Ajantasotietoa Israelista Marraskuu

Ajantasotietoa Israelista Marraskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 02.11.2018 08:10

    Kuva

Torstai 01.11.2018
Julkaistu torstai, 1.11.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

TORSTAI 01.11.2018
01. Palestiinalaislähteet kertovat, että Egyptin johdolla käydyt tulitauko-neuvottelut Israelin ja Hamasin välillä ovat edenneet positiivisesti. YK seuraa neuvottelujen edistymistä sivusta, mutta koska se tarjoaa huomattavia taloudellisia etuja ja uudisrakentamista Gazaan, sen mukanaolo on tärkeä.

Läheltä prosessia seuraavat mieluummin varovat sanojaa liiallisesta optimismista lukuisten aiempien yritysten kaaduttua erimielisyyksiin.
Molemmat osapuolet ovat kuitenkin pyrkineet tekemään joitain luottamusta kasvattavia päätöksiä jännityksen lieventämiseksi.

Israelin puolustusministeri Avigdor Liberman (Libi) ilmoitti, että koska tilanne rajalla on helpottunut – joskin mielenosoituksia järjestetään edelleen ja palopommit lentävät Gazasta Israelin puolelle – hän päätti sallia Qatarin maksamien öljykuljetusten jatkumisen Gazan lämpövoimalan tarpeisiin, mikä tulee oleellisesti helpottamaan kansalaisten ahdinkoa.

Toiseksi Liberman sallii myös kalastusoikeuden rajan siirtämistä kauemmas rannikosta, mikä antaa kalastajille lisäapajia.

Palestiinalaislähde kertoi ynetnews.com toimittajalle, että Hamas antaa selviä merkkejä yhteisymmärryksen saavuttamiseksi Israelin kanssa.
Israel ei neuvottele suoraan Hamasin kanssa, vaan neuvotteluja hoitavat sen puolesta Egypti ja YK:n Lähi-Idän lähettiläs Nickolas Mladenov.

Egyptin tiedustelun muodostama delegaatio matkusti tiistaina Gazan kaistalle Erez rajanylitysterminaalin kautta.
Heillä oli pitkä neuvottelu Hamasin johtajien Ismail Haniyehin ja Yahya Sinwarin kanssa. Hamasin antamien tietojen mukaan keskustelut keskittyivät Qatarin lupaamien varojen siirtämiseen Gazaan, joilla maksetaan entisten hallituksen virkailijoitten palkkoja Gazassa sen jälkeen, kun PA/PLO:n puheen-johtaja Mahmoud Abbas teki useita Gazan vastaisia päätöksiä, joista yksi estää palkkojen maksamisen Gazan työntekijöille.

Egypti ehdotti Qatarin maksamien varojen siirtämistä Gazaan palkkojen maksamiseksi muille kuin Hamasin sotilaallisen siiven jäsenille YK:n välityksellä ja valvonnassa. Palestiinalaislähde kertoi, että useimmat taloudet Gazassa saavat nyt sähköä 8 tuntia päivässä, kun kuukausi sitten sähköä saatiin vain 4 tunnin ajan päivässä, jotkut jopa vuorokauden ympäri.

LIBI päätti laajentaa Gazan kalastusoikeuden kuudesta yhdeksään mailiin, sekä sallii Gazan infrastruktuuritöitten jatkuvan kansainvälisessä valvonnassa ja rahoituksella.
Päivittäisiksi kehittyneet väkivaltaisuudet – ns. ”Paluumarssit”- Gazan turva-aidan varrella jatkuvat kuitenkin edelleen, joskin selvästi pienentyneellä teholla. Maanantain mielenosoitus tapahtui Gazan kaistan pohjoisosassa lähellä Zikim kibbutsia. Tämä Gazan alue tunnetaan väkivaltaisista protesteistaan sotilaita vastaan, ja sieltä lähti kalastusveneitten muodosta flotilla, joka pyrki hajottamaan Israelin rakentaman meriesteen.

Maanantain mielenosoitukseen ei kuitenkaan järjestetty ilmaista bussikyytiä eri osista Gazaa, kuten tähän asti on tapahtunut 6 kuukauden ajan. Mielen-osoittajien määrä oli kutistunut kolmeen tuhanteen. Palopommien – syttyvällä materiaalilla varustetut ilmapalloryppäät – määrä on myös vähentynyt; ”vain kahden” tulipalon syttymisestä raportoitiin.

Hamasin muodostama ”March of the Return” komitea kuulutti kansalaisille mielenosoitusten järjestämisestä ensi perjantaina.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 65,00.html,

Tuoreen mielipidetiedustelun mukaan yli puolet israelilaisista epäilee sovinnon teon mielekkyyttä Hamasin kanssa, koska se on rikkonut kaikki aiemmat sopimukset, eikä pysty hallitsemaan Islamic Jihadia ja muita Gazassa toimivia terrorijärjestöjä kuten Al-Qaidan salafi järjestö.

02. USA varautuu jopa 7 000 Meksikosta Yhdysvaltojen puolelle laittomasti pyrkivän ihmismassan estämiseen. Ns. karavaaniin osallistuvien määrä on ilmeisesti pienentynyt, mutta raportit kertovat sen hajaantuneen kahteen
osaan, ja hajaantuvan edelleen pienempiin ryhmiin ennen rajalle pääsyä.

Rapotit Meksikosta kertovat, että paikallisen poliisin pyrkiessä hoitamaan tehtäviään heitä ammuttiin karavaanista. Meksiko varoittaa Yhdysvaltoja, että karavaanit ovat aseistettuja ja kehottaa varautumaan siihen.

USA lähetti Meksikon vastaiselle rajalleen lisää sotilaita, HalTurner olettaa todellisen sotilaiden määrän nousevan 14 000:en.
Lisäksi internetkuvissa nähdään satoja panssarivaunuja matkaavan kohti etelärajaa loputtoman pitkissä junissa. Tarkkailijat kyselevät huolestuneina, miksi lähettää panssareita siviilejä vastaan, vai onko niillä jokin tuntematon päämäärä?
HalTurner raportoi USA:n puolustusministeriön virkailijan selittävän, että sotilaitten keskitys, tunnettu nimellä ”Operation Faithful Patriot”, kaikkiaan
5 000 – 7 000 miestä, ovat osa jo rajalle siirrettyjä yksiköitä, vahvuudeltaan
7 000 miestä, jotka vartioivat rajaa 24 tuntia vuorokaudessa.

Raportit kertovat lisäksi, että Colombia pyrkii saamaan allianssin Brasilian kanssa Venezuelan uhkaa vastaan. Niissä jopa spekuloidaan, että tarkoituksena on yhteisvoimin kaataa Venezuelan presidentin Maduron hallitus. Toisissa raporteissa kerrotaan, että sekä Venäjä että Kiina ovat samoin siirtämässä joukkojaan ja sota-aluksiaan Venezuelaan. Palkintona lienevät Venezuelan runsaat öljyvarat, mutta Venezuelan sisäpolitiikka on täysin retuperällä marxistisen hallituksen toimien vuoksi.
(Nämä uutiset ovat osaksi vahvistamattomia, joten pannaan jäitä hattuun.) http://halturnerradioshow.com/index.php ... -venezuela,
http://halturnerradioshow.com/index.php ... also-going, https://www.infowars.com/trump-aint-pla ... to-border/,

Trump pyrkii painostamaan Meksikoa pysäyttämään Yhdysvaltioihin pyrkivän karavaanin, mutta Meksikolla ei taida olla siihen tarvittavia voimia. https://www.yahoo.com/news/trump-pressu ... 44382.html,

03. Vaarallinen tilanne on syntymässä Atlantin pohjoisosassa, jossa NATO järjestää kylmän sodan jälkeen suurimmat sotaharjoitukset yhdessä Islannin, Norjan ja Suomen kanssa Norjanmeren alueilla. Ruotsi ei osallistu niihin.
Venäjä kuitenkin ilmoittaa pitävänsä merisotaharjoituksensa kovilla ammuksilla samoilla merialueilla samaan aikaan.

Onko tämä pokeria, jossa seurataan, kuka räpäyttää ensiksi, vaiko vain pyrkimystä näyttää asevoimiensa vahvuutta? Venäjän TU-160 valkoiset joutsenet, raskaat strategiset pommikoneet ovat jatkaneet ilmatilan valvomista laajalla sektorilla. Viimeiset raportit kertovat niiden suorittaneen harjoituslentojaan Norjan rannikon edustalla, jossa NATO:n ”Trident Juncture 2018” harjoitus pidetään. Englanti lähetti 2 RAF Voyager ZZ331 hävittäjäänsä selvittämään mikä on tarkoitus, ja pysyttelevätkö ”Valkoiset Joutsenet” poissa Skotlannin rannikolta.

Venäjä ilmoitti harjoituksista ”Notice to Airmen” (NOTAM) tiistaina todeten, että ”rocket test firings” (rakettien testilaukauksia) suoritetaan Norjan merellä marraskuun 6 -9 päivien aikana kello 07.00 -14.00 välillä. Koneet ovat ilmassa 10 tuntia palaten sen jälkeen asemapaikkaansa, kuten Venäjän puolustusministeriö kertoi.

Venäjän ilmoitus aiheutti hälytyksen NATO:ssa, jonka 50 000 miestä, yhdessä 10 000 hyökkäysvaunun, 65 laivan ja 250 lentokoneen kanssa, osallistuvat käynnissä olevaan suurimpaan sotaharjoituksiin vuosikymmenissä, jotka tunnetaan nimellä ”Trident Juncture 2018”.
Venäjän kovapanos-harjoitus tapahtuu kansainvälisillävesillä, lähin piste on 13.9 merimailia Norjan rannikosta. Se on kuitenkin keskellä NATO:n ”Trident Juncture 2018” harjoitusaluetta, joka kattaa suurimman osan Norjaa ja pienemmän osan Ruotsia, mutta ei ulottune Suomen alueelle.

NATO:n harjoitus ei ulotu Arktiselle alueelle eikä pohjoisimpaan osaan Norjasta, jolla on yhteinen raja Venäjän kanssa.
Venäjä kuitenkin ilmoittaa huolestuneisuutensa järjestämällä laivastonsa harjoitukset Barentsinmerellä, joka on kansainvälistä aluetta, mutta koskettaa myös Norjan rannikkoa.
Moskova vakuuttaa, että sen koneet suorittavat säännöllisiä harjoituksia kansainvälisillä merialueilla noudattaen tiukasti kansainvälisiä lakeja rikkomatta minkään maan ilma-aluetta.
https://www.rt.com/news/442782-russian- ... -exercise/,

04. Venäjän laivasto koki epämiellyttävän menetyksen sen Muurmanskissa sijaitsevan suurimman kelluvan telakan upottua teknisen sähköhäiriön vuoksi.
Sähkövirran katkeamisen vuoksi telakan toisen puolen pumput pysähtyivät, mikä sai yhden maailman suurimmista kelluvista telakoista PD-50 kaatumaan kyljelleen ja uppoamaan.

Samaan aikaan Venäjän ainoa lentotukialus Admiral Kuznetsov oli suunnitellulla korjaus- ja huoltokäynnillä telakalla, joka pystyy kantamaan
80 000 tonnin kuorman, ja on yksi suurimmista maailmassa.

Korjaus-ja huoltokäynti laiturilla no 82 Roslyakovo Muurmanskissa osoittautui kohtalokkaaksi Admiral Kuznesoville. Telakan kaksi tornia sortuivat ja aiheuttivat lentotukialukselle ammottavan haavan keulaan vesirajan yläpuolella, ja on voinut aiheuttaa muitakin vaurioita.

Telakan 70 työntekijää evakuoitiin välittömästi, mutta silti 4 työntekijää joutuivat sairaalaan hypotermian vuoksi jouduttuaan jääkylmään veteen. Yksi sai vammoja vatsaansa. Telakan kokenut mekaanikko on kateissa.
Tukialus sai 4 m pitkän ja 5 metriä leveän aukon keulaansa (hull). Vielä ei tiedetä, mitä muita vaurioita alus kärsi. Se vietiin toiselle telakalle, jossa korjaus- ja huoltotöitä jatketaan. Alus valmistui 1991.
https://www.rt.com/russia/442648-russia ... e-carrier/,

05. Venäjän ensimmäinen rykmentti, joka varustetaan Avangard-järjestelmällä, johon kuuluvat maanosien välisiä ballistisia ohjuksia (ICBM) ja hypersonic liitoalustalla (hypersonic glide vehicle), tulee olemaan valmis aktiivi-palvelukseen ennen 2019 loppua, kertoo Venäjän puolustusteollisuus TASS uutistoimistolle maanantaina.

”Suunniteltu aika ensimmäisen rykmentin asettamiseksi aktiivipalvelukseen tapahtuu vuoden 2019 lopussa. Aluksi rykmenttiin kuuluu 2 Avangard järjestelmää, mutta niiden luku nousee kuuteen. Sen asemapaikka on Red Banner ohjusdivisioona Orenburg-alueella Uralin eteläosassa.

Avangard-järjestelmä on strateginen mannertenvälinen ballistinen ohjus-järjestelmä varustettuna hypersonic (yliäänen) liito- (glide, liuku, liito) alustalla. Avointen lähteitten mukaan tämä ”käänteentekevä ase” kehitettiin Machine building tutkimus- ja tuoteyhtiössä Reutovin kaupungissa Moskovan alueella, ja sitä testattiin vuonna 2014.

Liitoalus pystyy lentämään yliäänen nopeudella ilmakehän tiiviiden kerrosten yläpuolella, ohjautuen lentorahallaan korkealla ilmakehässä murtautuen kaikkien tunnettujen ohjusten torjuntajärjestelmien läpi.
Presidentti Vladimir Putin sanoi kesäkuun 7. päivänä kysymys/vastaus tilaisuudessa, että ”Avangard järjestelmä on jo valmistusvaiheessa, jota seuraa sen massatuotanto. Armeijan aktiivitoimintaan se otetaan v. 2019 aikana”.

UR-100N UTTKh (SA-19 Siletto) on raskas kehittelyversio UR-100 ohjuksesta kehitetty Neuvostoliitossa 1960-luvullaDesign toimistossa -52, jota johti Vladimir Chelomei. Se hyväksyttiin käyttöön 1980. Venäjän strateginen ohjus-toiminta operoi 30 siiloon asennettuna, käyttäen edellisen kaltaisia ohjuksia. Sen lähtöpaino on 100 tonnia, kuljetuspaino 4.5 tonnia. http://tass.com/defense/1028303,

06. UUTISIA LYHYESTI

Oikeuskansleri Avichai Mandelblit antoi lakiin perustuvan tulkinnan terroristin kotitalon tuhoamisesta: ”Terroristi, joka kärsii mielenterveys-ongelmista, ei (hänen tulkintansa mukaan) kuulu niihin terroristeihin, joiden koti voidaan lain mukaan tuhota”. Sellaista henkilöä ei voida katsoa vastuulliseksi toimistaan, jotka aiheuttaisivat raskaita rankaisutoimenpiteitä.

Mandelblit selvitti päätöstään puolustusministeri Avigdor Libermanille lähettämässään kirjeessä. Hän teki selvän eron haavoittuneen ja surmansa saaneen uhrin välillä, ja katsoi rangaistuksen olevan sen mukaisen.

Mandelblit antoi selvityksenä sen jälkeen, kun Liberman protestoi viime kuussa IDF:n päätöstä vastaan jättää mielenterveysongelmia poteneen terroristin kotitalon tuhoamatta. Terroristin omaiset pystyivät osoittamaan, ettei terroriteon tehnyt ole täysissä sielun ja hengen voimissaan.
Korkein oikeus suositti aiemmin mieleltään sairaan terrorisin kodin sinetöimistä ilman tuhoamista.
LIBI vastasi Mandelblitille: ”Sinun auktoriteettiisi vedoten päätin, ettei mielisairaan terroristin kotia tuhota”. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 52,00.html,

Toisaalta inhimilliseltä kannalta päätös on oikea, mutta se jättää suuria aukkoja ja vastuita niille, joiden tulee päättää, kuka pystyy oikeuden-mukaisesti määrittelemään, kuka on todella sairas mieleltään, ja kuka vain vetoaa siihen välttääkseen kovemman rangaistuksen jouduttuaan kiinni.

Kivien ja molotovin koktailien heittäjät – tai heidän omaisensa – ovat valittaneet jouduttuaan kiinni, että heillä on mielenterveysongelmia. Tästä päätellen PA:n arabit ovat kovin sairasta porukkaa. Koskahan Abbas sanoo olevansa edesvastuuton vedoten mielensä sairauteen? Poliitikot tulevat varmaan myös vetoamaan Mendelbitin ”fatwaan” päätöksiä tehdessään. https://www.jpost.com/Israel-News/Avi-D ... ses-570758,

Kahdeksan Gazan turvallisuusaidan lähettyvillä asuvaa juutalaista teini-ikäistä tyttöä aloittivat keskustelun Instagramissa kertoen, miltä nuoren ihmisen elämä tuntuu noilla raukoilla rajoilla. Parissa päivässä he saivat yli 50 000 seuraajaa. Tyttöjen tarkoitus oli saada sekä israelilaiset että muu maailma ymmärtämään, miltä elämä maistuu yrittäessään elää ihmisen arvoista elämää Hamasin harjoittaman terrorismin alla. Tytöt ovat 16-vuotiaita. He kuvailevat kokemuksiaan sekä kuvin että tekstein. He vetoavat siihen, että jos palopommeja ja raketteja putoilisi Tel Aviviin, kansan reaktio olisi aivan toinen, mutta kuka välittää periferiasta? https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 26,00.html, https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... aza-570848,

Israelin kuntavaaleissa naiset etenivät, ja useat korruptiosta syytetyt säilyttivät asemansa. Tel Avivissa jatkaa Ron Huldai homoille ja muuttajille suosiollista politiikkaansa, mutta Jerusalemin pormestarista järjestetään uusinta kahden eniten ääniä saaneiden kesken.
https://www.timesofisrael.com/in-major- ... t-shemesh/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 12 -24; Tiberias 16 -32; Suolameri 21 -32; Eilat 19 -33 +C-astetta. Aurinkoinen ja lämmin sää jatkuu maassa.

Valvontakamera pystyy identifioimaan jokaisen, joka puhuu tasku-puhelimeensa. Järjestelmä pystyy periaatteessa puhumaan kansalle yksityisen puhelimensa kautta, varoittavat tiedemiehet. https://www.blacklistednews.com/article ... their.html,

Tekniset aivoimplantit, jota käytetään parkinsonin parantamiseen, pystytään hakkeroimaan, ja sitä kautta valvomaan ihmisiä, tiedemiehet varoittavat. https://www.telegraph.co.uk/technology/ ... rts-warns/,

Artikkeli Siliconlaaksosta kertoo, että lapset uskovat yhä laajemmin paholaisen asuvan heidän näyttöruuduissaan ja puhelimissaan. Edellinen artikkeli voisi selittää, että he kuulevat outoja ääniä i-phone puhelimistaan.
USA:ssa on leviämässä voimakas kristinuskon vastaisuus, mutta toisaalta avoin saatanan palvonta, mikä pakottaa aidot kristityt valvomaan askeleitaan entistä tarkemmin, ja pitäytymään Kristukseen.
https://www.nytimes.com/2018/10/26/styl ... alley.html,
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasotietoa Israelista Marraskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 05.11.2018 08:03


Sunnuntai 04.11.2018
Julkaistu sunnuntai, 4.11.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

SUNNUNTAI 04.11.2018
01. Libanonilainen uutislehti Al-Ahkbar julkaisi lauantaina osia Kairon keskustelujen alustavasta luonnoksesta, jolla Israelin ja Hamasin välinen tulitauko tulisi voimaan. Luonnoksessa esitetään 10 kohtaa, joista jokainen muodostaa ehdon seuraavalle, kuten ynetnews.com toteaa.
Nämä alustavat varaukset ovat seuraavat:

1. Hamas hillitsee mielenosoituksia Gazan turva-aidalla, rangaisten niitä, jotka rikkovat Hamasin antamia määräyksiä.
2. Maanantaista lähtien mielenosoitukset – mukaan lukien flotillat Gazasta Israelin vesirajaa kohti – lopetetaan Gazan pohjoisosassa Zikim kibbutsin lähellä.
3. ”Paluumarssi” kampanja saa jatkua väkivallattomassa muodossa vuoden loppuun saakka.
4. Egypti poistaa 70 % Gazaan asettamastaan saarrosta, kunnes mielen-osoitukset lopetetaan kokonaan.
5. Gazan kalastusoikeutta lisätään 14 merimailiin.
6. Gazan rajanylityspaikat pidetään auki jatkuvasti; 5 000 alle 40-vuotiasta gazalaista saavat työluvat, joten heidät voidaan palkata Israelissa. Ne annetaan kuitenkin vasta, kun PA maksaa 80 % Gazan hallituksen työn-tekijöitten palkoista; Qatar saa maksaa Hamasin virkailijoitten palkat.
7. Egypti työskentelee vankienvaihdon järjestämiseksi Israelin ja Hamasin välillä; näitä keskusteluja ei käydä tämän sopimuksen yhteydessä.
8. Rauhantilan tulee jatkua ainakin 3 vuotta kansainvälisessä valvonnassa YK:n ja Venäjän tukemana.
9. Rafahin terminaali pidetään pysyvästi auki, ja uusi rajanylityspaikka perustetaan tavaroiden viemiseksi Gazaan, jolla tuetaan Gazan voima-laitosta ja infrastruktuuria.
10. Uusien projektien alkamisella perustetaan 30 000 työpaikkaa yliopiston loppututkinnon saaneille Gazassa.

02. Luonnos ei ole lopullinen, sillä keskusteluja jatketaan edelleen, eikä tiedetä, mitä Abbas ja Sissi ovat sopineet Sharm Al-Sheikhin keskusteluissa. Koska PA ei ole ottanut osaa Kairossa käytyihin neuvotteluihin, Abbas voi jäädyttää ne kokonaan, kuten hän uhkailee tekevänsä.
Maanantaina muutamia satoja mielenosoittajia osallistui päivittäisiksi kehittyneisiin protesteihin viidessä kohdassa. IDF joutui käyttämään kyynelkaasupommeja turhan innokkaitten nuorten hillitsemiseksi. Hamas kertoi, että Egyptin tiedusteluviskailijoita osallistui protesteihin tutkiakseen, oliko väkivalta vähenemässä rajan tuntumassa ennen poistumistaan takaisin Egyptiin.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 28,00.html,

Rajan tuntumassa asuvat juutalaisasukkaat estivät tavaroita Gazaan kuljettavien rekkojen pääsyn Kerem Shalomin terminaaliin protestiksi turvallisuustilanteen heikosta tilanteesta. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 86,00.html,

03. Debkafile (DF) käsittelee Kairossa käytäviä tulitaukoneuvotteluja hieman toisesta näkökulmasta. DF hylkää mantran ”rauha rauhaa vastaan” korvaten sen omalla iskulauseellaan: ”Rauha käteistä vastaan”. DF toteaa, että pitkälliset neuvottelut ovat opettaneet terrorinvastaisille virkailijoille, että alistuminen terroristien vaatimuksiin maksujen/lunnaitten suorittamisesta ovat vaarallisia – jopa Gazan tilanteessakin, jossa sopimus on kääritty ”humanitäärisiin kääreisiin”, kuten Israelin virkailijat toteavat.

Egyptin presidentti Abdel Fatteh El-Sisi pyrkii kaikin voimin ratkaisemaan yhä vaarallisemmaksi muodostuvan Gazan ongelman ilman uutta sotaa. Koska PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas on osoittautunut keskustelujen ”Mustaksi Pekaksi”, vaikka PA ei osallistukaan Kairon neuvotteluihin, El-Sisi kutsui Abbasin Sharm El-Sheikhin lomanviettokeskukseen, jossa on samaan aikaan World Youth Forum tilaisuudet. El-Sisi antoi jopa Abbasille tilaisuuden esittää 03.11. omat (valheelliset) näkökohtansa Forumin 165 osanottajalle.

Abbasin kutsuminen Siinaille, jossa ISIS taistelee Egyptin joukkojen kanssa, aiheutti suuret turvallisuusjärjestelyt: Egyptin armeijan eteläSiinain yksiköt asetettiin hälytysvalmiuteen ja Forum-paikalle johtavat tiet suljettiin. Poliiseja lisättiin lentokentälle tuleville matkustajille, ja pommienpaljastus-laitteet virkailijoineen siirrettiin normaalitoimistaan ISIS joukkoja vastaan El-Sheikhiin. Tämäkin osoittaa El-Sisin päättäväisyyden onnistua tällä kertaa.

Presidentti El-Sisillä ei kuitenkaan ole paljon tarjottavaa vastahakoiselle Abbasille, vain toiveita ja olettamuksia Hamasin ja muiden terrorijärjestöjen suostumisesta pitkäaikaiseen tulitaukoon ilman vakuuksia, että nuo järjestöt tulevat noudattamaan allekirjoittamiaan sopimuksia. Hamas ei ole suostunut luopumaan aseellisesta siivestään izza din al-Qassam nyt tai lähitulevaisuudessa, kuten ei myöskään rakettituotannostaan tai hyökkäys-tunnelien kaivamisesta Israelin alueelle.

Abbasin vastauksesta El-Sille ei vielä tiedetä, mutta Hamas on jo saanut varman lupauksen 90 miljoonan USD maksujensa suorituksesta 6 kuukauden ajaksi. Hamas esitti Israelille vaatimuksen 15 miljoonasta USD/kuukausi, mikä näyttää toteutuvan YK:n ja Qatarin toimesta, takaajina YK ja Venäjä.
Suunnitelmaan kuuluu mekanismi, jolla varat siirretään Gazaan PA:n välityksellä, mitä aiemmin vastustettiin PA:n harjoittaman kiristyksen vuoksi. Vastaavanlaiset mekanismit ovat kaatuneet, eikä ole takuita niiden onnistumisesta nytkään. Seuraavat päivät osoittanevat, missä mennään. https://www.debka.com/egyptian-gaza-tru ... to-israel/,

04. Israelissa tapahtui verinen liikenneonnettomuus Suolameren rantatiellä no 90, jossa 8-hengen perhe oli palaamassa kotiinsa lomamatkalta, kun vastaantuleva auto – onnettomuudesta tehdyn videoesityksen mukaan – alkoi heittelehtiä puolelta toiseen ja lopulta rysäytti suoraan lomalaisten autoon nokkakolarissa.
Perheen molemman vanhemmat ja heidän 6 alaikäistä lastaan saivat surmansa nokkakolarissa, mitä täydensi auton syttyminen tuleen.

Perheen vanhemmat Yariv,45, ja Shoshi 45, Atar ja heidän lapsensa 3-, 5-, 7-, 9-, 11- ja 12-vuotiaat, haudattiin keskiviikkona Netanyan rantakaupunkiin. He asuivat Psagotin juutalaiskylässä Samariassa.
Poliisi epäilee, että kolarin aiheuttanut mies oli huumeen tai jonkun muun lääkityksen alainen ajaessaan. Hänellä oli 20 liikennerikosta tunnollaan.
https://www.timesofisrael.com/hundreds- ... car-crash/,

05. Samalla valtatiellä no 90 Jordanin laaksossa tapahtui toinen verinen liikenneonnettomuus.
Sunnuntaiaamuna palestiinalaisia työpaikalleen kuljettava minibussi kolaroi rekka-auton kanssa. Onnettomuudessa sai surmansa 6 palestiinalaista; 5 muuta haavoittuivat, ainakin 4 heistä hengenvaarallisesti.
Muutamat haavoittuneista jäivät loukkuun minibussin rungon romahtaessa. Kaikki haavoittuneet kuljetettiin sairaalan sekä ambulanssilla että armeijan helikopterilla.

Alustavien tutkimusten mukaan rekka alkoi oudosti heittelehtiä laidasta laitaan ajautuen lopulta minibussin kaistalle, jonka kuljettaja pyrki väistämään vastaan tulevaa rekkaa, mutta bussi alkoi samoin heittelehtiä ja rysähti rekan eteen.
Rekka-auton kuljettaja pidätettiin tutkimusten ajaksi. https://www.timesofisrael.com/6-killed- ... an-valley/,

06. Tel Avivin Rabin-aukiolle kokoontui kymmeniä tuhansia kansalaisia vuosittain pidettävään entisen pääministeri Yitzhak Rabinin teloituksen muisto-tilaisuuteen, joka oli järjestyksessä 23.

Sekä vasemmistoa että oikeistoa edustavat johtajat murehtivat ja vaativat poistettavaksi juutalaista yhteisöä hajottavat ja repivät systemaattisen kiihotuksen ja pelonlietsonnan retoriikan, sekä poliittisten vastustajiensa painostamisesta poliittisten pisteiden haalimiseksi huomioimatta ollenkaan, miten se tulee hajottamaan Israelin kansaa aikana, jolloin juutalainen yhteisö taistelee olemassaolonsa puolesta verenhimoisten haikalojen kärkkyessä sopivaa aikaa hyökätäkseen lopullista armoniskua varten.

Oppositiojohtaja Tzipi Livni sanoi puheessaan, että historia toistaa itseään todeten, että maan vasemmisto on taas kerran oikeistolle soveltuva vihan kohde, jota pääministeri Netanyahu lietsoo liekkeihin. Hän kehottaa katsomaan Bibin kirjoituksia ja videoita tai kuuntelemaan hänen puheitaan voidakseen ymmärtää näitä pahoja tuulia, ideologeja, jotka syyttävät jokaista, joka ajattelee eri tavalla petoksesta.

Sionistisen Unionin puheenjohtaja Avi Gabbai totesi: ”Rabin valitsi rauhan ja taisteli Hamasia vastaan; Netanyahu hylkäsi rauhan ja antautui Hamasille”.
Yesh Atid-puheenjohtaja Yair Lapid osoitti sovittelevampaa asennetta todeten. ”Kiihkoilijoita on sekä oikealla että vasemmalla. Meidän tulee vastustaa heitä, mutta silti eivät kaikki eritavoin ajattelevat ole todellinen uhka, eivätkä vihollisia. Eivät kaikki oikealla olevat teloittaneet Rabinia”.
40 % kansasta epäilee yleistä uskoa, että Yigal Amir teloitti Rabinin.

Hallituksen ministeri Tzahi Hanegby edusti vasemmiston mielestä osallisuutta teloitukseen, ja joutui huutojen ja buuauksen kohteeksi. ”Teloittaja Yigal Amir halusi surmata miehen politiikan vuoksi, jopa surmatakseen demokratian tai sisällissodan. Monet kansasta ajattelevat tavallani, että Oslon sopimukset oli kauhea virhe ja vastustimme sitä, mutta kun hän surmasi pääministerin, minä kaikkien kavereitteni kanssa tunsin samoin kuin poliittisen kartan vasta-puolella olevat israelilaiset”. Hän sanoi olevansa iloinen tulostaan paikalle huolimatta huudoista ja poistumiskehotuksista.
https://www.timesofisrael.com/at-rabin- ... ncitement/,

07. UUTISIA LYHYESTI

Internet lakkoilee taas, joten pyrin lopettamaan ennen ruudun pimenemistä.

Eurovision 2018 voittaja Netta Barzilai aloittaa Euroopan kiertueen marraskuussa. Hän esiintyy Itävallassa, Ranskassa, Saksassa, Sveitsissä ja Englannissa. Hän sanoo haluavansa edistää rakkautta muillekin. ”Kun me osoitamme positiivista energiaa toisille, se palaa takaisin meille, tehden maailmasta paremman paikan asua”. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 05,00.html,

F16 hävittäjä oli vähällä kolaroida toisen lentokoneen kanssa sen menetettyä jarrutusominaisuutensa teknisen järjestelmän pettäessä. F16 kärsi vaurioita, mutta kukaan ei haavoittunut. Tapaus sattui keskiviikkona IAF:n tukikohdassa maan eteläosassa. Toinen kone oli F-161 Soufa hävittäjä. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 36,00.html,

Tanska syyttää Irania salaliitosta iranilaisen aktivistin teloittamisyrityksestä Tanskan maaperällä. Tanska esitti syytteen tiistaina Iranin hallitusta vastaan, joka kielsi osallisuutensa yritykseen ja syytti Iranin vihollisia hyvien suhteitten sabotoinnista Euroopan valtioitten kanssa kriittisenä aikana, jolloin USA:n asettamat Iranin vastaiset sanktiot alkavat uudelleen tuntua sen taloudessa. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 01,00.html,

Korkeimmanoikeuden tuomariksi valittua tuomaria Kavanaughia vastaan nostettua raiskaussyytettä esittänyt nainen sanoo valehdelleensa, eikä ole koskaan edes tavannut kyseistä henkilöä. Se oli Demokraattien suunnittelema juoni, joka paljastui kyseenalaistaen samalla monien muitten naisten esittämät vastaavanlaiset syytökset Trumpin nimittämiä virkailijoita vastaan. Kyseinen nainen voi joutua syytetyksi oikeudessa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254225,

Haredi-kansaa ja ortodokseja koskeva asevelvollisuuslaki on muotoutumassa hyväksyttävään muotoon. Haredi kuitenkin vaatii, että siihen tulee sisällyttää kohta, joka oikeuttaa toisenlaisen lain hyväksymisen, jos tämä poistetaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254224,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 12 -22; Tiberias7 -29; Suolameri 20 -29; Eilat 18 -29; aurinkoista, huomenna lämpötila putoaa 3 asetta. Maanantaina voi sataa, ei tiistaina.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasotietoa Israelista Marraskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 07.11.2018 08:13


Tiistai 06.11.2018
Julkaistu tiistai, 6.11.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

TIISTAI 06.11.2018
01. Tänään on se päivä, jonka jälkeen USA ei ole enää koskaan sama kuin ennen, varoittaa WND lukijoitaan. Sama websivu ehdottaa toisessa artikkelissaan, että historia voi toistaa vuoden 2016 presidentin vaaleja, jotka gallupien mukaan olivat vain vahvistusta vaille Demokraattisen puolueen ja sen ehdokkaan Hillary Clintonin selvä voitto. Artikkelissa todetaan, että analyytikot erehtyivät siksi, etteivät he huomioineet ”äänetöntä punaista aaltoa”, joka vaalipäivänä muutti tilanteen Republikaanisen puolueen ja Donald Trumpin voitoksi.

Rasmussen Survey ennustaa tämän voivan toistua tänään pidettävissä väli-vaaleissa vastoin ennusteita, sillä ”republikaaneja suosivat äänestäjät eivät mielellään halua julkistaa, ketä he suosivat. He muodostavat sen ”salatun”, äänettömän kansanosan, joka voi ratkaista vaalien tuloksen tänäänkin”. Demokraatit uskovat voittavansa ainakin kongressin alahuoneen (House) ja kasvattavansa vaikutustaan myös senaatissa.

02. Amerikan kristillinen johtaja, psykologi, tri James Dobson, joka johtaa perustamaansa James Dobson Family Instituuttia ja sen ylläpitämää päivittäistä Dr. Dobson Family Talk radio-ohjelmaa, sanoi maanantaina:

”Voimalliset sosiaaliset liikkeet ja intohimot (passions) lentävät tuulessa, ja useimmat niistä omaavat vaarallisia seurauksia perheinstituutiolle, uskonnolliselle vapaudelle, lapsillemme ja syntymättömille lapsillemme, kuten maallemme kokonaisuudessaankin”.

”Valtiolaiva, jossa me olemme matkustajina, höyryää kohti tuntemattomia vesiä, ja v.2018 välivaalit 06. marraskuuta päättävät suuntamme vuosi-kymmeniksi eteenpäin. Kristittyjen tulee mennä äänestämään saattaakseen
äänensä kuulluksi. Mitä aiot tehdä siinä? Jäätkö sivuun näistä vaaleista?”

”Jumala auttakoon meitä, jos sinä ja minä jätämme täyttämättä moraalisen velvollisuutemme. Meillä äänestäjillä on valta suojella perustuslakiamme, säilyttää hallitusjärjestelmämme ja turvata vapauden siunaukset meille ja jälkeläisillemme”.

”Haluatko sinä, veljeni ja sisareni, antaa ajastasi 30 minuuttia mennäksesi äänestämään? Ennen kuin teette sitä, pyydän teitä tutustumaan kysymyksiin, että voisitte antaa informoidun äänenne. Ja ennen sitäkin, painamaan päänne nöyrästi ja rukouksessa armollisen Jumalan edessä, ja pyytää Häneltä ohjausta, miten tehdä valintanne annetuista vaihtoehdoista.
Tehkää kaikkenne voidaksenne vaikuttaa näissä vaaleissa.”

Western Journal lehdessä Bryan Chai – todetessaan äärivasemmiston demokraattien tehneen yleisen ylenkatseen kristillisyydelle varsin tunnetuksi – ylistää Valkoisen Talon lehdistösihteerin Sarah Sandersin kommenttia äskeisessä New Yorkerin haastattelussa.

”Todella, jos uskon ihmiset eivät halua osallistua likaiseen prosessiin, silloin he ovat menettäneet koko kutsumuksensa merkityksen” Sanders sanoi. Chai toteaa jo tämän riittäneen vastaukseksi. Mutta hän jatkoi selittäen, että ”hän puhuu kristittynä”.

”En mene toimistooni olettaen sen olevan kirkkoni. Ei meitä ole kutsuttu menemään paikkoihin, joissa jokainen jo ajattelee meidän tavallamme ja on uskova kuten mekin – meidän tulee mennä paikkoihin, joissa he eivät sitä ole. Meidän tulee viedä sanomamme pimeimpiin ja likaisimpiin paikkoihin, ja tahriintuneimpiin ja kyvyttömimpiin paikkoihin. Jos pystymme vakuuttamaan edes yhden ihmisen, se on sitä, mitä meidän odotetaan tekevän”.

Toimittajan ehdotukseen: ”Trump tarvitsee siis apua”, Sanders vastasi:
”Me kaikki tarvitsemme apua, tämä on kristinuskon perusta. Kukaan ei ole täydellinen. Me olemme kaikki syntisiä”. https://www.wnd.com/2018/11/dobson-chri ... lp-us-all/,

03. Radiokeskustelun juontaja Rush Limbaugh ihmettelee mediakansan tavoin sitä, miksi republikaaninen puolue ei ole hyödyntänyt Trumpin hallituksen saavuttamaa uskomatonta kehitystä ennen 2018 välivaaleja?

Trump on ponnistellut pienentääkseen valvontaa ja veroja, ja hänen isku-lauseensa ”Amerikka ensimmäiseksi” on nostanut maan taloutta ja luonut uusia työpaikkoja, vähentänyt työttömyyttä ja nostanut tulotasoa.

Limbaugh sanoo, ettei ”Drive-by-Media” ole keskustellut Trumpin saavutuksista, ihmetellen miksi?.
Sitä samaa kyselevät monet muutkin journalistit: ”Presidentin näin hyvän talouden vallitessa olettaisi kuuluttavan lähes jokaisessa ”Good Morning America” ohjelmassa: Pidetään sama tahti, talous kukoistaa, jatketaan samaa kurssia” sanoo ABC:n Jonathan Karl.

ABC:n George Stephanopoulos: ”Onko viisasta keskittyä tähän silloin, kun talous on romahtamassa?”
Fox News Chris Wallace: ”Miksi republikaanit eivät kerro kansalle talouden edistymisestä?”
Fox News Juan Williams: ”Talous toimii melko hyvin, mikseivät republikaanit saisi jatkaa sen hoitamista?”
CNN:n Jake Tapper: ” Talous kukoistaa. Työttömyys on alimpana 49 vuoteen. Vuositulo ylittää 3 %:n sitten 2009. Mutta – kuten tiedät – presidentin loppu viesti ei puhu siitä mitään.”

Limbaugh antaa selityksen:
”He odottavat epätoivoisesti Trumpin puhuvan taloudesta, koska he uskovat voivansa saada Trumpin ansaan. Tämä on hämmästyttävää. – He uskovat, että heillä on eräänlainen valta.”

”Media haluaa Trumpin lopettavan puheet maahanmuutosta, koska se on kuolemankysymys demokraateille. Tiedätkö mikä kysymys toimii? –
Gallupin ja äänestyksen tosiasioitten mukaan lähiöiden naiset siirtyvät demokraateista republikaaneihin maahanmuuton vuoksi. Talous kukoistaa. ”Kyllä Kansa tietää” (kuten Veikko Vennamo sanoi). Trump voi ottaa kunnian siitä. Demokraatit eivät. Ei yksikään demokraatti äänestänyt Trumpin veroalennuksen puolesta.”

”Ei ole mitään, mihin demokraatit voisivat sanoa jättäneensä sormenjälkensä sen avustamisessa (Obaman väitteistä huolimatta: Minä aloitin sen). He ovat epätoivoisia. Karavaanit hajoavat. Tämä siksi, että monet karavaanissa ajattelevat: Se ei näytä siltä kuin pitäisi; kuin silloin kun aloitimme matkamme; näyttää, ettemme ole tervetulleita”.
https://www.wnd.com/2018/11/limbaugh-te ... t-economy/, https://oathkeepers.org/2018/11/us-troo ... f-caravan/,

04. Trumpin hallituksen asettamat uudet ja uudistetut – kovimmat koskaan ennen asetetut – sanktiot, tulivat voimaan maanantaista lähtien.
Niiden ulkopuolelle jätetään kuitenkin 8 suurinta tuontimaata.

Maat, joita pakotteet eniten koskettavat Iranin ohella – Englanti, Kiina, Ranska, Saksa, Venäjä ja Euroopan Unioni – ovat markkinoiden menettämisen pelossa kiivaasti vastustaneet niiden asettamista. USA asetti sanktiot Iranin hallitusta vastaan siksi, ettei Iran ole suostunut neuvottelemaan uudelleen v.2015 kansainvälisten Iranin ydinteollisuutta koskevien sopimusten muuttamista ja täydentämistä.

EU-maat haluavat säilyttää 2015 solmitun kv. JCPOA-sopimuksen, ja ovat aloittaneet laajat ponnistelut sen pysyttämiseksi voimassa, koska ne pelkäävät Iranin sanoutuvat siitä irti ja jatkavan ydinteollisuuttaan ja ohjus-kehittelyään ilman mitään pidikkeitä.

USA:n ja Israelin edustajat sanovat, että sopimus nykyisessä muodossaan sallii Iranin jatkavan ydinaseensa rakentamista 5 -10 vuotta allekirjoittamisen jälkeen, eli 2020 – 2025; ja toiseksi siinä ei aseteta mitään rajoituksia Iranin ohjus-teollisuudelle, joka on jatkanut yhä tehokkaampien ja tarkempien ballististen ohjusten kehittämistä ja testauksia. Nämä ballistiset ohjukset yltävät useimpiin Euroopan maihin, ja viimeiset USA:n rannikolle saakka.

Iranin mullah-hallitus on toistuvasti uhannut Israelia täydellisellä tuholla, ja uhkaa myös Yhdysvaltoja ohjusiskuilla. Israelissa nämä uhkaukset otetaan täydestä, ja siksi Israelin hallitus vastustaa JCPOA-sopimusta. EU-maat ilmeisesti uskovat Iranin hallituksen hyvään tahtoon, ettei se hyökkää niitä vastaan, vaikka painostusta voitaisiinkin käyttää ydinaseen varjolla.

Iran aloitti maanantaina ilmatorjuntaharjoitukset vastauksena uusiin sanktioihin, ja presidentti Hassan Rouhani sanoi maansa joutuneet sota-tilanteeseen, mikä nostattaa ennestäänkin kireää jännitystä Lähi-Idässä. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 64,00.html,

05. Pääministeri Benyamin Netanyahu sanoi puhuessaan Likudin ryhmä-kokouksessa maanantaina, että vain teknologinen voima voi johtaa sopimuksiin arabimaiden kanssa, sillä myönnytykset katsotaan niissä maissa heikkouden osoitukseksi. Hän ylisti samalla Trumpin hallituksen asettamia Iranin vastaisia entistä kovempia pakotteita.

Natanyaju (Bibi) painotti voiman osoittamisen merkitystä asioidessaan arabien kanssa, sanoen sen osoittamisen olevan Israelin ulkopolitiikan kaikkein tärkein aspekti.

”Miehitys on härkä (bull). On maita, jotka ovat vallanneet ja siirtäneet kokonaisia kansoja, ja maailma pysyttelee vaiti. Voima on avain. Se muuttaa kaiken politiikassamme arabimaailmaa kohtaan”.

Netanyahu selitti, että myönnytykset katsotaan heikkouden merkiksi Lähi-Idässä. ”Vastakohtana teorialle, että myönnytykset johtavat sopimuksiin arabien kanssa, ne tuovat vain tilapäisen muutoksen, siinä kaikki”.

”Oikea tapa toimia on saada edistystä yhteisten intressien kautta, jotka perustuvat teknologiseen voimaan” Bibi selitti.
Hän kutsui maanantaipäivää historialliseksi, koska silloin USA:n hallituksen asettamat Iranin vastaisen uudet sanktiot tulivat voimaan.

”Tänään Washington asetti kovimmat sanktiot Iranille, joita se koskaan on kokenut pysäyttääkseen sen hyökkäyshalun. Haluan toistaa aiemman kiitokseni USA:n presidentti Donald Trumpille rohkeasta, päättäväisestä ja tärkeästä päätöksestä. Uskoakseni se lisää tasapainoa, turvallisuutta ja rauhaa Alueelle”.

”Voin jo todistaa näitten sanktioitten vaikutuksia – Iran jo pienentää budjettiaan, rahoitustaan hyökkääviä elementtejä alueensa ulkopuolella”. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 75,00.html,

06. UUTISIA LYHYESTI

Iran syyttää Israelia epäonnistuneesta cyber-hyökkäyksestä. Teheranin teleyhteyksien ministeri esitti syytöksen Israelille, että se oli hyökännyt sen infrastruktuuria vastaan maanantaina todeten, että se epäonnistui valppaitten teknisten tiimien ansiosta.

Ministeri uhkasi samalla Israelia oikeustoimilla kansainvälisillä forumeilla.
Tämä tuli sen jälkeen, kun eräs toinen iranilainen virkailija sanoi Iranin paljastaneen uuden sukupolven Stuxnet viruksen, jonka aiempi versio Iranin ydinohjelmaa vastaan paljastettiin vuosikymmen sitten.

”Sionistinen hallitus – perinteittensä mukaan käyttäen cyber tekniikkaa kuten Styxnet tietokonevirus, teki cyberhyökkäyksen maanantaina Teleyhteyksien infrastruktuuria vastaan”, sanoi telecommunication ministeri Mohammad Javad Azari –Jahromi. Hän vakuutti, ettei hyökkäys onnistunut teknisten tiimien valppauden ansiosta. Tietoa täydennetään myöhemmin. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 90,00.html,

PA/PLO jatkaa aloittamaansa kampanjaa arabeja vastaan, jotka myyvät maata tai kiinteistöjä israelilaisille.
PA:n poliisi pidätti Jerusalemin itäosassa asuvan arabin, jonka he väittävät syyllistyneen tähän maanpetokselliseen rikokseen, joka Jordanian lakien mukaan oikeuttaa kuoleman rangaistuksen.

Israelin turvallisuusjoukot tekivät asian tultua julkisuuteen ratsian PA:n yleisen tiedustelun toimitiloihin takavarikoiden tietokoneita ja dokumentteja.
Pari PA:n arabia haavoittui ratsian yhteydessä.
PA/PLO:n aloittama kampanja arabeja vastaan, jotka myyvät maata tai kiinteistöjä juutalaisille tai NGO yrityksille, alkoi useita kuukausia sitten.

PA/PLO on ulottanut kampanjansa Jerusalemin itäosaan, joissa niillä ei ole oikeutta toimia. Issam Akel, 53 Jerusalemin itäosan asukas, jolla on sininen ID-kortti. ID-kortti oikeuttaa liikkumaan Israelin alueella, mutta ei anna äänioikeutta parlamenttivaaleissa, kunnallisvaaleissa kylläkin, pidätettiin PA:n poliisin toimesta laittomasti pääkaupungin itäosassa lokakuun alussa.

Hänet vaadittiin yleisen tiedustelun toimistoon Ramallahiin allekirjoittamaan jotain dokumenttia. Hänestä ei ole kuultu sen jälkeen, eikä hänen vaimonsa saanut lupaa vierailla miehensä luona. Akel on USA:n kansalainen, joka hälytettiin laittoman pidätyksen vuoksi. Vasta USA:n konsulin vaatimuksesta vaimo sai tavata miestään sanoen, ettei hänen mielenterveytensä ole hyvä.
(Amerikan konsulioikeudet siirrettiin myöhemmin USA:n ulkoministeriöön).

Vastalauseeksi Israelin poliisi pidätti Adnan Ritin, PA:n Jerusalemin alueen kuvernöörin, sekä PA:n tiedustelujohtajan Jihad Al-Faqeen pääkaupungissa.
Molemmat vapautettiin pian.
Torstai-iltana Rit pidätettiin uudelleen lisäkuulusteluja varten poliisin tehtyä ratsian PA:n järjestämään konferenssiin Ras Al-Amud lähiössä pääkaupungin itäosassa. Hänet päästettiin vapaaksi tuntien kuluttua.
Akel on edelleen laittomasti pidätettynä PA:n vankisellissä Ramallahissa. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 28,00.html,

Naisterroristi pysäytettiin Jerusalemin itäosassa hänen yritettyään puukotusta lähellä Mishor Adumimia tiistaina. Nainen yritti puukottaa israelilaista bensiiniasemalla. Hänen kerrotaan uhanneen sotilasryhmää esille ottamallaan puukolla. Yrityksensä jälkeen terroristi piiloutui läheiseen falafel kioskiin kieltäytyen tulemasta ulos.

Hän pääsi pakoon, mutta pidätettiin ollessaan matkalla Alonin kaupunkiin. Pidätettäessä hän uhkasi puukollaan sotilaita, jotka avasivat tulen häntä kohti haavoittaen häntä lievästi.
Hänet hoidettiin paikan päällä ennen vientiä sairaalaan.
Nainen, 37-vuotta, on kotoisin PA:n valvomasta Yattan kaupungista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254336,

Amerikkalainen muslimijohtaja Louis Farrakhan on vierailulla Iranissa. Hän johtaa USA:ssa Nation of Islam järjestöä. Vierailunsa aikana hän osallistui useisiin USA:n ja Israelin vastaisiin mielenosoituksiin. Tilaisuudessa, jossa kunnioitettiin USA:n Iranin lähetystön valtausta Teheranissa 39 vuotta sitten, hän johti huutosakkia, joka huusi ”Kuolema Israelille, kuolema USA:lle”, sekä verraten niitä pieneksi ja suureksi saatanaksi.

Iranin radikaalinuoret opiskelijat valtasivat USA:n lähetystön 4.marraskuuta 1979, pitäen sen 52 amerikkalaista virkailijaa panttivankeinaan 444 vuorokatta. Heidät vapautettiin 20. tammikuuta 1982.

Puhuessaan sunnuntaina Farrakhan sanoi mm: ”Tulin tänne Amerikan Yhdysvalloista, joka kehuu tosiasialla, että se asettaa Islamilaista Tasavaltaa vastaan kovimmat tätä maata vastaan koskaan asetetut sanktiot.
”Eikö olekin totta, että kutsutte Amerikkaa suureksi saatanaksi? Jos uskotte, mitä sanotte, eikö saatana olisi silloin aktiivisena mukana tuhoamassa tätä maata, joka perustettiin uskossa ja käytännössä alistuneena Allahille? Eipä sen pitäisi yllättää meitä, jos saatana haluaa pahaa oikeamielisille? Amerikka tekee vaikeaksi Iranille toteuttaa tehtäväänsä, mutta jos teillä on voimaa kestää koettelemukset, voitto on teidän.”
Lokakuussa Farrakhan nimitti juutalaisia termiiteiksi, mutta syntyneen vasta-lausemyrskyn vuoksi muotoili viestinsä: En ole antisemitisti, olen antitermiitti. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254334,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 12 -18; Tiberias 17 -26; Suolameri 20 -26; Eilat 18 -27 +C-astetta. Tänään voi sataa, huomisesta lähtien puolipilvistä ja vähän lämpenevää.

Californiaa runtelivat 39 maanäristystä 24 tunnin aikana asiantuntijoitten varoittaessa muutoksista maapohjassa San Andrean mannerlaattojen murtumalinjoilla.
Seismiset ilmiöt ovat lisääntyneet hälyttävästi tällä alueella kuten pitkin Tyynenmeren ranta-alueita ns. tuliringin (ring of fire) alueella. https://www.zerohedge.com/news/2018-11- ... reas-fault,
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasotietoa Israelista Marraskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 08.11.2018 19:18


Torstai 08.11.2018
Julkaistu torstai, 8.11.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

TORSTAI 08.11.2018
01. USA:n välivaalit on sitten pidetty ja tulokset alkavat olla valmiit, joskin pieniä muutoksia voi tulla tarkastusten edistyessä.

Tulosten mukaan Republikaani-puolue johtaa senaattia, mutta kongressin alahuonetta johtanee Demokraattisen puolueen johtaja Nancy Pelosi.

435-jäsenen Alahuoneen vaalitulokset ovat viimeisten tietojen mukaan 221 demokraateille ja 199 republikaaneille.

100-jäsenen senaattiin republikaanit saivat 52 jäsentä, demokraatit 45 (mukaan lukien 2 riippumatonta jäsentä). Kolmen paikan kohtalo on auki, mutta se ei vaikuttane kokonaistulokseen puolueiden välillä.

Presidentti Trump sanoi lausunnossaan tulosten alkaessa selvitä, että republikaanit saivat suuren voiton, sillä he pitävät senaatin valvontaa tärkeimpänä.
Alahuoneen voiton ansiosta demokraatit voivat haastaa presidentti Trumpin lakialoitteita ja ohjelmaa ”Amerikan muuttamiseksi suureksi uudelleen” seuraavan 2 vuoden aikana.

”Valtava onnistuminen tänään. Kiitos teille kaikille” kirjoitti presidentti Trump tiistai-iltana 23.15 aikaan Tweet-sivullaan, jota hän käyttää turvallisuus-miesten varoituksista huolimatta, ettei se kanava ole turvallinen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254377,

02. WND analysoi artikkelissaan vaalien tuloksia puolueiden näkökulmasta. ”Ennakoitua sinistä aaltoa ei sitten tullutkaan”, eli vaikka demokraatit voittivat kongressin alahuoneen selvällä enemmistöllä, he menettivät senaatin, joka USA:n hallintojärjestelmässä on tärkeämpi kuin alahuone.

WND:n kommentaattori Joseph Curl totesi tuloksista: ”Tässä tulevat lurjukset (grazies)! Nancy Pelosi puheenjohtajana; Maxine Waters, Adam Schiff, Elijah Cummings johtajan rooleissa”.

Curl näkee välivaalit ”joululahjana presidentti Tumpille, koska republikaanit ovat kauan pyrkineet yhdistämään demokraattien ehdokkaat Pelosiin, julkaistuaan 250 Pelosin vastaista TV-mainosta. Tämä pakotti jotkut ehdokkaat kieltämään Pelosin. Mutta Trumpille – häviten alahuoneen, mutta saaden Pelosin takaisin vuoden 2020 hyökkäyskohteena – on toteutunut unelma, ja hän on tietoinen tästä”.
Demokraatit voittivat 30 paikkaa alahuoneessa, mutta menettivät paikkoja senaatissa. Arizonan ja Floridan lopullisten tulosten valmistuttua republikaanit ovat voineet voittaa enemmistön 53 -47 tai paremminkin senaatissa.
https://www.wnd.com/2018/11/early-chris ... -majority/,

03. Ynetnews.com julkaisemassa op-ed artikkelissa Eytan Gilpoa tarkastelee USA:n välivaalien tuloksia kysellen: Hyviä uutisia Iranille, huonoja Israelille?

Demokraattien saama valvonta kummassa tahansa kongressin kamarissa vaikeuttaa Trumpin hallintoa ja voi tukkia hänen toiveensa lisätoimista Teherania vastaan. Israelille demokraattien voitto kaivaa maata Trumpin hallituksen Islamilaisen Tasavallan painostamisen alta, ja vaikeuttaa Israelille myönteisen politiikan harjoittamista, Gilboan artikkelissa todetaan.

Gilboa jatkaa todeten, että ”maanantaina voimaan tulleiden Iranin vastaisten uusien sanktioitten, ja tiistaina pidettyjen välivaalien välillä on voimakas side.
Tumpin hallituksen Iranin öljy-ja kaasuteollisuudelle asettamien uusien kovien sanktioitten tarkoituksena on huonontaa Islamilaisen Tasavallan taloudellista kriisiä ja samalla lisätä yleistä painostusta Teheranin hallitusta vastaan”.

Vuonna 2015 maailman johtavien maiden – mukaan lukien Venäjä ja Kiina – allekirjoittamaa ydinasesopimusta JCPOA edeltäviä sanktioita tukivat kaikki allekirjoittajamaat (myös USA), mutta nyt USA on yksin.
Lisäksi EU-maat ja toiset maailman johtavat maat pyrkivät kaikin tavoin torpedoimaan Amerikan asettamien sanktioitten vaikutukset.

Öljyn ja kaasun vienti on elintärkeä Iranin taloudelle ulkomaisten tulojen muodossa, ja osankin poistaminen siitä voisi olla kriittinen – etenkin keskellä taloudellista kriisiä, joka runtelee Teherania ja on vain pahenemassa.
USA:n hallituksen toiveena on ollut, että kovat sanktiot uhkaavat Teheranin hallitusta, ja kiihdyttävät sen vastaisia mielenosoituksia, tai ainakin johtavat neuvotteluihin nykyisessä sopimuksessa havaittujen raskaiden puutteiden korjaamiseksi.
USA:n toiveena on, että uudessa sopimuksessa käsiteltäisiin ongelmia kuten ballististen ydinaseohjusten testaukset, sekä Iranin hyökkäävä toiminta Lähi-Idän alueen muita maita kohtaan, mitä Iranin ydinase vahvistaisi.
Iranin johto on ilmoittanut, että sanktioitten vaikutus alkaa jo tuntua, ja toivoi siksi USA:n vaalien nostavan demokraatit valtaan kongressissa. Yhdenkin kamain valvonta vaikeuttaisi Trumpin suunnitelmien toteuttamista ja häiritsisi kohteisiin tarvittavien määrärahojen hyväksymistä kongressissa, ja voimistaisi pyrkimyksiä Trumpin syyttämiseksi oikeudessa.

Tämä puolestaan voisi vaikeuttaa tai estää Trumpin uudelleen valinnan 2020 Presidentin vaaleissa.

Vaalien tulokset suosivat siten Iranin toiveita kongressin alahuoneen jouduttua demokraattien valvontaan.
Miten Trump reagoi välivaalien tuloksiin, ei ole vielä tiedossa, mutta hän on vihjaillut radikaaleilla toimenpiteillä. Israel pelkää Trumpin hallituksen Israelia suosivan politiikan vaikeutuvan päinvastaisista vakuutuksista huolimatta.

USA:n radikaalinen vasemmisto ja liberaalit vastustavat Trumpin hallitusta henkeen ja vereen, ja ovat julkisesti uhkailleet verenvuodatuksella, jos vaalit eivät suosi heitä. Tyydyttääkö osittainen kongressin voitto heitä, vai aikovatko he tosissaan lietsoa kapinahenkeä tyydyttääkseen näkymätöntä valtaryhmittymää, jonka väitetään aiheuttaneen Amerikan keskiosista Yhdys-valtoihin pyrkivät karavaanit, laittomasti USA:n etelärajat ylittävät elintaso-pakolaiset, joita valtaosa heistä lienevät? https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 55,00.html,

04. PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas, jonka terveydentila heilahtelee päivästä toiseen ja sairaalakäynnistä toiseen kertomatta, mikä on hänen todellinen kuntonsa, oli viikonvaihteen aikana Sharm El-Sheikhin loman-viettokeskuksessa keskustellen Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisin kanssa Gazasta sekä Fatahin ja Hamasin sovintokeskusteluista, joita on käyty usean vuoden ajan luvaten välittömiä toimia, mutta jotka ovat lopulta repsahtaneet osapuolten sovittamattomien erimielisyyksien vuoksi.

Lontoossa ilmestyvä Al-Hayat uutislehti raportoi, että presidentti Sisi on pystynyt vakuuttamaan epäluuloiselle Abbasille, miten neuvottelujen alaisina Kairossa jatkuvat Hamasin ja Israelin väliset sopimukset hyödyttämät myös PA:ta. Abbas on kateudesta vihreänä seurannut sivusta – häntä kun ei huolittu mukaan Kairossa käytäviin neuvotteluihin – miten miljardeja USD siirretään Hamasille Gazan kaistalle, eikä hän pääse peukaloimaan niitä ollenkaan. Vanhaa miestä setelien silitteleminen rauhoittaa kummasti.

El-Sisi sai Abbasin hyväksymään Qatarin ruhtinaallisen tarjouksen loppumattomista varoista Gazan rappeutuneen infrastruktuurin uudistamiseksi, sekä juomaveden turvaaminen merivettä puhdistamalla, sähkölaitoksen polttoaineen kuljettamiseksi Israelista, merisataman ja ehkä jopa lentokentän rakentamisen, sekä sotien vaurioittaminen asuntoalueiden uudistaminen ja lisäksi paljon muuta, kaikki Qatarin ja YK:n varojen turvin.

Ensitilassa Qatar toimittaa Gazaan 90 miljoonaa virkamiesten palkkojen maksamiseksi USA:n välityksellä, mutta ei PA:n kassan kautta. Polttoaineen kuljettaminen Israelin kautta sähkövoimalan tarpeisiin jatkuu edelleen.
Al-Akhbar julkaisi 10 kohdan ohjelman, jotka sisältyisivät Israelin ja Hamasin väliseen tulitaukosopimukseen, kuten kerroin aiemmin. Lista ei ole lopullinen.
Israel on jo antanut myönnytyksiä Hamasille, laajentaen kalastusoikeutta 90 merimailiin ja siitä edelleen. Israel salli Gazan viennin ulkomaille satamiensa kautta, ensimmäisen kerran vuosikausiin.

Abbasin kerrotaan suostuneen antaakseen Gazalle ”hengitystilaa” sanoo Al-Hayat. Sopimusta toteutetaan kahdessa vaiheessa: Ensimmäinen kestää 2 -3 viikkoa; toinen vaihe toteutetaan 6 kuukauden aikana. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 27,00.html,

05. Edellä kerrottuja sopimusneuvotteluja ja sopimusten noudattamista tarkastellessa on huomioitava, etteivät arabimuslimit toimi länsimaisten sopimussääntöjen puitteissa ja mukaisesti.

Arabimuslimit eivät toimi itsenäisesti vain kansallisten tai henkilökohtaisten näkökohtien mukaisesti, vaan kaikki on sidottu muinaisiin heimojen välisiin sopimusmenetelmiin sekä Mohammedin tekemiin sopimuksiin juutalais-kylien sekä Mekkan kaupungin kanssa, joita seurataan tunnontarkasti.

Juutalaisyhteisöjen kanssa tehdyt sopimukset olivat lyhyen ajan tulitauko-sopimuksia (hudna), jotka Mohammed rikkoi niin halutessaan.
Mekkan kaupungin kanssa tehty sopimus oli 10 vuotta kestävä hudaibiyan sopimus, mutta Mohammed rikkoi sopimuksen muutaman vuoden kuluttua saatuaan armeijansa kuntoon. Jasser Arafat todisti Etelä Afrikan matkallaan, että Israelin kanssa tehdyt Oslon sopimukset olivat hudaibiyan sopimuksia, jotka hän tulee rikkomaan niin halutessaan.

On odotettavissa, että Israelin kanssa tekemänsä sopimukset Hamas tulee rikkomaan, kuten se on rikkonut aiemmatkin sopimukset.
Islam sitoo jokaisen siihen tunnustautuneen ihmisen kehdosta hautaan, eikä hän voi irrottautua siitä ilman uudestisyntymistä Pyhästä Hengestä.

06. UUTISIA LYHYESTI

Etiopiasta Israelin muuttaneet juutalaiset viettävät vuosittain sigd lomaa, jonka aikana he rukoilevat, paastoavat ja uudistavat liittonsa Jumalan kanssa.
Tänä vuonna he viettivät sigd lomaa keskiviikkona.
Jerusalemissa kulttuuriministeriön ja Etiopian juutalaisten perinnekeskuksen organisoimaan seremoniaan osallistui hengellisiä johtajia, viranomaisia ja lukuisia uteliaita katsojia.

”Tämä on keskeinen lomapäivä Etiopian juutalaisten kalenterissa, jota olemme viettäneet tuhansien vuosien ajan” sanoo tri Simcha Gathon , joka johtaa Etiopian juutalaisten perinne keskusta. Hän teki aliyan 1984, hän kertoi Media Linelle. ”Se on uskonnollinen juhla, jonka alkuperä perustuu Raamattuun, ja Toran antamiseen Siinain vuorella. Me rukoilemme rauhaa Siioniin ja koko Israelin kansalle.”
Yksi teema heillä on rasismin poistaminen, jota he kokevat Israelissa. Heidän uskotaan kuuluvan Dan heimoon Juudan kuningaskunnassa, joka tuhottiin ja jonka kansa hajotettiin ensimmäisen Temppelin aikana 587 eKr.

Näitä Beta-juutalaisia asuu Israelissa 95 000. Useimmat saapuivat maahan kahdessa vaiheessa, operaatioiden Mooses ja Salomon mukana 1991.
Oikeusministeri Shaked ja presidentti Rivlin kehottivat Etiopian juutalaisyhteisöä esittämään armonanomuksia niiden pääasiassa nuorten pienrikollisten puolesta, jotka eivät ole syyllistyneet väkivaltaan. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 27,00.html,

Liikenneministeri Ysrael Katz osallistui tiistaina Omanissa pidettyyn kansain-väliseen liikennekonferenssiin.
Hän kertoo erittäin ystävällisestä vastaanotosta, jonka yhteydessä hän sai myös osallistua perinteiseen miekkatanssiin.

Katz vieraili UNESCO:n maailman perinnekohteessa Nizwa Fort kaupungissa, joka toimi sulttaanikunnan pääkaupunkina Persian lahdella.
Hänen tärkein viestinsä koski laatimaansa suunnitelmaa rautatien rakentamisesta Ashdodista Jordanian ja Saudi Arabian kautta Omaniin, yhdistäen Välimeren ja Persianlahden.

Projektin nimi on ”Tracks for Regional Peace” suunnitelma.

USA:n Lähi-Idän lähettiläs Jaon Greenblatt twiittasi Katzin vierailusta todeten: ”Israelin liikenne ja tiedusteluministeri Katz osallistuu kansainväliseen liikennekonferenssiin Omanissa. Hän esittelee suunnitelman rautatien rakentamiseksi Jordanian ja Saudi Arabian kautta Persianlahdelle. Jatketaan keskustelua. Suunnitelma tukee omiamme.” https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 89,00.html,

Ainakin 12 ihmistä sai surmansa Keski-Idästä muuttaneen henkilön avattua tulen Californiassa Thousand Ouks baarissa keskiviikkoiltana aamupäivällä.
Sheriffin ilmoituksen mukaan ainakin 6 ihmistä haavoittui.

Suosittu baari sijaitsee 45 minuutin ajomatkan päässä Los Angeletista. Poliisi ei vielä osannut vahvistaa, onko ampuja poliisin suojissa.
Ampuja ampui ainakin 30 patruunaa puoliautomaattiaseellaan, kertovat Ventura piiritoimisto ja Kalifornian valtatien poliisipartion jäsen.
Baarissa oli silloin satoja ihmisiä.

ABC:n raportin mukaan silminnäkijä sanoo turvallisuusvartija ampuneen miestä ja olettaa, että hän surmasi ampujan, joka käytti savupatruunoita.
Ei ole tiedotettu, että israelilaisia olisi ollut uhrien joukossa.
Tiedot ovat vielä hajanaisia ja epätäydellisiä. https://www.jpost.com/International/Gun ... red-571370,

Presidentti Donald Trump varoitti laittomien muuttajien ja toiseen kertaan äänestämisestä todeten, että heitä voidaan rangaista. Viranomasilla on kameroita, jotka haravoivat kansanjoukkoja ja jonottavia, ja voivat muutamassa sekunnissa löytää epäillyn henkilöllisyyden.
Texasin kuvernööri lupasi aloittaa tutkimukset väitetyistä laittomien maahan-tunkeutuneitten äänestämisestä.
https://www.wnd.com/2018/11/texas-gover ... en-voting/,

USA:n oikeuskansleri Jeff Sessions erosi virastaan Trumpin suosituksesta.
Häntä on syytetty siitä, ettei hän suostunut tutkimaan väitteitä Venäjän sotkeutumisesta USA:n vaaleihin. Hänen apulaisoikeuskanslerinsa Rod Rosenstein on ilmeisesti seuraava, joka joutuu eroamaan.
Trump twiittasi heti, että USA:n asianajaja Matthew G Whitaker toimii tilapäisesti oikeuskanslerin viran hoitajana.
Heidän toimensa liittyvät jollain tavoin Muellerin suorittamiin tutkimuksiin. https://www.wnd.com/2018/11/attorney-ge ... s-resigns/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 11 -20; Tiberias 17 -28; Suolameri 19 -27; Eilat 18 -29 +C-astetta, huomenna ja ylihuomenna luvataan sadetta, tänään puolipilvistä.

WND varoittaa menemästä muslimin ajamaan taksiin. USA:ssa muslimi yberkuljettaja joutunee istumaan vankilassa 23 vuotta. hänen väitetään pyrkineen kidnappaamaan autossaan matkaavia naisia. http://barenakedislam.com/2018/11/08/ne ... er-either/ ,
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasotietoa Israelista Marraskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 12.11.2018 06:39


Sunnuntai 11.11.2018
Julkaistu sunnuntai, 11.11.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

SUNNUNTAI 11.11.2018
01. Israel on toistaiseksi pidättäytynyt tarkemmin analysoimasta USA:n väli-vaalien tuloksia ja niiden vaikutusta Israelin ja USA:n suhteisiin odottaessaan tilanteen selkenemistä ja tulosten lopullista vahvistusta, jota voitaneen odottaa vielä jonkin aikaa paljastuneitten väärinkäytösten ja – rikosten vuoksi.

Ynetnews.com analysoi Itamar Eicherin laatimassa artikkelissa todeten, että vaikka Israelin virkailijat uskovat republikaanien valvoman senaatin jatkavan Israelille myönteistä kantaansa, kongressin edustajainhuoneen (House) suhtautumiseen vaikuttavat huonetta hallitsevan Demokraattisen puolueen uusien jäsenten palestiinalaisille myönteiset kannanotot.

Pääministerin kanslian apulaisministeri Michel Oren uskaltaa kuitenkin esittää omana kantanaan, että Republikaanisen puolueen edustajainhuoneen menettäminen tulee vaikuttamaan siihen, että USA:n presidentti Donald Trump tulee investoimaan enemmän aikaa ulkomaan suhteisiin ja tulee esittämään ”vuosisadan diilin” nimellä kulkevan suunnitelmansa, jolla on tarkoitus edistää rauhaa Lähi-Idässä ja selvittää Israelin ja PA/PLO:n välinen konflikti.

Oren olettaa, että välivaalit pakottavat Israelin keskittymään enemmän ponnisteluun demokraattisten ja liberaalien juutalaisten vastustamiseen.
Edustajainhuoneen tilannetta sekoittaa se, että useita Amerikan muslimeja, jotka ovat julkistaneet Israelin vastaisia kommenttejaan, on valittu kongressin edustajainhuoneeseen Demokraattien listalla.

Israelia kannattavat demokraatit tulevat kuitenkin johtamaan useita huoneen alakomiteoita. Juutalainen kongressinjäsen Eliot Engel johtaa vaikutus-valtaista ulkomaan asioitten alakomiteaa. Kaikkiaan viisi juutalaista demokraattia tulevat johtamaan alakomiteoita, näistä mainitaan Kalifornian edustaja Adam Schiff, joka johtaa tiedustelun alakomiteaa.

”Aika tulee ratkaisemaan, vaikuttaako kongressin muuttuminen USA:n sisäiseen ja ulkoiseen politiikkaan. Kongressin ulkomaan asioitten komitean jäsenet ovat olleet kriittisiä Israelille. Jos Israeliin kriittisesti suhtautuvia jäseniä valitaan sisäisiä asioita käsitteleviin komiteoihin, se osoittaa, ettei Demokraattisen puolueen johto ole kiinnostunut konfliktista Israelin kanssa”, arvioi Israelin New Yorkin konsuli Dani Dayan.

Dayan sanoo tavanneensa muutaman kuukauden aikana lähes kaikki uudet kongressin jäsenet New Yorkissa, New Jerseyssä ja Pennsylvaniassa luodakseen yhteiset työsuhteet heidän kanssaan. Samoin on tehnyt Israelia kannattavan AIPAC:in jäsenet potentiaalisia kongressin vaaliehdokkaita.
Demokraattien taholta todetaan, että monet sen kongressiin valituista jäsenistä ovat Israelille myönteisiä. Varoituksen ääniä kuitenkin kuullaan, joissa Demokraattisen puolueen todetaan siirtyvän enemmän vasemmalle, ja sen Israel-vastaisen mielialan nousevan.

Tulevaisuutta ajatellen Israelin suurin huoli on Amerikan ei-juutalaisen nuorison Israel-vastaisuuden aktivoituminen.
Suoritetun tutkimuksen mukaan nuorison osallistuminen äänestämiseen on noussut 50 % verrattaessa edellisiä vaaleja viimeiseen.
Vuonna 2020 nuorten potentiaalisten äänestäjien määrä on 22 miljoonaa.

Nuoret äänestäjät yleensä katsovat Israelin edustavan miehittäjää tai ainakin sortajaa ja sen uskotaan vaikuttavan seuraavissa presidentin vaaleissa 2020. Toiseksi demokraattien ehdokkaat saavat tukensa pienistä lähteistä, minkä johdosta johtavien juutalaisten lahjottajien merkitys vähenee.

79 % Amerikan juutalaisista äänesti Demokraattista puoluetta. Useimmat sanovat, ettei Israel ole ollut heidän kiinnostuksen kohteena, vaan seuraavat sisäisten, etenkin sosiaalisten, ongelmien ratkaisemista.

Amerikan liberaalien painostusryhmä JStreet sanoo saavuttaneensa suuren voiton, sillä 120 sen tukemista ehdokkaista tulivat valituiksi. Ryhmän johtaja Jeremy Ben-Ami sanoo ”suuren osan äänestäjistä, mukaan lukien Amerikan juutalaiset, vahvistavat Amerikan demokraattisia arvoja ja sen kykyä esittää vastuullisia johtajistoa maailmalle. Torjuessaan useita Trumpin kannattajia USA:n kansalaiset sanoivat: ei vihalle, ei rasismille, ja ei vaihtoehtoista sotaa Lähi-Idässä. He valitsivat kongressin, joka toimii vastuullisesti hillitessään Trumpia ja hänen politiikkaansa”. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 74,00.html,

Florida tulee järjestämään uudet konevaalit kahden eniten ääniä saaneiden ehdokkaitten välillä senaattiin. Floridan kuvernöörin Rick Scottin 12 500 äänen enemmistö kilpailijaansa demokraattien senaattoriin Bil Nelsoniin kapenee ja oli lauantaiaamuna 0.15 %.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 45,00.html, https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 53,00.html,

02. Gazan rajan tuntumassa asuvat israelilaiset alkavat katsoa kärsivällisyytensä huvenneen lähes olemattomiin Gazan Hamasin jäsenten jatkaessa Israelin maan polttamista – viikon vaihteen aikana todettiin 9 uutta Gazasta ammuttujen tulipallojen aiheuttamaa maapaloa – ja IDF:n ja hallituksen venkoilun vuoksi pystymättä ratkaisemaan, miten vastata ilman sodantulistusta Hamasin aloittamaan sotaan Israelin maata vastaan.

Viimeinen niitti oli perjantaina Gazasta Israeliin soluttautuneen tuho-polttajan sytyttämä muovikatoksella varustetun kasvihuoneen sytyttäminen tuleen, joka paloi kokonaan tuhoten omistajan työvälineet ja lämmitys- ja kastelu asennukset aiheuttaen kuukausien kestävän tuotantokatkoksen ja omaisuutensa menetyksen. Asukkaitten mukaan arabi oli soluttautunut Israelin puolelle useita kertoja ennenkin, vaikka IDF:n johto pyrkii tyynnyttelemään todeten, että tuhopolttaja tunnetaan ja pidätetään.

Osoittaakseen tarvitsevansa toimia tyhjien lupausten asemesta asukkaat estivät tarvikkeita ja öljyä kuljettavan rekkakolonnan pääsyn Israelista Gazaan Kerem Shalomin rajaterminaalin kautta.
Gazan kaistaa vuodesta 2007 hallinnut terrorijärjestö Hamas sanoo oikeudekseen jatkaa ”väkivallattomia mielenosoituksia, eli paluumarsseja” Gazan turva-aidan varrella, jotka ovat jatkuneet 30.04. lähtien.

Gazassa arvioidaan asuvan n. 1.8 miljoonaa palestiinalaista, joiden elin-olosuhteet ovat kehittyneet lähes kaaosmaisiksi infrastruktuurin pettäessä, juomakelpoisen veden loppuessa, sähkön jakelun toistuvasta katkeilusta ja yleisestä terveydenhuollon ja ruoka- ja kulutustavaroiden puutteen vuoksi. Työttömyys on suuri etenkin nuorten parissa, mikä tukee sopivasti Hamasin puoltamia ”päivittäisiksi kehittyneitä mielenosoituksia IDF:ä ja miehittäjää vastaan”, kuten heidän iskulauseissaan todetaan.

Egypti johtaa Kairossa jatkuvia tulitauko- ja pitkän aikajakson aselepo-neuvotteluja Hamasin edustajien kanssa – PA/PLO ja Israel eivät osallistu niihin suoraan, mutta seuraavat niitä tiiviisti.
PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas vastustaa niitä seuraten kateellisena Hamasin nousua uutisraporttien otsikoihin, ja sanoo, ettei Hamasilla ole mitään oikeutta neuvotella PA:n arabien puolesta.

IDF sanoo vastauksessaan ”aloittaneensa soluttautumisen tutkimukset ja seuranneensa soluttautujaa ennen hän murtautumistaan aidan läpi. Hänen askeleitaan seurattiin kaiken aikaa, ja paikalle lähetettiin suuri sotilasosasto, joka toimi yhdessä siviilien turvallisuusmiesten kanssa. Ne piirittivät alueen, jonne soluttautuja oli päässyt, n 500 m Israelin puolella”, kertoo IDF.

IDF sanoo, ettei soluttautuja päässyt kilometriä lähemmäs Hof Ashkelon alue-neuvoston alueella Netiv HaAsaran yhteisöä, mutta asukkaat sanovat hänen tulleen muutaman kymmenen metrin päähän heidän kodeistaan, kuten Hadashot TV-uutiset kertoi.
Soluttautuja onnistui hämäämään sotilaita Hamasin arabien järjestämän mielenosoituksen aikana, johon osallistui 12 000 Gazan arabia, päästen ilmeisen huomaamatta aidan läpi palavien autonrenkaitten aiheuttaman savun vuoksi. Sotilaat vastasivat mellakan torjuntavälinein ja kyynelkaasu-raketein arabien pommittaessa heitä käsiaseilla ja pommeilla. Samaan aikaan Gazasta lähettiin lukuisia tulipallotyppäitä Israelin puolelle sytyttäen 9 maastopaloa.

Hamasin antamien tietojen mukaan 1 mielenosoittaja kuoli ja 37 haavoittui. Näitä mielenosoituksia on jatkettu maaliskuun 30. päivästä lähtien, eikä IDF ole löytänyt keinoa niiden lopettamiseksi ilman sotaa, jota se ei halua.

IDF:n tiedottaja sanoo armeijan pidättäneen soluttautujan n. km:n päässä juutalaisyhteisöstä ja luovuttaneen hänet Shin Betin kuulusteltavaksi.

Kasvihuoneen omistaja Udi Dreilich totesi Wallah!-uutistoimistolle kasvihuoneen polttamisesta aiheutuneen satojen tuhansien NIS vahingot, ja että arabi soluttautuminen huomaamatta metrien päähän heidän kodeistaan herättää kysymyksen yhteisön turvallisuudesta. ”Joku toinen voisi päästä turva-aidan läpi pommeilla ja rynnäkkökivääreillä varustettuna ja ottaa panttivankeja juutalaisyhteisöistä, tai suorittaa massamurhan siellä”, mikä on ollut potentiaalinen mahdollisuus alusta lähtien.

AP sanoo omien laskelmiensa mukaan, että rajan mielenosoituksissa 150 Gazan arabia on saanut surmansa. Hamasin mukaan surmansa saaneiden lukumäärä on 217 ja kasvaa päivittäin. Haavoittuneita on useita tuhansia.
https://www.timesofisrael.com/southern- ... -violence/,

03. UUTISIA LYHYESTI

Euroviisu2018 kilpailun voittajan Netta Barzilain Euroopan kiertue on joutumassa pahan rasistisen tulituksen kohteeksi.

Euroopan BDS ryhmä sanoo pahaenteisesti antavansa ”apartheid-valtion lähettiläälle Netta Barzilaillle, vuoden Euroviisun 2018 voittajalle, lämpimän BDS-vastaanoton vieraillessaan, Ranskassa, Saksassa, Sveitsissä ja Englannissa”.

BDS liike kiihottaa kaikkia BDS-liikettä tukevia järjestöjä boikotoimaan Netta Barzilain Euroopan kiertuetta, joka alkaa maanantaina. Hän tulee kiertueellaan toistamaan voittoisan viisunsa ”Toy” vierailukohteissaan.

BDS sanoo ”vastoin aiempia periaatteitaan boikotoivansa Barzilain kiertuetta, koska se on osa Israelin apartheid-valtion PR-toimintaa”.
Sen harjoittama rasistinen boikotti on kaksitahoinen; se painostaa ja jopa uhkailee esittäviä taiteilijoita esiintymästä Israelissa, ja toiseksi se pyrkii kaikin tavoin estämään israelilaisia taiteilijoita esiintymästä ulkomailla.

BDS:n tuhoisan rasistiset toimet ovat lisääntyneet israelilaisia taiteilijoita vastaan, kuten Idan Raichel, Asaf Avidan ja Batsheva Dance Company, joiden esityksiä vastaan BDS järjestöt järjestävät protesteja ja mielenosoituksia ulko-mailla – mukaan lukien somessa järjestetyt kampanjat sekä mielenosoitukset heidän esiintymisensä aikana.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 64,00.html.

Israelin Saksasta Thyssengroup telakalta tilaamien sukellusveneiden kaupat ovat edelleen lehtien otsikoissa niiden yhteydessä poliisin havaitsemien väärinkäytösten ja korruptiosyytösten vuoksi. On huomattava, ettei telakan virkailijoita ole epäiltyjen joukossa, ja siksi Israelin tilaamien uusien veneiden rakennustyöt jatkuvat keskeytyksettä, joskin epämiellyttävässä ilmapiirissä.

Poliisi sanoo tutkimustensa ns. 3000-tapauksessa valmistuneen ja syyttää useita pääministeriä lähellä olleita henkilöitä lahjonnasta tai siihen verrattavista rikollisista toimista.
Pääministeri Netanyahu on kuitenkin näissä poliisin erityisryhmien tutkimuksissa todettu tai jätetty koskemattomaksi, mikä on herättänyt laajaa tyytymättömyyttä sekä hallituksen sisällä että oppositiossa.

Oppositiopuolueet Labor ja Yesh Atid vaativat Netanyahua eroamaan. Labor puolueen puheenjohtaja Avi Gabbay syytti Netanyahua koskevien epäilysten lähentelevän maanpetosta.

Netanyahun johtama Likud puolue iski torstaina takaisin sanoen pääministeriä vastaan nostettujen epäilysten romahtaneen todellisuuden edessä. Likudin lausunnossa esitetään jopa ”osanottoa Yesh Atid-johtajalle Yair Lapidille ja Labor-johtajalle Avi Gabbaylle, jotka taas kerran näkevät toiveittensa romahtavan voidakseen kaataa Netanyahun hallituksen väärien syytösten kautta”.
https://www.timesofisrael.com/likud-sla ... ery-probe/,

Järjestetäänkö Israelissa ennenaikaiset vaalit? Sitä kyselevät monet sekä Israelissa että ulkomailla. Bibi lupasi tehdä päätöksensä kuntavaalien mentyä ohi, ja nyt olisi sopiva aika siihen.

USA:n hallituksen nimittämän tiimin laatima ”vuosisadan diili” odottaa Bibin päätöstä, ja Bibi puolestaan odottaa sen julkistamista.
Likudin ministerit lohkaisivat lonkalta kolme kysymystä, joita kaiken tietävät likudistitkaan eivät tiedä: Milloin Bibi julkistaa päätöksensä vaaleista; milloin USA julkistaa vuosisadan diilinsä, ja koska Messias saapuu.

Viimeisin ongelma on ollut haredikansan asevelvollisuuslaki, jolla on määrätty aikataulu, mutta mainosvalojen ulkopuolella käytävien neuvottelujen uskotaan onnistuvan sovun löytymiseksi ja vaalien välttämiseksi joulukuun toiseen päivään mennessä.
Säännön mukaisesti vaalit pidetään vasta ensi vuoden syksyllä. https://www.jpost.com/Israel-News/The-g ... ons-571423,

Israelissa kysellään taas ahdistuneina: ”Milloin Messias tulee? Olemme odottaneet Hänen tuloaan jo kauan, eikä Häntä vaan näy”.
Ehkä vika onkin siinä, että Hän on ollut läsnä kaiken aikaa, mutta juutalaiset eivät tunne Häntä, sillä he odottavat vääränlaista Messiasta. He hylkäsivät Hänet 2000 vuotta sitten, miten käynee nyt, kun Hän lopulta tulee? http://www.israelnationalnews.com/Artic ... aspx/22986,

Jordaniassa jatkuneet kaatosateiden aiheuttamissa tulvissa sai surmansa 12 ihmistä, mukana israelilainen turisti. Petran kaupungista evakuoitiin 3 700 ihmistä tulvilta turvaan.
Israelissa pelastusjoukot onnistuivat pelastamaan kaikkiaan 20 ihmistä Negevistä, jonne he olivat menneet patikoimaan vastoin poliisin suosituksia ja säävaroituksia.
https://www.jpost.com/Israel-News/Three ... ods-571520,

Jos Gaza vähän rauhoittuukin, Länsiranta nousee seuraavaksi kohteeksi. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 45,00.html, https://www.timesofisrael.com/abbas-tru ... onspiracy/,
SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 10 -18; Tiberias 16 -26; Suolameri19 -27; Eilat 17 -28 +C-astetta, tänään luvataan sateita, vaikka aurinko paistaa, loppuviikolla puolipilvistä, hieman lämpenevää.

Floridassa jatkuvat hallitsemattomat maastopalot, jotka ovat ajaneet 300 000 ihmistä evakkoon, mutta vastaanottokeskukset ovat täynnä. Ainakin 9 ihmistä on menehtynyt liekkeihin, ja määrä tulee kasvamaan. Ainakin 100 neliömailia Kalifornian eteläosasta on palanut, monet elokuvajulkkikset ja näyttelijät sekä muuten vain äveriäät henkilöt ovat menettäneet palatsinsa. Kaliforniaan julistettiin hätätila perjantaina ennen Trumpin Pariisin matkaa,
jonne myös Netanyahu meni tapaamaan Macroa, kun Putin ei halunnut tavata häntä, Trumpista ei ole tietoa.

https://www.dailymail.co.uk/news/articl ... fires.html, https://www.timesofisrael.com/death-tol ... -wildfire/,

Valtatie no 90 on poikki kaatosateitten vuoksi, tie romahti useiden metrien pituudelta Kidronjoen lähellä ja liikenne suljettiin kumpaankin suuntaan. https://www.timesofisrael.com/flash-flo ... -dead-sea/,
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasotietoa Israelista Marraskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 14.11.2018 07:49


Tiistai 13.11.2018
Julkaistu tiistai, 13.11.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

TIISTAI 13.11.2018
01. IDF:n erikoisjoukkojen ratsia Gazan alueelle sunnuntai-iltana on peitetty salaisuuden verhoon.
IDF ei suostu kertomaan, mikä oli ratsian varsinainen tarkoitus, vaan toteaa, ettei tarkoituksena ollut Hamas-johtajien teloitus tai sieppaus, eikä myöskään tietojen kerääminen, mutta että ”se oli hyvin tärkeä Israelin turvallisuudelle”.

Erikoisjoukkojen ryhmä ajoi Gazaan siviiliautossa, kuten Hamas kertoo, mutta se ilmeisesti paljastettiin, ja ryhmä joutui tulitaisteluun Hamasin Qassam joukkojen kanssa. Ryhmä joutui taistelemaan tiensä takaisin Israelin puolelle IAF:n tulituen turvaamana.

Ratsiassa sai surmansa ryhmän johtaja everstiluutnantti M. ja hänen vara-johtajansa haavoittui pahoin; heidän taustoistaan ei haluta kertoa enempää. Olivatko tiedustelutiedot epätarkkoja, vai menikö jotain pahoin pieleen, pysyy toistaiseksi salaisuutena, kuten myös ryhmän koko. Hamas ilmoittaa kuuden Qassam-taistelijan saaneen surmansa taistelussa IDF:n kanssa, niiden mukana Qazzam-joukkojen eteläsiiven komentaja.

Kuten oli odotettavissa, Hamas vastasi ratsiaan ampumalla Israelin siviilikohteisiin maanantaista lähtien 300 rakettia, ja pienen tulitauon jälkeen jatkaneen keskiyön jälkeen ampuen 70 rakettia lisää.
Iron Dome torjuntapatteristo tuhosi niistä 100, loput putosivat aukeille alueille. Iron Dome laskee lähestyvän raketin lentoreitin, eikä tuhlaa vasta-ohjuksiaan raketteihin, joista ei näytä olevan vaaraa ihmisille.

Useat raketit läpäisivät torjuntatulituksen ja osuivat asuntorakennuksiin. Ashkelonissa raketti osui asuntokerrostaloon surmaten 40-ikäisen miehen ja haavoittaen hengenvaarallisesti hänen vaimoaan. Kaikkiaan 50 israelilaista hoidettiin heidän vammojensa vuoksi maanantaina, useimmat niistä pieniä.

Rakettitulitus laantui 1.30 aikaan tiistaiyönä, mutta alkaen uudelleen 4.00 aikaan, jolloin hälytyssireenit alkoivat soida uudelleen useissa yhteisöissä varoittaen lähestyvistä raketeista.
4.30 aikaan Gazasta ammuttu Cornet PST-ohjus osui bussiin, josta vain hetkeä aiemmin IDF:n 50 sotilaan osasto oli poistunut. Bussin kuljettaja jäi kuitenkin bussiin ja joutui räjähtäneen ohjuksen silpomaksi haavoittuen pahoin. Bussi oli paikoitettu Black Arrow muistotaulun viereen lähellä Kfar Azza kibbutsia.

IDF sanoo tiedotteessaan iskeneensä 150 kohteeseen Gazassa maanantaista lähtien, mukaan lukien sekä Hamasin että Islamic Jihadin iskukohteet, osa niistä hyökkäystunneleita, joista tuhottiin kolme, monikerroksinen rakennus, jossa sijaitsivat Hamasin sotilastiedustelun keskus ja Al-Aqsa TV-asema.

Hamasin sotilassiiven izza din Al-Qassam tiedottaja antoi uhkauksen, jonka mukaan uudelleen alkava rakettituli tulee kohdistumaan syvemmälle Israeliin, jos taistelut jatkuvat. ”Ashkelon oli vain varoitus siitä, mitä seuraa”.
Toinen Hamasin tiedottaja uhkasi uusien pommitusten kohdistuvan Ashdodiin ja Beershebaan. ”Marttyyrien veri ei vuoda turhaan”.

IDF:n tiedottaja antoi oman varoituksensa kovemmista iskuista Gazan kohteita vastaan.

IDF:n tiedottaja everstiluutnantti Jonathan Conricus sanoi, että armeija lähettää uusia jalkaväkijoukkoja sekä torjuntapatteristoja ja tiedustelu-yksiköitä Gazan rajan tuntumaan. ”Me tulemme jatkamaan iskujamme ja vastaamaan Gazan terrorijärjestöille kuuluvia sotilaallisia kohteita vastaan. Tarkoituksemme on tehostaa niitä tarpeen mukaan”.
”Hamas on tietoinen iskukohteistamme, ja siitä, mikä on hinta konfliktista IDF:n kanssa” lisäsi toinen IDF:n tiedottaja prikaatinkenraali Ronen Manelis.

Maanantai-iltapäivänä kerrotaan useiden panssarivaunujen ja muiden sotilaallisten ajoneuvojen siirtyvän Gazan rajan tuntumaan. IDF määräsi alueelle aiemmin jalkaväkipataljoonien ja ilmatorjuntapatteristojen siirtämiseksi alueelle maanantaiaamusta lähtien.

IDF sulki ennaltaehkäisevänä toimena koulut Negevin keskiosissa ja Laakiis-alueilla, kuten myös Beershebassa.
Bisnestoiminta keskeytetään Gazaan rajoittuvilla alueilla mukaan lukien hallituksen virastot, ellei niiden katsota olevan välttämättömiä.
Kaikki yli 300 hengen kokoontumiset on kielletty maan eteläosissa maanantaista tiistaihin. Kauempana – Negevin ja Laakiin alueilla – sijaitsevat liiketoimet voivat jatkua, jos niillä on pommisuojat lähettyvillä.

Hamas asetti useita tarkastuspisteitä Gazaan estäen pääsyn Israelin puolelle, joka koskee myös ulkomaisia journalisteja ja paikallisia liikemiehiä sekä joitakin avustus-henkilöitä ”turvallisuustilanteen vaatimusten vuoksi”. https://www.timesofisrael.com/sides-gir ... overnight/,
https://www.timesofisrael.com/video-sho ... sembarked/,
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 33,00.html,

02. Pääministeri Netanyahu palasi kiireesti kesken tärkeitä henkilökohtaisia tapaamisia maailman johtajien kanssa Pariisissa, mukaan lukien USA:n presidentti Trump sekä Venäjän presidentti Putin. Näitä tapaamisia ei ollut etukäteen järjestetty, ja siksi ne olivat tai vähemmän olalle taputuksia kuin varsinaisia keskusteluja.
Pääministerillä ei ole virallista varaministeriä, joka toimisi pääministeri arvovallalla, mikä tuli selvästi ilmi Bibin Pariisin matkan yhteydessä.

Israelissa ihmetellään edelleen, kuka lopulta oli vastuussa ilmeisen huonosti suunnitellusta tai harkitusta Gazan ratsiasta, kun otetaan huomioon tosiasiat. Kairon neuvottelujen tulitauosta tai pitkän ajanjakson aselevosta kerrotaan olevan lähes valmiit, ja toiseksi Israel salli 15 miljoonan USD suuruisen setelisumman kuljettamisen kolmessa matkalaukussa Gazaan samana päivänä tietämättä, kuka on vastuussa rahojen käytöstä.

Ehkä tämä on korkeampaa diplomatiaa, jota kansa ei ymmärrä, mutta oliko tässä tapahtunut koordinoinnin puute pääministeri ja puolustusministerin välillä, kuten joku epäilee?
Debkafile (DF) kyselee artikkelissaan, mitä IDF:n tulee tehdä alentaakseen Hamasin arvovaltaa yli 400 raketin jälkeen? Hamas jo iloittelee nöyryyttäessään Israelin kaikkivoipaa armeijaa maailman silmien alla.

DF yrittää arvioida, oliko IDF:n komentaja kenraaliluutnantti Gady Eisenkot mukana sopimassa ratsiasta, ja onko hän yhdessä pääministerin kanssa lopultakin taipuvainen voittamaan edes yhden sodan Hamasista?
Netanyahu vakuutti viimeksi Pariisissa tekevänsä kaikkensa uuden sodan estämiseksi Gazan kaistan terrorijärjestöjen kanssa. Mutta onko pysyvän rauhantilan saavuttamiseksi Hamasin kanssa muuta keinoa, kuin sen hallinnon kaataminen?

DF arvioi, että Hamasin sodasta päättää yksi johtaja Yahya Sinwar, joka johtaa Israelin vastaista taistelua, sekä rauhan että sodan vallitessa. ”Sinwar jatkaa peukaloruuvin vääntämistä saadakseen yhä uusia myönnytyksiä viholliselta, joka ei halua sotaa ja tunnustaa sen julkisesti”, kuten DF sanoo.
https://www.debka.com/will-israel-do-wh ... 0-rockets/,

03. HalTurner Radioshow välittää jatkuvaa tilannearviota Gazasta, otteita siitä.
HalTurner varoittaa, että osa materiaalista on tarkistamatonta.

Klo 10 08, Useimmat kansalaiset Israelin eteläosissa on määrätty välittömästi siirtymään pommisuojiinsa.
15 minuutin aikana ammuttiin Gazasta 57 rakettia.

Klo 10.13, Kaikkien Israelin uutiskanavien erityisreportterien raportteja ei voida välittää Gazan rajakaupungeista raskaitten raketti-iskujen vuoksi.

Klo 10.16, IAF hyökkää Gazan alueella parasta-aikaa.
30 minuutin aikana ammuttiin Gazasta 130 rakettia.

Klo 10.25, tähän mennessä 165 rakettia. (aamupäivän aikana)
Punainen varoitussireeni soi kaikkialla Israelin eteläosissa kymmenien rakettien iskiessä kohti Israelia; Sderot, Netivot, Beersehba, Sdot Negev, Ashkelon beach, Shaar HaNegev ja Eshkol ovat kohteina.

Klo 10.31, Sireenit soivat aina Suolamerelle ja Jerusalemiin saakka, joihin Hamasin hankkimat pitkän matkan raketit yltävät. (en ole kuullut ääntä)
Artikkelissa todetaan, että nämä ovat pisimmät ja jatkuvat raketti-iskut juuri tähän aikaan, mitä Gazasta on koskaan ammuttu Israeliin.
Useita ihmisiä on haavoittunut, jotkut heistä hengenvaarallisesti.
Kiivas rakettituli estää haavoittuneiden evakuoimista.
Sderotissa raketti osui asuntorakennukseen, useita haavoittuneita.

Artikkelin mukaan Kairon rauhanneuvottelut loppuivat 80 minuuttia sitten, jonka jälkeen ”Hamas päätti aloittaa raketti-iskut, jotka kiivastuvat, ellei IDF lopeta ilmaiskujaan Gazan kaistalla”, kuten Hamas uhkaa. Raporttiin kuuluu kartta piirros, josta selviää raketti-iskujen kohteet.

Klo 10.47, Ashkelonin ja Beersheban asukkaita kehotetaan pysymään suojatiloissa. Valkoinen Talo asettaa uutissulun loppupäiväksi.

Klo 11.05, Rakettituli jatkuu, IDF asentaa tykistöä paikoilleen

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa laajasta sotilasoperaatiosta Gazassa ja vaatii osapuolia palaamaan tulitaukoon. IDF valmistautuu kaikkien reservien kutsumista asepalvelukseen.

Klo 11.08, Kotirintama kehottaa kaikki pommisuojat avattaviksi 40 km:n päässä Gazasta.

Klo 11.10 Netanyahu vietiin kiireesti IDF:n maanalaiseen komentokeskukseen Tel Avivissa raketti-iskujen jatkuessa.
Raketti osui asuntotaloon Ashkelonissa.
Hamasin ja Jihadin jatkaessa rakettitulitustaan Gazasta Israelin siviilikohtaisiin niiden pelätään aiheuttavan massoittaen haavoittuneita ja useita kuolleita.
Viimeiset raketit iskivät 70 km:n päähän Gazasta.

HalTurner kysyy aiheellisesti, jos Hamas ja Jihad saavat aikaan tällaisen kaaoksen Israelissa, mitä saavat aikaan Hizbullahin 150 000 +/- ohjukset, jotka ulottuvat Dimonaan saakka, ja joita Iranin avustuksella päivitetään varustamalla entiset ohjukset GPS tai tutkaohjauksella? http://halturnerradioshow.com/index.php ... -activated,

04. UUTISIA LYHYESTI

Hallituksen johtavat ministerit kokoontuvat IDF:n maanalaisissa komentokeskuksen tiloissa rakettitulen jatkuessa Gazasta Israelin siviili-kohteisiin. IDF valmistautuu reservien kutsumista asepalvelukseen.
IDF antoi luvan työpaikoille ja kouluille jatkaa toimintaansa, jos niillä on pommisuoja välittömässä läheisyydessä.

Ashkelonissa raketin tuhoaman asunnon asukas oli palestiinalainen, 48-vuotias Mahmoud Abu Asbah, Halhulin kaupungista Hebronista pohjoiseen.
Iskussa haavoittui lisäksi 8 ihmistä; 2 naista hengenvaarallisesti.
https://www.timesofisrael.com/as-rocket ... eservists/,

Hallituksen ministerien jatkaessa keskustelujaan maan alla Tel Avivissa, virkailijat sulkevat yhteydet YK:n ja Egyptin tarjoamaan tulitaukoon.
”Me emme keskustele tulitauosta” sanoi korkea viranomainen, jolla ei ole lupaa puhua asiasta.
”Yli 400 raketin ja kranaatin terroristien tulitusten jälkeen Gazasta eteläosiin 24 tunnin aikana, Jerusalem on päättänyt, ettei se tässä vaiheessa käytä enempää Egyptin kuin YK:n lähettilään Nickolay Mladenovin tarjoamia välitys-palveluja räjähdysalttiin tilanteen laukaisemiseksi”.

Muutamat ministerit vaativat sotilaallisten toimien voimistamista Gazan terrorijärjestöjä vastaan.
Pääministeri Netanyahu on useaan kertaan vakuuttanut pyrkivänsä ”välttämään tarpeetonta sotaa”, mutta painottaa silti, ettei Israelilla lopulta voi olla muuta mahdollisuutta laaja-alaisen sotilasoperaation ohella saadakseen Gazan terrorijärjestöt suostumaan aselepoon. Hänen viimeistä kantaansa ei tiedetä, mutta se selvinnee iltapäivän kuluessa.

YK:n lähettiläs Mladenov twiittasi maanantai-iltana: ”YK työskentelee läheisesti Egyptin kanssa varmistaakseen Gazan peräytymisen kuilun partaalta. Tilanteen kiihtyminen viimeisen 24 tunnin aikana on erittäin vaarallinen ja vastuuton. Rakettitulen tulee loppua; hillintää vaaditaan kaikilta. Kaikkia keinoja on käytettävä väkivallan spiraalin estämiseksi”.

Äänenpainot ovat kummassakin leirissä tinkimättömät, Hamasin uhatessa ulottaa iskunsa Tel Aviviin ja Jerusalemiin, sekä Suolamereen ja Arakin kaupunkiin, ellei Israel suostu sen vaatimuksiin. https://www.timesofisrael.com/israel-re ... cuss-gaza/,

Ashkelonissa siviiliasunnon tuhonneen ja siinä asuneen iskun kohteeksi joutuneen pariskunnan naapurit sanovat löytäneensä surmansa saaneen miehen ja hänen pahoin haavoittuneen vaimonsa tunnin kuluttua rakennusjätteiden alta siitä, kun poliisi ja palomiehet lähtivät asunnosta.
Se ei osoita kovin huolellista toimintaa, mutta kaikki lienevät enemmän tai vähemmän shokissa tilanteen yllättävästä kiihtymisestä sodaksi. https://www.timesofisrael.com/ashkelon- ... ke-report/,

Vuoden 2022 maailmancupin järjestäjämaa Qatar voinee joutua pyytämään naapurimaitaan osallistumaan kisavieraiden majoittamiseksi, jota ne ovatkin jo tarjonneet. Päätöstä ei ole vielä tehty, mutta piskuinen Qatar voi olla pakon edessä.
Kysyttäessä, voisiko osa tiimistä majoittua Iraniin, kisojen pääorganisoija Hassan Al-Thawadi sanoi Qatarin saaneen useita tarjouksia mailta, jotka haluaisivat osallistua projektiin.

”Se on osa operatiivista suunnitelmaa, mutta ilmeisesti päätöksen tulee tekemään FIFA. Mitään ei ole päätetty, mutta keskusteluja jatketaan”.
Iranin hyväksyminen yhdeksi kisojen järjestäjämaaksi tulisi eittämättä suuresti kasvattamaan Iranin arvostusta ja avustamaan sen taloutta USA:n pyrkiessä eristämään sitä kansainvälisesti. https://www.timesofisrael.com/tiny-qata ... s-in-2022/,

Poliittiset tahot ennakoivat, että iskut Gazassa Hamasin ja Jihadin kohteita vastaan jatkuvat, mutta suurta sotilasoperaatiota ei järjestetä.
Hallituksen ministerit saavat up-to-date informaatiota sotilasjohtajilta. Puolustusjärjestelmä esitti jo eilen pääministerille ja puolustusministerille mahdollisista toimista, sekä arviot niiden eduista ja haitoista kussakin tapauksessa.

Poliitikot ovat tietoisia otollisesta tilaisuudesta, mutta se on lyhyt. Tällä hetkellä USA tukee Israelia ja useat Euroopan maat ovat tuominneet Hamasin, mutta ”YK ja Egypti painottavat Israelin vastuuta voimakkaampana ja vastuuntuntoisempana toimimaan aikuisen tavoin”. Egyptin tarjous hillitä Hamasia tuntuu epärealistiselta kovien kokemusten valossa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254658,

Kansallisen turvallisuusinstituutin johtaja Amos Yadlin varoittaa pääministeriä ja hallitusta, ettei entisen kaltainen koputus katolle menetelmä, jota harjoitettiin edellisissä sodissa ennen ilmaiskua, ole oikeaa puolustus-politiikkaa, eikä viholliselle saa ilmoittaa etukäteen, mitä aikoo tehdä.
Hän suosittaa ”todella vakavasti Hamasia vahingoittavan iskun antamista, sen sotilaallista siipeä izz din al-Qassam vastaan, ja sen täytyy tapahtua yllätyksenä”.
”Olisi tietenkin hyvä, että vältyttäisiin siviilien vahingoittamiselta, mutta sodassa se ei ole aina mahdollista, siviiliuhreja tulee, mutta se ei ole sodan päämäärä eikä tarkoitus”, Yadlin spekuloi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254657,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 12 -18; Tiberias 14 -22; Suolameri 19 -28; Eilat 17 -28 +C-astetta, tänään puolipilvistä, huomenna ja ylihuomenna luvataan sadetta. Lämpötilat laskevat, Jerusalem 9 -15 C-astetta huomenna.

USA:ssa Kaliforniassa raivokkaissa maastopaloissa on menehtynyt 42 ihmistä, mutta 220 ihmistä on kadoksissa.
Maastopalon alkusyytä on pyritty selvittämään, mutta yhtenä mahdollisuutena on esitetty tuliperäisestä maasta nousevat metaanikaasut, joitten johdosta tulipaloissa esiintyy selvittämättömiä ilmiöitä, kuten tulisoihtuja kohti taivasta. 370 rakennusta on tuhoutunut ja 200 000 ihmistä on evakuoitu Kalifornian eteläosissa Malibu rannikolla, länteen Los Angelesista.
https://www.dailymail.co.uk/news/articl ... bs-42.html,
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasotietoa Israelista Marraskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 16.11.2018 07:53


Torstai 15.11.2018
Julkaistu torstai, 15.11.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

TORSTAI 15.11.2018
01. Israelin puolustusministeri Avigdor Liberman erosi Netanyahun hallituksesta eilen. Järjestämässään lehdistötilaisuudessa hän esitti eronsa syyksi tulitauon sopimisen Hamasin kanssa sen sijaan, että ponnistelut olisi keskitetty pitkän aikajakson aselepoon Gazan terrorijärjestöjen kanssa.

Toiseksi Liberman syytti 15 miljoonan USD toimittamisesta Hamasille samana päivänä, jona vihollisuudet kehittyivät avoimeksi tulitukseksi Gazan rajan yli. Hamasille menneet varat olivat ilmeisesti Qatarin lahja virkailijoitten palkkojen maksamiseksi, mistä PA on kieltäytynyt. Omituista tässä on se, että noin suuria summia kuljetetaan kolmeen matkalaukkuun sullottuina henkilö-autossa ilman minkäänlaista seurantaa tai valvontaa.

Liberman selitti myöhemmin Yisrael Beitenun erityisessä kokouksessa: ”Kysymykseen miksi nyt? mielestäni se, mikä tapahtui eilen – tulitauko yhdistettynä prosessiin Hamasin kanssa – merkitsee antautumista terrorille. Sillä ei ole mitään muuta merkitystä – eikä selitystä”.
Hän vaati Netanyahua asettamaan päivämäärän seuraaville vaaleille niin pian kuin mahdollista.

Liberman selitti edelleen, että neuvotteluilla Hamasin kanssa Israel osti lyhyen aikajakson rauhantilan, mutta samalla aiheuttaen vakavan pitkän tähtäyksen vahingon Israelin turvallisuudelle. Liberman olisi halunnut Israelin Puolustusarmeijan ankaria toimia Hamasia vastaan Gazassa, ja laajempaa IDF:n operaatiota, eikä rajoittaa toimensa vain ilmaiskuihin.

”On julkinen salaisuus, että pääministerin ja puolustusministerin välillä on ollut erimielisyyksiä. Qatarin rahoittamat öljytoimitukset olivat mielestäni virhe. Suostuin öljytoimituksiin Gazaan vasta saatuani pääministerin kirjallisen käskyn toimitusten suorittamiseksi” Libi selitti.

Liberman ei ollut myöskään onnellinen siitä, että Israel sääti lain, jolla Israelin kokoamista PA:n työntekijöitten veroista voidaan vähentää PA:n terroristeille maksamat stipendit, ja samaan aikaan salli miljoonien USD toimittamisen terroristeille Gazassa. ”Jos olisin pysynyt virassani, en olisi voinut katsoa maan eteläosan kansalaisia silmiin”.

”Ei ole oikein, että terrorijohtajat Gazan kaistalla tuntevat olonsa turvalliseksi ja kävelevät ilman pelkoa. He tulevat protestoimaan rajalle ja kiihottavat Israelin valtiota vastaan. Hamas ei edes puhu asumisesta Israelin rinnalla ja sen tunnustamisesta, eivätkä he kerro sitä, miten parantaa työllisyyttä Gazan kaistalla. 270 miljoonan USD budjetilla he jatkavat sotilaallista rakentamista”.

Libermanin ero hallituksesta on henkilökohtainen ja tulee lailliseksi 48 tunnin kuluttua ilmoituksesta pääministerille, mutta hänen johtamansa Israel Beitenu puolue voi myös erota yhteistyöstä hallituksen kanssa, mikä johtaisi myös absorbtio-ministeri Sofa Landverin eroon.
Tämä jättäisi Netanyahun hallituskoaliittiolle yhden äänen enemmistön Knessetissä, mikä tekee hallituksen työskentelyn epävarmaksi.

Säännönmukaiset vaalit ovat vuoden 2019 marraskuussa, mutta Libermanin ero hallitukselle lisää paineita vaalien aikaistamiseksi. Likudin tiedottaja Jonatan Urich totesi twiittasi sivullaan: ”Ei ole mitään tarvetta ennen aikaisiin vaaleihin aikana, jolloin kansallinen turvallisuus on herkässä vaiheessa. Tämä hallitus voi kestää sille annetun ajan loppuun”.

Knessetin ja hallituksen välinen yhteyshenkilö ministeri Yariv Levin (Likud) sanoi, ettei ole aihetta vaaleihin. ”Vastuumme on säilyttää vanha oikeisto-hallitus, ja siksi puolustusministeri ero on sopimaton. Hallitus toimii kauan kuin sen jäsenet työskentelevät yhdessä, ja on ilman muuta selvää, ettei ole sopivaa kenenkään käyttää tilannetta hyväkseen kiristykseen tai vastuuttomiin yhteyksiin”.

Simcha ja Leah Goldin, joiden poika luutnantti Hadar Goldin sai surmansa 2014 kesäsodassa, mutta jonka ruumis jäi Hamasin käsiin, ylisti Libermanin rohkeutta erota: ”Puolustusministerin selvät ja vakavat kommentit täytyy kirjoittaa jokaisen Israelin kansalaisen sydämeen, joka ylläpitää IDF:n arvoja ja vastuun jakamista pyhänä”.

Sionistisen Unionin puheenjohtaja Avi Gabbay totesi: ”Tämä on yksi tapa toimia – sen, joka epäonnistuu tehtävässään, tulee erota”. Hän syytti Netanyahua (Bibi), että hänen tulee myös erota, koska ”hän ei pystynyt varmistamaan raja-asukkaitten turvallisuutta. Hän on yhtä paljon vastuussa Israelin turvallisuudesta kuin puolustusministeri”. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 85,00.html,

02. Ron Ben Yishai sanoo ynetnews.com artikkelissaan, ettei Libermanin (Libi) ero ollut suuri menetys, sillä ”hänellä oli marginaalinen vaikutus IDF:n toimintaan ja kehitykseen, ja hänen hysteeriset lausuntonsa Gazasta räjähtivät hänen kasvoilleen. Hän ei pystynyt muotoutumaan kansalaisesta ja poliitikosta päätöksen tekijäksi, jolla on myös näkemyksiä”.

Ben Yishai tunnustaa, että Liberman oli oikeassa todetessaan kabinetin tiistaina tehdyn päätöksen merkitsevän antautumista terrorismille. Tämä siitä huolimatta, että Libi oli tietoinen peitetyistä kysymyksistä, joihin Bibi viittasi pyrkiessään selittämään päätöstään suostua tulitaukoon, mutta joita Libi piti hatarina, eikä antanut niille samaa merkitystä.
Yishai sanoo, että samalla kun Libi hyvin tietää, ettei ero auta mitään, se antaa Hamasille hyvin tärkeän aseen ilmaiseksi, mikä tulee rohkaisemaan sitä yhtä paljon kuin hallituksen päätös. Hamas kehotti Netanyahua ”erottamaan Libin, joka kantaa vastuun viimeisestä väkivallan kierteestä”, ja terrorijärjestö sai unelmapalkinnon toiveensa toteutuessa 24 tunnin kuluessa.

Yishain artikkelissa spekuloidaan, ettei puolustusministerin tarvitse olla kenraali; siviili pystyy siihen aivan hyvin, mutta häneltä vaaditaan useita avuja. Hänen täytyy olla taidokas ja vaikutusvaltainen poliitikko voidakseen saada esityksensä läpi hallitus-koaliittiossa ja hallituksessa, joita hän ja puolustusmekanismi pitävät välttämättöminä.

Hänellä tulee olla tervettä järkeä ja itseluottamusta esittäessään vaikeita kysymyksiä IDF:n kenraaleille ja kokeille virkailijoille pyrkimättä imartelemaan ja suostuttelemaan heitä. Hänen täytyy omata johtajankykyjä vaatiessaan vastauksia ja varmistaakseen, että ohjeita noudatetaan.
Hänellä tulee olla moraalista selkärankaa voidakseen vastustaa kiusausta antautua massojen kuljetettavaksi ja tekemään populistisia päätöksiä kysymyksissä, jotka vaikuttavat inhimilliseen elämään ja valtion tulevaisuuteen, eikä tule unohtaa Libin päätösten antamia opetuksia esim. Elor Azarian tapauksessa.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 48,00.html,

03. Israelilaiset eivät ole onnellisia pääministeriinsä Benyamin Netanyahuun, mutta silti odottavat hänen löytävän ratkaisun Gazan ongelmaa, kirjoittaa Time of Israel toimitusjohtaja David Horovitz.

Netanyahu pitää nyt käsissään neljää ministeriötä, kolme niistä vaikutusvaltaisimpia: pääministerin, ulkoministerin ja puolustusministerin salkut. Lisäksi hän johtaa absorbtio-ministeriötä, jonka tehtävänä on kotiuttaa maahan saapuneet uudet kansalaiset.

Horovitz selittää, että Libin pyrkiessä selittämään kollegoilleen Israelin hallintomenettelyä viimeisen 24 tunnin sisällä, Israelin tärkeimmistä päätöksistä ja niiden toteutumisesta on rutiininomaisesti hallinnut Bibi, Benyamin Netanyahu.

Libi selitti, miten istutaan kabinetissa, tai kuunnellaan turvallisuus konsultointia, ja niiden pohjalta päätöksiä tehdään, mutta ei niissä ole aitoja keskusteluja, eikä ole mitään mahdollisuutta esityksellä, joka poikkeaa Netanyahun näkemyksestä, tulla hyväksytyksi.

Esimerkkinä tiistaina pidetty turvallisuuskabinetin istunto, josta Libi raportoi tähän tapaan. 7-tuntia kestäneen kokouksen lopulla tapahtui merkittävä asia: Naftali Bennett, joka nyt pyrkii nousemaan puolustusministeriön johtoon, tuki Libin esitystä – joka ei ilmeisesti sisältänyt tulitaukoa, vaan hyökkäysten jatkamista Gazan terroriryhmiä vastaan.

”Me emme pyytäneet äänestystä, koska meillä ei ollut enemmistöä. Koko se hallituksen jengi (vaikutusvaltaiset ministerit 12 jäsenisessä turvallisuus-kabinetissa) – Kahlon, Gallant, Erdan ja Katz – kaikki asettuivat Bibin taakse.

Netanyhaun avustajat iskivät takaisin samassa TV-ohjelmassa vakuuttaen, että pääministerin valinta keskeyttää 48 tuntia kestänyt tilanteen taistelujen eskaloituminen osoittautui vakuuttavammaksi, koska hän esitti erittäin päteviä näkökohtia tilanteen rauhoittamisen merkityksestä tässä vaiheessa.
Libi puolestaan käyttäytyi kuin poliitikko erotessaan sensitiivisestä virastaan, voidakseen parantaa asemaansa ennen potentiaalisia vaaleja. Netanyahu ja kabinetin enemmistö valitsivat toimia valtiomiesten tapaan.

Horovitz kirjoittaa, että olkoon kumpi hyvänsä kertomus uskottavampi, molemmat painottavat Netanyahun asemaa Israelin johdossa, jolle ei ole varteenotettavaa haastajaa. Horovitz katsoo keskiviikko-päivän olleen yhden Bibin mustimmista poliittisista päivistään; oikeistohallituksen oikeistolaisen pääministerin hylkäsivät sekä hänen oikeistolainen puolustusministerinsä Avigdor Liberman, että oikeistoon kuuluva opetusministeri Naftali Bennett, jotka molemmat syyttivät häntä siitä, että iskut Hamasia vastaan olivat liian kevyitä ja lopetettiin liian pian.

Hamas kuulutti ylpeänä saamastaan näennäisestä voitosta.
Sadat israelilaiset protestoivat kaduilla maan eteläosassa huudellen: ”Bibi mene kotiisi” ja ilmoittaen yksiselitteisesti, että ”he olivat menettäneet luottamuksensa häneen”.

Tästä huolimatta gallupien mukaan Naetanyahun johtama Likud saisi 29 paikkaa Knessetissä (nyt 30).
Likudin pahin kilpailija Yair Lapidin johtama Yesh Atid jää edelleen turvallisen välimatkaan päähän saaden 18 edustajaa Knessetiin.
Libermanin johtaja Yisrael Beitenu saisi 7 edustajaa (nyt 5).
Naftali Bennettin johtama Jewish Home saisi 11 edustajaa (nyt 8)

Netanyhu on joka tapauksessa kiireisen ongelman edessä: Antautuako Bennettin ultimaatumin edessä (hän uhkaa erota, ellei Libin virkaa anneta hänelle) vai hajottaako Knesset ja pidetään uudet vaalit.
Horovitz arvioi, että Bibi on aivan liian kokenut ja liukas poliitikko, ettei hän helpolla anna edes luotettavien mielipidetiedustelujen ohjata päätöksiään, tai alistu satojen vihaisten israelilaisten protesteihin.

Edellinen tiedustelu kysyi myös, ovatko vastaajat tyytyväisä tapaan, jolla Bibi hoiti Gazan tilanteen. 74 % heistä ilmoittivat tyytymättömyytensä, 17 % olivat tyytyväisiä. Bibi kuitenkin uskoo asemansa olevan vahvan, eikä näköpiirissä ole tarpeeksi vahvaa korvaajaa. Bibi itse lohkaisi äskettäin, että hän voisi luopua pääministerin tehtävistään, mutta sopivaa henkilöä ei ole.

Horovitz paljastaa, että todellisen huolenaiheen Likudille aiheuttaisi entisen IDF:n komentajan Benny Gantzin siirtyminen politiikkaan. Hänen vielä olematon puolueensa saisi 15 edustajaa Knessetiin, mikä pudottaisi Likudin edustajien määrän 24:än ja sekoittaisi muidenkin puolueitten suosiota.
Horovitz lohduttaa, että entisten politiikkaan siirtyneitten kenraalien suosio on aina ollut korkea ennen vaaleja, mutta putoaa niiden aikana. https://www.timesofisrael.com/israelis- ... olve-gaza/,

Hamasin ja Islamic Jihadin raketit alistivat lähes miljoona kansalaista jatkuvaan epävarmuuteen tulevaisuudestaan, eivätkä nuo terrorijärjestöt käyttäneet järeimpiä rakettejaan, joilla ne yltävät Tel Aviviin ja Jerusalemiin. Horovitzin rauhoittelevat lausunnot pääministerin vahvasta asemasta eivät vähennä millään tavoin Gazan kaistan terrorijärjestöjen aiheuttamaa uhkaa yhä suuremmalle kansanosalle, joka haluaa lopullisia ratkaisuja, eikä vain tilapäisiä rauhanlupauksia, jotka terroristit rikkovat niin halutessaan.
Toisaalta Israelin tulee huomioida Hizbullahin 150 000 ohjuksen aiheuttama uhkakuva, mihin Israelilla ei ole varaa antautua avoimin silmin.

04. UUTISIA LYHYESTI

Alueellisen yhteistoiminnan ministeri Tzachi Hanegbi sanoi Armeijan radion haastattelussa torstaina, että kaksi päivää kestäneet raketti-iskut rajan pinnassa olevia juutalaisyhteisöjä vastaan olivat ”minor”, vähäisiä.
Hän jatkoi edelleen todeten, että ”Hamasin hyökkäys Israeliin oli vähäinen, koska se ei ulottunut Tel Aviviin, jonka merkitys on suurempi kuin raja-kaupunkien ja kylien”; koska ”TA on Israelin taloudellinen pääkaupunki”.

Hamas ja Islamic Jihad ampuivat 48 tunnin kuluessa 460 rakettia ja kranaattia Gazasta turvallisuusaidan yli israelilaisiin siviilikohteisiin.

Hanegbi, jota pidetään maan korkeimpana ministerinä pääministerin jälkeen, arvioi myös, että valittaessa uutta puolustusministeriä hän on ansioituneempi kuin Naftali Bennett, joka katsoo viran kuuluvan hänelle.

Yesh Atid johtaja Yair Lapid hylkäsi Hanegbin huomautukset todeten: ”Ei ole mitään eroa Nahal Ozin ja Tel Avivin asukkaitten välillä”. Hän haluaa tällä nostaa Gazan rajan pinnassa olevien juutalaisyhteisöjen merkitystä.
Israelilaisten veri on yhtä punainen ja arvokas, asuivat missä tahansa.
Likudin aktivistit Natan Engelsman ja Benyamin Netanyahu kehottivat samoin Hanebgia muotoilemaan lausuntonsa uudelleen.
Eshkol-alueneuvoston johtaja Gadi Yarkoni tuomitsivat samoin Hanegbin lausunnon.
”Aamuna, jolloin Gazan rajan pinnassa asuvat asukkaat nuolevat vielä haavojaan, ja yrittävät palautua rutiiniin 500 heitä kohti ammuttujen rakettien jälkeen, meidät pakotetaan kuulemaan korkean kabinettiminiterin solvauksia. En muista, koska Hanegbi vieraili Eshkolissa. En muista, koska hän tapasi meitä tai asukkaita kuullen heidän asiansa suoraan. Pyydän häntä tulemaan tänne ja kuuntelemaan asukkaita”.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... nor-571957,

Pääministerin kanslian virkailijat sanovat, että Netanyahu haluaa tavata Naftali Bennettin kahden kesken tänään torstaina keskustellakseen hänen kanssaan Bennettin vaatimuksista puolustusministerin virkaan.
Bibi tapaa samalla kaikkien hallituspuolueitten johtajat suunnitellessaan seuraavaa siirtoa Libin eron jälkeen.
Jewish Home Knessetin ryhmä kokoontui keskiviikkona, ja laati julkilausuman, jossa se yksimielisesti vaatii puolustusministerin virkaa. Bennett valtuutettiin tekemään itsenäisiä ratkaisuja asiassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254768,

Kulanu-puolueen puheenjohtaja talousministeri Moshe Kahlon suositteli Netayahulle torstaina menemistä pikaisiin vaaleihin.
”Nykyisessä tilanteessa paras vaihtoehto Israelin kansalaisille ja taloudelle on järjestää uudet vaalit mahdollisimman pian” Kahlon sanoi.

Pääministeri sanoo tekevänsä ratkaisunsa kuultuaan kaikkien hallitus-puolueitten mielipiteet. Hän voi joko määrätä uudet vaalit ensi vuoden alussa, tai pyrkiä vakaannuttamaan nykyisen 61 kansanedustajan tuen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254770,

Israelin terrorinvastaisen toimiston entinen johtaja sanoo, että Israel epäonnistui pyrkimyksissään toimia hyväksyttävästi Hamasin kanssa.
”Israel menetti pelottelukykynsä. Hamas määrittelee meille, koska puolustus-ministerimme tulee erota” sanoo prikaatinkenraali (res.) Yechiam Sasson, joka johti aiemmin terrorinvastaista toimistoa.

Hän kertoi Arutz Shevan toimittajalle keskiviikkona, että tulitauko Israelin ja Hamasin välillä on tulosta Israelin väärin ohjatusta toiminnasta viimeisen parin vuoden aikana.
”Se oli pitkän aikavälin kontakti Gazassa, joka johti meidät puolustus-
järjestelmän suosituksesta tulitauon huonoon todellisuuteen. Pitkän aikaa me olemme ottaneet lainoja Islamin terrorin mustilta markkinoilta ja nyt joudumme maksamaan murhaavia korkoja”.

Hän arvioi, että ”se tosiasia, että suostuimme tulitaukoon, on seurausta avuttomuudesta ja väärästä toiminnasta Hamasia vastaan”.
Hän suosittaa, että ” vastaan täytyy hyökätä kaiken aikaa – eikä vain seurauksena rakettituleen”.
”Kun reagoimme heidän toimiinsa, he ovat jo maan alla; me vain aiheutamme taloudellista vahinkoa. Taistelu terrorismia vastaan on taistella jatkuvasti ja kestävällä tavalla, eikä vain reagoimalla sen toimiin”.

Hamasia vastaan voidaan taistella ilman Gazan miehitystä.
”Käsittääkseni IDF:n aktiivisuuden tulee sisältää hyökkäyksiä ilmasta, mereltä ja maalla. En suosittele Gazan miehitystä, se ei tuo toivottuja tuloksia. Meidän tulee käyttää kaikkia tilaisuuksia tehdäksemme kohdistettuja teloituksia. (Hamasin virkailijoita vastaan)” Sasson päättelee. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254761,

Hallituksen yhteistoiminnan puheenjohtaja Dudi Amsalem kritisoi kovin sanoin Naftali Bennettin vaatimusta puolustusministerin virasta.
Amsalem sanoo Reshet Bet haastattelussa, että Bennett aiheutti kriisin kritisoimalla Libermanin toimia puolustusministerinä 1.5 vuoden aikana.
”Bennettin vaatimus on liian röyhkeä enkä hyväksy sitä. Suosittelen pääministerille, ettei hän anna puolustusministerin salkkua Bennettille”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254765,

Useitten kaupunkien entiset johtajat ovat loukkaantuneina seuranneet, miten uuden miehet ja naiset nousevat heidän tilalleen pormestarin virkaan.

Jerusalemin kaupungin pormestariksi valittiin uusintavaalien kautta kahdesta ehdokkaasta Moshe Leonin ja Ofer Berkovichin välillä Moshe Leon, joka sai
6 526 ääntä, Berkovitchin saadessa 3 % vähemmän.
Vaaleja edelsivät monimutkikkaat keskustelut ja tarjoukset uudistuksista puolueiden välillä.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 86,00.html,

USA:n ulkoministeriö tarjoaa 5 miljoonaa USD Hamasin johtajasta Saleh al-Arour, sekä Hizbullahin johtajista Kahlil Yusif Mahmoud Harb ja Haytham Ali Tabatabaei. Myöhemmin Valkoinen Talo määritteli Hizbullahin pääsihteerin Hassan Nasrallahin pojan Fawad Nasrallah, jota Iran tukee, terroristiksi, jota syytetään Israelin vastaisista hyökkäyksistä Länsirannalla.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 08,00.html,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 10 -16; Tiberias15 -23; Suolameri 18 -24; Eilat 16 -24 +C-astetta. Tänään tulee vettä, sen jälkeen puolipilvistä tai aurinkoista. Lämpötiloissa ei ole suuria muutoksia.
Muistakaa ottaa mukaan tuulensuojaa ja kevyttä lämpöistä Israelin matkalle. Israelissa on nyt influenssa-kausi.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasotietoa Israelista Marraskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 19.11.2018 08:16


Sunnuntai 18.11.2018
Julkaistu sunnuntai, 18.11.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

SUNNUNTAI 18.11.2018
01. Hamasin poliittisen byroon jäsen Khalil al-Hayya sanoi lauantaina, ettei neuvotteluissa ollut saavutettu edistystä vaihtosopimuksessa, jolla Hamas olisi vapauttanut pidättämänsä kaksi israelilaista siviiliä ja kahden v. 2014 kesäsodassa kaatuneen IDF:n sotilaan ruumiit.

Hamasin Al-Aksa TV:n haastattelussa al-Hayya sanoi, ettei Hamas voi hyväksyä uutta vaihtosopimusta ennen kuin Israel vapauttaa terroristit, jotka vapautettiin Gilad Shalitin vaihtokaupan yhteydessä, mutta IDF pidätti uudelleen heidän palattuaan terrorismin.

Al-Hayya sanoi: ”Miehitys se asettaa esteitä hyväksyttyään vaihtosopimuksen ja haluaa myydä illuusioita pidätettyjen sotilaitten perheille, eikä ole valmis toteuttamaan sopimuksensa. Mitään todellista edistystä asiassa ei siten saavutettu”.
Hän myös väitti, että IDF:n viime viikon operaation Gazassa, joka johti viimeisimpään kiintymiseen ja rajoitettuun sotaan Israelin ja Hamasin välillä, tarkoituksena oli asentaa useita kuuntelulaitteita Gazaan, jotka olisivat voineet aiheuttaa vakavia seurauksia palestiinalaisille.

Aiemmin lauantaina luotettava israelilainen lähde kielsi arabimedian tiedot sopimuksen saavuttamisesta, jolla Hamas olisi palauttanut kahden kaatuneen IDF:n sotilaan ruumiit, sekä Gazassa hävinneet kaksi israelilaista siviiliä, joita Hamasin uskotaan pitävän vangittuina. Edistystä neuvotteluissa ei ole saatu.

Hamas sai käsiinsä 2014 Protective Edge kesäsodassa kaatuneen kahden IDF:n sotilaitten, Hadar Goldin ja Oron Shaul, ruumiit pitäen niitä hallussaan.
Kaksi israelilaista siviiliä, Avera Mengistu JA Hisham al-Dayed, katosivat soluttauduttuaan Gazaan ja Hamasin uskotaan pidättäneen heidät.

Punainen risti on kehottanut aiemmin Hamasia alistumaan kansainvälisen humanitäärisen lain alle ja antamaan tietoja Israelin kansalaisten tilanteesta, joiden uskotaan olevan Gazassa. Hamas kieltäytyi alistumasta Punaisen Ristin vaatimukseen, eikä sallinut PR:n vierailla kadonneitten luona. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254870.

02. Korkea iranilainen virkailija, Iranin parlamentin puhemiehen neuvonantaja Hossein Amir-Abdollahian, väitti lauantaina, että ”Hamasin lähes 500 raketin salvot Israeliin osoittavat, että arabien ja israelilaisten välisten suhteitten normalisoiminen, Jerusalemin (Al-Quds) tunnustaminen Israelin pääkaupungiksi ja USA:n laatima ”vuosisadan sopimus” ovat unelmia, jotka eivät tule toteutumaan, eikä sionistinen hallitus saavuta niitä” hän sanoi i24news ohjelmassa.
”USA:n presidentti Donald Trumpin suunnitelma Lähi-Idän rauhaksi näyttää käytännölliseltä vain paperilla” Abdollahin argumentoi.

Hamasin 24 tunnin aikana, sunnuntaiyöstä tiistain iltapäivään, ampumat lähes 500 rakettia ja kranaattia surmasivat yhden israelilaisen ja haavoittivat 50, osuen myös useisiin siviilikoteihin hyökkäyksen aikana.
IDF vastasi Hamasin hyökkäyksiin iskemällä monikerroksisiin rakennuksiin Gazassa, joita Hamas käytti terrorismin tarkoituksiin.

Abdollahin uhkasi Israelia aiemminkin, mukaan lukien viime maanantaina, jolloin hän uhkasi, että Iran tulee tuhoamaan Tel Avivin ja Haifan, jos Israel tekee pienimmänkin virheen Islamilaista Tasavaltaa vastaan.

Aiemmin tänä vuonna Abdollahin organisoi ”Kansainvälisen tiimalasi” konferenssin, jolla pyrittiin juhlimaan Sionistisen Israelin hallituksen välitöntä tuhoutumista.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254871,

03. Talousministeri Moshe Kahlon (Kulanu) kielsi tiedot, jonka mukaan hän olisi torjunut ajatuksen Naftali Bennettin nimittämisestä puolustusministeriksi.

”En antanut ultimaatumia Bennettin nimittämisestä puolustusministeriksi. Tällaiset jutut eivät onnistu minun kanssani. En ole ollut Likudin jäsen pitkään aikaan, enkä työskentele heidän hyväkseen” Kahlon selvitti TV-haastattelussa.
Hän sanoi tämän Netanyahun pyrkiessä välttämään ennenaikaiset vaalit.

”En jätä Israelin taloutta kahden tulevan kuukauden aikana virassani. Hallitus ei antanut periksi Hamasille. Istuin turvallisuuskabinetissa keskusteluissa, jotka jatkuivat pitkälle yöhön, teimme hyvin vaikeita päätöksiä, ja hyväksyimme hyvin rohkeita toimia. IDF tekee uskaliasta työtä” Kahlon totesi.

Pääministeri Netanyahu sanoi perjantaina, ettei hän nimitä Neftali Bennettiä puolustusministeriksi, koska Kahlon vastustaa sitä. Hän twiittasi lauantaina tapaavansa Kulanun parlamenttiryhmän johtajan sunnuntaina lisäten, että ”Kulanun ryhmän johtajalla on avain hallitusyhteistyön vakavuudelle”.

”Jos Kulanu ei kaada hallitusta, hallitus jatkaa. Oikeistohallitusta ei saa kaataa (oikeiston toimesta). Kaikki Likudin parlamenttiryhmän jäsenet ovat valmiit jatkamaan palvellakseen maataan yhden täyden vuoden kautensa loppuun asti marraskuussa 2019″ Bibi twiittasi.

Opetusministeri Naftali Bennett puolestaan vaati uusia vaaleja lauantai-illan haastattelussa. Oikea tapa toimia nyt Israelin valtiolle on kutsua uudet vaalit, muodostaa Netanyahun johtama hallitus, mutta tällä kertaa se tulee olemaan oikeistolainen hallitus voimakkaan Jewish Home puolueen kautta”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254861,

04. Otzma Yehudit on uusi puolue, joka liittoutui 2015 vaaleissa Eli Yishain Jahad-puolueen kanssa, joka 3.25 %:n kannatuksella ei ylittänyt vaalikynnystä.

Yksi puolueen johtajista Itamar Ben Gvir sanoi Rehovotissa nuorison kanssa pitämässään kokouksessa uskovansa, että ”tulevien vaalien tuloksena Knessetissä tulee olemaan puolue, joka on Jewish Home oikealla puolella”.

Ben Gvir selvitti, ”ettei ole otollisempaa tilaisuutta Otzma Yehuditille kuin nyt päästä Knessetiin, sillä israelilaiset etsivät oikeistolaista puoluetta, mutta heidän käytettävissään olevat mahdollisuudet eivät ole kovin rohkaisevia”.

Ben Gvir selvitteli tilannetta näin:

”Vaalit tulevat aikana, jolloin hallituksen muodostavat puolueet ovat ennätys-alhaalla, ja tämä trendi tulee gallupien mukaan jatkumaan, minkä johdosta ihmisillä on vaikeuksia luottaa puolueittensa johtajia toimiviin poliitikkoihin.

Bibi, Liberman ja Bennett ovat kaikki osa hallitusta, joka poikkeuksetta antautui, antautui terrorismille, salli Gazan terrorijengin sanella Israelin valtion agendan, antautui viimeisessä kamppailussa, antoi rahaa Hamasille, avasi rajanylityspaikat ja antoi kaiken mahdollisen päästä Gazaan, antoi IDF:n komentajan ajaa riippumatonta politiikkaa, salli poliisikomissaarin antaa periksi maatalousrikokselle, ja jopa silloin, kun korkein oikeus antoi luvan toimia lain mukaan beduiinien keskuudessa.
Se pelkää tehdä siten jopa silloinkin, kun ei ole kansainvälistä painostusta”.

Gvir jatkoi, että ”Jewish Home puolueessa on joitain arvokkaita henkilöitä ja useita, joita henkilökohtaisesti ihailen, mutta he tarvitsevat oikeiston tukea.
Tilanne, jossa Naftali Bennett on Israelin hallituksen oikeankäden osoitin, ei ole normaali eikä terveellinen, kun hän diplomaattisissa ja uskonnollisissa näkemyksissään on lähempänä keskustaa kuin oikeistoa.”

Ben Gvir sanoi uskovansa, että tämän hallituksen aiheuttaman valtavan pettymyksen vuoksi, parlamenttivaalien jälkeen Knessetissä on puolue, joka on Jewish Home oikealla puolella, eikä Jewish Home tarvitse olla peloissaan siitä. Päinvastoin on tervetullut asia, että Knessetissä on toinenkin oikeisto-
puolue.
Hän pitäisi parhaana toimia yhteistyössä Moshe Feiglinin ja Eli Yishain kanssa, mutta antaa äänestäjien ratkaista tällä kertaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254872,

05. Tuoreen gallupin mukaan – jos vaalit pidettäisiin nyt – hallitusrintama tulisi säilyttämään asemansa, ja jopa vahvistamaan sitä, tosin pienin varauksin.

Likud saisi 30 paikkaa Knessetissä:
Yesh Atid puolue saisi 18 paikkaa;
Join Lista (Israelin arabilista) saisi 12;
Sionistinen Unioni saisi 12 paikkaa (nyt 24);
Jewish Home nousee 2 paikkaa, saisi 10 paikkaa (nyt 8):
Kulanu saisi 8 paikkaa;
Shas 7 paikkaa; haredipuolue United Tora Judaism saisi 6 paikkaa;
Meretz 5 paikkaa;
Nimeämätön Orly Levi-Abekaisis puolue saisi 6 paikkaa;

Jos entinen IDF:n komentaja Benny Gantz liittyy Sionistiseen Unioniin, se tulisi säilyttämään nykyiset 24 paikkaansa, mutta Likud putoaisi 26 paikkaan.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254858,

06. Pääministeri jatkoi viime viikon aikana ja jatkanee edelleen alkaneella viikolla ponnisteluja nykyisen hallitusyhteistyönsä säilyttämiseksi ensi vuodan marraskuuhun, jolloin on pidettävä säännönmukaiset vaalit.

Natanyahu tapasi perjantaina Juutalainen Koti (Jewish Home) puheenjohtajan Naftali Bennettin, jolle hän kertoi vaikeuksistaan hallituksen sisällä.

”Minulla on vaikeuksia Likud-puolueen sisällä: Oren Hazan ja Yehuda Glick, ja Kulanussa minulla on ongelmia Rachel Azarian kanssa. On vaikea johtaa hallitusyhteistyötä näissä oloissa” hän uskoutui Bennettille. Hän valitti myös yhden kansanedustajan enemmistöä Knessetissä, mikä tekee vaikeaksi saada asioita päätetyksi ja suunnitella tulevaisuutta.

Sekä Bennett että Netanyahu julkaisivat lyhyen tiedotteen tuloksista, jotka ovat vastakkaisia toisilleen.

Jewish Home virkailija totesi, että ”näyttää siltä, että Moshe Kahlonin vaatiessa enneaikaisia vaaleja niin pian kuin mahdollista, ei ole mahdollista jatkaa tällä hallituksella. Sunnuntaina hallitusyhteistyön johtajat kokoontuvat koordinoimaan vaalien päivämäärän”.
Netanyahu kuitenkin peruutti sekä koaliittion johtajien että Likudministerien tapaamiset tältä päivältä.

Bennett syytti Libermania hallituksen kaatamisesta.
”Hän ei vain särkenyt Israelin turvallisuuden ja pääsi pakoon vastuuta. Lopulta hän on kaatamassa hallituksenkin” Bennett sanoi lauantai-iltana. Meillä ei ole ollut hallitusta kahteen viikkoon. Hallitus, joka ei evakuoi Khan al-Ahmar laittomasti rakennettua beduiinikylää ja murentaa valtion pelottelukyvyn, ei ole hallitus, eikä oikeistolainen. Siksi olemme menossa ennenaikaisiin vaaleihin.”

Pääministeri sen sijaan väitti, ettei hän ole menettänyt mahdollisuutta hallitusyhteistyön pelastamiseksi ja estääkseen hallituksen romahtamisen. Hänen läheiset tukijansa kehottivat Bennettiä osoittamaan vastuuntuntoa eikä antaa kättään hallituksen enneaikaiseen kaatumiseen.

”On tärkeää tehdä kaikkensa oikeistohallituksen säilyttämiseksi” Netanyahu selitti, ”eikä toistaa 1992 historiallista virhettä, kun oikeistolainen hallitus kaadettiin, ja vaaleissa valittiin vasemmistolainen hallitus, ja Oslon tuho tuotiin Israelin valtion ylle”. (Pääministeri uskaltaa jo kutsua julkisesti Oslon sopimuksia katastofiksi Israelille, tämä on uutta)

Netanyahun puolesta julkaistussa tiedotteessa sanotaan:
”Pääministeri sanoi ministeri Bennettille, että huhut päätöksen tekemisestä mennä uusiin vaaleihin, eivät ole totta. Hän kertoi ministeri Bennettille, että lähitulevaisuudessa hän tulee saamaan puolustusministerin salkun kriittisten haasteiden valossa, jotka Israelin valtiota nyt ympäröivät.”
”Viikon alussa pääministeri keskustelee koaliittion johtajien kanssa ja hän luottaa ministerien vastuuntuntoon, jotta he eivät toista historiallista virhettä kaataa oikeistohallitusta.”

Netanyhau syytti Moshe Kahlonia Bennettin nimittämisen vastustamisesta twiitaten sapatin loputtua: ”Jos Kulanu ei kaada hallitusta, meillä on edelleen hallitus. Kaikki Likudin ministerit haluavat jatkaa maansa palvelemista kautensa loppuun saakka marraskuussa 2019.”

Moshe Kahlon torjui pääministerin yritykset tehdä hallituksen kaatuminen hänen syykseen ja torjui raportit, että hän olisi estänyt Bennettin nimittämisen puolustusministeri virkaan. ”En minä nimitä ministereitä eikä minulta kysytty siitä mitään. Minulla ei ole mitään Bennettiä tai muitakaan ehdokkaita vastaan”.

Kahlon painotti myös, että ”yhden edustajan ylivoimalla hallitseminen Knessetissä vielä kautensa viimeisenä vuonna johtaa täydelliseen anarkiaan. Minä en aio hylätä taloutta parin kolmen kuukauden aikana hallituksessa.”

Kahlon selitti, että ”ehkä Bibi vetää kanin hatustaan – vaikka en ole varma, että sellaisia kaneja tai hattua on edes olemassakaan – mutta ellei hänellä ole uutta esitettävänä vakuuttaakseen minut, kannatan lakia Knessetin hajottamiseksi ja menemistä uusiin vaaleihin”.

Hallitusyhteistyön virkailijat sanoivat Kahlonin ja Bennettin koordinoineen yhteisen Netanyahun vastaisen rintaman vaatien vaaleja 12 tai 26. maaliskuussa 2019.
Shahin virkailijat osoittavat solidaarisuutta kummallekin puolelle ottamatta kantaa puoleen tai toiseen.

Moshe Kahlon tuo Knessetiin ennen sen hajoamista lakiesityksen 22 miljardin NIS seuraavan 17 vuoden aikana poliisiupseerien ja vartijoitten eläkkeisiin. Esitys on hyväksytettävä ensin hallituksessa. Toiset ministerit eivät ole mielissään Kahlonin vedosta vähän ennen hallituksen kaatumista huomioiden myös sen, että ministereiden menoja on leikattava kovalla kädellä.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 47,00.html,

07. UUTISIA LYHYESTI

IDF tuhosi terroristi Ahmed Nassar Jarrarin omakotitalon 8 kuukautta sitten, mutta nyt talo on rakennettu uudelleen entistä ehommaksi.
Terroristi Jarrarin johtama terrorisolu ampui rabbi Raziel Shevahin kuoliaaksi tammikuussa tänä vuonna. Hän oli kotoisin Havat Giladista.Rabbi Shevaa ammuttiin kaulaan ohi ajavasta autosta lähellä kotiaan. Häntä jäivät kaipaamaan vaimo ja kuusi lasta.

Jarrarin talo sijaitsee Burginissa Jeninin ulkopuolella. Talon purkamista ei virallistettu missään vaiheessa. IDF harkitsee korjatun talon tuhoamista. Murhaaja pakeni muslimien sekaan, jotka suojelivat häntä PA:n puheen-johtajan Mahmoud Abbasin tuella. Sotilaat löysivät hänet Yamun arabikylän talorykelmästä 9 km:n päässä Jeninistä. Poliisi vaatiessa häntä tulemaan ulos, hän tuli ulos kädessään M16 rynnäkkökivääri ja kassillinen kotitekoisia pommeja. Sotilaat avasivat tulen häntä kohti surmaten hänet, mutta Abbas maksaa korkeaa stipendiä hänen perheelleen.

Rabbi Shevahin leski sanoo, ettei tuhotun talon korjaaminen hämmästytä häntä, ja vaatii IDF:n ja poliisien toimintaperusteiden muuttamista, sillä nykyinen tilanne on absurdi, jota terroristi käyttävät hyväkseen. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 12,00.html,

Kirjoitan tätä pahasti kylmettyneenä, minkä seurauksena päässä surisee kymmenen ampiaspesää ja nenä vuotaa ehtimiseen, eikä oloani voi millään tekosyyllä sanoa kehua hyväksi. Pyydän anteeksi mahdollisia epäjohdon-mukaisuuksia.

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 11 -21: Tiberias 17 -28; Suolameri 20 -28; Eilat 18 -30 +C-astetta. Tänään puolipilvistä; huomenna aurinkoista; ylihuomenna puolipilvistä. Lämpötila näyttää hieman nousevan. Kyllä tästä vielä kesä tulee, jos jaksat odottaa, vaikka välillä voikin ilma jäähtyä.

Amerikan omituiset sään vaihtelut todistavat systemaattisesta sään ohjailemista (coengineering); Länsirannikolla ennätys kuivaa ja valtavia tulipaloja; itärannikolla ennätys tulvia ja ohjailtu talvikausi.
https://www.dailymail.co.uk/news/articl ... adise.html,

Toinen kummallisuus Amerikoissa on lasten sukupuolensa vaihtaminen. Opettajien selittäessä pienille koululaisille, että he ovat väärää sukupuolta. Yhdessä koulussa 17 lasta vaihtaa sukupuoltaan. Sukupolvemme jumalattomuus saattaa Noakin ajatkin häpeään. Se sukupolvi tuhottiin vedenpaisumuksella; aikamme tuhoaminen tehdään tulen kautta. https://www.geoengineeringwatch.org/geo ... -2018-171/,

Syyria on aloittanut suuren operaation Idlibin eteläosaan Syyriassa, vaikka USA varoittaa, että ihmisvahingot tulevat olemaan suuret. Hallituksen joukot möyhensivät jihadistien asemia tykistön tulella ja maasta-maahan ohjuksilla. http://halturnerradioshow.com/index.php ... hern-idlib,
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasotietoa Israelista Marraskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 21.11.2018 07:59


Tiistai 20.11.2018
Julkaistu tiistai, 20.11.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

TIISTAI 20.11.2018
01. Moshe Kahlon (Kulanu) oli jokseenkin varma, ettei pääministeri Netanyahu pysty vetämään hatustaan uutta kania, ja että uudet vaalit pidetään maaliskuussa 2019 – vaikka Kahlon epäili, lieneekö sellaista hattua ja kania olemassakaan.

Netanyahu kuitenkin yllätti kaikki ja kaivoi hatustaan jotain – joittenkin mielestä ei kania vaan rotan.

Naftali Bennett ja Ayelet Shaked (Jewish Home) peruuttivat pyhät sanansa ja ilmoittivat kuitenkin peruuttavansa Bennettin vaatimuksen puolustus-ministeriöstä ja jatkavansa Netanyahun hallituksessa. Ben Dahan (Jewish Home) palveli apulaispuolustusministerinä, mutta Bibi halusi estää sen. Hän joutui kuitenkin hyväksymään Jewish Home vaatimuksen, ja hallitus nimitti sunnuntai-iltana Ben Dahanin apulaispuolustusministerin tehtäviin.

Täten Israelin nykyinen oikeistohallitus jatkaa toistaiseksi Netanyhaun toimiessa myös puolustusministerinä 61 kansanedustajan tuella Knessetissä.
Hallituksen heiveröinen tuki Knessetissä koettiin todeksi seuraavana päivänä, jolloin yhtenä asioista käsiteltiin maanomistuslakia, josta oli sovittu opposition kanssa ennen äänestystä, ja ensimmäinen ja toinen äänestys sujui ilman hankaluuksia.

Mutta ennen kolmatta äänestystä Eli Hasson (Sionistinen Unioni) käveli sisään ja ilmoitti, että puolue äänestää esitystä vastaan. Äänestyksen tulos oli 42 – 47, eli esitys hävisi. Hallitus poisti sen jälkeen kaikki muutkin lakiesitykset. Tämä tullee olemaan hallituksen esitysten käsittely Knessetissä tämän jälkeen, mikä osoittaa tilanteen mahdottomuuden. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254949 , http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254965,

02. Monet ovat hämmästelleet, mikä käänsi Bennettin ja Shakedin pään ja suostumaan pysyttelemään Netnayahun johtamassa hallituksessa, vaikka Netanyahu kieltäytyi nimittämästä Bennettiä puolustusministeriksi, ja vaikka aiempien raporttien mukaan hän oli suostunut Bennettin vaatimukseen, kuten Bennett kertoi journalisteille maanantaina.

Bennett kertoi maanantaina lehdistölle, että ”hallitus oli menettänyt suuntavaistonsa, ja oli nyt keskellä turvallisuuskriisiä”.
”Israelin valtio on keskellä turvallisuuskriisiä. Mutta julmat vihollisemme eivät ole muuttuneet. Tilanne ei ole muuttunut, koska Netanyahu toimi oman hallituksensa kaatamiseksi” Bennett selitti.

Bennet arvioi, että ”kriisin juuret ovat johdon puutteessa, eivät ulkoisissa uhkakuvissa”, kiistäen samalla pääministerin kommentit, joiden mukaan ”Israel elää nyt arkaluonteisessa turvallisuustilanteessa, eikä vaaleja voida järjestää”.

”Ei meillä ole tuhoa ennustava uhkakuva horisontissa, vaan meillä on haasteita ja meillä on vihollisia” Bennett selitti. ”Sotilaamme ovat enemmän peloissaan syyttäjistä kuin Yahya Sinwarista (Hamasin johtajasta Gazassa)”. Hänen sanoistaan voidaan lukea viitteitä eronneen puolustusministerin Avigdor Libermanin kritiikkiin, ettei hallitus ollut uskaltanut tuhota laittomasti EU:n tuella rakennettua Al-Ahmar hökkelikylää beduiineille Israelin täyden siviili-ja turvallisuushallinnon alaiselle C-alueelle.

”Khan Al-Ahmar on pystyssä korkeimman oikeuden kehotuksesta huolimatta sen tuhoamiseksi pelätessään Euroopan Unionin reaktiota”.
Toiseksi hän viittasi 102 terroristien omistamiin taloihin, jotka IDF on mitannut ja paikallistanut tuhoamista varten, mutta uskallusta päätöksen toteuttamiseksi puuttuu. Jättiläisten pelko on syvällä juutalaismielessä.

Bennett viittasi pääministerin vaatimuksiin ”vastuusta, jonka vihollisemme ovat luokitelleet päättämättömyydeksi” todeten, että näitten välillä hyvin ohut ero. ”Israelin turvallisuus on ollut menossa väärään suuntaan viimeisen vuosi-kymmenen aikana, mikä on vaarallista. Jos Israel haluaa voittaa, me tulemme voittamaan; ei meidän ole kohtalonamme ole hävitä”. Me menimme politiikkaan tarjotaksemme vaihtoehdon, korvata päättämättömyyden päättäväisyydellä, heikkouden voimalla”.

”Ilmoitan tällä hetkellä pudottavamme kaikki poliittiset vaatimuksemme auttaaksemme pääministeriä voittamaan Hamasia vastaan. Tiedän menettäväni poliittisia pisteitä toimiessani näin, mutta ei sillä ole väliä. Häviän mieluummin Netanyahulle kuin, että Israel häviää Hamasin johtajalle Yahya Sinwarille.”

”Roolimme hallituksessa on liian tärkeä, että irrottaisimme kätemme ohjaus-pyörästä”, selitti oikeusministeri Ayelet Shaked (Jewish Home). ”Se voi maksaa meille poliittisesti, mutta se on vastuullinen tekomme Israelin kansan hyväksi”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254974,

NEWS2 raportin mukaan Kansallinen Turvallisuusneuvosto vaikutti Bennettin päätökseen jatkaa Netanyahun hallituksessa, eikä eroa siitä.

Raportin mukaan lähellä Netanyahua oleva Natan Eshel otti yhteyttä rabbi Chaim Druchmaniin tiedustellen, voisiko hän yrittää taivuttaa Bennettiä
pysymään edelleen hallitusyhteistyössä.
Druckman selitti, ettei hän käsittele poliittisia kysymyksiä, mutta hän pystyy sanomaan oman mielipiteensä toimensa perusteella, onko maan turvallisuustilanne niin vakava kuin pääministeri vakuuttaa, tai onko tiedossa dramaattista kehitystä, kuten Bennett väittää.

Raportin mukaan myöhään sunnuntai-iltana Kansallisen Turvallisuus-neuvoston (NSC) johtaja Meir Ben Shabat saapui Druckmanin kotiin, jonka ei edellytetä toimivan politiikassa. He keskustelivat turvallisuuskysymyksistä ja keskustelut olivat henkilökohtaisia ja luottamuksellisia. Raportin mukaan Druckman sai Shabatilta tietoja, joista ei raportoida mediassa.

Heti keskustelun jälkeen rabbi Druckman otti yhteyttä Bennettin toimistoon pyytäen lupaa saada puhua hänen kanssaan kiireellisesti. Tapaaminen järjestyi seuraavana aamuna. Raportin mukaan Druckman sanoi Bennettille: ”Puhuin Bibin lähettilään kanssa, ja saamieni tietojen perusteella arvioin, ettei meidän tule jättää hallitusta”.

Pääministerin kanslia sanoi vastineessaan, ettei NSC:n johtaja käsittele poliittisia kysymyksiä, hän ei tapaa Natan Esheliä, eikä pidä yhteyttä häneen. Ben Shabat on naimisissa naisen kanssa, joka on Druckmanin perheestä; asuvat samassa yhteisössä ja tapaavat toisiaan läheisissä yhteyksissä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254953,

03. UUTISIA LYHYESTI

Midgam Ganecyn tekemän mielipidetiedustelun mukaan, joka tehtiin Libin eron ja Hamasin kanssa tehdyn tulitaukosopimuksen jälkeen, ei ole suuria muutoksia poliittisella kentällä, paitsi Sionistisen Unionin asemassa.

Likud saa edelleen 30 paikkaa Knessetissä;
Yair Lapidin johtama Yesh Atid saa 18 paikkaa (nyt 11);
Sionistinen Unioni saa 12 paikkaa (nyt 24);
Israelin arabien Joint List saa 12 paikkaa;
Meretz saa 4 paikkaa (nyt 5);
Jewish Home saa 9 paikkaa (nyt 8);
Yisrael Beitenu saa 8 paikkaa (nyt 5);
Orly Levi puolue (vielä ilman nimeä) 6 paikkaa;
Kulanu (Moshe Kahlonin puolue) saa 8 paikkaa (nyt 10);
Shas saa 6 (nyt 7);
United Tora Judaism (UTJ) saa 7 paikkaa (nyt 6)
Moshe Feiglinin Zehut puolue ja Eli Yisahin Yahad puolue eivät ylittäne äänikynnystä 3.25 %. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254984,
Viiden aikaan torstaiaamuna syttyi tulipalo Yosefin omistamassa kodissa Beit Shemeksessä Chazon Ish kadun varrella.
Perheen vanhemmat ja heidän 7 lastansa olivat tulen saartamina kykenemättä poistumaan tulen ympäröimästä asunnostaan.
Palomiehet pystyivät poistamaan ikkunoiden varasristikot ja pelastamaan sekä perheen vanhemmat että heidän lapsensa. Koko perhe jouduttiin viemään kiireesti sairaalaan.

Useimmat pääsivät pois sairaalasta hoidon jälkeen, mutta kaksi Yosefin lasta, 7- ja 9- vuotiaat ovat edelleen intensiivisessä hoidossa sairaalassa. Heidän tilansa on hengenvaarallinen.
Yosefin perhe menetti kaiken omaisuutensa aina vaateita myöten, koska he joutuivat pakenemaan asunnostaan yöpuvuissaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/254890,

Poliisi suosittaa syytösten nostamista sisäministeriä, Shas-puolueen johtajaa Arie Deriä vastaan. Hänen epäillään pimittäneen veroa miljoonien NIS arvosta, rahanpesusta, rikollisista toimista, luottamuksen rikkomisesta sekä väärästä valasta. Hän myös jätti huomiotta poliisin varoitukset olla ottamatta yhteyttä rikostovereihinsa. Poliisin mukaan todisteet oikeuttavat syytösten nostamiseen.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 92,00.html,

Israel aloitti kampanjan taistellakseen PA/PLO:n arabien propagandan levittämistä vastaan vuosien aikana käyttäen hyväkseen mm. Universaalisen Lasten päivän YK:n sponsoroimia tilaisuuksia, joissa he levittävät vääriä tietoja ”lasten epäinhimillisestä kohtelusta Israelin sotilaallisten operaatioittensa yhteydessä”.
Strategisten asiain miniteriö aloitti maailmanlaajuisen kampanjan PA/PLO:n levittämien valheellisten vihapuheiden estämiseksi ja korjaamiseksi. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 03,00.html,

AIRBNB, joka on harjoittanut Juudeassa ja Samariassa valmistuneitten perhe-asuntojen lyhytaikaista vuokraamista maailmanlaajuisesti, ilmoittaa, että BDS-järjestön painostuksesta järjestö lopettaa juutalaisasuntojen listaamisen eikä välitä juutalaisten rakentamia ja omistamia asuntoja Juudeassa ja Samariassa lyhytaikaisilla vuokramarkkinoilla.
”Me tulimme johtopäätökseen, että meidän tulee poistaa israelilaisten setlementtien listaaminen miehitetyllä Länsirannalla, mikä on keskeinen ongelma Israelin ja PA/PLO:n välillä”. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 54,00.html,

Lammaslaumat ovat avustamassa Tel Avivin kaupunkia kukoistamaan.
Tel Avivin virallista paimenta seuraavat kaksi 4-jalkaista vartijaa, Border Colliet, Chaos ja Fauda. Chaos tottelee vain hepreankielisiä komentoja, Fauda vain brittien englanninkielisiä. Tämä on osa suurempaa kokonaisuutta, jonka tarkoituksena on saada lampaita kaupungin avoimille 52 luonnonpalstoille Tel Avivin laajemman metropolin (pääkaupungin) alueilla.
Projektin aloitti ekologi Liav Shalem, joka työskentelee cityn Ganei Hehoshua-puisto yhtiössä.
Shalem uskoo, että lammaslaumojen vanavedessä seuraavat anemoniat, daffodils, irikset ja monet muut kukat. Lampaat toimivat luonnollisina liiaksi kasvaneiden pensaitten ja puskien leikkaajina ja hoitajina. https://www.calcalistech.com/ctech/arti ... 94,00.html,

Ennen kansainvälistä päivää naisiin kohdistuvan väkivallan eliminoimiseksi, Knessetin tutkimus ja informaatiokeskus julkaisi hälyttävän tilaston:

79 % seksuaalisen häirinnän ja hyväksikäytön uhreista ovat naisia. Laaja osa heistä jättävät kuitenkin raportoimatta poliisille;

32 % seksuaalista häirinnästä tapahtuu työpaikoilla; Vaikka muutoksia tapahtuu, naiset kokevat puolustuskyvyttömyyttä, sanoo ke. Touma- Suleiman.

Yli 121 000 seksuaalista häirintätapausta raportoitiin Israelissa v. 2017. https://www.ynetnews.com/Ext/Comp/Artic ... 24,00.html,

Lähes puolet Englannin juutalaisista harkitsevat muuttoa pois Brittein saarilta, osa heistä Israeliin. Mutta antisemitismin ja juutalaisvihan noustessa maailmalla sopivien muuttokohteitten löytäminen on entistä vaikeampaa. Labourpuolueen puheenjohtajan Jeremy Corbyn potentiaalinen valitseminen Englannin pääministeriksi nostattaa pelon väreitä juutalaisasukkaitten selkäpiissä. Heillä on tarpeeksi välttelemistä maahan muuttaneiden muslimien avoimesta vihamielisyydestä, mutta Corbyn pelätään aloittavan juutalaisten vastaiset käytännön toimensa lainsäädännön kautta. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 13,00.html,

Sosiaalinen verkosto pyysi anteeksi antisemiittisten lausumien ilmestyessä suosituimpaan hashtag-listaan sen jälkeen, kun Brooklynin synagogaa vastaan hyökättiin ja murhattiin 11 juutalaista. Tilaisuus oli tarkoitettu comedienne Ilana Glazerin poliittiseksi tilaisuudeksi.
Twitterin suosituimmat hashtagit kokosivat 6 000 vastausta perjantaina sen jälkeen, kun New Yorkin synagogaan hyökättiin ja häväistiin antisemiittisillä kirjoituksilla: ”Tapa kaikki juutalaiset” oli suosituin kehotus. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 07,00.html,
SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 9 -21; Tiberias 14 -28; Suolameri 18 -28; Eilat 17 -29 +C-astetta; puolipilvistä tänään ja huomenna. Torstaina alkavat sateet. Lämpötila lähes sama, mutta laskenee sateitten ansiosta.

USA sulkee sisäänkäynnit Meksikosta maahan karavaanereiden valmistuessa hyökkäämään massoittain raja-aidan yli USA:n puolelle siten torjuen USA:n itsenäisyysvakuutukset. 3 000 laitonta maahanmuuttajaa valmistautuu loppunäytökseen, jonka potentiaalinen väkivalta kauhistuttaa kaikkia. https://www.infowars.com/u-s-closes-por ... sh-border/,
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantasotietoa Israelista Marraskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 23.11.2018 08:13


Torstai 22.11.2018
Julkaistu torstai, 22.11.2018 , kirjoittanut Gavriel Eskel

TORSTAI 22.11.2018
01. Pääministeri Benyamin Netanyahun (Bibi) johtama oikeistohallitus nilkuttaa eteenpäin 61 edustajan voimin 120 jäsenen Knessetissä, eikä edustajilla ole varaa jäädä pois yhdestäkään tärkeästä äänestyksestä.

Bibi pystyi hädin tuskin taivuttamaan opetusministerin, Beit Yehudin puheenjohtajan Naftali Bennettin ja oikeusministeri Ayelet Shakedin pysymään hallituksessa. Raporttien mukaan Bibi vihjaili jostain epä-määräisestä turvallisuusriskistä, jonka vuoksi ”ministerien velvollisuus” on pysytellä nyt yhteisessä ruodussa eikä potkia aisan yli vikurivarsan tavoin.

Raportit kertovat myös, että Bennett sai vahvistusta luopua vaatimuksestaan puolustusministerin toimeen ja hallituksessa pysymiseen arvostetulta rabbilta, joka puolestaan sai arkaluonteisia tietoja kansallisen turvallisuus-neuvoston johtajalta. Siten Bibi johtaa 4 ministeriötä hallituksessaan kaapattuaan valvontaansa myös puolustusministeriön.

02. Ynetnews.com kyselee julkiasemassaan Aviad Kleinbergin laatimassa od-ed artikkelissa: Kuka tulee korvaamaan Netanyahun?
Artikkeli alkaa vähemmän mairittelevalla toteamuksella: ”Bennett sulkeutui kuin halpa matkalaukku päätettyään pysyä hallituksessa uhkauksistaan huolimatta; eikä ihme, että Beit Yehudin kannattajat ovat pääministerin taskussa; usko Netanyahun voittamattomuuteen on hänen suurin saavutuksensa – voidaksemme kaataa pääministerin, meillä täytyy olla tarve vaihtoehdolle”.

”Bennettin ja Shakedin erouhkaus hallituksesta toi uutta adrenaalia Israelin poliittiseen elämään”, Kleinberg toteaa, joskin vain tilapäisesti.
”Bennettin sotajuoni alkoi rohkeasti ja päättyi ruikutukseen, aiheuttaen odotusten mukaisesti pilkkaa. Bennett antoi ultimaatumin ilman vaihto-ehtoja, jota hän ei toteuttanut”, mikä ei jättänyt hyvää kuvaa miehestä.
Tora sanoo: ”Parempi olla lupaamatta kuin luvata ja jättää lupauksensa täyttämättä”.

Artikkelissa todetaan, että sujuvista uhkauksistaan huolimatta Bennett sulkeutuu kuin matkalaukku ensimmäisen ongelman edessä, ja jos tämä on totta Bibin suhteen, mitä Bennett voi tehdä Hamasille?

Kleinberg tunnustaa, että nousevasta Bennettin henkilöön kohdistuvasta pilkasta huolimatta, siihen liittyy kaksi harkinnanarvoista poliittista tosiasiaa.

Ensiksi useimmat Beir Yehudin jäsenet ovat Bibin taskussa. Tämä tosiasia ilmeni viimeisten vaalien aikana oikeistoon kuuluvien ”setlerien” rynnätessä vaalipaikalle äänestääkseen Bibiä, joka ilmoitti arabien rynnäköstä äänestämään uhaten häiritä Israelin sisäistä poliittista tasapainoa.
Tämä Kleinbergin mielestä osoittaa, ettei Beit Yehudin uskonnollinen oikeisto-politiikka ole vähemmän oikea kuin Likudin – mitä se ei ole – mutta vastoin Bennettin toiveita Beit Yehudin oikeistolaiset äänestäjät eivät pidä Beit Yehud-puoluetta Likudin vaihtoehtona, vaan liikkeenä sen sisällä.

Bennettin johtama puolue Beit Yehudi vahvistaa omaa puoluettaan niin kauan, kuin hallituksen asema on vahva. Jos kuitenkin ilmenee viitteitä hallituksen tulevasta kaatumisesta, he äänestävät arkailematta Bibiä.
He ovat tyytyväisiä Netanyahun poliittiseen retoriikkaan, sillä koska sopimus PA/PLO:n kanssa on mahdoton, on tärkeää tuntea oikea retoriikka, jolla vahvistetaan olevaa tilannetta jatkaa samaan tahtiin. Tämä politiikka kantaa hedelmää myös käytännöllisellä sektorilla avaten tietä todelliselle oikeisto-johtajalle, eikä tämä toimi ole vielä valmis, Kleinberg selittää.

Netanyahu ei ole täydellinen – häntä syytetään korruptiosta ja monista muista rikoksista – mutta päämäärä, kuten usein käy oikeamielisille, pyhittää käytännön menetelmät.

Toinen poliittinen tosiasia on Kleinbergin mielestä myös pidettävä mielessä. Israelin kansan keskuudessa kasvaa vahva tuntu, ettei Netanyahulle ole vaihtoehtoa, eikä tämä tuntu ole vain oikeiston keskuudessa, vaan myös keskustan ja vasemmiston jäsenten keskuudessa.
Vasemmisto aidosti haluaa Bibin poistumista poliittisilta areenoilta; he halveksivat häntä ja toivovat hänen häviötään, mutta heilläkään ei ole vaihtoehtoa.

”Kukaan poliittisista potentiaalisista ehdokkaista – Avi Gabbay, Yair Lapid, Moshe Kulanu tai jopa Benny Gantz – eivät herätä kansan luottamusta.
Jokainen heistä – ja lisäksi monet muut sekä puolueiden sisällä että niiden ulkopuolella – voisivat kaataa Bibin ja istua pääministerin korkeaselkäiselle tuolille, mutta eivät he pysty vahvistamaan pääministerin asemaa vaan heikentämään sitä”, toteaa Kleinberg lopuksi. ”Bibin voima ei ole hänen kansansuosiossaan – harvat todella pitävät hänestä – vaan usko hänen voittamattomuudestaan, ja niin kauan kuin tätä jatkuu, Bibi voittaa”. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 71,00.html,

03. Kuulijoitten oli vaikea uskoa korviensa luotettavuuteen kuunnellessaan pian takavasempaan poistuvan IDF:n komentajan kenraaliluutnantti Gady Eisenkotin julistavan kateederilta: ”tosiasia on, että Iran ja terroriryhmät olivat varsin kaukana paikasta, jossa ne toivoivat olevansa, mutta jatkavat siihen tähtääviä toistuvia operaatioitaan”.

Hän sanoi IDF:n jatkavan niiden pyrkimysten estämistä samalla tarkaten turvallisuustilannetta pohjoisessa velvollisuudessaan suojella Israelin siviilejä.

Eisenkot ei yksilöinyt puhuessaan Golanin Bashan divisioonaan tekemänsä vierailun aikana, mikä oli se paikka, jonne Iran toivoi pääsevänsä, tai mikä oli se paikka, jonne se oli jo päässyt IDF:n häirinnästä huolimatta.

Debkafilen artikkelin kirjoittajat toteavat kenraali Eisenkotin usein turvautuvan epäselvään, iskevään retoriikkaan peitelläkseen heikkouksia tai epäonnistumisia. Hänen on kuultu esittävän epätodellisia voimakkuuden
vertauksia Gazassa IDF:n yhteenotoista Hamasia vastaan, vaikka häntä on kehotettu luopumaan niistä.

Eisenkotin ongelmana lienee ollut se, että vaikka hän esikuntapäällikkönä rohkaisee alaisiaan upseereita kertomaan omat mielipiteensä, hänen ei tarvitse noudattaa hänelle esitettyjä kriittisiä arvioita, eikä hän ei hyväksy kritiikkiä, joka poikkeaa hänen omastaan. Tämä hänen henkilökohtainen heikkoutensa on vakuuttanut yhä useampia sotilaallisia upseereita aktiivi-palveluksessa viimeisten kuukausien aikana, ettei IDF ole valmis seuraavaan sotaan, eikä ainakaan maan pohjoisrajan tuntumassa, sanoo DF.

Kenraali Eisenkotilla on selvä päähänpinttymä, että Iran suunnittelee laajan – ehkä divisioonan vahvuisen – sotilaallisen yksikön sijoittamista Syyriaan.
Siksi Israelin puolustusvoimien IDF tulee valmistautua taistelemaan Teheranin johtamaa yksikköä vastaan Syyriassa. Tätä divisioonaa johtaa Al-Quds Keski-Idän joukkojen komentaja kenraali Qassem Soleimani, jonka reviiriin kuuluvat myös Gazan kaista ja Hamasin sotilaalliset toimet siellä.

Dehkafile esittää omana arvionaan, ettei Eisenkot näe tosiasioita. Vastoin hänen arvioitaan iranilaiset eivät ole koskaan luopuneet edustajiensa (proxy) käyttämisen strategiasta.
Kenraali Soleimani kokoaa Syyrian armeijaa paikallisista Iranin-mielisistä taistelijoista käytettäväksi useammissa synkronoiduissa operaatioissa eri taistelukohteissa.

Iran käyttää tätä strategiaa onnistuneesti Libanonissa ja Irakissa. Iranilaisia joukkoja ei ole niiden mukana kummassakaan maassa. Jotkut näistä ryhmistä ovat voimakkaampia ja paremmin aseistettuja kuin kansallisten maiden armeijat. Libanonissa toimiva Hizbullah on näkyvin esimerkki tällaisista Iranin edustajista, joka taisteli vuosikaudet Syyrian armeijan rinnalla ISSIS joukkoja vastaan kärsien huomattavia miestappioita mutta saaden elintärkeää taistelukokemusta valmistautuessaan Israelin vastaiseen sotaan.
(Edelliseen voidaan lisätä, että iranilaiset sotilaat Syyriassa ja Irakissa toimivat ”neuvonantajina”.)

Kenraali Soleimani suunnittelee asettavansa noita joukkoja Syyrian Golanin kukkuloille lähelle Israelin pohjoisrajaa.
Israelin kenraalimajuri Yoel Strick OC IDF:n pohjoislohkon komentaja viittasi tähän Soleimanin suunnitelmaan kommentissaan 18.11., että ”IDF on täysin tietoinen Hizbullahin toimista sijoittaa terrorijärjestelmä Golanille, eikä libanonilaisen terrorijärjestön sallita toteuttaa sitä operaatioissaan”.
Strickin lupausta sen estämiseksi ei ole käytännössä toteutettu.

DF:n mukaan kenraali Eisenkot ei ilmeisesti kertonut täyttä totuutta sanoessaan, että IDF on estänyt Iranin yritykset aseistaa Hizbullah täsmä-ohjuksilla, mitä myös Netanyahu käytti todetessaan, että Iranin ponnistelut Hizbullahin aseistamiseksi ovat laantuneet IAF:n ilmaiskujen vuoksi.
Läntisten sotilaallisten tarkkailijoiden mukaan Hizbullahin ohjusten päivittäminen uusilla Iranin toimittamilla ohjauslaitteilla toimii kaiken aikaa. Iran toimittaa ohjusjärjestelmiä Libanoniin Syyrian kautta matkustaja-koneissa. Hizbullahin vanhentuneet ohjukset varustetaan uusilla ohjaus-järjestelmillä, joilla parannetaan niiden tarkkuutta ja ehkä myös kantomatkaa. Hizbullahin ohjusvarasto arvioidaan 150 000 ohjukseksi.
https://www.debka.com/iran-hizballah-bu ... t-missing/,

04. UUTISIA LYHYESTI

Oikeusministeri Ayelet Shaked kertoi Yedionoth Ahronot haastattelussa, että Beit Yehudin johtajat tekivät virheen antaessaan Natanyahulle ultimaatumin.

”Pääministeri Netanyhaun uhkaaminen on ainoa keino saada haluamamme päämäärät, mutta uhkauksen julkistaminen oli virhe”, Shaked tunnusti, ”mutta valitettavasti me olemme onnistuneet saamaan haluamme vain näillä keinoilla”.
Haastattelu julkaistaan kokonaisuudessaan ensi perjantaina, eli huomenna. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 44,00.html,

Knessetin puhemies Yuli Edelstein yrittää peruuttaa opposition kansanedustajien suunnitteleman konferenssin Hebronissa toimivien juutalaisyhteisöjen evakuoimiseksi, joka on suunniteltu toteutettavaksi samana päivänä, kun Tsekkien presidentti Milos Zeman vierailee Israelissa.

Konferenssin organisoijat ovat Israelin arabien johtaja Ayman Odeh ja ke. Don Khenein sekä Meretzin ke. Michal Rozin.
Konferenssin teemana on ”Hebron First”, teemapuheen pitää B´Tzelemin hallituksen johtaja Hagai El-Ad, joka oli äskettäin YK:n turvallisuus-neuvoston kokouksessa kertoen Israelin harjoittamasta palestiinalaisten sortamisesta.

Kutsuttuina mukana ovat aktivisteja B´Tzelemistä, Breaking the Silence. Peace Now, Yesh Din ja Hebronin palestiinalaisasukkaita.

Edelstein pyrkii peruuttamaan konferenssin todeten, että Presidentti Zemanin vierailun vuoksi samana päivänä Knessetin kaikki tilat on varattu.
Konferenssin järjestäjät kieltäytyvät hyväksymästä ”tekosyytä”, jona he pitävät Edelsteinin kieltoa, ettei tiloja ole käytettävissä.
”Niin kauan kuin ”setlerit” ovat Hebronissa, konferenssimme jatkuu. Knesset ei ole Knessetin puhemiehen omaisuutta, eivätkä sen tilat Likud-puolueen tukikohta”, sanovat järjestäjien kansanedustajat.

Meretz-puolue aikoo joka tapauksessa esittää no-confidence (epäluottamus) lauseensa maanantaina, vaikka hallitus-koaliittio ja oppositio sopivat, ettei epäluottamusäänestystä toimiteta presidentti Zemanin vierailun aikana.
Edelstein päätti pyytää Knessetin housekomiteaa tukemaan erityisagendan laatimista maanantaipäiväksi.
Konferenssin järjestävät uhkaavat joka tapauksessa häiritä diplomaattisia järjestelyjä korkean vieraan vastaan ottamiseksi vieraalle kuuluvan arvon mukaisesti, jossa Israelin kunnia ja maine ovat vaarassa tahriintua. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 30,00.html,

Music Angel (musiikin enkeli) West Endistä ja Broadwaylta, kuuluisa Phantom ooppera, esiintyy ensimmäistä kertaa Israelissa ensi kesänä.
Opperaa ovat seuranneet 140 miljoonaa katsojaa kaikkialta maailmassa.
Andrew Lloyd Webbersin 1986 musikaali vierailee Lähi-Idässä – Israelissa, Abu Dhabissa ja Singaporessa. Musikaali tulee Israeliin elokuussa. Se on kaikkien aikojen parhaiten menestynyt teos. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 47,00.html,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 10 -19; Tiberias 16 -24; Suolameri 18 -28; Eilat 17 -28 +C-astetta, tänään puolipilvistä, huomenna ja ylihuomenna sadetta. Lämpötila laskee reippaasti, pääkaupungissa 9 -14 huomenna.

Kongossa on puhjennut lähes ennätyksellinen Ebola-virus epidemia, keskiviikon aikana tapaukset nousivat ennätyslukemiin; 13 uutta tapausta DRC koillisosassa, yksi korkeimmista epidemian puhkeamisen jälkeen.
Tartunnan saaneita on 380, 2/3 heistä ovat jo menehtyneet.

Hoitotoimenpiteitä häiritsevät väkivaltaiset yhteenotot kansan epäillessä hallituksen kykyä hoitaa epidemiaa. Viime keskiviikkona 12 kongolaista sotilasta sai surmansa YK:n rauhanturvaajien kanssa yhteenotoissa.
7 rauhanturvaajaa saivat surmansa taisteluissa sotilaitten kanssa. https://in.reuters.com/article/health-e ... NKCN1NQ2HJ,
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Seuraava

Paluu Uutisia Israelista

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron