Ajantaso tietoa Israelista kesäkuu

Re: Ajantaso tietoa Israelista kesäkuu

ViestiKirjoittaja Irene » 28.06.2019 10:08

Tuesday, June 25, 2019
TIISTAI 25.06.2019


TIISTAI 25.06.2019
01. Bahrainin konferenssi, josta USA mieluummin käyttää termiä aivoriihi (workshop) tai vastaavaa, koska konferenssin tarkoituksena on koota konferenssiin osallistuneiden mielipiteitä poliittisen suunnitelman viimeistelemiseksi, aloittaa toimintansa tänään jatkuen huomenna Bahrainin pääkaupungissa Manamassa.

Tänään puhuvat ainakin Tony Blair, Sten Mnuchin, Jared Kushner ja Christine Lagarde Manamassa useitten teknokraattien ja liikemiesten ohella vain todetakseen, kuka ei ole ohjelmassa, kuten ToI kertoo.

Lyhyesti sanottuna USA:n rauhantiimin, päätekijöitten Jared Kushnerin, Jason Greenblattin ja David Friedmanin, laatiman suunnitelman talousosassa esitetään 50 miljardia USD kymmenen vuoden aikana, eli 5 miljardia USD vuodessa, PA:n taloudellisen ja oikeuspoliittisen kehittämisen moderniksi, kehittyneeksi ja omavaraisesti toimivaksi oikeus-valtioksi.

Konferenssin pitämiseksi ei-poliittisena, kuten USA kaavailee, Israelin eikä PA/PLO:n tai Hamasin edustajia ole virallisesti kutsuttu paikalle. Israelista ja PA:n alueilta konferenssiin osallistuu yksityisiä liikemiehiä ja journalisteja.

USA:n Lähi-Idän perinteisille kumppaneille rauhanteossa esitetyt kutsut ”Peace for Prosperity” (Rauha Vaurauteen) tilaisuuteen ovat saaneet osakseen vain laimeasti innostuneen vastaanoton useimpien jäädessä odottelemaan, miten jännitys raukeaa tai nousee potentiaalisesti vaarallisella alueella.

Kymmenen vuotta on varsin lyhyt aika suunnitelmassa kuvattujen kohteitten – sairaaloita, tie- ja rautatieverkostoja, infrastruktuurin ja ulkoisten yhteyksien suunnittelu ja rakentaminen – toteuttamiseksi PA/PLO:n/Hamasin poliittisessa ja yleisesti korruptoituneessa ympäristössä.

Palestiinalaisiksi itseään kutsuvat kansanryhmät ovat saaneet kansainvälistä tukee enemmän kuin mikään muu kansa. Siitä huolimatta PA/PLO ilmoittaa toistuvasti olevansa vararikon partaalla. Korruptio on niin yleistä, että kansa ihmettelee, miten joku tyhjätasku noustuaan PA:n tai Fatahin johtoryhmiin, on muutamassa vuodessa noussut miljonääriksi.

Ehkä olisikin parempi antaa PA/PLO:n joutua vararikkoon, ja julistaa holhouksen alaiseksi esimerkiksi Jordanian tapaan, josta Englanti muodosti Jordanian itäpuolisille alueille Transjordanian protektoraatin, jonka asioita hoitivat Englannin nimittämät virkamiehet nimittämänsä kuninkaan nimissä, ja jonka arabiarmeijan englantilaiset upseerit kouluttivat ja aseistivat.

(Transjordania muutti nimensä Jordaniaksi miehitettyään Juudean ja Samarian 1948 ja Jerusalemin itäosat Israelin itsenäisyyssodan aikana.)

Palestiinalaiset alueet voisivat toimia kansainvälisen protektoraatin holhouksessa ja avustajamaiden muodostaman elimen johdossa. Ehkä YK:n turvallisuusneuvosto voisi vahvistaa elimen virallisesti, mutta muuten YK ja EU olisi viisainta pitää suunnitelman toteuttamisvaiheen ulkopuolella.

PA/PLO:n ja Hamasin johto toistavat pysyttelevänsä erossa mistään USA:n laatimista suunnitelmista, eikä halunnut Bahrainin konferenssiin, jota he syyttävät Palestiinan kansan taloudellisesta kiristyksestä.

Kuitenkin USA:n väläytellessä USD:n kuvia PA/PLO:n puhemies Mahmoud Abbas on alkanut varovaisesti vetää totaalista kieltämistään takaisin todeten, että kyllä ne miljardit olisivat sittenkin tarpeen, mutta he haluavat ensin itsenäisyyden voidakseen päättää, mihin niitä käytetään. https://www.timesofisrael.com/bahrain-c ... ectations/,
https://www.jpost.com/Middle-East/On-ev ... pse-593266,

02. Jared Kushner sanoi ennen konferenssia antamassaan Al-Jazeeran haastattelussa, joka tullaan julkistamaan tiistaina, ettei Israelin ja PA:n välinen sopimus ole mahdollinen arabien rauhansuunnitelman puitteissa, vaan se tulee olemaan jossain sen ja Israelin aseman välillä.

Saudi Arabian esityksessä, jonka arabiliitto omaksui, vaaditaan Palestiinan valtiota 1949 aselepolinjoilla, pääkaupunkina Jerusalemin itäosa sekä palestiinalaispakolaisten paluuoikeutta tai kompensaatiota. Israel on osittain hyväksynyt sen, mutta vastustaa ehdottomasti pakolaisten paluuoikeutta. https://www.jpost.com/Middle-East/Pales ... lan-593520,

03. Pääministeri Benyamin Netanyahu vakuutti presidentti Trumpin neuvon-antajalle John Boltonille kierrellessään hänen kanssaan Jordan joen laaksossa, että ”Israel kuuntelee rehdisti ja avoimesti USA:n rauhanesityksiä” valittaen, että ”palestiinalaiset hylkäsivät sen ennen kuin kuulivatkaan siitä”.

Bahrainin konferenssiin ”Peace for Prosperity” osallistuvat Saudi Arabia, UAE; Egypti, Jordania ja Marokko, sekä edustajia USA:sta, Euroopasta, Afrikasta, Aasiasta ja kansainvälisistä järjestöistä, sekä liikemiehiä Israelista ja PA:sta.

Netanyahu kierteli helikopterilla Boltonin kanssa Jordan joen laaksoa, esitellen sen strategista merkitystä Israelin puolustukselle.
(Samalla tavoin Bibi kierteli USA:n senaattorin Lindsey Grahanin kanssa Golanin kukkuloilla ennen USA:n tunnustusta niitä osaksi Israelia.)

Netanyahu selitti Boltonille, ettei voida kuvitella rauhanmahdollisuutta ilman Jordanin laakson kuulumista Israelin valvontaan, sillä se antaa Israelin puolustukselle tarvittavaa syvyyttä ja korkeutta. ”Rauha ja turvallisuus ovat kaksosia, eikä yksi ole mahdollinen ilman toista”. https://www.jpost.com/Middle-East/Bolto ... ons-593389,

04. USA:n presidentti Trumpin vävypoika Jared Kushner on yleensä välttänyt suoraan hyökkäämästä PA/PLO:n johtoa vastaan, mutta viimeisten lausuntojen perusteella arvioiden hänenkin pitkä pinnansa osoittaa heikkenemisen merkkejä.

AL-Quds uutislehdelle antamassaan haastattelussa hän sanoi: ”Presidentti teki selväksi palestiinalaisille, ettei meidän tarvitse auttaa heitä. (USA ei ole kiitollisuudenvelassa heidän kanssaan). Heille kerrottiin, että jos kritiikki jatkuu, avustukset loppuvat, ja loppuivat.”

Hän kehotti palestiinalaisia hylkäämästä ”vuosisadan sopimusta”, koska se tulee olemaan lopulta heille edullinen. ”Heidän tulee olla optimistisia”.

PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas sanoi journalisteille ”presidentin kansliassaan” Ramallahissa: Olemme varmoja, että Bahrainin konferenssi epäonnistuu; emme ole Kushnerin, Greenblattin ja Friedmanin orjia”.

”Taloudellinen tuki, rahat ja avustus ovat tarpeen, mutta ennen kaikkea tuota on poliittinen ratkaisu. Amerikkalaiset kääntävät koko kysymyksen poliittisesta taloudelliseksi, emmekä voi hyväksyä sitä” Abbas uhosi http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/265046,

05. Jason Greenblatt kritisoi Abbasin johtamaa Fatahia, että Amerikan tarjotessa palestiinalaisille uuden taloudellisen näköalan, Fatah uhkaa aloittaa uuden intifadan Bahrainin konferenssin aikana.

”USA:n hallituksen työskennellessä palestiinalaisten elämän parantamiseksi ”Fatah uhkaa intifadalla, hyökkäyksillä, tehdäkseen maan polttavaksi tyrannien jalkojen alla”. Surullista niiden palestiinalaisten vuoksi, jotka eivät hyväksy tuollaista hävyttömyyttä” Greenblatt tweettasi PMW:n kääntämään artikkeliin perustuen.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/265049,

06. Gazassa valtaa pitävä terrorijärjestö Hamas sanoi maanantaina julkistamassaan virallisessa lausunnossaan hylkäävänsä ”vuosisadan sopimuksen”, ja kehotti kaikkia osanottajia peruuttamaan osanottonsa.

Hamas julisti yleislakon ja muita kansanomaisia toimia tiistaiksi. Lisäksi se varoitti itsenäisyyden julistamisesta Juudeaan ja Samariaan.
”Me vakuutamme pitävämme kannastamme kaikin tavoin, ennen kaikkea aseellisella vastarinnalla muiden välineitten ohessa auttaaksemme kysymyksen säilyttämistä ja vapauttaaksemme miehitetyn maamme”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/265054,

07. USA:n julistamat uudet piinalliset sanktiot kieltävät Iranin ylimmän kaitsijan Ali Khamenein ja hänen kansliansa yhteydet taloudellisiin avainlähteisiin Presidentti Donald Trumpin maanantaina 24.06. allekirjoittamalla hallinnollisella päätöksellä.

Valkoisen Talon lausunnossa selitetään: ”Me tulemme painostamaan Teherania, kunnes hallitus luopuu vaarallisesta politiikastaan. Emme halua konfliktia Iranin tai minkään muunkaan maan kanssa, haluamme vain kertoa, ettei Iran tule saamaan ydinaseita”.

Khamenein ohella sanktioita kohdistettiin sotilasjohtajiin, jotka antoivat käskyn pudottaa US drone kansainvälisillä vesillä. Ulkoministeri Favad Zarif saa omat sanktionsa viikon loppupuolella.
Talousministeri Steven Mnuchin totesi: ”Olemme lukinneet varoja kymmenien miljardien USD arvosta. Sanktiot ovat todella tehokkaita”. https://www.debka.com/new-trump-sanctio ... -khamenei/,

08. Iranin kansalaiset sanovat luittensa särkyvän USA:n asettamien uusien sanktioitten vuoksi, mutta syyttävät hallitustaan osaksi niistä.

Inflaatio on yli 37 %, yli 3 miljoona työikäistä ovat työttöminä; lamakausi ja inflaatio vaikuttavat kaikkialla: hedelmistä ja vihanneksista kalliisiin artikkeleihin kuten käsipuhelimiin – kaikki on kallistunut.

Kansa alkaa olla sairas hallituksen tapaan syyttää kaikesta Amerikan asettamia rangaistuksia. Käsivarojen puute näkyy ihmisten toimissa kaikkialla. Taloudellinen painostus tuntuu tuskallisesti yli 80 miljoonalle asukkaalle. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 05,00.html,

09. Israelin uutisia lyhyesti:
- Edellisten rauhanponnistelujen arvet maisemissa todistavat niiden epäonnistumisesta,
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 51,00.html,
- Syyttäjät peruuttavat Mahmoud Katusaa vastaan nostetut raiskaus-syytökset uusien forensic todisteiden vuoksi pidettyään häntä pidätettynä 55 päivää.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 68,00.html,
- Gallupien luvatessa Bibin aseman huononemista syyskuun 17.päivän vaaleissa pakottaa hänet peruuttamaan ne ja pyrkimään saada sopimukset kansallishallituksesta SiniValkoinen puolueen kanssa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/265040,
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 68,00.html,
- Bibi hakee yhteistyöstä Israelin arabijohtajan Tibin kanssa uudessa tilanteessa, jossa maan hallinto seisoo jähmettyneessä tilassa. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 25,00.html,
- 7-vuotiaan juutalaisen koulutytön kertomus on lääkärin tutkimusten mukaan todellinen, mutta tyttö on muuttanut kertomustaan, jonka hän antoi opettajansa kehotuksesta, ja Katusa voidaan vapauttaa.
Koulun oppilaitten vanhempia kauhistuttaa raiskaajan paluu.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 74,00.html,
- Entinen Shin Betin johtaja Amy Ayalon varoittaa, että Trumpin esitys on käyty läpi aiemmin 1993 lähtien ja epäonnistunut. Hän vaatii Palestiinan valtiota 1949 aselepolinjoilla väittäen sen tuovan rauhan jättäen kokonaan huomiotta sen Israelille aiheuttamat vaarat. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 24,00.html,
- Miksi Italian juutalaiset pyrkivät asettamaan häänsä ennen pääsiäistä? 317 vuotta vanha traditio naimasopimuksista valottaa miksi näin oli. Tradition mukaan hääseremonioita vietettiin massatilaisuuksina.
317 vuotta vanha Ketuba antoi selityksen, että 12.huhtikuuta oli viimeinen yö ennen omerlaskennan 49-päivän periota, jonka aikana juutalaiset eivät vietä häitään. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 77,00.html,
- Israel rakentaa uuden viemärijohdon estääkseen Gazan jätevesien pääsyn Sderotiin ja Negeviin. Hinta 15 miljoonaa NIS.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 90,00.html,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 16 -29; Tiberias 22 -35; Suolameri 23 -37; Eilat 24 -40 +C-astetta, aurinkoista, huomenna samat lukemat.

Iran varoittaa, että USA:n viimeiset sanktiot lopettavat diplomatian maiden väliltä lopullisesti. https://www.foxnews.com/politics/iran-s ... cy-forever

Baalin palvonta on tullut takaisin länsimaihin, Eurooppaan ja Amerikkaan syvään etelään, todistetaan oheisessa linkissä. https://www.youtube.com/watch?v=8o_TBQ_gIIU,


Lähettänyt Gavriel Eskel
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantaso tietoa Israelista kesäkuu

ViestiKirjoittaja Irene » 28.06.2019 10:09

Thursday, June 27, 2019
TORSTAI 27.06.2019


TORSTAI 27.06.2019
01. Gazan Hamasjohtajat jallittavat mielin määrin Israelin armeijaa (IDF) ja pää/puolustusministeriä väittäen sopineensa tulitauosta Kairossa Israelin kanssa, jota kumpikaan osapuoli ei liene allekirjoittanut.

Tässä tulitaukosopimuksessa kielletään gazalaisten mielenosoitukset turva-aidan varrella kuten myös ilmapalloterrorismi Gazasta Israeliin.

Käytännössä mielenosoitukset jatkuvat kuten ennenkin perjantaisin eri paikoissa pitkin turva-aidan rajaa, ja syttyvillä aineilla varustettujen ilmapallo-ryppäitten lähettäminen jatkuu sekin.

Tiistaina raportoitiin kymmenistä palloryppäistä, jotka sytyttivät 14 maasto-paloa Israelin puolella, aiheuttaen IDF:n uhkaukset vastaiskuista, ja ehkä muutaman ohjusiskun tyhjiin varastoihin ja harjoituskentille varoittaen niistä etukäteen, etteivät vain siviilit lähestyisi näitä kohteita.

Hamasjohtajat Ismail Haniyeh ja Yahya Sinwar esittävät vertatihkuvan uhkauksen: Jos IDF iskee Gazaan, Hamas peruuttaa sopimuksen ja lähettää rakettinsa ilmaan, joilla se pystyy uhkaamaan kaikkia turva-aidan läheisyydessä olevia Israelin kaupunkeja sekä Tel Avivia aina Jerusalemin ulkolaidoille saakka.

Ja mitä tekevät IDF ja hallitus? Ne peruvat kiireesti vastatoimensa, jatkavat Gazan kalastusoikeutta muutamalla merimaililla ja sallivat Qatarin lähettämien miljoonien USD toimittamisen Gazaan (avustusrekat toimivat kaiken aikaa kuljettaen kaikenlaisia tarvikkeita; lähes 500 rekallista päivässä).

Tätä merkillistä piirileikkiä on jatkunut vuodesta toiseen.

02. Juudean ja Samarian arabien asuttamia alueita hallitseva PA/PLO on valinnut toisen – mutta yhtä tehokkaan taktiikan. PA/PLO elävät nekin ulkomaisten avustusten varassa – joskin USA on poistanut suuren osan osuudestaan – uskoen siihen, että YK ja EU pitävät huolen siitä, etteivät US Dollarit lopu.

Huomatessaan vajausta laareissaan ne ilmoittavat PA/PLO:n välittömästä romahduksesta, elleivät avustajat kiirehdi hätäapu-toimituksissaan.

Ja kas kummaa, YK:n ja EU:n johtajat kiirehtivät raportoimaan maailmalle, etteivät he voi sallia PA/PLO:n romahtamisen, ja niin rahavirtoja vahvistetaan.

03. USA:n rauhantiimin laatima Lähi-Idän rauhansopimus ”Deal of the Century” sai PA/PLO:n johtajat pelkäämään, että hyvin suunniteltu ja voideltu järjestelmä voisi romahtaa sen myötä, ja siksi he ovat alusta lähtien esittäneet kiivasta kritiikkiä sitä vastaan, ja kaiken varalta kieltäneet kaikki suhteet USA:n virkailijoitten kanssa.

On syytä muistaa, että USA ja Israel ovat kolme kertaa tarjonneet PA/PLO:lle enemmän kuin mitä niille kohtuuden mukaan kuuluisi, ja itsenäistä valtiota. Ne ovat kuitenkin torjuneet tarjoukset kerta toisensa jälkeen USA:n presidenttien mielipahaksi, jotka olivat asettaneet uskottavuutensa alttiiksi uskoessaan lopulta pystyvänsä lopettamaan vuosikymmenien ajan kestäneet vastakohtaisuudet ja solmimaan pysyvän rauhan.

Mistä tässä lopulta on kysymys, on kunkin harkinnan varassa – miten paljon henkilökohtaisen voiton- ja kunniantavoittelu on pelannut, ja mikä asema Islamin eskatologialla on ollut ja on edelleen, on sekin harkinnan varassa. Jasser Arafatin varallisuus oli yli 3 miljardia USD hänen kuollessaan 11.11.2004.

PA/PLO:n Hamasin, Islamic Jihadin ja muiden terrorijärjestöjen johtajien antamien lausuntojen perusteella voidaan päätellä, ettei Israelin valtion säilyminen ole mukana niiden puolueohjelmissa. PLO perustettiin 1964.
https://www.algemeiner.com/2013/08/21/t ... struction/,

04. Israelin hallituksia voidaan syyttää vallitsevasta tilanteesta. Työväenpuolueen johtama hallitus kutsui 1995 Libanonista Tunisiaan paenneet Jasser Arafatin johtamat, Syyrian taisteluissa karaistuneet taistelijat ensin Gazaan ja Jerikoon, kuten valittu iskulause kuului, ja myöhemmin kaikkiin arabienemmistöisiin kyliin ja kaupunkeihin Juudeassa ja Samariassa, kuten on tapahtunut.

PLO oli silloin vararikon partaalla, mutta kutsu Israeliin muutti tilanteen, ja länsi ja arabit alkoivat uudelleen tukea Arafatia ja hänen ”armeijaansa”.

Israelin kansan ollessa matkalla Egyptistä Luvattuun Maahansa, Jumala vihastui kansan napinaan ja epäuskoon, ja tuomitsi sen kiertelemään 40 vuoden ajaksi Arabian niemimaalla, kunnes kuolisi Egyptissä syntynyt sukupolvi, ennen kuin sen sallittiin ylittää Jordan joki.

Onko meidän odotettava PA/PLO/HAMAS:in kohdalla, kunnes Arafatin sukupolvi on poistunut, ja uusi sukupolvi ottanut ohjaksen käsiinsä?

05. Jack Engelhard tutkii INN:n julkaisemassa artikkelissa USA:n suunnitelmaa otsikolla ”More fat cash won`t stop the PA crime family” (rasvaisen rahan lisääminen ei pysäytä PA:n rikollisperhettä).

Engelhard ottaa esimerkin kasinobisneksestä, jossa uhkapeluri jahtaa ”hyvää rahaa pahan rahan jälkeen” toivoen onnensa lopulta muuttuvan.

Hän lähtee siitä, että vuodesta 1995 lähtien PA/PLO:lle on tähän päivään saakka annettu arviolta 50 miljardia USD – enemmän kuin millekään muulle kansalle - kuvitellen, että niiden johtama arabiväestö kasvaisi lopulta omavaraisuuteen ja aikamme yhteiskunnan hyväksymään käyttäytymiseen.

Nyt on varmaankin hyvää tarkoittavan Jared Kushnerin vuoro koettaa onneaan. Hänen Bahrainiin kokoamansa aivoriihi pyrkii tutkimaan 50 miljardin USD pakettia 10 vuoden ajaksi, jossa presidentti Trumpin arvostus on
panoksena.

Engelhard sanoo, että Israelin kannalta se tarkoittaa samaa arpapeliä pelattuna samoilla korkeilla panoksilla: Enemmän rahaa samoille epäillyille; joten mitä tässä on uutta? Hän kysyy.

Artikkelin kirjoittaja otaksuu, ettei talouspakettia ole tarkoitettu PA/PLO:n nykyisille arabijohtajille, vaan uudelle sukupolvelle. Abbas boikotti jengeineen aivoriihtä - tai ehkä häntä ei ollut kutsuttu – mutta selvästi tähän sisältyy määrätty epäluulo PA/PLO:n arabien pahaan tapaan tuhlata niille uskotut varat – arvattavasti saman määrän USD, mitä Kushnerin tiimi tarjoaa.

Avaimeksi nousee esiin kysymys: kenelle varat uskotaan, kuka on se luotettu? Saaliit yleensä jaetaan osanottajien kesken pimeissä takahuoneissa brandin ja sikarien kanssa. USA vetäytyi UNRWA:sta, mutta arabit (20 %) ja EU (53 %) ryntäsivät kantamaan yhteistä iestä. Johtajat lihovat ja kansa kärsii.

”Kuka ”kaupungin uusi sheriffi” sitten onkin, kansalle olisi myös kerrottava.”

CNN:n Wolf Blitzer haastatteli Kushneria, jossa hän kieltäytyi kertomasta, mutta Abbas tai kukaan muukaan PA:n korkea virkailija se arvattavasti ei ole.
Ehkä hän luottaa enemmän liikemiehiin, joiden kanssa hänellä on kokemusta.

PMW, Palestiinan Mediatarkkailu, raportoi, että Abbas pitää kynsin hampain kiinni omaksumastaan ”pay for slay” ohjelmastaan (maksu juutalaisen tappamisesta), eivätkä kaikki maailman rahat muuta tätä: Koulut, sairaalat, teit, junat, ja lentokoneet, jotka kuuluvat pakettiin, eivät merkitse mitään PA/PLO/HAMAS johtoryhmälle; israelilaisen tappaminen on tärkeintä.

Toisin sanoen, lopettaa Engelhard, ”olemme tekemisissä rikosperheen – kiristäjien – murhaajien kanssa. Missä muussa maassa tahansa heidät olisi potkittu pois maasta; Israelin (labour) hallitus kutsui heidät maahan, virallisesti Oslon 1995 sopimusten mukaisesti. Israelin arabitkin pyrkivät erottautumaan heistä, eikä heissä ole nähtävissä muutosta parempaan”.
http://www.israelnationalnews.com/Artic ... aspx/24075,

06. Kuolleenmeren alueilla koettiin äskettäin 3.8 R-asteen maanjäristys. Sen maanantaina iltapäivällä rekisteröity keskus oli Ein Boker Israelin eteläosassa, (Ben Gurionin kotikaupunki) kuten Israelin Geofyysinen Instituutti raportoi.

Sen aiheuttamista vahingoista ei ole raportoitu.
Kuolleenmeren repeämien sarja kulkee Turkin eteläosasta Siinain niemimaan eteläkärkeen.
Toukokuussa rekisteröity 4.5 R-asteen maanjäristys keskittyi 125 km Välimeren rannikosta Israelin pohjoisosan kaupunkien Haifan ja Haderan alueilla.

Viime heinäkuussa yli tusinan pienen mutta merkittävän maanjäristysten sarja heilutti Israelin pohjoisosaa Genessaretin järven lähellä. Ainakin 4 niistä oli yli 4 R-astetta, muutaman tuntuessa Jerusalemissa asti. 2013 sattui samanlainen.

Asiantuntijat ovat toistamiseen varoitelleet suuresta maanjäristyksestä, joka tuntuisi pitkin Kuolleenmeren vajoamaa Jordanjoen laaksoon ja sieltä kääntyen viistosti rannikolle Haifan seudulle, eikä siihen ole varauduttu. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/265176,

07. Hizbullahin apulaispääsihteeri sheikki Naim Qassem ei pidä USA:n ja Iranin välistä sotaa todennäköisenä.

Hän kuitenkin vihjaa Libanonilaiselle Al-Joumhouria uutislehdelle antamassaan haastattelussa, että Iran on auttanut Hizbullahia niin monin tavoin saavuttamaan suuria edistysaskeleita Palestiinassa, Syyriassa, Libanonissa ja muualla, että se voi katsoa velvollisuudekseen avata rintama Israelia vastaan USA:n hyökkäyksen aikana Irania vastaan.

Hän myös varoittaa, että jos Donald Trump antaa komennon iskeä iranilaisiin kohteisiin, se voi helposti levitä kontrolloimattomasti alueen muihin osiin.
Iranin tähtäimessä ovat – Israelin ohella – Saudi Arabian öljynjalostuslaitokset persianlahden öljymaissa sekä öljyjohdot, joita vastaan Iranin tukemat houthi-kapinalliset ovat iskeneet risteilyohjuksillaan ja drone-koneillaan.

Libanonissa päämajaansa pitävä Hizbullah on raskaasti aseistettu – arviolta 120 000 ohjusta ja rakettia, osa niistä tutka- tai GPA-ohjattuja, joilla se yltää lähes kaikkialle Israelissa, myös Dimonan ydintutkimuslaitoksiin.

USA määritteli äskettäin Hizbullahin terrorijärjestöksi, ja Englanti harkitsee seuraavansa perässä, vaikka sillä on jäseniä parlamentissa ja hallituksessa.

Presidentti Trump sanoi keskiviikkona, että potentiaalinen sota USA:n ja Iranin välillä tulee olemaan nopea, varoen tarkoin sotilaallisten maajoukkojen osallistumista iskuihin, jotka tehtäisiin hävittäjien ja laivaston ohjuksin.

Iranin aluetta pidetään luonnon muovailemana tukikohtana, jonka reunoilla korkeat vuoristot suojaavat hyökkäyksiltä, ja maan keskiosan hiekkaerämaat tekevät joukkojen etenemisen vaikeaksi. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 68,00.html, https://www.wnd.com/2019/06/network-anc ... g-debates/,

08. Iranin entinen puolustusministeri ja nyt hallituksen sotilaallinen neuvonantaja kenraali Hossein Dehghan sanoi, että sodan syttyessä Iranilla on tarkat tiedot USA:n tukikohdista Iranin ympärillä, jotka joutuisivat Iranin ohjusten tuhottaviksi varoittaen, ettei sota tulisi olemaan ”kävely puistossa”.

Hän analysoi, ettei USA löydä laillisia perusteita hyökätä Iraniin, eikä pysty muodostamaan kv. liittoutumaa Irania vastaan.

Dehghan sanoi Irakin Alnujaba TV:lle antamassaan haastattelussa, jonka MEMRI käänsi ja julkisti somessa maanantaina, että amerikkalaiset ovat kyllä myös tietoisia Iranin ohjusarsenaalin potentiaalisesta voimasta. USA:n tukikohtien ohella Iran tulee tuhoamaan myös Israelin, jos sota syttyy. https://halturnerradioshow.com/index.ph ... breaks-out,

09. Saksan liittokansleri Angela Merkel (64) nähtiin vapisevan holtittomasti odottaessaan ulkomaista vierastaan kentällä.

Torstaina julkistetussa videossa hänet nähdään vapisevan samalla tavoin seisoessaan uuden oikeusministerin virkaan asettamistilaisuudessa Berliinissä.
Hänelle tarjottiin lasillinen vettä, mutta hän ei huolinut sitä.

Hänen tiedottajansa Steffen Seibert väitti kaiken olevan kunnossa, eikä mitään hämminkiä syntynyt tilaisuudessa.
https://www.bbc.com/news/world-europe-48784295,

10. Bahrainin ulkoministeri Sheikh Khalid Al-Khalifa toivoo voivansa vierailla Israelissa, kun kaikki on avointa ja rauhallista.

Al-Khalifa esiintyi ToI:n haastattelussa. Bahrain haluaa jouduttaa suhteitten solmimista juutalaisvaltion kanssa, mutta perinteinen vieraus oudostuttaa. https://www.timesofisrael.com/bahrains- ... -peaceful/,

11. Ben Gurionin lentokentällä koettiin torstaina satelliitti-navigointijärjestelmän häiriöitä, jotka tuntuivat sekä kentän ympärillä lentävissä koneissa että maan pinnan valvontatorneissa.

Häiriöt eivät aiheuttaneet vahinkoja tai onnettomuuksia, mutta niillä on merkittävä vaikutus koneen ohjaamossa toimiville lentäjille, kuten myös valvontatorneissa työskenteleville virkailijoille, jotka ohjaavat lentoliikennettä.

Näistä syytettiin Venäjää, mutta se kieltää osallisuutensa. https://www.timesofisrael.com/moscow-bl ... n-airport/,

12. Eurooppa tulee kokemaan esimakua helvetin kuumuudesta viikon vaihteen aikana keskiviikosta perjantaihin, todetaan Strange Sounds julkaisemassa artikkelissa.

Lämpötilat voivat nousta ainakin 35 -40 asteeseen (11 -17 astetta yli normaalin). ”Tämä on täysin epänormaalia”, sanoo Mika Rantanen Suomesta. http://strangesounds.org/2019/06/heatwa ... cture.html,

13. ULAWU tulivuori Papua New Guineassa purkautui pakottaen 5 000 paikallista asukasta pakoon henkensä kaupalla. Savupatsaat nousivat 15 km:n korkeuteen 07.00 aikaan keskiviikkona purkauksen alkaessa.
https://www.dailymail.co.uk/news/articl ... lives.html,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 16 -32; Tiberias 23 -37; Suolameri 25 -40, Eilat 26 -42 +C-astetta, aurinkoista, huomenna viilenee vähän (tai sitten ei).


Lähettänyt Gavriel Eskel
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantaso tietoa Israelista kesäkuu

ViestiKirjoittaja Irene » 30.06.2019 21:06

Sunday, June 30, 2019
SUNNUNTAI 30.06.2019


SUNNUNTAI 30.06.2019
01. Heinäkuu näyttää alkavan terveyteen ja muihin kiireellisiin asioihin liittyvien kysymysten hoitamisessa, mikä alkoi lääkärille näyttäytymisellä tänä aamuna, minkä johdosta raportti myöhästyy hieman.

Toinen terveysasia on magneettikuvaus tiistaina, joka sekin sotkee normaali-rutiinia, jatkuen ensi viikon alussa näkökyvyn ja sydämen tilan tarkastus sekä kuun lopussa kuuloelinten tutkimuksella.

Mutta se on sen ajan murhe, nyt keskitytään tämän sunnuntaipäivän uutisaiheitten selaamiseen ja raportin laatimiseen.

02. Bahrainin konferenssi Lähi-Idän tilanteen rauhoittamiseksi loppui aikanaan, eivätkä raporttien laatijat näytä arvostavan sen merkitystä ja tuloksia.
PA/PLO:n kantaa ei kannata edes mainita, se uskoo jäävänsä sivuun.

PA/PLO:n arabeja matkusti konferenssiin hyvässä uskossa, että rauhanasia on tärkeämpi kuin Mahmoud Abbasin antamat kiellot alaisilleen välttää rauhan-tekemistä kuin ruttoa. Mutta odotettu paluu kotikaupunkiinsa ei sujunut rauhanomaisesti, vaan PA:n USA:n CIA:n kouluttamat ja aseistamat poliisit odottivat käsiraudat valmiina Pomon kiellon rikkoneita liikemiehiä.

PA:n lähteet raportoivat AFP:n välittämänä, että PA:n poliisit pidättivät Hebronista kotoisin olevan liikemiehen Saleh Abu Mayalan.

70-vuotias Abu Mayala, jolla on terveysongelmia, oli palaamassa kotiinsa Bahrainin konferenssiin tekemältään matkalta, poliisin iskiessä perjantaina. JP:n artikkelin mukaan Mayala on 49-vuotias, mutta hengissä kuitenkin.

Abu Maylan perhe sanoo, ettei sillä ole mitään tietoja perheenisän pidätyksestä.
PA:n lähteen mukaan Mayalan pidätti PA:n yleinen tiedustelu, jota johtaa kenraali Majed Faraj. Raportti kertoo, että hänet vapautettiin tänään.

Toinen Hebronista Bahrainiin matkustanut PA:n arabiliikemies Ashraf Jabari, joka osallistui Bahrainin konferenssiin Juudean ja Samarian kauppakamasin edustajana. Hän kertoi journalisteille Mayalan pidätyksestä kotinsa lähellä.

Japbari kertoi, että kaikkiaan 15 PA:n arabiliikemiestä osallistui konferenssiin.
BBC:n haastattelussa Jabari oli selvästi peloissaan ja hikoili runsaasti. Hän kertoi osallistuneensa voimistaakseen PA:n liike-elämää, ja kielsi ehdottomasti toimineensa poliittisista lähtökohdista, eikä suostunut puhumaan PA:sta.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/265265,

03. Jerusalemin Issawiyan arabilähiön asukkaat mellakoivat perjantaina saatuaan tietää, että poliisien avatessa tulen arabien heitä ilotulitus-raketteja heittäneitä vastaan, yksi heistä, 22-vuotias arabi Muhamad Samir Obeid sai surmansa poliisien ja rajapoliisien luodeista.

”Obeid heitti aiemmin syntyneitten mellakoiden aikana Ilotulitusraketteja suoraan poliiseja kohti, jotka turvautuivat aseisiinsa puolustautuakseen.
Obeid haavoittui pahoin, ja hänet kiidätettiin Hadashan Scopusvuoren sairaalaan, jossa hän kuoli elvytyksestä huolimatta” poliisi raportoi.

Mellakat Issawiyan arabilähiössä jatkuivat lauantain vastaisen yön aikana ja edelleen lauantaina. INN:n raportin mukaan ainakin 80 arabiasukasta haavoittui lievästi mellakoitten aikana. Mellakoitsijat heittivät poliiseja kohti kivien lisäksi erilaisia esineitä sekä sytyttämiään ilotulitusraketteja.
Kaksi poliisiupseeria haavoittuivat heitellyistä esineistä ja kivistä.

Poliisin mukaan mellakat tapahtuivat Simon HaTzedek-Bar Lev katujen risteyksessä sapattina Jerusalemissa. Poliisi pidätti viisi epäiltyä arabia.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/265286,

04. Hamas ja muut Gazan terrorijärjestöt ovat omaksuneet uuden taktiikan, jossa ne pyrkivät hyödyntämään Israelissa syntynyttä poliittista tyhjiötä voidakseen painostaa Netanyahun hallitusta, joka ”rämpii kriisistä toiseen rampautuneen ankan tavoin”, kuten sanonta kuuluu.

Hamasin poliittisen toimiston jäsen Mahmoud al-Zahar valehtelee, että ”miehittäjät jatkuvasti rikkovat vastarinnan alekirjoittamia aselepoja ja muita sopimuksia” lisäten, että ”jatkuvan painostuksen tarkoituksena on pakottaa Israel tunnustamaan palestiinalaisen kansan vaatimukset”.

”Palesteen al-Yom” websivulle, joka on lähellä Islamic Jihadia, antamassaan haastattelussa Zahar totesi pääministeri Netanyhaun tunteneen tappionsa palestiinalaisten taistelujärjestöjen asetettua hänelle ehtoja, viitaten eritoten arvokkaasta sisäisestä tilanteesta Israelissa (poliittisesta kriisistä Israelissa, joka johti uusiin vaaleihin)”.

”Tästä syystä tulemme jatkamaan painostusta aina, kun Israel ei täytä sille asetettuja velvoitteita” Zahar lisäsi. Hän yksilöi käytettäviä keinoja mainiten:

- Yksi on viikoittaiset mielenosoitukset Gazan turva-aidan varrella.
- Toinen on ”ilmapalloterrorismi”, jossa Gazasta lähetetään lähes päivittäin kymmeniä syttyvillä aineilla varustettuja palloryppäitä Israelin puolelle, jotka polttavat suuria alueita Israelin puolella turva-aitaa.

Zahar kutsui Bahrainin konferenssia ”poliittiseksi lahjonnaksi pyrkimyksissään suostutella palestiinalaisen kansan luopumaan pyhistä paikoistaan ja perus-periaatteistaan. Siksi neuvottelut maasta, pyhistä paikoista ja uskosta eivät ole mahdollisia”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/265276,

05. Trumpin nimittämä Lähi-Idän koordinaattori Jason Greenblatt tuomitsi PA:n esittämät syytökset USA:n osallistumisesta Jerusalemin juutalaistamiseen puhuessaan Davidin kaupungin tilaisuudessa, jossa kunnioitettiin ja avattiin ns. ”pyhiinvaeltajien tie”, jota pitkin Shiloan lammikolta puhdistautuneet juutalaiset nousivat Temppelivuorelle, kuten arkeologit ovat vahvistaneet, tuodakseen uhrilahjansa Jumalalle juutalaisten juhlapyhien aikana.

”PA:n syytökset, että osallistumisemme tähän historialliseen tilaisuuteen liittyy Israelin pyrkimyksiin Jerusalemin juutalaistamisesta, jotka osoittavat vihamielisyyttä palestiinalaisia kohtaan, ovat naurettava” Greenblatt sanoi.

”Emme voi juutalaistaa niitä, mitkä historian ja arkeologian mukaan ovat juutalaisia. Voimme tunnustaa sen ja lopettaa teeskentelyn, ettei se ole totta.
Rauha voidaan rakentaa vain tosiasioiden perustukselle”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/265288,

06. Diplomaattiset lähteet varoittavat, että Israelin poliittinen johto alkaa vähitellen uskoa puolustusministeriön kantaan, että poliittisesta jähmeydestä johtuen tilanne Gazan rajoilla luisuu käsistä ja kehittyy hallitsemattomaksi.

Israelin välittömiin toimiin kuuluvat uudelleen vahvistetut sanktiot; kalastus-oikeuksien, polttoaineen ja sähkötoimitusten rajoitukset.
Viikon aikana on rekisteröity ainakin 100 ilmapalloterrorin aiheuttamaa maasto-paloa Gazan rajaan rajoittuvilla alueilla.

Viimeisten päivien aikana IP-terrorismi sytytti ainakin 15 paloa päivässä; perjantaina rekisteröitiin 14 maastopaloa. Yhteen maatilan pellolle pudonneeseen palloryppääseen oli yhdistetty miinoitettu kirja, jonka pioneerit tuhosivat, ja samankaltaisia ansoja on ollut useita.

Tämä kaikki tapahtuu ilman, että IDF toimisi periaatteittensa mukaan ja aloittaisi lopultakin maansa asukkaitten suojelemisen ulkoista hyökkäystä vastaan. Perjantaina ainakin 7 000 gazalaista osallistui ”paluumarsseihin” turva-aidan varsilla pommittaen sotilaita kivillä ja palopommeilla. Yksi niistä osui IDF:n jeeppiin, joka syttyi palamaan ja tuhoutui.

Torstaina IP-terrorismi sytytti 25 maastopaloa; yksi syttyvillä aineilla varustettu pallorypäs osui asuntorakennukseen, mutta onneksi kukaan ei haavoittunut. Keskiviikkona maastopaloja oli 19 Eshkol-alueella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/265268,

07. IDF on kokeillut joitakin uusia laitteita IP-terrorismin rajoittamiseksi.
IP-ryppäitä on tulitettu maasta käsin, ja eräs yhtiö kehitti miehittämättömiä pienkoneita (drone), joista niitä voidaan tulittaa. Ongelman muodostaa se, että IP-ryppäitä lähetetään kymmenittäin päivässä. IDF on tuhonnut muutamia IP-ryppäitä lähettäviä nuorisojoukkoja, mutta se ei tunnu hyvältä.

Paras keino olisi ehkä pienitehoinen Iron Dome Beam, laser-ase, joka automaattisesti laukaisisi korkeajännitteisen elektronisuihkun IP-ryppääseen.
Puolustusministeriö on tiettävästi kiirehtinyt sellaisen aseen kehittämistä, ja rapotit sanovat sen olevan lähes valmiin. Sitä tarvitaan myös pohjoisrajalla.

IDF raportoi äskettäin pienestä moskiitto-Iron-Dome järjestelmästä, joka näyttää kuvaruudussa sääsket asunnossa, mutta ei tuhoa niitä. Tappojäljet ovat rumia seinissä ja katossa.

Kun meidän Odeya tyttäremme oli pieni, he asuivat vanhassa kerrostalossa, jonka seinät homehtuivat talvella kosteuden noustessa niihin, satojen sääskien lisääntyessä. Paras tapa tuhota niitä oli käyttää pölyimuria, jonka imuriputkea sääsket eivät osaa pelätä, vaan imuri imaisee ne jonnekin.
https://en.globes.co.il/en/article-defe ... nt-1001263,

08. Avigdor Liberman toimi Israelin puolustusministerinä Netanyahun erotettua edellisen Moshe Yaalonin ilman keskusteluja.

Lopulta Libermankin katsoi turhauttavaksi tehdä esityksiä turvallisuuden ja ennen kaikkea Gazan tulehtuneen tilanteen parantamiseksi pääministeri Netanyahun lakaistessa ne paperikoriin ilman keskusteluja, ja ilmoitti eroavansa.
Netanyahu on siitä lähtien hoitanut pääministerintoimensa ohessa myös ulko- ja puolustusministeriön asioita, vaikka ne vaatisivat täysipäiväistä ministeriä.

Tämä on ollut varsin onnetonta aikaa maan valmistautuessa monen rintaan sotaan ilman sotilaallista edustusta hallituksessa.
https://yle.fi/uutiset/3-8905710,
https://yle.fi/uutiset/3-10507852,

09. Presidentti Donald Trump jatkaa ennen kokeilemattomia diplomaattisia otteitaan kutsumalla PohjoisKorean yksinvaltiaan Kim Jong Unin Etelä- ja Pohjoiskoreaa erottavalle demilitarisoidulle vyöhykkeelle vain vaihtaakseen hyvän päivän toivotukset ja puristaakseen toistensa kättä.

Trump on ehkä leikkimielessä kutsunut Kim Jong Unia nimellä ”Fat Boy” (lihava poika), mutta heidän välilleen syntynyt outo henkinen side näyttää kestävän tuollaiset pikkumaisuudet.

Iranin johtaja sen sijaan kutsuu Trumpia ilkeillä nimillä, kuten ”henkisesti jälkeen jäänyt”, tai vastaava, josta leikkimieli on kaukana. https://www.timesofisrael.com/trump-ste ... -with-kim/,

10. Chilin presidentti Sebastian Pinera aiheutti tietämättään pienen diplomaattisen kärhämän Israelin kanssa noustuaan Temppelivuorella PA:n virallisen edustajan kanssa. Hän pyyteli anteeksi, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

Israel pyrkii äärimmäisen huolellisesti valvomaan, ettei PA:n edustaja saa ansaitsematonta huomiota Vuorella, joka kuuluu Israelille, mutta jonka päivärutiinin hoito annettiin lapsellisen hyväuskoisesti Jordaniassa pää-majaansa pitävälle islam säätiölle.

Säätiö on sittemmin käyttäytynyt ikään kuin se omistaisi Temppelivuoren, suorittaessaan siellä useita rakennusoperaatioita ja kieltäessään Jerusalemin arkeologien valvonnan, kuten säännöt ja hyvä tapa edellyttävät.
Rakentaessaan moskeijan ”Salomon Talleille” säätiö tuhosi korvaamattoman arvokasta muinaisjäämistöä Israelin pyöritellessä peukaloitaan.

Israelin turvallisuusjoukot pidättivät sunnuntaiaamuna PA:n nimittämän Jerusalemin asiain ministerin Fadi al-Hadamin hänen kodistaan. Hän oli se PA:n edustaja, joka seurasi Chilen presidenttiä Temppelivuorelle.
https://www.timesofisrael.com/israel-de ... m-affairs/,

11. Gazan rajan pinnassa asuvat israelilaiset aikovat valittaa YK:lle, että Hamas polkee heidän inhimillisiä oikeuksiaan.

He valittavat, että lukuisista toisiaan seuraavista tulitauoista ja sopimuksista huolimatta Hamazin &co kanssa tuhopoltot jatkuvat kaiken aikaa, ja rakettiuhka on ainainen pelotteluväline, jota ne käyttävät hyväkseen.
https://www.timesofisrael.com/southern- ... un-appeal/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 18 -31; Tiberias 24 -37; Suolameri 25 -38; Eilat 24 -40 +C-astetta, aurinkoista, pohjoisessa pieniä pilvenhattaroita, hieman viilenevää.



Lähettänyt Gavriel Eskel
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Edellinen

Paluu Uutisia Israelista

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron