnitelmaa, jossa Israelin ja PA/PLO.n välinen kiista on osa. Arabit näkevät asian aivan toiselta kulmalta.

P/PLO:n nimittämä Jerusalemin mufti sheikki Muhammad Hussein julkaisi yhden useista lausunnoistaan, joista voidaan ymmärtää, ettei rauhaa tule koskaan islamin ulkopuolella, jossa vallitsee dar al harb, sotatila.
Hussein sanoi lausunnossaan, että muslimit ovat Israelin maan oikeita omistajia ja tulevat omistamaan sen ikuisesti.
”Jokainen, joka antaa maata on infidel, vääräuskoinen, ja petturi Allahille”. Hän julkaisi 03.syyskuuta fatwan, uskonnollisen määritelmän, jossa tuomitaan Palestiinan maan myyminen viholliselle ja kompensaation hyväksyminen luovuttamastaan maasta Israelille. Artikkelin käänsi MEMRI.
https://www.jewsnews.co.il/2018/09/09/i ... rever.html,

05. Syyrian sota on lähestymässä ehkä 7 vuotta kestäneen toimintansa vaarallisinta vaihetta Idlibin vapauttamiseksi kapinallisten käsistä. Tämä on suurin yhtenäinen Bashar Assadin hallitusta vastaan sotivien kapinallisten ryhmien valvonnassa oleva alue. Idlibiin meni myös runsaasti muualla Syyriassa toimineiden ryhmien vieraita taitelijoita sopiessaan Assadin kanssa.

Venäjän ja Syyrian ilmavoimat ovat säälimättä moukaroineet Idlibin aluetta pehmittääkseen siellä valtaa pitävät kapinalliset luopumaan aseistaan.
Sekä USA että Turkki ovat varoittaneet maataistelujen aloittamisesta. Turkilla on sotilastukikohtia alueella ja USA:n ja Englannin sotilaita on jäänyt mottiin taistelujen keskelle. Niiden määräksi arvioidaan 200, ne toimivat kapinallisten ryhmien Al-Nusra ja Jayish al-Trash neuvonantajina. Niillä on yhteyksiä Al-Qaidaan. USA on toimittanut niille aseita, ja he ovat siten liitossa Assadin vihollisten kanssa.
Raportit kertovat, että Turkki kieltäytyi yhteistoiminnasta heidän vapauttamisekseen Turkin kautta.
Turkki vei alueelle runsaasti omia joukkojaan, mutta ei osallistune taisteluihin, ellei niitä vastaan hyökätä.
USA syyttää Assadia kemiallisten aseitten käyttämisestä ilmaiskuissaan, mutta toisten raporttien mukaan USA haluaa saada verukkeen voidakseen suorittaa ilmaiskuja Idlibiin, ehkä Syyrian armeijan asemiin.
USA on tuonut sotalaivojaan Välimerelle, mutta Venäjä toi niitä toistakymmentä, mukana uudenaikaisia risteilyohjuksia ampuvia, ja suoritti maihinnousuharjoituksia Syyrian rannikon edustalla.

Tarkkailijat pelkäävät, että kolmannen maailmansodan syttyminen on lähempänä kuin koskaan. He ovat huomioineet Venäjän armeijan suuret sotaharjoitukset Siperiassa, sekä Välimerellä vähän aikaisemmin.
Venäjä valmistautuu kaiken varalle, eikä halua Libyan tilanteen toistuvan Syyriassa, jossa sillä on myös suuria investointeja. http://halturnerradioshow.com/index.php ... dlib-syria,
https://www.debka.com/putin-is-ready-go ... ce-israel/,

Israel varoittaa Hizbullahia, ettei se käyttäisi Idlibin tilannetta hyväkseen aloittaakseen iskuja Israelia vastaan taistelijoittensa vetäydyttyä Syyriasta. https://www.debka.com/idf-to-hizballah- ... rom-syria/

Iran sen sijaan näyttää syventäneen ja voimistaneen otettaan Syyriasta Venäjän avustuksella. Turkki pyrkii myös osingoille viemällä joukkojaan Idlibiin, mutta Venäjällä ei ole suoraa intressiä vaatia osaansa maasta, paitsi lentokenttiä ja satamaa Latakiassa.
IDF sanoo suorittaneensa 200 ilmaiskua Syyrian 2017 aikana.
USA:n kiinnostuksena Syyriassa on varmistaa Israelin turvallisuus, ja siinä
tarkoituksessa se seuraa tarkoin Iranin levittäessä vaikutustaan. USA ja Israel haluaisivat poistaa Iranin kokonaan Syyriasta, mutta Venäjä sanoo, ”ettei se
onnistu, kukaan ei voi täysin poistaa Iranin vaikutusta” Putin sanoo.
Hizbullahin pääsihteerin Hassan Nasrallahin ja Iranin vallankumouskaartin komentajan Qassem Soleimanin välit ovat huonontuneet.

Irakissa on puhjennut vaarallisia Iranin vastaisia mielenosoituksia Basrassa, joissa on poltettu Iranin konsulaatti. Ainakin 11 ihmistä on saanut surmansa turvallisuusjoukkojen tulituksessa.
https://www.debka.com/while-irans-leade ... eir-faces/,
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasotietoa Israelista Syyskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 15.09.2018 08:25


Torstai 13.09.2018
Julkaistu torstai, 13.9.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

TORSTAI 13.09.2018
01. Israelin Joint List arabikansanedustajat Tibi ja Zahalka matkustivat Kairoon osallistuakseen arabiliiton kokoukseen.
Heidän tärkein aiheensa koski Israelin Knessetin hyväksymää Israel kansa valtio lakia, jonka he katsovat heikentävän vähemmistöjen asiaa, joista Israelin arabit ovat yksi, 20.7 %:n osuudella väestöstä.

Joint List kansanedustajat Ahmed Tibi ja Jamal Zahalka tapasivat Kairossa tiistaiaamuna arabiliiton pääsihteerin Ahmed Aboul Gheitin saaden hänen tukensa kysymykselleen, jolle he ovat pyrkineet saamaan kannatusta matkustellessaan pitkin maailman Turua.

Aboul Gheit kertoi kansanedustajille, että ”arabiliiton maiden ulkoministerit keskustelevat asiasta heidän Kairon kokouksensa yhteydessä ja tulevat painostamaan muita maita maailmalla toimimaan Israelia vastaan”.

”Tämä laki on rasistinen” Gheit totesi. ”Menneisyydessä Israel esitti itseään demokraattisena maana. Mutta Netanyahu on tällä apartheid lailla muuttanut Israelin rasistiseksi valtioksi”.

Tapaaminen oli yksi sarjasta Tibin ja Zahalkan matkoista ympäri maailmaa pyrkien saamaan maailman tuomion Israelille lain hyväksymisestä.
He matkustivat yhdessä viiden muun Joint List kansanedustajan kanssa Brysseliin tavaten siellä EU:n ulkomaanasioitten johtajan Federica Moghheritin, jolla oli suosiollinen korva heidän valituksilleen. EU on todettu hyvin vihamieliseksi Israelia kohtaan.
Heillä on tarkoitus matkustaa seuraavaksi parin viikon sisällä Geneveen esitelläkseen asiansa YK:n edustajille.

Tibi ja Zahalka tuomitsivat USA:n presidentti Trumpin hallituksen päätöksen sulkea PLO:n toimisto Washingtonissa, mitä he kutsuivat ”kostoksi Palestiinan kansalle”.’
Kansanedustaja Oded Forer (Israel Beitenu) tuomitsi Tibin ja Zahalkan tapaamisen arabiliiton pääsihteerin kanssa sanoen heidän ”sylkevän valtion kasvoille, jotka maksaa heidän palkkansa”.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... Law-566967,

02. UNRWA:n pääkomissaari Pierre Krähenbuhl esitti Kairossa arabiliiton kokoukselle vetoomuksen avustaa 200 miljoonan USD kokoamiseksi lahjoituksina voidakseen täyttää taloudellisen aukon järjestön rahoituksessa, mikä syntyi USA:n vetäydyttyä pois järjestöstä.

Pääkomissaari kertoi JP:n toimittajalle useiden arabimaitten jo lisänneen
avustustensa määrää UNRWA:lle jonka talous on vaikeuksissa tammikuussa.

”Olemme jo pystyneet kokoamaan n. 238 miljoonaa USD. Tämän on varsin hyvä summa” totesi Krähenbuhl. Summa saatiin pääasiassa Persian Gulf-maista, Qatar, UAE ja Saudi Arabia, jotka ovat olleet avainasemassa avustuksien haalimiseksi, sekä muita kansoja Japanista Kanadaan ja Intiaan”.

UNRWA:n varat ovat n. 200 miljoonaa USD alle tarpeen voidakseen palvella 5.2 miljoonaa palestiinalais-pakolaista Länsirannalla, Gazassa, Jerusalemin itäosassa, Syyriassa, Libanonissa ja Jordaniassa.
Krähenbuhl puolustaa johtamansa järjestön uskottavuutta katsoessaan
526 000 oppilaan edistymistä sen kouluissa, joka oikeuttaa sen toiminnan.
Hän viittaa siihen, että korkeimmat arvosanat saanut oppilas oli viime vuossa palestiinalainen tyttö Yarmouk pakolaisleiristä.

UNRWA:n pääkomissaari Pierre Krähenbuhl toimi 27 vuotta humanitäärisessä työssä maailmalla, siitä 11 vuotta Punaisen Ristin kansainvälisten toimien johtajana heinäkuusta 2002 tammikuuhun 2014.

Hän luettelee ylpeänä järjestön saavutuksia 526 000 oppilaan kouluttajana ja 30 000 ihmisen työllistäjänä, puhumattakaan sen terveys- ja hyvinvointi-palveluksista. Hän pyrkii irrottautumaan Israelin ja palestiinalaisten välisestä konfliktista. Hän vastaa vain hänen saralleen kuuluvista toimista. Hän vakuuttaa, ettei hän eikä Trump voi toivoa pakolaisia olemattomiin, sillä ne tulevat olemaan, kunnes poliittinen ratkaisu niihin löydetään.
Hän ei pysty näkemään, miten UNRWA:n voisi lopettaa toimintansa Jerusalemin itäosissa, Länsirannalla, ja Gazassa, joissa toiminta jatkuu täysillä.
JP:n artikkeli jatkuu pääkomissaarin haastatteluna.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... ake-566990,

03. Palestiinalaisten PA/PLO:n edustajat valittiin heinäkuussa toimimaan puheenjohtajan ominaisuudessa ryhmä G77 blokissa, joka koostuu 135 kehitysmaasta, mukaan lukien Saudi Arabia, Iran, Kuuba, Kiina ja Venezuela. PA/PLO:n puheenjohtajuus alkaa tammikuussa 2019.

YK:n diplomaatti ennustaa, että tyhmä G77 tulee luultavasti toiminaan PA/PLO:n esityksen toteuttamiseksi ja antamaan PA/PLO:lle täyden valtioille kuuluvan jäsenen oikeudet. Hän sanoi USA:n vastustaneen kiivaasti PA/PLO:n valitsemista G77 ryhmän puheenjohtajaksi tammikuusta 2019.

”USA ei tunnusta PA/PLO:ta valtioksi, ja uskoo, ettei ole hyväksyttävää sen omaksuvan valtion roolia YK:ssa. Kehotamme G77 jäsenmaita harkitsemaan uudelleen puheenjohtajansa valintaa tulevana vuonna.” PA/PLO:n edustaja YK:ssa Riyad Mansour sen sijaan hämmästelee, ettei USA vieläkään tunnusta heitä valtioksi, vaikka heillä on kaikki siihen tarvittavat elkeet. https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... ate-566995,

04. Israelin kansallisen infrastruktuuriministeri Yuval Steinitz (Likud) turvallisuus-kabinetin jäsen, tervehtii tyydytyksellä USA.n hallituksen päätöstä sulkea PLO:n toimisto Washingtonissa, koska PA kieltäytyy tulemasta neuvottelu-pöytään lopullisen tilanteen sopimuksen solmimiseksi.

Steinitz vain hämmästelee, ettei päätöstä tehty aiemmin.
Palestiinalaiset menivät jo liian kauaksi hyvin julkisessa kieltäytymisessään neuvottelemasta rauhansopimuksesta.

”En voisi kuvitella tilannetta, jossa Abu Mazen kertoisi Venäjän presidentille Vladimir Putinille toivovansa, että hänen kotinsa tuhottaisiin, kuten hän sanoi Amerikan presidentille”. Hän viittasi tällä Abbasin puheeseen PLO:n keskusneuvoston tilaisuudessa Ramallahissa tammikuussa.

”Näin hänen tweet-viestinsä: En anna palestiinalaisille, koska he eivät tule neuvottelupöytään. Tuhoutukoon sinun talosi” kuului Abbasin Trumpille antama arabikirous vastauksena Trumpin tweettiin.

”USA on anteliain maa, joka avustaa palestiinalaisia. PA/PLO meni liian pitkälle yrityksissään haavoittaa Israelia. USA teki oikeutetun päätöksen sulkea PA/PLO:n lähetystön Washingtonissa kieltäytymisensä vuoksi” Steiniz sanoi ”En myöskään usko, että Israel kehotti siihen, sillä ei sillä ollut mitään syytä siihen”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251845

05. ”Muuttiko USA:n turvallisuusneuvonantajan John Boltonin puhe maanantaina, jossa hän hyökkäsi kansainvälistä rikosoikeutta ICC vastaan, pysyvästi YK:n alaisen järjestön keskustelut Israelin sotarikoksista?”
”Vai oliko Boltonin Israelille myönteinen puhe retorinen, ja hänen todellinen tarkoituksensa oli varoittaa, että ICC pitää näppinsä erossa USA:n asioista?” Näin kyselee Yonah Jeremy Bob JP:n julkiasemassa artikkelissa.

ICC:n syyttäjät pyysivät marraskuussa 2017 järjestön oikeuskäsittelyä edeltävää kamaria hyväksymään aloitteen USA:n menettelyn Afganistanin sodassa ja vankiensa kuulustelussa alustavasta tarkastelusta täydelliseen sotarikosten tutkimiseen.

Boltonin puhe voi olla ennaltaehkäisevä isku potentiaalisesta laillisuus-sodasta USA:n ja ICC:n välillä. ICC:n pretrial Chamber kamarin odotetaan näyttävän vihreää valoa täydelliseen rikostutkimuksiin USA:n korkeita virkailijoita vastaan.
Bobin artikkelissa spekuloidaan, tarkoittiko Boltonin puhe todellista käännekohtaa kohoavassa konfliktissa ICC:n kanssa, vaiko vain 2.0 editoitu asiaan puuttumisversio, jolla Bolton johti Bushin hallituksen kieltäytymään yhteistoiminnasta ICC:n kanssa v. 2002.

Entinen iCC:n syytekoordinaattori, nykyisin Harvardin lainopin professori Alex Whiting kirjoitti Just Security Legal blogissa, että vaikka Boltonin puhetta voidaan sanoa aiempien ongelmien toistamisena, tällä kertaa Trumpin kansallinen neuvonantaja oli paljon uhkaavampi.

Whiting sanoi, että vaikka on epäselvää, voisivatko Boltonin uhkaukset ICC:n virkailijoitten pidättämisestä ja taloustilien jäädyttämisestä läpäistä laillisuuden vaatimukset, tällaisten uhkausten esittäminen osoittavat uuden tason pyrkimyksen haavoittaa ja vastustaa ICC:tä.

Boltonin puheesta saa kuvan, että ”hän viittasi ICC:n suhtautumiseen USA:ta, Israelia ja muita liittolaisia kohtaan yhtenäisenä blokkina. Mutta uhkaukset syytöksistä ja virkailijoiden pidättämisestä hän esitti USA:n kohtelemisen yhteydessä. Toisin sanoen, USA tulee puolustamaan liittolaisiaan ICC:n esittämiä syytteitä vastaan, mutta uhkausten toteuttaminen käytännössä toteutuu vain puolustuksena hyökkäyksiä USA:ta vastaan”.

John Bellinger, USA:n entinen lainopillinen neuvonantaja USA:n ulkoministeriössä ja kansallisen turvallisuusneuvoston ja oikeusosastossa 1997 -2009 kirjoitti Lawfare blogissa, että ICC:n tulisi antaa periksi välttääkseen suuremmat tuhot sitä kohtaan.

Whiting esitti, että ICC voisi poistaa USA:n ja sen liittolaisia koskevien kysymysten käsittelyn kiireellisyyden ja kiinnittää henkilöstöään käsittelemään muita esilläolevia asioita.
Kriitikot valittavat, että siinä tapauksessa ICC näyttäisi käyttäytyvän voimallisesti vain Afrikan maita kohtaan, mikä ei ainakaan nostaisi ICC:n uskottavuutta, vaan rohkaisisi epäilyjä puolueellisuudesta.

Bob sanoo artikkelissaan, että USA:n ja Israelin yhtenäinen kanta tulee vahvistamaan Israelin asemaa ja jättämään huomiotta ICC:n syytökset. https://www.jpost.com/International/Did ... ICC-567088,

”Jokainen ase, joka valmistetaan sinun varallesi, on oleva tehoton; Ja jokaisen kielen, joka nousee käymään kanssasi oikeutta, sinä osoita vääräksi. Tämä on Herran palvelijain perintöosa ja tämä heidän vanhurskautensa, Minulta saatu, sanoo Herra”. (Jes 54:17)
USA:n antama tuli Israelille on korvaamaton, mutta varsinainen Israelin suojelija viime kädessä on Israelin Pyhä, Jehovah Zebaot.

06. UUTISIA LYHYESTI
IDF teki tyhjäksi viime viikolla Gazan terroristien yrityksen laukaista tienvarsi pommi lähellä turvallisuusaitaa Gazan kaistan eteläosassa. Terroriryhmä yritti haavoittaa IDF:n sotilaita ja häiritä heidän toimiaan raja-alueella.
”Terroriryhmän asettama pommi on lisätodisteena Hamasin pyrkimyksistä säilyttää jännitys lähellä turva-aitaa ja haavoittaa sotilaita, samalla käyttäen tarkoituksellisesti Gazan siviilejä inhimillisenä kilpenä peitelläkseen väli-valtaiset hyökkäyksensä” vakuutetaan lähteen tiedotteessa.

”IDF in valmis monenlaisiin näkymiin ja operoi päättäväisesti jatkuvia terrori-yrityksiä IDF:n sotilaita ja turvallisuusinfrastruktuuria vastaan”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251906.

Saudi Arabiassa toimiva Al-Khaleej online raportoi tänään (13.09.), että ”Saudi Arabia on hankkinut Israelista Iron Dome järjestelmän puolustaakseen itseään houthi-kapinallisten ohjusiskuja vastan Jemenissä”. Raportissa sanotaan, että sopimuksen välittäjänä toimi USA saudien vakuutettua, ettei järjestelmää käytetä Israelia tai sen liittolaisia vastaan.

Israelin turvallisuuslähteet toteavat, että tämä on merkittävä kehitys Israelin ja Saudi Arabian välisten suhteitten kehityksessä positiivisesti.
Raportin mukaan Israelin turvallisuuspalvelut vastustivat sopimusta, koska järjestelmää voitaisiin käyttää Israelia vastaan, mutta USA:n painostuksen vuoksi suostuivat siihen (pitkin hampain).

Sopimus ratifioidaan lähikuukausien aikana, ja ensimmäinen Iron Dome patteristo toimitetaan Saudi Arabiaan ennen 2019 alkua. Tarkkailijat arvioivat, että Israel on voinut kehittää uuden version Iron Dome järjestelmästä.

Iron Dome kehitettiin havaitsemaan, arvioimaan ja estäämään ohjuksia, tykinammuksia, kranaatteja, helikoptereita ja muita ilman kautta tulevia uhkia.
IAF asensi ensimmäiset Iron Dome patterit huhtikuussa 2011. Iron Dome on estänyt yli 500 Gazasta Israelin etelä- ja keskiosiin ammutun raketin lennon.

Israel on ainoa maa, jossa Iron Dome toimii operatiivisesti suurella
menestyksellä, mutta useat maat ovat ilmoittaneet kiinnostuksensa siihen, niiden mukana USA.
Raytheon valmistelee järjestelmän valmistamista USA:ssa, jonka usalaista versiota kutsutaan nimellä ”SkyHunter missile”, joka voisi tulevaisuudessa puolustaa eteentyönnettyjä USA:n joukkoja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251904.

Jerusalemin alueoikeus päätti torstaina, että Giyur K´Halacha yksityisen kääntymisoikeuden päätökset tulee tunnustaa sisäministeriössä tarkoituksena rekisteröidä heidän juutalaisuutensa Israelin julkiseen rekisteriin.

Tuomari Aaron Farkash kirjoitti päätöksessään: ”Harkittuani vaatimuksen argumentteja olen tullut positiiviseen tulokseen ja julistan – henkilön käytyä käännytysprosessin läpi – että hänet voidaan merkitä juutalaisena julkiseen rekisteriin”.

Tuomarin päätös julkistettiin huolimatta Israelin hallituksen vuoden kestävästä yrityksestä estää se. Kabinetti esitti toukokuussa 2017 jotain yksityisten kääntymisten estämiseksi. Marraskuussa 2017 pääministeri Netanyahu asetti entisen oikeusministeri Moshe Nissimin johtamaan komitean, joka tekisi suosituksia kääntymisen suorittamisesta Israelissa.

Elokuun lopussa oikeuskanslerin virasto totesi, että ”saavuttuamme keski-kohtaan kanslia ei enää vastusta oikeuden päätöksiä koskien Giyur K´Halachan suorittamia kääntymisiä”.
Kääntyminen suoritettiin Giuyr K´Halachan kääntymisoikeudessa. Kyseisen henkilön käännytti rabbi Yehuda Giladin Ma´aleh Gilboa yeshivasta kesällä 2016.

Ensimmäinen tunnustaminen tuomioistuimessa todistivat maaliskuussa 2017 ITIM lakimiehet Elad Caplan, Reut Kleinberger ja Ester Biswar.

ITIM johtaja rabbi Seth Farber totesi, että Giyur K´Halalcha on ainoa ortodoksinen oikeus, joka käännyttää lapsia Israelissa vaatimatta perheeltä (juutalaisen lain ja perinteen) 100 %:n noudattamista.

Maaliskuussa 2016 korkein oikeus päätti – yksimielisesti 9 tuomarin läsnä-ollessa – että yksityiset ortodoksikääntymiset voidaan tunnustaa paluulain (law of return) perusteella. Sisäministeri Arie Deri esitti kiireesti lakia, jolla kääntymisoikeus olisi annettu päärabbinaatin yksinoikeudeksi Israelissa.
Tätä seurasi Nissim-komitean asettaminen laatimaan suosituksia, mikä lopetti Derin aloitteen etenemisen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251899,

Puolustusministeri Avigdor Liberman teki virallisen vierailun Georgiaan Tblisiin keskiviikkona tavaten maan pääministerin, sekä puolustus- ja oikeusministerit. Hänet otettiin vastaan kunniakomppanialla ja punaisella matolla, kuten maan johtajille on tapana tehdä.

Saavuttuaan maahan Libermania kunnioitettiin Order of Honor puolustus-ministeriössä. Hän laski seppeleen ”sankarin aukiolla lausuen mm.
”Suhteet juutalaisen ja Georgian kansojen välillä ovat satoja vuosia vanhat. Georgiassa on hyvinvoiva juutalainen yhteisö ja olen onnellinen todetessani kasvavan taloudellisesta yhteistyöstä maittemme välillä. Turvallisuus-yhteistyössä käsittelimme neljää pääsuuntaa: Cyber-puolustus, avustus-toiminta reservien järjestämiseksi, taistelu terrorismia vastaan ja kotimaan puolustaminen.

He keskustelivat myös Iranin ja Lähi-Idän tilanteesta ja allekirjoittivat yhteistyöstä maiden puolustusministeriöitten välillä.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251889,

Alla olevassa linkissä kerrotaan 10 asiaa Georgiasta, jonka puhuttu kieli poikkeaa eurooppalaisista ja muistuttaa kirjoitettuna muinaista arameaa. Georgia itsenäistyi NL:n hajottua, mutta ylpeilee edelleen, että Venäjän suuri johtaja Josef Stalin oli kotoisin Georgiasta. Väestöstä kuitenkin 80 % kuuluu ortodoksiseen kirkkoon, ja suosituin henkilö on kirkon johtaja patriarkka Ilia II 90 %:n kannatuksella. Väestö tunnetaan ystävällisyydestään ihmisten välillä eikä miesten käveleminen käsikynkkää ole vierasta, vaikka eivät olisikaan homoja, mihin suhtaudutaan sallivasti.
https://www.bbc.com/news/world-europe-23072361.

Vuoden 2019 eurovision kisailut pidetään Tel Avivissa Israelissa, maailman homojen ja muiden poikkeavien maailman pääkaupungissa 14 -18. toukokuuta. Näin kertoi Jon Ola Sand, eurovision laulukilpailun johtava valvoja. Hän sanoi olevansa innoissaan kilpailun pitämisestä täysin uudessa kaupungissa, mutta israelilaisten suhtautuminen siihen on ristiriitainen. https://www.jpost.com/Israel-News/Cultu ... 019-567124,

Presidentti Trumpin entinen korkea neuvonantaja Lähi-Idän politiikassa oli uppoutunut seuraamaan Hizbullahin kasvua ja sen Israelille aiheuttamaa uhkaa, kertoo Bob Woodward, veteraani journalisti, joka kirjoitti tällä viikolla julkaistavan kirjan Trumpin toiminnoista Valkoisessa Talossa.

Tämä Valkoisen Talon entinen virkailija Derek Harvey vei löytämänsä todisteet Trumpin nimittämän rauhantiimin johtajalle Jared Kushnerille, joka sai tehtäväkseen hyppäyttää Lähi-Idän rauhansuunnitelman ja –prosessin vahvalle käytännön pohjalle ilman tunnepitoisia haihatteluja.

Woodward kertoo, että Harveyn keskeinen huoli Lähi-Idässä oli Hizbullah. Hän rekisteröi Hizbullahin massiivisen täsmäohjusten kokoamisen vuoden 2006 sodan jälkeen. ”Jos sota syttyisi”, Harvey varoittaa, ”Israelin lentokentät olisivat niiden kohteina, ja Israelin Iron Dome, Davids Sling ja Arrow torjunta ohjukset olisivat täysin riittämättömät maan puolustamiseksi niitä vastaan”.

Israelin virkailijat ja puolustusurakoitsijat, jotka toimittavat torjuntaohjus-pattereita puolustusjärjestelmälle, tunnustavat yksityisesti, että sota Hizbullahia vastaan voi johtaa ylivoimaiseen ja puolustuskyvyttömiin raketti-iskujen ryöppyihin syvälle Israelia.
Sellainen sota voi laajentua nopeasti, ja siksi – he sanovat – Israelin tulee tuhota niin paljon kuin mahdollista Hizbullahin hyökkäysohjusvarastoja.

Harvey oli vakuuttunut, että väkivallan ja tuhon määrä sellaisessa konfliktissa voisi uhata Israelin eloonjäämistä, haastaen USA:n puuttumisen sotaan.
Iranin ja Israelin välinen konflikti voi vetää USA:n mukaan raunioittaen USA:n pyrkimykset alueellisesta tasapainosta, Woodward kirjoittaa.
Harvey jätti Valkoisen Talon kesällä 2017.

Woodwardin kirja ”Fear: Trump ValkoisessaTalossa”, kuvaa ”Trumpin hallituksen sekasortoista ensimmäistä vuotta”, kuten artikkelissa todetaan. https://www.jpost.com/International/For ... ael-567084,

Debkafile kertoo, että USA on asettanut F-35 superhävittäjiään ensimmäistä kertaa todelliseen taistelutilanteeseen Persian lahdella ja Punaisella Merellä. USA:n meri-, ilma- ja merisotilaitten yhteisharjoituksissa keskitytään tilanteeseen, jossa harjoitellaan Hormuzan ja Mandebin salmien avaamista Iranin suljettua ne kansainväliseltä meriliikenteeltä.
Harjoituksiin osallistuu 4 500 USA:n sotilasta 13. Marine Expeditionary yksiköstä Essex amfibio-valmius aluksilla. Ne harjoittelevat Iranin meri-ja ilmavoimia vastaan Persian lahdella ja Punaisella merellä. https://www.debka.com/first-us-f-35-pla ... nd-mandeb/.

IDF poisti 5 valkoista hökkeliä, joita aktivistit olivat kyhänneet Khan al-Ahmar laittomasti Israelin C-alueelle ilman lupia rakennetun beduiinikylän ympärille. Kylässä arvioidaan asuvan 180 paimentolaista beduiinia. Siviilihallituksen virkailijat poistivat hökkelit ja kuljettivat ne pois. Pääasiassa vasemmistolaiset ja ulkomaiset aktivisti terästäytyivät hökkelien poistamisesta odottaen, että röttelökylän ja sen asukkaitten poistaminen alkaa välittömästi korkeimman oikeuden annettua luvan ja kehotuksen laittoman kylän poistamiseksi. https://www.jpost.com/Israel-News/IDF-r ... mar-567098.

SÄÄTILAT TÄNÄÄN. Jerusalem 18 -29; Tiberias 24 -37; Suolameri 26 -37; Eilat 26 -39 +C-astetta, huomenna vähän viileämpää, mutta silti aurinkoista.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasotietoa Israelista Syyskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 17.09.2018 09:21


Sunnuntai 16.09.2018
Julkaistu sunnuntai, 16.9.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

SUNNUNTAI 16.09.2018
01. Hurrikaani Florence rantautui PohjoisCarolinan rannikolle suoraan Brunswickin ydinvoimalaan Southportissa aikaisin perjantaiaamuna.
Hurrikaanin silmä, jossa tuulet ovat voimakkaimmat, meni suoraan ydinvoimalan yläpuolelle. Tuulten voima on 100+ MPH.
Onneksi tuulten nopeus laski rantautuessaan 140:stä sataan MPH, mutta on tarpeeksi voimakas tehdäkseen paljon tuhoa.

Brunswickin voimala sijaistee etelään Wilmingtonista PohjoisCarolinassa.
Tähän mennessä puolimiljoonaa ihmistä on menettänyt sähkövoimansa.
Hurrikaanin vaikutusalueella on 12 ydinvoimalaa.
Mediassa kerrottiin Brunswickin ydinvoimalan sulkemisesta, mutta se ei pidä paikkaansa. Ydinvoimala tarvitsee viikkojen jäähdytysajan todellista sulkemista varten.
Jos jäähdytyspumput menettävät sähkövoiman mihin aikaan tahansa viikkojen jäähdytyksen aikana, ydinpolttoainesauvat voivat alkaa kiehua ja lämpötilan nousemisen, joka voi johtaa ydinvoiman sulamiseen (meltdown).
Toistaiseksi voimme vain odottaa, toivoa ja rukoilla, että Brunswickin ydinvoimala kestäisi vahingoittumattomana, kuten 11 muuta.
https://www.naturalnews.com/2018-09-14- ... afety.html

02. Jerusalem Postin pääartikkeli käsittelee Idlibin tilannetta Syyriassa todeten otsikossaan, että suuri offensiivi Idlibiin voi olla hengenvaaraksi Idlibin siviileille. Israelilla ei ole onneksi mitään osuutta näihin taisteluihin.
Syyrian hallitus on murhanhimoinen ja leppymätön vastustaja Israelille, ja Syyrian hallituksen tukijat Lännessä ovat lähes poikkeuksetta radikaaleja.

Syyrian armeija yhdessä sen liittolaisten Iranin ja Venäjän kanssa valmistautuvat suureen offensiiviin Idlibin provinssissa.
Idlibin provinssi on yksi harvoista tärkeistä alueista, joita kapinallisten ja jihadin ääriainekset vielä valvovat, kerrotaan pääartikkelissa.

Taistelut Idlibissä symboloivat 7-vuotisen sodan loppumista, mutta ne voivat samalla sisältää vaarallisia ja myrkyllisiä ohjelmakohtia, jotka voivat johtaa tilanteen eskaloitumiseen ennestäänkin tuhoisessa konfliktissa.

Washington varoitti Syyrian hallitusta ja Moskovaa, ettei USA:n hallitus katsele sivusta, jos Damaskos käyttää kemiallisia aseita, kuten on aiemmin tapahtunut.
Trumpin kansallinen turvallisuusneuvonantaja John Bolton aloitti varoitusten sarjan 23. elokuuta kertoen Putinille, että USA tulee reagoimaan kemiallisten aseiden käyttämisestä.
Venäjä ja Syyria vastasivat, että kapinallisten yhdessä lännen tukemien ”valkoisten kypärien”, vapaaehtoisten ryhmä, suunnittelevat ”false flag” peitehyökkäystä omaa kansaansa vastaan pakottaakseen lännen tulemisen väliin, kuten on aiemmin raportoitu.

USA:n YK:n lähettiläs Nikki Haley liittyi varoittajiin varoittaen vakavista seurauksista, jos kemikaaleja käytetään. Venäjä vastasi tähän, että heillä on filmejä, joissa ilmenee, että false flag toimintaa on käytetty aiemminkin.
Sodan nykyvaihe on onneksi vielä PR-tasolla ja propagandavaiheessa, mutta yksi tahaton virhe voi laukaista vaarallisen räjähdyksen, jossa molemmat suurvallat USA ja Venäjä voivat kiihkeän mutta ehkä lyhyen ohjustenvaihdon, kuten on ennustettu.

Turkilla on toistakymmentä valvonta-asemaa Idlibin provinssissa, eikä se halua sen tukemien kapinallisten tuhoutuvan. Turkki on varoitellut inhimillisestä katastrofista, jos suurhyökkäys toteutuu, ja sen pelkona on, että sen seurauksena pakolaisten virta suuntautuu Turkkiin, joka on heidän ainoa pakopaikkansa. Turkki siirsi voimakkaita sotilasyksiköitä Idlibiin.

Turkki kuitenkin määritteli Hayat Tahrir al-Sham, Al-Qaidaan löysästi liittyvän syyrialaisen ryhmän terrorijärjestöksi, vaikka aiemmin tuki sitä. USA on tukenut Al-Nusra ryhmää, jolla on myös Al-Qaida tausta.
Idlibiin siirtyi kapinallisia muista kohteista Syyriassa Assadin kanssa tehtyjen sopimusten mukaan. Syyrialaisia siirtyi Assadin armeijaan, mutta Euroopasta ja muualta tulleilla taistelijoilla ei ole sitä vaihtoehtoa. Mikä heidän kohtalonsa tullee olemaan Idlibin taistelujen päätyttyä?

Turkin, Venäjän ja Iranin presidentit tapasivat toisensa viime viikolla pyrkien löytämään ratkaisua tilanteeseen, mutta ilman positiivista tulosta.
Se tarkoittaa myös sitä, että Turkin armeija voi joutua tahtomattaan puolustamaan rajojaan Syyrian armeijaa ja sen liittolaisia vastaan.

Israelin ja Turkin välit ovat Erdoganin presidenttikaudella huonontuneet lähelle diplomaattisten siteiden katkeamista.
Syyrian on tunnollisesti pitänyt Israelin välisen rajan rauhallisena, mistä Israelin tulee kiittää Assadia.

Suurin välitön uhka on kuitenkin Hizbullah, joka taisteli Assadin joukkojen rinnalla Syyriassa saaden arvokasta taistelukokemusta joskin suurin uhrauksin.
Israel varoitti Hizbullahia pysymään sivussa Syyrian Idlibin tilanteesta, eikä käyttää sitä verukkeena ohjusiskujen aloittamiseksi Israeliin, joilla se voisi pahoin runnella maata sekä sotilaallisesti että taloudellisesti.
Hizbullahilla lienee 140 000 ohjusta, osa niistä GPS- tai tutkaohjattuja.

Artikkelissa huomioidaan myös kurdien kohtalo, jotka joutuvat toistamiseen taistelevien osapuolten jalkoihin. Heidän itsenäisyyshaaveensa Iranin ja Irakin väliselle alueelle kariutui Iranin vehkeilyn vuoksi, eikä USA ole nähnyt kurdien isänmaallista voitontahtoa, joka ilmeni taistelussa ISIS:iä vastaan.
USA on kuitenkin viime aikoina aloittanut kurdien tukemisen, mutta se tulee liian myöhään. Tämä ilmeni Afrinissa, jossa kurdit joutuivat yksipuolisen brutaalin kohtelun alaisiksi Turkin osallistuessa siihen. https://www.jpost.com/Opinion/Major-off ... ans-567170,

03. Abbasin avustaja Nabil Abu Rudeineh tuomitsi Trumpin nimittämän rauhantiimin johtajaa Jared Kushneria todellisuuden puutteesta.

Kushner totesi New York Times lehden haastattelussa, ettei PA/PLO:n tukien leikkaaminen vaikuta rauhanmahdollisuuksiin.
”Alueella on liian monta väärää todellisuutta, joita he ovat luoneet – ja joita kansat palvovat – että käsittääkseni siihen on tultava muutos” Kushner selitti.
”Mitä me teemme, on nähdä asiat, kuten ne ovat, eikä pelätä tehdä oikeita ratkaisuja – vaikka ne poikkeavatkin totutusta käytännöstä. Tämän seurauksena USA:lla on paljon suuremmat mahdollisuudet saavuttaa todellinen rauha”.

Wafa News Agency julkisti Rudeinehin vastauksen Kuchnerille:”Hän ei ole tietoinen konfliktin todellisuudesta, ja on kansan harhaan johtamista ja historian vastaista väärentää Jerusalemin asemaa Islamin ja kristittyjen pyhänä kaupunkina”.
”Rauha saavutetaan kahden valtion periaatteella Jerusalemin itäosa Palestiinan valtion pääkaupunkina kansainvälisten lauselmien ja arabi-johtajien päätösten mukaisesti”.

Rudeineh viittasi toistamiseen kansainväliseen oikeuteen, jonka parhaina tuntijoina he itseään pitävät, vaikka kansainvälisen lain asiantuntijat ovat lähes poikkeuksetta juutalaisia.

Abbas on kieltänyt PA/PLO:n virkailijoita ottamaan yhteyttä USA:n virkailijoihin, ja lopulta Trump päätti sulkea PA/PLO:n toimiston Washingtonissa, koska ”se ei osoita halua rauhaan Israelin kanssa”, mistä on osoituksena se, ettei se halua tulla keskusteluihin Israelin kanssa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/251990. https://www.jpost.com/Israel-News/PA-Tr ... ies-567272,

04. Hamasin edustaja Libanonissa Osama Hamdan, joka vastaa järjestön kansain-välisistä suhteista, sanoi, ”ettei Hamas halua uutta sotaa Gazan kaistalla, mutta, mutta puolustautuu sitkeästi, jos Israel hyökkää uudelleen Gazaan”.

Hän varoitti, että ”Israel tulee maksamaan korkean hinnan, jos se valitsee hyökkäyksen aloittamisen Gazan kaistalle” lisäten ”Israel ei pysty ahmimaan meitä, ja hinta siitä tulee olemaan suurempi ja kauheampi kuin mitä sen johtajat voivat kuvitella”.

Hamdan huomautukset julkistettiin samaan aikaan kun YK:n erikois-apulais-koordinaattori Lähi-Idän rauhanprosessia Jamie McGoldrick saapui Gazaan lauantaina. Ei tiedetä, puhuuko hän Gazan johtajille pyrkimyksistä saavuttaa aselepo Israelin kanssa.

Lähteet Gazassa kertoivat, että Egypti ja YK ovat huolissaan uudistuneesta jännityksestä Gazan kaistan ja Israelin välisellä turva-aidalla. Jännitystä ovat lisänneet perjantain väkivaltaisuudet, joissa 3 gazalaista sai surmansa yhteen-otoissa IDF:n sotilaitten kanssa.

Hamdan sanoi Hamasin olevan kiinnostunut 2014 solmitun aselevon jatkamiseksi, mutta ettei se tarkoita sitä, etteikö Hamas pystyisi puolustautumaan.
Hänen lausuntonsa julkaistiin Felestin lehdessä Gazassa.
Hän kielsi samalla, että Hamas ja muut palestiinalaisryhmät Gazassa olisivat valmiit aloittamaan Kairon keskustelut Palestiinan kansallisesta sovinnosta ja aselevosta Israelin kanssa.

Hamasin virkailijat Gazassa sanoivat Israelin ja Hamasin välisten aselepo-neuvottelujen Kairossa etenevän hitaasti johtuen Mahmoud Abbasin heittämistä kapuloista rattaisiin. ”Me olemme päättäväisiä voittamaan esteet, vaikka se voi vaatia aikaa.”

Hamdan syytti PA:ta Gazan kaistan saartamisesta yhdessä Israelin kanssa. ”Ei kukaan voi olla osallinen (rikokseen) ja samalla isänmaallinen” hän päätteli.

Abbasin johtaman Fayahin virkailijat torjuivat Hamdanin syytökset Fatahin osallisuuden taloudellisesta ja humanitäärisestä kriisistä Gazan kaistalla.
”PA ei voi hyväksyä tilannetta, jossa Gazan kaista jää loputtomiin Hamasin panttivangiksi ja sen käsiin” sanoi Majed Fityani, Fatahin vallankumous-neuvoston pääsihteeri.
Fityani kertoi Al-Watan Voice websivulla, että Hamas joutuu maksamaan hinnan, jos se haluaa koota verot Gazan kaistalla ja valvoa rajanylitys-paikkoja. ”Hamas syyllistyy rikokseen, jos se kuvittelee voivansa tyydyttää Gazan palestiinalaisten vaateet erillään Palestiinan johdon valvonnasta”. https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... ael-567270,

05. Kävimme tänään ystävämme kanssa paimenten kedolla Har Homassa, ja sieltä tarkoituksemme oli jatkaa retkeämme Efrataan. Matka keskeytyi kuitenkin Jerusalemin etelälaidalla lähes puoleksi tunniksi ilman syytä. Internetin kautta saimme tietää, että terroristi oli puukottanut israelilaista miestä hengenvaarallisesti Gush Etzionin risteyksessä, ja poliisi suoritti tarkkoja tutkimuksia potentiaalisesta toisesta terroristista.

Raportit kertoivat myöhemmin, että terrorin uhri oli Ari Fuld, joka selkään haavoitettuna ajoi terroristia takaa, sai esille pistoolinsa ja jatkoi ampumista, kunnes hän kaatui maahan menehtyen haavoihinsa. Hän ehti kuitenkin haavoittaa terroristia ja estää hänen pakenemisensa.
Kaksi muuta risteyksessä ollutta israelilaista, vartija ja siviili, osallistuivat myös terroristin ampumiseen, jota he haavoittivat, mutta eivät hengenvaarallisesti.
Hänen haavojaan kutsutaan kohtalaisen vaikeiksi.

Ari Fuld vietiin Shhare Zedek sairaalaan ja yhdistettiin hengityslaitteeseen, mutta hän menehtyi saamiinsa puukonhaavoihin.
Ari Fuld oli 40-vuotias, perheellinen 4-lapsen isä ja aktiivinen yhteisönsä siviili-palveluksessa Efratin hätäpalveluksessa. Hänellä oli tarkoituksenaan aloittaa englanninkielinen hasbarah websivu
Sekä Knessetin puhemies Yuli Edelstesin että ke. Naftali Bennett (Jewish Home) lausuivat muistosanat hänen kunniakseen.
Ari Fuldin ystävät odottavat, että hallitus määrää välittömästi terroristin kotitalon tuhottavaksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/252031. https://www.timesofisrael.com/us-envoy- ... countries/.
Matkamme onnistui lopulta kuitenkin täydellisesti, ja pizza oli hyvää.

Waqf, islamin säätiö, jonka kotipaikka on Jordaniassa, ilmoittaa, etteivät sen Temppelivuoden vartijat enää varjele Vuorelle nousseita juutalaisia. Vartijat valittavat, että juutalaisryhmiä seuraavat Jerusalemin poliisit kohtelevat vartijoita kovakätisemmin kuin aiemmin.
He vaativat, että waqfin hallinto löytää keinon, jolla poliisin kovat otteet waqfin vartijoita kohtaan poistetaan.

Nyt Israelin poliisi on vastuussa sekä suojelemaan juutalaisia Vuorella, että valvomaan heitä noudattamaan waqfin asettamia tiukkoja sääntöjä, jotka kieltävät ei-muslimeja rukoilemasta Temppelivuorella.

Waqfin vartijain vaatimus voi johtua siitä, että Temppelivuorelle nousevien
juutalaisten määrä kasvaa vuosittain.
Viime vuonna, 5778 aikana Vuorelle nousi 28 800 juutalaista, 30 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Yhä useammat juutalaiset odottavat, että Temppeli rakennettaisiin, josta tulisi kaikkia juutalaisia yhdistävä magneetti.

Poliisi vakuuttaa, ettei sen toiminnassa ole tapahtunut mitään muutoksia, vaan se tulee edelleen noudattamaan tiukkoja toimintaperiaatteitaan.
Juutalaiset ovat yhä suuremmalla äänellä vaatineet waqfin asettamien sääntöjen poistamista, koska Temppelivuori kuuluu Israelille.
Wagfille annettiin 1967 sodan jälkeen vain Vuoren päivärutiinin hoito, eikä tarkemmin ole koskaan sovittu, miten ei-muslimien tulee käyttäytyä siellä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/252016.

Beit Elin asukkaat vaativat armeijan johdolta, että he eivät enää siedä viereisen Jilazon arabikylän asukkaitten kivien ja ilotulistusrakettien heittelemistä arabikylän suunnasta, mikä on hengenvaarallista.
He esittivät armeijan paikalliskomentajalle, että joko armeija sulkee tien kuritusmetodina kahdeksi tunniksi päivässä, tai he vastaavat arabien kivityksiin samalla mitalla.

Asukkaat valittavat, että jatkuva jännitys ja rakettien räjähdysäänet aiheuttavat psyykkisiä vammoja ja pelkotiloja lapsille.

Asia jouduttaneen esittelemään prikaatin komentajalle, jolla on paremmat mahdollisuudet löytää ratkaisu tai kompromissi asiaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/252015,

Viikonvaihteen aikana IDF, ISA, Border Police ja Israelin poliisijoukot pidättivät 16 epäiltyä PA:n arabia, joiden epäillään sekaantuneen terrorismiin, kansanterroriin ja mellakoihin siviilejä ja turvallisuus-joukkoja vastaan Juudeassa ja Samariassa. Pidätetyt vietiin kuulusteluihin.

Etsiessään kiellettyjä aseita Juudeassa ja Samariassa IDF:n sotilaat tekivät ratsian Anatan arabikylään Ramallahista etelään takavarikoiden 2 pistoolia.

Yön aikana 450 Gazan arabia kokoontui useaan kohtaan turva-aidan varrelle pommittaen sotilaita käsikranaateilla ja putkipommeilla.
Sotilaat vastasivat niihin mellakantorjuntavälinein, sotilaita ei haavoittunut. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/252014,

IDF tulee asettamaan erityisen komitea harkitsemaan, voivatko terroristit ja ihmisiä surmanneet anoa lyhennystä tuomioihinsa, joita sotilas
tuomioistuimet ovat heille antaneet Juudeassa ja Samariassa. Tähän saakka muutamat ovat anoneet tuomionsa lyhentämistä sotilastuomio-istuimelta, mutta anomukset on poikkeuksetta hylätty.

Korkein oikeus tuomitsi sille asetettuja anomuksia käsitellessään, että elinkautiset tuomiot Juudeassa ja Samariassa kriminalisoivat Juudeassa ja Samariassa asuvia. Se ei kuitenkaan halunnut puuttua sotilastuomioistuinten päätöksiin, mutta asian nouseminen esiin sai IDF:n tutkimaan asiaa.
Netanyahu ei pitänyt IDF:n aloitteesta.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/252013. https://www.timesofisrael.com/liberman- ... an-lifers/,

Syyrian ilmoituksen mukaan IAF iski ohjuksillaan Iranin aselähetystä vastaan Damaskoksen lentokentällä. Ohjusiskut aiheuttivat melkoista vahinkoa ase-varikolle, joka oli naamioitu YK:n ja DHL:n toimipisteiksi. DHL on kansainvälinen postitusyhtiö.
https://www.timesofisrael.com/alleged-i ... -damascus/,

40 vuotta rauhansopimuksesta Israelin kanssa Egyptin kansa suhtautuu viileästi israelilaisiin. Kansojen välillä vallitsee psykologinen este, joka pitää molempia vankeinaan, sanoo ke. Mohammed Anwar Sadat, Egyptin entisen presidentin Anwar Sadatin samanniminen serkku.
https://www.timesofisrael.com/four-deca ... rd-israel/,

Palestiinalainen aktivisti Bassem Eid sanoo, että EU:n tulisi lopettaa BDS-järjestön tukeminen aivan samoin kuin USA lopetti UNRWA:n tukemisen.
Belgia lopetti tukensa PA:n kouluille, koska ne kunnioittavat terroristeja. https://www.timesofisrael.com/palestini ... for-unrwa/,

Toivon antaminen syöpäpotilaille on yhtä tärkeää kuin lääkkeiden antaminen.
Syöpäpotilaat luottavat ICSN:n vapaaehtoisten palveluihin saadakseen toivoa ja tahtoa taistella parantumisensa puolesta.
https://www.timesofisrael.com/spotlight ... -medicine/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 18 -29; Tiberias24 -29; Suolameri 26 -36; Eilat 24 -37 +C.astetta.
aurinkoista, huomenna vähän lämpenevää.

PohjoisCarolina valmistautuu pahimman varalla odotellessaan katastrofaalisia sateita ja tulvia hurrikaani Florencen surmattua ainakin 13 ihmistä. Asukkaita kehotetaan pakenemaan henkensä edestä. https://www.dailymail.co.uk/news/articl ... rence.html,

Kiina tulee operoimaan Haifan sataman 2021 lähtien 25 vuotta. Professori Horev sanoo, että kiinalaiset yhtiöt operoivat useita satamia Välimerellä, ja hän kohdistaa erityisen huomion Israeliin, jonka tulee kehittää mekanismi, jolla se voi tutkia kiinalaisten investointeja, etteivät ne vahingoita Israelin turvallisuutta.
Israelin sukellusveneet operoivat Haifan satamasta käsin.
Toinen kinalainen yhtiö rakentaa uuden sataman Ashdodiin. Horevia arveluttaa etenkin se, että sopimuksia kiinalaisista investoinneista tehdään ilman turvallisuusvirkailijoitten ja –j ärjestöjen lausuntoja. http://www.defconwarningsystem.com/phpB ... 093#p97093,
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasotietoa Israelista Syyskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 19.09.2018 07:08


Tiistai 18.08.2018
Julkaistu tiistai, 18.9.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

TIISTAI 18.09.2018
01. Bush Etzionin risteyksessä lähellä supermarketia 45-vuotiaan Ari Fuldin murhanneen 17-vuotiaan Khalil Jabarinin isä sanoo ilmoittaneensa PA:lle pojan kieltäytyneen menemästä kouluun joutuen sanaharkkaan hänen kanssaan. Hän ei kuitenkaan vihjannut mitään terrorismiin, mutta pojan äiti oli samaan aikaan murhan tapahtumasta sunnuntaina mennyt läheisen Meitarin tarkastuspisteeseen ja kertonut sotilaille, että hän poikansa voi yrittää puukottaa sotilaita.

PA ei tehnyt mitään ilmoituksen johdosta, eikä katsonut tarpeelliseksi ilmoittaa asiasta IDF:lle kuvitellen, että poika vain halusi vaihtelua, mutta suoritti kyselyjä pojasta, mikä ei tuottanut tulosta. Jabarin perheen isoisä, Jamal, joka on koulun johtaja, jossa poika opiskeli, sanoi huolestuneensa pojan jäätyä pois koulusta, ja ilmoittaneensa siitä PA:lle.

Yattan kylä oli aikoinaan kristitty kylä, mutta Arafatin tuotua Tunisiasta verenhimoiset taistelijansa ensin Gazaan ja Jerikoon ja sitten muihin arabienemmistöisiin kaupunkeihin Juudeassa ja Samariassa Yattan imago muuttui siten, että sieltä on tullut useita terroristeja. Kylässä asuu n. 45 000 ihmistä. Kylä sijaitsee Hebronin eteläpuolella.

PA:n ilmoituksen mukaan sotilaat tekivät ratsian Khalil Jabarinin kotiin Yattassa aikaisin maanantaiaamuna merkiten talon mahdollista tuhoamista varten. IDF vahvisti tehneensä ratsian Shin Betin kanssa.

”IDF:n sotilaat yhdessä Shin Betin ja rajapoliisin kanssa kartoittivat terroristin kodin, joka sunnuntaina murhasi Ari Fuldin – olkoon hänen muistonsa siunattu – Yattan kylässä” todetaan armeijan tiedotteessa.
Shin Bet kuulusteli perheen jäseniä, mutta ei tehnyt pidätyksiä.

Ari Fuld oli myös Amerikan kansalainen muutettuaan sieltä Israeliin.
https://www.timesofisrael.com/troops-sa ... -stabbing/.

Surunvallitteluja Ari Fuldin perheelle on tullut monelta taholta, mutta myös tuomioita hänet murhanneelle 17-vuotiaalle arabille.
Oppositiojohtaja Tzipi Livni kävi tapaamassa Fuldin perhettä; häneltä jäi vaimo ja neljä lasta. Livni muistutti puheessaan poliittisesta erimielisyydestä, joka vallitsi hänen ja Ari Fuldin välillä, mutta totesi että molemmat rakastavat Israelin kansaa ja valtiota. Parempi olisi ollut jättää politiikka sivuun.
Fuldin perhe on saanut runsaasti kirjeitä ja viestejä ympäri maailman, jopa Saudi Arabiasta, jossa todetaan, että hän oli kaikkien sankari. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/25209,

02. Arin elämä oli yhtä sankarillinen kuin hänen joutumisensa puukotuksen kohteeksi. Hengenvaarallisesti haavoittuneena hän yritti tavoittaa terroristin saadakseen pysäytettyä hänet pistoolillaan tulittaen, mutta lyyhistyi lopulta maahan. Kaksi paikalla ollutta sivullista osuivat terroristiin, joka kohtalaisesti useista luodeista haavoittuneena vietiin sairaalaan, saaden siellä parasta mahdollista hoitoa Israelin valtion kustannuksella. Mitä kohtalon ivaa!

Fuld osallistui toiseen Libanonin sotaan, jossa hän joutui tovereittensa kanssa hakemaan haavoittuneet sotilaat etulinjasta epäröimättä jatkuvasta tulituksesta huolimatta. Raahattuaan haavoittuneet omille linjoilleen mukana seuraava lääkintämies sanoi, että Ari on haavoittunut, koska verta vuotaa selkärepusta, vaikka Ari ei tuntenut mitään. Tarkastettaessa reppuun oli osunut useita luoteja ja kranaatin sirpale rikkoen ihoa, mutta ei edennyt pitemmälle. Ari piti sirpaletta muistona ihmeestä kotonaan piirongin päällä sapattikynttelien lähellä muistutuksena tulevasta uudesta syntymästä.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/252081,

”Tänään me menetimme sankarin. Kesti hetken, ennen kuin tajusin hänen menetyksensä suuruuden. Ari Fuld oli sankari sanan kaikessa merkityksessä”. Ari Fuldin kunniaksi sävellettiin musikaalinen kunnianosoitus. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/252078,

03. Tuhansia juutalaisia matkusti Joosefin haudalle lähellä Sikemiä (Nablusia) sunnuntai-iltana osallisten yhteiseen rukousseremoniaan ennen Jom Kippuria (sovituspäivää), joka alkaa tiistai-iltana ja kestää keskiviikkoiltaan.

Sunnuntai-iltana muistetaan myös tilannetta, jossa IDF poisti sotilaansa Josefin hautakammiolta 18 vuotta sitten arabien raakalaismaisesti surmattua druusi-rajapoliisin, minkä jälkeen hautakammio on yritetty polttaa ja tuhota Nablusin aranien toimesta, jotka myös uhkaavat toistuvasti väkivalloin estää juutalaisia pääsemästä hautakammiolle.

Oslon sopimusten mukaan Josefin hautakammio ja sen viereinen yeshiva jätettiin PA:n käsiin, mutta juutalaisilla on oikeus vierailla siellä. Nykyisin haudalle tulevien tulee pyytää matkasta sinne IDF:n lupaa, joka suojaa heitä aseillaan. Toistuvasti sinne menee erilaisia ryhmiä ilman lupaa henkensä kaupalla, sillä on ihme, jos joku arabikylään eksynyt juutalainen pääsee sieltä hengissä takaisin. PA:n poliisi on pelastanut useita lynkkaukselta.

Ryhmän mukana olivat Samarian alueellisen neuvoston johtaja Yossi Dgan ja Knessetin sisäisen komitean puheenjohtaja Miki Zohar (Likud).
Dagan luki rukouksen kaatuneen druusiupseerin Madhat Yusufin muistoksi.

”Josef myytiin orjaksi” (midianilaisille, jotka myivät hänet Egyptiin) sanoi
Dagan. Onnettomuudeksi uudelleen kehittyneen tilanteen vuoksi, Josef myytiin orjaksi uudelleen. Hänen hautansa ei ole valvonnassamme, se ei ole käsissämme. Tämän täytyy muuttua niin pian kuin mahdollista, koska meidän ei tule tehdä kompromisseja kansastamme ja historiastamme – ja se sisältää Josefin hautakammion”.
”Pyydän Josef oikeamielistä edustamaan kaikkea Israelissa. Jumala suojelkoon koko tämän kansan niitä vastaan, jotka nousevat meitä vastaan, ja jatkakoon tämä kansa onnistuen toimissaan”.

Dagan lisäsi: ”Tulimme tänne tänään, tishrikuun kahdeksannen päivän aattona, joka on symbolinen ja vaikea päivä. Tänä päivänä 18 vuotta sitten meille annettiin hämmentävä komento poistua Josefin haudalta, ja hylättyämme sen PA:n arabit, terroristit univormuissa, polttivat sen.
Tämä on yksi kolmesta paikasta, josta voimme sanoa, ettemme varastaneet niitä, ja Israelin lippu tulee liehumaan tämän pyhän paikan yllä”.

Dagan jatkoi vielä: ”Tulimme tänne viestin kanssa. Josef elää vielä. Me palaamme tälle paikalle. Od Josef Chai yeshiva, joka toimi täällä, palaa tähän paikkaan, ja Israelin sinivalkoinen lippu liehuu tämän pyhän paikan yllä”.

Dagan kiitti Samarian pyhiä paikkoja valvovaa henkilökuntaa, kuten myös IDF:n sotilaita ja upseereita, jotka suojelevat Josefin hautakammiolle kerran kuussa tulevia juutalaisia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/252076,

Daganin mainitsemat kolme paikkaa ovat Temppelivuori Jerusalemissa, patriarkkain mausoleumi alueineen Hebronissa, sekä Josefin hautakammio Sikemissä, jotka kaikki ostettiin rahalla, ja joiden kauppakirjat on ikuistettu Pyhän Raamatun lehdillä kauan ennen islamin uskonnon alkua.

04. Magen David Adom (MDA), Israelin Punaista Ristiä vastaava järjestö, nostaa hälytysvalmiuttaan Jom Kippurin ajaksi, huoltaen helikoptereitaan, ambulanssejaan ja vapaaehtoisiaan potentiaalisen lääkintäpalvelujen tarpeen noustessa.
MDA lisää vapaaehtoisten lääkinnällisten ja avustavien paralääkinnällisten henkilöiden määrää MDA toimipisteissä ympäri maata samalla varmistaen, että niin monta ambulanssia, liikkuvia hoitoyksiköitä ja moottoripyörillä liikkuvia hätäpalveluja, on käytettävissä kuin mahdollista.

MDA vapaaehtoiset paikallisiin rukouksiin osallistuvat varustetaan lääkinnällisin laittein, mukaan lukien defibrillatiot, voidakseen toimia niin pian kuin mahdollista. 2 helikopteria ovat käytössä tarvittaessa, maan pohjois- ja eteläosia hätätilanteiden hoitamiseksi sujuvasti.
Temppelivuoden alatasanteella on myös vaapaaehtoisia avustajia.
MDA:n johtaja Eli Bin määräsi hälytystilan nostettavaksi kolmannelle tasolle, alkaen tiistaina. Hän muistuttaa kansaa antamaan hätäapupalveluille tilaa teillä maantieonnettomuuksien välttämiseksi.

Perinteisesti MDA saa Jom Kippurina kutsuja 2000 ihmiseltä, jotka ovat kaatuneet, loukkaantuneet ajaessaan pyörällä- monet heistä lapsia, jotka haluavat kokeilla uusi pyöriään autoliikenteeltä vapautuneilla kaduilla, tai jotka on jätetty ilman valvontaa koteihin. Myös synnytyksiä tapahtuu tavallista enemmän Jom Kippurin aikana.
Synagogia kehotetaan varmistamaan hätäkutsujen hoitaminen äly-puhelimillaan, sillä synagogat voivat olla suosittuja terrorikohteita.
Suurten juhlien järjestämiseen liittyy aina paljon aiheita, joista normaali kansalainen ei tiedä mitään.

Poliisi havaitsi epäilyttävän ilmapallon jäännökset maanantai-iltana Re´im Lurim risteyspaikan lähellä Negevissä tiellä 234.
Poliisi epäili jotain olevan niihin kiinnitettynä saatuaan ne alas ja kutsui poliisin pioneerit, jotka neutraloivat palloihin kiinnitetyn käsikranaatin. Liikenne pysäytettiin tiellä, kunnes kranaatti oli tuhottu turvallisesti.
Poliisi kehottaa kansalaisia varomaan outoja ilmapalloja ja leijoja sekä ilmoittamaan niistä poliisille. Niitä on löydetty myös Sikemin läheltä.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/252114,

Netanyahu lupaa, että 1000 Falash Mura juutalaisen Etiopiasta sallitaan muuttaa Israeliin. Heitä on kuitenkin kaikkiaan yli 8 000 ihmistä asuen hyvin kurjissa oloissa odotettuaan vuosikaudet poliitikkojen päätöksiä. https://www.jpost.com/Israel-News/Netan ... ael-567408,

05. Venäjän puolustusministeri ilmoitti muutamia tunteja ohjushyökkäyksen jälkeen Syyrian ja Iranin sotilaallisia kohtaan Latakiassa maanantai-iltana, että sen sotilaallinen vakoilukone Il-20 ja siinä olleet 14 ihmistä, poistui Venäjän valvontatutkasta.

Kone oli silloin 35 km Syyrian rannikosta, kun sen lentotukikohdan ilmavalvonta menetti kontaktin koneeseen. Israel ei ole kommentoinut asiaa.

Muutamat syyrialaiset ja venäläiset lähteet raportoivat aiemmin tuntemattomien ohjusten iskeneen sotilaalliseen teollisuuslaitokseen, joka kehittää ohjuksia ja kemiallisia aseita lähellä Venäjän laitoksia Latakiassa.
Toiset lähteet raportoivat iranilaisten joukkojen perustaneen tukikohdan lähelle Venäjän omistamia laitoksia suojauksena IAF:n iskuja vastaan.

Debkafile, joka julkaisi tiedot, arvioi tilannetta: ”Jos Israel oli vastuussa ohjusiskuista Latakiaan maanantai-iltana, se oli lähimmäksi venäläisiä Khmeimim lentoaseman laitoksia ja komentokeskusta tehty iranilaisia kohteita vastaan koskaan suoritettu operaatio”.

Venäjän media raportoi, että laaja Israelin sotilaallinen delegaatio, jota johti kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Meir Ben Shabat, vieraili Moskovassa perjantaina 14.09. DF arvioi, että Ben Shabat toi mukanaan Israelin tiedustelun kokoamia tietoja Iranin Latakian laitoksesta.

Syyrian virkailijat sanovat ohjusten tulleen mereltä, mikä viittaisi yhdistettyyn Israelin meri- ja ilmavoimien hyökkäykseen.
Israel ja Venäjä ovat pyrkineet kaikin tavoin välttämään yhteenotot koneittensa välillä Syyrian ilmatilassa, joten tätä välikohtausta voidaan pitää erittäin valitettavana ja vaarallisena, kuka sen sitten tekikin.

Amerikkalainen lähde arvioi, että Syyrian ilmatorjunta pyrki eliminoimaan ohjuksia, ja sen torjuntaohjukset ovat voineet vahingossa osua venäläiseen koneeseen. Syyrian virkailijat eivät kuitenkaan pystyneet vahvistamaan, että Israel olisi venäläisen koneen alas ampumisen takana.

Venäjän MoD raportoi, että nimenomaan koneen katoamisen aikaan neljä israelilaista F-16 hävittäjää tekivät hyökkäyksiä Syyrian Latakian provinssissa, mutta myös viittaa ranskalaisen fregatin ampumiin ohjuksiin Välimerellä.

Kadonneen koneen ja sen henkilöstön löytämiseksi on aloitettu välittömät etsintä- ja pelastustoimet.
Moskovan ilmoituksen mukaan Ilyushin 20 (IL-20) on tiedustelu turboprop kone varustettuna sähköisellä tiedustelu (ELINT) järjestelmällä, sekä useilla antenneilla, infrared- ja optisilla sensoreilla.
Tiedustelukoneen sivuillenäkevä radar (SLAR) ja satelliittilinkki mahdollistavat Venäjän armeijan tarkkailua Syyrian ilmatilassa todellisessa ajassa. https://www.debka.com/a-russian-spy-pla ... e-strikes/
https://www.timesofisrael.com/report-sy ... li-strike/,
https://www.jpost.com/Middle-East/Syria ... ane-567479,

Paikalliset lähteet Syyriassa raportoivat, että tuntemattomat ohjukset iskivät Syyrian länsiosassa Latakian ja Haman välillä.
Raportit kertovat Syyrian armeijan teknisen teollisuuslaitos oli laaja-alaisen ohjushyökkäyksen kohteena maanantai-iltana. Niiden mukaan ohjukset ammuttiin ohjaajattomista koneista (drones), ei hävittäjistä.
Iskuja raportoitiin myös Baniyas rannikkokaupungissa Latakiasta etelään.

Unknown missile attacks in western Syrian between Latakia and Hama

06. Gazasta tiistaina saadun raportin mukaan 2 palestiinalaista sai surmansa israelilaisesta ohjuksesta lähellä Gazan kaistan ja Israelin välistä turvallisuus-aitaa. IDF sanoo tiedotteessaan, että se hyökkäsi gazalaista ryhmää vastaan, joka oli vahingoittamassa aitaa.

IDF:n tiedottaja sanoi lausunnossaan maanantai-iltana, että hävittäjä tulitti terroristeja, joiden havaittiin epäilyttävästi lähestyvän turva-aitaa ja asettavan tuomansa esineen aitaa vasten.
Tiedottaja sanoi IDF:n purkaneen ainakin 2 tienvarsipommia muutaman päivän aikana. Gazan arabit aloittivat väkivaltaiset hyökkäyksensä sotilaita ja turva-aitaa vastaan 30. maaliskuut nimellä ”March of the Return”.

IDF vakuuttaa estävänsä kaikki yritykset turva-aidan murtamiseksi ja joutuu mellakantorjuntavälineitten lisäksi joskus turvautumaan koviin ammuksiin.
Gazan terveysministeriön mukaan ainakin 179 ihmistä on saanut surmansa toivottomissa yrityksissään päästä aidan läpi Israelin puolelle. https://www.jpost.com/Israel-News/Two-P ... aza-567471

Efratasta kotoisin olleen Ari Fuldin luotien haavoittama terroristin tarkoituksena oli hyökätä myös supermarketin työntekijän kimppuun. Hän oli suunnitellut iskevänsä Patriarkkain mausoleumilla, mutta luopui sitä tarkan poliisivartioinnin vuoksi. Puukkonsa hän piilotti välillä WC-tilaan, mikä osoittaa hänen suunnitellen iskua pitemmän aikaa.

17-vuotiaan terroristin Khalil Yusuf Jabarinin perhe saa kuukausittain 1 400 NIS seuraavan 3 vuoden aikana PA:lta. Tämä on PA/PLO:n kehittämä terveys-vakuutusjärjestelmä. Se maksaa operaatiossa surmansa saaneen, tai hengissä säilyneen terroristin – jota kutsutaan marttyyriksi – omaisille kuukausipalkkaa, jonka suuruus määräytyy uhrien lukumäärän ja vankilavuosien luvun mukaan.

Painostaakseen PA/PLO:ta luopumaan terroristien palkkaamisesta Knesset hyväksyi 02.07. ”Pay for Slay lain”, jolla terroriseille maksetut palkkiot vähennetään palestiinalaistyöntekijöitten palkkojen veroista, jotka Israel kokoaa PA:n puolesta. Lakia ei kuitenkaan ole vielä toteutettu käytännössä.

Puolustusministeriö perusti heti lain tultua hyväksytyksi Kansallisen terrorin-rahoituksen vastaisen toimiston, jonka vastuulla on uuden lain toteuttaminen kuten myös toiminnan koordinoiminen lain toteuttamis-, turvallisuus toimistojen sekä hallituksen ministeriöitten virastojen kanssa pyrkiessään taistelemaan terrorismin rahoitusta vastaan. Mikään ei estä toteuttamaan lakia välittömästi, eikä jäädä odottamaan 2019, kuten jotkut vaativat.
PA maksoi 2017 ja 2018 kunakin vuonna 1.2 miljardia NIS terrorismin tukemiseksi tarkoitettuja varoja terroristien perheille. https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... ars-567467,

07. Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigo syyttää Israelin varallisen tilanteen kehittymiseksi tuomalla lentokoneitaan ja sota-aluksiaan lähelle Latakian satamaa ja kaupunkia.
Hän soitti asiasta Israelin puolustusministeri Avigdor Libermanille vaatien selitystä siihen, että Israel varoitti Venäjää vain minuutti ennen ohjus-iskujaan. Raporttien mukaan Venäjän virkailijoitten reaktio on hurjistunut, ja upseerit vaativat, että israelilaisten nenästä tulee vuodattaa verta.

Shoigo selittää, ettei Israelin antama minuutin varoitus riittänyt venäläistä konetta siirtymään turvallisemmalle tasolle. Tämän johdosta Syyrian ampumat torjuntaohjukset valitsivat suuremman objektin eikä F-16 konetta.
Syyrian venäläisvalmisteisissa torjuntaohjuksissa on koodi, joka tunnistaa venäläiset koneet, mutta ilmaisesti jotain meni pieleen.

Tästä on syntymässä erittäin arkaluonteinen kansainvälinen kiista, jossa syytöksiä lentää jokaiseen suuntaan.
Israelin tulisi nyt välttää suorituskyvyllään mahtailevia lausuntoja, ettei ärsyttäisi Venäjän karhua, joka haistaa veren makua. https://www.jpost.com/Middle-East/Syria ... ane-567479,

08. USA:n itärannikolla, jota hurrikaani Florence edelleen runnoo voimakkailla tuulilla ja sateilla sekä maan vyörymillä sulkien sähkövirran suurelta osalta Coarolinan aluetta, Brunswickin ydinvoimala on edelleen myrskyn keskuksessa.
Brunswickin ydinvoimala antoi hätävaroituksen tulvien tukkiessa voimalaan johtavat tiet, eikä henkilökuntaa voida evakuoida.
Hätätilan antoi US Nuclear Regulatory Commission, joka varoitti muita insti-tuutteja, mukaan lukien Kotimaan turvallisuuspalvelu ja FEMA. https://www.wnd.com/2018/09/nrc-emergen ... ear-plant/, https://www.intellihub.com/north-caroli ... -shutdown/,

09. Kolme miljoonaa ihmistä evakuoitiin hengenvaarallisen taifuunin Mangkhutin, myrskyjen kuninkaan, iskissä Kiinaan runneltuaan ensin Filippiinejä, surmaten siellä ainakin 65 ihmistä, ja ravistellessaan Hong Kongia.
Tuulen voima oli 142 mailia tunnissa.
Korkeat pilvenpiirtäjät heiluivat kuin ruo´ot tuulen voimasta, kuten kuvista ja videoista ilmenee. Ne otettiin Kiinasta. Kaduilla kulkeneet ihmiset lentelivät kaikenlaisten roskien ja tuulen tempaamien rakennusosien keskellä. Puita on kaatunut ja maanvyörymiä on monin pakoin.
Kuolonuhrien luku alkaa kasvaa myös Kiinassa. https://www.dailymail.co.uk/news/articl ... =applenews,
Hurrikaanit uhkaavat myös Brittein saaria Atlantilla.
https://neonnettle.com/news/5097-scient ... ther-chaos,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 18 -28; Tiberias 24 -37; Suolameri 26 -36; Eilat 25 -37 +C-astetta. Aurinkoinen sää jatkuu lähes samoin lämpölukemin.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasotietoa Israelista Syyskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 21.09.2018 07:10


Torstai 20.09.2018
Julkaistu torstai, 20.9.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

TORSTAI 20.09.2018
01. Venäjä ja Turkki allekirjoittivat sopimuksen pystyäkseen estämään Idlibiin Syyriassa suunnitellun hyökkäyksen tällä viikolla.
Sopimuksella muodostetaan laaja demilitarisoitu puskurivyöhyke, jolla uskotaan voitavan muuttaa ”radikaalit terroristiryhmät” osasta Idlibiä lokakuun 15. päivään mennessä.
Sopimusteksti julkaistiin kokonaisuudessaan The Nationalissa keskiviikkona.

Iran ei ole mukana sopimuksessa, millä halutaan viestittää Washingtonille, Israelille ja muille, että Iranin osallisuus Syyriassa on voitu syrjäyttää. Sopimuksessa ei kuitenkaan määritellä, miten ”terroristi” ryhmät muutetaan osasta Idlibiä, ja mikä ryhmät aiotaan siirtää, mikä mahdollistaa tulevia konflikteja.

Venäjän ja Turkin delegaatiot allekirjoittivat sopimuksen 17.09. Sochissa, ja Englannin ja Venäjänkielinen kopio siitä lähetettiin USA:n YK:n lähettiläälle Nikki Laheylle ja YK:n pääsihteerille Antonio Guterreezille Venäjän Federaation YK:n lähettilään Vassili Nebenzian kautta.
Sopimuksen nimi on the Memorandum on Stabilization of the Situation in the Idlib De-Escalation Area.
(Muistio tilanteen stabilisoimiseksi Idlibin aseettomalla vyöhykkeellä).

Venäjä ja Turkki sopimuksen allikirjoittajina toimivat tulitauon valvonnan toimeenpanijoina, mikä on tärkeää, koska muita ei mainita sopimuksessa, eikä Iran ole siinä osapuolena, kuten ei myöskään USA tai sen johtama koaliittio, joka valvoo alueitta Syyrian itäosassa.
Syyrian presidentin Bashar Assadin hallitus eivätkä monet kapinalliset ja ääriryhmät Idlibissä tai muualla ole myöskään osapuolina sopimuksessa.

Sopimuksessa Venäjä Syyrian hallituksen ja Turkki Syyrian kapinallisten päätukijana edustavat yhdessä molempia konfliktin osapuolia. Turkki valvoo useita alueita Syyrian pohjoisosissa, mukaan lukien Idlib, Afrin ja Jarabulus-alueet.
Sopimustekstissä viitataan useisiin samankaltaisiin de-eskalaatio-sopimuksiin, jotka ovat olleet voimassa Idlibissä vuodesta 2017 lähtien. Niillä on pystytty vähentämään taisteluja Syyrian pohjoisosissa, mahdollistaen Syyrian hallituksen keskittyä kapinallisten kukistamiseen Damaskoksessa ja etelässä.

Assadin hallitus halusi, saatuaan onnistuneesti puhdistettua alueet Jordanian rajan lähellä ja Golanilla, seuraavaksi vapauttaa Idlibin alueet kapinallisten käsistä. Syyrian hallitus joutui hillitsemään haluaan USA:n varoitettua Assadia kemiallisista aseista, ja YK:n varoitettua humanitäärisestä katastrofista, joka kohdistuisi miljooniin ihmisiin Idlibissä, antaen Venäjälle ja Turkille vapaat kädet pyrkiä sopimuksella estämään uudet sotilaalliset toimet DMZ-alueella.

Suunniteltu demilitarisoitu vyöhyke DMZ on 15 -20 km syvä, mutta sen tarkat rajalinjat tullaan sopimaan tulevaisuudessa. Radikaalit terroriryhmät tullaan muuttamaan DMZ-alueelta 15.10. mennessä.
Kuudennen kohdan mukaan kaikki tankit, MLRS (rakettien monilaukaisu-järjestelmät), tykistön ja kranaatinlaukaisualustat poistetaan 15.10 mennessä. DMZ-aluetta valvovat koordinoidut partiot ja miehittämättömät (drone) koneet. Syyrian hallituksen transit M4-valtatie Alepposta Latakiaan ja M5-valtatie Alepposta Hamaan kunnostetaan vuoden loppuun mennessä.

Sopimuksessa on 2 kohtaa, joitten toteuttaminen määräaikaan 15.10. mennessä voivat osoittautua vaikeiksi.
Raskaitten aseitten ja terroriryhmän Hayat Tahrir al-Sham, HTS, jonka sekä USA että Turkki määrittävät terrorijärjestöksi ja Al-Qaidan liittolaiseksi, muuttaminen sen alueilta, jossa Turkilla on 10 valvonta-asemaa, voivat osoittautua ongelmallisiksi, mutta antavat samalla tiettyä joustavuutta.

DMZ:n syvyys on n. 20 % alueista, joita kapinalliset ja terroristit valvovat Idlibissä. Valtateiden M4 ja M5 korjaaminen ja avaaminen liikenteelle ajoissa on epäselvää, mutta sopimuksen maininta ”paikallisten asukkaitten ja tavaroiden vapaasta liikkumisesta” alkavat hallituksen ja kapinallisten valvomien alueiden välillä. Tämä voi pienentää katastrofin syntymistä.

Sopimus osoittaa Venäjän ja Turkin välien lämpenemistä, mutta myös Iranin joutumisesta sopimuksen ulkopuolelle. Iran oli mukana Astanan sopimuksessa. Tämän voi olla symbolinen malli, mutta se on myös positiivinen kehitys, sillä USA:n ja Israelin mukana olo olisi tuonut lisää ongelmia, koska kumpikin haluaa Iranin poistuvan kokonaan Syyriasta.
Sopimuksessa ei ilmeisesti edes viitata Iraniin ja sen potentiaaliseen laajentumiseen Syyriassa.
Iran on Syyrian presidentin Bashar Assadin hallituksen tärkein tukija, joka tulee vaatimaan osan kakusta, kun sitä jaetaan.
https://www.jpost.com/Middle-East/What- ... ict-567558,

02. Venäjän presidentti Vladimir Putin osoitti hämmästyttävää joustavuutta ja diplomaattista älyä käsitellessään Syyriassa Latakin rannikon edustalla alan ammutun Ilyushin IL-20 vakoilukoneen tapausta, jossa sai surmansa 15 Venäjän ilmavoimien sotilasta.

Putin olisi voinut käyttää hyväkseen Venäjällä noussutta vihaa ja syytöksiä Israelin vastuuttomasta toiminnasta ennen koneen ampumista alas, mutta hän päätyi sovittelevaan ratkaisuun.

Putin varmisti kantanaan, ”ettei IAF:n F-16 kone ampunut tuhoisaa ohjusta vakoilukoneeseen, mutta IAF:n koneet puskivat sen vaaralliselle tasolle, jossa syyrialaisten ampuma S 200 torjuntaohjus erehtyi kohteesta ja iski suurempaan tarjolla olevaan kohteeseen”.
Putin kutsui sitä onnettomien tapahtumien sarjaksi, jotka johtivat katastrofiin. IAF:n F-16 koneet olivat keskellä hyökkäystä Iranin rakentamaan sotilaskohteeseen, kun Venäjän vakoilukone ilmestyi kuvaan mukaan.

Pääministeri Benyamin Netanyahu puhui Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa tiistaina jännityksen noustua maiden välillä venäläiskoneen alas ampumisen johdosta.
Pääministerin kanslia julkaisi virallisen lausunnon, jossa sanotaan mm.

”Pääministeri, Israelin Valtion nimissä, osoittaa surunvalittelut venäläisten sotilaitten kuoleman johdosta, ja sanoo koneen ampumisen lankeavan Syyrian vastuulle. Maanantaina Syyria vahingossa ampui alas Venäjän koneen, surmaten kaikki koneessa olleet 15 henkilökunnan jäsentä, Syyrian ilmatorjunnan aloittaessa tulituksen hyökkääviä koneita vastaan. Venäjän puolustusministeri syytti Israelia venäläisen koneen käyttämistä peittona. Presidentti Putin kuitenkin kertoi reporttereille, että koneen pudottaminen oli seurausta traagisista onnettomista olosuhteista”.

Kremlin totesi Putinin vakuuttaneen, että ”Israelin hyökkäys vahingoitti Syyrian itsenäisyyttä ja rikkoi myös Venäjän ja Israelin sopimuksia yhteen-ottojen välttämiseksi Syyriassa”.
Lisäksi ”Putin kehotti Netanyahua estämään vastaavat tilanteet tulevaisuudessa”.
Aiemmin Israel tiedotti ”koneittensa iskeneen Syyrian sotilaskohteeseen, joka valmisti tarkkoja, kuolettavia aseita, jotka oli tarkoitus toimittaa Iranin puolesta Hizbullahille Libanonissa”.

Netanyahu kertoi Putinille, että Israel on päättänyt estää Iranin sotilaallista tunkeutumista Syyriaan, ja estää Iranin yritykset, joiden päämääränä on Israelin tuhoaminen, siirtää Hizbullahille raskasta aseistusta, jota voidaan käyttää Israelia vastaan.
Netanyahu vakuutti Putinille, että Israel luovuttaa Venäjälle kaiken informaation, jota sillä on käytettävissään koskien ilmahyökkäystä, ja ehdotti IAF:n komentajan lähettämistä Moskovaan tarvittavan informaation luovuttamiseksi.

Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigo syytti aiemmin Israelia vastuuttomasta toiminnasta ampuessaan alas venäläiskoneen. Putin kertoi allekirjoittaneensa puolustusministerin lausunnon todeten: ”Epäilemättä meidän tulee suhtautua siihen vakavasti” puhuessaan lehdistökonferenssissa tavattuaan sitä ennen Unkarin pääministerin Viktor Orbanin.

Israel sanoi Venäjän kutsuneen Israelin Moskovan apulaislähettilään Keren Cohen-Gatin ulkoministeriöön antamaan selityksen. Israelin ulkoministeriö kieltäytyi paljastamasta, mistä tapaamisessa keskusteltiin.

Putin vakuutti, että tapauksen johdosta Venäjä kasvattaa sotilaallista henkilöstöään Syyriassa ensisijaisena vastauksena. ”Siellä tulee olemaan askeleita, jotka jokainen tulee havaitsemaan”, hän sanoi ilman detaljeita.

IDF:n lausunnossa todetaan, että Syyrian ilmatorjunta tulitti mielivaltaisesti ja kuten näyttää, varmistamatta, ettei Venäjän koneita ollut ilmassa.
IAF:n iskukohde identifioitiin Syyrian puolustusministeriön alaiseksi laitokseksi, tunnettu nimellä ”Teknisten teollisuuksien Järjestö”, jolla epäillään olleen yhteyksiä Syyrian kemiallisten aseitten ja ohjusten rakentamisohjelman kanssa.
”Nämä aseet olivat tarkoitetut hyökkäykseen Israelia vastaan, ja muodostivat sietämättömän uhkan sitä vastaan”. Israel ei normaalisti julkista Syyriassa Iranin ja Hizbullahin kohteita vastaan tekemiään hyökkäyksiä.

IDF vakuutti lausunnossaan, että alustavien tutkimusten mukaan Israelin koneet olivat suorittaneet tehtävänsä, ja että venäläinen vakoilukone ammuttiin alas vasta sitten, kun israelilaiskoneet olivat poistuneet alueelta Israelin ilmatilaan. Asiaa pengotaan vielä, kunnes totuus tulee ilmi.
https://www.timesofisrael.com/netanyahu ... spy-plane/, https://www.jpost.com/Middle-East/Liber ... ane-567572,

HalTurner radioshow kertoi, että Venäjä asettaa ”NO-FLY”, lentokielto-vyöhykkeen Israelilaiskoneille Syyrian ympärille. http://halturnerradioshow.com/index.php ... ound-syria,

Toiseksi HalTurner show raportoi, että Iranin matkustajakone 747 on ilmassa tällä hetkellä kuljettaen venäläistä S-300 torjuntaohjusjärjestelmää Syyriaan.
http://halturnerradioshow.com/ bulletin

03. UUTISIA LYHYESTI
Satelliittikuvissa nähdään IAF:n koneitten ilmapommitusten jäljet Syyrialaista teknisten teollisuuksien laitosta vastaan maanantaina, jonka sivupyörteenä oli venäläisen vakoilukoneen Iljushin IL-20 alas ampuminen. Tehtaassa oli valmistettu erilaisia aseita ja ohjuksia valmiina toimitettaviksi Hirbullahille Libanoniin, kuten IDF tiedottaa. https://www.jpost.com/Israel-News/Israe ... ane-567536,

Israelin Dimonan tutkimusreaktorilaitoksen pääjohtaja Zeev Snir sanoo laitoksen uudenaikaistaneen puolustusjärjestelmiään viimepäivien huolestuttavien raporttien seurauksena. Snir vaatii voimakkaita toimia Irania ja Syyriaa vastaan. ”Iran ja Syyria muodostavat merkittävän ydinaseen leviämisuhkan alueelle ja koko maailmalle”, hän sanoo. https://www.jpost.com/Middle-East/Israe ... ses-567577,

Iran vaatii YK:ta tuomitsemaan Israelin ydintutkimusohjelman Latakian lähelle syyrialaiseen laitokseen tehtyjen ilmaiskujen seurauseana. Iran esitti vaati-muksen, että Israelin tulee allekirjoittaa YK:n ydinaseen levittämissopimus, mistä Israel on kieltäytynyt. Arabiliitto tullee tukemaan Iranin vaatimusta.

Israelin todetaan rakentaneen 100 -200 ydinasetta, mukana pisimmälle kehitettyjä neutroniaseita, mutta Israel kieltää raportit perättöminä.
Siitä huolimatta Israelin poliittiset johtajat ovat vihjanneet niiden olemassa oloon. Viimeksi Netanyahu esitti peitellyn uhkauksen Israelia tuholla uhkaavia, että ne maat ovat itse vaarassa joutua tuhottaviksi. https://www.jpost.com/Middle-East/Iran- ... ike-567570. https://fi.wikipedia.org/wiki/Ydinaseoh ... eri_maissa,

Hixbullah pääsihteeri Hassan Nasrallah syytti Israelia keskiviikkona, että Israel on hyökännyt Syyriaa vastaan viime päivinä estääkseen sen armeijaa saamasta ballistisia ohjuksia, jotka voisivat muuttaa puolustuksen tasapaino-tilan maiden välillä. ”Israel valehtelee sanoessaan, että se hyökkää aseita Hizbullahille kuljettavia autokolonnia vastaan. Israelin hyökkäykset Syyriassa ovat sietämättömiä ja ne tulee lopettaa välittömästi”. Hän syytti, että USA:n sotkeutuminen Syyrian sisällissotaan on pääongelma. ”Todellisia vihollisia Lähi-Idässä ovat amerikkalaiset ja heidän politiikkansa. Jopa Israelkin on vain näyttelijä USA:n pelissä”.
Nasrallah vakuutti Hizbullahin pysyvän Syyriassa niin kauan, kuin Assadin hallitus pyytää sitä pysymään siellä.
Hänen lausuntonsa julkistettiin Syyrian ilmatorjunnan erehdyksessä venäläisen koneen alas ampumisen jälkeen, IAF:n koneitten jo poistuttua alueelta omaan ilmatilaansa.
Hizbullah on ollut Syyrian armeijan horjumaton tukija ja osallinen taisteluissa kapinallisia ja terroristeja vastaan kärsien itse huomattavia miestappioita.
Iranin uskotaan kuljettavat aseita ja ohjuksia Hizbullahille matkustaja- koneissa, jotka on muutettu kuljetuskoneiksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/252195

Islamilaiset järjestöt kehottavat muslimeja ja Israelin arabeja lisäämään käyntejään Al-Aksa moskeijassa estääkseen juutalaisia vierailemasta Temppelivuorella. Ne vaativat muslimikansaa suojelemaan Al-Aksaa ”setlerien invaasiolta” lähipäivien aikana.
PA:n uskontoministeri Sheikki Yusuf Aidees sanoi juutalaisten tunkeutumis-tapausten moskeijaan muodostavan vaarallisen kiihotuksen ja miljoonien muslimien tunteitten häpäisemisen ei vain Palestiinassa vaan koko maailmassa. Hän varoitti näiden Islamin pyhiä paikkoja kohtaan tehtyjen toimien voivan vetää alueen turvallisuustarpeen kiihtymiseen ja kiihottavan uskonnollisia ja kansallisia vihantunteita.
Wafq-osasto sanoi lausunnossaan, että juutalaisen invaasion Al-Aksa alueelle juutalaisten pyhien päivien tekosyyllä on sietämätön.
Al-Quds Internaltional Instituutin johtaja Ahmed Abu Halbiyeh vaati Jerusalemin ja Israelin arabien nostamaan käyntejään Al-Aksassa.
Islamilais-kristillinen järjestö Al-Quds ja pyhien paikkojen tukemiseksi sanoi uskonnollisten seremonioiden ja tilaisuuksien vahingoittavan moskeijan pyhyyttä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/252212.

Sivullista ihmetyttää, miten jalkapallon pelaaminen, räjähteiden, ilotulitus-rakettien ja aseiden salakuljetus Temppelivuorelle sopii yhteen islamin pyhien paikkojen pyhittämisen kanssa?
Toisaalta rabbit ovat tarkkoja, etteivät juutalaiset vahingossa astu muinaisen Temppelin raunioitten päälle, koska se saastuttaa niitä. Eivätkö muslimit saastuta niitä epäjumalan palvelusmenoillaan, ja tallaten kaikkia paikkoja millään tavoin erottelematta pyhiä ja epäpyhiä alueita?

Jerusalemin Tel Avivin välinen nopean junayhteyden testaus suoritetaan maanantai-iltana korkeiden vieraiden todistaessa: pääministeri Netanyahu,
Liikenne ministeri Yisrael Katz ja sen ministeriön pääsihteeri Karen Turner, Israel rautateitten puheenjohtaja Dan Harel, ja Israelin rautateitten pää-johtaja Shachar Ayalon uskaltautuvat mukaan testiin. Nopean rautatien oli tarkoitus aloittaa toimintansa maaliskuun 30. päivä, mutta se ei tarkastajien mielestä ollut turvallinen, joten avaaminen siirrettiin ensi vuoteen.
56 km:n matka kahdella rinnakkaisella raiteella kulkee Shaar Habain, Modiin, ja Ben Gurionin kautta Tel Aviviin. Sen uskotaan tekevän 4 miljoonaa matkaa ensimmäisenä vuonna, 7 miljardin NIS hinnalla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/252203,

Israelin maavoimien komentaja kenraali Kobi Barak moittii raskaasti IDF:n ombudsmiehen kenraali Yitzhak Brikin lausuntoa, etteivät maavoimat ole valmiit sotaan. ”IDF on parhaimmassa tilassa taistelemaan tulevina vuosi-kymmeninä. Olemme valmiit millaiseen sotaan tahansa millä alueella tahansa. Jotka väittävät muuta eivät tunne tätä ammattia”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/252201,

Juutalaisperheet Wilmingtonissa PohjoisCarolinassa pystyivät syömään kosher aterioita ennen Jom Kipurin alkamista, sillä Chabad Charlotten Synagogasta toimitti heille 150 paunaa kosher ruokaa helikoptereilla. Koska hurrikaani Florence oli tukkinut muut liikenne välineet, palvelukseen kutsuttiin helikopterit, joilla pystyttiin toimittamaan tarvittava määrä kosher-ruokaa.
Wilmingtonissa asuu 800 -1000 juutalaista perhettä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/252198,

British Broadcasting Corporation ilmoitti osallistuvansa ensi vuonna Tel Avivissa pidettäviin Eurovision kilpailuun toukokuussa.
Englannissa oli levitetty 140 taiteilijan ja kulttuurihenkilön allekirjoittama avoin kirje boikotoida kilpailua, mukana oli henkilöitä pitkin Eurooppaa, kuten Pink Floyd, jäsen Roger Waters, joka tukee Israelin vastaista BDS liikettä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/252192.

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 18 -29; Tiberias 23 -36; Suolameri 26 -36; Eilat 25 -37 +C-astetta, huomenna lähes samat lukemat, ja aurinkoista säätä.

Britanniassa myrskyt Helene ja Ali esittelivät voimiaan saaden veden juoksemaan takaisin ylävirtaan, ja puhaltaen karavaanin, jossa oli nainen sisällä, yli kallion jyrkänteen surmaten kaksi ihmistä. Irlanti ja Englanti puhdistava suurimman koskaan saarille osuneenmyrskyn aiheuttamia vaurioita. Tuulenpuuskat olivat pahimmillaan 150 km/tunti aiheuttaen kaaoksen. 140 000 kotia menettivät voimavirtansa, mitä nyt korjataan. http://www.thebigwobble.org/2018/09/win ... +Wobble%29,
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasotietoa Israelista Syyskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 24.09.2018 08:35


Sunnuntai 23.09.2018
Julkaistu sunnuntai, 23.9.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

SUNNUNTAI 23.09.2018
01. Tänään on sunnuntai, syyspäivän tasaus, ja samalla 8 vuorokautta kestävän succotin, lehtimajanjuhlan, aattopäivä. Succot tulee häiritsemään raporttien kirjoittamista, tai ehkä se on toisin päin: kirjoittaminen häiritsee succotia.
Maailmalla on tapahtunut ja tapahtuu taas kaikenlaista, joten alkakaamme raporttien penkominen.

02. Israelin lähettämän IAF:n delegaation matkasta Kremliin antamaan Israelin version siitä, mitä todella tapahtui Venäjän armeijan tiedustelukoneen IL-20 alas ampumisen yhteydessä, on raportoitu erilaisia versioita.
Yhden mukaan Venäjän puolustusministeriön vastaanotto kesti vain 21 minuuttia. Toisen version mukaan delegaation jäseniä hiostettiin koko päivän iltaan saakka. Mitään lausuntoja ei annettu kummankaan osapuolen taholta, vaan annettiin ymmärtää, että Kreml julkistaa yksityiskohtaisen raportin kelloaikoineen myöhemmin, ja siihen oli tyytyminen.
IAF:n upseeri totesi, että ”tapaaminen oli asiallinen ja yksityiskohtainen”, ilmoittamatta nimeään ja lisäten: ”Tuntemuksemme mukaan data-raporttimme otettiin vastaan objektiivisella ja avoimella tavalla”.
IAF:n komentajan kenraalimajuri Amikam Norkinin johtama delegaatio palasi kotiin perjantaiaamuna.
https://www.jpost.com/International/IDF ... cow-567694

03. Venäjän puolustusministeriön Dmitri Shoigon ensimmäiset lausunnot Venäjän tiedustelukoneen alas ampumisesta olivat hurjistuneita, joskin diplomatian kääreisiin käärittynä.
Myöhemmin annetuissa lausunnoissa jatkettiin samaa Israelia syyttävää metodia. Sillä haluttiin kertoa, ettei venäläistä sotilaskonetta ammuta alas noin vain, etenkin, kun Ilyushin IL-20 kone oli varustettu huippuhienoilla tiedustelulaitteilla, joita valvoi koneen 14 hengen hyvin koulutettu miehistö. Kone oli silloin 35 km:n päässä Syyrian rannikosta Latakian kaupungin ja venäläisen lentokentän lähellä.

Eräs Venäjän armeijan upseeri totesi, että on korkea aika niistää verta Israelin nenästä. Armeija ei ole ollenkaan tyytyväinen siihen, että IDF tuhoaa Syyria alueella Venäjän Syyrian armeijalle ja Iranille toimittamia aseita ja ohjuksia. Israelin selitystä, että osa niistä valuu terrorijärjestöjen kuten Hizbullahin, käsiin, ei otettu todesta.

Kone tuhoutui miehistöineen Välimeren aaltoihin Syyrian ilmatorjunnan ohjuksen SA-200 osuessa siihen. IAF:n ilmoituksen mukaan alas ampuminen tapahtui 41 minuuttia sen jälkeen, kun IAF:n koneet olivat – onnistuneen pommitusoperaationsa suoritettuaan tehdaslaitoksia vastaan – palanneet Israelin ilmatilaan. Venäjän toimittamissa it-ohjuksissa on koodi, jonka tulisi estää hyökkäykset venäläiskoneisiin, mutta ehkä koodi oli vanhentunut.

Yhteistoiminta Venäjän ja Israelin välillä kärsi arvaamattoman kolhun tämän seurauksena siitä huolimatta, että presidentti Putin osoitti harvinaista ymmärrystä IAF:n toimia kohtaan. Miten tästä jatketaan, on vielä epäselvää, mutta Venäjä julisti Syyrian rannikolle lentokiellon laivaston ja ilmavoimien harjoitusten vuoksi.

Kremlin tiedottaja Dmitry Peskov kertoi Venäjän Sputnik uutisverkostolle, että presidentti Vladimir Putin on tietoinen IDF:n suorittamista tutkimuksista, mutta että vain puolustusministeriön asiantuntijat voivat määritellä, oliko Israelin antama informaatio tyydyttävä.
Pesko kiihtyneenä kielsi Israelin liikenneministeri Yirael Katzin huomautukset, että Putin kieltäytyi vastaamasta Syyrian presidentti Bashar Assadin puhelinsoittoihin todeten, etteivät ne ole totta.
”Presidentti teki selväksi, ettei tapaus vaadi uusia selityksiä” hän vakuutti.
Puolustusministeri Sergei Shoigo syytti suoraan Israelia todeten, ettei tilannetta voida noin vain sivuuttaa, vaikka Putin kutsuikin tilannetta onnettomien tapahtumien sarjaksi. Putin myönsi, ettei puolustusmisterin lausuntoa voi sivuuttaa ilman tarkempia tutkimuksia, joita suoritetaan Kremlissä ja Jerusalemissa.
Pääministeri Netanyahu kutsui korkean turvallisuusvoimien raadin kokoon keskustelemaan tilanteesta kuultuaan Norkinin raportin Moskovan matkastaan.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 09,00.html.

04. Aikaisin lauantaiaamuna 22.09 Iranin vallankumouskaarti IRGC piti sotilasparaatin Iranin lounaisosassa sijaitsevassa Ahvazin kaupungissa.
Paraati keskeytyi kuitenkin ja tilanne joutui kaaokseen ja paniikkiin Iranin armeijan sotilasasuihin pukeutuneen neljän moottoripyörillä paikalle ajaneen miehen tulitettua automaattiaseillaan paraatiin osallistuneita.
Debkafilen raportin mukaan 29 ihmistä kuoli ja 90 haavoittui, osa heistä vaarallisesti, mikä voi nostaa kuolonuhrien määrää. Puolet uhreista olivat IRGC:n sotilaita.

Iranin vallankumouskaarti (IRGC) on vakinaisesta armeijasta erillinen, itsenäinen sotilaallinen järjestö, jonka budjetti on yhtä suuri kuin armeijan. Sillä on omaa teollisuutta ja liiketoimintaa, oma laivasto ja meri- ilmavoimat. Sitä pidetään Iranin armeijan eliittiosastona, joka vastaa suoraan ylimmälle kaitsijalle Ali Khameneille.

Teheranin shia-muslimien islamilainen tasavalta on kovan paineen alla kahden maassa asuvan vähemmistön, ulkoisen sotarintaman ja USA:n sanktioitten vuoksi.

1. Teheran syytti hyökkäyksestä sotilasparaatia vastaan Ahvazin Kansallista Vastarintaa, joka vuosikymmenien aikana on taistellut Iranin Shia-hallitusta vastaan sunni-arabivaltion muodostamiseksi öljyrikkaaseen Khuzestanin provinssiin.
Neljä maanalaista ryhmää ovat liittoutuneet tämän päämäärän saavuttamiseksi edustaen n. 2 miljoonaa arabi-sunni kannattajaa, jotka muodostavat 40 % provinssin väestöstä ja ovat enemmistönä öljykenttien työntekijöistä, kertoo DF.

Hyökkääjät tulittivat paraatin kunniakoroketta ja paraatiin osallistuneita, kunnes IRGC:n sotilaat vastasivat tulitukseen eliminoiden hyökkääjät.
Teheran syytti hyökkäyksestä Saudi Arabian ja UAE:n tiedustelua sekä USA:n CIA:ta, lisäten tällä kertaa listaan Israelin Mossadin.

2. Teheranin hallituksella on täysi työ hillitäkseen maan luoteisosassa asuvaa etnistä ja hankalaa kurdivähemmistöä. Heidän maanalaisia liikkeitä johtavat Kurdien Demokraattinen puolue Iranissa (KDPI tai HDKA) ja aseellinen kurdien oppositio PJAK. Irakin puolella rajaa sijaitsevista tukikohdistaan käsin tekevät ratsioita Iranilaisiin partioihin ja IRGC raja-asemiin. 21. heinäkuuta he surmasivat 11 vartijaa Marivan alueella ja räjäyttivät suuren iranilaisen ammusvaraston.
IRGC vastasi hyökkäykseen 8. syyskuuta ampuen ballistisen ohjusryppään kurdien komentokeskukseen Iranin itäosissa surmaten 17 kurdia ja haavoittaen 40. Tapaus ei yltänyt lännen tiedotusvälineisiin.

3. Elo-syyskuun aikana Iran keskitti suuren joukon Irakin shia-taistelijoita Irakin läntiseen Anbarin provinssiin, aseistaen heidät äskettäin ballistisilla ohjuksilla kaiken varalta, voidakseen puuttua Syyrian sotaan niin halutessaan; reservijoukkoina voidakseen siirtää heidät Syyriaan, jos syttyy sota Israelin ja Hizbullahin välillä, sekä puuttuakseen mielenosoituksiin ja hyökkäyksiin iranilaisia instituutioita ja lähetystöjä vastaan Irakin shia-kaupungeissa, mukaan lukien Basran kaupunki.
4. Iran toimii myös aktiivista oppositiota vastaan laajentaa vaikutustaan Punaisen Meren alueella Yhdysvalloilta, Saudi Arabialta ja UAE:lta.
”Iran taistelee näitä kaikkia vähemmistöjä ja poikkeavia aatesuuntia ja uskonnollisia harhaantuneita ”vihollisia” vastaan päättäväisesti ja nopeasti”, kuten armeijan tiedottaja vakuutti Ahvaz hyökkäyksen jälkeen. https://www.debka.com/164377-2/,
https://www.jpost.com/Middle-East/Iran- ... eed-567782,

05. UUTISIA LYHYESTI

Skotlannissa on vielä voimassa 1690 säädetty laki, joka suojelee kristittyjä rangaistuksilta ja häväistykseltä, mutta parin vuosisadan aikana lakia ei ole käytetty, mikä sai lainlaatijat poistamaan koko kummajaisen. Artikkelissa todetaankin ironisesti, että on korkea aika säätää uusi, de facto laki, joka hyökkää kristinuskoa vastaan.
Barnabas Säätiö, kansainvälinen ministeriö, joka toimii vainottujen kristittyjen avustamiseksi, toteaa enemmistön skottien Kansallispuolueesta päättäneen korvata ikivanhan lain uudella, virtaviivaisella säädöksellä, joka Säätiön tulkinnan mukaan on tarkoitettu vapaasti kaduilla uskontoaan puolustavia katusaarnaajia vastaan. Yhdessä vihalakien kanssa aktivistit voivat (Juudean farisealaisten tapaan) esittää katusaarnaajille provosoivia kysymyksiä Islamista ja seksuaalisista vähemmistöistä. Jos saarnaaja vastaa selittäen Raamatun mukaisen kannan – vaikka kuinkakin kunnioittavasti – aktivisti voi ilmoittaa poliisille, mikä johtaa hänen pidättämiseensä.
Tervetuloa uuteen uljaaseen sukupolveen!, jossa laittomuus on lakina.
https://www.wnd.com/2018/09/scotland-re ... ince-1690/,

Iranin islamilainen tasavalta syyttää länsimaita terrorismin tukemisesta – vaikka sitä itseään pidetään terrorismin suurimpana rahoittajana ja ideoijana – mistä sen käsityksen mukaan on esimerkkinä Ahvazin sotilasparaatia vastaan tehty hyökkäys, jossa sai surmansa ainakin 25, ja haavoittui 60, muutamat hengenvaarallisesti.

Teheranin hallitus kutsui diplomaatit Britanniasta, Tanskasta ja Alankomaista ulkoministeriöön kuultaviksi syyttäen niitä turvallisen asumisoikeuden antamisesta terroristiryhmien jäsenille kotimaassaan, jotka hyökkäsivät sotilasparaatia vastaan maan lounaisosassa.
Se oli ensimmäinen suurehko hyökkäys Iranin ja Irakin sodan jälkeen 38 vuotta sitten.
Teheran syyttää Iranin vähemmistöryhmiä, sunni-muslimeja ja kurdeja, hyökkäyksen suunnittelusta ja toteuttamisesta.

Aikaisin sunnuntaiaamuna Iranin ulkoministeriön tiedottaja Bahram Qasemi sanoi tanskalaisille ja alankomaisille diplomaateille, varoittaneensa asiasta. Hän syytti myös Britanniaa saudisuhteistaan. Farsinkielinen satelliittikanava julkaisi heti sen jälkeen haastattelun, jossa Ahvazissa asuva separatisti väitti osallisuutensa iskuun. Myös ISIS-ryhmä väitti osallistuneensa iskuun, mutta ei esittänyt todisteita.

Iranin presidentti Hassan Rouhani syytti Yhdysvaltoja turvattomuuden luomiseksi islamilaisessa tasavallassa. Hän antoi komennon etsiä syylliset ja tuomita heidät. Ennen astumistaan New Yorkin koneeseen osallistuakseen YK:n avajaistilaisuuteen sunnuntaina, hän syytti myös USA:n tukemia Gulf-maita poliittisen, taloudellisen ja aseellisen tuen antamisesta hallituksen vastaisille etsinisille ryhmille. Rouhani uhkasi sopivan vastauksen antamiseksi lain ja kansallisen intressin puitteissa. Hänkin valitti USA:n asettamia uusia sanktioita, jotka raunioittavat maan.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 33,00.html,

Pääministeri Benyamin Netanyahu uskoo torstaina YK:n avajaisissa pitämänsä puheen tekevän voimakkaan vaikutuksen koko maailmaan. Hänen läheinen uskottunsa sanoi pääministerin esittävän YK:n yleiskokoukselle uutta informaatiota.
”Hänen puheensa tule olemaan suuri, äärimmäisen kiinnostava, käsitellen uusia innovaatioita koko maailmaa varten” uskottu henkilö vakuutti olettaen, että hänen puheensa tulee koskettelemaan Israelin verivihollista, Irania.
Kaikkiaan 30 maan johtajat ovat pyytäneet saada tavata Netanyahun, mutta aikataulun ahtauden vuoksi pyyntöjä on pakko karsia.
Netanyahun tärkein tapaaminen on vanhan ystävänsä presidentti Donald Trumpin kanssa, mikä on sitäkin tärkeämpi Israelin ja Venäjän suhteiden jouduttua arvaamattomille karikoille venäläisen vakoilukoneen pudottamisen vuoksi. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 34,00.html,

Hamas ilmoitti uudesta optimismista Egyptin delegaation lähdettyä Gazasta keskustelujen jälkeen Hamasin johtajien kanssa pitkästä aselevosta Israelin kanssa.
Israel ei ole osallistunut näihin keskusteluihin, mutta pitänee jatkuvaa kontaktia neuvottelujen kulusta kolmannen osapuolen kautta.
Hamasin ja Israelin välisiä suhteita häiritsevät Hamasin hyväksymät ”March of the Return” maaliskuusta lähtien lähes jokaisena viikonpäivänä jatkuneet mellakat, joissa ihmisiä kuolee ja satoja haavoittuu, etenkin perjantaisin.
Aselevon ohella toinen kiperä kysymys on Hamasin ja Fatahin väliset sovinto-keskustelut, jotka eivät ole edistyneet Abbasin jähmeästä asenteesta johtuen. Hän haluaa kuristaa gazalaiset alistumaan tahtoonsa.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 69,00.html,

Entinen pääministeri Ehud Olmert tapasi Pariisissa PA/PLO:n puheenjohtajan M Abbasin, aiheuttaen syytösten ryöpyn kotimaassa. Likudin virkailijat syyttävät Olmertia, joka kärsi oikeuden määräämät tuomiot vankilassa, PA:n intressien ajamisesta Israelin kustannuksella.
Kansallisen turvallisuuden ministeri Gilad Erdan syytti myös Olmertia irtaantumisesta todellisuudesta, vaikka hänen pitäisi hyvin tiedostaa, että sekä Trump että hänen edustajansa ovat todenneet Abbasin kiihottajaksi ja Israelin syrjimisen edustajaksi.
Druusiministeri Aoub Kara sanoi näin: ”Olmert on epäonnistunut entinen pääministeri, joka päätyi vankilaan, ja jonka esitykset hyljättiin toistuvasti ns. rauhankumppanin toimesta”.
”Toinen tunnetaan ympäri maailmaa rauhan hyljeksimisestä, joka jatkaa palkan maksamista murhaajille ja rohkaisee terroria. He ovat löytäneet toisensa”. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 66,00.html,

IDF suorastaan rukoilee Gazan asukkaita vastustamaan Hamasia. COGAT kenraalimajuri Kamil Abu Rokon kehottaa palestiinalaisia Gazassa arabiankielisen videon avulla pidättäytymään väkivallasta, tai kalastusoikeus pudotetaan 9 mailista kolmeen mailiin. Hän esitti videonsa FB:n sivullaan. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 65,00.html,

USA:n kongressissa on esitetty vaatimuksia, että presidentti Trump antaa käskyn kirjoittaa ”Jerusalem Israel” USA:n kansalaisten passiin syntyessään Jerusalemissa. USA:n ulkoministeriö, jossa Trumpin lupaama rämeikön siivoaminen on vielä kesken, hidastelee ehkä tahallaan Trumpin ideoiden toteuttamiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/252301,

Israelin eteläosasta löydettiin kaksi räjähteillä varustettua ilmapalloa. Poliisi kutsui poliisin pioneeriyksikön paikalle, joka tuhosi räjähteet ilman vahinkoja.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/252297,

Ramat Ganissa elävä valkoinen sarvikuono sai pikkuisen sarvikuonon. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/252311,

Palestiinan terrorin uhrien omaiset vaativat, että USA:n tulee estää PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin pääsyn USA:n kamaralle ja esiintymään YK:n yleiskokouksessa, jossa hänen jokavuotiset valheensa ja terroristien perheille maksetut palkkansa jo tiedetään.
https://www.timesofisrael.com/relatives ... d-from-un/,

Maale Adumimin lähelle kyhätty hökkelikylä Khan al-Ahmar tulee tuhota lokakuun 1. päivään 2018 mennessä, päätti korkein oikeus. Jos siviilihallinto ei sitä tee, Israelin valtion tulee tehdä se kansainvälisestä tuomiosta huolimatta. https://www.timesofisrael.com/bedouin-v ... emolition/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 17 -28: Tiberias 23 -36; Suolameri 26 -36; Eilat 24 -37 +C-astetta, huomenna vähän lämpenee, aurinkoista.

Rooman paavi Francis I totesi katsellessaan puolalaisen kuvaajan Grzegorz Galazkan kirjan etukannessa paavin John Paulin hymyilevää kuvaa: ”John Paul II oli pyhimys, minä olen paholainen”. Paavi Frncis I oli silloin Puolassa matkallaan Liettuaan. http://www.nowtheendbegins.com/pope-fra ... hs-it-off/,
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Seuraava

Paluu Uutisia Israelista

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron